Vauhtimimmit ja L’Oreal arvonnan voittaja

Heikunkeikun. Tiia ja Souliina YouTube-kanava on vihdoin saanut näköisensä nimen ja se on ”Vauhtimimmit”. Olemme  hieman tehneet aluksi vasemmalla kädellä tätä tubekanavaa, mutta huomanneet myös, että into videoiden tekemiseen on kova eli on kivaa hommaa. 

Videoihin saa taiottua erilaista kulmaa taasen kuin blogeihin ja ensimmäinen kokkausvideokin on nyt julki. Niitä tehdään lisää, sillä video nousi heti yhdeksi katsotuimmiksi. Eläinvideoistakin tykätään ja koska meillä molemmilla sattuu olemaan lemmikkieläimiä, niin niitä tietenkin lisää. 

Vaikka nyt olemme keskittyneet säheltämiseen ja erilaisten tapahtumien kuvaamiseen, kun tilaajia on mennyt nyt jo 100 rikki ja kanava ollut elossa 3kk, niin vastuu kasvaa. Saatamme jatkossakin hassutella, mutta pyrimme olemaan hölmöilemättä ja haluamme pitää kanavamme positiivisena vaikka vakaviakin keskustelun aiheita olemme jo listanneet videoitavaksi. Mottomme on sama kuin Tädit tubettaa-kanavalla, että nauramme vain itsellemme, emme koskaan muille. Lupaudumme pitämään suut siistinä ja jutut aitoina ja kiltteinä. 

Vauhtimimmit ovat juuri ne, joista toinen on kosmonautti ja on menossa kuulemma painottomuutta testailemaan pian tuulikaappiin. Siitä taatusti tulee juttua. Toinen on jo neljän lapsen mummi ja lätkä-äiti, jolle aina myös sattuu ja tapahtuu.

Kuten blogiani pitkään seuranneet ehkä muistavatkin, ettei ”Vauhtimimmiä” sopivampaa nimeä olekaan, sillä täällä olen vuosienkin varrella kertoillut, miten vessapaprut roikkuu housuista, milloin on mekko jäänyt sukkisten sisään ja jättiskalsongit paistaa koko maailmalle, milloin on sininen kasvonaamio kauppareissulla, milloin mekot väärinpäin ja milloin ne meikäläisen nimikko kuminauhavyötärölliset pöksyt ratkeaa kuminauhasta ja miten me nauramiseen tarvitsemme virallisesti niitä Tenoja. 🙂 Vaikka asioille voi nauraa, mutta tulemme myös keskustelemaan näistä asioista vakavamminkin. 

Souliina on aivan samanlainen säheltäjä, joten ”Vauhtimimmit” on oikein oivallinen nimi meille ja sillä mennään. Haluamme myös välittää sitä aitoa keski-ikäisten elämää, mitä olemme blogeissammekin kertoilleet jo vuosien ajan, mutta nyt yhteisvoimin. 

Jos haluat olla Vauhtimimmien matkassa klikkaa Subscribe punaista nappulaa ja se laatikko näyttää tuollaiselta. 


Linkki kuvan alla. 🙂



Ei maksa mitään, kuten olen tainnut moneen kertaan aiemminkin kertoilla. Vain kellonkuvaa, jos käyt kilkauttamassa, silloin häiriköityy hieman sinun rauha ja videomme tulevat jatkossa sähköpostiin. Mikä kannattaa tosin tehdä, jos haluat pysyä meidän matkassa. Jos taas klikkaat tilaa nappulaa, on tilaus meille kannatuksellinen, asia josta olemme koko sydämestämme kiitollisia. 
Sitten vielä L’Oreal arvonnan voittajaan, joka tällä kertaa on: Sokerivaltakunta BLOG26. tammikuuta 2019 klo 17.09
Ai niin ihanat tuotteet, vaikka jääkiekkosta en huoli olenkaan. Mukana kaikilla kolmella arvalla. Ihana viikonloppua sinulle.
VastaaPoista Mutta ei hätiä mitiä, kannattaa osallistua Maybellinen arvontaan, jos ei onni käynyt nyt myöten. Taisi myös toinen meistä Vauhtimimmeistä tuumia, että josko laittaisi YouTube-kanavallekin arvontaa, joten pysykäähän kuulolla. 🙂

Vauhtimimmit ja tämä yksi keski-ikäinen tai varhaisvanhus kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita ja toivottaa flunssavuoteelta oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille. <3 Vielä söpöysvaroitus alla. 🙂




19 thoughts on “Vauhtimimmit ja L’Oreal arvonnan voittaja”

  • Jes, mun mielestä tämä meisän nimi osuu kuin nenä pääähän 😀
    Vauhtia ei näistä mimmeistä todellakaan puutu ja mä mä niin oikeasti odotan, että saan joskus taltioitua noi sun vessapaperit pöksynkauluksessa ym jutut:D
    Tämä videoiden tekeminen on oikeasti ihanaa hommaa ja täällä Npövideo on tulollaan jo!

    Onnea voittajalle ja täältä lähtee myös arvontaa eteenpäin:)
    Hei ja kiitos myös minun puolestani jo kaikille, jotka ovat tilanneet kanavan <3

    • Vauhtimimmejä ollaan niin monella tasolla ja aika aikansa ja nyt se nimi sieltä muotoitua. Ihanaa, sillä eläinvideota oonkin innolla odotellut. <3

      Haha juu no olit todistamassa vessapaperi episodia kuten Jonnakin, tää on niin tätä. Mutta onneksi osataan olla vakaviakin. <3 Muutenhan tästä ei tulis mitään.

      Ihanaa uutta viikkoa Souliina. <3

  • Tilattu on kanava jo heti kun ilmestyi.

    "Kuten blogiani pitkään seuranneet ehkä muistavatkin, ettei "Vauhtimimmiä" sopivampaa nimeä olekaan, sillä täällä olen vuosienkin varrella kertoillut, miten vessapaprut roikkuu housuista, milloin on mekko jäänyt sukkisten sisään ja jättiskalsongit paistaa koko maailmalle, milloin on sininen kasvonaamio kauppareissulla, milloin mekot väärinpäin ja milloin ne meikäläisen nimikko kuminauhavyötärölliset pöksyt ratkeaa kuminauhasta ja miten me nauramiseen tarvitsemme virallisesti niitä Tenoja. 🙂 Vaikka asioille voi nauraa, mutta tulemme myös keskustelemaan näistä asioista vakavamminkin."

    Mä olin mukana kun vessapapru-episodi sattui, unohdit myös mainita lipat portaissa kuppikappa kädessä. 😀

    Mukavaa viikkoa Tiia. <3

    • Ihanaa, kun oot tilannut. <3

      Haha en kestä, mutta kun aina sattuu ja tapahtuu, niin ei voi millään muista kaikkea. Mutta kyllä sä nää niin tiedät, nää meikäläisen säädöt. Hih.

      Oot ihana ja kiitos Jonna samoin. <3

  • Vauhtimimmit on tilauksessa jo ja jos joskus satun teidän kanssa samaan aikaan jonnekin, haluan ehdottomasti tulla vieraisille teidän videoon 🙂
    Ihana Sanja voitti jes!
    Oikein kaunista viikkoa vauhtimimmeille <3 ja parane pian <3

    • Ehdottomasti tulet, meidän kanavalle mahtuu kaikki ketkä vaan haluaa tulla. Tulee kivaa. <3

      Oikein ihanaa tiistaita Outi <3

    • Kiitos kovasti ja jos vaan ehditään. ��Ihana kuulla, että olet tykännyt ja niitä oli hauskaa tehdä. Välillä naurettiin Tenat housuissa.
      Ihanaa viikkoa ��

  • Kun tunnen molemmat, voin sanoa että nimi on tosi sopiva❤️. Ihana myös kun arpa osui minun. En malta odota että kokeilen uutuudet. Ja kun uuden vuoden lupas ei toiminut, voiko tehdä helmikuun puolenvälin lupaus ja luvata meikatta joka ikinen päivä 🤭😊

Vastaa käyttäjälle JonnaH. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud