Maateema georgialaisittain

Maateema georgialaisittain
Eilen oli pitkästä aikaa maateeman aika. Koska hurahdin Moskovassa niin kovasti georgialaiseen ruokaan, ruokaa jota pikkuserkutkin tarjosivat 50-vuotissynttäreiden kunniaksi. Georgialainen keittiö on myös kovasti mieheni mieleen ja georgialainen keittiö tuli ukkelille tutuksi, koska aikanaan töiden puolesta ramppasi paljon Venäjällä. Hatsapuri-leipä on meidän molempien ehdoton suosikki. Näistä syistä valikoitui tällä kertaa maateeman antimiksi georgialainen keittiö. 


Maateemaahan pidämme ystäväpariskunnan kanssa heidän ideoimana alunperin. He kysyivät joskus vuonna 2004 tai 2005 tahtoisimmeko me maateemailla heidän kanssaan ja mehän vastasimme tietenkin ”tahdomme.”
Kävin tällä viikolla Itäkeskuksen venäläisessä Kalinka-myymälässä hommaamassa mm. Suluguni-juustoa, joka on se ainoa oikea juusto Hatsapuri-leipään. Tikkurilasta ainakin löytyy  myös vastaava venäläinen liike ja sieltäkin kuulemma saa tätä herkullista juustoa. Mutta jos ei venäläistä liikettä ole ihan lähikulmilla, voi aivan hyvin käyttää mozzarellaa ja fetaa Hatsapuri-leipiin. 
Löysin monta hyvää reseptiä Hatsapuri-leipään ja käytin Yhteishyvä-lehden sivuilta löytämää reseptiä, koska reseptissä oli selkeät ohjeet neljälle leivälle. Meitä oli neljä syöjää, mutta leipä on kuin pitsa eli niin täyttävää, että sen voisi hyvin jakaa kahteen pekkaan tai jopa kolmen ihmisen kesken.


Beach House Kitchen Helin blogissa on myös mahtava Hatsapuri-resepti. 

Ainekset

3 dl
vettä
15 g
(1/3) pala hiivaa
1/2 tl
suolaa
1 rkl
rypsiöljyä
7 dl
vehnäjauhoja

TÄYTE

1 kpl
(200 g) fetajuustoa
250 g
mozzarellajuustoraastetta
1 kpl
kananmuna
1/2 kpl
(1 dl ) kermaviiliä
1 kpl
valkosipulinkynsi
3 rkl
persiljaa silputtuna
1/2 tl
mustapippuria rouhittuna

PINNALLE

4 kpl
kananmunaa

Näin teet

1
Liuota hiiva haaleaan veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikinaan sen verran jauhoja, että syntyy pizzataikinaa muistuttava pehmeä, mutta ei liian löysä taikina. Vaivaa taikinaa 5–10 minuuttia. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna kohota 1 ½ tuntia.
15 g
(1/3) pala hiivaa
1/2 tl
suolaa
1 rkl
rypsiöljyä
7 dl
vehnäjauhoja
3 dl
vettä
2
Säädä uuni 225 asteeseen. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikina huolellisesti ja jaa neljään osaan. Pyörittele palat palloiksi ja anna levätä liinan alla täytteen valmistamisen ajan.
3
Murenna feta kulhoon. Lisää joukkoon mozzarellaraaste, kananmuna ja kermaviili. Puserra joukkoon valkosipulinkynsi. Lisää persilja ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi tahnaksi.
1 kpl
(200 g) fetajuustoa
250 g
mozzarellajuustoraastetta
1 kpl
kananmuna
1/2 kpl
(1 dl ) kermaviiliä
1 kpl
valkosipulinkynsi
3 rkl
persiljaa silputtuna
1/2 tl
mustapippuria rouhittuna
4
Kauli taikinapallot noin 20 cm:n pitkiksi soikeiksi pohjiksi jauhoja apuna käyttäen. Nosta pohjat leivinpaperin päälle pellille. Pyöritä pohjien pitkät reunat molemmin puolin rullalle, venytä ja nipistä päät hyvin kiinni.  Levitä täyte pohjien päälle.
5
Paista hatsapureja uunin keskitasolla 15–18 minuuttia. Nosta pelti uunista ja tee varovasti lusikalla pieni kuoppa kunkin piirakan täytteeseen. Valuta kananmuna kuoppaan. Valkuaista valuu väistämättä myös piirakoiden reunoille ja pellille, mutta se ei haittaa. Paista piirakoita vielä noin 5 minuuttia tai kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuaiset ovat edelleen pehmeitä. Viimeistele persiljalla ja mustapippurilla. Tarjoa hatsapurit lämpiminä.
4 kpl
kananmunaa
3 rkl
persiljaa silputtuna
1/2 tl
mustapippuria rouhittuna

Maateemailussa kuitenkin ”enemmän on enemmän” ja pöydän notkuvaan runsauteen pyritään panostamaan,  joten jokaiselle oma Hatsapuri. 
Etsin maateemaan mummini antamaa Marimekon vihreävalkoista pöytäliinaa, mutta löysinkin tämän mummini antaman joululiinan, joka on värikylläisyydeltään ja kuvioiltaan varsinainen runsaudensarvi ja sopi mielestäni georgialaiseen teemaan just eikä melkein. 

Kirppareilta löydetyt kynttilänjalat ja maatuskat viimeistelivät kokonaisuuden. Kyllä piti googlata, onko Georgiassa myöskin maatuskoja ja ainakin turistikrääsänä myydään, joten pöytään koristeeksi vaan,

Menu lappusta väsäsin tunnin ja vaikka tiesin, että olen tulostimeen ostanut uuden värikasetin, päätti värit eilen lakata toimimasta ja mustavalkoista pukkasi vaan ulos. Joten ei sitten menu hommeleita. Tällä kertaa emme myöskään jostain syystä pukeutuneet teeman mukaisesti, liekö helle vaivasi. 

Meidän pihalla on todella kuuma, joten hätäratkaisuna ukkeli tuikkasi lakanat peittämään ruokapöytää, niin ettei suorastaan saunamaisessa kuumuudessa tarvinnut herkutella. Etsinnässä on suht isoon tilaan, joko päivävarjoja kaksi isoa tai joku markiisi ratkaisu. Helpommalla sanottu kuin tehty, mutta hyviä vinkkejä saa halutessaan antaa tähän pulmaan.
Se vähä mitä georgialaisesta keittiöstä tiedän, niin ruoat ovat runsaita, mutta salaattia jyrsitään paljon. Ohessa oma kyhäelmä salaatiksi, salaattia, tomaattia, kurkkua, granaattiomenaa, fetaa ja kastikkeeksi kermaviilikastike: sinappia, valkosipulia, mustapippuria ja valkoviinietikkaa. 

Menu: munakoisorullia, viinirypäleitä, salaattia, fetaa, hatsapurileipää, munakoisopataa ja saksanpähkinäkanakastiketta ja khinkaleita, jotka ostin venäjäkaupasta. Useat reseptit löysin Soppa365-sivustolta. 

GEORGIALAINEN SATSIVIA (KANAA SAKSANPÄHKINÄKASTIKKEESSA)

AINEKSET

Satsivi tahna

2,5
dl
saksanpähkinöitä

1/2
puntti
korianteria

1-2
chiliä

2-3
valkosipulin kynttä

1
sitruunan mehu
Kanalle

4
kpl
broilerin rintafileitä

öljyä paistamiseen

suolaa

pippuria

1
sipuli

2
rkl
venhäjauhoja

5
dl
kanalientä
Viimeistelyyn

tuoretta korianteria

TYÖVAIHEET

  1. Sekoita sauvasekoittimella saksanpähkinät, korianteri, chilit, valkosipuli, sitruunan mehu ja 1dl kanalientä sekaisin kunnes se on tasaista tahnaa.
  2. Leikkaa broilerin rintafileet kahteen osaan. Kuumenna öljy pannulla ja paista broilerit (suolalla ja pippurilla maustetut) kummaltakin puolelta kauniin ruskeaksi. Nosta kanat lautaselle sivuun.
  3. Lisää pannulle pilkotut sipulit ja kuulota matalalla lämpötilalla n. 5 minuuttia. Älä anna ruskistua.
  4. Lisää jauhot pannulle ja sekoita, lisää kanaliemi pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Lisää tahna ja sekoita kunnes tasaista.
  5. Lisää broilerit pannulle. Anna kiehahtaa ja laske lämpötila alas. Anna hautua 30 min kunnes kastike on paksuuntunut.
  6. Ripoittele päälle korianteria ja rakuunaa.
  7. Tarjoile riisin ja hatsapuri-leivän kanssa.

GEORGIALAINEN BADRIJANI NIGVZIT (TÄYTETYT MUNAKOISO RULLAT)

AINEKSET

1
munakoiso

2,5
dl
saksanpähkinöitä

1-2
valkosipulin kynttä

1/2
tl
valkoviinietikkaa

1
tl
korianteri (mauste)

1/2
tl
chili hiutaleita tai cayenne pippuria (maun mukaan)

1/2
tl
suolaa

1
dl
vettä
Koristeluun

tuoretta korianteria

granaattiomenan siemeniä

1/2
tl
sarviapilaa

TYÖVAIHEET

  1. Sekoita sauvasekoittimella saksanpähkinät, valkosipulit, viinietikka, mausteet ja vesi kunnes tasaista. Maista ja lisää mausteita oman maun mukaan. (Valmista mielellään useampi tunti tai jopa 3 päivää aikaisemmin ennen kuin aiot tarjoilla niin maut ehtivät tasaantua. Säilytä jääkaapissa jos valmistat etukäteen).
  2. Pese ja leikkaa munakoison päät pois. Älä kuori. Leikkaa pituussuunnassa noin sentin paksuisia viipaleita.
  3. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista munakoiso siivut kummaltakin puolelta. Siirrä sivuun talousperilla peitetyn lautasen päälle. (Siivujen kuuluu olla löysiä ei rapeita). Anna jäähtyä.
  4. Levitä tahnaa toiselle puolelle viipaletta ja rullaa kiinni.
  5. Asettele rullat esille ja ripottele päälle korianteria ja granaattiomenan siemeniä.
  6. MUNAKOISOPATA

    AINEKSET

    1
    iso
    munakoiso

    1
    pieni
    kesäkurpitsa

    1
    paprika

    1
    sipuli

    3
    valkosipulinkynttä

    3/4
    dl
    oliiviöljyä

    1
    porkkana

    2
    perunaa

    4
    tomaattia

    1
    rkl
    tomaattipyreetä

    1
    punainen chili

    1
    ruukku
    (lehti)persiljaa

    1
    ruukku
    korianteria

    1
    tl
    suolaa

    1/2
    tl
    mustapippuria

    TYÖVAIHEET

    1. Leikkaa munakoiso paksuiksi viipaleiksi ja ripottele reilusti suolaa viipaleiden päälle.
    2. Kuutioi kesäkurpitsa ja paprika. Hienonna sipulit.
    3. Kuumenna kolmannes öljystä padassa. Lisää sipulit, kesäkurpitsa ja paprika ja paista 5 minuuttia. Raasta porkkana joukkoon. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 20 minuuttia.
    4. Padan hautuessa purista munakoisoviipaleista neste käsin ja pyyhi enin suola paperilla. Kuutioi munakoiso. Kuumenna loppu öljy paistinpannussa ja paista munakoiso pehmeäksi ja kauniin ruskeaksi. Siirrä pataan.
    5. Kuutioi perunat ja tomaatit pataan. Lisää tomaattipyree. Hauduta 15 minuuttia, kunnes peruna on kypsää.
    6. Poista chilin siemenet ja hienonna chili. Hienonna yrtit varsineen. Lisää chili ja yrtit kypsään pataan ja mausta se suolalla ja pippurilla.
    7. Tarjoa pata leivän ja halutessasi fetan kanssa.


Miki nautiskeli meidän kanssa ovelana kuin telttapesässä. Säät hellivät eilen täydellisesti vaikka siitepölyä lensi ilmassa aivan liikaa. 

Pienoinen tehtävävisa oli saattaa eri Maatuskojen osat oikein paikoilleen. Helpommin sanottu kuin tehty. 
Georgialainen keittiö on niin runsas ja täyttävä, joten yleensä tarjotaan hedelmiä jälkiruoksi. Noh me päätimme tarjota marjoja ja granaattiomenaa jäätelöllä.  Eli hedelmää ja marjoja. 
Maateemaan kuuluu aina muisteloiminen ja eilen muistelimme kaikkia eri maateemoja, sillä kaikkea hassua on myös välillä sattunut ja saatiin nauraa vedet silmissä. Joskus olemme olleet niin täynnä alkupaloista, että pääruoka on jäänyt syömättä, mm. jenkkimenu. Kerran olemme nauttineet ”Espanjassa” niin monta lumumba-drinkkiä, että pääruoka ja jälkkäri jäivät syömättä. Tästä lähtien moikkaamme toisiamme tuon surullisenkuuluisan Espanja-maateeman jälkeen ”viva espanja.” 


Strömsötä vietimme mummin Sipoon mökillä ja tuolloin nautimme ensin Strömsö kokkikirjan munakasta ja muita herkkuja aamiaiseksi, tämän jälkeen kirpparille, ostokset sai paljastaa vasta pöydän ääressä ja askartelimme mm.  jääkaappimagneetteja. 


Hauskin magneetti oli Tapsan tekemä, jossa oli lentokone ja luukku ja kun luukun veti sivuun, lentokoneen penkillä istui Linda Evans ja tähän Tapsa lohkaisi ennen luukun avausta ”välillä matkustan vaimon kanssa” ja sitten Tapsa veti luukun sivuun ja Linda Evans paljastui ja tähän Tapsa lausui ”ja välillä matkustan jonkun toisen kanssa.” Nerokkaan briljantti magneetti sanon mä. Oma muumimagneetti on mummin kesäpaikan jääkaapin ovessa tälläkin hetkellä. 


Maita kuitenkin ainakin on ollut alkaen vuodesta 2005, Kreikka, Jenkkilä, Intia, Tanska, Thaimaa, Japani, Caribia, Sveitsi, Baltian maat, Strömsö, Meksiko, Ranska ja varmaan muitakin, mutta huonomuistisuus vaivaa. Loppuakaan ei toki maissa vielä näy, mutta naureskelimme, että eläkeläisinä viimeiset maat taitavat sitten olla Suomi-ja brittikeittiö. 

Jos haluat lukea meidän aiemmista maateemoista, kaikkiahan suinkaan ei blogissa ole, sillä blogi on paljon nuorempi, kuin ystäväpariskunnan kanssa pitämä maateemaperinne, niin löydät juttua alla olevasta linkistä. 
Miten siellä, tykkäättekö järjestää tälläisiä teemailtoja, olisiko teillä suositella meille jotain maata ensi kerralle, entä lempikeittiöisi ja inhokkikeittiösi, missä maassa on maailman paras ruoka ja missä kamalin. 

Herkullista sunnuntaita kaikille. <3


Ai niin vielä vinkki, Kalinka-kaupasta sai tätä lempparileipää, jota aina raijaan Tallinnasta. 






30 thoughts on “Maateema georgialaisittain”

  • Apua mitä herkkuja! Kuolailin näitä kuvia jo eilen instassa. Odotan aina näitä teidän teemajuttuja, maailmassahan maita riittää. 😀

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia. <3

  • Voi kiesus, miten upeat herkut. Ja mikä briljantti idea järjestää tuollaisia iltoja…niitä voisi pitää ihan perheenkin kesken.

    Mun on ehkä pakko kokeilla tuota munakoisopataa…olen yrittänyt nyt syödä enemmän kasvisruokaa.

    Ja Gruusia leipää todellakin pitää hakea aina Tallinnasta. Viimeksi löysin 1 leivän (!) eihän se riittänyt mihinkään. ;D

    Iloa päivään Tiia <3

    • Tää on niin kiva idea ja olisiko näitä jo 13-vuotta järkätty.

      Ehdottomasti munakoisopata kokeiluun. 🤗

      Nyt leipää saa sitten Itiksestä, nam. 😋

      Aurinkoista viikkoa Taru 😘

  • Siis niin WOW miten täydellinen menu & kattaus superkaunis! Hatsapuri on kyllä herkkuani, omasta blogista löytyy ns. helposti tehtävä ja normikaupasta löytyvillä aineksilla toteutettava hatsapuriresepti, vaikka ihan varmasti tuo aito juusto tekisi nautinnosta monikertaisen! Meillä vietettiin aiemmin syntymäpäiviä teemamaiden mukaan, mm. mun 35-v synttärit oli meksikoteemaiset ja pukeutuakin sai! Thaimaa- ja japaniteemaiset syntymäpäivät olivat myös ikimuistoiset, pitäisi ottaa uudestaan perinteeksi. En kyllä keksi mikä maa olisi ruokakulttuuriltaan kamalin, tuntuu että kaikista löytyy "helmiä", ihan hirveän liha-, läski- ja laardipitoiset ruoat jätän suosiolla rauhaan : ) Oletteko jo kokeilleet korealaisen keittiön teemaa? Sieltä löytyy kaikkia ihanuuksia kuten kimchi ja bibimbap. Täällä sulatellaan vielä eilisten taloyhtiön talkoiden jämiä, meillä oli kaikenlaista kasvisteemaista alkuruokaa ja sitten oikein luksuhodaribuffa, hauska oli hääriä keittiövastaava ja ihmisillä oli niin hauskaa, että talkoiltiin iltakymmeneen saakka vielä yhteisen iltapalan merkeissä!

    • Oi mitä synttäreitä ja kun olet niin mieletön kokki, niin mahtoi olla herkkuja tarjolla. 😋

      Korealaista ei olla vielä kokeiltu, mutta Porvooseen on tullut korealainen ravintola, siellä on pakko käydä pian ja sukeltaa ensin inspiroitumaan korealaiseen maailmaan.

      Oikein ihanaa päivää Heli ja jei huomenna nähdään. 🤗😘🤗

  • Aivan mahtava idea ei todellakaan yhtään kitch vaikka niin väitit.

    Meillä on ollut ainakin polynesilainen, espanjalainen ja japanilainen ilta. Hauskoja aina.

  • Huh herkkujen määrää. Hatspuria pitää heti tehdä, kun pääsen kotiin. Hyvä idea tuo maateema. Pitää pistää harkintaan. Kiitos hyvistä resepteistä. Moni sopii kasvissyöjällekin. Aurinkoista sunnuntaita!

  • Ihania herkkuja!!! Tällaiset teemajutut ovat hauskoja.

    Ystäväni täyttäessä 40 vuotta järjestimme hänelle yllätysviikonlopun mökillä. Tästä lähti traditio. Joka syksy vuokraamme viikonlopuksi mökin ja painumme naisporukalla maalle. Ystäväni täyttää tänä vuonna jo 57 tai 58 vuotta eli vuosia on jo paljon takana. Melko alussa keksimme teemailun. Yleensä meillä on jokin teemamaa, kuten teilläkin, mutta on ollut myös esim. Keski-Euroopan mäkiviikot Matti Nykäsen kanssa tai hippiteema. Suomi- ja Lappi-teemat ovat olleet myös hauskoja. Tänä vuonna matkustamme Intiaan ja sehän on oikea runsaudensarvi. Ollako esim. hindu vai olisinko mieluummin Bollywood-tähti? Yleensä nimittäin pukeudumme jotenkin teeman mukaisesti ja ohjelmaakin on tarjolla. Milloin teatteriesityksiä, milloin runonlausuntaa, milloin tanssishowta. Alkujaan naisia oli mukana matkassa kahdeksan. Kaksi on tippunut vuosien varrella pois, mutta muuten on sama porukka koossa.

    Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle <3

    • En kestä, Ai että luin nautinnolla. Ihan mielettömiä kemuja teillä ja mahtaa olla odotettua ja kivaa. 😍🤗

      Oikein ihanaa uutta viikkoa Mannilainen😘💜😘

  • Ihan mahtava idea tuo maateema. Me pidettiin aikoinaan tyttöporukalla erilaisia teema iltoja, kuten karibialainen ja kiinalainen ilta. Sounnustauduttiin ihan asusteita myöten teemaan ja kokattiin yhdessä, se oli tosi kivaa.

    Tuota hatsapuria täytyy kokeilla, luulen että mieskin tykkäisi.

    Kivaa iltaa Tiia ♥

  • Täällä on toinen georgialaisen ruuan ystävä ja kuolaten katselin ruokapöytääsi! Nam! Täytyy joku kerta minunkin kokeilla kokata georgialaista ruokaa kotona.

    Meillä ei ole varsinaisia teemaillallisia järjestetty, mutta japanilainen ja italialainen ovat sellaista lemppareita, että joskus tulee kokattua noilla maateemoilla pidemmän menun mukaan.

    Onko perulainen ja saksalainen keittiö jo kokeiltu?

    • Ehdottomasti kokeiluun kotonakin. Tää on niin meidän molempien juttu, tämä georgialainen ruoka. 🤗

      Kiva kuulla ja nyt vaan maateemailemaan georgialaisen ruoan parissa.

      Jei hyvät ehdotukset, ei ole perulaista tai saksalaista ruokaa vielä kokattu.

      Ihanaa päivää ❤️😘❤️

  • Toinen kerta, kun mun kommentti hävis. Uusiks….
    Voi apua, mitkä maateemat teillä on ollut. Tarjoilu ja kattaus aivan upea. Oot kyllä mestarikokki.
    Noita leipiä pitäis kokeilla tehdä.
    Tykkään tehdä uusilla ohjeilla tarjottavaa. Lauantaina tein sillä sun ohjeella intialaista broileria ja huomenna tulee sitä makaronilaatikkoa.
    Meillä on yhden kerran ollu, tavallaan teema tarjottavaa.
    Amerikkalaiset pannukakut ja vaahterasiirapit. Hih
    Sillon koristelin kotia amerikan lippunauhalla ja kuistin ikkunoissa oli sellaset pyörylät vekattu lipun
    väreillä. Ovessa vielä tervetulotexti. Pannareita kolmella pannulla ja taikinaa litrakaupalla.
    Lapsille ja aikuisille maistui.
    Kivat juhlat meilläki silloin.
    Pitäis järkätä useammin tuollaisia.
    Pitää käydä kurkkaamassa teidän aiemmat maateemat.
    Mukavaa alkavaa viikkoa
    >Leenalii

    • Oi miten kivaa kuulla, että siellä maistuu nuo meikäläisen pöperöt. 🤗

      Ihana tuo teidän jenkkiteema, nyt vaan uudet pannaribileet pystyyn. 😘

      Ihanaa päivää Leenalii😘

  • Ihania tällaiset maaillat! Tuo kattauksen pöytäliina oli ihan nappivalinta enkä
    itse välttämättä heti yhdistänyt sitä jouluun. Maatuskat myös hauska lisä pöytään.
    Georgialainen ruoka on itselleni täysin tuntematonta mutta herkulliselta näyttää 🙂

    • Niin kiva kuulla ja omasta mielestä tuo pöytäliina sopi just tähän teemaan.

      Nyt vain georgialaiseen ravintolaan syömään, uskon että tykkäät.

      Ihanaa päivää Marjo😘

  • Hieno idea tuo maateema.
    Georgialaisen keittiön herkut näyttävät houkuttelevilta – ainakin sinun loihtimina. Kaunis kattaus on plussaa 🙂
    Jos järjestäisin kutsut maateemalla, ne olisivat varmasti meksikolaiset.
    Hyvää illan jatkoa!

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud