Häätunnelmissa!

Häätunnelmissa!

Ei olisi voinut olla ihanampaa viikonloppua, kuin viettää se aurinkoisissa tunnelmissa serkun häissä. Säät suosi, Emäsalon Tanssisaaren puitteet olivat täydelliset ja ruoka ah niin hyvää. Herkkuina nähtiin morsiamen kotiseudun perinneherkkuja alkupaloina ja pääruokana sulhasen resepteillä kokattuja ruokia. Jälkkärinä mansikkavalkosuklaakakkua. Hääparia odotellessa valokuvauksesta, maisteltiin kesän makeimpia mansikoita, kirsikoita ja mm. sulhaselle ja morsiamelle varta vasten pantua olutta. 

Häät tekevät myös vieraat onnelliseksi. Puheita kuunnellessa ajattelin, että tässä on hääparin yksi elämän tärkeimmistä päivistä, jonka he muistavat loppuelämänsä. Meillekin päivä jäi muistoina elämän kohokohtiin. 

Mikä näistä häistä teki poikkeuksellisen, oli puheet. En ole koskaan aiemmin häissä kuullut niin paljon rakkautta ja henkilökohtaisia sanoja morsiusparia kohtaan. Ei ole ollut aiemminkaan epäselvää, että serkullani ja hänen vaimollaan on sydän kultaa ja mottona, ettei elämää haaskata riitelyyn, mutta ystävien ja sukulaisten puheista kuulsi sellainen rakkaus ja henkilökohtaisuus, jota harvoin puheissa kuulee. Puheet kertoivat kaiken hääparista, miten ihania tyyppejä ovat. Oma mieskin oli vaikuttunut ja totesi, ”täydellisiä puheita, vetääpä sanattomaksi.” 

Mieluisaa myös oli, että bestmanit ja morsiusneidot hoitivat velvollisuudet jämptisti, eivätkä olleet humalassa, kuten monissa perinteisissä Suomi-häissä näkee. Tärkeintä oli hoitaa kunnialla kaikki velvollisuudet, jonka jälkeen varmasti saattoi jo heittää kannat kattoon. Me vanhukset tosin poistuimme paikalta jo puolen yön aikaan ja nuoriso jatkoi juhlia varmasti hamaan aamunkoittoon. 

Häät oli suunniteltu viimeisen päälle. Oikein jäin miettimään meidän omia häitä, etten älynnyt esimerkiksi vessaan laittaa tuollaista mitä mainiointa pelastuspakkausta, josta löytyi hiusharjaa, päänsärkypillereitä, laastareita, nenäliinoja jne. Miten fiksu idea. Lainasinpa minäkin korista hiusharjaa, koska oma harja unohtui kotiin. 
Tämä kesä on kyllä ollut jo tähän mennessä aivan erityinen, sillä tyttären rippijuhlat, serkun häät ja vielä tulevat tyttären häät, tuovat rakkaita ihmisiä yhteen ja kaikilla on iloinen juhlamieli. 

Jos jotakuta kiinnostaa meikäläisen asu, niin Vintage Stories jakun ostin KappAhlista ja jakku löytyy nyt alesta 18:lla eurolla,  mekon löysin H&M:stä (himoitsen mekkoa myös vihreänä) ja mokkakengät löytyi peräti 19-eurolla alesta Ellokselta (oli vielä aletuotteista -50% lisäale) ja hämmästyttävää kyllä, niin mukavat, että niillä jaksoi koko häät ja vielä pyörähdellä parketilla. Glitterlaukku on sitten Cath Kidston ja Longchamp rannekorun on isän vaimo ja isä antaneet vuosia sitten syntymäpäivälahjaksi ja kynnet juhlakuntoon taikoi tietenkin Essie kynsilakat. 


Alimmassa kuvassa neljän serkun voimin serkkuhalaus, kaksi serkkua puuttui juhlista. <3

Rakkaudellisissa tunnelmissa toivotan iloa uuteen viikkoon. <3 Miten siellä, onko tänä kesänä juhlia, hääjuhlia ym? Onko juhlissa ollut jotain tiettyä, mikä on jäänyt erityisesti mieleen, jokin perinneherkku tai mikä tahansa? Kiva olisi kuulla. 🙂






45 thoughts on “Häätunnelmissa!”

  • Upea hääjuhla ja juhlapaikka! Niin ajateltuja yksityiskohtia ja iloisia juhlavieraita. Ei ole tänä vuonna luvassa häitä, ellei joku yllätä! Omissa juhlissa muutama vuosi "kaaso" toi myös naisten toiletteihin hiustenlakkaa, pinnejä, meikkejä, tuoksuja yms. hygieniatarvikkeita, oli hauska juttu vieraille!

    • Ihania fiksuja kaasoja, tosi kiva idea. Tuollaisista ei ollut vielä 2003 puhettakaan, heh ei ainakaan Latviassa.

      ihanaa uutta viikkoa Heli. <3

  • Hieno ja välitön häätunnelma välittyy kuvien kautta!
    Minua kiinnostaisi tietää miten laitat hiuksesi? Varsinkin näissä kuvissa erityisen ihanan upeat kiharat,mutta …miten saat ne aikaiseksi? Utelee pitkätukkapörröpää

  • Kuvista päätellen aivan ihanat häät! Mulle ei auennut tuo pieni nauhoin somistettu hajuvesipullon näköinen juttu, selitäpä se blondille!
    Meidän kesän ainoat juhlat ovat olleet oman tyttären valmistujaiset Brittilässä, ja siinä oli 32 asteen helteessä ihan tarpeeksi pönöttämistä 😀 Kivaahan se tottakai oli, ainutlaatuista, mutta huh, niin tukalan kuumaa, etenkin miehille puvuissaan ja ruseteissaan!

    • Kiitos kovasti. <3 Sillä puhallettiin saippuakuplia. <3

      Uskon kyllä ja huomenna Lontooseen sinne helteeseen, ihanaa silti ja parempi sekin, kuin brittiläinen sade.

      Onnea teille tyttären valmistujaisista ja ihanaa ja aurinkoista viikkoa. <3

  • Oiiii, mitkä ihana häät! <3 Niin kauniit koristelut ja kaikki. Tuntuu, että tosiaan yksi jos toinenkin on menossa naimisiin. Kesä on niin rakkauden aikaa. Vaikka itsestä tuntuu, kyllä melko mahdottomalta edes löytää sitä elämänkumppania saati mennä naimisiin.

    • Kiitos kovasti serkun ja serkun vaimon puolesta. <3 Kyllä se sieltä tulla tupsahtaa, kun vähiten odottaa. Kuulostaa kliseeltä, mutta olen elävä esimerkki.

      Ihanaa viikkoa Vivi Vinna. <3

  • Ihanat hääfiilikset❤ Ja upeasti sävysävyyn sinun ja miehesi asusteet❤

    Omista häistä ja jäi paljon mieleen ja moni asia meni siinä humussa ohikin. Itse aloin ikemään kun kirkkosalin ovet avattiin. Jäyhä isäni katsoi käsipuolessa minua kauhistuneena kunnes kuiskasin "Ei huolta, nämä ovat onnen kyyneleitä". Lisääkin kyyneleitä nähtiin kun appeni ja bestman pyyhkivät liikutuksen kyyneleitä pitäessään puheitaan. Nyt jo edesmennyt entinen työnantajani oli sytyttää tulipalon laittaessaan pöydällä olleen ruokalistan kynttilänliekin päälle, kaaso onneksi sammutti palonalun kannullisella vettä. Hauskin kuva on yöllä kotona napattu otos jossa olemme kylpytakeissa, silinteri ja tiara päässä. Ja myöhemin kuulin, että kirkossa laulanutta tätiään vähän ylĺätyksenä säestämään tullut viulisti miehineen soittivat molemmat aidoiĺla Stradivariuksilla!

    • Kiitos niin paljon Tuuli ihana. <3

      Voisitko sä joskus millään mesellä laittaa sen teidän silinteri ja tiara kuvan, olisi niin ihana nähdä. Ajattele wow Stradivariukset, ihan jotain kyllä käsittämätöntä ja ikimuistettavaa.

      Ihanaa Thaikkulaa teille ja miehelle tsemppiä kuumassa työskentelyyn. <3

  • Onpa ihanaa, kahdet häät kesässä! Pääsit nappaamaan vielä parhaat ideat oman tyttäresi häihin.

    Minullakin olisi ollut serkun häät lauantaina, mutta meidän perheen pojat juhlivat siellä keskenään sukuni kanssa. Minä ja tytär olimme Lalehin konsertissa Ruotsissa Vadstenan linnassa. (Postaus tulee jälkijunassa, nyt vasta postailen kesäkuisia tunnelmia Italiasta :))

    Mukavaa reissua, etkö ole pian lähdössä <3

    • Eikö olekin. Tyttären häät ovat meillä kotona ja tytär miehensä kanssa ne suunnittelee. Autetaan toki kaikessa ja jättimäinen suursiivous odottaa, mutta muuten en ideoita ns.tuppaa.🤗😘

      Oi ei se on kurjaa, kun asioita tulee päällekkäin, mutta näinhän se elämässä menee.

      Kyllä vaan, huomenna mennään. Kiitos kovasti ja ihanaa viikkoa Ei-Leen. ✨❤️✨

  • Häät ovat kyllä maailman ihanimia juhlia, siitä rakkaudesta aina tarttuu itseenkin taikapolya 💓💓 Ihanaa reissua 💓💓

  • Hääjuhlat on niin ihania juttuja <3 itse ei olla moneen vuoteen päästy juhlimaan häitä eikä varmaan lähitulevaisuudessa ole odotettavissakaan hääkutsua.

  • Niin on🥰
    Ihan parhaita. Täälläkin oli häiden suhteen vuosien tauko. Nyt meistä seuraava sukupolvi alkaa mennä naimisiin.

    Ihanaa uutta viikkoa Suvi. ❤️❤️❤️

  • Tyylikkäät häät, juhlapaikka ja vieraat. Asusi on upea kokonaisuus ja sinä kaunis.
    Varmasti ikimuistoiset häät.
    Teillä onnellisilla on vielä toiset häät tiedossa tälle kesälle <3
    Ahaa – täällä nautit niitä makeita mansikoita.
    Loistavaa viikon jatkoa ystävä!

    • Täällä niitä mansikoita nautittiin. 🍓❤️🍓 Oli kyllä liikuttavat häät, kuten häät aina on.

      Mitä mukavinta viikkoa Kirsti Kaija ❤️🍓❤️

  • Ihana hääjuhla näyttää olleen. Ja sääkin mitä parhain, jos ei liiankin helteinen 🙂
    Mukavaa päivää sinulle <3

  • Kauniit ja kesäiset häät, kiva osallistua blogisi kautta. Mutta miksi sinulla oli tumma mekko, musta? Sehän viestii sitä, että vastustaa avioliittoa. Häihin liittyy paljon piiloviestejä, esim. neitsyys ja huntu, valkoinen puku samoin, valkoista ei muilla kuin morsiamella ja tämä mustan killeto-

  • Kaunis pari siellä juhlinut ♥ Häät on aivan ihania juhlia, liian harvoin vain viime vuosina ollut.Meillä oli rippijuhlat tosiaan mutta loppuvuodesta onkin luvassa lisää juhlia:)
    Tuo kakku on ollut kyllä upea ♥

    Iloa viikkoon Tiia ♥

  • Häät ovat niin ihania juhlia! Harmillisesti meille on tullut viime vuosina hääkutsuja hyvin vähäisesti. Viimeinen buumivuosi oli 2005 ja sen jälkeen olemme tainneet olla häissä vain kahdesti.

    • Ihan sama homma, mutta nyt menee naimisiin se meistä seuraava sukupolvi ja kutsuja alkaa taas tulla.

      kivaa uutta viikkoa Rva Kepponen. <3

  • Ihanat kesähäät <3 Tälle kesälle ei ole tiedossa juhlia mutta menneiltä vuosilta on jäänyt puu uunissa haudutettu karjalanpaisti mieleen…ihan kielenpäälle, nam! Helteistä torstaita Tiia <3

  • Kesähäät ovat ihania tapahtumia! Tälle kesälle ei kutsuja ole ainakaan vielä tullut.
    Viime kesänä oli sukulaistytön häät ihanassa maalaismaisemassa.
    Onnen pursuavia kuvia ♥️

    • Meillä ei ole pitkään aikaan ollut hääjuhlia, mutta tänä kesänä tulee kahdet. <3

      Kiitos niin paljon ja oikein ihanaa maanantaita Marjo. <3

    • Meillä ei ole pitkään aikaan ollut hääjuhlia, mutta tänä kesänä tulee kahdet. <3

      Kiitos niin paljon ja oikein ihanaa maanantaita Marjo. <3

  • Häät ovat niin kaunis juhla. Tuolla joku sanoi, että taikapölyä tarttuu myös muihinkin- Ihanasti sanottu. Toivon heille onnea.

  • Häät ovat niin kaunis juhla. Tuolla joku sanoi, että taikapölyä tarttuu myös muihinkin- Ihanasti sanottu. Toivon heille onnea.

Vastaa käyttäjälle Minna Mäkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud