Ihana torstai

Tällä viikolla on meillä ollut sairastelua, niin lapsilla kuin itsellä. Olipa siten eilen kiva päästä Tuula-tätini kanssa oikein virkistäytymään. Hain tädin Sipoosta jo klo 8:00 ja täti sinkosi alennusmyynteihin sillä aikaa, kun vietin tunteroisen DECIEM-brändin lanseerauksessa Stockmannilla. 

Suomeen on lanseerattu neljä eri sarjaa DECIEMILTÄ: 

The Ordinary, joka onkin tällä hetkellä kaikkien huulilla super edullisten hintojen ja runsaiden hoitavien ainesosien vuoksi. The Ordinary tarjoaa tunnettuja ja tehokkaita teknologioita edulliseen hintaan. Sarjan tuotteet on pakattu minimalistiseen apteekkimaiseen ulkosuun, mutta valloittavat tehokkailla ja aktiivisilla tuotteilla.

NIOD-sarja sisältää käytännönläheisiä nisch-tuotteita ja uusimpia ihonhoidon innovaatioita. Sopii kuluttajalle, joka vaatii ihonhoidolta paljon. Sarjan Copper Amino Isolate Serum 2:1 tukee ihmisen tärkeitä toimintoja. Seerumin sisältämää kuparitripeptidiä löytyy mm. myös ihmisen plasmasta. Se aktivoi immuunijärjestelmän toimintaa ja lisää kollageenisynteesiä. 

The Chemistry brand tuotesarja sisältää edistyksellisiä Anti-Age-tuotteita koko keholle. Sarjan palkittu Hand Chemistry käyttää hyödykseen korkeimpia mahdollisia ainesosia käyttävää tiedettä. Hoitaa kahdeksaa ihon ikääntymisen merkkiä ja 19,5 % aktiivista yhdistettä sisältävä tiiviste kiinteyttää ihoa, parantaa ihon elastisuutta ja tiheyttä, tasoittaa ja kirkastaa ihoa, parantaa ihon rakennetta sekä silottaa ja kosteuttaa ihoa.

Hylamide tuotesarja sisältää monikäyttöisiä ja erittäin kohdennettuja seerumeita. Tuotteet sisältävät aktiiviaineita monessa molekyylikoossa, jotka ovat kapseloitu siten, että ne vaikuttavat ihon monella tasolla, aina ihon pinnasta syvempiin kerroksiin asti. 

Sarja sisältää mm. syvävaikutteisen SubQ Eye-silmänympärysseerumin, joka yhdistää useita erilaisia hyaluronihappoja peptideihin, jotka yhdessä estävät ihon kuivumista, lisäävät napakkuutta ja tasoittavat herkkää silmänympärysihoa. 
The Abnormal Beauty Company DECIEM tuotesarjat ovat vegaanisia lukuunottamatta NIOD-sarjan Mastic Must-naamiota, joka sisältää hunajaa. Tuotteita ei ole testattu eläimillä, eikä myydä Kiinassa. 

Mukavan aamutilaisuuden jälkeen suuntasimme tätini kanssa Minna Parikan liikkeeseen ja oli aika lunastaa ystäviltä 50-vuotislahjaksi saamani lahjakortti. Aleaikaan oli paras iskeä ja hieman omaa rahaa lisää laittaen, sain hankittua itselleni kolmet unelmieni Parikat. Ensin ajattelin hankkia glitterpuputennarit, mutta glittertennareita oli omassa koossa vain vaaleanpunaisina ja ne koin liian hallitseviksi omaan vaatekokoelmaani, sillä sävy oli aika vauvanvaaleanpunainen. 

Mutta mitä hankin, se kenties selviää myöhemmin, jos teitä  kiinnostaa kuulla. En eilen avannut meinaan edes kassia vaan kengät majailevat vielä kauniissa laatikoissaan, joiden mukana tuli jokaiselle parille vaalenpunainen puuvillainen kenkäkassi. Näistä kengistä olen haaveillut vuosia ja laatikoiden avaaminen kotioloissa ja kenkien ihasteleminen pitää suorittaa hartaassa hitaudessa, eikä ahneesti kiirehtien. Suorastaan rituaalimainen toiminto tiedossa heti, kun on hyvä rauhallinen hetki ja mieli kirkas.
Tädin kanssa kävimme lempparissani Kuwano sushipaikassa Sähkötalossa. Tätikin huokaili  miten hyvät sushit ja ruoat siellä onkaan. Massut pulleana päätimme mennä päivän päätteeksi katsomaan vielä Disneyn Maija Poppanen paluu elokuvan. 

Leffa oli ihana. Miten hyvällä mielellä tulimmekaan leffateatterista ulos, kun olimme saaneet nähdä jotain lapsenmielistä, viatonta ja somaa. Ehkä leffassa pari biisiä olisi voitu laulaa luikauttaa vähemmän, mutta leffa oli visuaalisesti upea ja Emily Blunt täydellinen Maija Poppanen. Maija Poppanen on pienemmille lapsille runsas seikkailuiloittelu, sellainen lapsuudensatu, jossa kaikki on mahdollista, hulluimmatkin jutut. Vaikka Disney leffoissa on aina ilkiö, niin Poppanen elokuvan ilkiö oli aika kesy ja hyvä niin. 
Kotiin tullessa odotti vielä Cath Kidstonilta tilaamani Disney Bambi-sarjan mekko, jota  kyttäsin pitkään ja kun se tuli aleen, niin löin kiinni. Uskomatonta kyllä, tämäkin mekko istuu kuin nakutettu, olisi ollut ikävää palauttaa mekkonen Brittilään.

Näissä valitsemissani Cath Kidstonin Disney-mekoissa on se juju, että kaukaa katsottuna ei oivalla, että kyseessä on edes Bambi-mekko, mutta kun läheltää katsoo, niin paljastuu suloiset eläinhahmot. Cath Kidstonilla toki on ilmeisempiäkin Bambi-vaatteita, jotka kelpaisivat kaikki myöskin, mutta tämä hienovarainen Disney-kuviointi on omaa makuun enemmän.

Hieman kyllä naurattaa, sillä puputossuja, Bambi-ja Lumikkimekkoja ja Maija Poppanen. Selvä taantuminen lapsuuteen näin 50-vuotispäivien myötä on alkanut. Perheen kanssa on naurettu, että kohta tämä kylähullu tiedetään siitä, että pukeutuu vain Disney-vaatteisiin, haha. 

Onko Deciem-sarjan tuotteet teille jo tuttuja ja löytyykö omaa suosikkia tai jotain tiettyä suositella? Onko haaveissa Minna Parikat ja jos on, niin minkälaiset vai ihan kaikki, sillä kaikkihan Parikat ovat ihania. Maistuuko sushi ja aiotteko käydä katsomassa Maija Poppanen elokuvan, oi menkää, sillä on ihana heittäytyä leffateatterin penkissä hetkeksi sadun maailmaan ja taantua lapseksi jälleen. 

Ihanaa perjantaita kaikille.<3



53 thoughts on “Ihana torstai”

  • Mä tilasin Deciemin tuotteita ekan kerran hiukan yli vuosi sitten. Tykkään kyllä. Matrixyl + HA ja juurikin tuo Hylamiden Sub Q Eyes. Molemmista tykkäsin. Samoin Squalane on ollut kuivien ja näiden erittäin harvojen pakkaspäivien pelastaja. Nyt vaan sain siitä alussa näppyjä, kesällä en käyttänyt, eikä ihoni ole oikein ikinä aiemmin reagoinut mihinkään. Luulisin, että hölväsin liikaa. Deciemin sivuilta löytyy tosi kivasti käyttäjien kommentteja.

    Söpö mekko ja postaus ehdottomasti kengistä!

    • Olet edelläkävijä muhun verrattuna. Nyt vasta tutustun sarjan tuotteisiin, onneksi on muutamia testijonossa. 🙂 Kiinnostaa DECIEM tuotteet todella paljon. <3

      Kiitos niin paljon ja toiveeseesi on juuri vastattu. <3

      Mitä ihaninta viikonloppua Heli <3

  • En melkein kestä tuon Bambi-mekon ihanuutta. ♥ Ostin loppuvuonna liikaa vaatteita ja asetin itseni mekkojenostokieltoon kevääseen (huhti-toukokuu…) saakka. Nyt hoksasin, että olen menossa Lontooseen ennen kiellon päättymistä. Mitä teen?! Siellä on Cath Kidston -kauppoja. Apua.

    Hyvää viikonloppua, Tiia!

    • Ou no ja Lontoo odottaa, todellakin apua! Tätä mekkoa kyttäsin niin, että tuli aleen, alkuperäinen n. 90e hinta tuntui liialta. Onneksi tuli aleen ja omassa koossa, sillä on livenä vielä kauniimpi kuin kömpelöissä kuvissa.

      Ihanaa viikonloppua Katja. <3

  • Todellakin kiinnostaa mitkä kengät ostit! 😀 Ja ymmärrän niin hyvin tuon, että pitää avata laatikko omassa rauhassa ja hartaudella. Kengät ♥ Omaa intoani hillitsee epäsuhta jalkaterän koon ja nilkan suhteen. Kenkä kun on kokoa 40 ja nilkka mallia pulkannaru. Varsinkin tennarit saavat minut näyttämään Mikki Hiireltä. Eikä tämä ole edes vitsi. Mutta yhtä kaikki, kenkiä ei voi olla liikaa. 😀

    Ihana tuo "taantuminen". Disney on niin sinun juttusi, monin tavoin. Ne "omat jutut" eivät ole vain nuorille, ikään kuin jossain kulkisi ikäraja, jolloin tulee luopua persoonallisuudesta ja omista intohimoistaan. Noup!

    Ihanaa viikonloppua, murunen. ♥

    • Hih juu tänään oli se harras hetki ja nyt on postaus kengistä ulkona. <3 Ihanaa, jos kiinnostaa, kiitos Nelina. <3

      Eikä ole mitkään MIkki Hiiret ja hei onneksi ei ole Hessu Hopot. <<333 😉

      Se on juuri näin, että sitä pitää tehdä ja pukeutua niin kuin itse lystää. En kuitenkaan vedä övereitä vaan sellaista hillittyä hauskuutta tai näin ainakin itsepetoksellisesti haluan uskoa. 😉

      Ihanaa viikonloppua ihana Nelina. <3

  • Sain kutsun Deciemin tilaisuuteen, mutta aikataulusyistä yritin ilmoittautua niin myöhään, että tilaisuus oli jo täynnä. Kävin sitten Stockan läpi kulkiessani hipelöimässä itsekseni The Ordinary-pulloja.

    Onpa kiva mekko, kaunis malliltaan ja kuosiltaan. Kenkäpostaustakin odottelen, Parikan pupukorvat varmaan ovat kengissä…

    • Voi harmitus, että oli jo täynnä! Pitääkin aina itsekin muistaa, että nopeat syövät hitaat, joskus mietin ihan liian kauan.

      Kiitos kovasti, tykkään mekosta valtavasti ja kuitenkin ne eläinhahmot ovat niin hillittyinä. <3

      On siellä korviakin, ihan varmasti ja postaus on nyt ulkona. <3

      Ihanaa viikonloppu Tuuli <3

    • Niin on tosi mahtavaa ja kivaa päästä tutustumaan niihin.

      Kiitos kovasti Mira, itsekin tykkään mekosta niin paljon. <3

      Ihanaa viikonloppua Mira. <3

  • The Ordinaryn tuotteet eivät ole tuttuja, mutta vaikuttavat kokeilun arvoisilta. Mukavaa, että on muitakin "Disney-höpsöjä". Itsekin, vielä näin 50+ ikäisenä tykkään käydä katsomassa Disney elokuvia. Mukavaa perjantaita!

    • Kannattaa kokeilla, sillä niistä on erittäin suuri hype päällä, ovat ilmeisesti todellakin loistavia ja vielä edullisia. 🙂

      Ihanaa kuulla, että siellä on toinen Disney-höpsö, sillä en tunne niin kovin monia. <3

      Seuraavaksi hei sitten Dumbo-leffaa katsomaan. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Päivi <3

  • Apua, miten ihana mekko ja sopii sinulle :). The Ordinaryn tuotteet ovat ehdottomasti testaamisen arvoisia, täytyy laittaa korvan taa. 🙂

    Ihanaa viikonloppua Tiia <3

  • Totta kai halutaan nähdä postaus Minna Parikoista <3 Mä oon niin himoinnut glitterpupuja ja Jodiet varsinkin punaisena olis aivan ihanat!
    Mekkohan istuu sulle ihan täydellisesti 🙂

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Oijoi ja täälläkin on vieläkin vaikka mitä haaveilla vaikka kolmet nyt sainkin vuosien odotusten jälkeen. <3 Glitterpuput sitten jonain päivänä. <3

      Kiitos niin paljon ja ihanaa, kun mekko oli oikea koko.

      Oikein sydämellistä viikonloppu Siru. <3

  • Hei, oletko ajatellut aloittaa ostolakon tänä vuonna.Itsekin voisi yrittää kun tuota tavaraa on liikaa.Välillä myös tulee mieleen niin sen ihmisten olot jotka vaatteita ompelee, onhan tietysti myös eettisiä valmistajia.Maailman parannus on niin vaikeaa aina vaan haluaa uutta ja se ei maailmasta lopu. Kivat ostokset olet tehnyt .

    • Hei, en ole ajatellut aloittaa ostolakkoa. En koskaan aloita äärimmäisiä lakkoja, en koe sellaisen itserääkinnän olevan oma juttu. Mutta ilman muuta tulee mietittyä monelta eri kannalta, kuten sinäkin näitä asioita. En ole kova ostamaan vaatteita vaan ne ostan aina harkiten ja miltei aina alesta. 🙂 Kodin olen täysin sisustanut ei mitään tarpeita, mutta ajoittain sorrun näihin höpsöihin Disney-juttuihin, koska saan niistä niin valtavasti iloa. 🙂 Asioilla on myös se toinen puoli, jos kaikki lakkaisi ostamasta, niin yritykset menisivät konkurssiin ja ihmiset jäisivät ilman työpaikkoja. Eettisyyttä kaipaan lisää vaikka en ole paras sanomaan siihenkään asiaan. Mutta asioilla on monta puolta.

      Maailman parannus on vaikeaa, mutta eettiset valinnat vaikka valittaessa sähköä yhtiöltä, lamput, ruoka, lihan syömisen vähentäminen, monella tavalla voi auttaa. <3

      Mutta olen samaa mieltä, aivan hullushoppaaminen on sellainen asia, että silloin olisi hyvä katkaista addiktio ja tehdä vaikka vuoden lakkolupaus.

      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Niin sun mekko ja voisin kyllä käyttää ihanuutta itsekin 🙂 Mä oon kyllä Parikoita katsellut sillä silmällä, ehkä yhdet pupuset jossain vaiheessa kotiutan.
    Odotan kovasti sun ostosten näkemistä!
    Aurinkoa viikonloppuusi Tiia ♥

    • Kyllä jokaisella Parikan kengistä tykkäävällä tulee yhdet pupujussukat olla. Oli ihanaa, että ystävien ja sukulaisten avulla sain omat Parikat. <3

      Ihanaa viikonloppua Maikku <3

  • Minna Parikat on itsekin haavelistalla. Odottelen täällä, että mitä kivaa olet sieltä shoppaillut! <3

  • Ihan mielettömän ihana mekko ja ihana Sinä ♥
    Odottelen mitä ihania Parikoita olet löytäny ♫
    Minä täälä jonkinlaasen flunssanpokasen pyörteissä ja kurkku on kuin riivinrata ☺
    Ihanaa viikonloppua Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫

    • Kiitos kauniista sanoista. <3

      No voi itku sentään, ei kiva ollenkaan, toivottavasti voit jo paremmin. <3

      Ihanaa viikonloppua ihanin Marja-Terttu <3

  • Soma mekko ja ihana sinä! Parikoista en haaveile, koska reumajalkani eivät niihin sovellu. Elokuvissa en käy lainkaan, mutta Disney iskee aina. Tuo meikkimerkki on minulle on ihan outo.

    • Ou no, en tiedä minkälaiset kengät eivät sovi reumajaloille, sinulla on paha reuma… 🙁 Mutta ostin itse äärimmäisen mukavat mallit. 🙂

      Disney <3

      DECIEM on uusi brändi, mutta siitä jo niin kuuluisa, koska vaikuttavat aineet ovat todella laadukkaita ja hinnat halpoja.

      Ihanaa viikonloppua Satu <3

  • Kaunis mekko ja mekon sisältö tietysti, kauniita neilikoita, ihania rapuja ja onnea parikoille 😀 <3 (piti ihan tarkistaa rillien kanssa, etten kirjoittanut, että paprikoille..)

  • En ehkä kestä etten saanut heti nähdä mitä Parikan pussissa on 😉 Mekko on tosiaan hämäävä, ilman lähikuvaa ei bambeja näkynyt.
    Leppoisaa viikonloppua!
    Sannikaarina

    • Sannikaarina no nyt on postaus julki Parikoista. En tehnyt kiusalla vaan halusin rauhassa avata laatikot ja ihastella kenkuleita, tänään ollut hyvin aikaa siihen. <3

      Ihanaa viikonloppua ja kiitos kovasti. <3

  • En ehkä kestä etten saanut heti nähdä mitä Parikan pussissa on 😉 Mekko on tosiaan hämäävä, ilman lähikuvaa ei bambeja näkynyt.
    Leppoisaa viikonloppua!
    Sannikaarina

  • Hauska tuo mekko, kauempaa ei tosiaan huomaa, että siinä on Disney-kuvioita. Maija Poppasen haluaisin ehtiä katsomaan, mutta pahasti pelkään, että ei tule aika taaskaan riittämään. Alkuperäinen Maija Poppanen on yksi suosikkielokuvistani 🙂

    • Kiitos Rva Kepponen. <3

      Toivottavasti ehdit käydä katsomassa, oli mielestäni todella onnistunut ja kunnioitti hyvin vanhaa leffaa. 🙂

      Ihanaa viikkistä <3

  • Maija Poppanen pitää ehdottomasti nähdä! Please, esittele ne sun Parikka ostokset (ai miten niin utelias). Täydellinen, siis täydellisen täydellinen tuo mekko!
    Ihanaa viikonloppua ystis <3

  • En tunne Deciem -tuotteita. Kuulostavat varteenotettavilta tuotteilta yli viisikymppisille 🙂
    Ja onhan ollut torstaipäivässä ihanuutta. Tuo tuote-esittely, sushit, Maija Poppaset, Minna Parikat ja tuo kaunis Disney -mekko. Odottelen innolla Parikoitten esittelyä.
    Ihanaa viikonloppua Porvooseen <3

    • Erittäin varteenotettavia tuotteita ovat, tehoaineet huipussaan. <3

      Oli kyllä ihana päivä. Nyt on Parikka-postaus julki. ;O

      Ihanaa viikonloppua Tuula. <3

  • Onpa teillä ollut ihana torstai! Nuo tuotteet ovat itselle tuntemattomia. Ja ehdottomasti esittelet Parikat!
    Mukavaa viikonloppua!

  • Mukavan päivän olet saanut viettää tätisi kanssa. Hyvä niin. Mielelläni kurkistaisin ostoskassiisi ja niihin kenkälaatikoihin. Maija Poppasen elokuva olisi tällaisena lapsenmielisenä mukava nähdä. Kivaa viikonloppua Sinulle, Tiia ♥

    • Ihanaa, että kiinnostaa ja nyt on postaus julki. <3

      Maija niin ihana leffa, ehdottomasti nauttimaan. <3

      Kivaa viikonloppua Krisse <3

  • Teidän "tyttöjen torstai" on ollut kuin unelma.
    En tunne Decim-tuoteita.
    Odotan innolla nähdäkseni maailmallakin mainetta niittäneet Parikat.
    Ehdotin miehelle Maija Poppasta, kun pukki toi elokuvalippuja. Ei napannut. Yksin ei tule lähdettyä sitä katsomaan, mutta jos joku nuorista lähtisi seurakseni.
    Ihanaa viikonloppua Porvooseen!

    • Ou no eikö miestä kiinnostanut Poppanen. Ehdottomasti jonkun lapsen kanssa katsomaan tai nuoren tai aikuisen lapsen, sillä leffa on I H A N A. <3

      Kiitos kovasti ja samoin sinne Kirsti Kaija. <3

  • Teidän päivänne vaikutti aivan ihanalta. En tunne Decim-tuotteita, mutta hienoa, että ne on vegaanisia. Sushi on melkein lemppariruokani. Teen sitä itse. Olen kehittynyt aika hyväksi niiden kokkailussa, näytin yhdessä postauksessa, miten niitä tehdään. Mies ja lapset tykkäävät myös. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

    • Muistankin, että osaat taikao sushit ihan itse. <3 Minä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä jonain päivänä. Pelkään ettei riisi onnistu.

      Oikein ihanaa viikonloppua Marja. <3

  • Ihastuttava mekko ja sopii sulle kuin nappi silmään! Nämä nettiostot välillä pelottaa, että sopiiko se koko, mutta kiva, että onnistui heti:)Decim-tuotteet on ihan uusia mulle.

    • Niin pelottaa, mutta myös se, että nyt on pää auki, olen jo kaksi mekkoa tilannut samassa koossa ja olleet täydellisiä. Hih karkaakohan mopo kohta käsistä, ei vaiskaan, ei karkaa, tiedän tarkkaan mistä tykkään ja mitä haluan.

      Oikein ihanaa uutta viikkoa Minna. <3

Vastaa käyttäjälle marja-terttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud