FinnVitsit ja kiva päivä

FinnVitsit ja kiva päivä
Hirmu vähän ollaan Maijun kanssa ehditty nähdä viimeisen vuoden aikana. Maiju kutsui Porvoon Taidetehtaalle FinnVitsien kutsuvierastilaisuuteen ja eipä voisi olla helpompaa treffipaikkaa, kun vakkarimestani Porvoon Taidetehdas. 

Tytöt kävivät monta vuotta Taidetehtaan askartelukursseilla, leffoissa rampataan Taidetehtaan Bio Rexissä ja Sinne ravintolassa on tullut myöskin herkuteltua. Eilen tosin kävimme syömässä Rossossa sitä maailman parasta pitsaa. Otettiin muutamia asukuviakin, eikä meikäläisen hameen liehutuksesta tullut yhtikäs mitään. Piti tietty juuri eilen tuunaamani Rocketman farkkutakki ottaa mukaan, joka toi kimaltavan paidan kanssa aikamoista blingiä iltaan. Joskus on kiva blingata, hih. 

Porvoon Kesäteatterishow 2019
FINNVITSIT – UHKA IDÄSTÄ? 


Humoristinen sukellus viihteeseen, musiikkiin, rahaan ja maailman politiikkaan. Pieni suomalaiskylä, Kirkaskoski on jälleen kaiken huomion keskipisteenä, kun odotetaan vaikuttaako kylän rauhaa ja rakkautta uhkuva vesi Melania ja Donald Trumpiin, Birgitte ja Emmanuel Macroniin, Vladimir Putiniin ja Kim Sun Kaahan. Onko maailmalla vielä toivoa?


Jenni Haukio ja Sauli Niinistö ovat vettä jo varmaankin maistaneet. Anakin se vaikuttaa itse kylään, jossa laulu ja nauru raikaa ja rakkauksia syntyy. Kylään avioitunut kosmopoliitti kosmonautti, tähtien välinen supertähti Malla Pugatsova-Notkelmainen on ottanut huolehtiakseen vuosittaiset iltamat hyödyntäen laajoja kontaktejaan.


Jethro ja Sara pyörittävät Onnenpyörää, huutokauppahurjat Aki, Heli ja Markku ovat perustaneet Rähmäpulla-orkesterin, Marion, Kake Randelin, Meiju Suvas, Elli Haloo Helsingistä ja Almakin ovat mukana. Malla itse esittää sisarelleen Alla Pugatsovalle tekemiään, kauneimpia kappaleita, mutta ei vielä kerro muista ulkomaan tähdistä.


Kylällä Tommi Mäkinen on aloittanut ajo- ja ajattelutapakurssit, ja jostain syystä myös Hjallis ja Jolle viihtyvät maisemissa. Ehkä business mielessä?


Teatterina on Porvoon Taidetehtaan lämpiö. Valtava lasiseinä tuo kesän ja valon suoraan ilmastoituun katsomoon, jonne ulottuvat myös ravintolapalvelut kokoesityksen ajan. Osoite Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo.


Kesto väliajalla n. 2 h. 
Esityksissä ei ole ikärajaa. 
Pyörätuoli- ja avustajapaikat varattavissa info@taidetehdas, puh. 010 213 8200.


Rooleissa Antti Taipale – Jukka Laaksonen – Juha Laitila
Käsikirjoitus: JUHA LAITILA
Ohjaus: OTTO KANERVA
Äänimaailma: ANTTI TAIPALE


Väliaikatarjoilu: Ravintola Vitriini, www.taidetehdas.fi, tapahtumat


Show & hotel: Hotelli Seurahovi, esittämällä lunastetun pääsylipun huonehinta on 100,00 e / 2 hh, puh. 019 54 761, www.seurahovi.fi


www.facebook.com/finnvitsit
Päästiin myös vähän takahuoneisiin tutkimaan Sheila Dragin kutsumana ja moniin yhteiskuviin. Pakko ihmetellä, miten taitava Sheilakin on, kaikki pienet ranteen taivutukset, maneerit, eleet, ihan kaikki on esitettävien julkkisten täydellisiä, mutta kivalla tavalla vitsikkäitä kopioita. Puhumattakaan vielä se taito vaihtaa vaatteita, peruukkeja ja asuja sekunnissa. Aivan jotain mieletöntä. 

Pakko sanoa, että FinnVitsit oli äärettömän hauska ja mukaantempaava show. Kaikki tunneskaalat nähtiin, paitsi surumielisyys. Nauroin, jalka heilui musiikin tahdissa, taputin ja lauloin. 

Jos joku miettii minkälainen FinnVitsit on, niin tyyliiltään samantapaista, kuin Uit:n riemastuttavan hauskat esitykset. Musiikkia, pilailua julkisuuden eri henkilöiden kustannuksella, mutta hyvässä hengessä. Kuten yleisössä ollut Riitta Väisänen ja Meiju Suvaskin tuumii. 
Oli ihan mielettömän kivaa käydä vielä teatterissa täällä Porvoossa ja nyt pitää ottaa Taidetehtaan ohjelmat paremmin haltuun kyllä jatkossa. 
Hahahaa, kun ei se mekko ota tuulta alleen, niin ei. 🙂 

Kiitos FinnVitsit, Maijulle ja Sheilalle kutsusta, nauru pidentää ikää ja nyt elän ainakin 120-vuotiaaksi. 🙂 Asu muuten on Elloksen alesta tilattua, niin sandaalit, mekko, kuin blingpaita ja asukokonaisuudelle tuli hintaa alle 40 euroa. Kengillä on vielä mielettömän hyvä kävellä ja kyttään Ellokselta vastaavia mustina, jos nekin tulisi aleen vielä. 🙂
Oikein hauskaa viikonloppua kaikille ja muistakaa nauraa. <3 Mitäs siellä touhutaan viikonloppuna, täällä mennään paljukamujen luoksi paljuilemaan. 


16 thoughts on “FinnVitsit ja kiva päivä”

  • Kikattelin jo instastoreja katsoessani tuon shown jutuille, niin hauskoja. Aivan ihana asu sulla ja miten edullinenkin kokonaisuus.
    Ihanaa paljuilua Tiia ❤️ Itse ajattelin leipoa pullaa ja pestä maton 😃

  • Niin upean hauska show oli kun näin klippejä, vieläkin naurattavat mm. Hjallis ja Jolle ; ) Just vannoin ja päätin, etten pizzaan sorru, mutta mitä silmäni rekisteröivätkään, oikean herkkulätyn ja tietty just sellaisilla täytteillä, joista itsekin pidän! Joku päivä feedissä vilisti otsikko "Nämä 3 asiaa ovat tässä syksyssä" hoteinta ja siellä oli just tuollainen pliseerattu hame, eli siellä ollaan ihan muodin kärjessä tällä hetkellä! Meillä oli suunnitelmissa lähteä Hankoon, mutta koska ekaa viikkoa päiväkotia ja arkeen palaamista, pienikin uuvuksissa, niin olaan vaan kotona, savustetaan kalaa ja grillataan ribsejä. Pidetään illanistujaiset ihan omalla pihalla nauttien juuri näistä pimenevistä illoista ja sytytetään kynttilöitä ja lyhtyjä piha täyteen. Ihanan rentoa viikonloppua sinne <3

    • Oli kyllä niin hauska show, että nauratti. 😅

      Hauska kuulla, että bliseerattu mekko on Hot.

      Teidän viikonloppu kuulostaa ihanalta, joskus on vaan hyvä levätä. 🤗

      Ihanaa sunnuntaita Heli. ❤️❤️❤️

  • Hauska iltapäivä/ilta teillä on ollut kauniissa Porvoossa.

    Huomenna rakakiden ystävien luo grilli-iltapäivää viettämään ja sieltä naapuriin yhteisten ystävien tupareihin, joissa varmaan paljon tuttuja. Säänkin pitäisi suosia.

    Aurinkoista viikonloppua!

  • Moikka pitkästä aikaa! Tuli ihan vastustamaton tarve tulla huikkaisemaan sinulle, että olet ihana, ja toivottamaan ihanaa viikonloppua ja syksyä <3 🙂

  • Ihana oli palata tunnelmiin tätä kautta. Ihana kun tulit. Sinä olit ihan ehdoton avec, en edes mietttinyt muita ❤️

Vastaa käyttäjälle Heli-Hannele - Beach House Kitchen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud