Miksi on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä?

Miksi on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä?
Olen seurannut pientä somedraamaa tai keskustelua tässä parin päivän aikana. Myönnän olevani toisen henkilön puolella, mutta en ole ilmaissut kantaani suuntaan enkä toiseen. Olen monesti huomannut, että asioihin puuttuminen ja mukaan meneminen lopulta haavoittaa omaa itseä. 

Toisaalta miten maailma muuttuu, jos lampaana vaikenee. Miten todeta asiat hienovaraisesti loukkaamatta toista. Miten ylipäänsä ihmisen on vaikeaa myöntää, jos on väärässä saatikka pyytää anteeksi?

Tässäkin draamassa, jos vain toinen henkilö osaisi sanoa, no nyt tuli mokattua ja minäpä opin tästä jotain ja kiitos palautteesta. En tiedä miten paljon hän on muualta saanut negatiivista tai ilkeää palautetta, mutta se mitä olen itse nähnyt, se on ollut asiasta sanottua. 

Mutta onko kellään oikeus sanoa toiselle vaikka hyvällä asialla olisikin, koska kaikkihan me mokaamme. Miksi toinen saa armon vain jos osaa pyytää anteeksi, miksi niin kauan puristetaan seinää vasten, halutaan tavallaan saada toinen myöntämään virheensä. Miksi on niin tärkeää olla oikeassa? Miksi ei vaan hiljaa voi todeta, no nämä on näitä. 

Taas päästään siihen kysymykseen, jos kukaan ei sanoisi koskaan mitään, maailma makaisi paikallaan, mutta jos kukaan ei myöskään sanoisi mitään, olisiko vähemmän mielipahaa, sotia, draamaa, välien rikkoutumisia? Mikä on kulloinkin se oikea valinta?


Hirmu vaikea aihe, johon ei tule selvyyttä, ei ainakaan muiden asioihin puuttumalla. Ainoa mitä itse voi opetella, on myöntää virheensä, päästää ilmoille yksi maailman kaunein sana eli sana ”anteeksi.” Toimia esimerkkinä muille, olla se joka myöntää virheensä ja kenties olla  täten ilmapiirissä, jossa kaikilla on helppoa ja vapauttavaa mokata välillä, pyytää anteeksi, saada anteeksi ja antaa anteeksi. 

Naurattaa joskus mieheni kanssa, kun käymme ns. turvallisessa ilmapiirissä huumorilla kilvoittelua siitä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. Mikä nautinto meille molemmille on saada joskus olla kumpikin vuorollaan oikeassa ja tietäen, ettei se käy toisen itsetunnolle, oikeassaoloa saa meidän kesken tuulettaa. 

Heti kuitenkin kun mennään turvallisen kodin ilmapiirin ulkopuolelle, ihmissuhteet monimutkaistuvat ja tietyt käyttäytymiskoodit tulee otettua käyttöön. Kotona sitä on ja tulee saada olla se parhain versio itsestään, mutta myös se käsijarruton versio, jonka aivot on narikassa ja kieli suusta ulkona.

Jokainenhan miltei meistä pelkää torjutuksi tulemista. Pyytäessään anteeksi, sitä on heikoimmillaan. Täytyy ojentaa oma olemus toisen ihmisen huomaan alastomimmillaan ja myöntää olevansa virheellinen, ihminen joka mokaa. 

Mutta miten kaunis sana ”anteeksi” sana onkaan, silloin kun se vilpittömin sydämin toiselle lausutaan. Se kertoo rohkeudesta, se kertoo vahvuudesta olla inhimillinen kaikkine heikkouksineen, se kertoo siitä, että on valmis kehittymään ihmisenä, kasvamaan ja oppimaan muiden ihmisten kanssakäymisestä asioita myöskin omasta itsestään. Olla toisen edessä vailla ylpeyttä, siinä on jotain koruttoman kaunista. 

Anteeksi pyytäminen on vapauttavaa ja samalla todella pelottavaa. On pelottavaa kasvaa ihmisenä askel askeleelta, koska sinne vihan alkuportaisiinkin olisi niin helppoa jäädä kellumaan. Katkeruus on varsin oivallinen turvatyyny.

Joskus on kamalan vaikeaa pyytää anteeksi, joskus helppoa, joskus anteeksipyyntö on tapahtunut toista ihmistä miellyttääkseen ja myönnän, olen niin pieni ihminen, että tälläiset anteeksipyynnöt osaltani ovat jääneet korventamaan mieltä, jos toinen on käyttänyt anteeksipyyntöäni väärin tai pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, ei ole tullut tilanteessa vastaan.

Paras ja huojentavin anteeksipyynnön kohtaaminen on ollut se, kun molemmat osapuolet osoittavat toisilleen ymmärrystä, asettumista toisen asemaan ja ovat niin vilpittömän helpottuneita itse keskustelusta, että lopulta puolin ja toisin pyytävät toisiltaan anteeksi kaikkea sotkua, draamaa, toisen mielipahaa, omaa mielipahaa, niin ettei lopussa ole enää merkitystä kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä. Kummallakin on ollut mahdollisuus päästä sisälle toisen sielunmaisemaan ja nähdä mistä toinen tulee, oppia jotain toisesta ja itsestä. Tälläisistä kokemuksista aina oppii jotakin ja myös sen, ettei se anteeksi pyytäminen niin hirmuisen pelottavaa olekaan. 


Toki on tapauksia, että kaikki on mustavalkoista, mutta perusihmissuhdesolmuissa on usein vain erilaisia harmaan sävyjä. 

Miten siellä, onko helppoa pyytää anteeksi, tunnetteko ihmisiä, jotka eivät ole koskaan väärässä ja näkevät aina vikaa muissa? 


Mitä olette parhaasta anteeksipyyntökokemuksesta saaneet? Onko teistä on pelottavaa pyytää anteeksi?


Sydämellistä viikonloppua. <3






47 thoughts on “Miksi on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä?”

  • Mä oon niin out kaikesta draamasta. Ehkä hyvä, että ei tiedä kaikkien draamoja. Ihanaa viikonloppua ❤️

  • Konflikti tilanteilta ei varmasti kukaan meistä voi täysin elämässä välttyä. Tähän ikään mennessä on kyllä tullut usein tilanteita vastaan jossa anteeksi pyyntö on pitänyt esittää ja jälkeenpäin on ollut vain niin helpottunut ja kevyt olo. Anteeksi pyytäminen on tärkeää ja sen soisi onnistuvan kaikilta. Virheitä meistä jokainen tekee se on ihan varma, täydellistä onnistujaa/ihmistä ei vain ole:) Sydämellistä viikonloppua sinne myös♥

    • Juurikin näin, vaikea on sana, mutta sen lausumista voi myös opetella. Vilpitön anteeksipyyntö ja anteeksianto ovat yksiä kauneimpia asioita.
      Ihanaa päivää Päde. ❤️🤗❤️

  • Ikä on tuonut tullessaan helppouden pyytää anteeksi. Nuorempana ja ylpeämpänä, oli huomattavasti vaikeampaa myöntää virheensä. Pyydetään joskus anteeksi, vaikka alunperin vika ei olisikaan minussa, koska en tykkää riitelystä. Olen aika kiltti, mutta jos minua tarpeeksi monta kertaa loukkaa, voi ystävyyden kanssani unohtaa. Anteeksipyyntö tuo mukanaan helpotuksen, että tilanne on omalta osalta hoidossa, sitten vaan toivotaan, että saa anteeksi.
    Haleja päivääsi Tiia ❤️

    • Ihan sama juttu. Voin anteeksi pyytää, vaikka molemmat olisivat olleet väärässä. Näissä tilanteissa olen sanonut, että pyydän osaltani anteeksi toivoen että toinenkin tulisi vastaan. Jos tätä käytetään hyväksi ja toinen ei ole koskaan väärässä, ei siinä ole hyvän ihmissuhteen siemeniä. Jos mokaan, lakki kouraan ja vilpitön anteeksipyyntö.

      Niin kauniisti kirjoitat. Ihanaa päivää Outi. 🤗❤️🤗

  • Oih, kirsikkapuu kauniissa kukassa. Nyt on hauska kuva, juuri nuon minäkin riisun tupakengät, kun istun. Kenkä jää jalan alle ja jalaka kengän päälle huilaamaan. (ilman sisäkenkiä jalat ei kestä kävellä)
    No sitte siihen aiheeseen. Meillä myös joskus väitellään asioista ja kumpikin tuntuu olevan oikeassa. Selitykset ja makoisat naurut päälle anteeksipyynnön kera ja se on siinä. Ollahanpa joskus huumorilla pohdittu, että otetaan sininen vihko käyttöön, johon kirjataan päivän tapahtumat, mutta siinähän se "köyhän" aika menis☺

    Muistuupa mielehen muutaman vuoden takainen tapaus, kun pyysin eräältä ystävältä anteeksi, tosin en edes tiennyt mitä pyysin, mutta pakko oli saada tilanne jotenkin raiteille. En oikein tiedä sainko anteeksi, kun vastaus oli, "hyväksyn anteeksipyynnön". Mieltä jäi kuitenkin kaivertamaan, kun tilanne oli sellainen, että odotin myös anteeksipyyntöä, jota ei sitten koskaan tullut.
    Anteeksi ja kiitos on niitä kauneimpia sanoja, joita tulisi useimmin käyttää ♫

    Ihanaa viikonloppua Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫ ♥

    • Ihana parisuhde teillä ja huumori on parisuhteessa niin tärkeää.

      Tuo tilanne kuulostaa siltä, että tavallaan anteeksipyyntöäsi on käytetty hyväksi, toisessa ei ns. Ollut muka vikaa. Näissä tilanteissa kun molemmat pyytävät osuuttaan anteeksi ihmissuhde usein vaan syvenee ja menee uudelle tasolle. Ihmisten tulisi ymmärtää, että meillä kaikilla on vastuu. Mitä ihaninta viikkoa Marja-Terttu❤️😘❤️

  • Olen joutunut pyytämään anteeksi, koska joskus olen kerkeä kieleltäni ja impulsiivinen. Ehkä tästä johtuu, että saan itsekin helposti anteeksi. Somedraamoja en edes lue. Ja niihin puuttuminen olisi ajan ja oman energian haaskausta. Anteeksi sana on tosiaan kaunis kuten kirjoitit.

    • Ihana sinä ja vilpittömin sydämin osoitettu anteeksipyyntö on niin kaunis asia, että se tulee vilpittömin sydämin myös vastaanottaa. ❤️

      Ihanaa päivää Marja😘❤️😘

  • Anteeksi-sana ja aito tunne sen takana avaisivat niin monta solmua, puhdistaisivat ilmaa ja vaikuttaisi niin moneen ihmissuhteeseen, mutta miksi se on niin vaikea sanoa…Onko se ylpeyttä, katkeruutta vai kykenemättömyyttä ymmärtää oma osa ja arpa vaikkapa jossakin ihmissuhdekonfliktissa, en tiedä. Olen itse pystynyt aika helpostikin pyytämään anteeksi ja minulta saa helposti anteeksiannon, jos joku on tietämättään loukannut. Olen aika mustavalkoinen esim. luottamuksen pettämisessä, että sitä en voisi koskaan antaa anteeksi.Lempeän hempeätä lauantaita & kauniita ajatuksia sinne.

    • Ylpeys ja viime kädessä torjutuksi tulemisen pelko ovat näitä seikkoja, ettei aina rohkene pyytää anteeksi.

      Luottamus kun särkyy, se jättää juovan. Omalla kohdalla tämänkin olen valmis antamaan anteeksi, koska joskus ihmiset voivat omien kriisien vuoksi vaikka olla niin sekaisin. Uuden mahdollisuuden saa, mutta ei montaa. Itseään pitää myös muistaa suojella. Ihanaa päivää Heli🤗❤️🤗

  • Totta turiset. Uskallan pyytää ja antaa anteeksi, kun siihen on edellytykset. Kerran pyysin anteeksi enkä saanut, koska toinen osapuoli ei halunnut. Mutta voimme vaikuttaa vain omiin tekemiisiime. Anteeksi voi antaa vaikkei anteeksi olisi pyydettykkään. Anteeksiannolla on valtava voima. ��

    • Niin totta, tärkeintä on, että oma sydän on puhdas ja voi katsoa itseään peilistä. Muihin ei voi aina vaikuttaa ja joskus täytyy mennä vain eteenpäin.

      Niin hienosti kirjoitat, että anteeksi voi antaa vaikka ei olisi pyydettykään. Tämä on välillä mielettömän vaikeaa, mutta jos siinä onnistuu, uskomaton painolasti katoaa.

      Ihanaa päivää Mia❤️😘❤️

  • Olen joutunut monen draaman keskelle, vaikken ole itse siihen halunut osallistua. Sukulaiset, työtoverit ja ystävät ovat ajautuneet ristiriitoihin ja antameet ymmärtää, että minun pitääisi valita puoleni. Vaikea tilanne aina.

    Oma luonne on tasoittunut nuoruusvuosista, en enää sähähdä nin helposti. Miehen kanssa emme ole koskaan 17 vuoden aikana riidelleet, muta pomoni kanssa olen silloin tällöin ottanut yhteen. Viime viikolla kivahdimme molemmat toisillemme, mutta pyytelimme molemmat anteeksikin.

    • On kauhea tilanne, jos täytyy valita puolia. Sellaiseen ei tulisi kenenkään joutua, eikä sellaista ihan kevyesti voi keneltäkään myöskään odottaa.

      Ihan mieletöntä, ettette ole koskaan riidellyt. Meillä on palapelin palat loksahtaneet vähän enemmän kyllä kipuillen. Uusperheen kuvioihin mahtuu niin paljon ja on ollut paljon erilaisia ulkopuolelta tulleita paineita. Mutta aika on rauhoittanut ja nykyään nauretaan, jos meinaa leimahtaa.

      Ihanat te, näen miten te kultaiset olette toisiltanne anteeksipyytäneet.

      Ihanaa päivää Tuuli ❤️😘❤️

  • Anteeksi -sanalla on ihmeellinen voima! Olen välillä aika suorasanainen ja anteeksi olen pyytänyt aina, kun olen hoksannut – välillä töissä, kun joku asia on joltakulta mennyt pieleen, olen jopa ottanut syyn niskoilleni ja puhelimessa pyytänyt anteeksi loukkaantuneelta ja kas kummaa – asiaan ei ole sen koommin tarvinnut palata;)
    Hieno kirjoitus jälleen kerran, Tiia ihaNainen ja hyvää viikonloppua sinulle <3

    • Ihana sinä ja minulla on vähän tunne, että jos sinulla leimahtaa, niin ihmiset lähellä kyllä ymmärtävät, ettei sydän kultaa lady pahalla.
      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Ladysein 😘❤️😘

  • Itse myös joskus murehdin muiden draamoja liikaa. Somessa on kyllä aina draamaa ja kaaosta ,jos tuntuu että ahistaa otan tauon somesta ja teen itselle voimaa antavia positiivia asioita. Ikävä fakta on että jotkut ihmiset ei myönnä virheitään tai osaa pyytää anteeksi. Kokemuksesta tiedän ettei sekään välttämättä auta vaikka asiasta sanoisi useampi ihminen ,toki tämäkin tapauskohtaista. Voihan olla että joku ottaakin opikseen. Itse olen vaan lyönyt usein päätäni seinään kun olen yrittänyt ihmistä saada tajuamaan virheensä. Itse osaan myöntää virheeni ja pyytää anteeksi. Koitan vältellä ihmisiä jotka aina tietää parhaiten ja ei osaa nauraa itselleen. Negatiiviset ihmiset on jotenkin kuormittavia.

    • Somedraamoja ei kyllä pitäisi seurata, eikä muiden draamoihin osallistua, mutta joskus sydän sanoo ettei voi vaieta.

      Nuo ovat hyviä määreitä, ihmiset jotka eivät koskaan myönnä virheitään, eivät naura itselleen, muille kyllä saattavat nauraa muille, ovat monesti juuri sellaista negatiivista Seuraa, jota on hyvä välttää. Joillekin katkeruus ja kateus ovat elämän turvatyynyjä ja näistä koen, että "heikot sortuu elon tiellä." Vahva ihminen ei katkeroidu.

      Ihanaa päivää sinulle. ❤️❤️❤️

  • Anteeksi on kaunis sana. Anteeksi on myös julma sana. Kun syyllinen onkin se, joka ei anna anteeksi. Kaikkea kun ei tarvitse. Anteeksi on kaunis sana jos sitä tarkoitetaan, mitä sanotaan. Monesti niin käy, että sama jatkuu…silloin se on vain tapa, hokema. Silti. Se on kaunis sana…kun sitä käytetään oikein. Olen pyytänyt anteeksi ja minulta on pyydetty.

    • Anteeksi sana voi olla tyhjä. Loppupeleissä teot ratkaisee. 😘🤗❤️Oikein käytettynä yksi maailman kauneimpia sanoja.
      Ihanaa päivää sinulle. ❤️🤗❤️

  • Ikävää kaikki draamailu, syö energiaa ja hautoo ikäviä tunteita. Helpommalla tosiaan pääsisi, kun vain myöntäisi "tappionsa".

    Nuorena, kun ego vielä saneli käyttäytymistäni, oli hirmu tärkeää olla oikeassa varsinkin parisuhteessa. Erehtyminen – ja etenkin sen tunnustaminen – oli yhtä kuin häviön tunnustamista, jopa nöyryyttävää. Johtui ehkä osaltaan myös siitä, että jonkin niin haavoittuvan näyttäminen toiselle oli sama kuin olisi heittänyt raadon leijonalle. Asia ei koskaan jäänyt siihen. Anteeksipyyntöä seurasi "mitä minä sanoin" tyyppinen roast, joka aiheesta riippuen joko jatkui kauan, tai pidempään.

    Nykyään "olit oikeassa" ja "anteeksi, minä erehdyin" tulee naurettavan helposti ja vailla mitään sätkyjä. Ikä on varmasti tehnyt tehtävänsä, mutta erehtymisensä tunnustaminen on mielestäni taito, jota voi ihan oikeasti harjoitella! Lasten kanssa, parisuhteessa, työyhteisössä, ihan missä vain. Tilaisuuksia tähän tulee lukemattomia jatkuvasti, koska ihminen ON erehtyväinen otus. Ja kuten kirjoitit, toisen asemaan asettuminen voi opettaa paitsi siitä toisesta, myös jotain meistä itsestämme.

    Lempeää sunnuntaita Tiia! <3

    • Nuorena oli niin niin paljon tärkeämpää olla oikeassa ja silloin myös pelotti enemmän. Teot on kuitenkin ihmisen mitta eli sanat voivat olla tyhjiäkin.

      Olet kokenut rajun liiton, jossa lyötyä on lyöty lisää,joka on varmasti ruokkinut arvottomuuden tunnetta. Meitä mahtuu maailmaan niin monenlaisia.

      Juuri näin, nykyään anteeksipyyntö on helppoa, vaikeinta se on silloin, kun ihminen on tärkeä ja on pelko tulla torjutuksi.

      Ihanaa päivää Nelina ❤️💗❤️

  • Anteeksi pyytäminen ja antaminen on hirveän tärkeää. Mun on ollut aina helppo pyytää anteeksi ja uskon, että siinä antaa lahjan myös itselleen.

    Hyvää anteeksipyyntöä ei ikinä seuraa mutta-sana ja se on aina vilpitöntä.

    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

  • Joskus anteeksi pyytäminen tuntuu vaikeammalta ja joskus helpommalta. Joskus anteeksipyynnön voi estää omat kokemukset siitä, että nyt en sitten enää kelpaa, en voi hyväksyä epätäydellisyyttäni, jos anteeksipyyntö torjutaan jne <3

    • Ihan juuri näin, jokainen tilanne ja ihmissuhde kun on eri. Parhain tilanne on, kun molemmat tulevat vastaan ja oppii ja oivaltaa mistä toinen tulee. Siinä samalla oppii aina jotain myös itsestään.

      Ihanaa päivää Katja❤️❤️❤️

  • Sana anteeksi on siitä upea sana että se ei kulu vaikka kuinka käyttää, samoin kiitos ja ole hyvä. Jos maailmassa ei sanottaisi mitään suoraan niin kyllä luulisin niitä sotia olevan enemmän. Ihmisethän usein motkottavat selän takana ja siellä ne asiat paisuu ihan mittaamattoman isoiksi eli pommi valmis. Somessa on tavallaan helppoa nillittää ja kiusata, jankuttaa ja vääntää… mutta miksi kummassa? Tuntuu että monilla on itsellään niin paha olla että ei osata kanavoida tunteita järkevästi, vaikka olisikin oikeassa. Kyllä se anteeksi pyytäminen voi olla vaikeaa ja varsinkin jos kyseessä ei ole läheinen ihminen. Tilanteessa tuntee itsensä jotenkin paljaaksi, vaikka asia ei niin ole. On helppoa sanoa että aina pyytää anteeksi mutta voin sanoa omakohtaisesti että väliin on vaikeaa, mielummin vajoaisin maan alle. Elämä kun on niin… ei helppoa 😉 Mutta kuten tämän aamun luntakin seurasi auringonpaiste niin tyyni seuraa somemyrskyjä.

    • Ei ole aina helppoa pyytää anteeksi, mitä suurempi on torjumisen pelko, sen vaikeampaa on pyytää anteeksi.

      Somekiusaaminen on jotain niin pimeää, etten ymmärrä, kuin kertoisi totuuden ihmisen raadollisuudesta, päästetään irti normeista ja ollaan läpinäkyvästi pahoja. Tuossa kuitenkin vahingoittaa itseään, negatiivisuus aina syö

      Oikein ihanaa päivää Onneli💙💙💙

  • Virheitä sattuu kaikille. Ristiriitatilanteilta ei voi kukaan täysin välttyä. Aiheutuu mielipahaa.
    Mitä vanhemmaksi olen tullut sen helpommaksi anteeksi pyytäminen on tullut.
    Anteeksi antaa voisin joskus, vaikkei kukaan esittäisikään anteeksipyyntöä. Oma olo keventyisi.
    Parasta tietenkin olisi, jos osapuolet voivat keskustella asiasta kiihkotta, toistensa asemaan asettuen, kuten kirjoitit.
    Otit esille tärkeän aiheen.
    Hyvää alkavaa viikkoa Tiia <3

    • Juuri niin samaa mieltä. Parhaimmassa anteeksi pyyntö kohtaamisessa molemmat kasvaa taas hippusen ihmisinä ja ihmissuhde syvenee.

      Ihanaa viikkoa Kirsti Kaija🧡🧡🧡

  • Miten vaikeaa se virheen myötäminen onkaan tai anteeksi pyytäminen? Vaikeaa varmasti meille jokaiselle ja kun en vielä ole tavannut ihmistä, joka olisi kaikessa oikeassa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

  • Mulle anteeksipyytäminen on aika helppoa. Tai onhan se siis välillä nöyryyttävää, kun on töpännyt, mutta kyllä se silti helposti sujuu. Erityisen tärkeää mielestäni on aina ollut pyytää anteeksi silloin, kun toinen on minun mielestäni loukkaantunut sikäli syyttä, että en ole tarkoittanut oikeasti mitään pahaa. Olen kiistellyt tällaisen anteeksipyytämisen tärkeydestä, koska joidenkin tuttujeni mielestä silloin ei oikeastaan saa pyytää anteeksi, koska tulisi samalla ikään kuin myöntäneeksi, että teki sen loukkaantumista aiheuttaneen asian tahallaan. Minusta taas erityisesti silloin haluan pyytää anteeksi, että loukkasin, jos olen tehnyt sen vahingossa. Olen luonteeltani puhelias ja itsekeskeinen enkä huomaa ennen kuin jälkeenpäin, miten käytökseni voidaan tulkita. Olen myös tosi nopea kaikessa, enkä enää usko, että hitaammaksi ja harkitsevammaksi ikinä muutunkaan, olen kyllä kovasti yrittänyt onnistumatta. Mutta anteeksi pyytämään tällä luonteella oppii hyvin! 🙂

    • Mielenkiintoinen kulma. Minusta anteeksipyyntö ei missään nimessä myönnä teon tai sanojen tahallisuutta. Me kaikkihan mokaamme ja olemme inhimillisiä olentoja, asiat voivat tahattomasti joskus klikkitilanteisiin. Minusta tuo, että ajattelee ja kokee noin, on juuri sitä turhaa ylpeyttä, josta juurikin pitäisi päästää irti.

      Monestikin pääsee itseltänikin sammakoita ja joita jään saihuiltani rauhoituttua itsekin pohtimaan. Nämä ovat niitä hyviä hetkiä varulta itsekin pyytää anteeksi. Kiitos kovasti erilaisista kulmista asiaan ja ihanaa päivää sinulle. ❤️❤️❤️

  • Katsotaan onnistuuko kommenntointi enää ollenkaan. Viime aikoina Blogger on nielaissut kommenttejani, ainakaan ne eivät ole koskaan ilmestyneet blogiin. Yhä hullummaksi menee Bloggerin ongelmani. Mutta anteeksipyytämisestä, mulla on historiassa yksi tapaus, jossa minä ja eräs tehtiin mielestäni kummatkin väärin, mutta vain minä pyysin anteeksi. Lopulta pystyin antamaan anteeksi myös toiselle, vaikka hän ei ikinä pyytänyt minulta anteeksi. Sain mielenrauhan ja sovinto syntyi, kun luovuin odottamasta anteeksipyyntöä. Kaunista päivää Tiia, täällä siivotaan! 😀 P.S. Sinäkin näköjään saat englanninkielistä roskakommenttia. MIkä niiden idea on?

    • Oi ei mikähän tuossa on ja kiitos, että jaksoit kommentoida.

      Olet viisas ja taakasta voi vapautua, kun lakkaa odottamasta toisilta jotain vaan päättää vapauttaa itse itsensä. Ei mitään hajua mikä roskapostin syy, olen vahingossa julkaissut, normisti heitän suoraan roskakoriin. Kummallista se on.
      Ihanaa viikkoa Liiolii🧡🧡🧡

  • Mulla on nyt sellainen ongelma, että mulle tuli tästä niin paljon ajatuksia, etten pysty millään kaikkea kirjoittamaan :).

    Oikea ja väärä on monimuotoinen juttu. Ihmissuhteissa eritoten, kun välttämättä ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää, vaan ainoastaan erilaisia näkemyksiä asioista, joista ei välttämättä koskaan synny yhteisymmärrystä.

    Nuorempana mulla oli kova tarve olla aina "oikeassa", tai ainakin ilmoittaa, mitä mieltä olen. Nyttemmin en enää koe sitä oman mielipiteen esiintuomista joka käänteessä ollenkaan tärkeäksi, koska se on vaan mielipide muitten joukossa. Ja varmaan se on osin iän mukanaan tuomaa laiskuuttakin (tai siis pitäisi tietysti sanoa, että viisautta ;)), joka auttaa hetkessä puntaroimaan ennakkoon, haluaako ajautua jatkoväittelyyn vai pääseekö helpommalla, kun pitää mielipiteensä vaan omana tietonaan. Aiheen merkityksellisyydestä ja senhetkisestä fiiliksestä riippuu. Ja joskus on vaan kiva sanoa toiselle, että "olet tossa ihan oikeassa", vaikka ei itse välttämättä samaa mieltä olisikaan, mutta aihe on sille toiselle tärkeä, ja itselle ei niinkään. Tulee vastapuolelle hyvä mieli, eikä ole itseltä pois.

    Ja sitten mietin sitäkin, että kumpi oikeasti on vaikeampaa, anteeksipyytäminen vai anteeksiantaminen. Mulle ei anteeksipyytäminen ole mikään ongelma, vaan itsestäänselvyys, jos on aihetta, mutta sen sijaan mun on vaikea antaa anteeksi ihmiselle, joka kyllä pyytää anteeksi, muttei koskaan muuta käytöstään niin, ettei sitä anteeksipyyntöä tarvitsisi joka käänteessä viljellä. Sana menettää merkityksensä ja ihminen mun luottamuksen.

    Tässä oli noin 1% siitä, mitä kaikkea ajattelin, mutta nyt ei pysty enempään kirjoittamiseen, koska oikeasti mun pitäis nyt tehdä töitä, eikä miettiä muuta 🙂

    Terkkujaaa <3

    • Juurikin tuo, aina ei ole oikeaa ja väärää, voi olla montakin kulmaa, mutta ymmärtää vastakkainen kulma on aika hieno juttu. Näiden tilanteiden vuoksi on myös luotu kompromissi, mikä on parhaimmillaan myös todella kaunis ja tyydyttävä asia.

      Olet niin oikeassa ja samaa "vikaa" enää ei vaan aina jaksa väitellä. Lähdetään siitä, että se on opittua viisautta, ymmärrystä siitä, ettei tuohon pyörremyrskyyn kannata lähteä. Joskus on taas pakko, muuten ei sydän lepää ja ehkä jos siinä tilanteessa vaikenee, olisiko se sitten jo sitä laiskuutta, joka on ymmärrettävää sekin. 🤗

      Ihan juuri noin, ei edes ne sanat vaan teot, muuten se anteeksipyyntö on vain tuuleen heitetty sana, ei sen kummempaa ja joka murentaa luottamuksen. Teot on ihmisen mitta.
      Juurikin se, tästä olisi voinut tehdä loputtoman romaanin, koska aiheeseen on miltei yhtä monia kulmia kuin ihmisiä tai ainakin ihmisluonteita.

      Ihanaa päivää Annukka🧡🤗🧡

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud