Mies lomalla, kämppä remontissa!

Mies lomalla, kämppä remontissa!
Kuinkahan monessa liikkeessä tullut käytyä, nyt kun mies jäi lomille. Ensin hommattiin aurinkovarjot, sitten mies tuumi, että maalaa ja siistii miesluolan seinän ja sitten lähdettiinkin eilen etsimään pihasohville lisätyynyjä ja siitä se mopo taas karkasi.
Eilen tosiaan kävin mummilla ja mies meni samalla vanhempiaan tapaamaan. Kävin myös lounastreffeillä ja sitten painuttiinkin jo mieheni kanssa Ikeaan ja Tokmannille. Katseltiin koko Ikea läpi, jos pukkaisi jonkin sortin inspiraatiota ja pukkasihan sitä. 


Useampi vuosi mietitty, että olisi niin kiva syödä keittiön ikkunan edessä. Mies on halunnut keittiön tasolle muutenkin enemmän tilaa, eli halunnut räjäyttää meikäläisen sinne hiljakseen keräämäni peltipurkit taivaan tuuliin. 
Päätettiin sitten ex tempore toteuttaa uhkarohkea päätös eli hankkia tuolit keittiön pöydän alle niin, että nyt oli aivan pakko lähteä muutosurakkaan. 


Neljä jätesäkillistä turhaa ja vanhaksi menneitä kuiva-aineita tästäkin savotasta sikisi. Eli meidän keittiössä oli aiemmin 4 jätesäkillistä turhaa roinaa. Ilmankos en ikinä löytänytkään sieltä oikein mitään.
Uteliaat karvaiset assarit tietty mukana, kuinkas muuten. Uudet tuolit kokosi muuten meidän 15vee, eikä edes pyydetty. 

Tämä pyörillä liikkuva ja jouluisin lisäpöytänä toimiva pöytä lähti autotalliin odottamaan joulua. Pöydän päällä oleville kamoille en ole vielä löytänyt paikkaa. 


Kaappitilan poistaminen keittiöstä aiheutti sen, että joillekin tavaroille ei löytynyt paikkaa, mutta ah myös siihen, että roinaa lähti ja keittiön ilmeen keventyessä oma mielikin puhdistautui samalla kummasti. 
Omg, nyt on ikeakassillinen ylimääräisiä peltipurkkeja ja korvien välissä tuumin, että puolet pois ja kääk puolelle pitäisi löytää uusi paikka…. Sama alla olevien mukien suhteen, ne eivät mahdu enää keittiöön. Tämä on mukihullulle totaalinen ”kauhistuksen kanahäkki” ja miehelle onnenpäivä. 

Hauska juttu, mutta tänään on jo osoittautunut, että meistä jokainen on nauttinut välipalaa tai aamupalaa keittiön ikkunan ääressä uusilla tuoleilla istuen eli tämä todellakin oli kaivattu muutos. 
Kun paahtimesta tänään pukkasi vielä sydämen muotoinen leipä, tuumin, että keittiö ja kotitonttukin kiittivät, että tuli tehtyä hyvä teko. 


Silti vitsailin tänään miehelle, että ”on se hyvä hommeli, että lähdet huomenna viikoksi Norjaan, että täällä saa vähän huilia.”

Miten siellä mennyt ja kuuluuko kesäsuunnitelmiin jonkinlaiset remppa tai suursiivous hommat? 

Ilon kautta kivaa loppuviikkoa❤️




44 thoughts on “Mies lomalla, kämppä remontissa!”

  • Upealta näyttää! Ihailen niin teidän kodin uudistumista…mulle se on ihan ever ending story 😀 Jos mulla olisi (energinen mies), voisin ehkä olla kätevämpi emäntä 😀

    • No jos ei olisi noin energinen mies, niin ei kyllä tulisi näin paljon urakoitua. Enkä asuisi myöskään omakotitalossa.

      kivaa viikkistä Taru <3

  • Kivalta näyttää! Hienot tuolit ja voi että minä ihastelen aina tuota sinun muki-purkkikokoelmaa, aivan ihania! Nuo teidän assarit on kyllä maailman suloisimpia♥ Mukavaa alkanutta heinäkuuta♥

    • Haha ja niin muuten löysinkin. Suursiivosin sitten eilen aamusta iltaan naisluolaa ja sinne mahtui nuo ja naisluolasta lähti taas karmea määrä kamaa kaatikselle. Huhhuh.

      ihanaa viikkistä Kristiina. <3

  • Siis wautsi mikä muutos <3 Meillä oli Pohjois-Haagan yksiön keittiössä korkeat tuolit ikkunatason alla. Siinä monet kahvit tuli juotua ja croisantit syötyä.
    En kestä miten paljon ihania kuppeja sulla on!
    Kivaa iltaa ystis <3

    • Juu odotan mukavia aamupalahetkiä kyseisessä paikassa ja luontoa ihmetellen ikkunasta. 🙂 Kiitos kovasti Outi ja ihanaa viikonloppua. <3

  • Välillä on pakko karsia. Minulla karsiminen tapahtuu usein vaatekaapilla ja autotallissa. Nyt on viikko mennyt siivotessa myrskytuhoja puutarhassa.

  • Kivalta näyttää ja kyllä, tuolla isäntä mittailee keittiön lattiaa, että mihinköhän kohtaa ne ensimmäiset lankut isketään. Jep – loma alkaa huomisen jälkeen;)
    Nauti kauniista keittiöstäsi – meillä on pian entistäkin kamalampi kaaos.

  • Ei ne mukit sun naisluolaan mahtuis? 😀 :p

    Tosi kiva muutos ja kiva paikka syödä aamupalaa.

    Ihanaa loppuviikkoa Tiia. <3

    • Haha arvasit oikein ja tunnet mut niin hyvin. Sinne naisluolaan meni, mutta sitä ennen piti tehdä järkyttävä raivaus taas siellä ja siihenhän hurahti koko eilinen päivä.

      Kivaa viikonloppua Jonna. <3

    • Kuulostaa hyvältä ja raivauksen jälkeen on kyllä aina niin puhdistautunut olo. Mistä sitä kamaa kertyykin.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli <3

  • Tuossa ikkunan ääressä tulette vielä jatkossakin viihtymään.
    Kauniit tuolit. Ja pätevä kasaaja.
    Kaunis koti muutenkin teillä 🙂 Ihanat apulaiset, myös nuo karvaiset.
    Kaikin puolin hienoa viikonloppua Tiia!

  • Kesä aiheuttaa hyviä muutoksia, peukut sille. Kaffepaikka näyttää hyvältä ja lisäähän tilaa tuli sapuskankin laitolle 🙂 Se on kovin vaikeaa pitää näppejään erossa kauniista peltipurkeista kirpparilla, itse olen asettanut yhden tavoitteen minkä ostan jos joku päivä löydän ja mitään muuta en osta (saapa nähdä toimiiko). Hyvää tuulta tälle päivälle Tiia <3

  • Syksyllä karsin ja siivosin kellarin ja kaapit , löysin paljon tavaraa mitä ois joskus tarvinnu mutta mitä en ollu löytäny 😂 enkä muistanu missä on 🤔
    Kivaa viikonloppua !

    • No just se, minäkin mietin, että ai täälläkö tämä ja tämä on ollut ja onpa meillä paljon riisiä ja makaronia. Hih.

      Kivaa viikonloppua Ulrika. <3

  • Miten kiva uudistus ja keittiö raikastui todella:) Niin se vaan on, että muutama turha tavara pois, siis kassi 😀 niin jo tuli kuin uusi keittiö. Kyllä se lomailu tekee hyvää ja pakkohan se on joskus nuo siivoilut ja urakoinnit tehdä ja jos ei muulloin, niin lomalla sitten. Saat peukun tuolle näkymälle nyt ja vie loput turhat vaikka kirppikselle, itsepalvelu-sellaiselle, jos et halua ihan roskiin laittaa:)
    Tulin juuri toissailtana Tallinnasta minimlomalta ja extempore sellaiselta ja eilinen meni toipuessa:) Meidän treffit nyt tältä viikolta sit jäi, mutta katotaan uusi ajankohta <3

    • Totta se on, että yhdessä miehen kanssa on kivempi urakoida ja viikonloput loppuvat liian lyhyeen. 🙂

      Ihana loma teillä oli Minna. <3

      Kiitos kovasti ja kivaa viikkistä sinne. <3 Porvoo on sulle aina avoin, eli tänne vaan. <3

  • Mahtava muutos!!! Helppoa uskoa, että tykkäätte nauttia ruokahetkiä tuossa. Ja kyllähän se keittiön yleisilme näkyy keventyneen paljon.

    Meillä on ongelmana, että keittiömme on tosi pieni ja kaappitilaa on vähän. Nyt pitäisikin inspiroitua samanlaiseen hommaan ja karsia pois esim. niitä asioita, joita en ole näiden tässä asutun seitsemän vuoden aikana tarvinnut. Jospa ottaisin tästä kopin ja aloittaisin kaappiraivauksen. Oikeastaan se on ihan kivaakin ja todella päätä/mieltä puhdistavaa, kun sen vain aloittaa. Ja aaah, se tunne, kun lopputulos on näkyvissä. Todella palkitsevaa.

    -Katri-

    • Just se, että työtilaa tuli paljon lisää, ilme raikastui ja vihdoin voi keittiössä istua ja nauttia aamiaisesta katsoen ikkunasta ulos. 🙂

      Just se, mitä ei ole 7-vuoteen käyttänyt, niin siinä voisi olla hyvä kriteeri laittaa pois. 🙂 Kyllä on niin palkitsevaa ja nyt mies lähti energisen persoonansa kanssa Norjaan, niin nyt vähän hengähdän. Ok eilen meni naisluola kokonaan uusiksi, mutta nyt saa jo luvalla vähän huiliakin.

      Ihanaa viikonloppua Katri ja tsemppiä teidän urakkaan. <3

  • Minunkin pitäisi innostua karsimaan turhaa tavaraa nurkista lojumasta ja eihän sitä tiedä vaikka loman aikana innostuisi jotain tekemäänkin 🙂

    • Pidetään peukut pystyssä, mutta ei kannata ottaa paineita, lomalla pitää saada tehdä just mitä huvittaa.

      Ihanaa viikonloppua Suvi. <3

  • Voi että, tuli kutsuvan näköinen tuosta tilasta.
    On se vaan kumma, kun nuo kaapit täyttyvät ihan itsestään.
    Keittiön kuiva-aine kaapin siivosin joku aika sitten. Kaapissa oli myös päiväyksen ylittänyttä tavaraa.
    Autotalli siivottiin isännän kanssa myös, olisko ollu juhannusviikolla. En muista. 😀
    Joskus tuo raivausoperaatio naksahtaa päälle. Hyvä niin.
    Löydät varmaan sijoituspaikan noille ihanille purkeille ja kupeille.
    Hyvää viikonloppua sinne
    >Leenalii

    • Hih juu jotain mausteita oli parasta ennen 2016, hih soijaa pukkaa. 😉

      Se on just näin, että raivausoperaatio on kuin lumipalloefekti, se lähtee vyörymään ja sitten ei ole paluuta, ennen kuin kaikki on raivattu.

      Kyllä löysin sijoituspaikan. Eilen raivasin naisluolaa aamusta iltaan ja sieltä lähti säkkitolkulla kaikkea turhaa pois ja rakkaat mukit ja peltipurkit löysivät paikkansa. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Leenalii. <3

  • Olen kuule ihan aidosti kateellinen sulle siitä, että ukkeli haluaa ehdointahdoin tehdä remppahommia ja vieläpä lähteä Ikeaan ostoksille :). Täällä ei moista kuuna päivänä tapahdu, mutta ei ukkeli kyllä onneksi ikinä laita vastaankaan, jos jotain haluan itse rempata tai uudistaa. Eli ei luojan kiitos ole sellainen "Täällä mitään remonttimiehiä tarvita, kun on mies talossa omasta takaa…"-tyyppi, joka ei sitten kuitenkaan koskaan tee mitään.

    Ihan hitsin kiva tuli nyt tuosta "aamupalapöydästä" <3. Suoraan ikkunasta ulos katselu samalla kun syö, on jotenkin terapeuttista. Ei tarvi puhua mitään, tuijotella vaan. Ja kaikki on käden ulottuvilla.

    Sun muki- ja peltipurkkikokoelma on kyllä uskomaton :D. Tavallaan ymmärrän hyvin, että kun kaikki on keskenään erilaisia, yhdestäkään ei haluaisi luopua, koska sitten sitä yhtä ja ainoaa ei enää ole. Tai ainakin on varmasti vaikea päättää, mikä mukeista tai purkeista on se, joka saa lähtöpassit, koska kaikki on omalla tavallaan kivoja. Että onnea vaan päätöksentekoon 🙂

    Rentouttavaa remppavapaaviikonloppua Tiia <3. Matolla lekottelevat assarit näyttää oivaa mallia 😀

    • No ihanaa kuitenkin, että ukkelisi ei sano koskaan ei. Tästä on joskus muuten blogeissa juteltu ja kommentoitu, miten helposti itse taas sanoo kaikkeen ei ja ukkelit ne vaan aina sanoo joo. 🙂 Mutta nyt tuo energiapallo lähti Norjaan perhokalastamaan ja eilen vielä saneerasin koko naisluolan ja tänään olen zombiena huilinut. 😉

      Just se, että saa katsoa ikkunasta ulos, kun syö, niin se on nautinto. 🙂

      On muuten niin, että kun päättää, että jostain luopuu, niin ei sitä tavaraa yleensä enää edes muista jälkikäteen. Lisäksi nyt tämän kaiken hurjan raivauksen jälkeen, eilen tosiaan vielä naisluola tuli raivattua lattiasta kattoon, niin nyt on fiilis, että mistäs vielä hankkiutuisi eroon. Tähänhän tulikin hih himo.

      Kiitos kovasti ja assarit tuossa nytkin jaloissa koisii, kun vastailen täällä ah miehen työkoneella, kun oma on ihan jumissa ja olen saanut siitä tenniskyynärpään.

      Ihanaa viikonloppua Annukka. <3

  • Olen itse – muistaakseni viime kesänä – toteuttanut tavaroitten tyhjentämisen keittiön tasoilta. Toi tosiaan siistimmän ja avaramman ilmeen keittiöön. Teidän keittiö näyttää upealta.

  • Puuh, voihan kuiva-ainekaappi. 😀 Juuri tänään mietin että pitäis…

    Olen yrittänyt luistaa isommista projekteista näin kesällä. Ihan tarpeeksi huimaa jo ajatus tulevista rippijuhlista, ja onhan tässä juostu yhtä mopokouluun ja kirjallisiin sun muihin tekosyihin aloittaa mitään suureellisempaa. 😀 Mies askartelee lomallaan uudet hyllyt varastoon, siinä ehkä isoin proggis.

    Leppoisaa kesäilyä. <3

    • No niin, minun mielestä nuo hyllyt varastoon on ihan riittävä proggis ja toisella kertaa sitten muuta. 🙂 Ihania rippijuhlia teille ja kuule aina ei vaan jaksa, eikä pysty. Kun tietää mikä lumipalloefekti tännekin taas syntyi, että keittiö aiheutti myös naisluolan lattiasta kattoon urakoinnin ja vastahan oli autotalli ja meidän leffahuone ja makkari ja kaikki kaapit ja vaatteet ja piha, niin eipä taas huvita ryhtyä ensi kerralla hommiin, kun tietä mitä odottaa ja mitä se vaatii.

      Ihania rippijuhlia tosiaan ja kivaa viikonloppua Nelina. <3

  • Tulipa siitä viehättävä!! ♥
    Meillä menee niin päin, että kun ukkeli on jäämässä lomalle, minä keksin kyllä hänelle runsaasti puuhaa, ettei vaan tule päivät pitkäksi…. *facepalm*

    • Hihi, juu meillä ihan toistepäin, tuo oma ukkeli on ihan mahdottoman energinen, eikä voi huilia, ennen kuin on tehnyt hommia ja tämä vähän niin kuin koskee miltei jokaista päivää. Noh nyt hän nauttii perhokalastuksesta Norjassa.

      Ihanaa viikkistä Vivi. <3

  • Voi, tuo teidän keittiönne on superihana! Onko tuo ylin kuva ennen vai jälkeen karsinnan? Sillä sekin on niin mukavan kotoisan tunnelmallinen. Ja ihana tuo räsymatto ihanan suloisen kissan alla. On varmasti vaikeaa luopua noista mukeista ja purkeista, mä en pysty koskaan tekemään minkäänlaista raivaamista, koska luopuminen on niin vaikeaa… Siksi joudun aina hiljentämään sisäisen sisustuspuuskani, jos sellainen sattuisi alkamaan.

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Yli kuva on karsinnan tiimellyksestä eli en muistanut ottaa kuvaa keittiöstä, kun tuo lisäpöytä kaappeineen oli vielä siellä alla. 🙂

      Loppukuva on aah lopputulos. 🙂

      Räsymatto on kirpparilöytä ja kaipaa hellepäivää ja pesua, mutta ollut ihan lemppari, kun on kooltaan ja sävymaailmaltaan just eikä melkein ja muistan, että peräti 10e siitä pulitin eli eläköön kirpparit ja toisen roska on toisen aarre. 🙂

      Luopuminen on tuskaa ja myönnän, että peltipurkit ja mukit hilasin naisluolaan, mutta jotta ne mahtui sinne, lähti sieltä kyllä säkkitolkulla roinaa pois ja ihan kokonaan pois. 😉

      Ihanaa viikonloppua Ei-Leen. <3

  • Kyllä teidänkin keittiö näyttää viihtyisältä. Ja, nuo tuolit on niin kivat. Meillä oli lapsuudenkodissa vastaava taso ikkunan edessä ja tuolit, oli mun ihan lempipaikkani. <3

    • Teidän keittiö on meidän unelma, kaipaamme jo tälle maalaisromanttisuudelle selkeämpiä linjoja. Mutta nautitaan nyt tästä uudesta avaruudesta, mikä tuli, kun hankkiuduimme eroon roinasta. 🙂

      Huomaan, että tuosta paikasta on tulossa meidän kaikkien lempipaikka, kohta varmaan kisataan kuka saa istua siellä. Mieskin ekana iltana iltapalan ääreelle unohtui tunneiksi istumaan tuohon ja menin ihan kuikuilemaan, että tuleeko nukkumaan ollenkaan. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Kaisa. <3

  • Ihana keittiö 🙂
    Mä niin haluaisin nähdä sun naisluolan. Voi olla, että olet jo esitellytkin sen, mutta olen missannut. Meillä keittiö on pieni ja sen vuoksi sinne ei mahdu kaikkea sitä mitä toivoisin. Jännitystä syntyy lähinnä siitä miten mies on sekoitellut maustepurkkeihin omia aineksiaan. Mä tein neljä vuotta sitten kotona täyssiivouksen, sen jälkeen on ollut vain pientä säätöä silloin tällöin. Mutta tiedän, että jos meillä olisi isompi koti, niin siellä olisi kaikkia ihanuuksia, joita sinultakin löytyy 🙂

    Hauskoja aamiaishetkiä ikkunan ääressä <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud