Guerlain meikissä

Guerlain meikissä
*Yhteistyössä Guerlain
Sain hemmottelevan kutsun käydä Guerlain meikissä ja meikin taikoikin Guerlainin ihastuttava meikkitaiteilija Elisa. Elisan kanssa oli niin rentoa ja aitoa jutustella, että hetkestä tuli erityisen sykähdyttävä. Ne ihanat ihmiskohtaamiset. <3

Ongelmakohtia kasvoilla ovat valuvat suupielet erityisesti ja lippaluomet. Yhtäkkiä olet siinä taitoskohdassa, jos et hymyile, näytät surulliselta ja silmät piiloutuvat raskaiden luomien alle. Toivoin Elisalta näyttäviä silmiä ja heleyttä ihomeikkiin. Päätettiin myös toteuttaa ruskea silmämeikki, koska ruskeita sävyjä aniharvoin käytän luomilla eli värien suhteen olen rohkistunut. 
Laitan tähän mukaan ennen ja jälkeen kuvat ja yllä oleva kuva, on kameran ottama autenttinen kuva ja alla valaistu kuva. Kaikkia muita kuvia on valaistu, jotta meikki tulisi kuvissa paremmin esille ilman varjoja ja kuvien keltaisuutta. 

Guerlain edustaa brändinä luxusta ja hienostuneisuutta ja omaan makuun koen, Guerlainin kosmetiikan olevan markkinoiden kauneinta. 


Eikö ole jo kierrätyksenkin kannalta upea idea nämä Guerlainin keräilyhylsyt, joihin voi aina vain hankkia uutukaisen huulipunan vanhan punan loputtua. Myönnän himoan näistä upeista keräilykappaleista monia. 
Elisa superammattilaisen tavoin taikoi ne silmät sieltä lippaluomien alta esille. Iholla käytettiin Guerlainin uutukaista L’Essentiel Fluid Foundation meikkivoidetta, jossa on aika voimakas kukkainen tuoksu, mutta kasvoilla tuoksu katosi hetkessä. 

Guerlain on yhdistänyt ensimmäistä kertaa luonnollisuuden ja meikin. Meikkivoide antaa luonnollisen hehkuvan lopputuloksen, joka kestää jopa 16 tuntia. Ihostasi tulee täydellinen, valoisa ja raikas. Tuote kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa, suojaten sitä ilmansaasteilta. Miellyttävä koostumus sulautuu ihoosi ja mahdollistaa myös tuotteen kerrostamisen.

Guerlainin aurinkopuuterit ovat yksiä parhaimpia ja oi katsokaa miltä tämän kesän limited edition Terracotta aurinkopuuteri näyttää ja tulee puisessa pakkauksessa, miten nerokas keksintö. Mikä on vielä mahtavaa tässä aurinkopuuterissa, puuteri tuoksuu aurinkoiselle kesälle eli Guerlainin Terracotta tuoksulle

Guerlainilta on ilmestynyt kolme uutta Aqua Allegoria tuoksua ja aiemmin ihan yksiä lempituoksuja sarjalta on ollut Passiflora tuoksu, joka on kirpeitä ja hienostuneita tuoksuja rakastavan unelma. 

Uutuuksista suosikeiksi osoittautui Coconut Fizz, joka ei ollut lainkaan liian makea kookoksen tuoksu vaan lempeän kukkainen ja erityinen suosikki on Ginger Piccante. Suihkautin eilen tätä jumalaista tuoksua ylleni ja valehtelematta pitkin päivää piti itselle muistuttaa, että mistä tämä ihana tuoksu huokuu eli omalta iholta inkivääri mitä kauneimmin tuoksui. 

Tiesittekö muuten, että Aqua Allegoria tuoksuja voi kerrostaa ja taikoa tuoksuja yhdistelemällä, ihan oma tuoksucocktail. 

Eilisen meikin suurimpia suosikkeja yhdessä aurinkopuuterin kanssa oli Guerlainin Météorites Highlighter Duo-korostuspuuteri, joka hohtaa roosan ja lilan sävyissä. Puuteri vangitsee valon kasvoille ja antaa upeaa hehkua. Cushion-tyylisessä rasiassa on mukana peili, joten tuote sopii täydellisesti myös mukaan otettavaksi. Tämän korostuspuuterin sädehtivät hiukkaset ovat ehdottomasti hienojakoisempia, mitä olen nähnyt. Eli sopii myös hillittyä valoa hakevalle ja kerrostamalla saa toki lisää valovoimaa. 
Kunpa osaisin itse meikata näin samettisen tasaisen ihon, joka vielä hehkuu. Meikäläinen ei ikinä hehku. 
Miten upea tämä tuoksupullo kaikille hieman tummempia ruusutuoksuja rakastavalle.  Kukkainen ja raikas Eau de Toilette Florale-tuoksu  Latvatuoksu: ruusuvesi. Sydäntuoksu: ruusu esanssi, ruusun absoluutti, manteli. Pohjatuoksu: musta tee, mustan nahan vivahteet, musta myski. Omalla kohdalla tämä tuoksu olisi erityisiin iltajuhliin, jolloin luodaan tärkeitä muistoja. 
Vuonna 1987 Guerlain valjasti irtopuuterin kokoelmaksi monivärisiä helmiä, jotka paljastavat jokaisen ihon upean heleyden. Kevyt koostumus ja jäljittelemätön orvokin tuoksu. Kulttituotteen aseman saavuttanut Météorites tuo esiin naisten kauneuden. Tänä päivänä Météorites pitää sisällään Stardust-teknologian salaisuuden: valoa tuova polymeeri, joka muuttaa paljaalle silmälle näkymättömän valon puhtaaksi heleydeksi iholla. 

Korjaavat tunnusomaiset Météorites-sävyt tasoittavat ihon sävyä. Malva vangitsee valon, vaaleanpunainen tuo nuorekkaan heleyden ja keltainen valaisee, sekä peittää punaisuutta. Helmet keventävät sävyjen intensiivisyyttä ja sekoittuvat harmonisesti täydellisen räätälöidyksi hehkuksi. Luonnollinen lopputulos, tasainen ihon sävy, täydellisen heleä iho.

Käytä puuterihelmiä meikin kiinnitykseen ja tuomaan valoa kasvoille. Sivele puuteri kasvoille Météorites-siveltimen avulla.

Arvaatte varmaan kuka kerää näitä upeita rasioita ja aina odottaa, minkälainen on kunkin kesä-ja joulukauden rasia. Vuosi sitten mullistavaa oli, kun Guerlain lanseerasi tuoksun Guerlain Météorites Fragrance, joka tuoksuu aivan ylellisille puuterihelmille. Kyseistä tuoksua voisin ajatella käyttävän juuri kesän morsian. 

Sydämelliset kiitokset Guerlainille saada kutsu taitavan ja sydämellisen Elisan meikattavaksi. Nyt alan käyttämään myös ruskeaa luomilla, kiitos Elisan. 

Vinkkinä teille, että ostaessasi Sokos tai Stockmann Helsingistä kaksi Guerlain tuotetta, saat meikin kaupan päälle. Voi olla, että kyseinen palvelu on käytössä myös muissa isommissa kaupungeissa eli kannattaa kysyä. 

Ohessa vielä videolla tunnelmia eilisestä, niin ennen kuin jälkeen meikin ja Guerlain ihanuuksia. 

Löytyykö sinulta omaa Guerlain suosikkia, mitkä on haasteet kasvoillasi, joihin kaipaisit kosmetiikan avulla apua ja oletko käynyt meikattavana. 

Upeaa keskiviikkoa. <3



27 thoughts on “Guerlain meikissä”

  • Käsittämättömän upea silmämeikki, oikeasti ruskea on värisi ja tuo silmien sineä esille! Minäkin annan meikkaajille aina vapaat kädet, löytyy yllättäviä sävymaailmoja, kun itse usein sortuu meikkaamaan samoilla sävyillä. Itsellä haaste juuri saada silmiin ryhtiä, helposti ilme näyttää "lakastuneelta" ja raskaat silmäluomet dominoivat sitä. Upean näköisiä meikkejä : )

    • Kiitos ihanuus niin paljon. 🤗

      Niin totta ja moni meikkaaja tuo eri juttuja esiin, mitä ei itse ole hoksannut.

      Juuri nuo lippaluomien ja silmät saatiin niin hyvin esille.

      Samaa mieltä, että Guerlain meikit on niin chic.

      Ihanaa viikonloppua 🌞💗🌞

  • Huikea tuo silmämeikki, kumpa sitä osaisi tehdä itsekin tuollaisia näyttävämpiä silmämeikkejä- mutta kun ei. Upeaa päivää sinulle upeus <3<3

  • Oi, että kaunis meikki.kyllä ne ammattilaiset osaa työnsä.
    Sulla on vielä kaupanpäällisenä omasta takaa, kaunis hymy.
    Mukavaa päivää.
    >Leenalii

  • Ah, miten hehkeä meikki! Viime vuonna tyttären häihin Butik Turun Sanna loihti minulle meikin, josta en olisi osannut edes unelmoida. Kokemus oli mielettömän ihana alku jännittävälle päivälle, josta jo vuosi hujahtanut. Nyt nuutuneena olisi ilo saada itsestään raikastettu versio. Toukokuun lopun terveisin Tuija

    • Oi miten ihanaa, niin ne taitavat meikkaaja osaavat asiansa ja saavat meistä sellaisia puolia esille, joita ei itse tiennyt edes olevan.

      Olisi kyllä ihana saada aina meikki juhliin ja joskus muutenkin.

      Ihanaa viikonloppua Tuija💗🌞💗

  • Ruskea luomilla näyttää aina hyvältä! Kauniin meikin on Elisa tehnyt ja Guerlainin tuotteet ovat kyllä ihan huippuja. Olen käyttänyt heiltä muutamaan luottotuotetta yhdessä Lancomen kanssa ja hyvin toimii. Ruskea muuten tuo silmien sinisyyden ihan huippu hyvin esille ja korostaa sinun sinisävyisiä vaatteita.

    Kivaa keskiviikkoa Tiia <3

    • Tämä oli kyllä niin yllätys, että miten sinisiltä silmät näyttää ruskeassa meikissä.

      Guerlain ja Lancome aah🤗🤗🤗

      Ihanaa viikonloppua Marjo 💗🌞💗

    • En ole minäkään osannut käyttää, paitsi joskus nuorena, kun oli sävyinä suurinpiirtein sininen ja ruskea.

      Ihanaa päivää Satu 🌼🧡🌞🧡🌼

  • Ihana meikki! Ruskeat on ihan luottosävyjä mun silmämeikissä, niillä on helppo tehdä taikoja raskaille luomille näyttämättä silti överimeikatulta. Suloista kesää, Tiia!

    • Olet niin oikeassa, sillä meikki on näyttävä, mutta ei yhtään hurja. 🧡🌼🧡Mitä mukavinta kesää ihana Marika🌞🌼🧡🌼🌞

  • Upea meikki ja toi kauniit ja isot silmäsi hienosti esiin. Minullakin on jo ongelmana lurppaluomet, mutta meikkaan silmiä vain juhlatilaisuuksiin ja joskus muulloinkin, jos sattuu huvittamaan. Pitäisi kai tässä iässä jo meikata pois lurppaluomet ja silmäpussit. Kivaa keskiviikon jatkoa sinulle!

    • Ihana Marja ja niin sama ongelma, mutta kyllä ne meidän silmät sieltä esille saadaan.

      Ihanaa viikonloppua Marja🧡🌼🌞🌼🧡

    • Kiitos kovasti ja uskon, että tykkäisit inkiväärituoksusta, inkivääriä hienostuneella tavalla, oijoi.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli🧡🌼🌞🌼🧡

  • Täytyy todeta, että ihan mahtavan upean meikin loihti toi Elisa sulle <3
    Käyttäisin varmasti Guerlainin tuotteita, jos kukkaro sen sallisi, mutta kun ei.
    Kiintoisa muisto työajaltani Turun Norssissa oli se, miten yksi työkaverini oli nuoruudessaan ollut Guerlainin omistajien aupairina Ranskassa. Hänen hommansa oli ollut toimia lähinnä seuraneitinä. Ja vasta viikkojen kuluttua hän oli tajunnut, että ai SE Guerlain, koska ranskalaiset lausuvat sen tietenkin "ger'lään" ja hän ei ollut suomalaisena yhdistänyt sitä oikeaan kirjoitusasuun. 😀 Vasta vähän jälkijunassa alkoi raksuttaa, että mitä ne tarkoittavat kun puhuvat "meidän meikkitehtaasta".

  • Upea meikki. Näytät megakauniilta. En ole vuosiin käynyt meikkauttamassa itseäni, olisikin mielenkiintoista nähdä, että miten tästä mörrimöykystä saisi upeuden esille. Ammattilaisen taikaote on ihmeellinen. Oman naaman ongelmat on silmäpussit ja tummat silmänaluset sekä suht iso nenä 🙂
    Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle Tiia kaunotar <3

    • Senkin hassu, olet upea nainen. 💗🤗💗En ole kyllä huomannut ollenkaan, että sinulla olisi iso nenä, ihana Outi.

      Aurinkoista viikonloppua ihanuus 🤗🌞🌼🌞🤗

  • Hienosti meikatut silmät:) Tuollainen silmän ulkonurkan korostaminen tekee upean säväyksen ja avaa katsetta.

    Kivaa loppuviikkoa Tiia<3

  • Upea meikki! Ja kiva kun oli paljon kuvia. Olen aika arka käyttämään varsinkin päivällä vaaleaa kimaltavaa korostusväriä, kun pelkään, että se näkyy liikaa. Pitäisi varmaan rohkaistua, ei meinaan varsinkaan arkiaamuina ole paljoa hehkua havaittavissa ;D

    Mukavaa loppuviikkoa!

    • Tuo kimallepuuteri on niin hienojakoista, että kun sillä vain vähän sipaisee, niin saa pienen pientä hiukkasmaista valoa. Ihana tuote. Toinen on puuterihelmet, hienovaraiseen hehkuun.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa viikonloppua 🌞🌼💗🌼🌞

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud