Hei me tehtiin itse sushia ja kosmehöpinöitä!

Hei me tehtiin itse sushia ja kosmehöpinöitä!
Nyt en ole varma olenko fanittanut sushia kaksi vai kolme vuotta, mutta oli miten oli, paljon olen näiden muutaman vuoden aikana laittanut susheja suuhuni. Ylivoimaiseksi olen kuitenkin kokenut itse sushin teon ja mokoman pipertämisen. Erityisesti kauhukuvia olen kuullut riisin valmistuksesta, että se on se haastavin vaihe. No mutta näillä mukana tulevilla ohjeilla me onnistuimme täydellisesti ja ihan ekalla kerralla. 
Ostin sushiriisin Lidlistä ja noudatin prikuulleen paketin mukana tulleita ohjeita. En kurkkinut muita reseptejä tai no kurkinhan minä, mutta en noudattanut. Itse paketin ohjeiden noudattaminen tuntui nyt ensikertalaisille oikeaoppiselta ja se kyllä kannatti. Riisistä tuli täydellistä. 


Lidlin riisi on kelvollista, mutta wasabia ja soijaa en voi sushien kanssa suositella. Soija maistui vaan vääränlaiselta vaikka muuten toimii iloisesti kaikkien liharuokien kanssa. Itse Wasabissa ei ollut mitään ytyä, Wasabinhan pitää ottaa vähän nenään sitä henkeen vedettäessä, hih. Kattokaapas minkälainen sushikärppä meillä muuten oli susheja pyöritellessä mukana. 
Sushiriisin keittäminen: Huuhtele ja valuta riisi hyvin, n. 7-8 kertaa eli niin, ettei enää lähde valkoista nestettä huuhdellessa. 

Laita riisi kattilaan kiehuvaan veteen 1,2dl per 2,5dl vettä. Lidlin riisipaketissa on 6dl riisiä eli vettä laitetaan kattilaan 1,5 litraa. Anna kiehua 10-minuuttia ja kunnes vesi on imeytynyt riisiin. No annoin kiehua juuri tuon 10-minuuttia ja ylimääräiset vedet, jota oli vähän, kaadoin pois. 

Riisin kiehuessa valmista sushietikka. Yksi litra kuivaa riisiä tarvitsee noin 2 ½ dl sushietikkaa. Meillä oli kuivaa riisiä 6dl, joten sushietikkaa tarvittiin n. 2dl. Laittaisin hieman vähemmän ruokosokeria, kuin ohjeissa sanotaan, sillä meidän mielestä riisi maistui himppusen meidän makuun liian makealta. 
Sushietikka
  • 2 ½ dl riisiviinietikkaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • reilu 1 rkl suolaa
Kaada riisi laakean vuokaan jäähtymään ja kun sekoitat riisiin sushiviinietikan, älä hämmennä liikaa, jottei riisin rakenne rikkoudu vaan tee ns. viiltoja lusikalla sekoitettaessa riisiä. 

Ei saisi laittaa jäähtymään viileään, laitoimme ulos pakkaseen, eikä haitannut ollenkaan tahtia. Muuten olisi mennyt ikä ja terveys odotellessa riisin jäähtymistä. Lopuksi kun riisi oli kädenlämpöistä, laitoimme riisin tekeytymään sisätiloihin ja elmukelmua päälle ja riisi  lepäsi elmukelmun alla 15-minuuttia. 

Käytimme sushipalleroiden käsittelyyn kertakäyttöhanskoja, lisäksi meillä oli kulho, jossa kastoimme kätemme aina uutta sushipalleroa pyörittäessä eli näin riisi ei tartu käsiin eli tässä tapauksessa hanskoihin.

Ostimme Lidlistä kaksi pakettia lohta, josta mies leikkasi sopivia paloja susheille. Kun asettelimme lohipalat riisipalleroille,  levitimme ensin hieman wasabia riisipalleron päälle. Näin ymmärtääkseni lohi kiinnittyy paremmin riisiin kiinni. 

Susheistamme tuli aivan täydellisiä kaikkinensa,  ehkä hieman meidän makuun aavistuksen liian makea oli tuo riisin maku ja Lidlin Wasabi, joka ei ole lainkaan tulista ja soijakastike ei lainkaan sellaista,  joihin olen sushipaikoissa tottunut. Kipaisin lähikaupasta hakemassa Kikkomania, se pelittää aina, mutta Wasabia ei löytynyt pikku K-marketista harmi kyllä. 

Teimme vain lohinigireitä,  koska ovat molempien suosikkeja ja halusimme ensikertalaisina päästä helpolla ja nähdä miten riisi onnistui ja onnistuihan se, koostumus oli täydellinen. Kaiken kukkuraksi tuo kaksi palaa lohta ja riisin määrä kohtasivat toisensa täydellisesti ja yli ei jäänyt kumpaakaan. 

Todella positiivinen kokeilu oli ensikertalaisille tämä sushin taikominen ja kivaa yhteistä puuhaa ukkelin kanssa. Niin ja mistäs keskustelimme susheja pyöritellessä, eläke asioista. 😉
Perjantain iloksi Ben&Jerry toimitti kotiovelle uutta maidotonta Non Dairy-sarjan vegaanijädeään Coconutterly Caramel’d. Vegaaniset karamellikastikekiemurat, keksimurut, suklaamurut ja kookoksenmakuinen itse jäde teki sen, että toinen jädepaketti suli mahaani viikonlopun aikana sen siliän tien. Maitojädeistä massuun tulee aina mahanpuruja, vaikka syön tietty silti, mutta tämä jäde olikin hämäävää, sillä mahakin tykkäsi. 🙂
Pr-lähetyksenä saapunut tammikuun Look Fantastic box oli kyllä taas mahtava ja joka kerta on kyllä hinta laatusuhde yhdistynyt mitä upeimmalla tavalla. Parasta on päästä testaamaan aivan uusia brändejä, boxin sisältö on aina laadukas ja vielä uusin Elle-lehti on kiva lisä. Itse laatikkokin on niin nätti, että olen säilyttänyt kaikki laatikot. 🙂

Oman Look Fantastic boxin voit tilata täältä ja jutun juonihan meni niin, että kuukauden boxi maksoi 20e, kolmen kuukauden boxeille per boxi jää hintaa 18e, 6-kuukauden 17e per boxi ja 12-kuukauden tilauksessa boxi kustantaa 15,50e per boxi. 

Olen tykännyt aivan valtavasti Look Fantastic boxeista ja on ollut joka kuukauden ilopilleri tämän boxin saapuminen. Kun ajattelee, että mukana on vielä tuo uusin Elle-lehti ja kaikki tuo kosmetiikka, niin on edukaskin vielä. 
*Saatu pr-näytteinä. Sitten halusin vinkata Stockmannille ja Stockmannin verkkokauppaan ilmestyneestä uudesta brändistä ”wet n wild”. Brändiltä löytyy monia helmiä ja joista suurin suosikkini on ”megalast Liquid Catsuit” nestemäinen luomiväri. Näkyy kädellä tuo kultaisenruskeanhohtoinen testaus. 


Mieletön pigmentti, upea metallinhohto ja loistava pysyvyys. Tämä sai kiinnostumaan sarjan vastaavista nestemäisistä huulipunista


Glitterluomiväreihin tykästyin myöskin kovasti ja näistä voi juhliin sipaista vaikka olkapäihin, dekolteelle jne. Kädellä näkyykin kunnon glitteriä eli näitä kerrostamalla saa joko todella näkyvää glitteröintiä tai maltillisempaa niin halutessaan.


Kovasti pidin myös sarjan huulikiilloista yhden kiillon testikokemuksella ja kädellä tuo vasemmanpuoleisin voimakkain puna. ”Megaslicks Lip Gloss” tuntuu kivalta huulilla, ei tahmaa, runsas pigmentti,  pysyy hyvin huulilla, oikein loistava huulikiilto.


Huulipunatkin oli kivoja, kepeät ja kosteat koostumukset, ei mitään valittamista. Hylsyt eivät ole ylellisemmistä päästä, mutta itse punat ovat oikein kosteuttavia, kiiltoa antavia, pysyviä ja laadukkaita. Hylsyt eivät pysy käsilaukussa pyöriessä kiinni eli meikkipussiin mars. 


Luomiväreihinkin tykästyin, sillä ne eivät ole kovia rapisemaan. Pigmentti ei ole runsain ensisivelyllä, mutta kerrostamalla saa todella kivan tuloksen. Metallinhohtoisissa puuterimaisissa luomiväreissä taasen on loistava pigmentti ja edelleen peukut siitä, etteivät meikatessa varise. 


Siveltimet yllättivät, kivan pehmeitä ja napakoita, toimii oikein mukavasti ja ovat vielä nättejä kuin mitkä. Siveltimissä on kätevä lovi sormelle, jolla pitää kiinni, joten pysyy hyvin hyppysissä. 


Poskipunaan tykästyin myös todella paljon, ihan täydellinen persikka ja todella kiva ja pehmeä koostumus ja pigmentti.


Jos lähtisin ensimmäisenä jotain tältä brändiltä kokeilemaan,  olisi se nuo metallinhohtoiset nestemäiset luomivärit, ne on löytö ja niin wow. Toki brändiltä on kokematta vaikka mitä, koska halusin keskittyä huuli-ja luomivärituotteisiin eli omiin lemppareihin. Mutta sen verran vakuuttavia löytöjä sarjalla on, että kiinnostuin brändistä ihan kokonaisuuden kannalta. 

”wet n wild” kosmetiikka on saanut Cruelty Free-merkinnän. 🙂 Kyseessä on edullinen sarja, josta löytyy paljon helmiä. Hinnat ovat vain aavistuksen kalliimpia kuin essencen meikeissä, mutta edullisempia, kuin Maybelline. 
Tämä on nyt sellainen säläpostaus, jossa on kaikkea mitä todella rakastan, sushia, pizzaa, jädeä, leffaa ja meikkejä eli positiivista ”sälää”. 🙂 

Iso leffasuositus kaikille, Green Book on aivan mieletön tositarinaan pohjautuva elokuva ystävyydestä, ennakkoluuloista, rasismista ja ihmisen niin hyvyydestä, kuin pahuudestakin. Elokuva oli nautinnollista katsottavaa ja Viggo Mortenson teki roolityön, joka olisi miespääosa Oscarin arvoinen suoritus. On mahdotonta sanoa, kumpi teki paremman roolityön Bohemian Rhapsodyn Rami Malek vai Viggo, saako sanoa, että molemmat tekivät. 


Tälläistä kaikkea ihanaa täällä. Jos et ole sushia ennen tehnyt, rohkeasti vaan testaamaan. Onko ”Look Fantastic” tai ”wet n wild” tuttuja teille? Oletko tehnyt sushia ja miten on mennyt? Vai oletko enemmän pizzanaisia, kuten Souliina. Kurkatkaapa mitä kaikkea Souliina laittaa pizzansa päälle videolla, hih. Hauskaa myös on, että meillä molemmilla on Disney-vaatteet meidän treffeillä ihan sattuman oikusta päällä. 

Iloista uutta viikkoa kaikille. <3




32 thoughts on “Hei me tehtiin itse sushia ja kosmehöpinöitä!”

  • Maanantain lemppariaiheet ja hyvän mielen tuojat, kosmetiikkauutuudet & S U S H I <3
    Päivitin meikkivarastoa viikonloppuna ja nyt tekisi mieli investoida johonkin uuteen ja näyttävään luomiväriin, pitääpä tutustua noihin esittelemiisi. Hauska tuo pizzavideo teistä, teininä pursottelin majoneesia jauhelihapizzan päälle, hiukka tuhtia mutta olinkin aika laiha ja liikkuvainen tytteli silloin. Lohisushia tehdään meillä aika usein, otetaan nigireihin tohottimella kevyt pinta, taivaallista! Joskus teen sellaisia, jossa tonnikalaa päällä. Makeja ei tullut tehtyä aikoihin, mutta blogiin tein superhelppoa sushipizzaa joka onnistui kyllä yli odotusten! Ihanaa uutta viikkoa ja kiva, kohta pääsee taas lumitöihin, JEEEEE!

    • Ihanaa kuulla ja niin ne on omatkin lemppariaiheet, hih. :O

      Oi mäkin haluan tohottimen, koska sillä tohottimella tehdyt on mun lempi nigirejä, nam. Se sushipizza, sitä itää kokeilla kyllä.

      Ihanaa tiistaita Heli <3

  • Olen kerran tehnyt sushia kotona, mutten saanut riisiin sitä makeanetikkaista makua mitä on hyvissä sushipaikoissa. Kokeilen seuraavan kerran tuolla sun reseptillä – sä olet sushiasiantuntija mitä suurimmassa määrin.
    En ole testannut koskaan tuota meikkimerkkiä, mutta on se kyllä niin, ettei korkea hinta todellakaan aina korreloi laadun kanssa. Nyt on parhaillaan mm. Essencen superhyvä kynsilakka ihanassa korallinpunaisessa värissä, ja olen liotellut varpaitani joka päivä vedessä pitkiä aikoja eikä se ole lähtenyt mihinkään. Ja päinvastaisia kokemuksia on taas selektiivisten sarjojen joistakin luomiväreistä, kova hinta mutta huono värin tarttuvuus ja pigmentti.
    Hikisiä terkkuja täältä – aaltoja on muuallakin kuin meressä ;oD

    • Hihi no en tiedä, mutta on kyllä aika monta sushia tullut mutusteltua, mutta olenko maistanut maailman parhaita susheja, en taida olla.

      Ihan totta, essencellä on tosi hyviä kynsilakat, kynsilakanpoistoaineet ja vaikka kuinka monet meikkijutut. Samanlaisia helmiä löytyy tuolta wet n wildilta ja tuo metallinhohtoinen nestemäinen luomiväri, wow.

      Ihanaa, nauttikaa, sillä minä menen kohta aamupalan jälkeen hikoilemaan lumitöihin. 😉

  • Sushia tehdään meidän perheessä itse. Ensimmäisellä kerralla jännitin sushirullan pyörittämistä merileväarkilla ja sillä pyörittämisjutulla (?). Mutta sujui kuin kääretortun teko. Ei yhtään vaikeaa. Rullaa leikatessa opin, että leikkuuveitsen on oltava tosi terävä. Teinkin postauksen tuosta ensimmäisestä kerrasta. Olen samaa mieltä tuosta wasabista. Ytyä ja poltetta pitää olla.
    Kivaa viikon alkua!

    • Muistankin ja vielä tuolla levällä en rohjennut lähteä kokeilemaan ja toisaalta en niin tykkää levän mausta. Ytyä jetsulleen pitää olla, nam!

      Ihanaa tiistaita Marja. <3

  • Meillä on tehty pitkään ja paljon sushia, lapset kasvoivat niillä niin pienestä, että yksi voitti jo tekniikassa minut 3 veenä puikoilla syömisessä 😀 Noh, ei pitänyt tulla keulimaan, vaan kertomaan, että jos tykkää merilevästä, niin kannattaa kokeilla laittaa perus makirulla puoliksi, eli ei leikkaa muutaman sentin paksuisiksi kiekoiksi, vaan syö puolikkaana rullana. Itse tykkään tehdä noita eniten, kun tulee syödessä sellainen olo, että saa samantien tarpeeksi eteensä 😉
    Itse koen, että sushiriisin pitää olla suht tarttuvaista, eli irtonaisesta en saa mieleisiä nigireitä ainakaan. Tosin sitten kokeilimme maailman parhaimmiksi susheiksi kehuttuja Järvenpään cittarin susheja, joissa lienee ainoana länsimaalaisena tuottajana sitä maailmankuulua aitoa Japanilaista sushiriisiä jonka nimeä en muista. Ja se oli jännän irtonaista, mutta silti kasassa pysyvää nigiriä ja makia. Suosittelen kokeilemaan, olivat tosi hyviä.

    • Meillä ei lapset edes syö sushia, paitsi aikuiset tietty. <3 Eli wow ja lapset oppii niin nopeasti ja ovat taitavia.

      Olen lukenut tuosta Järvenpään sushipaikasta, mutta ihan ei tule lähdettyä täältä Porvoosta Järvenpäähän sushin perään jollei ole muuta asia, mutta toivottavasti vielä jonain päivänä on.

      Oikein ihanaa tiistaita Jantunen. <3

  • Kävime eilen katsomassa Green Bookin ja tykkäsimme niin tarinasta, maisemista kuin musiikistakin. Tuli kova polte päästä Yhdysvaltoihin road tripille. Olen yli 25 v. sitten tehnyt autoreissun New Yorkista Los Angelesiin "syvän etelän" kautta.

    Wet and Wild oli yksi suosikkimerkkejäni Amerikan-vuoden aikana, edullista ja paljon valikoimaa, nykyisin varmaan vielä suurempi valikoima.

    Itse tehty sushi on hyvää, pitäisi taas tehdä. Japanissa söin juuri raastettua tuoretta wasabijuurta sashimin kanssa, oli hyvää.

    • Green Book oli kokonaisuudessaan yksi vuoden parhaimpia leffoja, näin sen viime vuonna ja silti kaikkien leffojen kesken oli niin hyvä.

      Kiva kuulla, että tykkäät wet n wildista. <3

      Ooh raastettua wasabijuurta en ole ikinä maistanut, mahtoi olla hyvää.

      Ihanaa tiistaita Tuuli ja tänäänhän me nähdään. <3

  • Sushi on meidänkin herkkua. Olen tehnyt sushia kotona monesti, mutta en ole ollut riisin koostumukseen useinkaan tyytyväinen. Maku on ollut kohdillaan, muttei rakenne. Kokeilen seuraavan kerran Lidlin riisillä. Kiitos vinkistä. Wasabi kruunaa herkun.
    Green Book kuumottaa, mutta taitaa tehdä tiukkaa aikataulujen kanssa.
    Ihanaa iltaa Tiia <3

    • Niin en tiedä onko se tuo Lidlin riisi vai oliko meillä onnea matkassa, hih. 🙂

      Wasabi kruunaa herkun ja siinä pitää olla ytyä.

      Voi ei, uskon että tykkäisit Green Bookista. <3

      Ihanaa tiistaita Kirsti Kaija. <3

  • Meillä ei muut sushista välitä, siksi en minäkään siitä juuri pääse nauttimaan tai oppinut:)
    Tuota Look fantastic boxia olen nyt miettinyt mutta kun luin että niissä on aika paljon samoja tuotteita kun sitten joulukalenterissa niin en oo uskaltanut tilata. Mikä on sun kokemus?

    Mukavaa viikonalkua ♥

    • Ei ole vielä ollut samoja tuotteita kuin joulukalenterissa, mutta en sitten tiedä vuoden varrella… Olen ollut tosi tyytyväinen joka boxiin ja joulukalenteriin. 🙂

      Ihanaa tiistaita Maikku <3

  • Tytär ja vävu tekivät kerran sushia ja kutsuivat meidät syömään. Ihan järkyttävän hyvää! Olen muutamia kertoja ravintolassa susheja syönyt ja kerran ostanyt Cittarista niitä valmiita. Kyllä nuorison tekemät olivat ihan ykkösiä! Ollaankin odotettu uutta kutsua syömään! ;D

    Ihana sushinkyttääjä! <3

    • Oi miten kivaa ja toivottavasti kutsuvat pian kylään, nam. <3

      Hih voihan Miki-kissa sentään, tarkkana ku porkkana.

      Ihanaa tiistaita Marketta <3

  • Mää en oo koskaan tehnyt susheja. En oo jaksanut ees koettaa 🙂 Ihana stalkkeri on pöydän toisella puolella <3 Kattoo, että oisko hälle jotain syötävää 😀 Nuo boksit ois ihania, mutta kun ei vaan raski…Ihanaa viikkoa Tiia <3

  • Minäkin luulin aikoinaan että sushin tekeminen on rakettitiedettä, mutta ei se ole. Itseopetellut ystäväni opetti sen minulle viitisentoista vuotta sitten ja sittemmin minä olen opettanut sen lapsilleni ja he jopa eräälle kiinalaispojalle. Näin japanilainen taito leviää Kiinaan =D

    Ehkä tarkin sushin ystävä ei sulattelisi minun sushiani, mutta kyllä se kotioloissa välttää. Mieluummin syön sitä kuin epämääräisissä lounaspaikoissa kenties matoisista kaloista valmistettua sushia… Ovatpa lapsenikin sen verran ronkeleita sushi-makunystyröineen, ettei heillekään kelpaa kauppojen valmissushit, vaan Hankosushia tms. sen olla pitää – tai sitten kotitekoista 🙂

    Mukavaa talvipäivää <3

    • Ihan mahtavaa ja juu sama luulo ollut. 🙂

      Ei kannata käydä epämääräisissä lounasaikoissa ja ystäväni muuten sai matoja ihan kotona syödystä kalasta ja sanonpa vaan, että oli viheliäinen homma toisen päästä madoista eroon ja kovat kivut oli aina. Eli olisi kyllä paha paukku saada matoja, apua.

      Kauppojen valmissushit ei ole hyviä, paitsi varmaankin tuo Järvenpään Cittari, joka on kuuluisa susheistaan.

      Sydämellistä tiistaita Ei-leen <3

  • Oih, odotan että pääsen allergiatesteihin ensiviikolla ja jos vaikka saisi kuitenkin kalaa syödä… mmm…sushia…:) Tuo LF on täällä kanssa se rakkauspakkaus, itsellä tulee juurikin tuolla 12kk ja aina olen yhtä tyytyväinen sisältöön. Onneksi tuli koklailtua ja tilattua! Wet jaa wild on tuttu, nyt yritän kovalla mielenlujuudella käyttää vanhat pois ennen uusien tilaamista, saas nährä kui käy 😀
    Ihanaa viikkoa mahtavuus <3

    • Ou no ja toivottavasti saat jatkossa syödä kalaa/sushia. <3

      LF on loistava, olen ollut niin tyytyväinen joka boxiin ja innolla odotan aina uusinta.

      Hih juu tuo voi olla vaikea paikka, jos ja kun joku ihana uutuus ilmestyy meikkien saralla taasen.

      Oikein sydämellistä tiistaita Maarit. <3

    • Hei nyt kun sanoit, niin muistan, että Seppälästä tosiaan sai ja ostelinkin jotain. Olin tämän jo unohtanut. 🙂 Sarjassa on monia helmiä, jotkut toki sitten taas ei yllä samaan tasoon, mutta näin se on kaikissa brändeissä. Tuo metallinhohtoinen luomiväri on niin hyvä.

      Ihanaa loppuviikkoa Maija. <3

    • Niin minäkin voisin syödä sushia joka päivä. Hyvä kun sanoit, sillä taidanpa hankkia jostain etnisestä kaupasta meille wasabia, pitää olla ytyä. 🙂

      Nyt menenkin kurkkaamaan postauksesi. <3

      Kivaa loppuviikkoa Hanna. <3

  • Houkuttaisi todella laittaa tuo Look Fantastic-boksi tilaukseen! Ihana lisä tuo uusi Elle tuolla joukossa. <3

    • On kyllä rahansa arvoinen, jos miettii, että lehtikin kuuluu aina siihen. Tykkään ihan megapaljon. <3

      Ihanaa loppuviikkoa Noora <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud