Ihana päivä!

Ihana päivä!
Eilen oli työkeikka Vantaalla ja kysyin rakkaalta Tuula-tädiltä, että haluaako lähteä ennen keikkaa sushittelemaan Jumboon ja käydä kaupoissa sillä välin, kun olen hommissa ja sen jälkeen viettää päivä mökillä Sipoossa. 

*Pople kevyet mansikkajuomat Lignell&Piispanen kaupallisessa Instagram yhteistyössä. Näitä herkullisia juomia saa ihan marketeista. Niin herkullisen makeita, joten me Tuulan pojan vinkistä tuikattiin limeä juomaan ja johan syntyikin herkullisen kirpeän makea kesäjuoma. Instassa näistä ensi viikolla enemmän. 
Polan kukkapaitulit on Tokmannilta ja käytiin eilen hakemassa tädille samanmoinen paituli, sillä matkimme aivan surutta toinen toisiamme, no oikeasti meillä on ihan samanlainen maku. Arvatkaas paljon kukkapaidat maksoi, no 12e. 
Tuula-täti ja meikäläinen muksuna ja meidän kultainennoutaja Pontus. Tuula-tädin kanssa ollaan oltu kuin paita ja peppu aina ja kun olin pieni Tuula retuutti meikäläistä joka paikkaan ja aina valitin, kun käveltiin pitkiäkin pätkiä milloin mihinkin, että jalat on ihan ”ranskanleipää”, setsuuria tietty meinasin. Milloin oli jano ja milloin kutitti jostain, mutta Tuula ei ollut ikinä moksiskaan vaan naureli vaan menemään. 

Tuulan luokse oli lapsena aina vapaapääsy ja saatoin koulun jälkeen mennä Tuulan sohvalle Lassieta katsomaan ja paukutella poppareita. Tuulan koti oli samassa rapussa kuin työpaikka, jossa toimi hammashoitajana.

Uuh mitkä sushiläjät eilen kietaistiin. Tuula kävi Flamingon puolella olevasta Tammer Tukun myymälästä ostamassa ihanan tyynyn 14e ja jäin itsekin tyynyä pohtimaan. 

Niin katkera, koska kaktus Jättistä ei näy saavan enää mistään ja tilalle on tullut Unicorn Jättis, joka on vain tylsä iso mansikkatuutti. Kaktuksen nälkään nautittiin jälkkäriksi nämä mitkä lie Passionit, joissa on kyllä kirpeää hilloa tuutin loppuun asti ja kuorrutus on jännän purkan makuista. Oikein hyvä, mutta ei Kaktuksen veroinen.
Aah Sipoon kesäpaikka, joka lapsena oli milloin paratiisi, milloin tylsä kidutusleiri. Etenkin tiistaipäiviä kammosin, sillä silloin kalastaja kävi. Aina tiistaisin oli kalaa, jota inhosin lapsena ja vieläkin vähän kammoan lämmintä kalaa. 

Tädin koiruli Bea, joka kirjaimellisesti töhötti joka paikassa ja ehti miltei joka kuvaan. 

Sillä välin, kun olin työhommeleissa, oli täti ostanut kuvan paidan ja housut KappAhlista ja meikäläisen tietty piti hakea samat. Nämä maksoi 16e kpl kumpikin ja housut mukavan joustavaa materiaalia ja sivuvetskarilla. Sivuvetskarin joutui täti auttamaan kiinni, koska oikeassa kädessä on vihoitteleva tenniskyynärpää ja massu pullotti susheista niin kovin, että hyvä kun meni vetskari tosiaan kiinni ollenkaan.

Tokmannilta myöskin löytyi Polan ah niin mukavat kukkapöksyt ja tietty tädin kanssa molemmat ostettiin samat ja 12e hinta. Ostettiin myös samanlaiset kukkakuvioiset paidat ja 12e nekin, mutta itselle on liikaa kukkaa ja kirjavaa, että käyttäisin paitaa yhdessä housujen kanssa. 

Haha ostettiin vielä nämä samanlaiset hiuspompulatkin KappAhlista alle 3:lla eurolla. 

Siinä se nyt on, yksi neljästä ilmestyneestä Muumimukeista. Kuvat ei anna näille mukeille oikeutta vaan nämä tulee nähdä livenä. 

Tälläisiä tähän viikonloppuun ja nyt mies tuolla savustaa lohta ja ilma on lempeä, kuin mikä. Mitäs siellä on touhuttu viikonloppuna ja onko teillä kertoa tarinoita jostain erityisen rakkaasta sukulaisesta ja teidän yhteisistä muistoista. <3


Vielä vinkkinä suvaitsevainen ihmissuhdedraama Netflixillä. Iiihaanaa sarja. <3





22 thoughts on “Ihana päivä!”

  • Ihania kuvia ja kauniita vaatteita. <3

    Ihmettelin eilen Prismassa, miksi yksi pariskunta kaiveli muumimukiständin alimpia kerroksia. Ajattelin, että hajoavat kohta kaikki. Sitten, kun pariskunta oli häipynyt, menin itse tiirailemaan, niin siellä olikin juuri noita ihania uutuuksia, mutta jäljellä ei ollut kuin yhtä laatua. Ne on kaikki niin kauniita, mutta itse olisin halunnut ostaa tuon, joka sinullakin on kuvassa.

    Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    • Eikä nyt nämä uudet mukit loppuvat kaikkialta ja en tajunnut ostaa loppuja. Kesämukiakaan ei ole missään. Kääk ja paniikki.

      Toivottavasti löydät tuon mukin ja ihanaa päivää Mannilainen 💙💙💙

  • Upeita vaatteita. Noita Polan pöksyjä katselin itsekin, mutta Karkkilan Tokmannilla oli vaan sitä lyhyttä pöksyä jäljellä ja pitkät ois jotenkin enemmän mua. Ootte tätisi kanssa tosi paljon saman näköisiä, eli kauniita molemmat.
    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

  • Niin kauniita olette molemmat! Miten laitat hiuksesi, kun ne on aina niin upeasti? Pysyvätkö kiharat seuraavaan päivään ja jos pysyvät, mitä hiuskiinnettä, muotovaahtoa tms. käytät? Suloista juhannusviikkoa! T. Sari

    • Kiitos niin paljon ja taidanpa ensi viikolla tehdä hiusjutut miten laitan hiukset. 🧡💙🧡Kiitos kovasti vinkistä. Muuten postasin juuri kuukauden kosmesuosikit ja siellä mitä hiuskiinnikkeitä käytän ja millä saan volyymia hiuksiin ❤️💙❤️

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Sari💙❤️💙

  • Ihania ootte molemmat <3 Olette löytäneet ihania kesähepeneitä. Ja miten edullisesti! Tästä sen näkee, että huokeatkin vaatteet voivat olla todella hyvännäköisiä. Aurinkoista ja rentouttavaa juhannusta!

  • Ihania kuvia ja leppoisa kesätunnelma välittyy tänne kotisohvalle saakka.
    Superraikas on myös tuo kukkapaitis, ihan on sun näköinen ja itsekin voisin sen haluta….

    Muiskuja viikkoon!

    ps. mäkin ihailen tuota sun upeaa leijonanharjaa. Ihan täykky!

  • Oih ihanuus ja herkkis- kuvat!! Niin ihana tunnelma! 🙂 Kun täälläkin saisi aktivoitua itsensä kunnolla asukuviin, tuli uusia pentuja 7kpl (vikat sellaiset kyllä nyt!) ja niiden kanssa mennyt aika ja energia… "Onneksi" luovtus lähellä jo! Normi arkeen 🙂 Sipoo on niin ihanaa paikkaa, tuli vietettyä tädin (hahaa <3) perheen kanssa. Mahtavia muistoja veneilystä ja kesäfiiliksistä! Sulla niin ihania nuo kukkakuosit! Mä en ymmärrä, kun itse en vaan saa/osaa pitää, vaikka ihailenkin esim sun päällä….
    Ihunaa viikkoa sinne Tiia <3

    • Ooh kiitos sinä ihana 🧡🧡🧡

      Voi ei mikä vauhti ja homma teillä on, mutta ovat ne pennut söpöjä voi elämä.

      Juu en ole mikään yltiökukkafani, menee kausissa ja sisustuksessa ei kukkia lainkaan.

      Ihanaa päivää ja juhannusta ihana. 💙❤️💙

  • Liiks! Näen niin paljon samaa Tuula-tädissä ja nuoressa sinussa tuossa kuvassa, jossa hän pitää pikkuista Tiiaa sylissä! Kun katsoo sinun hääpostauksen kuvia vaikkapa.

    Hauskat samisvaatteet. Söpöset te. ♥

  • Olipa kiva kesätarina <3 Olette samannäköisiä sinä ja Tuula-tätisi, kaunottaria molemmat. Kivat kesäiset samisvaatteet olette ostaneet! Samanlainen, hyvä maku kummallakin. Ihanat kesänaiset!
    Aurinkoista juhannusviikkoa! <3

  • Mukavia kuvia, varsinkin tuo naurava kuva sinusta Kappahlin vaaleassa asussa ja koiran kanssa on aivan ihana<3 Siitä tulee itselleni hyvä fiilis:)

    Ihanaa viikkoa Tiia<3

Vastaa käyttäjälle Mannilainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud