Villa Stenberg Garnier Bio ja onnellisuuden psykologia

Pääsin Garnierin kutsumana kokemaan hyvin monikerroksellisen vuorokauden tällä viikolla. Mietin ensin, että teen monta eri juttua, jutun Lohjalla sijaitsevasta kauniista ja romanttisesta huvilasta Villa Stenbergistä, teen jutun Kape Aihisen kokkausillasta, teen oman jutun Garnierin uutuuksista ja etenkin uudesta Garnier Bio luonnonkosmetiikkasarjasta. 

Lisäksi vielä Marika Borgin onnellisuuden psykologia, joka sai ajattelemaan monia omia toimintatapoja. Tästä vuorokaudesta juttua riittäisi ja silti päätin niputtaa kaikki yhteen postaukseen, jotta hieno kokonaisuus olisi nähtävissä. Muita kosmetiikkakutsuja lainkaan vähättelemättä, tämä oli kaikista kutsuista mykistävin, jonne olen saanut ikinä kutsua. Moneen kertaan piti suorastaan nipistää itseäni, että miten ihmeessä sain tänne kutsun. 🙂
*Kaunis ja tunnelmallinen 230 m2 huvila Lohjan järven rannalla, vain 45-minuutin ajomatkan päässä Helsingistä. Soveltuu erinomaisesti häiden ja erilaisten perhejuhlien ja -tilaisuuksien järjestämiseen sekä yritysten virkistys- tai kokouskäyttöön. Keittiö on erittäin hyvin varusteltu ja astioita löytyy noin 70 henkilölle. Tyylikäs saunaosasto poreammeineen tarjoaa upeat puitteet tunnelmalliseen illanviettoon. Ihaile hienoja maisemia ja tähtitaivasta ulkoporeammeesta ja pulahda uimaan puhtaaseen Lohjan järveen.

Majoittumista varten yläkerrassa on 4 tilavaa makuuhuonetta sekä erillinen työhuone (yht. 13 sänkypaikkaa + 5 lisäpatjaa). Upeasti rakennettu piha-alue talon etelä-länsipuolella, jossa 60 m2 terassi ja kaunis lasipaviljonki, johon mahtuu pöytien ääreen aterioimaan n. 20 henkilöä. Piha-alueella on istumapaikkoja jopa 70 henkilölle, katettua tilaa noin 40 henkilölle (lasipaviljonki 20 h., pergola 14 h., terassi 6 h.).

Huvila sijaitsee vain 2 km Kisakallion Urheiluopistolta, jossa mahdollisuus lukuisiin erilaisiin aktiviteetteihin (mm. melonta, tennis, kuntosali, jooga jne.). Kisakalliosta myös tilattavissa catering-palvelu tarvittaessa (vaihtuva Villa-menu erilaisilla vaihtoehdoilla). Huvila sijaitsee omassa rauhassa, kauniiden järvi-, pelto- ja metsämaisemien ympäröimänä. Rannasta pääsee soutamaan ja melomaan (soutuvene vieraiden käytössä).

Garnierilta ilmestyy myös muutama aurinkotuote, Natural Bronzer itseruskettava kuivaöljy, joka ei muuten lainkaan tuoksu itseruskettavalle vaan jollekin manteliselle tai pähkinäiselle. Kuivaa ja imeytyy iholle heti, eikä jätä klähmäistä pintaa. 

Myös kasvo-ja aurinkosuihke UV Water 30 kertoimella ja tässä hyvin eleetön suihku ja helppo suihkuttaa.

Myös viime vuoden meidän perheen suosikkiin UV Water Transparent protecting spray-sarjaan tullut kerroin 50. Unelmankevyt ja helposti suihkutettava tuote. 
Nyt pakko sanoa, etten täysin muista oliko paikallinen pitopalvelu vai samalla ravintola, joka taikoi meille lounas-ja aamupalaherkut. Miltä kuulostaa itseleivottu omenalimppu, joka on tehty omien omenapuiden puristetusta omenamehusta. Omenamehuakin pääsimme maistelemaan ja mikään ei voita kyllä itsetehtyä omppumehua. Smoothiet kotona leivotut sämpylät ja kaikki, ah niin hyvää kasvisruokaa. Tällä reissulla ei myöskään ollut alkoholitarjoilua, oikeasti peukut sille. 
Lasihuoneessa lounas maistui erityisen herkulliselta ja voin vaan kuvitella, minkälaisia iltatilaisuuksia tuolla pidetään tai vaikka intiimien häiden ruokakattaus voisi olla unelma. 

Fructisilta (oman miehen lemppari sampoo), on ilmestynyt kolme jättipurkissa olevaa hiusnaamiota. Tuoksumaailmassa on banaani, papaya (oma lemppari) ja macadamia, eri hiustyypeille. Hintaa näillä on n. 6-7e luokkaa ja purkeissa on 390ml hiusnaamiota. 

Garnier Bio on Garnierilta ilmestynyt EcoCert ja Cosmos Organic merkinnöillä lanseerattu uusi luonnonkosmetiikkasarja. Jota myydään perusmarketeissa ja jonka hinnat eivät päätä palele. Tuoksumaailma näissä on fantastinen, miltä kuulostaa sitruunaruoho meikinpoistoaine tai laventelinen kasvoöljy, ruiskukka micellarvesi tai timjami kasvovesi ja monta muuta tuoksumaailmaa ja muuta tuotetta myöskin. Kaikki tuoksut on saatu luonnon eteerisistä öljyistä. 

Annoin osan tuotteista vain luonnonkosmetiikkaa käyttävälle tyttärelle testiin ja itselle jäi sarjasta juurikin tuo lempparini sitruunaruohoputsari, ruiskukkamicellar, argan kasvosuihke ja laventeli silmänympärysvoide. 

Kaura tuotteisiin tulee wow Suomesta. 🙂
Tuoksuttelimme tuotteiden alkuperäisiä ainesosia. 

Jokaisessa pahvirasiassa on erilainen tervehdys kussakin ja juuri sinulle. 

Lounaan jälkeen kahvia, tuulihattuja ja marjapiirakkaa, ei tällä reissulla päässyt nälkä yllättämään. 
L’Orealin Tarjan sukulainen oli kutonut kaikille meille omat villasukat, tätä asiaa en vaan kestä. Olimme lumoutuneita villasukista ja sydän sykkyrällä. Kiitos vielä  niin paljon omista villasukista. <3

Aikuiskouluttaja Marika Borg piti meille luennon onnellisuuden psykologian viidestä peruspilarista. Kuten Marika totesi, kaikki pilarit ovat meille selvää kauraa, mutta silti miksi niitä on niin vaikea toteuttaa.
  • *Eikö olekin houkutteleva ajatus, että elämässämme olisi yhä enemmän aitoa jaksamista, mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä? Onneksi se on mahdollista muulloinkin kuin lomalla. Eikä paremman elämänlaadun saaminen omaan arkeen ole edes niin kovin vaikeaa. Olen koonnut sinulle viisi menetelmää, jotka toimivat loistavasti yksin ja yhdessä. Niiden pohjalla on vankkaa tutkimustietoa. Mutta tärkeintä on, että ne toimivat juuri sinulle. Ja sehän selviää vain kokeilemalla. Saanko esitellä 5 H:ta: hengitä, hiljenny, hymyile, huomioi hyvä ja hyväksy.
  • Nämä 5 H:ta eivät vie lainkaan tai juurikaan aikaa. Ne ovat ilmaisia ja helppoja oppia. Mikä mukavinta – näet ja tunnet niiden hyödyt varmasti ja nopeasti. Kaikki 5 H:ta perustuvat viimeisimpiin psykologian ja neurotieteen tutkimustuloksiin. Ja mielenkiintoista on, että viisaat henkiset opettajat jopa tuhansien vuosien takaa ovat ylistäneet näitä samoja menetelmiä. Eikä se ole ihme – aivomme eivät juurikaan ole modernisoituneet ja päivittyneet ajan saatossa.
  • Säännöllinen 5 H:n harjoittaminen lisää optimismia, luottamusta ja myönteisiä tunteita. Ne antavat meille mahdollisuuden olla rakastavia, välittäviä ja myötätuntoisia. Olemme rennompaa ja mukavampaa seuraa niin itsellemme kuin muille. Nautimme unelmoinnista. Osaamme tehdä viisaita valintoja ja löydämme ongelmiin uusia ratkaisuja. Olemme iloisempia ja leppoisampia. Ja toiveikkaita. Ei hullumpaa vai mitä?
  • Hyvä elämä on valinta, joka on opeteltavissa.
  • 1. HENGITYS ON AVAINASEMASSA Tasainen ja syvä hengitys on nopein tapa vähentää stressiä. Vaikka hengitys on yleensä automaattista, voimme vaikuttaa hengitykseen. Hengitettäessä sisään- ja uloshengityksen tulisi olla vähintäänkin yhtä pitkiä ja tuntua aivan navassa saakka. Hyvää tekevä tietoinen hengitys kulkee tasaisesti ja rauhallisesti ja vatsa kohoilee ja laskee hengityksen tahdissa. Hengitämme liian usein keuhkojen yläosalla, jolloin vain rintakehä liikkuu. Pinnallinen hengitys tekee mielen levottomaksi ja päätöksenteon vaikeaksi. Hengitystä voi tietoisesti pyrkiä hidastamaan ja syventämään. Rauhallinen ja liioitellun pitkä uloshengitys tyynnyttää levottoman mielen ja rentouttaa. Rennompana osaamme tehdä tietoisia valintoja paremmin ja löydämme ongelmiin tuoreita ja toimivia ratkaisuja. Hyväksi havaittu hengitysrytmi on 4:llä laskien sisään, pieni pidätys ja kuudella laskien ulos eli 4-2-6. Liikunta ja vaikkapa jooga ovat oivia keinoja syventää hengitystä ja nauttia sen antamasta selkeydestä ja seesteisyydestä.
  • 2. HILJENTYMINEN AUTTAA OIVALTAMAAN OLENNAISEN Hiljentyminen on tapa hidastaa tahtia ja olla läsnä tässä hetkessä mielekkäästi ja mahdollisimman viisaasti. Hiljentyessä alamme automaattisesti hengittää tasaisesti ja syvään. Menetelmiä hiljentymiseen on monia. Olennaista on todellakin olla tekemättä mitään muuta kuin hengittää. Hiljentymisen voi aloittaa kolmen minuutin päivittäisellä harjoituksella. Tutkimusten mukaan jo 180 sekuntia muuttaa merkittävästi aivojemme kykyä käsitellä asioitamme. Se selkeyttää ajatuksia ja kohentaa mielialaa. Hiljentymisen jälkeen huomaamme paremmin, mikä on elämässämme olennaista ja mikä ei. Opimme käyttämään aikaamme meitä paremmin palvelevalla tavalla ja toimimaan enemmän arvojemme mukaisesti. Se tekee meistä tutkitusti onnellisempia. Hiljentymisen hyödyt kertautuvat toistosta.
  • 3. HYMYILY VIESTII TEHOKKAASTI JA TOIMIVASTI Hymy on nopea ja ilmainen keino piristää omaa oloamme. Tekohymykin riittää aluksi, sillä se yleensä muuttuu aidoksi tuossa tuokiossa. Pehmeä, aito hymy syntyy yleensä heti kun ajattelemme jotain meille rakasta ihmistä (tai lemmikkiä). Myös huumori ja hyväntahtoinen itselle nauraminen ovat ketteriä reittejä pois stressaavista ja kielteisistä tunteista. Vähemmän tiedetty asia on se, että hymyllä on ratkaiseva tekijä vuorovaikutustilanteissa. Hymymme auttaa kohtaamiamme ihmisiä rentoutumaan ja suhtautumaan meihin myönteisemmin. Hymyilevä ihminen on suosittu, koska häntä on helppo lähestyä. Hymy luo yhteyksiä, sillä kaikki ihmiset hymyilevät samalla kielellä. Hymy on ihmeen vetovoimainen ja vastustamaton. Hymy on viisas lahja itsellemme.
  • 4. HUOMIO HYVÄÄN JA AKTIIVINEN KIITOLLISUUS LISÄÄ HYVÄÄ Hyvien asioiden huomiointi ja kiitollisuus parantavat myös tutkitusti ja selkeästi elämänlaatua. Ne ovat vastalääkettä negatiivisille tunteille ja niiden avulla osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on. Vahvistamme itsetuntoamme ja ihmissuhteitamme, kun siirrämme huomiota hyvään sen sijaan, että näkisimme puutteet ja vertailisimme itseämme muihin ihmisiin. Ongelmat ratkeavat paremmin keskittymällä ratkaisuihin. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on erittäin toimiva menetelmä. Jo kolmen asian nimeäminen ja ylös kirjaaminen (mieluiten käsin!) päivittäin tekee olomme paremmaksi ja toiveikkaammaksi. Kirjoittaminen kestää noin minuutin, ja se on yksi päivän viisaimmin käytetty minuutti. Kiitollisuuspäiväkirja on myönteisyyden magneetti – se tuo lisää toivottuja asioita elämäämme, helposti ja vaivattomasti.
  • 5. HYVÄKSYNTÄ EHEYTTÄÄ Hyväksyvä, lempeä asenne kannattaa kohdistaa ensin itseensä. Kun hyväksymme itsemme, hyväksymme myös muut. Hyväksyvä asenne tekee helpommaksi jopa vaikeat muutokset. Kriittisyys ei edistä tavoitteitamme. Vaikka emme heti osaisi rakastaa itseämme, voimme aluksi ainakin tehdä välirauhan itsemme kanssa ja pyrkiä olemaan itsemme tukija ja kannustaja – ystävä, joka välittää ja nostaa ylös, kun maailma murjoo. Tietoista hyväksyntää harjoittaessa opimme näkemään hyvää itsessämme ja muissa sen sijaan, että kiinnittäisimme huomiota siihen, mikä meissä tai muissa on pielessä. Se edellyttää sinnikästä harjoittelua, sillä olemme tehokkaasti koulineet itsemme havaitsemaan omia ja muitten puutteita. Siihen on biologinen syy (luolamiehen oli syytäkin olla huipputarkka vaarojen havainnoija), mutta nykyisin se ei enää palvele meitä. Kun uskot ihmisissä hyvään, se muuttuu todeksi. Se mihin kiinnitämme huomiota, lisääntyy. Aloita itsestäsi – olet sen ansainnut!
  • [email protected] Namaste Oy + 358 40 567 2363 www.valmennusmaailma.fi

Itse en henkilökohtaisesti usko Aarrekarttoihin ja muihin vastaaviin vaan omien ajatusten ohjaamiseen positiivisen voimaannuttamisen kautta. Olen tehnyt Marikan luennon jälkeen hengitysharjoituksia, sillä oma hengitys on pielessä ja läähättävä ja pinnallinen. Syvähengittäminen aidosti auttaa rauhoittumaan.

En ole maailman hymyilevin henkilö ja jo lapsena aina kun olin esimerkiksi elokuvissa, niin aikuinen saattoi kysyä ”piditkö leffasta ollenkaan”. Pidin valtavasti, mutta kaikki iloitseminen, nauru, onni ja surukin tapahtui omassa sisäisessä maailmassa piilotetusti. Äänekkäästi ulos nauraville ihmisille olen osittain kateellinen. Mahtaa olla vapauttavaa nauraa koko vartalon voimalla, eikä piilotella naurua lainkaan. 

Itken mieluiten yksin ja salaa ja pystyn pidättämään suht hyvin itkua varsin tunteikkaissakin tilanteissa. Tosin Marika Borgin luennolla silmät kostuivat ja osa meistä itki aivan vuolaasti. 

Kenties yllä oleva teksti Marikan viidestä onnellisuuden pilarista eivät aukene samalla tavoin, kun ihmeellisen ja karismaattisen ja 65-vuotiaan upean Marikan meille asioita kertoessa. Kannattaa kuitenkin syventyä niihin, lukea ajatuksella ja kokeilla. 

Marika kertoi myös tarinan, jota ei itsekään voinut olla kertomatta itkemättä ja joka muutti hänen maailman.  Hänen luennollaan oli käynyt mustiin ja huppuun verhoutunut kalpea nuori nainen. Marika törmäsi tähän naiseen luennon jälkeen 1,5 vuoden päästä. Nuori nainen kertoi, että oli nähnyt jossain ilmoituksen Marikan luennosta ja kokenut, että tuonne hänen on mentävä. Nainen kertoi olleensa itsemurhan partaalla tuolloin. 

Uudelleen Marikan ja nuoren naisen kohdatessa, tämä nuori nainen oli valoisa ja entinen minä oli vain unohdettu varjo. Nuori nainen oli aloittanut pitämään kiitollisuuden päiväkirjaa ja luennon jälkeisenä iltana, kun Marika Borgin neuvojen avulla ei muuta kiitettävää ollut, hän oli kirjoittanut kiitollisuuden päiväkirjaansa ”onneksi tämä päivä on ohi.” Tämän jälkeen kiitollisuuden päiväkirjaan alkoi kertymään monia erilaisia onnellisia ja kiittämisen aiheita, jotka alkoivat alitajuisesti voimaannuttamaan hänen mieltä positiiviseen suuntaan. 

Hymyn voimakin on uskomaton ja hymyä voi harjoitella ja huijata samalla aivoja oppimaan pian hymyilemään automaattisesti.

Kunpa osaisinkin tässä postauksessa kertoa, miten upea, säteilevä ja jutuillaan naulitseva henkilö Marika Borg on ja miten hän kosketti kaikkia meitä sydämestä ja tämän myös kertoi meille ja myös sen, miten mukavaa on luennoida ihmisille, jotka ovat vastaanottavaisia ja joiden sydän on auki. Kyynikkojakin on kuulemma tavannut. 😉
Teimme myös omat koriste-ja leikkuulaudat. 

Rantamökin huoneissa on näin kaunis tunnelma. 

Illan miltei päätti, jollei paljuilua ja saunomista lasketa mukaan, Kape Aihisen ”kokkikoulu” eli kokkasimme Kapen ohjeiden mukaan, jotka olivat luovia ja suurpiirteisiä. Moumoun Iinan kanssa olimme kokkipari ja aika paineessa, kun Kape tuumi vaan, ettei tässä mitään reseptien määriä tuijotella vaan jutut tehdään ja maustetaan mututuntumalla. 

Aikamoinen määrä parsaa tuli kuorittua ja grillattua. Valkoinen parsa kuorittiin tyyliin kuori yksi siivu ja sitten puolikas ja sitten taas yksi, ettei kuivia kohtia jäänyt. Valkoista parsaa keitettiin 2.20sekuntia kiehuvassa vedessä n. 4-5 parsaa kerrallaan. Suolaa keitinvedessä oli paljon.

Koska kotimainen vihreä parsa on maultaan suorastaan hernemäistä, ei vihreää parsaa tarvinut kuoria lainkaan. Lopuksi parsat, keitetyt punajuuret ym. grillasimme Iinan kanssa ja taas ihan paineessa, koska kumpikaan emme koskaan ennen olleet grillanneet. Kape ei juuri vartioinut vieressä vaan tuli käymään ja toteamaan, että hyvä meininki. 🙂

Miten kasvikset voivatkaan olla näin kaunista katseltavaa, luonnon omaa taidetta. 

Nautimme mitä herkullisimman kasvisillallisen ja osa meistä hämmästeli, miten kasvisruoasta voikin tulla niin täyteen. 

Lopulta päädyin nukkumaan omaan pikkupesään ja jonkinlainen onnellisuus pyyhki ylitseni ja aiheutti lieviä ylikierroksia. Myönnettäköön näin huiman päivän päälle väsytti, mutta uni ei vaan oikein maittanut vaan piti prosessoida kaikkea päivällä tapahtunutta. 

Seuraavana aamuna 7:ltä herätys ja smoothieta ja kahvia nassuun ja Lohjan luontopolulle. Tämän jälkeen nautimme vielä pitkän kaavan mukaan herkullisen aamiaisen. 
Vuorokausi jossa oli taikaa, ihmiskohtaamisia, mukavan pieni ryhmä,  jotta kaikki ehti tulla tutuiksi. Aamukahvilla Henriikka on Garnier Bion brändilähettiläs ja Henriikkahan opiskelee eräoppaaksi. En voi kyllä keksiä sopivampaa brändilähettilästä sarjalle. Henriikka piti meille pienen jutusteluhetken siitä miten luontoa ja metsää tulee kunnoittaa ja miten makrotasolla keväälläkin kaiken ollessa ns. raakileena, on luonnossa kaikkea kaunista ja mitä ihmeellisintä nähtävää, jos vaan viitsii katsoa tarkemmin. Olen aidosti fanittanut Henriikkaa jo pitkään ja sanoinkin sen hänelle, sillä hyvä tulee laittaa kiertoon, eikä sitä saa säästellä. 

Henriikalta sain myös pikaterapiaohjeita. Kerroin Henriikalle, että ”niin ahdisti, jos on huonetoveri ja pidän kuorsauksella huonetoveria hereillä. Toinen mikä ahdisti oli tilanne, jonka näin sieluni silmin, kaikki istuu paljussa ja kun minä istun paljuun, niin kaikki vesi tursuaa yli laidan ja katoaa.” Hih. Henriikka vaan tuumi, että ”Tiia kaikki tuollainen ajattelu pois sinusta ja ei ole sinun ongelma yhtään, jos kuorsaat.”  Ohhoh miten vapauttava ajatus, kuorsata pussuttaa nukkuen ja olla hermoilematta häiritseekö muita, olla vapautunut ja huoleton mieli. Siihen on vielä pitkä matka ja pääteasemalle kelauksineni pääsen, jos koskaan. 

Kiitos kaikille mukana olleilla ja kiitos Garnierille tästä unelmien vuorokaudesta, joka on visusti tallennettu kiitospäiväkirjaan. Vaikka en konkreettista eli fyysistä kiitospäiväkirjaa pidäkään, niin omat aivosolut ovat hyvä alusta onnellisten ajatusten siemenille. 

Löytyikö jotain mistä sait kiinni, grillaus, onnellisuusluento, wow Garnierilta oma edullinen luonnonkosmetiikkasarja, luontopolut, metsä, Lohja ja idyllinen Villa Stenberg. Paljon mahtui vuorokauteen ja tähän blogipostaukseen, joka toimii myöskin kiitollisuuden päiväkirjana, tähän postaukseen on mukava ajoittain palata. 

Mitä siellä touhutaan pääsiäisenä. Meillä siivous, piha kuntoon ja tulee ruokavieraita ja aurinkokin porottaa, ihanaa. <3

Alla vielä video Vauhtimimmien kanavalla vuorokaudesta Lohjalla ja lopussa Marika Borgin rentoutusharjoitus. 🙂 



52 thoughts on “Villa Stenberg Garnier Bio ja onnellisuuden psykologia”

  • Kuulostaa aivan ihanalta ja voimaannuttavalta reissulta 💓 Marika Borg on valovoimainen persoona, olen seurannut hänen blogiaan jo vuosia, mahtavaa että pääsit tapaamaan hänet. Tää lähtee nyt voimaantumaan mökille 😊

    Rakkaudellista pääsiäistä Tiia 💓

  • Olette kokeneet upeita asioita siellä Villa Stenbergissä. Monikerroksellinen vuorokausi, niinkuin sanot. Monestakin asiasta sain kiinni, mutta erityisesti minua ilahdutti Marika Borgin teille pitämä luento ja nuo 5 H -periaatetta. Minä olen ihaillut Marika Borg'ia tosi pitkään. Hän oli aikaisemmalla Marika Burton -nimellä Voi hyvin -lehden päätoimittaja, luin silloin lehteä ahkerasti. Ja Marika Burton (nyk. Borg) on asunut myös Irlannissa samoihin aikoihin kuin minä. Hän on kirjoittanut tuosta samettisaaresta aivan ihastuttavan kirjan "Ihana Irlantini". Se on Marikan tyylillä kirjoitettu, lämmin ja humoristinen ja antaa irlantilaisista kuvan, jonka minäkin tunnen.
    Teillä on ollut uskomaton vuorokausi. Ja Marikan sanoja siteeratakseni: "Onnen salaisuus on uteliaisuus".
    Sekin sopii teidän vuorokauteenne , uteliaina olitte uutta oppimassa.
    Ihanaa pääsiäista Porvooseen <3

    • Niin oli Voi hyvin lehdessä, tämän muistan. 🙂 Oi onko asunut samaan aikaan, noh teillä onkin sitten vielä enemmän yhteneväisyyksiä ja tarttumapintaan. <3

      Ihanasti sanottu ja niin totta, kuollut mieli tai utelias mieli, siinä on kaksi ääripäätä. <3 Kun säilyttää lapsen uteliasuuden, näkee ilon lähteitä kaikkialla.

      Ihanaa pääsiäistä ihana Tuula. <3

  • Kuuntelen täällä hiljaisuutta, linnun laulua, joutsenten ja kurkien meteliä varmaan koko viikonlopun. Ruuantekoonkaan en uhraa paljoa aikaa vaan annan laiskuuden nielaista kokonaan. Meidän pyhät on nykyisin hyvin hiljaisia ja rauahallisia ja hyvä niin.
    Iloista pääsiäisaikaa!

  • Kyllä oli ihana postaus.
    Tuo lasihuone oli upea. Siellä kelpasi syödä lounasta.
    Tuo 5 H juttu olis hyvä mullekin.
    Huomaan, että joskus hengitys on jotenki vajaata. Varsinkin uloshengitys.
    Ihanat tuotteet myös esittelit.
    Ja Kape, rento kokki. Katson aina kaappaus keittiössä ohjelmat.
    Meillä pääsiäinen alkanut pihasiivouksella tällä viikolla. Vielä on vähä lunta, mutta kyllä vauhdilla sulaa.
    Jänis mokoma, oli syöny viime syksynä istuttamani koristeomenapuun runkoa.
    Saa nähdä toipuuko puu.
    Mukavaa torstai-iltaa sinne
    >leenalii

    • Kiitos niin paljon ihana Leenalii. <3 Oikein hengittäminen ei ole helppoa, täytyy joka päivä muistaa harjoitella. Ehkä siitä vuosin harjoitteluiden jälkeen tulee sitten tapa. 🙂

      Voihan pääsiäisjänönen siellä. Toivottavasti puu toipuu.

      Mitä ihaninta pääsiäistä Leenalii <3

  • Niin ihanalta näytti ja kuullosti kaikki🌸 Meillä vietetään pääsiäinen pihahommisss nyt kun piha alkaa lopultakin paljastua lumen alta. Ehkä grillikausikin täytyy avata🌞 Mukavaa pääsiäistä💛

  • Oi, onpa Ihanan kuuloinen tilaisuus ja mikä värikimara syötävää.
    Yhdellä H:lla, nimittäin hymyllä on voimaannuttava vaikutus ja nauru se pidentää ikää ja vaikka ennen sanottiin jotta kaikki naurunsa saa itkeä. Mene ja tiedä, pitääkö paikkansa.
    Nyt onki hymy herkässä, kun tänäpäivänä tuli polkupyörän mittarihin 40 km ja risat. Sai hyvällä omallatunnolla syödä päivällisen ja herkutella tummalla suklaalla, hihhih. Siihen ne taisi poltetut kalorit huveta.
    Aurinkoista Pääsiäistä Sinulle Tiia ☀️💖🐣

    • Jestas Marja-Terttu sinua, miten hyvässä kunnossa olet, en ikinä pystyisi. Kyllä nyt saa syödä, mämmiä ja pääsiäsimunia tuolla polkemisella.

      Ihanaa pääsiäistä. <3

  • Ihan mieletön tapahtumajuttu. Ja siis villasukat! Ajattele, kuinka joku on ahkeroinut villasukkien kanssa. Tiedän kyllä, kuinka äitinikin tykkää kutoa villasukkia tv:tä katsellessa ja siinä samalla niitä syntyy, mutta jotenkin se, että joku kutoo ihan jollekin bloggaajaryhmälle on ihan mieletön juttu.

    Itsekin kärsin pinnallisesta hengityksestä. Ennen joulua sain astmaatikon paperit, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että osittain huono hengitykseni johtuu pinnallisesta hengitystavasta. En vain saa vedettyä happea kunnolla keuhkoihin. Ja mitä pahempi stressi, sitä kiivaammaksi hengitykseni käy. Taitaa olla nykyajan vitsaus. Olisi niin hienoa oppia ottamaan iisisti, mutta kun ei sitä vain osaa.

    Värikästä pääsisäistä sinulle Tiia <3

    PS. Putsari on loppumassa ja nyt taidan tietää, mitä putsaria ostan seuraavaksi. 😀

    • Siis en kestä tuota villasukkajuttua, sydän pakahtuu. Ihanaa, että sinäkin jäit miettimään sitä. Miten ajatuksella ja sydämellä toteutettu. <3 Mikä vaiva vielä.

      Voi eihh, vaikuttaako se astma siihen, että sitten flunssat ym. kestää pitempään. Niin olisi olla hienoa ottaa iisisti, mutta kyllä koko yhteiskunta on aika vauhdikas ja stressiä luo.

      Tuo putsari on niin niin ihana ja se tuoksu ja sopii myös silmämeikin poistoon. <3

      Ihanaa ja herkullista pääsiäistä Mannilainen. <3

  • Ihan mieletön reissu teillä, ihan haltioissani katselin kuvia ja hetkeksi hyppäsin kärpäseksi kattoon 🙂 Wau! Onnellisuuden psykologia kuulostaa meilenkiintoiselta ja tärkeältäkin, taidampa googlata aiheesta.

    Kiva kuulla että Fructis sarjaan tuleen naamioita ja tuo Bio-linja kiinnostaa tosi paljon!
    Kiitos tästä kattavasta ja tunnelmallisesta postauksesta ♥

    Meillä luvassa perinteinen perhepäivällinen pitkän kaavan mukaan, ulkoilua, leffailua ja rentoilua. Aurinkoista pääsiäistä Tiia ihanainen ♥

    • Nyt tulee kyllä Garnierilta vaikka mitä ja tuo Bio sarja on upea ja on niin mahtavaa, että nyt luonnonkosmeen pääsee kiinni edullisesti. 🙂

      Kuulostaa juuri täydelliseltä teidän pääsiäinen, mitä ihaninta pääsiäistä Maikku. <3

  • Ihanalta kuulostaa tämä reissu. Aivan upea tuo paikka ja kaikkea kaunista ja herkullistakin olet saanut kokea <3 Olen opetellut etsimään joka päivästä onnellisuuden aiheita. Opettelin taidon, kun poika oli vielä pieni ja joka puolelta satoi paskaa niskaan. Silloin aloin miettiä, että mitä ihanaa olen kokenut sen päivän aikana, mikä teki onnelliseksi. Yleensä ne hyvät asiat aina voittivat, vaikka kuinka olisi ollut raskasta muuten.
    Ihanaa pääsiäistä sinulle ihana Tiia <3

    • Ihana sinä ja en kyllä kestä miten ihmiset ovat kohdelleet ja sinä kun olet maailman ihanin tyyppi, sydän kultaa. <3

      Ihanaa pääsiäistä Outi ihana. <3

  • Mahtava, kaikille aisteille makusteltavaa antanut reissu. Kokkikoulu ja kaikki 🙂
    Puitteet tapahtumalle olivat viehättävät, kuten upeista kuvistasi näkee.
    Olen hiljattain lukenut Marika Borgin kirjoittaman kirjan "Rakastu elämääsi". Siinä keskityttiin kiitollisuuteen. Kirjan mukaan kiitollisuus on tehokas työkalu, jolla voi saavuttaa kaiken tavoittelemansa: onnea, iloa, jaksamista, stressittömyyttä, merkitystä, vapautta jne. Oli helppo yhtyä Marikan ajatuksiin. Vielä enemmän nyt, kun kerrot, miten karismaattinen Marika on.
    Garnierin aurinkotuoteet kiinnostavat puutarhassa kesäpäivänsä viettävää.
    Pääsiäisen vietämme nuorten koiravahtina. Äsken kävimme leffassa katsomassa Green Bookin.
    Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi Tiia!

    • Ihan niin totta, että jokaisesta päivästä löytyy kiitollisuuden aiheita ja Marikan sanoin, vaikka sitten se, onneksi tämä kamala päivä on ohi. <3

      Green Book, eikö ollutkin upea leffa. <3 Olen nähnyt sen nyt kahdesti. <3

      Ihanaa pääsiäistä teidän perheelle ihana Kirsti Kaija. <3

  • Ihanan näköinen paikka. Mä luulen, että mä olisin juurikin Marikan kuvailema kyynikko ton asian suhteen. 😀 Tiedän vaan, ettei noi ole mun juttuja lainkaan. Onneksi meillä jokaisella omat sopivat tapamme löytää itsellemme rauha, tasapaino ja onnellisuus. Se mikä tuntuu että itselle auttaa, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla.

    Ihanaa pääsiäistä Tiia. <3

    • Marika ei vihjannut sinun kaltaisiin ihmisiin vaan sellaisiin ikävempiin tapauksiin, ylimielisyyteen.

      Juurikin näin, jokaisella on omat tavat ja luento oli todella naulitseva, mutta sama juttu, yritän löytää ratkaisut sisimmästä. 🙂

      Ihanaa pääsiäistä Jonna. <3

  • Voi mikä reissu – ja mitkä puitteet! Teistä pidettiin todella hyvää huolta – villasukatkin! Joku on ajatellut sydämellään <3
    Marikan 5H:ssa on monta minulle tuttua palaa – tuota hengitystä opettelin yli 30 vuotta sitten erään ystäväni opastuksella; hän on joogaopettaja (tosin paljon muutakin) ja minulle tuo hengityksen opettelu oli todella vaikeaa aluksi – mutta harjoitus tekee mestarin tässäkin. Kaikki muut Hoot ovat aika hyvin hallussa – ainakin ajoittain – mutta tuota hymyilyä voisi kyllä harrastaa enemmän ja aktiivisemmin, sillä kun on jo kasvot valahtaneet alaspäin niin se perusilmekin näyttää tympeältä ja väsyneeltä;)
    Ja vaikka aika harvoja nuorempia bloggaajia seuraan, niin Henriikkaa minäkin olen fanittanut jo pitkään – aito, luonnollinen, kaunis ja lämmin – ja paljon muuta <3 Ja vielä viisaskin – tuo sinun saamasi neuvokin sen todistaa!
    Ja tosi hienoa kuulla, että Garnieriltakin tällainen Bio-sarja on tullut – itse olen alkanut kiinnittämään entistä enemmän huomiota niihin tuotteisiin, joita naamaani tai kroppaani lotraan ja entistä useammin se hyvä vaihtoehto löytyy luonnon kosmetiikasta.
    Luulenpa, että tuosta reissusta sinulle jäi mahtavia muistoja, uusia ystäviä – ja mietittävää ja sisäistettävää vielä pitkäksi aikaa. Varmaan kävisi kateeksi jollen olisi niin onnellinen puolestasi <3
    Oikein hyvää, rentoa, herkullista ja riemullista pääsiäistä, ihaNainen Tiia <3

    • Juurikin nuo villasukat, kun ajattelenkin niin sydän pakahtuu. Sydämellä on ajateltu ja Lorealin Tarjan tuntien, hänen sydämensä on kultaa, hän on ainutlaatuinen ja tälläinen villasukkaidea on kyllä niin Tarjaa. <3

      Tuo hengityksen opetteleminen ei ole todellakaan helppoa ja vaikka tässä olen nyt harjoitellut, niin arvaa unohdanko samantien. Juurikin tuo, joku kysyikin minulta tuolla, onko kaikki hyvin ja se oli vain hetki, kun en hymyillyt eli ne valuvat suupielet. Ne on ainoa paikka, johon voisin ottaa botoxia, jos rohkenisin, sillä kauheaa näyttää surulliselta tai tympeältä, jollei hymyile.

      Tuo Bio-sarja on upea ja se tuoksumaailmakin, kannattaa kaupassa vähän tuoksutella. Laventeliöljy, iiihaana. <3

      Kyllä tämä oli ihan varmasti ihanin blogijuttu, jossa olen ikinä ollut ja en halua vähätellä muita millään lailla tai laittaa vertailuun, mutta tässä oli se kiireetön aika mielenrauhaan ja juurikin monta uutta ihmistuttavutta. Positiinen henki pörräsi ilmassa. <3 Ihana sinä, kateutta sinussa ei ole pisaraakaan, itseironiaa senkin edestä.

      Sydämellistä pääsiäistä ihanin Lady. <3

  • Oih..minä ihan haltioissani ihastelin noita kuvia, että voikin olla upeita! Niin ihanan näköisiä herkkuja ja kivan oloisia tuotteita, upeita kaunottaria, hienot leikkuulaudat, leppoisaa ruuanlaittoa ja vaikka mitä:) Ihania tuollaiset kosmetiikkakutsut♥ Mukavaa pääsiäisen aikaa♥

    • Tämä oli niin ihmeellinen vuorokausi ja vieläkin ihmettelen, että sain olla mukana. <3 Ihanaa pääsiäistä Päde ihana. <3

  • Upea reissu, wau! <3
    Mahtavia kuvia, pääsi niin tunnelmaan.
    Meillä kuuluu pääsiäiseen yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, hyvää ruokaa ja aurinkoa <3
    Halauksia ja suukkoja, tunnelmallista pääsiäistä <3

    • Kiitos ihana Nina. <3

      Kuulostaa juuri täydelliseltä ja teidän tunnelmissa on aina taikaa ja rakkautta. <3

      Ihanaa pääsiäistä halausten kera täältäkin. <3

  • Ei tainnut tulla läpi mun eilen kirjoittamani kommentti. No uudelleen sitten
    Vaikuttaa todella olevan mahtavimmista mahtavin tapahtuma ja olet onnekkaana saanut siihen osallistua. Kaunis ympäristöhän on aina on se, joka jo sinällään tuo wau fiiliksen, mutta kuulostaa hienolta tuo onnellisuuspsykologia ja sen pohtiminen. Se olisi tarpeen kaikille ja sanoin positiivinenpsykologia. Tämä on ollutkin syvällisempi blogitapahtuma, kun vertaa siihen, mitä ne yleensä ovat. Tähän on selvästi paneuduttu. Kauniita kuvia ja varmasti jää upeat muistot!

    • Kyllä piti nipistää itseäni, että miten tässä näin kävi, että minut oli kutsuttu tähän pieneen joukkoon mukaan. <3

      Kaunis ympäristö jo taikoi sen wow elementin, ihmiset, villasukat, ruoka, palju, ihana Bio-sarja, kaikki, ei voi kuin huokailla.

      Tästä jäi kyllä ikuiset muistot sydämeen.

      Ihanaa pääsiäistä Minna. <3

  • Hieno vuorokausi teillä. Kaunis huvila, eräretki luonnossa ja karismaattinen puhuja. Positiivisesta psykologiasta voi olla montaa mieltä. Itse en siedä tämän psykologian osa-alueen menestysoppaita.Usein tätä minä, minä, minä… Mutta kaikissa psykologian haaroissa on aina myös jotakin hyvääkin. Syvän hengityksen opetteleminen on pitkä tie, jos haluaa sen automatisoituvan. Hiljentymiseen täytyisi olla aluksi selvät ohjeet. Pään häly ottaa helposti vallan. Teillä oli onnekkaasti erilainen kosmetiikkatapahtuma. Olen todella iloinen siitä, että Garnier tuo nyt edullisen luonnonkosmetiikkasarjan nimenomaan kaikkien ulottuville. Yhdeksän kuukautta vain luonnonkosmetiikkaa käyttävänä olen välillä tuskitellut hyvien tuotteiden kalleutta. Tulen varmasti käyttämään myös Garnieria. Ja mikä parasta Garnierin luonnonkosmetiikka sopii myös nuorten kukkarolle. Hip, heijaa!!! Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    • Myönnän, etten itsekään lue näitä opuksia, mutta luentona oli vaikuttava ja johtui karimaattisesta persoonasta ja sanomasta, joka tavallaan on itsestään selvää, mutta silti niin vaikeaa omaksua.

      Niin minäkin olen iloinen, tässä nimittäin on sellainen sarja, että tytärkin heti viestitti, että fantastinen, wow mitkä tuotteet ja mikä tuoksumaailma. Lisäksi kun nämä ovat nuortenkin lompakkoon sopivia. Luonnonkosme kun on monesti pienemmiltä brändeiltä ja tämä nostaa kuluja ja hintaa.

      Ihana sinä ja toivon, että ihastut sarjaan, täällä jo sitruunaruohoputsari ahkerassa käytössä, se on fantastinen tuote.

      Ihanaa pääsiäistä Marja. <3

  • Niin upea tapahtuma, tuotteet, miljöö, seura, ruoka, Kape & muu ohjelma! Aloin muuten hengittämään noiden ohjeiden mukaan : ) Uskon itse aarrekartan tekoon, sillä siinä juuri vaikutetaan mieleen positiivisten ajatusten voimalla ja se vauhdittaa luovaa prosessia. Olen tehnyt 1999 jo ekan aarrekarttani ja viimeksi 2011 muistaakseni. Aika jännästi siellä on toteutunut asioita, mm. 1999 aarrekartassa oli L'Oreal ihannetyöpaikkana, no ei ollut L'Oreal mutta toinen kosmetiikkatalo, jossa sitten työskentelin vuosia! Ihana tuo Villa, tuonne voisi mennä viettämään vaikka mitä juhlia!

    • Eikö muuten olekin, että hengitystä täytyy ajatella, mutta toivon oppivani siihen, ettei enää tarvitse. 🙂

      Muistankin, että aarrekartta on sun juttu ja elämässäsihän on tapahtunut niin wow asioita. <3

      Tuo Villa taipuu niin moneen, oli ihanaa päästä kokemaan se ja nukkua tuolla pikkupesässä. <3

      Ihanaa pääsiäistä Heli <3

  • Wau, miten ihana tapahtuma ja vuorokausi sinulla ollutkaan. Ja, ihan huikee paikka. Tuote-esittelyt olisivat varmasti mielenkiintoisia, mutta tuo kokkaaminen Aihisen kanssa olisi erityisesti minusta mielenkiintoinen. Olisi niin hienoa päästä ammattilaisen kanssa keittiöön valmistamaan yhdessä ruokaa, saisi varmasti hyviä ideoita tähän omaan kokkailuun.
    Aurinkoista pääsiäistä! <3

    • No täytyy sanoa, että kaikki oli sellaista, että happi loppuu ihastuksesta. 🙂 Kokkaaminen oli ihan mieletön lisä tuohon vuorokauteen ja hei nyt osaan valmistaa parsaa Kapen ohjeilla. 🙂

      Ihanaa pääsiäsiäistä Kaisa. <3

  • Näyttää olevan mielenkiintoinen postaus, jonka luen kunhan kerkiän. Lapsenlapsia tulossa yökylään ja kaupassa pitää vielä ehtiä käydä papan kanssa.

    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi 🙂

  • Kyllä tuollaisissa puitteissa varmasti viihtyy ja vitsit, että mitä kaikkia ihania herkkuja! Mun on pitänyt grillata kaalta jo ties kuinka ja kauan, josko tämän kevään/kesän aikana?! Näyttää ihan super herkulta.

    • Ihan superhyvää grillattuna ja helppoa grillattavaa. Arvaa mitä, ikinä en ole grillannut aiemmin, eikä meillä kaalia. 🙂

      Ihanaa tiistaita Marie. <3

  • Tunnet mut ja mun muelenkiinnon kohteet sen verran hyvin, että voit uskoa, kun sanon, että kuulostaa mun korviin ihan täydelliseltä unelmavuorokaudelta <3.
    Olen aidosti iloinen, että sait kokea kaiken, mutta Kapen läsnäolosta olen kyllä suorastaan kateellinen :D. On mun idoli ja katson kaikki Kaappaus keittiössä-jaksot, koska rakastan sitä, kuinka Kape saa aikaan niin mielettömiä muutoksia ihmisissä.

    Ja Garnierin bio-sarja pääsee taatusti kokeiluun jahka vanhat purnukat on loppuunkäytetty. Kiitos tästä koko tarinasta ❤️

    • Annukka no tunnen ja tämä olisi ihan niin ollut sun juttu, miljöö, ruoka ja kaikki. <3 Hitsi, kun en ole itse seurannut tuota Kaappaus keittiössä ohjelmaa, mutta nyt on niin moni kommentoinut, että pakko kurkata. 🙂 On vissiin hyvä ohjelma. Kape oli mielestäni todella mukava herrasmies ja sellainen, jolla on kymmenen silmää selässä, niin rautaisesti isoa joukkoa ohjasi kamukokkinsa kanssa.

      Luulen, että tuo Garnier Bio tulee varastamaan todella monen sydämen. <3

      Kiitos Annukka ihanasta kommentista ja mukavaa tätä viikkoa. <3

Vastaa käyttäjälle Suvi Kullström Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud