Kuukauden kosmetiikkasuosikit helmikuu 2019

Kuukauden kosmetiikkasuosikit helmikuu 2019
* Blogipostaus sisältää pr-näytteitä
Aika listata helmikuun sykähdyttävimmät kosmetiikkaherkut. Ne esitellään tälläkin kertaa Vauhtimmien YouTube-kanavalla, sillä meikeistä on huomattavasti paljon helpompaa kertoa videolla ja myös näyttää ne meikit. Laitoin kuitenkin pari kuvaa mukaan ja pienet selitykset tuotteista.

Tuoksuthan ovat ehdottomasti suurin intohimo. Olen aina ollut vahvasti tuoksujen kautta eläytyvä ja moniin lempituoksuihin on pullotettuna monet rakkaat muistot. Rakastan myös tuoksupullojen designia ja joskus joidenkin tuoksujen visuaalinen ilme kolahtaa vielä erityisen kovasti omaan silmään. 

Olen aina rakastanut meriaiheita, voinee johtua lapsuuden kesistä Sipoon mökillä ja lapsuuden kodissa Töölössäkin meri oli aina aivan siinä lähellä. Raidat ovat pukeutumiseni kulmakivi. 

Nämä Jean Paul Gaultier tuoksu-uutuudet kolahtavat jo ulkoisesti tällä kertaa ihan yhtä paljon, kuin silloin kun Wonder Woman ja Superman tuoksut ilmestyivät Gaultierilta. Nyt on täydellisesti oman näköiset tuoksut, niin kodin sisustukseen sopivaksi, kuin vaatetukseen. Ihanaa pientä blingiä unohtamatta. 

Classique Cabaret tuoksupullo on valmiina juhlimaan ja keinuttamaan lanteitaan upean punaisessa glittermekossaan, jollainen minunkin vaatekaapista löytyy. 

Itse pakkaus tuo mieleen vanhan ajan Hollywoodin glamourin punaisine mattoineen ja tähtineen. 

Itse tuoksu tulvii tummaa meripihkaa, rakastamaani inkivääriä ja makeaa vaniljaa. 

Kyseessä on Limited Edition tuoksu, joten se joka tuoksun mielii omakseen, kannattaa viimeistään kesän aikana nämä kokoelmiinsa hankkia. 

Oman miehen tuoksulemppareita ovat Gaultierin tuoksut. Le Male Ultra Intense on omastakin mielestä suorastaan yksi maailman miehekkäimpiä tuoksuja. Menkää tuoksuttelemaan kyseinen tuoksu omaa miestänne silmällä pitäen. 

Aavistuksen raikkaampana näyttäytyy merihenkinen ja kesäinen Jean Paul Gaultier IN THE NAVY tuoksu. Wow sanon tästä vintage merihenkisestä tuoksurasiasta. Sopii hyvin merellä ja perhokalastuksen äärellä viihtyvälle miehelleni. 

Tuoksupullo kuvastaa aavan meren vapautta. Tämä meri onkin syy miksi asumme tälläkin hetkellä merellisessä miljöössä. Meren vaan täytyy olla askeleen päässä. 

Merimies tuoksuukin vesimäiselle fougerelle, merellisille tuoksunuoteille ja ripaukselle makeaa vaniljaa ja ambergris-tuoksunuotteja tuomaan lämpöä ja miehekkyyttä. Mieheni otti tämän tuoksun käyttöönsä heti ja totesi, että nyt on erittäin raikkaan miehekäs tuoksu kyseessä. 

Tämäkin upeus on Limited Edition tuoksu. 
Vuodesta 2004 on Escadan kesätuoksut olleet sydämeni valittuja. Kiitos anopin antaman tuoksulahjan. Tästä lähtien on ollut pakko saada joka kesäiseen tuoksukokoelmaani Escadan kesätuoksu. Island Kiss oli vuoden 2004 tuoksu ja ostinkin tuota tuoksua 100ml tuoksupullon, jotta aina voin palata tuoksumuistin kautta vuoteen 2004 ja tyttäreni vauva-aikaan. 
Joka talvi alan jo googlailemaan, minkälainen on uusin kevään Escada tuoksu. Tänä keväänä Escada esittelee Miami Blossom tuoksun, kuplivan kesäisen cocktailin täynnä trooppista eleganssia, pirskahtelevuutta ja hedelmäisyyttä.

Escadan kesätuoksujen ja Marc Jacobs Daisy tuoksujen, jotka ovat toisia ehdottomia nimikkotuoksujani, niin näiden tuoksujen suhteen oman miehen mielestä, kyseiset tuoksut ovat mieluisampia hänelle, minun yllä.  Johtunee myös ehkä siitä, että näiden yhteisten 19-vuoden aikana, mieheni on tottunut siihen, että tuoksun eniten näille tuoksuille. 🙂

Escada on yksilöllisesti ensimmäinen brändi, joka julkaisee tuoksuja, jotka ovat pullollaan kesäistä raikkautta ja säilyvät vain yhden limited edition kauden. Tämän vallankumouksellisen konseptin pioneerina toimi ruotsalainen entinen malli, pääsuunnittelija ja Escada’n alkuperäinen perustaja, Margaretha Ley. 

Hänen perintönsä on jatkunut jo 25-vuotta ja minä olen ollut menossa mukana jo 15-vuotta, rakastaen jokaista Escadan kausituoksua. Escadan kausituoksut ovat yksiä tuoksuteollisuuden menestyneimmistä. Ymmärtääkseni Suomessakin myydyimpien tuoksujen joukossa ellei jopa myydyin. Pullotettu kesä tuo meille suomalaisille talvella piristystä pimeään aikaan ja viimeistelee kesän. 

Miami Blossom tuoksu välittääkin energistä räjähdyksen iloa ja ja autuutta. Tuoksu on ihanan hedelmäisen pirskahteleva. 

Tuoksun sydämessä elää mehukas ananas. Parfymööri Caroline Sabas valitsi tämän ikonisen kesäisen hedelmän pääaineosaksi sen makeuden, mehukkuuden ja raikkauden vuoksi. Ananas tuoksuukin ihanasti, kuin kesäinen hedelmäinen drinkki etelän rannalla. Mieleen tulee aavistuksen Born in Paradise, mutta Miami Blossom ei ole aivan niin makeahko. 

Tuoksun yksilöllisyys syntyy kimpusta valkoisia kukkia yhdistettynä hedelmien energiaan. Latvatuoksussa ihastuttaa vesimeloni ja raikkaat appelsiinit harmoniassa värikkään sydäntuoksun tiaree kukan, tuoksuvan jasmiinin ja tuberoosan ja tietysti ananaksen kanssa. Vielä hiuksenhienona pohjatuoksuna santelipuu ja hienojakoinen myski, jotka antavat tälle pirskahtelevalle cocktailille syvyyttä ja ilmeikkyyttä. 

Tuoksuahan saa 30ml, 50ml ja 100ml koossa ja Body Lotion 150ml. Mukavaa myös on, vaikka tuoksujen hinnat ovat kovasti nousseet, niin Escadan kausituoksuja saa vielä kohtuulliseen hintaan. 

Kesä ehdottomasti kolkuttaa jo ovella vallitsevan auringonpaisteen myötä ja nämä superihanat kesätuoksut tuovat riemun rintaan. 
Ohessa vielä helmikuun rakastetuimmat meikit omalta osaltani. Videollahan Souliina esittelee omansa ja siellä on mukana myös Herbina, V10 ja Maybellinen uusi Puma-kokoelma eli paljon muuta. 

Smashboxin luomiväripaletti runsaine värikirjoineen, magneetti-ja hologrammikansineen ja vielä meikkikynän kera kolahti ja kovaa. Kermaiset pigmentit ovat loistavia ja tämä luomiväripaletti on yksinkertaisesti helmi. Myös Smashboxin huulikiillot ovat loistavia, eivät tahmaa ja pysyvät huulilla ja näissä on fantastinen ja omaan makuun oleva sävymaailma. 

Niin myös kävi, että uskollinen erään toisen brändin vuosia käyttämä aurinkopuuteri sai nyt jäädä Phycisian Formulan tieltä. Löysin maailman parhaan aurinkopuuterin, joka tuoksuu vielä kookokselle, pakkauksessa on sivellin ja peili.  Sarjan Argan Oil aurinkopuuteri on jo upea ulkonäöltään, mutta antaa ihanaa blingiä eli glitterin hehkua vielä kasvoille. Phycisians Formula on sarja, joka sukelsi sydämeeni ja kovaa. Täällä innolla jo testaillaan sarjan muita tuotteita ja voin kertoa, että poskipunat ja valohohteet aivan fantastisia nekin. 

Essien ystävänpäiväkynsilakoissa täydelliset värisävyt omaan makuun, laitan kuvan vielä kynsillä tähän loppuun tuosta nonparellikynsilakasta ja essencen ihanasta kynsilakasta. Olen aina essien suurin fani, mutta kyllä nämä essencenkin kynsilakat ovat mielettömän laadukkaita ja hinta vain 1,99e. 

Nyx Candy Slick huulikiillot veivät myöskin täysin sydämeni, runsaine suorastaan huulipunamaisine pigmentteineen ja ei tahmaavine koostumuksineen. Nyxin luomivärit runsaine värikirjoineen ovat myös suosikkeja ja tämä luomiväripaletti sävyissä ”Phoenix” on oikea kesäinen ilotulitus. 

L’Orealin kaikki ripsarit ovat vaan erinomaisia ja niin on tälläkin kertaa eli tämä taipuvalla harjapäällä oleva Unlimited Mascarakin. On loistava ja lähtee helposti pesussa. 

Kiehl’s Creamy Eye Treatment on ollut pelastus tänäkin talvena atooppisille luomilleni. Tädillä silmäluomet olivat vielä kuivemmassa ja suorastaan ärtyneessä kunnossa ja vinkkasin tädillekin tästä sy-voiteesta ja sielläkin saatiin apua tästä. Tässä siis maailman paras herkän ja atooppisen ihon sy-voide, ainakin meidän mielestä. 

Sitten oi Chanel. Les 9 Ompres luomiväripaletti sisältää kaiken mitä nainen reissuun tarvitsee. Upean ylelliset kermaiset koostumukset ja runsaat pigmentit. Chanel on kyllä Chanel. Vaikka aina Chanelin luomiväripaletit eivät ole olleet niin tasalaatuisia, niin tässä on viiden tähden paletti. Mukaan vielä pyöreä glitterluomiväri sävyssä Patine Bronze ja sivelisin tätä kesäisen päivettyneisiin poskipäihinkin. Ihana voidemainen, pehmeä ja kultainen sävyltään. 
Tältä näytti helmikuun lempparikosmetiikat. Löytyikö mitään teille kiinnostavaa tai mikä on sinun lempituoksu kesäksi, jos vain pystyt tuoksuja käyttämään. Mitä kauneinta tiistaita kaikille. <3

Vauhtimimmit-kanavan voi halutessaan tilata täältä. Tällä  kertaa en ymmärrä miksi videossa puhe ja suut avautuvat eri aikaan. Joskus niin mystisiä nämä YouTube-hommat. Ne jotka jaksaa katsoa, koittakaahan kestää. 🙂



36 thoughts on “Kuukauden kosmetiikkasuosikit helmikuu 2019”

  • Kaikkia ihanuuksia näkyy kuvissasi. Ja miten houkuttelevalta kuulostaakaan kookokselta tuoksuva aurinkopuuteri. Nuo tuoksut vaikuttavat myös ihanilta. Mulla oli yhteen aikaan vaikka kuinka monta tuoksuvaa pulloa, mutta pikku hiljaa olen käyttänyt ne ja tällä hetkellä on enää uksi pullo ja toisessa muutama tippa jäljellä. Hyvältä tuntuu kun on käyttänyt ne loppuun eikä heittänyt puolityhjinä pois. Olisi varmaan aika käydä uusilla tuoksuostoksilla. Kynsilakkaa en kovin usein käytä, mutta houkuttelevan värinen on tuo rosa jossa joukossa jotain kimaltavaa.
    Mukavaa päivää sinulle Tiia<3

    • Tuo on viisasta, muuten herkästi jää jotkut tuoksut käyttämättä loppuun. Ehkä pian siis sielläkin tuoksuostoksille. <3 Tuo rosa on todella kaunis essien kynsilakka galentine muistaakseni on nimi. <3

      Ihanaa päivää Kristiina <3

  • Näitä koosteita niin odotan, kun tekee mieli taas kevään tullen hankkia uutta tuoksua tai jotakin muuta uutta kivaa meikkiä! Kookokselta tuoksuva aurinkopuuteri on jotakin niin ihanaa, en pääse yli näin kookosta rakastavana! Muutenkin Physicians Formulan tuotteet ovat kyllä niin omia kasvoja ja ilmettä piristäviä, ihana se hohdevalopuuterikin! Tuo Chanelin luomiväri voisi olla äitienpäivälahjatoiveeni, pitääpä ottaa kuvakaappaus ja whatsupata eteenpäin <3

    • Ihana, ihana sinä. <3 Kiitos. Nuo Phycisians Formulat, en ole pitkään aikaa mistään uudesta sarjasta seonnut noin kovin. 🙂

      Chanelin luomiväripaletti, siitä löytyy kaikki mitä tarvitsee. Ihana äitienpäivätoive. <3

      Kivaa loppuviikkoa Heli <3

  • Kivaoja juttuja kosmetiikka ja tuoksurintamalla. Mua kiinnostelee kovasti tuo Smashbox-merkki, olen kuullut siitä paljon hyvää.

    Ihanaa tiistaita Tiia <3

    • Smashbox on megalaadukas! Pakko sanoa, että kaikki mitä olen käyttänyt, silkkaa rakkautta. Parasta on, että on kohtuuhintainen ja kuitenkin täysin selektiivistä laatua.

      Ihanaa torstaita Taru <3

  • Onpa ihania tuotteita! Escada on monen vuoden ajan ollut munkin lemppari tuoksu ja jokapäiväisessä käytössä.

    Meikki puolella olen itsekin ihastunut tuohon vastikää suomeen tulleeseen phycisia formulaan, jolta löytyy vaikka mitä ihanaa. kaikkea en vielä ole kehdannu kaappeihin haalia mutta pikku hiljaa aina kauppareissulla jotain löytää koriin testattavaksi 😉

    • Mehän ollaan ihan samiksia, sillä ilman Escadan kesätuoksua ei vaan voi elää. Samoin tuo Phycisians Formula kolahti ja kovaa. Hiljakseen haluan minäkin kerryttää kokoelmaa. Erityisen sekaisin olen kaikista valohohteista, poskipunista ja aurinkopuutereista.

      Ihanaa päivää sinulle Anglis <3

  • Hei, sinun ja Maijun videoita kaipaan .Kiva tämäkin video on.kiitos hyvistä kauneus tuotteiden osto vinkeistä.

    • Oi miten kiva kuulla, että olet tykännyt tädeistä. Maijuhan perusti tuon Tsemppipeukut kanavan ja siellä on kivaa ja asiallista, fiksua ja hauskaakin sisältöä. Vahva suositus. Jos kaipaat kunnon huumoria, niin Maijulta löytyy vielä Hittihaukat kanava.

      Meillä Maijun kanssa yhteinen aika puuttuu. Toiselle käy päivisin ja toiselle iltaisin tai viikonloppuisin. Olemme huomanneet, ettei meillä vaan ole tädeille aikaa yhdessä. Tämä on tuonut niin paljon haasteita, että Maiju panostaa toisiin kanaviin ja minä Vauhtimimmeihin. 🙂 Kiva, että tykkäsit kuitenkin tästäkin videosta.

    • Silti pidätte kanavaa vaikkei tule videoita enää? Minusta tuo on väärin tilaajia kohtaan… No sillä saitte julkisuutta ja nyt ei enää kiinnosta tilaajat.. Ja että ole edes ilmoittaneet että aikaa ei ole videoihin…Jopa 16 vuotiaat tubettajat ilmoittaa ja poistaa kanavat mihin videoita ei enää tule. Vähän ikävä maku jää. Tädit parhaat .Näissä muissa teidän yhteiskanavissa ei ole samaa kemiaa mitä tädeillä. Ymmärtänet kritiikkini koska monesti itse olet sanonut että reilulla pelillä pitää toimia.

    • Valitettavasti emme ole vielä ehtineet nähdä, että olisimme ehtineet tehdä ilmoitusvideota. Tästä on keskusteltu ja se on työn alla. Ilmoitus tulee olemaan, että tädit ovat tauolla, koska vannomatta paras. Koskaan ei tiedä vaikka tätien elämäntilanne muuttuisi toiseen suuntaan. Maiju on päivätöissä ja itse en halua irrottautua perheen yhteisestä ajasta yhtään enempää, kuin tämä blogi vie aikaa. Blogi on minulle nro 1 ollut aina. Tädit rakas ja tärkeä kanava myöskin. Mutta jos toinen täti menee minulle infoamatta perustamaan uuden kanavan ja panostaa sata lasissa siihen, niin täytyy minunkin ymmärtää yskä. Lisäksi en itse halua tehdä jatkuvaa huumoria ja peruukit päässä laulantaa, se ei ole minun juttu. Kaikella kuitenkin kunnioituksella Hittihaukkoja kohtaan.

      Kanavaa emme luonnollisesti tule poistamaan, en ymmärrä miksi pitäisi. Maijun kanssa on ollut megahauskaa ja on kivaa palata katsomaan videoita itsekin.

      Tuo julkisuus kommentti on ikävähkö. Minut on aina tunnettu eniten blogini puolesta ja julkisuus on muutenkin asia, jota en tavoittele. En hullu missään viiniä virtaavissa bileissä vaikka niihin saan paljon kutsuja. Ihmissuhteet valikoituu sydämellä, ei laskelmoinnilla.

      Kritiikin ymmärrän ja olen pahoillani siitä, että olemme tai olen pahoittanut mielesi. On ihanaa kuulla, että meistä on tykätty ja tätä palautetta olisi ollut mukava saada silloin, kun teimme videoita. Anonyymien taholta tuli jonkin verran kyllä aina negatiivista palautetta.

      Kanava on ja pysyy, koska se on meille rakas ja siellä on paljon muistoja. Ilmoitus tulee heti, kun meillä on yhteistä aikaa.
      Oikein ihanaa kevään odotusta ja sydämelliset kiitokset siitä, että olet seurannut kanavaamme. Meillä ei ollut niin paljoa tilaajia, mutta kyllä te olitte ja olette meille tärkeitä.

      Terkuin Tiia

  • Ihanuuksia. Minun tuoksuni on Ck One ja Eternity. Ovat sopivan keveitä. Tiedätkös, mitä tein myös tuolla lohturintamallani? Sain mieheltäni joululahjaksi lahjakortin kauneushoitolaan. Tarkoitus oli mennä rentoutumaan, mutta näin odotustilassa esitteen mikroneulauksesta. No, sellainen tehtiin! Ei ollut kyllä kovin rentouttavaa..

    • Ne onkin kauniin kepeät tuoksut <3 Voi ei mikroneulaus, juu olisit ansainnut sellaisen oikean hemmotteluhoidon, mutta ehkä teki iholle ihanaa. <3 Ihana mies sinulle. .<3

      Halauksia päivääsi <3

  • Tuoksut kiinnostaa aina ja voin sanoa, että Escadaa ei kesätuoksuissa voita kukaan (siis minun mielestä). Olen myös miettinyt jotain värikkäitä luomivärejä, koska totuus on, että käytän aika perussävyjä koko ajan.
    Leppoisaa iltaa sinulle Tiia <3

    • Escada on Escada ja niin se vaan on. <3 Värikkäät luomarit antaa ihanaa pilkettä ja toimii meillä aikuisillakin. Nyt annat vaan palaa. <3

      Ihanaa torstaita Outi <3

  • Olipa kattava uutuuskosmetiikkaesittely. Kiva lukea ja katsoa kuvia, vaikka käytän nykyisin vain luonnonkosmetiikkaa. Escada tuoksut on vanhasta muististani ihania. Taitaa olla muutama puteli varastossa, jotka annan aikanani tyttärelle.

    • Oi että ja toivottavasti tuoksut ovat säilyneet hyvinä, että tytär pääsee nauttimaan. <3 Escada on kyllä niin ihana tuoksu. <3

      Kivaa päivää sinulle ihana Marja <3

  • Escadan pirteän kuplivan hedelmäiset kausituoksut ovat aina olleet mieleeni. Phucisians Formulaa olen ostanut jo vuosia sitten Amerikasta, tykkäsin jo silloin.

    • Ihana kuulla, meitä Escada naisia on paljon. <3 Olet ollut edellä kävivä. Aurinkopuuteria olen jo tovin halunnutkin testata, mutta muuten brändi on alkanut tulla tutuksi vasta nyt tultuaan Suomeen.

      Ihanaa päivää Tuuli <3

  • Ihania meikkejä ja kivan värikkäitä ja nuo tuoksut!!!Tuo punapukuinen pullo on ihana!Mikä mekko!!! Escada on jäänyt vähän mulla taka-alalle kyllä.

    • Eikö olekin aivan mieletön tuoksupullo tuo Gaultier, siis aivan jumalaisen kaunis. <3

      Escada ei ehkä ole ihan sinun makuun, muistan, että pidät sellaisista täyteläisemmistä tuoksuista.

      Ihanaa viikon jatkoa Minna. <3

  • Escada on joskus ollut tuoksuna mullakin, mutta muutama vuosi sitte löysin tuoksun, jota ostan aina pari putelia kerralla, jottei pääse yllättäen loppumahan ☺
    Ihanaa viikon jatkoa Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫

    • Ihana kuulla, että Escada on tuttu. Oi mikä se sinun uusi tuoksurakkaus sitten on, olisi ihana kuulla. 🙂

      Kivaa viikon jatkoa Marja-Terttu <3

  • Taisin löytää uuden moton:
    "Keep calm and carry on". Tuotteen voisi hankkia jo noiden sanojen vuoksi.
    Mitä ihaninta viikon jatkoa sinulle Tiia <3

    • Ihana sinä ja näitä mukeja saa nykyään Suomestakin vaikka tämän on tuonut miehen veljen vaimo Lontoosta. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Kirsti Kaija <3

  • Mäkin kuorrutan tolla Essien ystävänpäivän nonparellilakalla melkein aina kynnet. Nyt alkaa kohta oleen sen verran loppu, kun on minipullo, et tarvii vähän rajoittaa sen käyttöä. 😀

    Aurinkoista keskiviikkoa Tiia. <3

  • Ihana lukea näitä sun kosmetiikkapostauksia. Itse kun käytän meikkiä todella vähän, tuoksua kevyesti päivittäin. Ja, olen huono testaamaan uusia tuotteita, aina niitä samoja ostan kaupasta. 🙂
    Aurinkoista keskiviikkoa! <3

  • Mä niin luotan sun tuoksusuosituksiin, sillä tykkään monista sun suosikkituoksuista ♥ Mua vain vaivaa myös tuoksuherkkyys, josta muuten just blogissa kerroinkin mutta pienen tuoksautuksin sentään siedän hajuvesiäkin.

    Essencen kynsilakat on munkin lemppareita! Tuo metallinhohtoinen lakka on tosi magee sun kynsillä:)

    Ihanaa keskiviikkoa ♥

    • Luin sun postauksen eilen illalla ja ihan kauhea tuo jatkuva migreeni. <3

      Kiitos kovasti ja ihana, kun katsoit videon.

      Mitä ihaninta torstaita Maikku <3

  • Uuuh tuo Chanelin paletti. Mä niin hirveästi haluan sitä, oon muualtakin kuullut että juuri tämä paletti on 5/5. Mä yleensä oon kerännyt Chanelin poskipunia ja highlightereita, sekä voidemaisia luomivärejä, mutta tämä puuterinen kiinnostaisi ellei hinta olisi ihan mun kipurajalla.. 😉

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    • Se on mieletön tuo paletti, ihan vilpittömästi. Ihan kaikki Chanelin luomivärit eivät ole tasalaatuisia, joku nappi voi pöllyttää enemmän. Mutta näinhän ne eri värisävyjen kanssa meneekin. Mutta tämä on niin kermainen ja upea paletti. Kannattaa mennä vaikka kauppaan ensin testailemaan vähän fiiliksiä.

      Chanel kyllä on. <3

      Nyt tulen kurkkimaan sun blogia. <3

      Ihanaa torstaita Laura <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud