Lihaisa runebergintorttu!

Faktahan on se, ettei kaikki tykkää runebergintortusta ja omaan makuun se on myöskin vallan kuiva käkkänä, vaikka kuinka hyvin olisi kostutettu. Kyllä se vaan on niin, että täyteläisemmät kakkuset ovat omaan makuun enemmän, kuin kuivakakkuset. 

No nyt on teille ei runebergintortuista tykkääville, lihaisa, suolainen vaihtoehto, joka taatusti hurmaa monet tai saa ainakin hymyn huulille. Toki tämän suolaisen vaihtoehdon voi nauttia pääruoaksi ja jälkkäriksi sitten se makea torttunen, jos niin tykkää tehdä. 

Jos olisin nyt terveenä, olisin kipaissut kaupan kautta ja taikonut teille vähemmän suttuisan kuvan tästä herkusta. 


Nyt on tyytyminen kännykkäkuvaan vuodelta yksi tai kaksi ja teemana oli maateemakokkailu ystävien kanssa ja me tarjosimme tuolloin suomalaisittain Strömsö-menun. Tämä runebergintorttu oli sitten se loppuhuipennus eli jälkkäri.

Tarvitset HOOKOON BLÖÖTÄ, ketsuppia ja sinappia

Leikkaa Hookoon Blöö runebergintortun omaiseksi pätkäksi ja koristele ketsupilla ja sinapilla. Valmis nautittavaksi ihan sellaisenaan, sillä jokainenhan meistä tietää, että kylmä Hookoon Blöö on se paras Hookoon Blöö. 

Valmistusaika 30-sekuntia

Uunissa oloaika 0-sekuntia

Jos muuten haluat lukea meidän maateemailusta lisää, niin löydät kuvia ja herkutteluja peräti 11:lta vuodelta oheisesta linkistä. 

Maitovaahtokin antoi tähän juhlahumuun parastaan eli kyllä täällä nyt herkutellaan. Miten siellä, maistuuko runebergintorttu tai maistuisiko sinullekin tälläinen lihaisampi versio. 

Makoisaa Runebergin päivää kaikille. <3



34 thoughts on “Lihaisa runebergintorttu!”

  • Yhden Runebergintortun olen syönyt tänä talvena kun sellainen eteeni kannettiin, laskiaispullat ovat näistä kevättalven sesonkiherkuista enemmän mieleeni. Ja ikuiseen hillo vai mantelimassa-kysymykseen vastaa "Kaikki käy!"

  • No, onpas hauska versio Runebergin tortusta. 😀
    Kylmä Hookoon Blöö on kyllä ihan jes, sinapilla. 🙂
    Makea versio maistuu kyllä, mutta ostettua sitä ei kyllä juurikaan tule.
    Viime vuonna taisin tekaista itse meille tortut.
    Lasikiaispullat tekee kyllä kauppansa ja ajattelinkin yllättää kotiin palailevat tänään tuoreilla pullilla, kun pääsin itse aikaisin töistä.
    Mukavaa päivää sinulle Tiia! <3

  • Ukkeli toi viikonloppuna lähileipomolta (tekee kuulemma suurimman osan koko Suomen tortuista, vaikka eri leipomoiden nimissä myydäänkin) pari Runebergiä ja ne oli kyllä niin märkiä ja painavia ja arrakkipunssin hajuisia, että lupasin suosiolla ukkelille molemmat. On tähän mennessä syönyt puolikkaan, joten oli kyllä pakosti äklömakeita, koska ei maistunut edes miehelle, joka meistä on enempi makean perään :).

    Että jos näistä kahdesta pitäis valita, niin mieluummin se kylmä Hookoo, mutta pelkällä sinapilla :).

    Pikaista paranemista <3

    • Ohhoh en tiennytkään, luulin että kaikki leipomot tekee itse. Heti tuli mieleen kaikki torttutestit mikä paras ja syövätkin saman leipomon torttuja. Apua
      Juu Hookoo voittaa aina ja tämän kirvoittamana ukkeli sitä kaupasta löysikin.

      Kiitos kovasti ja ihanaa iltaa ❤️

  • Hih, tämäpä herkullisen kuuloinen runebergintorttu. 🙂 Minäkään en yhtään tykkää mistään kuivista käkkänöistä, mutta tämä lihaisa versio maistuisi varmasti! Siitä onkin muuten ihan hirveän pitkä aika, kun olen HK:n Blöötä syönyt! Miksiköhän?

  • Ei ole tullu tehtyä tätä suolasta versiota Runebergeistä. Hih… hih…
    Juuri laitoin makeet Runebergit uuniin ja istahdin odottamaan niiden paistumista.
    Pakko tehdä, kun tää Runeberg on jotaki kaukasta sukua.
    Mä kyllä tykkään niistä, kun itse teen. Pakko maistaa, vaikka mulla se sokeri lakko onkin.
    Tein muuten sun ohjeella eilen broilerit raitasoossilla ja jopa leivät tein, enkä polttanut pannuakaa pilalle. Oli muuten hyvää broileria. Kannattaa tehdä.
    Mukavaa tiistaita ja Paranemisia.
    >Leena

    • Oi ei mahtavuutta, teitkö meidän ohjeilla. Ihanaa kuulla ja että tykkäsit. Kanasta tulee niin mureaa.

      Tulin niin iloiseksi. Hei ja wow, että oot Runebergin sukua ja kenties täältä Porvoosta sukujuuret.
      Ihanaa loppuviikkoa Leena❤️❤️❤️

    • Kyllä Tiia, sun ohjeella tein broileria. Jugurttia en ole koskaan käyttäny broilerissa. Oli pakko kokeilla.
      Jaa kenties siltä osin sukujuuret voi olla siellä. Piti oikeen kartasta katsoa Porvoo ja hups, olin mieltänyt sen länsirannikolle. Huonosti on maantietoa luettu.
      Viikonloppuja sinne
      >Leena

  • Minä olen perinnetantta eli se perinteinen Runebergin torttu ja tanttamaisesti itse tehtynä. Kostutukseen käytän surutta punssia ja vettä. Kosteita ovat aina olleet. Vaikka en ole makeanystävä, tanttamaisesti (miksi tuo tantta tulee jatkuvasti? Onko tää joku kriisi?)haluan nauttia kaikki vuodenkiertoon kuuluvat herkut. Niin pääsee juhlatunnelmaan. Paranemista sinne päin!

    • Ihana tantta siellä ja mäkin oon kuule ihan tantta. En tykkää runebergintortusta, mutta Hookoon Blööstä kylläkin, joka ei toki ole kasvissyöjän vaihtoehto

      Kiitos kovasti ja ihanaa loppuviikkoa. 💖💖💖

  • Apua nauraa hekotan tolle tortulle. 😀 Mähän inhoan HK:n Sinistä, en siedä mitään jauhoisia makkaroita, Lauantaimakkarakin saa vilunväreet kulkemaan selkänahassa. 😀 Mä tykkään Runebergintortuista, mut oon tarkka millaisia niiden pitää olla, Laurellin leipomosta ostetut vei ylivoimaisen voiton tänä vuonna. :p

    Mukavaa tiistaita Tiia. <3

  • Tiia, minä en ole ikinä pitänyt Runebergin tortuista. R. pitää, mutta sen pitää olla silloin hyvin kostutettu.

    Tämä päivä on minulle ihan muuta kuin Ruberginpäivä eli edesmenneen isäni syntymäpäivä. Päivästä mistan myös nostaa pelakuut ulos kellarista alakerran apukeittiön tasolle vähän lasehtimaan ennen kuin leikkaan ja laitan ne uuteen multaan.

    Mukavaa lumi/luku/perheiltaa sinulle Tiia♥

    • Osanotto Leena, ymmärrän että muistelet isääsi ja kaikki Runebergin jutut siitä vielä muistuttaa.

      Paljon halauksia ❤️❤️❤️

  • Aikas hauska rune! Noissa on se hyvä puoli että voi ottaa vaikka retkelle mukaan ja aina saa näyttävän näköiset syötäväksi 🙂 Mä kyllä nautin sisareni kanssa oikeet runet ja kyllä ne kerran vuodessa kaffen ja hyvän seuran kera menee.

    • Niin todellakin voi ja voi vaikka nauttia ilman kuorrutetta🤣

      No pahimpaan makeannälkään voi täälläkin rune upota

      Ihanaa iltaa ❤️

  • Voi että, kyllä taas nauratti! Itse tykkään Runebergeistäkin, mutta se ainoa minkä tänä vuonna (tähän mennessä) söin, oli niin kostea ja esanssisen makuinen että en pystynyt syömään. Miksiköhän niissä vedetään aina överit? Sehän on ihanan makuinen, jos se on kuivempi mutta silti mehukas. Pitää vissiin itse tehdä, sekin, hih.
    Lihaisempi versio maistuu kyllä, tummaksi grillattuna ;o)

    Pikaista paranemista Tiia <3

  • Yhyret Ruunebergin tortut ostin jo ennen -päivää ja totesin, jottei ne kasevalta maistunu, niinku totes myös mies, mutta hei, mies herkutteloo sillä hammpparin makkaralla ja tuikkaa vielä voita sen nenähän ja onpa houkutellu muaki maistamahan. No todellakaa en oo maistanu, ku jo pelekkä ajatuskin tarttuu kitalakehen ☺☺☺
    Liekö tämä taudin pitkittyminen vieny makuhermotkin ihan nollahan, ku ei tahoro maistua mikää miltää ☺

    Ihanaa keskiviikkopäivää paranemishalien kera Sinulle Tiia ♥♫♥

    • Makkaraa ja voita, nyt meni mielenkiintoiseksi.

      🤣Koita sinä parantua pitkittyneestä taudista.

      Kiitos kovasti ja ihanaa iltaa ❤️

  • Kuvasta menin ihan lankaan =D

    Olen ehdottomasti aitojen makeiden torttujen ystävä – jopa suurkuluttaja. Kunhan ne vain ovat tuoreita, suoraan leipomon tiskistä noudettuja. Joissakin kahviloissa myydään pakastettuja sulatettuna ja se on jo minulle: ei kiitos. Mutta tuore ja sopivasti kostutettu, nam!

Vastaa käyttäjälle marja-terttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud