Ajatuksia vuodelle 2019

Mennyt 2018 oli jollain tapaa merkittävä vuosi. En ole sitten teinivuosien tehnyt uuden vuoden lupauksia, koska tiedän jo vanhastaan etteivät lupaukset ikinä pidä, etenkään laihdutus sellaiset. 

Viime vuonna tein kuitenkin päätöksen olla rohkeampi vuonna 2018 ja päätös myös piti. Vuoden 2018 Mia Kankimäen jo ilmiöksi muodostuneesta kirjasta” Naiset joita ajattelen öisin” ja jonka äänikirjana kuuntelin loppuvuonna ja josta lainattu lause ”Ole aivan saamarin reipas”, päti hyvin viime vuoden teemaani.

 
Olen luonteeltani herkkä ja tyypillinen jännittäjä. Kaikki uusi saattaa kyllä jopa kiehtoa, mutta jännitän itseni aivan järjiltä. Joudun käymään aina uusia asioita kohdatessani itseni kanssa keskustelua siitä, että jos tilanteessa jättäydyn ja jätän uuden tilanteen kokematta, en saa kokea mitään, voin yhtä hyvin jäädä kotisoffalle näivettymään. Kotisoffa ei houkuta, joten pelkoja päin aina.

Rohkeus teeman viime vuonna otin jopa aika painavaksi mantraksi, sillä hakeminen Kosmonautti hommiin on edelleen jälkikäteen ajateltuna minulta todella rohkea ja reipas teko. Jännitin ennen Boot Campiä itseni miltei päättömäksi ja samaten, kun Moskovan reissu ja Juri Gagarin Space Training Center ja kosmonauttitehtävät paikan päällä koittivat.

Mutta miten kävi, todistin itselleni, että ihminen voi missä iässä tehdä ihan  mitä vaan, kaikki on vain omasta asenteesta kiinni. Elämän voi monin tavoin muuttaa minkä ikäisenä tahansa ja oman tilanteen valittaminen ei auta, vaikka valittaminenkin on ajoittain terapeuttisesti tärkeä rituaali. Mielestäni on mahtavaa miten nykyaikana ihmiset saattavat muuttaa elämänsä tai kouluttautua täysin toiseen ammattiin myöhäisellä iällä. Kun menin aikanani Kansallis-Osake-Pankkiin töihin, siinä kohti ajateltiin, jihuu se olisi sitten eläkevirka.

Pelko ja jännittäminen kertoo myös siitä, että jokin asia on tärkeä ja tämän asian yleensä haluaa suorittaa parhaimmilla mahdollisella tavalla. Vaikka olen kokenut monia juttuja ja pelkojen kohtaaminen on vahvistanutkin, on jännittäminen selkeästi kuitenkin luonteen ominaisuus, joka ei kohtaamalla edes niitä pelkoja, tunnu katoavan parhaalla tahdollakaan. Aina on jotain uutta jännitettävää ja jotain mitä pelätä.

Nyt tammikuussa olen siinä kiitollisessa tilanteessa, että blogini perustaa toiminimen, johtuen suurelta osin eräästä ei blogiin liittyvästä yrityksestä, joiden somakanavia hoidan, ottaen heille kuvia ja tehden henkilöhaastatteluja. Kyllä ne henkilöhaastattelut jännittää ihan joka kerta ja aina nipistää ennen haastattelua mahasta, että minkälaisen ihmisen tulen kulloinkin kohtaamaan. 

Voin tähän lisäksi vielä todeta, että kaikki ihmiset joita viime vuonna haastattelin osoittautuivat aivan mahtaviksi tyypeiksi ja heidän kautta sain paljon itsekin. Kuulla heidän elämän tarinoita, niitä tarinoita, joita kaikkea ei sinne someen edes laiteta lopuksi, mutta jotka jäivät sydämeeni viipymään pitkiksi ajoiksi.

Vuosi 2018 toi eteeni ihmeellisiä asioita ja uusia taianomaisia ihmiskohtaamisia, sain uusia ystävyyssuhteita ja tuntui, että vanhat ystävyssuhteet syvenivät. Vaikka kuinka olisi klisee, niin sain kouriintuvasti kokea, miten hyvä aidosti luo hyvää. Miten hyvät ihmiset vilpittömästi haluavat auttaa ja nostattaa muita ja miten tälläisessä verkostossa sydämensä itsekin antaen on erittäin hyvä olla. 

Siksi, jos viime vuoden teemana oli rohkeus, tämän vuoden teemana on yhtä lailla rohkeus ja myös rohkeus taistella kiusaamista vastaan vielä askeleen enemmän, kuin aiemmin. Se myös tarkoittaa omassa blogissani sitä, että kiusaamista ja henkilökohtaisuuksiin menemistä en tule sallimaan tällä omalla alustalla enää lainkaan. Jos henkilö ei ymmärrä mikä on rakentava palautteen ja henkilökohtaisuuksiin menevän palautteen ero, niin siitä en voi ottaa vastuuta. 

Kun sain yhteydenoton juuri ennen uudenvuoden juhlaa, Suomen sometohtorilta Suvi Uskilta, joka vaikuttaa Someturva.fi palvelussa, muotoutui mielessäni kirkkaana se, että kiusaamista eli henkistä väkivaltaa vastaan haluan taistella vuonna 2019. 

*Someturva.fi tarjoaa maksutonta apua somessa tapahtuvaan verkkohäirintään, kiusaamiseen ja uhkailuun. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme auttaneet jo 600 8-70 vuotiasta suomalaista. Tällä hetkellä meitä työllistävät eniten lapsiin kohdistuvat somesaalistus-tapaukset, kunnianloukkaukset ja tilanteet, joissa alastonkuvat ovat päätyneet vääriin käsiin. Uskomme, että mitä useampi tietää palvelumme olemassa olosta, sitä useampi osaa pyytää apua heti, kun jotain ikävää tapahtuu. Kiusaaminen, uhkailu ja häirintä on laitonta myös verkossa. 


Jos sinä siellä joudut kiusaamisen kohteeksi netissä, muista voit täysin maksutta ja anonyyminä ilmoittaa tapauksestasi Someturvalle, jossa lakitiimi tarkistaa asian, onko kyseessä kunnianloukkaus. 


Tässäpä ihan alimpana vielä muistutuksena Tädit tubettaa-videolla miltä se kiusaaminen näyttää kasvotusten sanottuna ja lisäksi omien anonyymien muutamia hersyviä lohkaisuja vuodelta 2018. 


Suurin osa lohkaisuista  on meinaan suoraan suhahtanut roskakoriin ja miksikö, no koska tämä loppupeleissä on kuitenkin minun ikioma blogi. Miksi minun pitäisi sallia kiusaamista missään muodossa omassa blogissani, kun en hyväksy kiusaamista missään muodossa muutenkaan.

Ollaan hyviä toisillemme, ei säästetä kauniita sanoja ja puututaan rohkeasti kiusaamistapauksiin, jos sellaisia näemme ja koemme. Jos blogiystävä saa osakseen kiusaamista, ei paineta sitä villaisella vaan tuetaan ja lohdutetaan. 

Kiusaaminen ei ole koskaan ok, eikä kiusaajan motiiveja kannata edes puntaroida, tasapainoinen, onnellinen ja sinut itsensä oleva ihminen ei kiusaa. Jokainen ymmärtää, että itseensä tyytyväisen ihmisen ei tarvitse alentaa toisia ihmisiä saadakseen kohotettua itseään, ei edes huvin vuoksi. Sitä paitsi ilkeiden asioiden sanominen kuluttaa ihmiseltä paljon enemmän energiaa, kuin hyvien asioiden, miksi kiusata samalla itseään ja olla tuhovoimainen omalle sisimmälle. 


Kuitenkin kun anonyymiä on häirinnyt hampaani jo 3-vuoden ajan niin kovin,  niin ehkä hän jo kaiken ahkeruuden ja lukemattomien kommenttien vuoksi ansaitsee hammas asiaan vastauksen. 🙂 Eli vastaus on: yksikään hammaslääkäri ei oio täysin suoria hampaita, joiden purentakin on mallillaan. 


Jos sivuhampaani sattuvat olemaan pienemmät, kuin hammaslääkärin mukaan normaalikokoiset etuhampaani, en koe tarvetta täydelliseen jenkkihymyyn sivuhampaisiin laitettavien implanttien muodossa. Jos nämä implantit laittaisin saavuttaakseni aidon amerikkalaisen hymyn, niin hymyni ei olisi enää minun vaan jonkun toisen. Persoonani muuttuisi, hymyni muuttuisi, se olisi minulle outoa ja sellainen asia, jota en tavoittele. Lisäksi olen tyytyväinen hampaisiini, olen aina ollut, enkä näe niissä mitään korjaamisen tarvetta. (Ymmärrän silti ihmisiä, jotka esteettisistä tai purenta syistä korjauttavat hampaitaan tai laittavat itselleen implantit.)

Sisältävä kumpuava aito hymy niin, että silmätkin hymyilee ja tuikkii on tärkeämpi arvo, kuin toisen ihmisen määrittämä täydellisyys. Täydellisyys on tylsää ja itse rakastan persoonallisia hymyjä, vinoja hampaita, epätäydellisyyttä, ennemmin kuin ”Stepfordin naisten” kloonimaista täydellisyyttä. Miksi pitäisi edes yrittää olla täydellinen? Samat ajatukset pätee myös ihmisen koko persoonaan ja ulkoiseen olemukseen. Ainostaan hampaiden kunnon ja valkoisuuden suhteen olen aavistuksen hammasneuroottinen, mutta se on oma henkilökohtainen neuroosini.

Miten siellä, oletteko tehneet uuden vuoden lupauksia tai onko teillä erilaisia teemoja, joita kaipaatte omaan elämäänne, kuten vaikka rohkeus, tai olla itselle sallivampi jne?  Oletteko kohdanneet kiusaamista ylipäänsä ja viime vuoden aikana?


Sydämellistä uutta vuotta kaikille lukijoille ja myös näille anonyymeille toivotan parempaa vuotta 2019. 






Hyvää joulua Maijulle ja minulle toivotettiin  blogiini 22.12 näin: 

Maijullekin voisi sanoa, että sillä rahalla, millä ostelee aina ja aina uusia vaatteita niin voisi laittaa silmänsä kuntoon. Oikeasti. Kerran ajoin pyöräkolarin väärään suuntaan katsovan ihmisen kanssa. Tyyppi: – Katsoisit vähän, minne ajat! Minä: – Ajaisit sinne, mihin katsot 😀 kohteessa Jösses mikä reissu!
Anonyymi
22.12.2018
Sinulla kun on jonkun verran yhteistyömahdollisuuksia niin laita hyvä ihminen hampaasi kuntoon! Lastenkin hampaita oiotaan niin eikö aikuisellakin olisi mahdollisuutta samaan? kohteessa Jösses mikä reissu!
Lisää helmiä: 
Ai tytöt hiihtää? Paremminkin keski-ikäiset naiset yrittävät olla niin söpöjä- noup! Ps. Laita hampaasi kuntoon! kohteessa Tytöt hiihtämässä
Anonyymi
Miten pääsit mahasi kanssa ylös tuosta hankalasta asennosta puupaljussa? kohteessa Yasuragi japanilainen kylpylä
Anonyymi
Kukin taaplaa tyylillään mutta mitä järkeä lähteä laivalle nukkumaan ja laittelemaan naamioita😅 Nukkua ehtii sit kotona😅Aikasin ootte mummoutunu😆eikö yhtään bilejalka vipattanut🙄 kohteessa Tukholman tuliaiset ja miten se Tukholman reissu nyt sitten meni?
Anonyymi
Meikkaaja teki varmasti parhaansa, mutta ei voi kuin nauraa 😀 kohteessa Lumene meikissä ja upeita Lumene uutuuksia!
Anonyymi
Ei pidä masentua 🙂 vaan tehdä juuri sitä, mistä itse tykkää esim. täyttää päivänsä hömppäduudelilla, koska on aikaa ja ehkä myös hiukkasen tylsää ja tuo pimeyskin taas tuli mörköilemään, plääh. Onko tuo pahasti sanottu, että tämä on iloinen hömppäduudeli -blogi? Jos sinulla on jotain 630 seuraajaa ja tuplat facessa niin et kai kuvittele, että me kaikki lukijat tai silloin tällöin täällä piipahtavat olemme prikulleen samaa mieltä, mitä sinä? Joskus vaan tunnen myötähäpeää, että noinkin fiksu nainen tekee kaikista pilsujen nappailustaan julkista kauraa. Sinulla on hyvä itsetunto totta hitossa. Et ajattele, että se naapurin mies saattaa naureskella näille jutuille samoin kuin tyttöjen opettajat ym. Anteeksi. Onneksi en pidä julkista blogia omalla nimelläni. kohteessa Pelko
Anonyymi
Taidatpa kirjoittaa joka syksy samoihin aikoihin masennuksen alhoon vaipumisesta tai hormonimyrskyistä. Kuulunee blogisi julkisuuskuvaan ja lukijoiden manipulointiin. Ymmärrän toki, että lukijat ja kommentoijat on pidettävä aktiivisina, koska blogisi on pääasiallisin tulonlähde mikäli olen oivaltanut oikein. Mikäpä sen parempi aihe näin syksyllä kuin masennus, joka on nykyajan ihmisen trendisairaus. Pientä syysalakuloa pidetään heti masennuksena. Luomi leuassa tai uusi ryppy otsassa saa kaivamaan esille kymmenen voidepurkkia ja muutamasta liikakilosta riittää jutun aihetta. Nuoruus ei ole ikuista tyyneys kaunistaa vanhenevaa ihmistä. Meillä Suomessa on neljä vuodenaikaa ja ne ovat enemmän rikkaus kuin kurjuus, ainakin minulle. En voisi kuvitellakaan asuvani maassa, jossa on ainainen kesä. Moni meistä nauttii syksystä, kun saa rauhoittua lueskelemaan, neulomaan tai katsomaan uutuusleffoja. Kaikki eivät kaipaa jatkuvaa sykettä ja touhotusta elämään. Välillä on hyvä vain pysähtyä. kohteessa Syysmasennus olikin hormonaalista!
Anonyymi
Ei ollut yllätys lainkaan. Jos porukkaan ei olisi mahdutettu kiintiö keski-ikäistä niin sehän olisi ollut ikärasismia 😀 kohteessa Boot Camp salat julki ja Star City avaruuskeskus kutsui Venäjälle!
Anonyymi



81 thoughts on “Ajatuksia vuodelle 2019”

  • Ensinnäkin ihanaa ja rohkeaa uutta vuotta! ♥

    Täällä herkkis hipsukka, joka ihailee kaikkia rohkelikkoja, jotka peloista huolimatta uskaltavat mennä ja tehdä kaikenlaista hullunhauskaa 🙂 Minä vielä ehkä etsin sitä omaa sisäistä rohkeuttani jostain sohvatyynyjen uumenista 😀

    Uudenvuodenlupauksia en tehnyt, mutta toiveena on löytää enemmän omannäköistä arkea ja vähemmän kireitä hermoja. Katsotaan miten käy.

    Ja jösses mitä kommentteja ihmisiltä tuleekaan – ei käy kateeksi… Hyvä ohjenuora kommentointiin olisi, ettei kannata sanoa mitään, mitä ei kehtaisi sanoa suoraan päin naamaa ja omana itsenään.

    Ai niin, onnea myös toiminimelle! Ihan huisi juttu ♥

    • Ihanaa uutta vuotta Tuula. <3

      Sohvatyynyt on kuule oikein hyvä paikka ja siellä usein täälläkin vellotaan. Mutta joskus jokin kutsu huutaa niin kovaa, kuten tuo kosmonauttihomma, että kutsuun on pakko vastata. Olet varmasti älyttömän rohkea omilla mielenkiinnon kohteillasi. <3 Jokaisella on omat juttunsa ja ei kaikkien tarvitse olla rohkeita samalla tavalla.

      Vähemmän kireät hermot on just hyvä. <3

      Näin ja kun loukkaa muita, loukkaa nimenomaan itseään, muilta valuu kuin hanhen selästä, itselleen kirjoittaa ilkeyden kiveen.

      Oikein ihanaa uutta vuotta ja kiitos Tuula. <3

  • Hyvä teema! Anot ovat oma lukunsa. Kyllä ilkeys satuttaa, mutta kaipa heillä on paha olo, joka pitää purkaa em. ikävällä tavalla. Onnea toiminimen johdosta! Itsekin perustin sellaisen marraskuussa.

    Olet kaunis, sydämellinen nainen ja kateellinen on se, joka muuta sanoo. Onnellista tätä vuotta, Tiia❤️

    • Onnea ja oot niin superpakkaus Satu, ihana että tuo sinun toiminimihommeli tuli nyt ilmi.

      Kiitos kauniista sanoista ja kuin myös Satu, kaikkea hyvää vuodelle 2019. <3

  • Onnittelut toiminimelle ja onnellista uutta vuotta – jatka eteenpäin ihanana itsenäsi pienissä sekä suurissa asioissa. Tuo Moskova-juttu muuten oli aivan fantastinen, ja sekin tuli ihan omilla ansioillasi.

    • Se oli fantastinen tuo Moskova-juttu ja juu valintakriteereitä lopullisia siis en tiedä, mutta tehtäviä oli lukuisia ja persoona ja paineensietokyky olivat tärkeitä edellytyksiä.

      Kiitos niin paljon Airi ja oikein sydämellistä uutta vuotta sinulle. <3

  • Onnea toiminimelle,no jopas olette rohkeita naisia kun uskallatte paljastaa julkisesti nuo anonyymien kommentit. Onnittelut sinulle ja Maijulle rohkeudesta ja hyvää tätä vuotta 🙂

    • Kiitos kovasti Pihakeiju. Kyllä me Maijun kanssa tunnemme omat itsemme, joten anonyymien tahtotila vain loukata ei ole meidän ongelma vaan anonyymien oma ongelma.

      Ihanaa uutta vuotta sinulle. <3

  • Kosmonauttireissu on varmasti ollut huikea, etenkin kun avaruusmatkailu on ollut koko iän haave sinulle. Onnea myöa toiminimelle!

    En koskaan ole kiinnittänyt hampaisiisi mitään huomiota, paitsi että ne ovat suorat ja valkoiset -ei mitään muutettavaa. Itselläni on rako etuhapaiden välissä, eräs sukulaiseni teetätti kuoreet omiinsa, hänellä kun oli prikulleen samanlainen rako hampaissaan. Muoinoisen poikaystävän mielestä myös "näkkileivän rouskuttaminen isoilla hampailla" oli ärsyttävää. Omasta mielestäni omat isot hampaani rakoineen ovat yksi parhaimpia kohtia minussa, enkä niitä muuttaisi koskaan.

    Vakoisaa vuotta 2019!

    • Kiitos niin paljon Tuuli. <3

      Itse asiassa hampaistani ei ole koskaan kukaan sanonut ennen blogia. 😉 Paitsi niitä on kehuttu kauniiksi, suoriksi ja valkoisiksi. 😉 Rakastan hammasrakoa, Brigitte Bardot hammasväli se on ja sinulle on niin kauniit hampaat ja hymy ja se hymy tulee sydämestä. <3

      Voihan poikaystävä… 🙁

      Sama juttu, olen aina ollut tyytyväinen hampaisiini ja ne ovat olleet paksujen hiusteni kanssa parhaat puoleni. Toki on huonoja puolia, kuten haha tuo anon mainitsema möhömaha. Hih.

      Oikein ihanaa uutta vuotta Tuuli <3

  • Olet rohkea ja huippu, kuten myös nuo teemasi, mitä nostit esiin! Isot onnittelunkippikset toiminimelle :)!! Teetkö blogia nyt ikäänkuin kokotyöksesi vai onko työsi kokonaisuus useampia somejuttuja?
    Ja tänä vuonna mun teema on kerätä rohkeutta ja ottaa askeleita lähemmäs useampien jo pitkälle suunniteltujen ideoiden toteuttamista pitämällä korvat ja silmät auki ja oikealla hetkellä laittamalla ne kiinni ja syöksymällä mahdollisuuksiin kiinni. Kyllä, näin menköön minun vuoteni 😀

    Parhainta uutta vuotta Tiia <3

    • Ehkä enemmän kokonaisuus erilaisia somejuttuja ja toivottavasti niitä tulee lisää. Koskaan etenkään blogijutuista ei voi tietää tuoko vuosi mitään tullessaan vai ei. Jänniä nämä.

      Tuo sinun korvat auki ja kiinni kuulostaa oikein täydelliseltä motolta ja toivon koko sydämestä, että tämä vuosi on mitä parhain. <3

      Oikein ihanaa uutta vuotta Jantunen. <3

  • No voi tsiisus, mitä kommentteja! Olen jotenkin ollut niin naiivi, että olen ajatellut, ettei ne anonyymien kommentit varmaan niin pahoja ole, vaan kaikki vaan ei osaa ilmaista mielipiteitään asiallisesti, mutta kyllähän tossa joukossa tyhmyys jo tiivistyy siihen malliin, että ei voi tuntea kuin syvää myötähäpeää. Huoh. Ihan oikea päätös, ettet anna enää moiselle palstatilaa, koska sitähän nimettömät ilkeilijät varmaan kaikkein eniten haluavat. Päästä esille siis.

    Kaikkea hyvää ja onnellista ja rohkeaa alkaneeseen vuoteen Tiia <3. Ja toiminimelle myös.

    • Näitä kommentteja on vaikka kuinka paljon vain osa oli säästynyt roskakoriin. Yleensä tulee niin, että peräkkäisinä päivinä ja yleensä myös niin, että aina postauksiin joissa kommenttikenttä on jo vaiennut, niin anonyymin ei tarvitse kohdata kommenteillaan teitä muita.

      On ollut pahempiakin kommentteja, pitkiä ja pitkiä sellaista jo aivopierutulvaa, mutta olen heittänyt ne roskikseen suoraan.

      No nyt pääsivät esille, olkoon se minun uuden vuoden lahja heille sinnikkyydestä ja sitkeydestä, onhan heidänkin klikkaus jokainen minulle kotiinpäin blogilukemissa. 🙂

      Kiitos niin paljon ihana Annukka, oot paras. <3

  • Pitkästä aikaa olin lukemassa blogiasi, olen ollut muutaman kuukauden aika lailla pois blogimaailmasta. Ihania, rohkeita juttuja on elämässäsi ollut! Mahtavaa!

    Ja nuo kommentit. Huh. Kuinka ihmiset kehtaavat?

    Kaikkea hyvää sinulle vuodelle 2019 ja onnea toiminimen perustamisesta!

    • Kun ihmisellä on kenties oikein paha olo tai on oikein tylsistynyt voi olla kiva kiusata muita. En usko, että oma elämä näistä kuitenkaan ketään helpottaa, paha luo lisää pahaa oloa. Ilkeys on ns. sisäänpäin kääntyvä käärme, joka syö sisintä. Hyvien sanojen sanominen taas ihanaa ja vapauttavaa ja tuo iloa omaan sydämeen. Kai se on se klisee, että ihmiselämä on hyvän ja pahan taistelua ja toiset valitsevat pimeän puolen kuten saduissa. 😉

      Oikein sydämellistä ja upeaa uutta vuotta Heli ja kiitos niin paljon, että tulit pistäytymään. <3

  • Olin sen verran naiivi, että ennen blogin aloittamista, mulla ei käynyt pienessä mielessäkään, että ihmisissä voisi olla tollainen määrä typeryyttä mitä anojen kommentit osoittaa. Ei ihme, että välillä tämänkin maan asiat on retuperällä, kun myös noilla on äänioikeus… Ja roskiin vaan, ei ole kovin vaikeaa ymmärtää palautteen ja henkilökohtaisen rienauksen eroa.

    Hampaista vielä sen verran, että joo jos sulle amerikkalainen tekohammashymy saataisiin, niin kuorethan siinä pitäisi laittaa, oikaisu ei olisi ratkaisu sun tapauksessa. Sitten jouduttaisiin vaurioittamaan täysin ehjiä omia hampaita joka on aina ainakin oman hammaslääkärini mukaan riski. Persoonalliset hammashymyt kunniaan, puhtaa ja ehjät hampaat, sekä purenta joka ei aiheuta ongelmia on tärkeintä. Jos hampaat taas sattuisivat esteettisesti vaivaamaan, niin ne saa sitten korjattua, mutta jos sinun hampaat eivät häiritse sinua, niin en tajua, miten joku muu niistä on jaksanut jo kolme vuotta huolta kantaa. No meitä on joka junaan ja toiset ei edes pääse sinne asemalle asti. ^_^

    Hyvää uutta vuotta Tiia! <3

    • Myönnetään, että nimenomaan blogin pitäminen on avannut omatkin silmäni monella tasolla. Ehkä surullisinta ja samalla hassuinta on, että jotkut määrittelevät koko ihmisen persoonan blogin perusteella. Ymmärrän, että mielikuvia luodaan, mutta siltikin.

      Nimenomaan ja ymmärrän toki päätökset implanteista esteettisistä tai terveydellisistä syistä, mutta itseäni todellakin hirvittää, että täysin terveet, suorat, valkoiset hampaat viilattaisiin tyngiksi, jotta mahtuisivat implantteihin. Heh on ahtaanpaikankammo ja ihan ahdistaa hampaiden puolesta, että miten ne siellä implanttien sisällä voivat. Kukaan ei myöskään kerro kuinka usein implantit pitää vaihtaa, kestääkö ne koko elämänkaaren? Ennemmin varmaan, jos olisi vinot hampaat, laittaisin raudat ja valkaisisin hampaat, mutta implantit omalla kohdalla ei ole se vaihtoehto.

      Oikein ihanaa uutta vuotta Jonna ja kiitos, kun otit kantaa, sillä on merkitystä, ettei ole vaiti, vaan yhteisvoimin kiusaamista vastaan.

  • Onnittelut toiminimestä❤️
    Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle.
    >Leena

  • Hieno postaus kaikkiaan! Onnea tominimelle <3
    Olen erittäin samaa mieltä siitä, että ikä ei ole este millekään. Ihminen voi oppia uutta niin kauan kuin aivot toimivat ja tehdä ihan mitä huvittaa ikävuosista riippumatta.
    Hyvää vuotta 2019 Tiia!

    • Juuri näin ja mikä on ikä? On mukavaa, että nykyaikana ikää ei enää raamiteta samalla tavoin kuin enne. Senkin edistämiseksi voi omilla toimillaan vaikuttaa eli tehdä mitä tahtoo, hih.

      Oikein sydämellistä uutta vuotta Iloinen Kulkuri <3

  • Onnellista vuotta 2019!
    Minusta oli niin hienoa, että uskaltauduit astronauttihommiin ja että pärjäsitkin vielä niin hienosti. Hyvä Tiia!

  • Onnea toiminimestä, ihan mahtista! Kiusaamista vastustan ja kyllä vain, oman osani olen saanut anonyymeistä kommenteista. Kaikista pahinta on, kun ollaan tultu haukkumaan miestä ja lapsia. Onneksi on tuo kommenttien tarkastus blogissa.
    Ihanaa uutta vuotta ystis ja kaikkea hyvää ja ihanaa toivon sinun vuoteesi <3

    • Ihan pahinta ja sairasta. Kuka haukkuu lapsia, no kuka haukkuu ylipäänsä ketään? On aivan käsittämätöntä ollut lukea, että joillekin kiusaaminen on kivaa ja ajanviihdettä, SIIS MITÄ?! Ihan mahdotonta käsittää, että joku käyttää kallisarvoisen aikansa kiusaamiseen ja vielä nauttii siitä.

      Toivon, että tämä vuosi sinun ja perheesi saa olla rauhassa. Ihanaa uutta vuotta teidän ihanalle perheelle. <3

  • Onnea toiminimelle, mitä kaikkea jännää se tuokaan tullessaan !
    Ihanat rohkeat naiset, te olette Maijun kanssa ihana tiimi. Ihan hirveätä tuollainen kommentointi, ei ihmisellä todellakaan ole asiat hyvin jos pitää noin haukkua, ja tietenkin nimettömänä. Minäkin olen joutunut kiusaamisen kohteeksi blogissani kuten tiedät ja annoinkin asialle palstatilaa. Onneksi on kuitenkin valvontamahdollisuus.
    Kaikkea hyvää tälle vuodelle, paljon uusia mielenkiintoisia tapahtumia, ja postauksia niistä – luen kyllä mutta aina ei tule kommentoitua. Ja hei, tuo astronauttijuttu oli niin huippu, ihan mieletöntä. Itse en olisi kyllä uskaltanut.

    • Toivotaan, että tuo jotain, mutta koskaan ei voi tietää, vaikka tänä vuonna ei tapahtuisi yhtään mitään blogin saralla. 🙂

      Muistan hyvin tämän kiusaamisen ja se oli kertakaikkiaan erittäin ikävä juttu. Valvonta on aivan ehdoton, koska ei meidän blogit ole ihmisten oksennuslaareja. Sekin on minusta joskus jännää, että joku tulee kertomaan miten minun tulisi olla tai tehdä blogissani, minkä koen hyvin mielenkiintoiseksi eli jokin ihminen voi kokea jonkin asteista omistusoikeutta minuun tai blogiini, joka on oma henkilökohtainen tuotokseni. Mielenkiintoisia juttuja nämä kyllä on.

      Eikä tarvitse kommentoida eikä lukeakaan, kaikilla on se oma elämä, se tärkein ja kiire ja pakko valita mihin aikansa käyttää. <3

      Sydämellistä uutta vuotta Tuulikki ja kiitos niin paljon sinulle ystävyydestä. <3

  • Hemmetin hyvin sä vedät, jatka samaan malliin Tiia tänäkin vuonna <3 Mahtavaa huomata, että HYVIÄ asioita tapahtuu. <3<3 Happy for you.

    • Oot super Taru, kiitos ihan mielettömän paljon. <3 Toiminimi ei ole tae mihinkään, mutta hei pitäähän sitä yrittää ja katsoa sekin kortti. 🙂

      Oikein ihanaa uutta vuotta Tarusein <3

  • Onnea ja iloa, valonsäteitä ja kaikkea hyvää ja kaunista tänä vuonna sinulle, Tiia ystäväni <3
    Onnea myös toiminimestä, mikä varmasti on viisas ratkaisu.
    On ollut hienoa saada seurata sinun matkaasi täällä somen riemukkaassa maailmassa – olet rohkea ja välillä niin rehellinen, että en voi kuin ihailla! Ja aitoutesi on ominaisuus, jota arvostan yli kaiken.
    Anonyymeistä olen aiemmin sanonut paljonkin, nyt sanon vain, että kateus on sairaus, josta on vaikea parantua ja ilkeys ja pahuus ominaisuuksia, jotka varmasti näkyvät näiden anonyymien elämässä muutenkin. Parasta vaan käyttää reippaasti sitä deleteä – ihan turha antaa näille palstatilaa.
    Hieno teema tälle vuodelle on tuo somekiusaamisen vastustaminen – olen kauhulla seurannut, miten nuoret ihmiset menettävät itseluottamuksensa ja joskus jopa elämänhalunsa, kun joku on päättänyt tehdä heidän elämästään helvetin.
    Voimia tähän taistoon meille kaikille!

    • Kiitos kovasti Lady ja sinulle ystävyydestä ja jaetuista ajatuksista ja vertaistuesta. <3 Yhdessä olemme taistelleet pimeyttä vastaa ja se on ollut valtava voimavara. <3

      Lady kaikki samat sanat sinulle, rohkea, aito ja rehellinen ja sydän kultaa. <3

      En tiedä oikeita avaimia miten taistella kiusaamista vastaan, muuta kuin kertomalla mitä olen itse saanut kokea ja jakaa juuri tuon Someturvan sanomaa. Oli kuin kohtalo, että Suvi Usko otti yhteyttä. Pyysi myös olemaan yhteydessä niin minun, kuin muiden, jotka kiusaamista saavat kokea. Heidän lakitiimi selvittää esimerkiksi onko kyseessä kunnianloukkaus.

      Hyvyydellä pahuutta vastaan, eli hymyillään ja jaetaan niitä kauniita sanoja, sillä ne kantaa ja hyvä leviää kuin kulovalkea.

      Paljon haleja ihana Lady <3

  • Onnea toiminimelle! Anonyymit ovat todellakin kiusaajia, miksi heitä pitäisi sietää. Vaikka tietää, että heillä itsellään on huono itsetunto ja varmaankin huono olo, mutta kyllä se ainakin jonkin verran sattuu lukea likaista tekstiä. Minulle yksi anonyymi kirjoitti: Blogisi on täyttä pas—a.Vaikka vähän sattui, vastasin hänelle, että pyyhin pas–n naamaltani ja jatkan matkaa.
    Hienoa, että olet ottanut kiusaamisen vuotesi teemaksi. Rohkeus teema todella näkyi viime vuonna! Tiia, sinä olet upea, kaunis, fiksu! Näytät aina, että kyllä me keski-ikäiset pystymme siihen, mitä haluamme. Kaunista ja valoisaa uutta vuotta!

    • Kiitos kovasti Marja. <3

      Ei minua niinkään anonyymien sanat satu elikä tunnen niin hyvin oman itseni,niin hyvät puolet ja huonot, esimerkkinä hampaat, vaikka anonyymi sanoisi niistä mitä, olen edelleen erittäin tyytyväinen hymyyni ja hammasriviini enkä lakkaa niitä piilottelemasta siksi, että joku yksittäinen ihminen, joka kirjoittaa nimettömyyden suojassa ei niistä pidä.

      Pikemminkin tulee hieman likainen ja tuhnuinen olo siitä, että on ihmisiä, jotka toivovat minulle pahaa, jotka tulevat lukemaan blogiani inho ajatuksissa. Siinä on jotain perimmäisen pimeää ja epätervettä ja tämä on oikeastaan ainoa tunne mikä siinä herää eli hirvittävä myötähäpeä näitä ihmismielen pimeällä puolella olevia ihmisiä kohtaan ja sääli.

      Ai sinä olet saanut tuollaisen kommentin, pakko sanoa, että kommentti oli ihan hanurista, kun tosiaan sitä palautetta voi antaa rakentavasti, mutta taitaa olla ihan älykkyyden äärimuoto, että ihminen pystyy antamaan rakentavaa ja fiksua palautetta.

      Kiitos niin paljon kauniista sanoista Marja, ne todella lämmittää ja sinulle samat takaisin. Ihanaa uutta vuotta. <3

  • Onnea toiminimen johdosta.
    Rohkea ei ole se, joka ei pelkää asioita, vaan se joka jännittää ja pelkää, mutta silti uskaltaa kokeilla uutta.
    Helppo uskoa, että sinulla ja muilla seuratuilla bloggareilla on myös kadehtijoita.
    Omaa pahaa oloaan nuo kiusaajat purkavat, mutta ei sitä silti tarvitse hyväksyä. Hienoa, että te Maijun kanssa puututte siihen.
    Onnellista tätä vuotta sinulle Tiia <3

    • Kiitos tuosta voisi tehdä taulun, joka antaisi voimaa jokaiselle päivälle olla edes vähän rohkea. <3

      Oikein ihanaa ja sydämellistä uutta vuotta Kirsti Kaija <3

  • Olet nostanut vuoden aikana esiin tärkeitä asioita, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Mm. kiusaamisen, ostetut seuraajat, hormonit jne. Kaikki tärkeitä juttuja, joita olen innolla ahminut. Olet helmi juuri sellaisena kuin olet, mutkaton ja aito itsesi, eloisa ja maanläheinen. Voisit halutessasi lesoilla niin monella asialla ja ihan ansaitusti, mutta sen sijaan tunnustat inhimillisiä ja miltei kaikille tuttuja piirteitä. Kuten nyt tämä jännittäminen, johon voin niin hyvin samaistua. Siksi kirjoituksiasi on niin huippu lukea. Että kiitos ihanasta blogista!

    Voihan kommentit. En voi kuin ihmetellä ihmisen loputonta kekseliäisyyttä, mitä oman egon buustaamiseen muiden kustannuksella tulee. Samalla tulen surulliseksi siitä, miten keski-ikäisen naisen pitäisi olla näkymätön, mauton ja hajuton. Nuoruus ja ikuiset bileet ovat se ainoa tavoiteltu. EI! Me halutaan lukea meistä, aikuisista naisista, joiden bileet ehkä päättyvät jo ajoissa (ne yöunet), mutta jotka eivät suostu elävältä balsamoitaviksi. Keski-ikäisenä onneksi jo uskaltaa vetää vaikka naamiot naamaan risteilyllä ja ihan jopa kertoa siitä julkisesti. Samaistumispintaa, parasta.

    Sinulla oli kyllä tapahtumarikas vuosi. Toivon tuplasti kaikkea hyvää nyt alkaneelle! <3

    • Apua kiitos niin paljon kauniista sanoista ja minulle sinun blogi on the one <3 Sen vuoksi, että omaat aivan mielettömän lahjakkuuden kirjoittaa ja minusta sinun pitäisi olla kirjailija ja kaikkien pitäisi lukea sinun ajatuksia. Blogisi on blogimaailman helmi ja lämpösi ja sydämellisyytesi tuntuu aina täällä asti. Osaat aina sanoa ne oikeat asiat. <3 Kiitos Nelina ystävyydestä <3

      Sepä se, sitä uskaltaa olla oma itsensä eli jos hytissä ystävien kanssa maailman parantaminen ilman sitä alkoholia on isompi arvo, kuin vaikka discoilu, niin sehän on meidän ihan oma asia. Ei se tee meistä kalkkeutuneita vaan tiedämme mitä tahdomme, emmekä elä miten muut tahtoo tai miten se muille näyttäytyy.

      Oli niin tapahtumarikas vuosi, että tiedän jo, että vuosi 2018 oli erityinen. <3

      Superia uutta vuotta sinä ihanuuspakkaus. <3

  • Ensinnäkin minun pitää kehua teitä tuosta videosta. Eläydyitte osiinne niin, että se kuulosti kuin joltain Siskonpediltä. Voisitte kirjoittaa noista sketsejä. Surullista on se, että nuo tekstit on tarkoitettu mielenne pahoittamiseen, mutta mielikuvitusta saa tosiaan käyttää, että saa ne edes yhdistettyä teihin! Mutta eiväthän kiusaajat koskaan edes tarvitse syytä, riittää että poimii summamutikassa jonkun asian, josta vääntää ilkeyden. Ja se ilkeys satuttaa joka kerta. Jo ala-asteelaisetkin taitavat sen!

    Hienoa, että olette kiusaamisen vastaisessa kampanjassa. Parinkymmenen vuoden päästä varmaan ihmetellään näitä aikoja, jolloin kiusaamista tapahtui somessa asiaan puuttumatta, kuten tänä päivänä on Kiva-kouluja ja koulukiusaamisen vastaista työtä ja ihmetellään, kuinka 80-luvulla koulukiusaamiseen ei puututtu mitenkään.

    Vaikka en sinua tunne kasvotusten, olen jo postauksistasi, kommenteistasi ja viesteistäsi saanut kuvan, että olet aivan ihana, herttainen ja todella avulias ihminen! Ei ihme, että solahdat leikiten joka porukkaan ja tulet kaikkien kanssa toimeen.

    Vielä tuosta amerikkalaisesta hymystä. Onneksi Suomessa ei olla niin täydellisyyteen pyrkiviä ja virheettömyyttä ihailevia kuin jossain päin maailmaa. Eilisessä Hesarissa oli hyvä Laura Saarikosken kirjoitus ulkonäköpaineista USA:ssa ja naisten elämän vaikeudesta. Kiinalaisten naisten kauneusleikkausoperaatioista olen sekä lukenut että katsonut dokumentteja. Filippiineillä pari vuotta sitten sain itse tuta, kuinka maailma siellä on nuorten naisten ja sain heiltä tuollaisia vastaavia ilkeitä kommentteja keski-ikäisenä naisena.

    Ehkä sain kuulla niitä Kiinassakin, mutten luojan kiitos ymmärtänyt. Kuvaavaa on sekin, kun tyttäreni pyysi oikomahoitajaansa, ettei hänen keskihamapaiden välistä rakoa oiottaisi kokonaan pois, hammaslääkäri oli aivan ihmeissään. Halusiko joku oikeasti jättää raon hampaittensa väliin? Muistan lukeneeni vastaavaa näyttelijä Lauren Huttonista, jonka tavaramerkiksi muodostui rako hampaiden välissä.

    Vielä ihastelen noita hauskoja joulusukkamukejasi. Mistä Christkindlmarktilta ne ovat?

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Tiia <3

    • Mieheni sanoja lainatakseni, kenenkään ei tulisi sallia olla netissä ilman henkilöllisyyden tunnistamista tai nimenomaan päästä kommentoimaan ilman tunnistautumista. Toki anonyymiteettinä on puolensa, eli voi purkaa sydäntä suojassa. Mutta kuitenkin jos se tunnistautuminen pysyisi piilossa, kuten vaikka nettipankkiin kirjautuessa. Toki mietimme mieheni kanssa, että syntyisikö tästä valvova yhteiskunta, mutta kiusaamista on niin paljon, että omalla naamalla pitäisi pystyä vaan kommentoimaan.

      Outo muuten tuo hammaslääkäri, sillä persoonallisuus on jokaisen oma henkilökohtainen nimittäjä, miksi meidät pitäisi kloonata. On vaikea ymmärtää ihan tiettyä kloonimaista ulkonäköä, että kaikki haluvat näyttää ihan samalta. Tavallaan ymmärrän jenkkihymyn ajatuksen, hyvin hoidetut hampaat kertovat ihmisestä joka pitää itsestään huolta. Suomalaiset ehkä voisivat pitää parempaa huolta hampaista ja minulle valkoiset hampaat on kaunis asia eli kyllä niitä hampaita täällä Suomessakin voisi rohkeammin niin halutessaan valkaista. Mutta muovinen hymy, hmmm. ei kiitos. Persoonallinen hymy on paljon kivempi, koska se on niin aito. <3

      Nuo mukit on Itävallasta joulumarkkinoilta ja mukinhan sai pitää ostaessaan Gluhweinia.

      Oikein sydämellistä ja ihanaa uutta vuotta ja totta on, että kauneuspaineiden kanssa meillä Suommessa on asiat tosi hyvällä mallilla.

      <3

  • Te ootte Maijun kanssa kyllä yhdessä ja erikseen olleet rohkeita ja oikeastaan edustatte ainakin minulle rohkeutta. Rohkeutta sanoa asiat ääneet ja olla juuri sitä mitä olette. Teidän biisi olis kyllä se Pysy aina tuollaisena kuin nyt oot ♥ Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, en kyllä anna noille kommenteille mitään arvoa, tosi kurjaa että joku jaksaa nähdä vaivaa sanomalla toisille ikävästi. En tajua.
    Kaikkea ihanaa tälle uudelle vuodelle ♥

    • Ooh ihana tuo meille oma biisi. Kiitos niin paljon kauniista sanoista. <3 Juu ja ei meidän onneksi koskaan tarvitse tajuta, roskakoriin vaan moiset kommentit.

      Oikein ihanaa uutta vuotta Maikku ja kiitos blogiystävyydestä. <3

  • Jos ei kukaan näitä asioita nosta esiin, niin niistä vaietaan. Olemme jo lukuisia kertoja kertoneet, että kiusaaminen ei ole missään muodossa hyväksyttävää. Ihanaa uutta vuotta ja jatketaan taistelua pahuutta vastaan <3

    • Vaikka menisi jankuttamisen puolelle, niin pakko on jankuttaa, koska ei maailma muutu vaikenemalla tai ettei oteta kantaa. <3

      Ihanaa uutta vuotta Maijuliini <3

  • Itse poistan nimettömät ilkeilyt kärsimättä tunnonvaivoja. Olen joutunut myös oahantahtoisen nettihyökkäyksen kohteeksi, jossa joukko aktiivisia mielipidekirjoittajia pyrki vaientamaan minut, koska olin kertonut asiasta, joka harmitti joukkoa. Asian selvittely vei kallista aikaani hyvin paljon, mutta samalla sieltä paljastui kiusaajien taktiikka: he työllistivät viranomaisia turhanaikaisilla ilmiannoilla ja selvityspyynnöillä ja halvauttivat hyödyllistä työtä tekevien ihmisten koneistoa parhaansa mukaan, he jakoivat virkamiesten yhteystietoja omilla keskustelupalstoillaan ja yllyttivät samoinajattelevia lähettelemään viestejä kyseisille virkamiehille ja näiden esimiehille.

    • Apua järkytyin kun luin tätä ensin aamulla kännykällä ja tässähän on kyse jo ihan vainosta! Tässä aukeni minulle ihan uudessa kerroksessa ihmisten pahuus ja nyt on pakko sanoa sairas mieli. Kyllä eriäviä mielipiteitä mahtuu maailmaan ja älykkäät ihmiset osaavat väitellä täysinkin vastakkaisista mielipiteistä toista loukkaamatta tai vainoamatta. Ei tarvitse edes tuntea suuttumusta, sillä asioiden tulisi riidellä, ei ihmisten.

      On hyvin outoa ja pelottavaa, että jotkut ihmiset haluavat vaientaa erilaiset mielipiteet. Erilaiset mielipiteethän on ihmisen mitta, rikkaus. Ihan hullu olisi maailma, jossa kaikki ajattelisi samoin ja tylsä! Mutta se, että ihminen yritetään vaientaa, se on jo merkki hirmuvallasta ja on verrattavissa sellaisiin hirmuvaltoihin, joita maapallolle on suureksi järkytykseksemme päässyt ajoittain syntymään ja jota harjoitetaan tänäkin päivänä.

      Vapautta on se, että voi ilmaista mielipiteensä turvallisesti. En tiedä löysinkö edes oikeita sanoja, sillä olen sen verran järkyttynyt osaksesi saamasta kohtelusta ja ihmisten loputtomasta pahuudesta.

      Kiitos kun jaoit tämän täällä ja mitä sydämellisintä uutta vuotta KirsiMy <3

  • Itse poistan nimettömät ilkeilyt kärsimättä tunnonvaivoja. Olen joutunut myös oahantahtoisen nettihyökkäyksen kohteeksi, jossa joukko aktiivisia mielipidekirjoittajia pyrki vaientamaan minut, koska olin kertonut asiasta, joka harmitti joukkoa. Asian selvittely vei kallista aikaani hyvin paljon, mutta samalla sieltä paljastui kiusaajien taktiikka: he työllistivät viranomaisia turhanaikaisilla ilmiannoilla ja selvityspyynnöillä ja halvauttivat hyödyllistä työtä tekevien ihmisten koneistoa parhaansa mukaan, he jakoivat virkamiesten yhteystietoja omilla keskustelupalstoillaan ja yllyttivät samoinajattelevia lähettelemään viestejä kyseisille virkamiehille ja näiden esimiehille.

  • Ihana Tiia <3 Järkyttäää, että ihmisellä on kanttia kirjoittaa niin rumasti toiselle. Joku täytyy olla pahasti vinksallaan, pitäisi mölyt mahassa. Oot sä Tiia rohkea ja mukana niin monessa <3 IHana täällä on aina käydä, vaikka nyt olikin blogihiljaisuutta joulun aikana. Jospa sitä taas heräisi tässä….Ihanaa ja rohkeaa uutta vuotta Tiia <3

    • Ei meidän tule miettiä kiusaajien sielunelämää, mutta taistella kiusaamista vastaan voidaan. <3 Eli kiitos kun otit kantaa Jaana, olet superihana.

      Oikein sydämellistä ja mitä parhainta vuotta 2019. <3

  • Palasin katsoon tuon videon, kun en eilen ehtinyt.
    Järkyttäviä kommentteja teille tullut. Miten joku voi sylkeä tuollaista suustaan.
    Mutta, ootte ihania Tiia ja Maiju. Kaikkea hyvää teille molemmille.
    Koittakaa jaksaa. paha saa aina palkkansa.
    >Leena

    • Oi kiitos kovasti kun katsoit ja onhan se aika rajuakin katsottavaa ja ajatella, että tälläisiä ihmisiä on joukossa. Yleensä he ovat vielä jollain lailla tuttuja, joille saatat hymyillä, olla ystävällinen ja kysyä heidän kuulumisia. Mutta eipä ystävällisyys ole koskaan meiltä pois.

      Kiitos niin paljon ja uskon, että paha on jo saanut palkkansa, sillä ei onnellinen ihminen kiusaa muita netissä.

      Sydämellistä uutta vuotta Leena. <3

  • Luinkin jo Maijun blogista tuosta Someturvasta joka onkin tarpeellinen juttu. En jaksa käsittää tuollaisten kommenttien kirjoittamista. Kateushan niistä paistaa läpi.
    Uudenvuodenlupauksista sen verran, että yritän jatkaa ravintoremonttia paremmalla menestyksellä kuin joulukuussa jolloin meni ihan mönkään.
    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle <3

    • Kateus on mielenkiintoinen asia. Eikö ihmistä hävetä tuntiessaan kateutta vai eikö ihminen osaa edes tulkita omia tuntemuksiaa vaan laukoo vaan menemään? Outoa, mutta eipä minun tarvitse näiden sielunmaailmaa ymmärtää, eikä edes pohtia mikä on motiivi. En kateutta ymmärrä, joten se on asia mikä ei tule edes mieleen vaan ihan puhdas ihmisen oma paha olo. Mutta mene ja tiedä.

      Joulukuu on ihan mahdoton kk ravintorempalle, mutta hei armoa itselle ja kun taas jatkaa, niin kyllä se siitä, sanoo ihminen, jonka ruokarempat eivät koskaan onnistu.

      Ihanaa uutta vuotta Kristiina. <3

  • Siis apua ! mitä tekstiä jotku kirjottelee , ei niillä ole kyllä kaikki muumit laaksossa .Normaalit ihmiset ei lue tekstiä, blogeja , lehtiä ym jotka ärsyttää mutta nämä tyypit lukee ja jättää kauheita kommenteita , en haluais omistaa heidän negatiivistä energiaa …..🤢

    • No juu itse käytä kallisarvoisen aikani kaikkeen mukavaan ihan ilman muuta. <3

      Negatiivisuus syö ja jotkut ihmiset ovat kenties ihan addiktoituneet negatiivisuudelle eivätkä löydä ulospääsyä.

      Oikein sydämellistä ja ihanaa viikonloppua Ulrika. <3

  • Rohkea on sellainen ihminen, joka voittaa omat pelkonsa ja uskaltaa kokeilla itselleen uusia asioita. Sinä Tiia olet rohkea! Raukkoja ovat ne ihmiset, jotka lähettävät anonyymeina törkykommentteja. Sinun koko vuotesi on ollut rohkeuden riemuvoitto "avaruusseikkailuineen".
    Hienoa, että sait kutsun Someturvasta. Someturva tarvitsee rohkeita ja näkyviä henkilöitä taistelemaan verkkohäirintää vastaan. Sielläkin on sinut noteerattu.
    Ja tuo video on huippu. Osaatte laittaa itsenne Maijun kanssa likoon 😀
    Ihanaa ja rohkeaa vuotta sinulle, Tiia <3

    • Juu Someturva otti yhteyttä, että haluaisinko jakaa heidän sanomaa ja ilman muuta, hyvyyden sanomaa ja taistelua kiusaamista vastaan olen valmis aina jakamaan. <3

      Kiitos niin paljon kauniista kommentista ja porskutetaan me tavallamme ja jos joitain naurattaa, niin sehän on suorastaan mahtavaa sekin. 🙂

      Ihanaa viikonloppua ihana Tuula <3

  • Ahhahahhahahaaa!! Nauran ääneen noita anonyymien viestejä. Siis oikeesti??? Jos ei ihmisellä ole kanttia omalla nimellään olla jotain mieltä, kannattaa todellakin jättää omaan arvoonsa kaikki kommentit hampaista, vaatteista, kirjoittelun aiheista ja muista. Voi hyvä maailma mitä pikkusieluista sakkia!!

    Onneksi olet oma iloinen itsesi, Tiia!! ♥ Älä vaan muutu vaan jatka samalla linjalla!
    Vuosi 2018 oli hieno ja tehdään porukalla tästä vuodesta vielä mahtavampi! Uusia tuulia, uusia kokemuksia, uusia ystäviäkin.

    • No itse näen asian säälittäväksi pelkuruudeksi, jos ei ole kanttia sanoa omalla naamalla ja nimellä, niin sitten olisi parempi pitää mölyt mahassa. Mutta ehkä nämä ihmiset ovat sokeita ja luulevat aidosti pystyvänsä haavoittamaan, ehkä he eivät ymmärrä, että heitä kohtaan tunnetaan valtavaa myötähäpeää. Surullista!

      Ehdottomasti Vivi kuulostaa niin hyviltä uuden vuoden suunnitelmilta. <3

      Upeaa talviviikonloppua Vivi <3

  • Onnea toiminimen johdosta!
    Kiusaamista ei ole kenenkään pakko sietää, mutta miten se pois saadaan kitkettyä esim. koulumaailmasta. Ei millään. Kiva-koulu hankkeet sun muut on toimimattomuudessaan yleensäkin vain varsin suuri vitsi.
    Ikävää että tekin Maijun kanssa olette loanheiton kohteeksi joutuneet 🙁

    • Sepä se ja monet lapset eivät uskalla kertoa kiusaamisen kohteeksi jouduttuaan, koska tilanne voi vaan paeta.

      Kiitos Heli ja kivaa viikkistä <3

  • Ensinnäkin onnea toiminimen johdosta! Hurjaa ja hienoa!

    Toisekseen hyvää uutta vuotta, vaikka ollaan ehkä jo ehditty toivotella aikaisemminkin.

    Kolmanneksi, mitä ihmettä nuo anonyymit meinaavat? Solvaavat sinua ja Maijua milloin mistäkin viasta. Täytyy sanoa, että meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle passaa tähän kohtaan hyvin. Jatkakaa Maijun kanssa samaan malliin. Olette parhaita!

    Ihanaa viikon jatkoa <3

    • Hih aina voidaan toivotella vaikka kymmeneen kertaan. <3

      No meidän anonyymithän ovat toki täydelliset hampaat omaavia, upea vartaloisia, tyylitajuisia ja älykkäitä ihmisiä, kun heillä on kerran varaa arvostella muita. 😉

      Kiitos niin paljon Mannilainen ja oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja hih uutta vuotta. <3

  • Aivan mahtava postaus!
    Ensinnäkin onnea uudesta toiminimestä! Rohkeus on hieno teema ja sen olen ottanut itsellenikin tässä vuosien saatossa. Sisuksissani on kai aina asunut jännitys ja pelko ja sen vuoksi rohkeuteen suuntautuminen on parasta mitä osaan nyt ajatella. Muutenhan elämä olisi pelkkää kapeutumista ja sukeltamista. Tänä vuonna otin pari teemaa itselleni, joissa toivon saavani ajatuskuvioni paremmalle tolalle. En siis tee lupauksia, vaan lähinnä opettelen pois vanhoista huonoista uskomuksistani ja pyrin tekemään uusia parempia tilalle.

    Minusta on todella hienoa, että otat täällä esille kiusaamisen ja pistät sille omalta osaltasi lopun. Kenenkään elämä ei parane yhtään, että sanoo toisille ihmisille pahasti. Mutta monen elämä paranee siitä, että on huomaavainen tai sanoo hyviä asioita toiselle. Toisen sopuisasti huomioon ottaminen helpottaa omaa fiilistäkin, sillä sitä mitä sanoo toiselle, sen sanoo myös itselleen (niin kummalliselta kun se kuulostaakin).

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle Tiia ♥

    • Ihana Birgitta kiitos. <3

      Juu sama ei uuden vuoden lupauksi vaan sellaisia rohkeutta ja voimaa antavia ajatuksia, joita kun pitää hieman mantrana, niin ne toteutuu. Kun esim. mietin lähdenkö johonkin juttuun mukaan ja kuulostelen itseäni, että miksi en lähtisi, no kun pelottaa, silloin kuiskaan itselleni, sinähän päätit olla rohkea, pelko pois!

      Saman olen huomannut, kun sanoo kauniita asioita ja tekee pieniäkin hyviä huomaavaisuuden tekoja, ne antaa aina takaisin ja jo ihan ja kaikessa kauniissa yksinkertaisuudessaan siinä, että itselle tulee heti hyvä mieli, kun tekee ja sanoo hyviä asioita. Se vielä kantaa ihmisestä ihmiselle eteenpäin.

      Oikein ihanaa ja rohkeaa vuotta sinulle ja aavistuksen pelottomampaa, sillä hitain askelin. <3

  • Helpointa olisi ehkä estää anonyymit kommentit, vai rajoittaisiko se kommentointia liikaa? Oih, itse olisin nauranut mahakommentille sillä itse en olisi päässyt mahani kanssa siitä ylös. Eihän sinun maha ollenkaan iso ole! Tsemppiä!

    • Jos kommentointi äityisi oikein pahaksi, niin ehkä sitten päätyisin tuohon ratkaisuun. Nythän näille tosiaan saa juurikin nauraa ja jaan aina parille kamulle nämä parkaat sutkautukset ja miehelle ja saadaan hymy huulille näistä. Toisaalta ei kai pitäisi nauraa, sillä onhan se surullista, että joku lukee ja kommentoi inhoaamansa blogia.

      Mutta katsellaan, täällä käy niin paljon kivoja anonyymejä, kuten sinä, niin vielä en ole halunnut rajoittaa kommentointia.

      Ihanaa tammikuun jatkoa sinulle ja kiitos. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud