Kun muut, niin minäkin eli FaceApp!

Kun muut, niin minäkin eli FaceApp! Meitsi vanhana ja meitsi nuorena. Eilen ja tänäänkin näitä nimenomaan iäkkäitä FaceApp:llä loihdittua harmaita hapsia on näkynyt paljon somessa ja pakkohan se oli ryhtyä leikkiin itsekin ja kokeilla myös otsahiuksia. Otsatukka on ollut vain lapsena, joten oli yltiöpäisen hauskaa nähdä oma nassu otsatukalla. 

Ensin muokkasin tietty oman ukkelin kuvan ja lähetin miehelle Whatsuppilla, huudelleen perään, älä sitten saa shokkia! Moni miehen kaverikin lähetti erilaisia iäkkäämpiä kuvaversioita ukkelista eilen ja vielä tänäänkin. Pinkit korkokengät lähetti meikäläiselle, mm. tuon alimman kuvan, hih, heh ja huh. Että kiitos vaan Maiju. 

Ja ne leuat heiluu näin ja leuat heiluu näin. Rypyt ovat mielestäni kauniita ja kertovat omaa tarinaa elämän karttana, mutta noita heiluvia leukoja, njaah, en tykkää. Mutta hauskaa oli näitä katsella ja vaikka en teininä näyttänyt ihan tuolta FaceAppin versiolta, kasvot olivat terävämmät ja hiukset punertavammat ja meikkiä vähemmän, mutta kyllä tuosta teinikuvasta jotenkin tunnistaa, kuin myös vanhuuskuvista. Laitoin tähän mukaan vielä kuvan kamusta ja meikäläisestä lukiossa, että vähän tulee perspektiiviä nuoruuden kuvaankin. 

Aika huojentavaa nähdä itsensä vanhana ja ryppyisenä jo näin etukäteen, kun on elämän ehtoon puolivälissä tällä hetkellä. Minusta ei ollenkaan huono, olla harmaahapsi ja ryppyinen, kunhan pilke silmissä säilyisi ja elämänilo. 

Miten siellä, joko on omia kuvia ujutettu Faceappiin vai onko ihan vieras sovellus? Oman FaceAppin latasin Huawein androin puhelimeen Play Kaupasta ja sieltähän kyseinen sovellus vallan löytyy nimellä ”FaceApp”. Jos haluaa oikein laittaa elämän risaiseksi, niin pro-versio kokeiluun ja leikkimään eri hiustyyleillä ym. Nyt vaan leikkimään, te jotka ette ole vielä kokeilleet. 

Kivaa oli ja nyt arjen askareihin. Hauskaa torstaita kaikille. <3


30 thoughts on “Kun muut, niin minäkin eli FaceApp!”

  • Hauskoja kuvia, näytät varsin herttaiselta ja suloiselta mummelilta toiseksi viimeisessä, toi hymyn huulille 🙂 Mutta niinhän sinä olet, appilla tai ilman. Et siis mummeli, vaan herttaisen ja suloisen näköinen 😀
    Piti kans leikkiä, ja heti poistaa appi kun leikki loppui 😀 Pelkään nuita kaikkia appeja, mutta kuka tahansa joka on fb:ssa on vaarassa identiteetti sun muille varkauksille…

    • Hihi juu ja rypyt on mielestäni aina kauniita, ehkei heiluvat heltat, mutta niistä viis. Juu ymmärrän hyvin, tosin olisi hyvä muistaa, että jos kasvonsa laittaa ihan minne tahansa someen, niin kuva ei sieltä katoa ja ne venäläiset voi kasvokuvat hih siihen vodkapulloon tahtoessaan laittaa ja ei mahdettaisi mitään. Mutta toki on sovelluksia, jotka ovat vaarallisia ja aina on parempi olla varovainen kuin varomaton.

      Ihanaa päivää Hanna. <3

    • Se on kyllä ihan totta, voisinhan vaikka tästäkin ketjusta napata screenshotin joka ikisestä kommentoijasta ja laittaa vaikkapa deittisivustolle. Tapahtuuhan sellaisiakin jatkuvasti; instassa kaveriksi tulee joku U.S armeijan kenraali komeana sotisovassaan kertomaan miten kaunis olet, todellisuudessa kuva on kaapattu ihan tavallisella screenshotilla googlesta, ei siihen sovelluksia tarvita. Muistan kun kerran pyöri facebookissa joku mainos, en muista mitä se mainosti mutta siinä oli Katri-Helenan naama, jolle oli fotoshopattu musta silmä, ja se ei kyllä takuulla olisi lähtenyt sellaiseen mukaan 😀

    • Sepä juuri se eli jos haluaa suojautua, niin sitten ei kännyköitä eikä älylaitteita, eikä omia kuvia someen laisinkaan. 🙂 Kurjaa, että näin on. Mutta toki neuroottisena minäkin heti tuon sovelluksen poistin, hih.

      Ihanaa uutta viikkoa Hanna. <3

  • Mulle riittää sovellukseksi ihan normi peili ja kaikki rypyt ja kaksoisleuat näkyy sieltä. Jotain hyötyä vanhuudestakin, hih. Nuoruudesta ei enää muista mitään eli ei olisi vertailukohtaa.
    Sinä olet kaunis joka kuvassa, kuten olettaa sopii.
    Mukavaa naistenviikon jatkoa!

  • Tulet näyttämään vanhanakin kauniilta.
    En halua olla pahanilmanlintu, mutta huolestuin.
    Onko tämä se sama faceApp, jonka turvallisuudesta asiantuntijat ovat huolissaan?
    Kuulin radiosta tänään jotain sellaista, että joku appi esimerkiksi pystyisi käyttämään kuvia henkilön älypuhelimesta, vaikka käyttäjä ei ole antanut sovellukselle lupaa kuvien käyttöön. Sovelluksen pelätään tallentavan käyttäjän salaisia tietoja sen venäläisille valmistajille heidän palvelimilleen.
    Toivottavasti on kysymys ihan jostain toisesta apista.
    Ihanaa torstai-iltaa ja loppuviikkoa Tiia!

    • Ihana sinä ja sinusta ei saa pahanilmanlintua tekemälläkään eli kiitos huolenpidosta. Sovelluksen poistin kyllä heti kuvilla kikkailtuani ja niinhän se menee, jos laittaa oman nassukuvan someen, minne tahansa, Instaan, Blogiin, Facebookiin, kuka tahansa voi sen sieltä napata ja vaikka käyttää siihen venäläisen vodkamainokseen. 🙂

      Ihanaa viikonloppua kultainen Kirsti Kaija. <3

  • Pakko oli testata Rachidia ja minua vanhoina, Mian kanssa näytettiin niin hauskoilta. Mian miehestä tuli ihan paras, naurettiin pissat housussa kuvalle 😀
    Hauska sovellus! Ihanaa iltaa muru <3

  • Ihan kaunis oot noissa kuvissa.
    Täällä on ollut naururemakkaa pihassa, kun kolme tytöistä kävi ja naamat sai nopeesti ryppyjä.hihiiii
    Mukavaa viikonloppua
    >Leenalii

    • Kannattaa ehdottomasti aina olla varovainen, ennemmin kuin varomaton, vaikka meidän kuvat ja naamat voidaankin blogista, instasta, facesta jne. kuka vaan napata ja vaikka väärennettyihin henkkareihin niin halutessaan. 🙂
      Ihanaa viikonloppua Kukkaiselämää. <3

  • Samaa mieltä, rypyistä viis kunhan pilke silmäkulmassa on ja pysyy. Ihanaa kesäpäiväa Tiia 💓💓

  • Mä suorastaan panikoiduin, kun Teemu vanhana näytti aivan mun kotona asuvalta sedältä. 😀 En oikein vieläkään tiedä, mitä ajatella. LOL

    Ihanaa viikonloppua Tiia.

    Edit. Rypyt <3 leuat…ei puhuta niistä. 😀

  • Nuo sovellukset on kyllä hauskoja! Mutta mutta… Tuota en ole vielä uskaltanut kokeilla. Ihanaa kesän jatkoa!

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud