Ei kukkia minulle tänään kiitos

Ei kukkia minulle tänään kiitos
En ole romanttinen ihminen, joten en odota kukkia puolisoltani syntymäpäivinä, saatikka ystävänpäivinä. Vaikka toistemme huomioiminen on aina positiivinen asia ja huomaavaisuutta voi osoittaa niin monella tavalla. Vaikka esimerkiksi, että tein eilen miehelleni mansikkasalaatin ja hän vie autoni pesetettäväksi ennen maanantaista katsastusta. 

Kukkia on ihana saada, mutta en koe niiden saamista tarpeelliseksi, sillä osaan ostaa niitä itsekin. Rakkauden tekojen tulee muutenkin olla konkreettisempia tekoja, joskus kukkien antaminen voi olla vain pakotettu näytelmä, näytelmä joka ei lämmitä, jos uupuu ne arjen konkreettiset teot. Kukat voivat olla silkkaa sananhelinää. 

Mutta naisten tasa-arvonpäivänä, minä suorastaan hemmoteltu länsimaalainen nainen koen, etten ansaitse kukkia. Koen, että olemme unohtaneet miksi tätä päivää vietetään. Oli jo muutama vuosi sitten pieni nieleminen ystävänpäivän jenkkiläistyneestä kaupallistumisesta, mutta kyseinen päivä on kuitenkin rakkauden juhla monella tasolla, joten kukat sopivat päivän teemaan kuitenkin hyvin. 

Toki Suomessakaan naisen euro ei ole vielä sama, kuin miehen euro, mutta koen silti, että omalla kohdalla elän tasa-arvoista elämää, etenkin omassa perheessä. Minulle tasa-arvo ei ole edes vänkäämistä kaikista tiskeistä. Meillä minä pyykkään ja siivoan, mies hoitaa ruoan perheelle, koiran iltalenkit, pihan hoidon, auto-asiat jne. 


Meillä työt ovat jakaantuneet molempien toiveiden mukaan. Työt tekee ne, jolla on enemmän aikaa tai kummalle mikäkin työ on enemmän mieluisa, silti kummankaan epäröimättä tarttua ihan kaikkeen. No nyt huijaan, vältän autoteknisiä asioita, kuin ruttoa ja heittäydyn viheliäiseksi naiseksi. Joka kyllä osaisi, jos vaan haluaisi ja joka saisi tehdä ja toteuttaa, jos vaan viitsisi. 

Toki ymmärrän, että kaupoille business on business ja tämä päivä on kukkakauppiaalle hyvä päivä ja juurikin hyvä niin. Silti kokisin huonoa omaatuntoa juhlistaessani tätä päivää skumpalla, kukilla, konvehdeilla ja vaikka kasvohoidolla, sillä maailmassa on tavoittamattomissa vieläkin sukupolvien kestävä pitkä ketju todelliseen tasa-arvoon.

Kansainvälinen naistenpäivä on YK:n julistama päivä, jota on vietetty vuodesta 1975 saakka. Se perustettiin alun perin naisten oikeuksien huomioimiseksi. Tasa-arvon edistäminen liittyy myös alkuperäisiin teemoihin. Tasa-arvolla tarkoitetaan sitä, että naisilla ja miehillä on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet. 

Naisten oikeudet

Naisten ja miesten välinen eriarvoisuus on maailmanlaajuisesti yhä voimakasta ja naisiin kohdistuu monenlaista syrjintää nimenomaan heidän sukupuolensa vuoksi. Monet kulttuuriset ja yhteiskunnalliset käytännöt sallivat eriarvoisen kohtelun, myös lainsäädännön kehittyminen on ollut epätasaista.
Monissa maissa naisiin ja tyttöihin kohdistuu laajaa syrjintää ja väkivaltaa heidän sukupuolensa vuoksi.
  • Maailman naisista 35 % on kokenut joko fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa.
  • Yli 64 miljoonaa tyttöä on avioitunut alaikäisenä, osa vasten tahtoaan.
  • Yli puolet ihmiskaupan uhreista on tyttöjä ja naisia, heistä valtaosa päätyy seksi- tai pakkotyöhön.
  • Maailmanlaajuisesti naisten palkka on yhä 60-80% miesten vastaavista tuloista, naiset myös tekevät huomattavan osan kaikesta palkattomasta työstä.
  • Noin 70 % maailman köyhistä on naisia.
  • Maailman omaisuudenhaltijoista naisia on vain 1 prosentti.
  • Kolme neljästä maailman lukutaidottomasta on naisia.
  • Vain joka viides maailman parlamentaarikoista on nainen.
Nämä synkät luvut osoittavat, että naisten oikeuksien saavuttamiseksi ja naisten aseman parantamiseksi on vielä paljon tehtävää.

Miksi minulla sitten täällä blogissa on The Mule leffan traileri ja astun hieman naisten oikeuksista sivuraiteille. Koska kyseisen elokuvan sanoma minulle oli, vanhusten hyväksikäyttö ja vähättely. Sanomattakin on selvää, että Suomessa vanhusten oikeudet eivät ole tasa-arvossa. Ei ole kattavaa tasa-arvoa ilman, kaikkien osa-alueiden tasa-arvoistumista. 


Mikä voisi vielä olla epäseksikkäämpää, kuin vanheneva nainen, miesten säilyttäessä vielä karismansa näin sivulauseena sanottuna. Todellinen tasa-arvo kattaa kaiken, iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen jne. muuallakin kuin länsimaissa.

Liitän tähän vielä Rahtikeskukselle tekemäni haastattelulinkin koskien vanhusten asioita. Tätä haastattelua tehdessä silmät kyllä kostuivat. Suosittelen haastattelun katsomista kaikille, sillä kertoo karua kieltään yksinäisistä vanhuksista. 

Naistenpäivänä naisten huomioiminen on mielestäni toki positiivinen asia, mutta niitä  kukkia vastaanottaessa toivoisin mietittävän, että mistä tästä päivästä on loppupeleissä kyse. En koe, että länsimaalaisen naisen saadessa kukkia ja hemmottelua juuri tänään, maailma muuttuu niin millään tavoin.


Se muuttuu vain, että miehet ja naiset samassa rintamassa ajavat yhteisiä tavoitteita todellisen tasa-arvon puolesta maailmanlaajuisesti. Tasa-arvoa ei ole ilman toista, eli jos jokin ryhmittymä jää tasa-arvon ulkopuolelle. 

On aika hieno oikeus, voida ostaa kukkansa itse ja vaikka arjen jokaisena päivänä. Ilahduttavinta myöskin olisi, jos mieheni haluaisi ostaa minulle kukkia tai jotain muuta, niin tuo päivä ei ole mainonnalla pakotettua ja muistutettua vaan se  huomio tapahtuu aivan tavallisena yksittäisenä arkipäivänä. Sillä silloin mies on ajatellut itse minua, eikä mainonnan tykittämänä. 

Siltikin minulle ne parhaat kukat ovat, kun mies vie autoni pesulaan, hoitaa nurmikon ja pihan, koska minulla on heinänuha, auttaa tytärtä matematiikan tehtävissä, koska olen matematiikassa surkea, vie illalla koiran ulos, koska en tykkää kylmästä enää iltaisin, kantaa aina sen painavimman kanssin. Kysyy minulta menoihinsa aina liittyen ”onko ok”, vaikka hän ei minun lupia tarvitse, kuten en minäkään hänen, sillä olemme molemmat tasa-arvoisesti omia yksilöitä tässä avioliitossa, jotka joka päivä sanovat mielessään ”tahdon”, joskus hampaat irvessä tai joskus hymy korvissa. 🙂

Olen onnekas, että saan elää näin tasa-arvoista elämää ja siksi koen, että juuri tänään en ole ansainnut kukkia. En ennen kuin maailmassa vallitsee todellinen tasa-arvo. 

Minua ei ole koskaan tytötelty, mutta nykyisen ikäni puolesta on tultu tänne blogiinkin sanomaan, että jotkut asiat eivät ole enää minua vaan nuoria varten. Tähän totean vaan, nainen, älä ole toiselle naiselle susi. Me voimme tehdä ihan mitä tahansa, älkäämme naiset minimoiko, jo meille naisille saavutettua tasa-arvoa. Vaan sanotaan, hyvä sinä ja jos sinäkin, niin kyllä minäkin. Ollaan rohkeita, kannustetaan.

Mitä mietteitä heräsi. Miten olet kokenut epätasa-arvoa, työpaikalla, kotona tai missä tahansa.

Mukavaa viikonloppua kaikille. <3 Tähän loppuun vielä se, että toisen huomioiminen ja kukkien ym. saaminen on aina iloinen asia eli jos saat tänään kukkia, niin ilman muuta nauti niistä koko sydämestä. <3




53 thoughts on “Ei kukkia minulle tänään kiitos”

  • Kiitos Tiia jälleen hyvästä postauksesta. Olen pitkälti kanssasi samoilla linjoilla, kukat ovat ihania tykkään niitä ostaa itselleni, mutta en odota niitä saavani naistenpäivänä…
    Juuri nyt tunteeni ovat hyvinkin pinnalla, mitä on naisten- ja tyttöjen arvostaminen. Olen joutunut viimeisten viikkojen aikana käymään läpi asiaa itseni sekä lasteni kanssa, miten kunnioitamme toisiamme. Ja, nyt kyseessä on seksuaalinen koskemattomuus, etenkin nuoria tyttöjä kohtaan. Muutama viikko sitten kävi ilmi, että lasteni (poikieni) luokalla on tyttöjä, jotka ovat joutuneet seksuaalisenhyväksikäytön kohteeksi. Tekijä on selvillä jne. Mutaa, miten käsitellä tällaista asiaa lasten kanssa, mitä se tarkoittaa ja että se on kiellettyä. Kukaan ei saa joutua tällaiseen tilanteeseen, ei myöskään pojat. Millaisen jäljen tällainen jättää nuoreentyttöön, miten hän pystyy käsittelemään asiaa ja jatkamaan kallisarvoista nuoruuttaan/elämäänsä eteenpäin?
    Toivonkin kaikille naisille tänään ja jokaisena päivänä, ihanaa ja arvostettua päivää! <3

    • Kukat ovat aina ihania ja niitä on aina ilo saada.

      Järkyttävä asia tullut teidän eteen, yksi niistä kauheimmista. En tiedä miten tuosta selviää, miten suhtautua, miten tuoda lapsille asia keskustellen ja tälläisen esille tulo on kaikille siellä luokalla olevilla tietynlainen lapsuuden loppu.

      Kovasti voimia teille kaikille. <3 Tämä oli niin surullista kuulla, ettei sanoja löydy.

  • Tämä! Mietin juuri, että niin kauan kuin maailmassa on epätasa-arvoa, on naistenpäivä tarpeen. Ei kukkia tai mainoskampanjoita, vaan pyrkimystä parempaan, tasa-arvoisempaan maailmaan.

    • Samaa mieltä ja sain sitten eilen itsekin mieheltä ruusun, mutta otan ruusun ruusuna. Mutta asiasta ei vaan voi vaieta, ei se maailma muutu vaikenemalla.

      Ihanaa viikkistä Katja. <3

  • Hyvä ja tärkeä aihe!
    Mäkin ostan itse itselleni suurimman osan kukista mutta ilahdun silti kun saan niitä mieheltäni, oli vuosi- tai naistenpäivä ♥ Meilläkin toki huomioidaan toista päivittäin, ei onneksi ole vain kukkien varassa 🙂
    Maailmassa on kyllä paljon tekemistä naisten ja lastenkin oikeuksien osalta!

    Ihanaa Naistenpäivää ♥

    • Ilman muuta ja saa ilahtua ja ihan vuoden jokaisena päivänä, kunhan se tärkein ei unohdu eli yleensäkin tasa-arvon ajaminen.

      Ihanaa viikkistä Maikku. <3

  • "On lottovoitto syntyä suomeen.." pitää kyllä monessakin asiassa täysin paikkansa. Maailmalla on kyllä paljon töitä jotta naisten ja lasten asema/oikeudet paranisi, mutta aina halutaan uskoa siihen parempaan huomiseen! Ihanaa naistenpäivää 💕🌹

  • Tasa-arvon suhteen Suomi on hyvä paikka naiselle elää, mutta on meilläkin vielä tekemistä tasa-arvon suhteen. Työmarkkinat eivät ole naisille ja miehille tasa-arvoiset. Tasa-arvoisuus palkkauksen suhteen ei ole toteutunut. Miesten urakehitys on parempaa kuin naisten, naiset törmäävät siihen "lasikattoon" ja lisäksi työmarkkinat 50+ naisille ovat hyvin raadolliset. Oma lukunsa on perhevapaiden epätasainen jakautuminen naisten ja miesten kesken. Ruotsiin verrattuna olemme pari vuosikymmentä jäljessä kehityksestä. Minusta tasa-arvon edistämiselle on edelleen tarvetta, kun työelämä kohtee ihmisiä eriarvoisesti sukupuolesta johtuen.

    Minä olen tosi huono muistamaan merkkipäiviä, olen se joka unohtaa hääpäivän. En siksi odota, että mieheni muistaisi minua naistenpäivänä tai ystävänpäivänä. Mutta jos muistaa, niin otan kukat tai lahjukset ilahtuneena vastaan 🙂

    Kivaa viikonloppua!

    • Olet niin oikeassa ja tasa-arvo on vasta saavutettu, kun se kattaa kaikki ryhmät. Eli naisilla työ, palkka-asiat, johtaviin asemiin pääseminen, tuo mainitsemasi lasikatto. Suomi todellakin on Ruotsia jäljessä ja vanhanaikainen maa. Tehtävää olisi myös miesten asioiden tasa-arvon edistämiseksi.

      Ruotsissa lapsella voi eron jälkeen olla kaksi lähivanhempaa, lapsilisät jaetaan tasaisesti molempiin perheisiin. Suomessa lapset voivat asua puolet ajasta isällä ja puolet äidillä, mutta lähivanhempi on yleensä aina äiti, jonka perheeseen menee lapsilisät ja isä joutuu maksamaan vielä elatusmaksuja. Huoltajuuskiistoissa hyvin pieni prosentti lapsista päätyy isälle, äidin rooli on edelleen vahvin. Joten tämä epätasa-arvo miesten näkövinkkelistä kyllä kulkee hyvin tuon perhevapaiden kanssa. Olemme liian vanhoillinen maa edelleenkin.

      Ihan sama ja arvaa kuka sai eilen ruusun. 😉 Iloitsin siitä kyllä, koska se itse kukka ei nyt loppupeleissä ole tämän jutun ydin, vaan tasa-arvosta muistuttaminen.

      Ihanaa viikkistä <3

  • Olen iloinnut tänään saamistani kukista, mutta ne ovat tulleet ihmisiltä, jotka muutenkin kohtelevat minua tasa-arvoisesti ja arvostavasti.

    Nuorempana koin muutaman kerran tytöttelyä, yhdessä työpaikkahaastattelussa ihan pahimmin, mutta muuten koen eläneeni tasa-arvoista elämää ja sitä toivon muillekin.

    • Ihan sama juttu, allekirjoitan kaiken ja iloitsin eilen mieheltäni saamasta ruususta ehdottomasti. 🙂

      Ihanaa viikkistä Tuuli. <3

  • Hyvää Naistenpäivää Tiia <3

    Maailmassa on edelleen todella paljon eriarvoisuutta ja syrjintää kohdistuen juuri meihin naisiin. Suomessa on silti mielestäni aika hyvin asiat tasa-arvon suhteen vaikka meidän euro ei olekaan sama kuin miehen euro. Lyömme päätämme lasikattoon kun koetamme yletä uralla ja ne pirulliset naiskiintiötkin on olemassa. Osa naisista kokee myös väkivaltaa parisuhteessa ja häntä kohdellaan muutenkin huonosti. Silti ei minusta ole väärin jos mies/kollega/esimies/kumppani haluaa antaa naiselle kukkia naistenpäivänä. Itsekin ostan kukkia aina kun tekee mieli. Kukkia on minusta hauska saada mutta en odota niitä naistenpäivänä.

    Jos minua vanhempi mies on joskus "tytötellyt" olen kyllä tehnyt hänelle aika napakasti selväksi, ettei minua tarvitse tytötellä – myös työyhteisössä. Usein huonolla itsetunnolla varustettu mies tytöttelee – onneksi näitä on nykyään todella vähän. Olen työskennellyt myös paljon miesten kanssa joten "taidan jossain jutuissa olla hyvä jätkä" 😀

    • Siinä ei tietenkään ole mitään väärin, että saa kukkia naistenpäivänä. Otsikko ja kukka on metafora sille, ettemme unohda tasa-arvon edistämisestä kaiken kaupallisuuden keskelle. Jos me naiset vain tyydymme, mitään ei koskaan tapahdukaan.

      Minäkin olen työskennellyt sijoitusmaailmassa tosi kivojen miesten kanssa, enkä koskaan ole saanut osakseni tytöttelyä tai muutakaan. Minua on kohdeltu arvostavasti ja hyvin.

      Ihanaa viikkistä. <3

  • Minä olen miettinyt, milloin tulee se hetki kun aikuisten erottelu miehiin ja naisiin loppuu, kun lapset ja nuoret ovat jo sukupuolineutraalisti lapsia tai nuoria eikä heitä enää erotella tytöiksi ja pojiksi (tai ainakaan ei pitäisi erotella). Olen koulussa opettajana ja kipakasti tulee luokista korjaus, jos erehtyy vahingossa vanhasta muistista käyttämään erottelevia sanoja. Monessa luokassa on myös muunsukupuolisia.

    • Nämä ovat hirmu vaikeita asioita. Haluan ajaa täydellistä tasa-arvoa, mutta koen silti itse olevani tyttö, nainen. Haluan myös viettää äitienpäivää. Eli käyttää näitä tyttö etuliitteitä.

      Eilen kun katselin miten some oli täynnä kukkia, kosmetiikkaa, hemmotteluhoitoja ja hyvin vähän keskustelua tasa-arvosta, koin tarvetta kirjoittaa aiheesta ja lainkaan kukkia väheksymättä. Meidän tulee muistaa, että niin Suomessakin on tasa-arvoon matkaa, mutta puhumattakaan muualla maailmassa.

      Oikein mukavaa viikkistä sinulle. <3

  • Hyvää naistenpäivää Tiia!

    En itsekään itselleni välttämättä naistenpäivää tarvitsisi, mutta on hyvä että on olemassa päivä joka on omistettu tyttöjen ja naisten oikeuksille. Kyllä sille on edelleen tarvetta ja siitä on hyvä muistutella, että kaikilla eivät ole asiat niin hyvin kuin meillä Suomessa. Minusta tähän mukaan kuitenkin mahtuu myös itsensä ja omassa elämässä olevien naisten muistaminen ja hemmottelu, ei se ole keltään pois. Pakko ei ole kukkia ja muita ostaa, mutta myönnän että niistä aina ilahdun jos juhlapäivänä tai muuten vain satun saamaan. Meillä mies arvostaa enemmän esimerkiksi hyvää ruokaa tai leipomuksia, joten hän saa usein niitä kukkien sijaan. Minulle läheisiltä saadut kukat merkitsevät enemmän kuin itse ostetut – niiden katsomisesta tulee hyvä mieli kun niistä tulee niiden antaja mieleen. En itse raaski ostaa itselleni kovin usein kukkia, joten siinäkin mielessä arvostan hemmottelua kukkakimpun muodossa. Ajattelin antaa erilaista perspektiiviä tähän kukka-asiaan, kuin muistelen että olet siitä aiemminkin puhunut. 🙂

    • Olen hyvin samaa mieltä kanssasi ja kukat ja otsikko on tämän koko jutun ns. metafora. Etenkin henkilöltä, joka ei kaipaa kukkia rakkauden eleiksi muutenkaan. Huomiomiminen on aina ihana asia, oli se kukat, tai mikä muu tahansa rakkauden osoitus.

      Mielestäni annoit oikein hyvää näkökulmaa ja ajattelen itse samoin. Mutta jos otan vain kukat kiitollisena hiljaa vastaan, enkä muista tai muistuta miksi naistenpäivä oikeasti on, koen hieman pettäväni tasa-arvoasian, joka ei koske yksin naisia vaan monia eri ryhmiä. Mielestäni eilen some täyttyi kukista, ei tasa-arvosta, siksi tämän jutun kirjoitin.

      Oikein ihanaa viikkistä ihana Nella. <3

  • En kaipaa kukkia minäkään, enkä toivo, että mieheni niitä minulle tuo. Eipä sillä, kukat ovat kivoja. Mutta sitten pitäisi etsiä maljakko, siivota keittiön pöytä… (kiehkieh).

    Mutta asiaan. Hyvin kiteytetty. Mikään ei ole enemmän näkymätön, kuin vanha nainen. Epäseksikäs, epämuodikas, osaton ja läpikuultava. Tietyn iän yli ei saisi enää meikata. Ei laittaa kukkaa tukkaan tai liehuvia helmoja korkokenkien kera. Naisesta pitäisi tulla, no vähemmän nainen. Silti, muinoin vanhainkodissa työskennellessäni, lauantain saunapäivän kohokohta oli papiljotit ja tuoreet kynsilakat. Ei niin harvaa tukkaa tai uurteista kättä ollut, etteikö kantajansa näistä naiseuden arvomerkeistä ilahtunut. Yleistystä, sanoo joku. Eivät kaikki naiset koreile. Eivät niin. Mutta kuka lopulta luo harhan naiseuden arvonalenemisesta vuosikymmenten myötä ja keitä varten sitä pidetään yllä?

    Eläköön moniNainen elämä.

    Mukavaa viikonloppua, Tiia. ❤

    • Kukat ovat oikein ihania ja arvaa kuka sai eilen mieheltään ruusun. Taatusti oli eka kerta kyseisenä naistenpäivänä. 😉

      Olen niin samaa mieltä, yhtäkkiä nainen ei saisi enää näkyä, kun tulee ikää. Hyvin kuvaavaa oli tuo oma kosmonauttihomma, siihen tuli naljailua, että tietenkin minut valittiin kiintiövanhuksena, äänesti nuorta, mitä tuollainen mummoikäinen siellä tekee. Eli tuntuu, että me naiset olemme kyllä joskus toistemme pahimpia vihollisia. Ihanaa on, että on Lenita Airistot ja Aira Samulinit esimerkkinä meille muille, mutta voi kuinka kovin ovat hekin taatusti saaneet arvostelua osakseen, juurikin kun eihän nainen saisi liikaa näkyä.

      Juurikin tuo, kuka luo laitan tähän isolla HARHAN, sillä sitähän on, se harhaa. Miksi ei saisi koreilla ja olla sellainen kuin on. Saa ja tulee ja meidän tulee näyttää siinä esimerkkiä jo omien tyttärien tähden. <3

      Ihanaa viikkistä Nelina <3

  • Meillä on etuoikeus olla ja mennä, tehdä tai olla tekemättä. Opiskella, pukeutua, ajaa autolla ja valita sekä uskonto että elämänkumppani. Syödä ja juoda, juhlia ja olla vaan. Palasen vapauttani antaisin niille jolla sitä ei ole eikä tule olemaan. Elämä on epäreilu mutta kyllä silti kukkakimppu ilahduttaa. Jos kaiken kivan jättää pois vain siksi että se ei ole tasa-arvoista niin kyllä olisi ankeaa. Meidän tehtävä on antaa suunta ja toive muillekkin, tehdä sen eteen töitä jotta kaikilla olisi vapaus valita. Idealistista ja tässä maailmassa mahdotonta mutta yritänpä kuitenkin <3 Hyvää naistenpäivää.

    • Juuri näin, meillä todellakin on oikeus. <3 Sain eilen mieheltäni ruusun ja ilahduin, mutta en odota niitä, eikä ne ole minulle se merkki rakkaudesta, vaan ne teot. Mutta kukat ilahduttaa aina. <3

      Maailmassa on niin paljon hyvyyttä ja pahuutta ja tuskin maailmasta koskaan tulee täydellistä, ellei olla siinä tilanteessa, että ihmiset ovat kuolemassa sukupuuttoon ja meitä on enää vähän.

      Ihanaa viikkistä Onneli. <3

  • Tämä oli hyvä kirjoitus, vaikka itse olinkin hyvin otettu, kun yksi mies työpaikaltani muisti minua ruusulla. Ruusu tuli aivan yllättäen. Lämmitti todella paljon sydäntä. Kotona sen sijaan on juuri samoin kuten teilläkin. Se huomioiminen tulee ihan muista asioista. Naistenpäivänä pitäisikin aina muistaa kansainvälisyys, ja se, mistä syystä naistenpäivää yleensä ottaen vietetään.

    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Ehdottomasti saat olla otettu. Huomio ja kukat ovat aina ihana asia. <3 Tämä koko kukka asia toki tässä jutussa on ns. metafora eli ei unohdeta tasa-arvoa. <3 Sain sitten eilen mieheltäni ruusun, kuinka ollakaan, hih.

      Siksi tämän kirjoitin, kuten sanotkin, että eilen some täyttyi hemmotelusta ja kukista ja tasa-arvoa hyvin vähän. Siksi tuli tunne, että asiasta on hyvä kirjoittaa vaikka eihän tämäkään juttu johda mihinkään. Mutta vaikeneminen ei ainakaan vie asioita eteenpäin.

      Ihanaa viikkistä Mannilainen. <3

  • Erittäin hyvin kiteytetty.
    Omat lempifraasini tähän päivään ovat "Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan” ja "I'm a Woman What's Your Super Power? ". 🙂
    Iloista naistenpäivän iltaa! <3

    • Just näin, yksi askel todelliseen tasa-arvoon on juurikin se, että naiset pitävät yhteä. Yhdessä meissä on voimaa ja muuttaa maailmaa vaikka miten. <3

      Ihanaa viikkistä Taina. <3

  • Hieno teksti, Tiia! Olen niin samoin ajatuksin monena vuonna kirjoittanut ja miettinyt sitä, miten hyvin minun asiani ovat verrattuna moneen muuhun – ja etenkin heihin tuolla maailmalla, joita jopa lait syrjivät. Silti – minun euroni on edelleen vain hieman yli 80 senttiä ja kun muutaman vuoden päästä jään eläkkeelle, se on n. 60 senttiä.
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle, ihaNainen – ruusuilla tai ruusuitta: naistenpäivä on joka päivä ja tasa-arvo on totta vasta sitten, kun ei ole enää veliverkostoj tai sisarverkostoja vaan ihmisverkostoja.

    • Tuntuu niin hullulta, miten Suomi on niin tasa-arvoinen maa ja siltikään se ei ole sitä. Mutta on isienkin oikeuksissa kovasti parannettavaa. Eli juurikin tuo, sitten kun ei ole enää minkäänlaisia verkostoja vaan kaikki ihmisryhmät ovat yhtä. <3

      Ihanaa viikkistä viisas ihana Lady <3

  • Hyvää naistenpäivää sinulle.
    Minäkään en niin kukista piittaa. Mieheni on tuonut kukkia synnytysosastolle, enkä nyt äkkiä muista onko niitä tullut muulloin.
    Se, että hän,joka päivä muistaa halata ja sanoa rakastavansa minua, tuntuu paljon mukavammalta.
    Kivaa viikonloppua.
    >Leena

    • Teot ennen kukkia, niin sitten se kukkakin on kiva saada. <3 Ettei se ole vain näennäinen ele. Ilahduin ja sain eilen mieheltäni ruusun, eikä tuo ruusu silti sulje pois tätä kirjoitusta. Miten eilen some täyttyi vain kukista ja hemmottelusta, eikä tasa-arvoa edistäväistä keskusteluista.

      Ihanaa viikkistä. <3

  • Kukkaihmisenä en näe naistenpäivänä ongelmaa kukissa, ostinpa niitä sitten itse tai joku muu minulle. Minulla on kukkapäivä joka päivä.

    ”Feministisenä naisena” korvaani kalskahti tuo lause, että miehet vanhenevat karismaattisina ja me naiset epäseksikkäinä. Kuka niin sanoo? Onko esim. joku Sulo Vilén -tyyppinen mies, joita maailmassa riittää, karismaattinen? Ei mielestäni. Onko taasen Lenita Airisto epäseksikäs? En nyt niinkään sanoisi. Mielestäni meidän naisten ei kannattaisi viljellä em. stereotypioita ihan tasa-arvon nimissä. Tosin nuo em. mielipiteet karismasta ja ”epäseksikkyydestä” ovat ihan subjektiivisia, omia ajatuksiani. Voihan joku olla ihan päinvastaista mieltä.

    Joka tapauksessa milestäni jokainen nainen on kukkansa ansainnut, ostipa ne hän itse tai joku muu hänelle.

    • Kukkapäivä on ehdottomasti joka päivä ja taitaa meilläkin olla koko ajan kukkia esillä. Kukat myös ilahduttaa aina ja miten ollakaan, sain mieheltäni eilen ruusun ja ilahduin siitä kovasti. Kukka asia ja otsikko on metafora sille, että eilen some täyttyi naisten hemmottelusta, mutta itse naistenpäivän pääasia tuntui unohtuvan kaiken kaupallisuuden alle. Tuli tunne, että että haluan muistuttaa tasa-arvosta, joka ei ole myöskään reilu isiä kohtaan, Rva Kepposen kommenttiin vastaus yllä. Eli voi olla paljon ulkokultaisia eleitä, mutta tosi asiassa niillä ei ole merkitystä, jos mikään ei muutu.

      Yleisesti ottaen, jos miehellä on nuori nainen, siinä ei ole mitään, mutta jos vanhalla naisella on nuori miesystävä, tätä ei pidetä hyväksyttävänä. Minulle on blogiin sanottu, että kosmonauttihommaan minut valittiin vain kiintiövanhuksena, olisiko noin sanottu miehelle. Minulla myös sanottiin, että miten noloa, että tälläinen mummoikäinen haki koko hommaan.

      Eli kirjoitukseni punainen lanka oli juurikin tuoda tasa-arvoa sille, että iäkäs nainen voi tehdä ihan mitä iäkäs mieskin, koreilla, pukeutua räväkästi ym. Aika harvassa on Lenita Airistot ja Aira Samulinit ja voin vaan kuvitella, kuinka paljon kurjaa he ovat saaneet osakseen, koska uskaltavat olla näyttäviä naisia. Näyttäviä naisia voi tosiaan olla, mutta heidän ei sallittaisi näkyvän. Tätä hain, että todellista tasa-arvoa ei ikääntyvällä naisella suhteessa ikääntyvään naiseen ole.

      Jokainen on kukkansa ansainnut tietenkin. <3 Kuten sanottu, kunhan se todellinen aihe ei jää kaiken kaupallisuuden alle. Sillä jos kaikki naiset vaan naistenpäivänä tai muutenkin tyytyisivät niihin kukkiin, eikä todellisiin tasa-arvon tekoihin, maailma ei muuttuisi.

      Ihanaa viikkistä Satu. <3

    • Hih, purnataankohan muuten tuosta ensin vahingossa mainitsemastasi ikäasettelusta..? Joo, hyvällä asialla olet❤️ Mut kukista ei luovuta..

    • Hih ei lähdetä sille tielle Mikään ei voi kuule olla rikastuttavampaa, kun syntyy erilaista keskustelua ja erilaisia kulmia saan siten minäkin omaan ajatteluun. Todellakaan ei kukista luovuta. <3 Oli koomista, että sain sen ruusun, koska ikinä aiemmin en ole naistenpäivänä saanut. Ehkä universumi viestitti, että kukat ovat aina ihana asia, kuten ovatkin.

      Muiskuja ja haleja ihana Satu <3

  • Minä kaipaan kukkia, mutta kaipaan niitä aina. Yleensä ostankin itse kukkani, niin saan niitä tasaisesti 🙂 Tytötelty on minuakin työmaailmassa ja myös törkeällä tavalla lähennelty ja häiritty. Silloin olin hiljaa, mutta nyt en olisi jättänyt tällaisia asioita ilmoittamatta!
    Vielä on paljon asioissa parannettavaa, mutta olen onnekas, että saan elää tasa-arvoisessa liitossa ja töissä meitä kaikkia kohdellaan samalla tavalla ja samaa palkkaa saadaan, oli se sukupuoli sitten mitä vain!
    Ihanaa naistenpäivän iltaa sinulle Tiia <3

    • Olet saanut osaksesi paljon ikävää. Onneksi liitto ja nykyinen työpaikka on tasa-arvoinen. Näin ei ole kaikilla ja siksi tästä aiheesta ei voi lopettaa puhumista.

      Oikein ihanaa viikkistä sinulle Outi ihana. <3

  • Ihan totta kaikki tuo. Naiset ja vanhat eivät ole tasa-arvoisia vieläkään tämän päivän miesten maailmassa. Eivät edes täällä Suomessa, jota tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi kehutaan. Kattia kanssa! Varsinkin nyt. Ennen tasa-arvo toteutui jo paremmin, takapakkia on tultu pari vuosikymmentä. Tunnen itseni todella etuoikeutetuksi kun omassa liitossani ei tarvitse tasa-arvoa edes ajatella, se on päivänselvyys. Olen siitä kiitollinen joka päivä. Tosin en osaa ajatella edes parisuhdetta jossa mies kieltäytyisi vaikka tiskaamasta… Heh, voi olla että ovi kolisi aika nopsaan.
    Olisi kiva jos tasa-arvo ja naisiin kohdistuva syrjintä olisi enemmän mediassa ja auttamismahdollisuuksia olisi enemmän, vaan taitaa olla Sipilän läpeensä turhat lässytykset medianseksikkäämpiä… Miksiköhän?

    Sain muuten mieheltä ruusuja, ja hyvällä omalla tunnolla nautin niistä myös naistenpäivän kunniaksi. Ihanaa viikonloppua Tiia<3 Tärkeitä asioita tasa-arvosta puhuminen.

    • Ei ole ja eivät toisaalta isät ole äitiyden edessä tasa-arvoisia, huoltajuuskiistat ym. lähivanhempi, elatsumaksu, lapsilisä jne. Eli tasa-arvon eteen on vielä kovasti tehtävää. Suomi on joissain asioissa vanhoillinen maa.

      Ihan niin totta tuo, että enemmän mediassa tulisi käsitellä näitä aiheita. Siksi koin tärkeäksi eilisen kukkatulvan nähtyäni somessa, kuitenkin yrittää keskustella tästä asiasta täällä omassa forumissa.

      Minäkin sain ruusun ja nautin siitä, koska jos tulisi valita ruusu tai tasa-arvo, niin valinta olisi se tasa-arvo. Mutta meillä tasa-arvo vallitsee ja kukka on vain kaunis kukka. <3

      Ihanaa viikkistä Sari <3

  • Eiväthän meidän täällä Suomessa saamat kukat tarkoita sitä ettemmekö ymmärtäisi ja tukisi huonommassa asemassa olevia kehittyvien maiden kanssasisariamme.

    Sama juttu kuin siinä, että en voisi syödä hyvää ja terveellistä ateriaa tänään koska muualla maailmassa lapset näkevät nälkää.

    Näissä asioissa perspektiivi ja tilannetaju ottavat suuremman roolin.

    Entisissä Neuvostovaltioissa Naistenpäivänä pukeudutaan parhaimpiin, kilistellään kuohuvaa, saadaan ruusuja työnantajalta, pönötetään ja kuunnellaan puheita. Juhlapäivä viimeisen päälle. Ja juhlinnan kohteena kaikki naiset. Ihan kaikki.

    Suomessa osallistutaan perheväkivaltaa vastustaviin tai kehitysmaiden tyttöjen koulutusta tukeviin kampanjoihin.
    Ilahdumme myös siitä sedästä, joka kadulla jakaa ruusuja ohikulkeville naisille. Emme toki häntä äänestä, mutta tulemme iloisiksi.

    Tällainen päivä ottaa eri muotoja eri kulttuureissa. Kukkapuskat, suklaarasiat ja huomionosoitukset kuuluvat meillä Naistenpäivään. Upeaa kun ilahdutetaan ja huomioidaan.

    Ei toinen rajaa toista pois. Ruusut minun maljakossani eivät ole koskaan tarkoittaneet ettenkö tukisi kehittyvissä maissa olevaa kanssasisartani. Tai tässä maassa miehensä hakkaamaksi joutunutta sisartani.

    Täysin turha vastakkainasettelu.

    Lukija

    • Hieno kommentti ja olen kanssasi monessa samaa mieltä. Tosin luultavasti Venäjällä naiset ottaisivat mieluiten tasa-arvon, kuin sen ruusun ja kilistelyn. Olen asunut Latviassa 4-vuotta, joten tämä naistenpäivän kulttuuri toisessa merkityksessä, kuin mikä sen alkuperäinen merkitys YK:n ajatuksena on Eli Venäjällä naiseuden ylistystä ja siinä ei todellakaan ole mitään pahaa.

      Mutta ottaen huomioon Venäjällä olevien naisten varsin eri arvoisen aseman, kenties sielläkin olisi hyvä muistuttaa miksi alunperin tuota päivää alunperin vietetään. Baltian maissahan naisten asema on huomattavasti tasa-arvoisempi, kuin Venäjällä. No mutta maa, joka on kehittämässä omaa Internettiä, jotta muun maailman info ei välity kaikki heille, jotta kansa saadaan pimentoon, niin tuskin täydellinen tasa-arvo on siellä ensimmäisenä tapetilla.

      Yksittäisten naisten kohditustuva väkivältä on yleisintä kehitysmaissa ja mm. Venäjällä.

      Sain eilen mieheltäni ruusun ja ilahduin siitä kovasti. Kuten jutussanikin kirjoitin, että iloitaan niistä kukista. Mutta jos some täyttyy vain kukista ja naisten hemmotteluistsa ja itse tasa-arvo asia, jonka vuoksi päivää kuitenkin vietetään, jää jalkoihin. Niin asiasta on hyvä muistuttaa. Oikoreittiä onneen ei ole, niin kauan kuin vaietaan, ei maailma muutu. Tasa-arvo on asia, jonka eteen tulee jatkuvasti tehdä työtä, meidän kaikkien.

      Kuten Rva Kepposelle yllä vastasin tuossa, että isät ovat Suomessa taas epätasa-arvoisessa asemassa. Mikään ei muutu, jos näitä keskusteluja ei käydä, ei herätetä ajatuksia. Vaikka oma blogini on vain pieni forumi, tänne on syntynyt paljon hyviä keskusteluja, joka myös sinun kommenttisi on. Pienistä puroista syntyy valtameriä. Joten vastakkainasettelu ei ole lainkaan turha ja jos ei vastakkainasettelu ole, olisi vain hiljaista hymistelyä.

      Kukka on ihana asia ja huomion osoitukset ja kukka ja tämän jutun otsikko on metafora sille, ettei se todellinen eilisen päivän aihe jää kaupallisuuden jalkoihin.

      Ihanaa viikkistä sinulle. <3

  • Loistava teksti Tiia! On niin totta, että Naistenpäivän todellinen tarkoitus on jäänyt kaupallistumisen jalkoihin. En myöskään saanut kukkia eilen ja ostan myös kukkani itse, toki olen mielissäni, kun niitä saan, mutta sen päivän ei tarvitse olla mikään yleinen juhlapäivä.
    Oli hienoa, kun pistit faktat ”pöytään”. Tuo oli minulle uusi luku, että vain 1 % maailman omaisuuden haltijoista onnaisia.
    Ja vanhusten huomioiminen oli jutussa hienoa, jos minun äitini olisi vielä elossa ja palvelukodissa, niin hänelle olisin vienyt eilen kukkia.
    Kiitos sinulle Tiia ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.
    Kivaa viikonloppua!

    • Sama juttu ja iloitsin eilen mieheltäni saamasta ruususta tietenkin. Tästähän ei tosiaan tässä ollut kyse, vaan juurikin se, että eilen some hukkui kukkiin ja naisen hemmotteluun ja jos me naiset tyydymme vain siihen ja näihin murusiin ja unohdamme miksi naistenpäivää aidosti vietetään, niin tavallaan kaivamme kuoppaa itseltämme alta.

      Viaton kukka on kuitenkin aina ihana ja iloinen asia aivan ehdottomasti, eikä sulje kaunista tekoa jos sellaisen saa.

      Vanhusten asiat, isien asiat, naisten asiat, kovasti on vielä maailmassa muutettavaa.

      Oikein kivaa viikkistä Tuula. <3

  • Ostan itse usein kauppareissulla kukkia, mutta kyllä lahjaksi saadulla kukkakimpulla on silti aivan eri merkitys.

    Kiitos Tiia tuosta tilastosta, se on karua luettavaa.
    Myös muutoin kuin naisten osalta maailma on hurjan epäoikeudenmukainen ja ikävä kyllä voimme tehdä sille asialle aika vähän. Silti kaikki mitä teemme eri järjestöjen kautta on tärkeää. Itse olen nykyään mukana Planin kummilapsitoiminnan kautta.

    • Kukat ovat aina ihana asia ja sain eilen itsekin mieheltäni ruusun. Mutta siltikin se, että eilen some täyttyi kukista ja naisten hemmottelusta sai ajattelemaan, että tähänkö me naiset tyydymme ja kaupallisuus piilottaa päivän todellisen tarkoituksen alleen.

      Sekin on niin totta, että voimme tehdä asian eteen niin vähän. Meillä taas menee sydänlapsille kannatusta vuosittaisen maksun muodossa. Se ei liity tasa-arvoon, mutta hyvän tekemiseen kuitenkin.

      Oikein sydämellistä viikkistä Marjatta. <3

  • Naistenpäivänä Hesarikin kertoi, että Suomi on perheväkivallassa EU:n toiseksi vaarallisin maa naisille. Arviolta 700 000 suomalaisnaista eli joka kolmas on kokenut lähisuhdeväkivaltaa. Vuonna 2017 kaikista poliisille ilmoitetuista parisuhdeväkivaltauhreista 82 prosenttia oli naisia.

    Ihan suora ja rehellinen teksti sinulla: Sopii hyvin naistenpäivään♥

  • Minä olen sitä mieltä, että jokaisen päivän tulisi olla tasa-arvoisesti ihmisen päivä sukupuoleen, kansalaisuuteen tai uskontoon katsomatta. Ikävä kyllä tällaisesta kokonaisvaltaisesta viisaudesta ollaan kuitenkin vielä todella kaukana.
    Tunnelmallista viikonlopun jatkoa <3

Vastaa käyttäjälle Taina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud