Minna Parikka

Ainakin muutama toivoi blogipostausta hankkimistani Minna Parikoista. Jos joku tulee tänne ensi kertaa, niin sain tosiaan 50-vuotislahjaksi ystäviltäni ja sukulaisiltani lahjaksi lahjakortin Minna Parikan liikkeeseen ylläripyllärisynskäjuhlien merkeissä. Omista Parikoista olin haaveillut pitkään, mutta olen enemmän käsilaukkuihminen kuin kenkäihminen, joten hieman kovilta Minna Parikan kenkien hinnat tuntuivat ei kenkäfriikille. 
Mieheni kanssa olin jo sopinut, että hän hankkii 50-vuotislahjaksi Minna Parikan glitterpuputossut eli sellaiset hopeisen kimaltavat, joissa on vaaleanpunainen jänönhäntä kantapään kohdalla. Kyseessä oli Tail Sneeks Silver Glitter tossukat. Asia sai kuitenkin käänteen, sillä sainkin lahjakortin Parikan liikkeeseen ystäviltä ja sukulaisilta. 

Kuitenkin kun kyseessä oli elämäni ensimmäiset Parikat, ”less is more” ei pätenyt omaan ajatusmaailmaan vaan päätin odottaa alennusmyynteihin ja odottaa mitä tuleman pitää. Silti kirkkaana kiintopisteenä oli nuo glitteriset tossukat.

Näin kuitenkin alennukseen tulleen vastaavat mustalla glitterillä Tail Sneaks Black Glitter tennarit ja ajattelin, että ostankin ne ja vaaleanpunaiset puputennarit ilman glitteriä eli All Ears All Powder tossut. Kävi kuitenkin niin, ettei mistään näistä himoamistani malleista ollut omassa koossa kenkiä, ei edes normaalihintaisina, joten jouduin muuttamaan lennossa ostosuunnitelmaa. 

Suunnitelman muutos ei aiheuttanut harmaita hiuksia, sillä huolisin Parikan liikkeestä ihan kaiken. Niinpä sitten maximoimaan ostokset ja miettimään mitä saan lahjakortilla ja laittaen vielä hieman itse rahaa päälle. 

Tykkään kengistä, jotka on helppo laittaa jalkaan ja aina parempi, jos kengissä ei ole kengännauhoja. Vaikkakin alunperin oli tarkoitus hankkia nauhalliset tennarit, no koska kaikilla muilla on juuri sellaisia, niin sellaiset olivat eniten vaikuttaneet alitajuntaan. 

Silmiin kuitenkin osui nämä aamutohvelimaisen mukavat Baronet Black kenkulit ja selvä valinta oli tehty. 
Kuitenkin pupujussukkakorvat oli saatava ja näille kesäkengille sydän sykki glittertossukoiden jälkeen eniten. Conejo Rose Metallic, joita en löydä verkkokaupasta kuin hopeisina ja mustina. Olisikohan nämä omat mallikappaleet?

Sitten kenkulit joita en ajatellut alunperin ostavani. Tälläiset on ystävälläni ja muistaakseni hopeisella soljella ja ovat ystävällä niin mageet. Siltikin itse olin päättänyt hankkivani vain kimallusta tai pupukorvia. Oikein kokojen uupumisen vuoksi päätin kuitenkin iskeä nämä Royal Fuchsia-White kenkulit jalkaan, tosin ensin kokeilin kultaisella soljella ja ne eivät herättäneet suuria tunteita. 

Jalassa nämä pinkilla soljella varustetut kengät kuitenkin ihastutti heti omaa silmää ja tuli tunne, että nämä sopivat vaikka minkä rennon vaatetuksen kanssa, valkoisten ja tummien farkkujen jne. Päätös oli selvä, nämä kolme lähtevät kotiin meikäläisen matkaan. 
Tuula-tätini jaksoi kieputella kanssani näitä eri kenkävaihtoehtoja ja palvelu Minna Parikalla oli aivan mahtavaa. Iloista, ystävällistä ja ei tungettelevaa. Peukut sille, että kaikki kenkäparit saivat omat laatikot joissa levätä silloin, kun en käytä niitä. Somat kenkäpussitkin tuli mukaan tuomaan ripauksen lisäluxusta. 

Mies tuumi, että ”kolmet kengät” ja tietää siis, etten ole kenkähullu ja totesi, ”ettet tule ikinä  noita kaikkia käyttämään”. Hih uskon todistavani tämän asian pian vääräksi jahka kevät koittaa, kohta en muita käytäkään kuin näitä maailman ihanimpia kenkuleita. 

Kengät tulivat yllättäen ystävien kautta, kun teinkin viimetipassa synttärilahjan kanssa suunnan muutoksen ja tilasinkin Cath Kidstonilta Lumikki-juttuja ns. mieheltäni lahjaksi. Yllätys olikin suuri, että sainkin loppupelissä kuitenkin omat Minna Parikat ja voi elämän kevät vieläpä kolmet. 

Kiitos aivan mielettömän paljon rakkaille ystäville ja sukulaisille näistä unelmieni tossukoista. Minna Parikat ovat olleet pitkään haaveissa ja nyt haave toteutui triplana. <3 

Miten teillä siellä, löytyykö Minna Parikat tai mitkä näistä miellytti sinun silmää, haaveiletko omista Minna Parikoista tai onko jokin muu asuste tai vaate haavelistalla? 

Oikein kaunista lauantaita kaikille. <3

Ohessa vielä videolla miten ylellisesti Parikat on pakattu ja näkee myös yksityiskohtaisemmin kaikki kenkulit. <3 Uulalaa <3


80 thoughts on “Minna Parikka”

  • Aika ihana setti siulla, nyt pitää harkita itsekkin ekoja Parikoita. Kerranhan täällä eletään��

  • Ihanat! Mäkin oon niin monesti haavelillut Minnan kengistä ja toivorikkaana testannutkin kaupassa jopa monesti. Mulla on vain jotenkin ongelmallinen jalka, kantapää hölskyy kaikissa Minnan kengissä eli se lesti ei harmillisesti osu mun jalkaan��

    • Ou no ja olet tietty jo kokeillut pienempää kokoa? Meinaan nuo mustat ovat yhden koon isommat, kuin periaatteessa oma jalka ja istuvat täydellisesti. Voi höh, jos eivät jalkoihin sovi!

      Kiitos Iiris ja ihanaa sunnuntaita. <3

  • Ihanat valinnat ja ne pakkaukset – lahjakortista lähtien ❤️✨ Arvaa vaan, mihin mä iskin alessa silmäni ja haukkana olin heti ostamassakin, mutta eipä löytynyt enää kokoani… Tail Sneaks Black Glitter, kuinkas muuten 🖤🖤

    • No kuinkas muuten juuri ne oli omakin valinta, olin ihan what, kun niitä ei ollutkaan kuin koossa 42! No mutta suunnitelma muotoitui hetkessä toiseksi ja näistä kaikista on niin paljon iloa. Sitä paitsi kengännauhathan ei ole mun juttu, hihi, jotain pitää itselleen tässä selitellä. Ei kyllä glitterit puputennarit saavat jäädä vielä haavelistalle ja on kiva, että on jotain mistä haaveilla. 🙂 Kiitos tämän lahjan suunnittelusta Nina ja niinhän mä olen aina huokailla ihastellut sun Parikoita ja nyt meillä on yhdet samikset. <3 Laitetaan ne yhdessä leffaan. <3

      Pus ja ihanaa päivää rakas ystäväin. <3

  • Aivan ihanat kenkäparit – jokaisessa niin kivat yksityiskohdat ja niin suloiset. Olisi kyllä vaikea valita noista yhdet parit. <3

    • Olisi ihan mahdotonta valita yhdet ja jos olisin yhdet valinnut, ne olisi ollut hopeiset glittertennarit vaaleanpunaisella hännällä, mutta kun niitä ei ollut omassa koossa. Toisaalta se maksimointi teki onnellisemmaksi, nyt on moneen menoon maailman ihanimmat Parikat. <3

      Suloista sunnuntaita Marie. <3

  • Naisella ei voi olla koskaan liikaa kenkiä 🤗👢👡👠🤗 Onnea vielä kaikista uusista kengistä ❤ Minäkin olen kenkäfriikki ja myös laukkufriikki ja vielä vaatefriikkikin 🙂😊🙂 On mukavaa aina kun ostaa jotain uutta ja ihanaa.
    Mukavaa viikonloppua kera auringon 🌞
    T. Johanna

    • Ihanaa on naisen elämä, eiks je. <3 Kengät ja laukut, myönnän omistan paljon laukkuja, mutta kengät ei ole ikinä ollut mun juttu. Sen takia se mies naureskelikin, kun tuntee minut niin hyvin, ettäkö kolmet, ettet ikinä käytä. Myönnän, että jotkut vanhat kengät saattavat jäädä vähemmälle käytölle, koska koivissa on koko ajan tietty nämä Parikat. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Nanna. <3

  • Kaikki kengät kelpaisi minulle, aivan ihania. Uskon noiden myös olevan hyvät jalassa, kun se alkaa olla mulle ratkaiseva tekijä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    • Kaikki on kuin aamutohveleita, oikeat varpaiden lempeät pesät. <3 Kiitos niin paljon Marketta ja mitä ihaninta sunnuntaita sinulle. <3

  • Kiitos, kun saimme nähdä valintasi.
    Upeita kenkiä kaikki nuo, jotka valitsit. Varmasti käytät niitä ahkerasti.
    Minun silmääni miellyttää näistä eniten Royal Fuchsia-White kengät.
    Tässä iässä ei ole enää vaate- tai asustehaaveita 🙂
    Ihanaa lauantai-iltaa sinulle!

    • Kirsti Kaija ymmärrän hyvin, mutta aina sitä nainen saa haaveilla oli minkä ikäinen tahansa. <3 Mutta luulenpa, että sinun haaveissa on matkat ja niiden tuomat seikkailut. <3

      Oikein ihanaa sunnuntaita <3

  • Minä tykkään eniten noista yksivärisistä roosanvärisistä. Tosin nuo missä on nuo vaaleanpunaiset tupsut kantapäissä ovat myöskin aikas kivat, jopa ehkä ihan ykkössuosikit.
    Mukavia askelia sinulle kaikkine tossuinesi <3

    • Ne vaaleanpunaiset tupsukat oli ihan nro 1, mutta niitä ei ollut omassa koossa. Mutta ei harmita yhtään, vielä on siten mistä haaveilla ja kotia on ilahduttamassa kolmet uudet menomonot. <3

      Ihanaa sunnuntaita Kristiina. <3

    • Keväällä sitten kenties asu/koipikuvia blogiin. Nyt laitoin kengät vielä laatikkoon odottamaan. <3 Harras hetki sitten sekin, kun ne suhahtaa ensimmäisen kerran jalkaan. 😉

      Ihanaa sunnuntaita Miinamanta ja kiitos kovasti. <3

  • Oi, ihania! Apua, pitääköhän suunnata ostoksille… mutta toisaalta, ehkä alet loppui jo :).
    Ihanaa iltaa!

  • Punasolkiset kengät on tosi hauskat<3 Noilla kaikilla on varmaan hyvä kävellä. Näyttävät mukavilta.
    Kivaa viikonloppua<3

  • Wow, kolmet parit! Ykellinen pakkaus ja hyvä palvelu ovat tärkeä osa ostokokemusta.

    Ystävät keräsivät jenejä, joilla ostin itselleni kellon japanista. Koko ostokokemus oli osa kokonaisuutta, iloitsen kellosta joka päivä, muistan ystäviä ja ostosretkeä Tokion laitamille.

    • Niin on totta tosiaan, sitä tämän ikäisenä kaipaa ostokokemukselta enemmän.<3

      Ihana tuo sinun lahja ja muistan kellon hyvin, se on upea ja klassinen ja taatusti tunnearvo on mittaamaton. <3

      Ystävät. <3

      Ihanaa sunnuntaita Tuuli <3

  • Ihania kenkiä! Ei ole ikävä kyllä minulla vielä Parikoita vaikka sellaiset haluisin…nuo Jodie Red Nappa -kengät on olleet listalla jo kauan…en kyllä ole käynyt edes sovittamassa vielä. Ihanaa viikonloppua!

    • Jodie Red Nappa-kengät ovat niin ihanat ja periaatteessa minäkin haluaisin ne, mutta kun en tykkää kovin käyttää korkoja. Olisi kokeellisesti pitänyt testata niitä, sillä mitäs jos ne onkin äärettömän mukavat jalassa. 🙂

      Oikein ihanaa viikonloppua Matkatar ja kiitos. <3

  • Minä ihastuin noihin glitter pupukorvaisiin tennareihin<3
    En omista yhtään kyseisiä kenkiä, kun ovat niin arvokkaita. Mutta ehkä voisin toivoa lahjaksi 😉
    Kivaa viikonloppua<3

    • Ne on ykköset täälläkin, mutta kokoa ei ollut. Ehkä se oli juuri hyvä asia, niin pääsin maksimoimaan ostokset ja nyt on kenkiä kolmet, joita rakastan kaikkia todella paljon. <3

      Sama juttu toivoin lahjaksi mieheltäni ja sitten meninkin tilamaan Lumikki vaatteita Cath Kidstonille ja totesin miehelleni, että vaihdoin Parikat nyt näihin. Mutta elämä yllättää ystävien ja sukulaisten muodossa ja sainkin maailman ihanimpia Parikoita kolmet. <3 Ilman alea nämäkin olisi ollut varsin hintava trio ja oli toki nytkin.

      Ihanaa sunnuntaita Milli. <3

  • Voi jummi jammi mitkä kengät. Tahtoo myös pupunkorva kengät. Nuo mustat olis ihana pistää jalkaan.
    Ja miten ihanasti pakattu. Täyttä luxusta. Raaskiiko noilla ulos mennäkään.
    Mukavia askeleita Parikoissa.
    >Leena

    • No sitä tässä mietin, että ihaillako näitä pitää, että raaskiiko käyttää? Sitten iskee paniikki, jos tulee naarmu tai vaikka kahvitarha, apua. Tietty ostin suojasuihkeen samalla, mutta silti jänskättää.

      Kiitos niin paljon Leena ja mitä ihaninta sunnuntaita sinne. <3

    • Kiitos niin paljon Tuula ja toivon, että saat omat ihanat Parikat. Minäkin näistä vuosia haaveilin ja nyt se haave toteutui, kun tärähti tuo 50vee. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita sinulle. <3

  • Aivan ihanat pupujussikkatossut, kylläpä ois mukava tassutella tuollaisilla! Ja hauskat ovat myös nuo solkikengät, varmasti hyvät jalassa. Itse en ole koskaan osannut edes unelmoidakaan saati olisin kokeillut jalassa.
    Ihanaa kun haaveesi toteutui!
    Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle Tiia <3

    • Hirmuisen mukavia kaikki, kuin pehmeimmät aamutohvelit. <3 Kiitos niin paljon Tuulikki ja mitä ihaninta sunnuntaita sinulle <3

  • Ihania kaikki! Nuo keskimmäiset ovat varsinkin mun mieleen ❤️ Kyllä sulla on nyt vara valita, kun on kolmet nyt. Ihanaa viikonloppua Tiia ❤️

    • Ne on kyllä todella söpöt ja sellaiset, ettei niitä ainakaan voinut jättää kauppaan. Tämä olikin aikamoinen palapeli, kun kokosin tämän trion. 😉

      Oikein ihanaa sunnuntaita Maikku. <3

  • Nuo solkikengät on jotenkin tosi mageet, ymmärrän täysin miksi ne ostit! Jos saisin Parikat, olisi ne kyllä puput 🙂
    Ihanat lahjat kyllä sait <3
    Mukavaa viikkistä Tiia <3

    • Ne on niin mageet, en ymmärtänyt niiden upeutta vasta kun kokeilin jalkaan. Soljen sävylläkin oli merkitystä, sillä kultasolkinen ei napannut. Tosin kyllähän jos rehellisiä ollaan, niin Parikalta huolisin ihan kaikki kenkulit!

      Puput ne olla pitää ja glitterisistä jatkan haaveilua.

      Mitä ihaninta sunnuntaita Outi <3

  • No nyt on upeita kenkiä. Mäkään en ole kenkäfriikki, ja toivoisin olevani, edes vähän enemmän. Mies on Romaniasta, missä kengät on iso juttu, ne on aina oltava hienot, tai ainakin puhtaat, oli status muuten mikä tahansa. Ukkeli hinkkaa tennareitaan hammasharjalla jokaista käyttöä ennen, lenkkareita hänellä on kymmeniä. Minä taas tallustan läpi talven kaksilla kengillä, no, kolmilla, yhdet on koiralenkille, kesäkenkiä mulla on kokonaiset 4 paria, mitä voi käyttää. Selkä kun sanoo kyllä heti jos kannan korkeudessa on millinkään heitto väärään suuntaan. Ukkelihan se minullekin kengät ostaa, toissajouluna kahdet (Björn Borgit ja Riekerit), synttäriksi juoksukengät, ja nyt ihan yllärinä Timberlanit jouluna. Olin äimänkäkenä. Ja hän ostaa AINA myös mulle sopivat kengät, vaikken ole edes paikalla, kun itse teen aina huteja vaikka kipitän edestakas kauppaa tuntitolkulla ne jalassa ennen päätöstä. Sun valinnoista mageimmat on noi solkikengät, ja sait minut matkaamaan Parikan sivuille heti tämän novellin kirjoitettuani. 😀 (sun pitää pyytää komissiota 😉 ) Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

    • Ihana Hanna ja ymmärrän todella mistä puhut. Kengät ovat näissä maissa TOSI tärkeitä. Muistan kun asuimme 4-vuotta Latviassa niin minä, joka en käytä korkkareita kummasti aloin niitä jatkuvalla syötöllä käyttämään, koska katukuvassa kaikilla naisilla oli korkkarit. Nyt tosin pukeutuminen on muuttunut tavallisempaan suuntaan Baltian maissa ainakin.

      No mutta hih, koska et ole kenkäihminen, niin on aika vaivatonta, että mies hoitaa kengät sinulle. <3 Toinen on ihana, voi että. <3

      Oma mies muuten lankkaa aina kenkiä ja pitää niistä erittäin hyvää huolta, arvokkaat kengät kestävätkin toisella vuosia ja vuosia. Itse en lankkaa koskaan ja joskus, jos kengät näyttävät rupuisilta, pyydän että mies lankkaa. 😉

      Ihana novelli, tätä oli niin iloa ja mielenkiintoista lukea. Kiitos Hanna.<3

      Juu nämä linkit nettikauppaan eivät ole mainoslinkkejä vaan linkkasin ne, jos joku haluaa kurkkia näitä omia lempparikenkuleita. 🙂 Hih. <3

      Solkikengät on kyllä mageet ja niitä saa monessa värissä. Vastaavat satiinisilla vihreillä pupukorvilla olisi ihanat myöskin.

      Ihanaa sunnuntaita Hanna. <3

    • Ne on kyllä niin mageet. 🙂 Senkin höpsö, mulla on Lumikkimekko kuule päällä, hienostorouvaa ei nähnytkään. <3 Ihana sinä, kiitos ja mukavaa sunnuntaita. <3

  • Mä tunnustaudun vähän kenkäfriikiksi, vaikkei minulla tällä hetkellä kuljenkin luvattoman huonoissa kengissä (mutta olen kyllä myös laukkufriikki ). Wau, sait ostettua kolmet Minna Parikan kengät!! Olisi ihanaa saada joskus edes yhdet. Pupukenkulit ja nuo aamutohvelimaiset kengät ovat minun suosikkini näistä. Voisivat olla sitä tyyliä, mitä itsekin hankkisin, jos pääsisin tuohon kauppaan ostoksille.

    Kivaa sunnuntaita sinulle, Tiia ♥

    • Nuo mustat muuten olisi ihan sun juttu. <3 Laukkufriikki olen, tosin onneksi sekin on rauhoittunut, ennen oli aina laukut mielessä ja eihän sitä tiedä vaikka meikäläisestä tulisi nyt kenkäfriikki Parikoiden myötä.

      Ihanaa sunnuntaita Krisse <3

  • Hauskan kenkäkimaran sait kotiin, niissä on kyllä pitkäksi aikaa kenkää käyttöön. Parikan liikkeen ikkunassa vietin viimeksi aikaa Lucian iltana, on siellä vaan ihanuuksia mutta kalliita on. Onnittelut hyvistä löydöistä ja voihan se kenkähulluuskin siellä oven takana kolkutella… 😉

    • Minä olen korkkarihullu, joten olisin tietysti retkahtanut kaikkiin korkkareihin, mutta Parikat ovat liian kalliit munun budjettiin. Ehdoton suosikkini oli Royal Fuchsia-White.
      Aivan ihanat, näyttävät soljet. Voisin kävellä noilla ja jättää korkkarit kotiin.

      Ei ole muuta kanavaa kuin tämä kommentointi kanava saada sinun sähköposti 40+ portaaliin pääsemisen suosittelijoiden kanssa. Minun sähköposti on [email protected]. Haluaisin kovasti päästä portaaliin, mutta siihen vaaditaan tosi paljon eri juttuja ja suosittelijat jo portaalissa kahdelta olevalta.

    • Onneli <3 Niin totta, pitkäksi aikaa on iloa, etenkin jos käyttää vain hyvillä säillä. On kyllä oikea karkkikauppa se Minna Parikan liike. <3

      Ihanaa sunnuntaita ja mahdollista kenkähulluutta Onneli. <3

    • Ihana, että tykkäät noista Royal Fuchsia-White kengistä vaikka oletkin korkkarihminen. <3 Nämä sain lahjaksi kaikki, joten nyt ei tarvinut miettiä kovin hintalappua vaikka maksoinkin vähän yli satkun vielä päälle. 🙂

      Minun sähköposti on [email protected] ja se on tuolla oikeassa laidassa profiilikuvan alla, mutta se ei taida näkyä, jos luet blogiani mobiililla. 🙂 Jos on jotain sydämellä, niin viestiä vaan.

      En nyt osaa sanoa tässä tähän mitään, tiedän että vaatimukset ovat kiristyneet, koska portaalin tarkoitus on kuitenkin olla kaupallinen portaali. Mutta voidaan toki jatkaa juttelua sähköpostitse vaikka portaalin vetäjä varmaan parhaiten kuitenkin osaa neuvoa. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Marja. <3

  • Mut ehkä toi että ei ollut niitä mitä halusit oli onni onnettomuudessa? Sait kolmet kengät yksien sijaan, nyt on Parikat melkein joka kelille! <3

    Ihanaa sunnuntaita Tiia.

    • Samaa mieltä, mielestäni tämä meni just niin kuin on tarkoitettu ja varmasti saan näistä kaunottarista enemmän iloa, kuin yksistä glittertossukoista. Sitä paitsi nyt on vielä mitä haaveilla, sekin on kiva asia, haaveilla. <3

      Ihanaa sunnuntaita Jonna. <3

  • Siis loistavaa! Kolmet Parikat. Ja kaikki niin ihastuttavia. Itse en omista yksiäkään. Jos näistä saisin valita, niin ne olisivat nuo Baronet Blackit kesään. Mustavalkoista tyylikkyyttä. Kelpaa sinun kepeästi astella kesään. Parikat hurmaavat!
    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

    • Ehdottomasti sulle mustat tai valkoiset puputennarit. 🙂 Nämä on niin ihania kaikki, että jestas miten ihana lahja oli ja lämmittää pitkään.

      Upeaa uutta viikkoa Tuula. <3

  • Nyten melkeen kestä, ku tuli niin kova kenkäkuume. Mutta ku kattoo lompsahan, niin täytyy myöntää, jotta pitääs isoja seteliä olla lompsa pullollaan ennekö lähtis Prikoita sovittamahan😏
    Mukavaa pyhäpäivänehtoopäivää Sinulle Tiia 💖🥀💖

  • Onpas ne ihania kaikki! Tuo oli kyllä fiksusti suunniteltu lahja ja järkevästi ajattelit, että alen aikoihin vasta käytät lahjakoritit! Iloisena saat nyt kylillä tepastella, tai sitten kun niillä voi, säiden puolesta:)

    • Hihi näin oli, tosin korvista en tiedä mitään, mutta pieniä nallukoita sidottiin kyllä kenkuleihin kiinni ja tehtiin omat nalletossukat Maijun kanssa. 🙂 Nyt ei tosiaan tarvitse enää tuunailla itse. 🙂

      Ihanaa uutta viikkoa Kristiina. <3

    • Ne on kyllä kivat ja käyvät niin moneen menoon ja monen asun kanssa. 🙂 Kiitos kovasti ja oikein sydämellistä uutta viikkoa sinulle. <3

    • Ihana SINÄ <3 Kiitos kovasti Taru ja kyllä huolisin Minna Parikalta ihan kaikki, että vaikea oli päättää, mutta lopulta valinnat oli selkeitä.

      Ihquisaa viikkoa, pus. <3

  • Oi, mitä ihania Minna Parikoita sieltä paljastuikaan <3
    Omia Parikoita odotellessa (tai paremminkin haaveillessa niistä) innostuin tilaamaan samanlaiset Pomarin ruskeat "karvasaappaat", kun sullakin on 😀 Ne on kyllä ihanat jalkaan ja niin pehmeät ja lämpöiset. Kiitos vinkistä 🙂

    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa <3

    • Oi tilasit ne Pomarit, eikö olekin fantastiset kengät, en ole muita tänä talvena käyttänytkään. Mukaviksi kengiksi ovat vielä äärettömän somat. <3 Ihanaa, että rohkenit tilata ja että tykkäät. <3 Niin ilahduttavaa kuulla. <3

      Oikein sydämellistä ja aurinkoista uutta viikkoa sinulle Siru. <3

  • Oikein kivat Minna Parikat olet kotiuttanut 🙂
    Itselläni taitaa olla 2-3 parit Parikoita ja kaikki korkkareita. Olen miettinyt, että
    voisin seuraavaksi ottaa myös puputennarit mutta kun malleja on niin paljon on vaikeutta valita juuri se oikea ja mieluinen.

    Onnea vielä synttäritytölle <3

    • Joo jee tennarit ehdottomasti. Kaikki Parikat on niin ihania ja jos joltain huolisin korkkarit, kun en juuri käytä, niin Parikalta tietty.

      Kiitos niin paljon Marjo ja ihanaa iltaa 💗💖💗

  • I absolutely love your blog and find many of your post's to
    be exactly what I'm looking for. Does one offer guest writers to write
    content available for you? I wouldn't mind publishing a post or
    elaborating on a number of the subjects you write with regards to here.
    Again, awesome weblog!

Vastaa käyttäjälle Jaana M / My life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud