Kundaliinijoogaa, äänimaljarentoutusta ja linnunkakkaa

Pääsin talvella Clarinsin tilaisuudessa kokemaan äämimaljarentoutuksen ja sen jälkeen sovittiin kamusen Noran kanssa, että pinkaisemme Mariela Sarkiman äänimaljarentoutukseen seuraavan mahdollisuuden tullen ja tänään oli se päivä. 
Puhelimessa Mariela haastoi kuitenkin testaamaan koeluontoista tuntia, jonka alussa oli tunnin kundaliinijooga ja joogan jälkeen 30-minuutin äänimaljarentoutus. En ole koskaan ollut joogassa ja jännitti ja ahdisti etukäteen, että miten tämä rautakanki siellä tunnilla oikein pärjää. 

Siinä kohden, kun tunnilla piti ottaa ne Mikki Hiiri sukat pois ja en meinannut saada kiskottua sukkia jaloista tänään lakattujen punaisten varpaidenkynsien vuoksi ja osa kynsilakoista jäikin sukkiin kiinni, niin katselin ympärille ja mietin näkiköhän kukaan ja mitähän tästä vielä tulee. 
Ensin muuten käytiin Cafe Engelissä päivällisellä ja pyydettiin aamupalat lihapullien sijaan. Tämän kerran onnistui ja hei n. 15e per nassu koko setti ja makukahvin tai teen saa eurolla kylkeen. Iso nam. 
Kundaliinijoogan ja äänimaljarentoutuksen jälkeen iski pieni horkka ja Allas Sea Poolin sauna ja uima-altaat olisivat olleet kovin kutsuvat, mutta ei jäänyt aikaa, koska oman parkkipaikan portit oli menossa 21 kiinni. 

Olo oli merkillinen, kuin olisi energiaa kuin pienessä kylässä ja toisaalta voisi nukahtaa kopsahtaa juuri siihen paikkaan. Aivosumu oli kadonnut, tuli tunne, että aivot ovat täysin auki ja automatkalla pohtiessa tuli niinkin ”fiini” ajatus mieleen, että sain kosketuksen omaan ydinminään. Päässä pyöri paljon asioita, mutta kirkkaana. Yhtäkkiä ajatukset sinkoili erilaisiin positiivisiin muistoihin mm. nuoruuteen ja riparille, jossa myöskin makailimme rentoutuneena lattialla kuunnellen musaguruani Jean Michel Jarrea ja nimenomaan Equinoxea. 
Olo on hämmentynyt ihan siitä miten kirkkaalta aivot tuntuu ja silti kohta nukahdan pystyyn. Voisiko tuleva yö olla painajaisvapaa, johtuuko painajaiset aivosumusta. Miten löytää samankaltainen nollaus uudelleen arkioloissa… Miten tärkeää olisi aivoille ja keholle välillä pysähtyä muulloinkin, kuin pakotettuina levottomina öinä. 
Kundaliinijooga oli armollinen ja lempeä, liikkeet tehtiin silmät kiinni vaikka välillä kurkin meneekö kaikki ihan pieleen ottamalla muista mallia. Olin jäykkä ja polvet vaan natisi, mutta ei ollut joogakilpailua, kuka osaa ja venyy parhaiten, oli täysin oma kupla, jossa seikkailin. 

Tässä vielä Marielan nettisivut Kokonainen.fi ja tässä infoa missä olin, Allas Sea Pool. 

*Lempeää kundaliinijoogaa & äänimaljarentoutus on tunti, jossa Mariela Sarkima johdattelee inspiroivalla tyylillään kaiken tasoiset joogaajat tietoisuuden joogaksi kutsutun kundaliinijoogan pariin. 60 minuuttisen harjoituksen aikana kehoa liikutetaan lempeän sallivasti keskittyen selkärangan joustavuuteen sekä oman vahvan keskilinjan ja syvien lihasten löytämiseen liikkeen tueksi. 

Harjoitus tehdään silmät suljettuina, omassa tahdissa, rauhallisen, syvän hengityksen ja kauniin mantramusiikin rytmittämänä. Tunti päättyy lyhyeen läsnäolomeditaatioon, jonka jälkeen nautitaan 30 minuutin äänimaljarentoutuksesta lämpimän torkkupeiton alla makoillen.

Kaikille oman mielen ja kehon yhteyden löytämisestä kiinnostuneille. Tunti sopii täydellisesti jäykille ja joogakammoisille, väsyneille, stressaantuneille, tai muuten vaan omaa tilaa ja hengähdyshetkeä kaipaaville! Et tarvitse aiempaa kokemusta Kundaliinijoogasta tai äänimaljoista.

Hetken leijailtuani karma päätti kostaa linnunkakan muodossa ja vielä uuteen laukkuseen, jota tuulettelin edellisessä postauksessa. Joten kellä onni on, se onnen kätkeköön, saattaa elämän välillä kujeillessa pitää paikkaansa. 🙂

Onko jooga tuttua ja missä muodossa, entä äänimaljarentoutus, Allas Sea Pool tai Cafe Engel. Kysymysmerkki ei taaskaan sitten näppäimistössä toimi. Miten sinä nollaat mielen eli irrottaudut aivosumusta. 🙂 

Kauniita unia kaikille riparimusiikin tahdissa ja jota kuuntelin kotimatkalla autossa. <3 Kiitos Noralle seurasta ja Marielalle kaikesta tästä. <3




20 thoughts on “Kundaliinijoogaa, äänimaljarentoutusta ja linnunkakkaa”

  • Äänimaljarentoutuksessa olen päässyt retkottamaan pitkin pituuttani kaksi kertaa… ja töiden puitteissa 😉 Kaikki rentoutus tästä maailman metelistä on hyvästä, vaikka se olisi se pieni hetki. Joogaa meillä harrastetaan töissä… ei ehkä sanan oikeassa merkityksessä 😉 Aurinkoa viikkoosi Tiia <3

    • Ei kai sitä ole sanan oikeita merkityksiä, pääasia on fiilis. Niin totta juurikin, kaikki rentoutus missä muodossa vaan, ovat hyvästä.

      Ihanaa päivää Onneli. 💗💗💗

  • Ei ole tuttua ja hiukan samoja fiiliksissä olisin kuin sä, koska ei ole oikein kokemusta. Kuulostaa kyllä upealta. Nuo linnut, ettäs kehtasivat!!!!!

  • Skippi joogalle, mutta ne äänimaljat kelpais! Ja nuo ihanat ruuat, nam.

    Niin ärsyttävää tuo päällekakkaus! Lähteekö lokinliukas edes millään? Sappisaippualla? Älä vaan sano, että laukku on menetetty… (osui vielä siniseen raitaan, pah!).

    Halitus ihanainen ♥

    • Äänimaljarentoutus 🤗

      Huh lähti kakat ja sappisaippualla. Eilen lintu kakki miehen nenälle. 😅

      Halituksua ihanuudelle myöskin💙🤗💙

  • Kiitos jälleen tästä elämänmakuisesta postauksesta. <3 Itse en ole myöskään ollut koskaan joogassa, olisi varmasti hyväksi. Mutta, tuo sukkien pois ottaminen. 🙂 Itse en käytä kynsilakkaa, mutta sukkien pois ottaminen olisi näin yllättäen aika "järkyttävää". Pitkien varpaideni lisäksi, kuivuneet kantapäät jne. Jos vaikka joku näkisi, kaikilla muilla kun on varmasti täydelliset varpaat! 😉
    Aurinkoista torstaita! <3

    • Varvasfobia kun on, niin otti tosi tiukille ja sitten kun vielä paljastui kynsilakan ryttäämät varpaat. Jaan niin sun fiilikset.

      Ihanaa päivää Kaisa💙🤗💙

  • Voi Tiia, kiitän sua siitä, että sinulla on ilmeisesti yhtenä harvoista bloggaajista kommenttien esitarkastus päällä! En voi enää kommentoida bugin takia ollenkaan muihin blogeihin, jossa se ei ole päällä. Kommentointi on bloggauksen suola ja mua melkein itkettää, kun luen jonkun hyvän postauksen jossain ja sitten kommentoin ja kommenttini katoaa bittiavaruuteen ilmestymättä koskaan blogiin. Mutta joo, ei voi mitään, eikä tämä ollut varsinainen asiani, kunhan oli taas pakko avautua.

    Äänimaljoista! Minulla on itselläni tiibetiläinen soiva kulho, joskus sitä soittelen täällä kotonani. Silloin kun oli vielä kissa talossa, en juurikaan soitellut, sillä sen taajuus ilmeisesti särki kisun korvia! Itse kyllä tykkään, ja myös ihan koriste-esineenä ikkunalaudalla äänimalja on kiehtova. Joogassa kävin joskus, hathajoogassa, mutta varsinaisesti en enää joggaile, kunhan yritän muistaa välilllä venytellä muuten kotona. Kaunista loppuviikkoa!

    • Voi eikä ja mikä ihme tuo bugi on ja olen kuullut muillakin olevan. Voi kiitos, kun jaksat kommentoida. 🤗💙🤗

      Oi olet äänimalja ystävä, se väreilevä ääni on ihanaa. Mutta mitä on tapahtunut kisulle, tämä on mennyt ohi.

      Ihanaa päivää Liiolii💙💙💙

  • Jooga on tuttu ja jonku videon opastuksen kokeilinkin.
    Tuo äänimaljajuttu on aivan outo mulle. Pitää vähä lukea siitä.
    Voi ryökäle, minkä teit lokki.
    Toivottavasti sai sen poistettua.
    Nyt pitäis mennä ulos aurinkoon, kun se viimeinkin lämmittää, joten taidan tiputella mokkaa kuppiin.
    Oikeen aurinkoista torstaita sinulle.
    >Leenalii

    • Äänimaljarentoutus on ihanaa, kannattaa kokeilla sitäkin. 🤗

      Nyt on säät hellineet, ihania Aurinkoisia päiviä Leenalii💙💙💙

  • Äänimaljarentoutus on aivan tuntematon juttu. Joogasin aikoinaan kolmisen vuotta. Sitten se vain jäi, ja siirryin meditaatioon. Meditoin joka ilta 20 minuuttia. Tulee vähän samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Meditaatio on kuitenkin enemmän pysäyttävä ja rauhoittava ja helpottaa nukahtamista. Ikävä tuo lokin temppu. Niin kaunis laukkukin.Kaunista torstai iltaa sinulle!

  • Jooga on sellainen juttu, että sitä haluaisin kyllä kokeilla. Minä olen melko taipuisa, mutta polvi on ihan rikki…onnistuisinkohan kuitenkin? Himpuran lintu kun meni kakkimaan sun laukulle 🙁
    Aurinkoista torstaita sinulle Tiia <3

  • Linnunkakkakarma on (tietysti!) iskenyt useammankin kerran. Ja jollei ole ollut linnunkakkaa vaatteilla, olen muuten elämääni tyytyväisenä huomannut tallustelleeni koko päivän vaikkapa hammastahnaa rinnuksilla. eilen hammastahnaa oli mystisesti paidan selkäpuoella, sen huomasin toki vasta illalla.

    • Hih No tietty sulle on iskenyt, Kuinkas muuten. 🤗Haha täälläkin on aina hammastahnat rinnuksilla, meidän selkeä tavaramerkki.

      Ihanaa päivää Tuuli💗💗💗

  • KÄÄK – tuo linnunkakka! Kun olen ollut ensimmäisellä reppureissullani sain linnunkakkaa päälle jo Tukholmassa ja vasta Pariisissa pääsin sen pesemään kunnolla pois. Olin muutamia vuosia sitten Milanossa työmatkalla ja siinä Duomon edessä jostain yläilmoista tuli päälle myös linnunkakkaa. Ei onneksi päähän mutta vaatteet sotkeutuivat. Onneksi oli kotiinlähdön päivä mutta minua hävetti kulkea "kakkaisissa" vaatteissa vielä loppupäivä. Lentokoneessakin sain sääliviä katseita.

    Äänimaljarentoutus on ihanaa! Kivaa perjantaina Tiia <3

    • Voi eikä mikä viheliäinen juttu. Eilen lintu kakki miehen nenälle ihan toisen elämän ekaa kertaa voi mahoton.

      Ihanaa päivää Marjo 💙💙💙

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud