Nostalgiapläjäys parisuhteen alkuaikoihin ja kotimme Riiassa

Muistin viikolla, että tänään on tasan 19-vuotta, kun kompastuin torstai-iltana Ravintola Kallen portaissa mieheni syliin. Kyllä silmät katsoivat toisiinsa ja ensi leimahdus tapahtui juuri siinä tilanteessa. Minulla oli valkoinen paita aivan kahvisotkussa (drinkki ja juu alkoholilla ei ollut mitään osuutta asiaan;)

Jatkoimme taxilla meille ja juu todellakaan ei mitään tapahtunut, muuta kuin keskustelimme monta tuntia, minun tarjoten miehelleni ykkösolutta, jota olin vahingossa kaupasta ostanut. Muistan hyvin mitä meillä oli päälläkin, miehellä puku ja liivi, koska oli ollut asiakkaiden kanssa ensin iltaa viettämässä. 

Minulla kämpilläni joku nallekuvioinen potkupukuyökkäri, silloin ei tarvinut selvästi vielä yöllä ravata koko ajan vessassa (koska kuka hullu käyttää kokoasuhaalareita;) ja jaloissa Nalle Puh-tohvelit. Siinä oli miehellä ihmettelemistä ja kun kämpässä asusti vielä  kolme kissaanikin, Minja, Senni ja Pikkukissa. 
Ohessa pari alkuaikojen kuvaa, miltä suurin piirtein näytimme, kun tutustuimme. Alle olevassa kuvassa ensi kertaa anoppilassa ja he ottivat minut avosylin vastaan, kuten mieheni lapsetkin. 

Miehellä oli kalastuskamun kanssa vene ja sillä kävimme joskus veneilemässä. Myöhemmin mies osti tänne Porvooseenkin veneen, mutta kalastaminen yksin veneellä ei ehkä osoittautunut kuitenkaan hitiksi. 
Alkuaikoina ehdimme käydä Korfulla reissussa ja myös Tukholman risteilyllä ja 6-kuukauden seurustelun jälkeen muutimmekin jo Latviaan. Kun olimme n. 2kk seurustellut miehelle tuli expat komennus ehdotus vastaamaan hommista Baltian maihin ja keskuspaikka oli Riika, jonne muutimme lasten ja kissojen kanssa. Kyllä minäkin sekopää lähdin noin lyhyen seurusteluajan jälkeen mukaan. Mutta hullu oli mieskin, kun pyysi messiin.  Alla olevassa kuvassa kaksimielinen tarjoilija Korfulla teki temput servetille, todellakaan ei itse askarreltu. 

Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Suomessa ehdimme käydä häissä, reissata ja mökkeillä, mutta ehdottomasti oma mielikin suuntaa aina Riikaan, milloin meistä kaikista  nivoutui perhe. Asuimme 2-vuotta Riian vanhassakaupungissa ja muutimme 2-vuodeksi vielä Jurmalaan ja josta muutimme vuodeksi Tukholmaan ja siellä sukulaisten kaipuu oli niin kova, niin omien ja isompien lasten äidin vuoksi ja päätimme seuraavan komennuksen Saksan sijaan, palata Suomeen. 

Yllä olevassa kuvassa olemme mummini ja vaarini kotona sanomassa heipat juuri ennen Latviaan muuttoa. 
Kun muuttaa kotiin, jossa saa toteuttaa kaikki mahdolliset hurjimmatkin väritoiveet tietäen, ettei koti ole pysyvä, päätin Englannissa asuvan ystäväni kodin innoittamana, että meillekin tulee värikkäät huoneet. Keittiöön ja meidän makkariin oranssia, (makkarissa ei toiminut) ja muuten vaaleansinistä ja lasten huoneeseen keltaista. Vieläkin tykkään tästä oranssista keittiöstä vaikka monen silmään se on karmea. Oranssi ei seurannut kuitenkaan enää muihin koteihin, sillä kyllästymisen vaara oli niin suuri.
Vanhankaupungin kodissa oli ullakkosauna ja ulkomaalaiset talon muut asukit eivät sitä käyttäneet, joten valehtelematta se oli meidän yksityiskäytössä, mikä suomalaisen pirtaan sopi mitä mainioimmin. Ikkunoista näkyi Riian vanhankaupungin katot. 
Yllä vierashuonetta ja alla olkkaria. 

Keittiön ja olohuoneen ikkunoista näkyi monelle suomalaisellekin tuttu Riian tuomiokirkko, missä meidän aluksi piti mennä naimisiin, mutta erittäin pitkä käytävä alttarille tuntui liian suureelliselta ja valitsimme mieluisamman ja intiimimmän kirkon eli Anglikaanisen kirkon Daugava- joen varrelta ja Presidentin asunnon vierestä eli ihan vanhankaupungin reunamilta. 

Työskentelin aluksi Finnprolla viestintäkonsulttina ja kätevää oli silloin, kun viisumissa oli Finnpro merkintä ja pääsimme aina Latvian ja Viron rajan tullijonojen ohi. Hienoa oli saada kutsu Itsenäisyyspäiväjuhliin Finnpron ns. kautta ja muistin miten jännitin ihan kauheasti uusia ihmisiä. Finnpro työpaikkana oli ihana ja sain latvialaiset ystävät Ilzen ja Inesen. 

Välillä kesämökkeiltiin Suomessa ja toki joulut vietettiin myös Suomessa.

Edesmenneet rakkaat kisuni Minja ja Senni, jotka otin heti muutettuani kotoa. Sennin vähän myöhemmin, mutta Minjan kävin valitsemassa, kun asuin vielä kotona. Palo saada oma kissa omaan kotiin oli suuri, olen enemmän kissaihminen, kuin koiraihminen. 
Latvian kansainvälisen koulun kevätjuhlat. 

Välillä häissä Oulussa.

Matkat Suomeen kesti tuolloin autolla ja laivalla koko pitkän päivän. 
Tyttären synttärijuhlahumua ja pojan päiväkoti.

Pojan 5-vuotissynskät, jonne kutsuttiin koko päiväkotiryhmä eli 15kpl 4-5-vuotiaita muksuja. Minä hölmö ostin vielä  kaikille pillit, joihin kaikki lapset puhaltelivat äänekkäästi ja kissaraukat olivat ihan shokissa ja piiloutuivat vaatekaappiin. 

Meille tuli myös musta labbis Nea, mutta valitettavasti poika tuli koiralle allergiseksi ja Nea saikin mitä parhaimman kodin setäni kodista. Nea eli lopulta, jos muistan oikein miltei 16-vuotiaaksi. 
Siguldan luolia ihmettelemässä. 
Vuonna 2003 olikin sitten jo häät luvassa ja minut yllätettiin totaalisesti Tallinnassa polttareiden muodossa, kun luulin matkaavani Suomeen vain ihan normaalisti viikonloppureissulle. 

Kauneushoitoonkin pääsin, joka olikin kivulias neulahoito, jossa kosmetologi poksautteli näppyjä neulalla. Nassussa oli  aika paljon hormoninäppyjä, koska olin lopettanut pillereiden syönnin ja vauva sai tulla, jos oli tullakseen. 
Aina mukana vaarin antamat hiusrullat. 🙂 Jo 14-vuotiaasta. 

Tietenkin kissanaisesta tehtiinkin sitten kissa. 🙂

Morsiamen pesunkin sain osakseni. Polttarit olivat kyllä jotain aivan mieletöntä, joita en unohda. Kaikki rakkaat kamut olivat mukana. 
Kuvassa polttaritanssin pyörteissä hyvä ystäväni Nina, jonka kanssa emme tunteneet, mutta päätimme lähteä työkamuina bilettämään tuona iltana Kalleen, kun tapasin oman ukkelini. Nina oli vielä ollut samassa työpaikassa töissä, kuin oma mies ja Nina sanoi ”trust me”, voit hyvin mennä tuon tyypin kanssa treffeille, ei ole mikään sekopää.” Eli Ninalla todellakin oli sormensa pelissä tässä rakkaustarinassa. <3

Isä tuli satamaan isäni vaimoa vastaan, mutta isäni vaimo jäikin sitten meidän kanssa jatkoille ja isä sai palata yksin kotiin. 🙂

Häät Helsingin maistraatissa 11.6.2003 ja avioliittoon siunaus Riiassa 14.6.2003. Vuonna 2006 14.6 syntyi perheen kuopus Suomessa. 
Latviassa 27.05.2004 syntyneen yhteisen tyttäremme ristiäiset Tukholmassa, jonne muutimme elokuussa 2003. Kaikki rakkaat tulivat Suomesta paikalle. Meillä oli erittäin huumorintajuinen suomalainen pappi ja tilaisuus oli intiimi ja lämminhenkinen. 
Suomessa syntyikin perheen kuopus. Nyt olemmekin jo siinä tilanteessa, että aikuiset lapset ovat muuttaneet jo monta vuotta sitten pois kotoa ja perheen pienimmätkin ovat teinejä. Kissoja on kaksi, Samu koira ja 2 hamsteria. 

Kuin ihmiselämä on mahtunut näihin 19-vuoteen, muuttoja, ulkomaita, lasten muuttoja kotoa, lasten syntymiä, eläinten poismenoja, hometalo-oikeudenkäyntiä, 13-kuukautta evakossa asumista, tyttären sydänleikkaukset. Muuttaisinko päivääkään pois, en rohkenisi, sillä muuten kaikki ei olisi juuri kuten ne tänään tässä ja nyt on. Sitä paitsi aika kultaa kaiken ikävän ja antaa aidosti hopeareunuksen muistoille.

Näitä kuvia oli aivan ihana katsella ja muistella yhteisiä aikoja ulkomailla. Näissä ei ole nyt Latvian Jurmala vuosia, sillä olen niistä jo kirjoitellut täällä.  Häistä olen kirjoitellut ainakin täällä.

Mies on nyt jo Tampereella opiskelukamujen kanssa riennoissa, tosin ensin tapaa aikuista poikaamme, joka asuu Tampereella. Mieheltä tuli matkalla viesti, hei tänään 19-vuotta. 


Päätin sitten täällä kotona itsekseni muistella vanhoja valokuva-albumien kautta ja läikähti kyllä ihana tunne sydänalaan. Meillä on ollut perheenä myös todella hauskaa yhdessä ja ollaan koettu paljon. Kuvia olisi vaikka kuinka paljon, kuten tämä tuon ajan kameralla otettu ”selfie” ammeesta. Mutta jätetään kuitenkin suurin osa verhojen taakse. 😉

Mutta joskus on joku toivonut, että kirjoittaisin miksi muutimme Latviaan, niin nyt tämäkin aihekin samalla tässä toteutui nostalgiapläjäyksen muodossa. Ensi vuonna sitten taatusti juhlistamme yhteisiä 20-vuotta jollain tavalla. 🙂 


Kyseisten kuvien albumi tehty miehelle synskälahkaksi. Tuolloin muuten osasin olla näköjään romanttinen. 🙂 Ne ruuhkavuodet, ne ruuhkavuodet. 

Oikein sydämellistä viikonloppua kaikille ja missä sinä tapasit oman rakkaasi ja minkälaisia juttuja teidän vuosiin on mahtunut. Nyt saa jakaa teidän romanttisia tarinoita ja saa olla epäromanttisiakin, ihan mitä vaan mitä mieleen tästä jutusta tupsahtaa. 🙂


62 thoughts on “Nostalgiapläjäys parisuhteen alkuaikoihin ja kotimme Riiassa”

  • Voi kerta kaikkiaan, ihana teidän tarina, kivat kuvat ja voi tuota sun lopun tekstiä miehellesi <3.
    Sä oot kyllä ollut myös niin kaunis ja olet yhä!

  • Ihanan päästä mukaan teidän tarinaan kuvien ja kertomasi perusteella. Meille tulee 30-vuotta, voin sanoa että siihen mahtuu monta itkua, naurua yhtenä perheenä jotka me ja 5 lasta yhdessä olemme. Paljon rakkautta teille ♡

    • Oi mahtavaa jo 30-vuotta. Kyllä moniin vuosiin mahtuu kaikenlaisia muistoja.

      Samoin teille ja ihanaa päivää. 💗💗💗💗

  • Voi kuinka ihana tarina. Tätä oli ilo lukea.
    Ei ollut polttareita, ei hääleikkejä, ei häämatkoja, kun me menimme naimisiin. Voin sanoa, että mun onneksi. Eipä ole sen jälkeenkään paljon hääpäiviä juhlittu. Ehkä sitten, kun 50 on täynnä.
    Hyvää maaliskuun viimeisiä päiviä!

  • Olipa ihana tarina. Nyt kun tuntee sinut ja perheesi,niin on ihana katsella kuvia ja miettiä, että miten maailma onkaan muuttunut ja minkälaisia aikoja olemme saaneetkaan elää. Toi vaatemuoti oli ihan parasta <3 Ajattele, että pienistä asioista koostuu nämä elämän hetket ja koskaan ei tiedä, että missä siihen oikeaan voikaan törmätä <3

    • Kiitos kovasti Maiju ja olet tainnut tavata meidät kaikki, paitsi perheen pojan.

      Niinpä, koskaan ei tiedä missä sen elämänsä kohtalon kohtaa.

      Ihanaa päivää Maiju. 💗💗💗

  • Olen jotenkin herkällä tuulella. Kyyneleet tulivat silmäkulmiini, kun tätä postausta luin ja kuvia katselin. <3

    Itse tapasin mieheni paikallisessa (yllättäen) päivänä, jolloin työpaikkani oli muuttanut yrityskaupan yhteyden seurauksena ostajafirman seinien sisäpuolelle. Miehen tunsin entuudestaan, mutta tuo oli se kohtalokas ilta, kun tiemme yhtyivät. Melkoinen myllerrysten päivä.

    Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

    • Oi sinua ihanaa. 💛💛💛Olipa mielenkiintoista kuulla teidän tarina, jossa kohtalonsormi oli selkeästi pelissä.

      Ihanaa sunnuntaita Mannilainen ja Halit. 💗💗💗

  • Aivan ihana kuvakertomus <3

    Mietin, että mahtaako sulle tulla koskaan sellaista samanlaista tunnetta kuin mulle, että ikäänkuin olisi olemassa kaksi eri elämää? Vaikka ihan hyvin tietää ja muistaa kaiken, niin vanhoja kuvia katsellessa tulee jotenkin sellainen olo, että kaikki olisi tapahtunut jollekin omalle toiselle minälle, joka kyllä kuvissa näyttää tutulta, muttei sitten kuitenkaan. En osaa sitä oikein selittää, mutta saatat ehkä ymmärtää.

    Olen tämän meinannut ennenkin kirjoittaa, mutta nyt kun tässä oli miehestäsikin niin paljon kuvia, niin vahvistui entisestään se mielikuva, mikä mulle on hänestä tullut. Se on se, että vaikuttaa tyyneltä ja turvalliselta. Sellaiselta peruskalliolta, joka suojelee, tapahtui mitä hyvänsä.

    Mulle tuli tästä postauksesta jotenkin haikeakin olo, kun aloin miettiä, mitä kaikkea sitä on jo elämän aikana ehtinyt käydä läpi ja saada kokea. Ja kuinka paljosta joutuu jonain päivänä luopumaan. Parempi kun ei edes mieti.

    Ihanaa vuosipäivää teille ja kymmeniä onnellisia vuosia lisää <3

    • Kyllä tulee ja tiedän just mistä puhut. Kuin leffaa katsoisi ja näiden kuvien kautta tuli fiilis, että minne aika rientänyt ja onko tämä kaikki tapahtunut meille.

      Ihan sama fiilis, onnellinen, mutta haikea. Miten nuo kaikki pienet tiitiäiset voivat olla jo niin isoja ja miten meidän nykyiset eläimetkin ovat jo iäkkäitä.

      Sydämellistä sunnuntaita Annukka. 💛💜💛

  • Olipa kiva lukea teidän ihana tarina! Onnea 19 vuodesta! Meille tulee miehen kanssa syksyllä 20 vuotta ensitapaamisesta. Tapasimme baarijonossa. En jaksanut jonottaa, joten menin juttelemaan edellä oleville ja yksi heistä oli nykyinen mieheni.

  • Ihana tarina 🙂
    Meillä tuli alkuvuodesta 25v vuotta täyteen ja kaikenlaista on siihenkin tietysti mahtunut. Hieman mietittiin, mihin ne vuodet niin kamalan äkkiä kerkisivät menemään.

    • Oi 25-vuotta jo. Sitä samaa mietimme, minne kaikki vuodet ovat valuneet, mutta paljonhan niiden aikana on koettu. Ihanaa sunnuntaita ja onnea teille 25-vuodesta ja paljon lisää. 💗💜💗

  • Upea tarina teidän yhteisistä vuosistanne ja paljon onnea teille. Itse tapasin oman mieheni 16 vuotiaana, hän kaksi vuotta vanhempi,yhdessä 40v kunnes kuolema erotti. Juuri illalla kertoilin vanhemmalle tyttärelleni elämäntarinaamme, molemmat tyttäreni ovat yli kolmekymppisiä ja alkaa suku ja suvun menneisyys kiinnostamaan. Kyllähän se taitaa niin olla että jos noita kaikkia vastoinkäymisiä ei olisi eletty aikamoisia raakileita oltaisiin. Mieheni kanssa aloitimme yhteiselämämme vaatimattomasti eikä prinsessahäitäkään ollut vara pitää mutta naimisissa oltiin aika kauan ja kaksi tytärtä saatiin. Mukavia muisteloita sinne 🙂

    • 40-vuotta on pitkä aika olla yhdessä, sitä kasvaa toiseen kiinni. Olet kokenut kovia, mutta jaksanut säilyttää vahvuuden ja positiivisuuden. 💗

      Kiitos niin paljon ja ihanaa päivää Pihakeiju. 💗💗💗

  • Liikuttavan kaunis postaus ja niin ihania kuvia! Kaikkea hyvää teille ja paljon yhteisiä rakkauden ja onnen täytteisiä vuosia! Leppoisaa maaliskuun viimeistä päivää💗

  • Ihana tarina teidän rakkaudesta.! <3 Ihanaa kevättä ja jatkoa teille kaikille.! 🙂

    Itselläni on ehkä se perus työpaikkaromanssi lapsen isän kanssa, josta aikanaan kyllä positiivisesti saatiin kuullakkin.

    • Kiitos kovasti Nicola ja hei perus se on löytää baaristakin. 😉

      Ihana kuulla miten te tutustuitte. 🤗

      Mukavaa päivää😘

  • Ihana tarina 💗 ja nostalgisia kuvia 💗
    Onnittelut yhteisestä taipaleesta! Vanhoja valokuvia katsoessa muistan itse
    jopa tuoksut jostain hetkestä…

  • Oi mikä ihana postaus ❤ Saman tyylisesti alkoi meilläkin yhteinen taival huhtikuussa 53 vuotta sitten.
    Onnea teille jatkossakin ❤💙

  • Ihana tarina ja ihania kuvia. Olette kyllä sopiva pari ja rakkautta tulvillaan.
    Me ollaan isännän kans leikitty samalla hiekkakasalla pieninä muksuna.
    Ollaan siis melkein naapureina asuttu. Teinivuosina meillä molemmilla oli seurustelukumppanit ja kaveripiiri.
    Yhdet kahvikekkerit naapurissa kuitenkin sai rakkauden roihahtamaan ja tässä ollaan nyt.
    Elämää nähneenä, neljän lapsen vanhempina ja yhdeksän ihanan lapsenlapsen isovanhempana.
    Väliin on ollut mäkeä moneen suuntaan, mutta yhdessä on kaikki matkattu.
    Ihania tulevia vuosia teille. ❤️
    >Leenalii

    • Niin mieletöntä kuulla Leenalii teidän tarina ja tutustua vähän paremmin. 🤗 Vielä noin mieletön lapsikatras teistä syntynyt, wow olette saaneet aikaan paljon. Kiitos niin paljon ja ihanaa uutta viikkoa. 💗💗💗

  • Upea tarina ja kuvat ihanan symppiksiä:) Olette ihana pari, joten onnea kovasti ja lisää vuosia hurjasti! <3

  • Onnea teille yhteisistä onnentäyteisistä vuosistanne! <3 Ja paljon sellaisia lisää!

    Mukava lukea teidän rakkaudestanne ja siitä mihin elämä on teitä vienyt. Ihana nostalginen postaus!

    Ja hauskoja nuo laivoilla otetut kuvat! Ajatella, että niitä tosiaan ostettiin matkamuistoiksi. Meilläkin on jossain muutamia! ='D

    • Kiitos niin paljon Marketta. Juu ja nuo kuvaushommat on edelleen Tukholman laivoilla, mutta eipä niitä omasta pärstästä ole tullut tosiaan ostettua enää vuosiin. Lapsista viimeksim

      Laitahan joku kerta teidän laivakuvat blogiin, olisi mahtavaa nähdä. 😍

      Ihanaa uutta viikkoa. 💗🤗💗

  • Ihana postaus ja onnea yhteististä vuosista ja tulevista! 🙂 Ihanaa nostalgiaa ja muistelua. Ja mitkä kuvat! <3 Mukavaa viikon alkua!

  • Ihana postaus!

    Minulla ja miehelläni on viitisen vuotta enemmän yhteistä historiaa takana kuin teillä. Me olemme opiskelleet samassa paikassa. Minä tein ison osan opinnoista työn ohessa ja toisen työssäkäyvän opiskelijan kanssa teimme pakollisia harjoitustehtäviä vaikeimmista kursseista yhdessä opiskelijaruokalassa.

    Yhtenä viikkona emme onnistuneet ratkaisemaan tarpeeksi tehtäviä, jotta olisimme voineet osallistua "laskareihin" (pakolliset tehtävät käytiin noissa lävitse) ja tarvitsimme joltain vastauksia. Kaverini tunsi mieheni, joka auliisti jakoi vastauksensa kanssamme. Näin me tapasimme ensi kertaa mieheni kanssa.

    Jälkiviisaudeksi tästä on jäänyt elämään sutkaus: "Kannattaa katsoa keneltä kopioi tehtävänsä, koska siinä voi joutua naimisiin" 😀 😀 😀

    • Kiitos niin paljon ja ihan mahtavaa kuulla teidän tarina. 🤗

      Miehelläsi on muuten kultainen sydän, kun jakoi auliisti tehtävät tai oisko iskenyt silmänsä sinuun jo. 😉

      Ihanaa uutta viikkoa Rva Kepponen.

      💗💗💗💗

  • Ihana postaus! Voihan elämä – niin paljon kaikkea siihen mahtuu – ja voihan rakkaus – kun se iskee, niin eipä siinä ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin uida mukana;)
    Onnea näistä vuosista ja kaikkea hyvää ja kaunista tuleville vuosille teille <3
    Ps. baaritiskillä olen isännän tavannut – ja voihan Korfu: siellä mentiin seuraavana vuonna kihloihin;)

    • Niin mahtuu ja vuodet vierii niin vikkelään voi itku sentään, mutta ainakin on eletty.

      Kiitos niin paljon ja baarissahan mekin. Hauska, että tuo Korfu liittyy teidänkin alkuaikojen muistoihin.
      Ihanaa uutta viikkoa Ladysein. 💗🤗💗

  • Aaaaaaaa, en kestä! Rakastan näitä tarinoita, miten parit ovat tavanneet, ja mitä vuosiin on mahtunut. Voi Elämä! Ja noi kaikki vaatteetkin, muistan vieläkin mitä kangasta nuo puolensäärenhousut olivat. 😀

    Nykyisen mieheni olen tavannut Tinderissä. Oman kylän poikia, jonka kanssa olin aika nihkeästi lähdössä treffeille. Aloitin tuolloin projektin alkaa kirjoittaa kokemuksia aikuisen sinkkunaisen treffiseikkailuista, sillä olin on/off treffaillut jo aikaisemminkin. Ja voi pojat, niissä olisikin kerrottavaa, sen monta tyyppiä tälläkin telluksella tallaa! 😀 Raahauduin treffeille siis vailla mitään odotuksia. Mutta Universumi päätti kirjailijanurani lyhyeen ja järjesti eteeni miehen, jonka kanssa epäromanttiset ABC-huoltoasematreffit muuttivat elämäni suunnan täysin. Se "klik" tapahtui, molemmilla. Tässä sitä ollaan, avoliitossa ja toivottavasti pian naimisissakin. Tälle kesälle en tosin lupaa! 😀

    Onnea niin paljon, tähän ja tulevaan. <3

Vastaa käyttäjälle Nelina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud