Siivousnaama

Siivousnaama
Nuutunut, mutta onnellinen tai olisiko helpottunut oikeampi sanavalinta. Kuka tykkää siivoamisesta, no en minä ainakaan, mutta kyllä siinä hommassa jotain kieroutuneella tavalla koukuttavaa on.

Eilen karkasi lapasesta. Pieni rippijuhlia varten ajateltu perussiivous kasvoi hillittömäksi siivouspyörremyrskyksi. Voisiko olla muuten tylsempää, mutta samalla kiitollisempaa aihetta jauhaa täällä, kuin siivous. Siivoamisesta puhuvat ovat tylsiä, mutta tässä sitä tylsänä puhutaan.
Ammattijärjestäjä Laura Holmström, joka on muuten fantastinen tyyppi, niin Laura on päässyt jotenkin persoonallaan alitajuntaan. Juu ei Kon Mari ole meikäläisen juttu vaan Laura.

Tarvittiin nimittäin kaksi asiaa, 50vee mittariin ja ikääntymiseen liittyvä kuolemanpelko ja Lauran somessa rummutus ”älä kiinny tavaraan.” Nimittäin ikää pulkkaa ja tavaraa kertyy. Kuoleman pelon kautta aloin pelkäämään, että mitä jos kohta kupsahdan ja kaikki nämä romppeet jää siivottavaksi jälkikasvulle.

Me vanhemmathan emme halua olla lapsillemme vaivaksi, on heidän tehtävä vaivata meitä. Siksi alkoi hirvittää ajatus, että lapset olisivat kaiken tämän tavaran keskellä siivoamassa jälkiä ja tuskailemassa. Suorastaan alkoi hävettämään mielikuvissa tuo ajatuskin. Mietin jopa, että nauraisivatko lapset roinille ja koin tästä ajatuksen tasolla jo, häpeän tunnetta. 
Mikä sitten hävettää. Ensin sisustetaan, rakennetaan pesää ja kotia ja tämän kaiken jälkeen vuosien saatossa iskee tunne, että tarvitsenko kaikkea tätä roinaa.

Eilen lähti 3 jätesäkillistä kamaa roskiin ja 3 Ikeakassillista vaatteita kamulle. Yhtäkään vaatetta en säästä enää, ”jos laihdun joskus takaisin vaatteisiini” teemalla. Koska en ikinä laihdu ja jos laihdun, ehkä haluan sitten jotain uutta, enkä vanhoja vaatteita.

Kuitenkin koin, luopumalla liian pienistä vaatteista, luovuin myös hoikasta vartalosta tai noh haaveesta saada vanhat mitat takaisin. Niin kauan, kun pieneksi menneet vaatteet lojuivat varastossa, oli olemassa mukamas todellinen haave jonain päivänä mahtua niihin. 


Nyt olen hyväksynyt nykyisen tilanteen, eikä liian pienet vaatteet ole enää muistuttamassa hoikemmasta minästä. Hieman kaiken tähän liittyvien tunteiden välimaastossa vielä kipuilen, teinkö varmasti oikean päätöksen.
Purkkeja lähti ja paljon muuta, mutta liian paljon jäi. Silti jäi myös tunne, että jotain jäi myös ihon alle. Fiilis, että tästä se lähtee, jokavuotinen hävitysprojekti. Nyt luovuin näistä ja näistä, ensi kerralla taas jostain muusta. Joskus ollut rakas tavara sai eilen lähteä ja asiasta tuli valtavan hyvä fiilis, sillä roina orjuuttaa ja roinasta luopuminen vapauttaa jotain kehossa ja mielessä, kuin olisi mielensä putsannut samalla. 

Joten siivousraivo, joka ei ollut perus pölypallojen karkotus vaan tehdä mm. vaatekaappiin tilaa niin, että nyt sieltä vaatekaapista aidosti löytyykin jotain eli nimittäin juuri vain ne omat lempivaatteet.

Ihminen on ihmeellinen, saattaa omistaa paljonkin vaatteita, mutta kulkee päivät pitkät samoissa lempivaatteissa. Miksi sitten omistaa niin paljon. Onko se, se ostoshetken vai omistamisen tuoma euforia. Miksi eloton tavara saattaa tuoda turvallisuutta.
Tässäpä taas roinia, jotka eivät lähteneet kierrätykseen, eivätkä kaatopaikalle, mutta ties vaikka jonain päivänä lähtevät nämäkin. Sillä eilen lähti sellaisia aarteita joita aiemmin en osannut kuvitella hävittäväni.

Lasken tämänkin kriisiksi, tarpeeksi puhdistautua ennen elämän ehtoota. Kuulostaa dramaattiselta, mutta koska matka on pitkä minimalismiin tai edes lähelle sitä, niin ainakin lähtölaukaus on startattu.

Miten siellä, vähemmän on enemmän vai enemmän on enemmän tai jotain siltä väliltä. Minkälainen shoppaaja olet? 

Kerro ihmeessä paras siivousniksi, sillä tämä rippijuhlien laukaisema siivousraivo oli vasta alkusoittoa. Odottakaas, kun elokuussa meillä juhlitaan häitä.

❤️Kivaa viikonloppua kaikille ja kiitos Lauralle siitä, että olet inspiraationa❤️


34 thoughts on “Siivousnaama”

  • Samaistun olotilaasi vaikka siihen viiteenkymppiin on vielä vajaa vuosi. Loma kun alkoi lähti vaatekaappi syyniin ja mun kuittihässäkkäpaperiloota. Omien vanhempien jäljiltä kun siskojen kanssa saatiin monta vuotta tehdä läpikäyntiä ja sitä kirpparille roudausta niin en kuolemaksenikaan jätä samaa omille bambiinoille! Joku roti omissa romuissa on pakko olla 😉 Voimia viikonloppuun <3

    • Just näin ajattelen, olisi karmeaa, jos omat lapset joutuisivat tuskaillen käydä meidän roinia läpi.

      Ihanaa tiistaita Onneli ❤️❤️❤️

  • Hei, minäkin siivosin eilen kaappeja. Minulle tosin jo vuosia on vähemmän ollut enemmän.. Sitä tarvitsee loppujen lopuksi niin vähän. Ahdistun tavarapaljoudesta. Ostan tosi harvoin , mutta harkiten. Olet fiksulla tiellä;)

  • Siivousraivoa odotellessa. Edellinen oli muutama viikko takaperin mutta nyt pitäisi taas siivota kunnolla, aika ei vain tahdo riittää. Onneksi meidän lähelle tuli kirppari kesäkuun alussa ja minulla on pöytä varattuna. Jos vaikka saisi jotain myytyä…
    Niin, ne laihtumista-odottavat-ihanuudet…osaisikohan jo itsekin niistä luopua ja hyväksyisi, että olen keski-ikäinen ja vähän muodokkaampi mitä 10-20 v sitten? 😀

    • Anna odottaa, siivousraivo tulee kyllä, viimeistään kun ei enää kestä. 😅

      Kirpparionnea Matkatar ja ihanaa päivää 🍃💚🍃

  • Jaan tämän kanssasi.
    Meillä alkaa maanantaina iso remontti ja asunto pitää olla tyhjä. Olemme vieneet useita autokuormallisia mm. lasten säästettyjä vaatteita Hopelle.
    Tavaraa on kertynyt 20 vuoden aikana käsittämätön määrä.
    Pohdin eilen aamulla miltä täällä näyttäisi viiden vuoden päästä, jos emme tekisi tätä raivausta nyt 🙄
    Samalla raivaaminen on todella puhdistavaa ja ajatus remontoidusta, kohtuu määrän tavaraa sisältävästä kodista pitää motivaation yllä.
    Jouduimme keväällä tyhjentämään anoppilan, molempien appivanhempieni siirryttyä ajasta ikuisuuteen, ja voin sanoa, että olihan urakka. Anoppini oli kerännyt tavaraa valtavat määrät, eikä mitään ollut koskaan heitetty pois.
    En aio omalle jälkikasvullemme jättää sellaista perintöä, sen päätin.

    Ihania rippijuhlia teille Tiia ❤️

    Sannikaarina

    • Huh olette siellä nyt ison mylläkän keskellä. Täälläkin annettu Hopelle vaatteita ja lasten polkupyörä, tulee hyvä mieli. 🤗

      Lopussa kiitos seisoo teilläkin vaikka nyt varmaan on hiki päässä siellä.

      Onpa ollut hurja homma tuo anoppilan tyhjennys ja sellaisen kun tekee, todella tulee tunne ettei omille lapsille halua vastaavaa perintöä jättää.
      Kovasti tsemppiä teille ja kivaa heinäkuuta Sannikaarina. 💚🤗💚

  • OLette superahkeria, well done <3 Vähemmän on itselle enemmän ja paljon on vuosien mittaan laitettu kiertoon, mutta silti tuntuu että liikaa on, varsinkin tuota kuvausroinaa, jolle on onneksi saatu oma huone, eikä ne kummittele keittiössä! Just suunniteltiin että kun tulee sadepäivä, otetaan yksi huone käsittelyyn ja tehdään suursiivous. Ammattijärjestäjä olisi kyllä tarpeen, sillä minullakin on monta laatikollista esim. vaatteita kokoa 36, niihin en ehkä koskaan tule mahtumaan enää, mutta niihin on kiintynyt ja odottaa sitä hetkeä mukamas jos joku ihmelaihtuminen tapahtuisi. Ihan konmaritus-henkiseen hävitysmeininkiin en lähtisi, sillä koti saa olla kodikas ja siellä saa olla esineitä kertomassa talon ihmisten historiasta paljonkin! Tälle illalle on sentään jotain suunniteltu, toisen pakastimen tyhjennys ja sulatus ja sitten toisen fiksu järjestely, jotta tulee hyödynnettyä joka nyssäkkä yms. Ihania juhlia teille <3

    • Kuulostaa just hyvältä ja samanlaisilla ajatuksilla täällä. Samaa mieltä myös kodin sisustuksesta, asteekikkoa ei meikäläisestä saa millään. Tyhjä koti on omaan makuun steriili.

      Kiitos kovasti Heli ja ihanaa keskiviikkoa. 💚💚💚

  • Voi vitsit, tuo on huojentavaa, kun saa tehtyä kunnon supersiivouksen! Meillä oli lakkiaisten takia myös tuo sama rumba, vaikka suoranaisesti silloin ei mennyt roksiin tavaraa, mutta viikko sen jälkeen, kirpparilla, hävitin suurimman osan, kun en halunnut raahata huonon myyntipäivän jälkeen paljoa mitään takaisin.On todellakin niin paljon kaikkea turhaa nurkissa, vaikka kuinka muka ajattelee, että sit joskus tätä käytän, niin sitä päivää tuskin tulee. Jonkun verran säästelen pikkuroinaa,että siitä sitten tuunaan, jotakin ja se on toiminut, kun en anna rönsytä yli, mutta hyvä on välillä saada oikein kunnon hävitys-päivä aikaiseksi.
    Muistan kun äiti kuoli ja isän muutettiin toisaalle, niin sitä kamaa oli vaikka toisille jakaa. Minä olin meillä se, joka sisaruksista ensin aina sanoi, että roskiin, sillä olen ollut hyvä tuossa hävittämisessä. Mutta toki on hyvä säästää niitä tärkeitä ja toimiviakin juttuja, ettei turhaan hävitä ja sit harmittele:)
    Mutta nyt nauttikaa juhlista ja onnea vielä!

    • Juu ei kaikkea tarvitse hävittää, mutta on se puhdistavaa. Mutta kyllä meillä kodin sisustuksen tekee erilaiset sisustustavarat. 😍

      Monilla taitaa olla vanhempien kodin tyhjennys ja se ollut suuri homma. Sodan jälkeinen sukupolvi taisi kasvaa siihen, ettei mitään saisi hävittää.

      Ihanaa heinäkuun alkua Minna. 💛🍓💛

  • Hohhoijakkaa, jos joku näkisi meidän romuvarastot, vastikään mies huusi vielä minikyökin, tosin siistin, harmaan ja uudenaikaisen kiertonet-valikoimastani, koska kuvittelen että meillä joskus on pihamökki, johon sen tarvin – No kai se pitää kenkätä johonkin, ettei mene huonoksi suulassa:) Ennen juhannusta siivosin vanhaa puolta, mitä muilta hommilta ehdein ja eilen siivoilimme vuokralla ollutta yksiöni terassia, kun näin muuttolavalla pöydän ja neljä uuden veroista tuolia ja yhtäkkiä olinkin niitä rikkaampi ja ihan ilmaiseksi. Sitä ennen luovutin koululta myytyä rompetta ja tavaraa ja luovutan koko viikonlopun vielä… Olin ammanakin vähän aikaa pikku Oovelle kun lapsillakin on muuttopuuhat. Kauhistelin muuttorojun määrää ja säälitti etten enempää voinut auttaa. Romun määrä elämässäni on kai hallitseva ja vallitseva:) Hyvää kesää Teille ja rippitiitiselle onnittelut ❤️

    • Irja kukin ehdottomasti tavallaan ja voi pojat kyllä meilläkin on romua ja asteekikkoa minusta ei saa tekemälläkään. 😅

      Hieno löytö tuo pöytä ja tuolit. 😍

      Kiitos kovasti ja samoin sinulle. 💚🤗💚

  • Siivous on hyvää elämän siivousta samalla!
    Laura on oikeassa, materiaan ei kannata kiintyä liikaa.
    Minä tein valtavan luopumis-siivousurakan kuusi vuotta sitten tänne etelään muuttaessa ja se kannatti!

    Onnentäyteistä rippijuhlaa sinne!

  • Ihana Sinä ♥ Tuttuja tunteita siellä käyty läpi. Olen koittanut luopua aina jostain ostaessani uutta ja se aika hyvin toimiikin, kun on rajallisesti tilaa säilyttää. Nytkin nurkissa pyörii pari kirppiskassia joissa on just noita jos joskus laihdun-vaatteita ja aika ajaa niiden yli, ennekuin minä niihin mahdun 😀

    Mä vältyn rippijuhlasiivoukselta kun tuon parvekerempan takia juhlitaan muualla, mutta odotan innolla teidän rippijuhla kuvia ja kuulumisisa, jos vaikka saisin jotain inspiraatioita.

    Ihania juhlia ♥

  • Olen hävittänyt paljon tavaraa myymällä niitä kirppiksien kautta pois. Esimerkiksi vaatteet, joita en enää käytä ovat saaneet uuden omistajan juurikin kirppiksen kautta. Toukokuussa minulla oli viimeksi kirppispöytä ihan kivijalkakirppiksellä ja tosi paljon vaatetta lähti silloin. Tiedän, että meillä on edelleen tosi paljon sellaista tavaraa, joita emme tarvitse. Olen vaan niin älyttömän huono ja ehkäpä laiskakin siivoamaan ja käymään niitä tavaroita läpi. Ihana tunne kyllä tulee siitä, kun lopulta saa sitten laitettua ylimääräistä tavaraa kiertoon ja pois itseltä. Elokuussa on taas kirppispöytä, joten suursiivouksen paikka olisi täälläkin.

    Ihanaa viikonloppua ja rippijuhlia teille ♥

    • Kirppis on niin mahtava juttu kyllä. Olen omat vaatteet luovuttanut ystävälle ja ne mitkä ei kelpaa, niin saa vaikka myydä ne. 🤗

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Krisse💛

  • Olipas mukavaa luettavaa…tuota karsimista olen minäkin tässä nyt harrastanut.
    Vuosia olen keväisin siirtänyt "sitten, kun laihdun" talvivaatteita varastoon ja syksyllä taas kaappiin… toisinpäin sitten kesävaatteita…huah…voiko tyhmempää oman mielen pahoitustapaa enää olla, kuin katsoa niitä liian pieniä riepuja, siellä kaapissa roikkumassa. Nyt olen hävittänyt kaikki…no ainakin melkein kaikki kaapissa kutistuneet vaateet. Vieläkin kyllä nuo kertyneet makkarat häiritsevät, mutta ei lainkaan niin paljon..:))
    Niin, ja tuo siivousnaama on ihan hyvän näköinen!

    • Ihana sinä ja meillä ollut selvästi sama meno. Helpotti vihdoin luopua liian pienistä vaatteista, jotka olivat osittain syyllistämässäkin tyyliin laihdu, laihdu. Sama juttu, nyt en mieti omia makkaroita niin paljon, eli luopuminen auttoi. 😅

      Hih kiitos kovasti, siivousnaama oli vähän väsynyt. 🤗

      Ihanaa heinäkuun alkua Hannele. 💛💚💛

  • Juhlat aina pakottavat siivoamaan paremmin ja silloin tulee itsekin heitettyä ylimääräistä tavaraa roskiin. Viikolla kun siivotaan, niin tehdään joka päivä vähän jotain, niin ei tarvitse yhtenä päivänä tehdä kaikkea 🙂 Minä olen saanut parille kaverille myös annettua pieniä vaatteita tai niitä vaatteita, jotka eivät enää tunnu omalta. Vähän se aina kirpaisee, mutta toisaalta tuntuu myös hyvältä luopua jostain.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Juhlat on kyllä siitä hyvät, että pakko siivota kunnolla. 😅

      Niin totta, luopuminen on ristiriitaista, mutta lopulta niitä annettuja juttuja ei enää edes muista.

      Ihanaa päivää Outi💚🤗💚

  • Juhlat ovat muuten todella hyvä syy siivota vähän paremmin ja samalla myös karsia kotoa asioita. Olen itse monena vuonna ennen joulua vienyt monta Ikean kassillista vaatteita läheisen Fidaan. En ole nyt pariin vuoteen käynyt mutta aiemmin säännöllisesti kävin kirppareilla myymässä tarpeettomia tavaroita ja vaatteita. Toisaalta nykyään ostan paljon harkitummin enkä yhtään enää niin paljon kuin vaikka viisi vuotta sitten. Pärjään vähemmällä eikä minua ahdista kaappien sisältöä niin paljon.

    Hyviä rippijuhlia ja mukavaa sunnuntaita Tiia ♥

    PS. olet ilmeisesti saanut tuen tenniskyynärpäähäsi? Onko auttanut?

    • Totta, sitä nykyään ostaa vähemmän. Enpä ole aikoihin käynytkään Fidassa muuten, nyt tuli mieleen. Muistaakseni Porvoossakin on.

      Kiitos kovasti ja juu ostin tuen tuen, että vähän pystyn näppäilemään, mutta kommentteihin vastaan kännykällä, ei rasita samalla tavalla kyynärpäätä. 😅

      Ihanaa päivää Marjo 💚🤗💚

  • Täällä on tänä vuonna ollut samanlaisia "pois turhasta roinasta" fiilistä. Muistaakseni 2 jätesäkkiä lähti Fidalle ja kirppisroinaa on vieläkin ikea kasseissa varastossa. Mulla on myös paljon pieneksi menneitä vaatteita, ja vielä mietin heitänkö ne kokonaan pois vai odotanko vielä ..vuoden 😀 Taidan ottaa mallia susta ja laittaa ne kiertoon.

    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

    • Kannattaa laittaa kiertoon vaikka mikä olen sanomaan, kun vuosia säästin pieneksi menneitä vaatteita. 😅

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Taru. 💛💛💛

  • Mä kannan kerran vuodessa kierrätykseen ja jätteenkeräykseen ison kasan tavaraa, joka ei tunnu enää tärkeältä. Silti sitä tuntuu tulevan välillä enemmän sisään kuin vien ulos. :p

    Mukavaa sunnuntaita ja hyviä rippijuhlia.

  • Kiva, kun laitat välillä itsestäsi 'luonnontilassa' otettuja kuvia. Itse en käytä muuta kuin huulipunaa ja joskus harvoin meikkivoidetta. En ehtisi aamulla mihinkään, jos suihkun jälkeen pitäisi meikata, äkkiä vaan hiukset föönaan. Paljonko sinulla muuten kuluu aikaa, että saat itsesi noin kauniiksi kuin mitä yleensä julkaiset blogissasi? Kuvissasi ei näy ryppyjä, joten varmaan käsittelet ne jollakin ohjelmalla. Mukavaa heinäkuuta sinulle.

    • Kiitos kovasti ja juu olen näitä luonnollisia kuvia laittanut blogin alusta asti ja nytkin, jos läppärillä katsoo, YouTube linkissä on meikitön ja meikillinen kuva. 🤗

      Meikkiin kuluu 10-min,koska teen sen niin rutiinilla. Juhliin panostan ihomeikkiin ja silloin menee kauemmin.

      Kuten näistä käsittelemättömistä kuvista näkyy, ryppyjä on, mutta toki koska olen pyöreä muodoiltani, ryppyjä näkyy vähemmän, kuin laihalla ihmisellä.

      Ja kyllä kuvia käsittelen värifilttereillä ja valotan kuvia paljon. Kuvien valottaminen on siitä kätevä, että haihduttaa kuvista ryppyjäkin. 😅Lisäksi Huawein muotokuva valokuvatoiminto on kaunistava, vaikka ei ns. Muokkaakaan kuvia. Ehdottomasti, jos on lähikuva ja ihokraaterit paistaa kuvassa, pehmennän niitä, jotta kuvia on miellyttävämpää katsella.

      Ihanaa heinäkuuta sinulle myös. 💛🤗💛

  • Meille on myös tulossa isot juhlat noin kuukauden päästä, jotka järjestetään kotonamme, mutta hirvistyttää jo valmiiksi kämpän siivous. Mietin myös pitäisikö hommata vaan siivouspalvelu hoitamaan homma niin itse voisi keskittyä itse järjestämiseen. Joo tuo on myös jännä miten paljon kaikkea roinaa sitä kertyykään kotiin, sitä ei itse huomaakaan.

    • Juu meillä oli tosiaan nyt elokuussa vielä ne häät meidän kotona, niin kyllä tytär tarjosi siivouspalvelua, mutta eivät ne kuitenkaan tee kokonaisvaltaista siivousta, yläilmoista, purkit ym. Niin sitten päätin, että ennen häitä siivotaan ihan kaikki kattoa myöten ja näin tehtiin. Yhtenä päivänä kaksi sukulaistani tarjoitui tulemaan avuksi. Eli kyllähän se viikon työ oli. Joten jos ei ole samanlainen keräilijä, niin kannatan siivouspalvelua. Tosin kyllä häistä nautin ihan täysillä siemauksilla ja catering oli toki sitten se juttu, että kaikki saivat olla ja nauttia.

      Oikein ihania juhlia teille. <3

Vastaa käyttäjälle Maija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud