HOME by Jutta-valmennus

HOME by Jutta-valmennus


Olen sohvaperuna, tunnustan. Nuoresta asti olen ollut enemmän lukutoukka ja elokuvia rakastava henkilö, kuin sporttityyppi. Suklaa ja vaalea leipä on maistunut ja eihän siinä  juuri ollutkaan mitään, silloin kun olin vielä nuori. 

Toki lapsena tuli harrastettua hyötyliikuntaa suorastaan huomaamatta, polkupyöräily ja mökillä soutaminen, koska ei muuta tekemistä mökillä kauheasti ollut, paitsi ne kirjat. Silti lapsuuden jäädessä taakse, en ole koskaan ollut kovinkaan urheilullinen. Mukavuudenhalu, sohva ja suklaa tuntuu aina houkuttelevammalta vaihtoehdolta, kuin lähteä johonkin ryhmäliikuntaan ”nolaamaan” itseäni. Sitä paitsi juuri se lähteminenkin vähän ahdistaa.

Tuntuu, että lapsuudesta on jääneet jonkinlaiset traumat, jotka aiheuttaneet ryhmäliikunnan pelon. Olin kömpelö lapsi, joka marjastamassakin tuuletti, jos ei kaatunut kertaakaan. Liian paljon olen myös tarkkaillut itseäni ulkopuolelta, miltä näytän muiden silmissä, mokaanko, nolaanko itseni, meneekö tanssiaskeleet väärin, juoksenko hassusti, osunko pesäpalloon tai valitaanko koulun pesäpallojoukkueeseen viimeisenä. 

Ryhmäliikunta on kauhistus ja hurmokselliset naisten juoksutapahtumat vielä isompi kauhistus. Pidän omasta ajasta ja rauhasta ja jos hikoilen, haluan hikoilla ja ähkiä yksin. Olen onnistuneesti useamman kerran elämässä jumppaillut kotona ja saanutkin itseni hyvään kuntoon, mutta sitten on tullut flunssa tai joitain muita kiireitä, tiedättehän tämän itsepetoksellisen selittelyn ja miten uudelleen aloittaminen on ollut vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Koskaan liikunnasta ja minusta ei ole tullut tiimiä, joka pitää aina yhtä, on elämäntapa.

Kotiliikunta kuitenkin sopii minulle, sillä kotona saan mokailla itsekseni (pitikö mennä esimerkiksi läskipyörällä kaatumaan eräässä tapahtumassa). Mutta yksinäisessä kotiliikunnassa on yksi  todella huono puoli, ryhmän tuki puuttuu, joten niinhän siinä sitten aina lopulta käy, innostus lopahtaa jossain kohden.

Miten yhdistää kotona liikkumisen ilo, liikkumisen suhteen mahdollinen epäröinti ja uskon omaan itseen loppuessa, ja sohvan ja voileipien taas kutsuessa, saada sparrausta ryhmältä ja vielä se ryhmän tuki?

Kun kuulin HOME by Jutta-valmennuksesta, mietin pari tuntia ja kilautin miehelle. Olisiko tässä se oma juttu? Mahdollisuus liikkua kotona ihan omassa rauhassa HOME by Jutta FitFarmin valmennuksen avulla, joko livetilassa samaan aikaan muiden kanssa tai peräti paineetta ihan omaan tahtiin tallenteen avulla myöhemmin. 

Päätin lähteä HOME by Jutta-valmennukseen mukaan, mutta ensin toki luin paljon  materiaalia ja ennakkofiiliksiä muilta naisilta ja heti oivalsin, että valmennus on suunnattu ihan tälläisille tavallisille naisille, meille sohvaperunoillekin. Ilmapiiri vaikuttaa äärimmäisen positiiviselta ja kivalta, sellaiselta josta ei tarvitse ottaa liikaa paineita. 

Oman treenaamisen voi aloittaa pienin positiviisin askelin, sillä treenejä on erilaisia, eikä kaikille vain yhtä ja samaa. Eli voit aloittaa tälläisenä rapakuntoisena kuin minä tai jos olet jo tottunut liikkuja, voit jumppailla menevämmän treenin parissa. 

Treenien kesto on 30-minuuttia, mikä on juuri passeli aika minulle ja kyllä sen ajan 24-tunnin vuorokaudesta jokainen pystyy nipistämään vaikka sitten siitä somessa pyörimiseen käyttämästä ajasta. Lantionpohjalihaksiakin treenataan, mikä on todella hyvä juttu ihan kaikille naisille, mutta tietenkin myös tälläiselle viiskymppiselle synnyttäneelle. Ihan mahtavaa, että lantionpohjalihastreenitkin on otettu treeniohjelmaan mukaan, sillä lantionpohjalihastenkin treenaaminen saattaa arjen hektisyydessä vaan unohtua ja  miten tärkeää on kuitenkin hyvinvoinnin ja ”nolojen” tilanteidenkin kannalta. 

Erittäin kivaa on, että valmennukseen kuuluu myös ruokavaliovinkkejä, miten keventää ruokavaliota arjessa. Sillä en välttämättä syö paljon, mutta syön väärin eli suklaata, leipää ja paljon sushia. Mukavaa kuitenkin on, että vinkataan ja edetään rauhallisesti kohti hyvää oloa ja terveellisempää ruokavaliota, eikä mennä äärimmäisyyksiin, sillä juuri omalla kohdalla aina aloittaessa tiukat dieetit, olen myös sortunut herkkuihin hyvin äkkiä. Kohtuus kaikessa on se paras motto!

HOME by Jutta-valmennuksen avulla sopivin askelin, omassa tahdissa edetään kohti parempaa oloa, energisempää, hyvinvoivaa ja kenties 8 viikon valmennuksen lopussa, vieläpä aavistuksen keveämpää minää. 

Mieltä ei myöskään unohdeta vaan valmennukseen kuuluu viikottainen hyvinvoinnin osio ja tehtäviä. Erittäin tärkeä juttu omalla kohdalla, sillä haluan myös mieltää miten liikunta ja keveämpi terveellisempi ruokavalio auttaa omalle mielelle ja myös kropan jaksamiselle. Vaikka en ole itsepetoksellinen tyyppi, niin liikunnan ja herkkujen suhteen olen hyvä pettämään itseäni. On hyvä oivaltaa myös pään sisällä, miksi treenaa, miksi keventää, miksi koko hommaa tekee, tai muuten liian helposti tapahtuu lipsuminen.

Valmentajina toimivat iloiset ja positiiviset Jutta, Roosa, Milla, Tuikku ja Henna ja 8-viikon valmennus maksaa 69e ja ei tässä vielä kaikki, valmennukseen kuuluu mukaan laadukas arvoltaan 34,90 euron arvoinen vastustuskuminauhasetti, jolla saadaan treeneihin lisää potkua erilaisiin liikkeisiin. 

Joka päivä ilmestyy uusi treeni eli on mahdollista jumpata tuo 30-minuuttia vaikka joka päivä, mutta muutama kertakin viikossa hyvin riittää saadakseen kunnon kohenemaan. Kaiken kaikkiaan 8-viikon valmennus pitää sisällään 56 treeniä, eli pakko sanoa, ettei valmennukselle jää kyllä paljoa hintaa. Seuraavan viikon treenikalenteri julkaistaan aina keskiviikkoisin. 

Facebook tunnukset toki tarvitset, koska FitFarm järjestää valmennuksen Facebook-ryhmän kautta. Ryhmään liittyminen on helppoa. 

Seuraava valmennus alkaa 2.9.2019, johon minäkin aion nyt innolla osallistua. Pari tuntia kesti miettiä, mutta mietinnän jälkeen olen ehtinyt mieltää, että omassa kotiympyröissä tapahtuva treeni, jossa on Facebook ryhmän tuki kaikessa, tyhmiäkään kysymyksiä ei ole, saattaa olla itselle ihan se paras juttu liikunnan ja terveemmän ruokavalion suhteen, mitä on vielä elämässä kohdalle tullut. 


Talvet ovat omalla kohdalla vielä erityisen vaikeita ja toivonkin, että nyt kun aloitan pienin askelin muutoksen 2.9 jo, niin josko talvikin menisi helpommin, en olisi väsynyt löysä palleroinen, joka löntystävin askelein liikkuu koirankin kanssa puistossa. 

Pidän myös mielettömän paljon siitä, että HOME by Jutta-valmennuksessa, ei tarvitse lähteä minnekään. Lähteminen on aina oma prosessi ja tästäkin syystä se sohvalla kököttäminen on aina ollut niin helppo valinta. Nyt kun lähtemisen pakkoa ei ole vaan voin omalla aikataululla treenata halutessani joka päivä tai vaikka kiireisempänä muutaman kerran viikossa omaan tahtiin, oman näköisellä ohjelmalla, joka sopii omalle kunnolle, niin enää ei voi olla selityksiä, miksi ei jumpata.

Lisäksi olen huomannut erinäisiä juttuja tässä keski-ikäisyydessä mitkä eivät ole niin kivoja. Hyvä kun saan sormilla kiinni omista varpaista, mahakin on tiellä, aamulla paikkoja kolottaa, on alkanut tulla kipuja, niskat on jumissa, päätä särkee usein, ryhti on huono ja lihakset alkavat surkastua. Olemme mieheni kanssa jutelleet, että jos haluaa säilyttää ”arvokkaan”  energisen ja liikkuvaisen vanhuuden, niin jollain tasolla täytyy säilyttää lihaskunto ja liikkua jo nyt, ennen kuin kroppa menee liian huonoon kuntoon. 

Lihakset kaipaavat liikuntaa ja tiedän vanhastaan, että kun liikkuu, energiataso nousee, nukkuu paremmin, hartia-ja päänsärky lähtee pois ja kolotuksetkin helpottaa ja tähän vielä lisäplussana se keveämpi olo. 

Löytyykö sieltä kaltaisiani sohvaperunoita? Kutsuuko kotisohva etenkin talven pimeydessä ja maistuuko suklaa liian hyvin.  Et kenties tykkää ryhmässä hikoilemisesta myöskään ja tämän vuoksi liikkumisen suhteen on kynnys?

Oletko kuullut FitFarmista ja HOME by Jutta-valmennuksesta, kuulostaako se sellaiselta joka voisi olla passeli tapa keventää ja liikkua iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä tässä hektisessä elämässä? Mikä mielestäni kuulostaa kaikkein kivoimmilta ihan näin alkuun, HOME by Jutta-valmennus on suunniteltu ihan meille tavallisille ihmisille, minulle täällä ja juuri sinulle siellä. Ensimmäinen kerta elämässäni ns. ”ryhmäliikunnassa”, kun ei tarvitse lainkaan jännittää ja saa olla ihan oma itsensä. 

Nähdäänkö 2.9 Home by Jutta-valmennuksessa tai ainakin ajatellaan, että siellä sinä ja minä treenataan samoja juttuja ja kenties joskus vielä samaan aikaan. Eli yksin, mutta yhdessä, mikä on mieltä lämmittävä ajatus ja kannustava ajatus. 





  





68 thoughts on “HOME by Jutta-valmennus”

  • Mä olen kuullut valmennuksesta paljon hyvää ja miettinyt, että se voisi olla itsellekin passeli vaihtoehto, kun häät vuoden kuluttua. Jokusia kiloja pitäisi saada pois ja kuntoa nostettua siihen mennessa. Pirteää ja energistä alkavaa viikkoa ja kuntoilun iloa!

    • Oi onko häät ensi vuonna, jihuu ja onnea niin paljon. Ihan mahtavaa, että kommentoit ja menin ja muutin tämän jälkeen yhden sanan eli "naisille" vaihtui "ihmisille". Sillä tietenkin tämä valmennus on ihan kaikille. Sohvaperuna vähän jännittää, mutta aivot on jo mieltäneet, että kohta jumpataan välillä online, välillä omassa tahdissa kotona ja ryhmän tuella. Alan olla innoissani, että vihdoin sellainen jumppamuoto, joka sopii itselle.

      Mukavaa sunnuntaita Jani❤️❤️❤️

  • tuttuja pohdintoja – toteaa toinen keksiäkäinen naisihminen 🙂
    On lihasjumia ja muuta tuskaa, ja toisaalta massiivinen ryhmäliikunta-ahistus…
    Asialle on selvästi tehtävä jotain 🙂

    • Kaikki vaivat hiljakseen löytyy ja paikkoja kolottaa ja painoa tullut 10 kg per 10-vuotta. Ryhmäliikunta ahdistaa eli kyllä tämä yksin kotona tehtävä jumppa ryhmän tuella on parasta mitä tiedän omalla kohdalla ja paljon on tätä valmennusta kehuttu.

      Ihanaa päivää Marika😘🌞😘

  • Ei millään pahalla mut noikin rahat ois säästäny kun ettii netistä ohjeet jne. Jutalla melkoista rahastusta… mut tsemppii kotitreenamiseen👍

    • Varmasti nettiohjeet sopii toisille, mutta kuten kirjoitin, itse tarvin sen ryhmän tuen, jotta saan motivaatiota tai muuten aina luovutan. Se luovuttaminen on jo tähän 50-vuoden ikään nähty. Muutenkin valmennus on kokonaisvaltainen ja 4kpl vastustuskuminauhoja ja 56 treeniä 69e hintaan on omasta mielestä megaedullinen. Nyt on ryhmästä itselle oma personal trainer tavallaan ja se on kultaakin kalliimpaa.

      Kiitos tsempeistä ja oikein mukavaa sunnuntaita. 🌞🌞🌞

  • Hienoa että olet lähtenyt valmennukseen ja esittelet sitä blogissasi. Minullekin on jäänyt jonkinlainen trauma koulun ryhmäliikunatatunneilta. Siksi käyn kuntosalilla ja lenkillä, koska saan liikkua oman tahdin mukaan. Tsemppiä valmennukseen!

  • Tosi kiva postaus! Näytät Tiia tosi hyvältä 🙂 ei ole kyllä kallis valmennus jos siihen kuuluu ruokavaliovinkitkin. Me reippailaan koiran kanssa, nyt syksyllä alkaa zumba ja kahvakuula. Mulle ne ryhmäliikunnat on se juttu, on nimittäin tosi asia että kotona on liikaa häiriötekijöitä tehdä mitään. Kännykkä, teenpä tuon, laitan tuon, vielä tämän…en saisi kotona mitään tehtyä. On tietysti vaiva lähteä ajamaan 15km päähän liikuntatunneille mutta se on sen arvoista 🙂 joskus aiemmin olin takarivissä ja ajattelin että kaikki katsoo, mutta kunnon kasvaessa ja itsetunnon kehittyessä ei haittaa olla vaikka ihan edessäkin 🙂

    • Oi kiitos ihan mielettömän paljon. ❤️🤗❤️

      On niin totta, että mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle eli ymmärrän niin hyvin myös ryhmäliikunnan hyvän fiiliksen.

      Ihan mahtava tuo takarivistä eturiviin, hyvä sä. Olen aina ollut vähän takarivin tyttö, joten toivottavasti itsekin tästä vielä rohkaistuin.

      Liikunnan iloa kovasti sulle ihanuus. ❤️🤗❤️

  • Lykkyä treeniin! Itsellä on kävelyt nyt jäähyllä, kun jalka alkoi vähän varoitella. Elokuu on reuman suhteen aina hankala aika. Keventää yritän, mutta välillä lipsun..

    • En kestä, voi ei sua. Voimia elokuulle, reuma on niin ikävä ja kohtuuton sairaus. 😓

      Näytät hitsin hyvältä, muista se. ❤️🤗❤️

      Ihanaa iltaa Satu. 🤗

  • En ole ikinä osallistunut mihinkään nettivalmennukseen. Olen ajatellut, että ne eivät saisi minua motivoitumaan aloittamaan. Minulle paras tapa on tähän saakka ollut se, että sovin treffit kaverin kanssa, niin kehtaa skipata 🙂

    Jään kiinnostuneena odottelemaan lisää postauksia siitä, että miten nettivalmennus saa motivoitua sinua. Ehkäpä minunkin pitää joskus kokeilla sitä.

    • Kukin ehdottomasti tyylillään. Olen aina ollut kotona jumppaa ja, mutta aina on jossain kohti homma lähtenyt lepsumaan. Odotan ryhmän tuelta paljon.

      Juu voisinkin muuten jossain kohden vielä raportoida miten menee. 😍

      Mukavaa sunnuntaita❤️❤️❤️

  • Hei, ilman kaupallistayhteistyötä olisitko lähtenyt tuohon valmennukseen mukaan.

    • Hei, on mahdollista irroittaa mikä on muna tai mikä kana siinä kohden kun juna puksuttaa eteenpäin. 🤗

      Tälläistä potkua olen kaivannut peffalleni ja harkitsin tarkkaan ja konsultoin vielä miestäni, että onhan minusta sitoutumaan tähän, sillä tosissani olen mukana. 🤗Eli todellakin suosittelen kotona jumppaa Ville, jotka kaipaavat ryhmän apua ja tukea. Liity mukaan menoon. 😀

      Iloa iltaan. 🌞🌞🌞

  • Tämäkin sohvaperuna aikoo aktivoitua syksyn aikana, ilmoittauduin jo Yin-joogaan, jossa syvävenytyksillä saa apua jumeihin ja kiristävät sidekudokset alkavat notkistua. Aiemmin tuli harrastettua paljonkin liikuntaa mm. spinningiä, body pumppia ja joogaa, kävimme salilla monta kertaa viikossa. Nyt tuntuu, että meneillään on ruuhkavuosien kiireisin ja vaativin ajanjakso, mutta olisi tosiaankin alettava huolehtimaan myös itsestänsä.

    Olen true Jutta- fani, tykkään hänen positiivisuudestansa ja vaikka on tiukka täti, tekee valmentamisen hyvällä sydämellä ja ilman syyllistävää piiskausta. Täytyypä tutustua tähän valmennukseen, ehkä jumppaillaan pian samassa tahdissa : )

    • Oispa kiva jumppailla yhdessä ja jakaa kokemuksia tai sitten kerron minkälaista ollut ja liityt seuraavaan valmennukseen. Luulen, että kotona jumppailu voisi olla sunkin juttu.

      Niin hienosti sanottu Jutasta ja sama fiilis tullut, vaikka en ole Juttaa nähnytkään, tiukalla lempeydellä ja suoruudella. Just sellainen toimii mulle.

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

    • Kyllä on sellainen keskivartalolaatikko oikein, joten hyvähän sitä olisi saada kavennettua ja myös lisäenergiaa kaipaan ja kehon kipuja pois.

      Oikein sydämellistä päivää Maikku. <3

  • Sohva vetää tätäkin perunaa. 😂
    Suklaa ei maistu, eikä oikeen muukaan makea, kuin satunnaisesti.
    Kuntosalilla olen käynyt, tosin se on jäänyt, kun en oikeen tykkää lähteä salille.
    Kotona on oma "sali" tosin siinä on vaan juoksumatto, painoja, hulavanne, jumppakuminauhoja. Niillä voi periaatteessa vetää jumppaa, kun olis Jutta joka tökkis eteenpäin.
    Onko tuo koko ohjelma vaan tuon 69e
    Pitää käydä katsomassa esittelyt.
    Jospa sais siitä kipinän itsekin.
    Kivaa viikon alkua.
    >Leenalii
    (mitähän mä sohin, kun tuohon ylös tuli texti. Jatkokommentit lähetetään… ja mun sähköpostiosoite. Enkä saa sitä Pois. apua)

    • Sohva on niin ihana, mutta se väsyttää entisestään.

      On koko ohjelma 69e ja siihen kuuluu vielä se 39e arvoinen vastustuskuminauhasetti. Eli ei ole kallis mielestäni lainkaan vaan todella edullinen. Tästä voi saada oppia ja kimmoketta jatkoon tai sitten jatkaa Jutan kanssa.

      En huomaa täällä mitään vaan kommentti on ihan normaali. <3

      Ihanaa päviää Leena. <3

  • Paljon tsemppiä sinne treenailuun ja toivottavasti valmennus motivoi! Mä tykkään ihan kaikenlaisesta treenistä, mutta ryhmässä on se hyvä puoli, että kun ei jaksaisi, on vähän niinkuin luvannut kuitenkin. Nettivalmennus toimii varmaan samalla tavalla, pikkuisen velvoittavasti,. Ja varsinkin alkuun päästäkseen pitää opetella uusia rutiineja, mitä ei välttämättä yksin osaa opetella. Olen joskus itsekin suunnitellut osallistuvani nettivalmennukseen. Varmaan parhaiten virtuaalivalmennus toimii, kun oikein varaa sille aikaa, ettei siis ihan kiireisimmässä elämänvaiheessa lähde mukaan.

    • Juu ryhmä on tietenkin lupaus. Omalla kohdalla osaan kyllä olla myös piiskuri eli en halua pettää itseäni. Mutta sitten kun tulee flunssa tai muita kiireitä, niin kummasti se itsepetos sieltä löytyy eli ryhmän kuri on kyllä todella tärkeä tai pikemminkin tuki. <3

      Mielestäni taas juuri toimii hyvin hektisessä elämänvaiheessa, koska jumpan voi toteuttaa ihan milloin itselle sopii. Toisaalta tämäkin on toki aina yksilöllistä, mutta tälläinen fiilis on täällä

      Ihanaa viikon jatkoa Pilvi. <3

  • Tämä kuulostaa hyvältä tavalta treenata. Monipuoliset harjoitukset ja ruokavalio vielä kaupan päälle.
    Hintakin on enemmän kuin kohtuullinen.
    Mielenkiinnolla odotan jatkoa. Tiedä, vaikka itsekin innostuisin 😉
    Kaikkea ihanaa viikkoosi Tiia <3

    • Olen aivan samaa mieltä ja toivottavasti vielä innostut. Täytyy teille raportoida sitten jossain kohden fiiliksiä.

      Oikein ihanaa viikon jatkoa Kirsti Kaija. <3

  • Kuulostaa kyllä hyvältä jutulta, että voi treenata kotona, jos ei halua lähteä salille heilumaan. Se lähteminen on kyllä joskus tuskaa, mutta kun löytyy se oma juttu, niin sinne menee sit innolla. Mulla se on tanssi! Mutta nyt olen sairastellut liikaakin, joten on taas pitänyt jättää väliin.
    Tämä on varmasti siitä hyvä ohjelma, että ne ruokajututkin on sitten kuosissa ja kaikinpuolin asiat on reilassa:)

    • Olen niin samaa mieltä. <3 Tanssiminen on ihanaa ja pääasia on, että liikkuu. <3 Toivottavasti vaivat helpottaa ja pääset taas tanssin pyörteisiin mukaan.

      Mitä ihaninta loppuviikkoa Minna <3

  • Tsemppiä ja into valmennuksiin, Tiia! Minä itse asiassa mietin näitä Jutan nettivalmennuksia, kun tuntui että kaipasin jonkinlaista potkua liikkumiseen. Sitten löysin uudelleen kuntosalin, jossa käyn aina itsekseni kuten käyn lenkilläkin. Olen muuten kova puhumaan, mutta urheilla haluan yksin. Ehkä juuri se sama, etten halua ähkiä muiden kanssa liikkuessani.

    Ja samaa on sekin, että suklaa, vaalea leipä jne. maistuvat. Pitää koettaa löytää keskitie näissä asioissa. Minua auttaa se, että merkitsen kalenteriin kaikki liikuntakerrat. Ja se hyvä olo, mikä treenin jälkeen tulee on kyllä eräänlainen palkinto sekin.

    Toivottavasti raportoit treenien sujumisesta täällä blogissasi. Kiinnostaisi lukea!

    Mukavaa huomenna alkavaa uutta viikkoa! ♥

    • Juurikin tuo, omassa seurassa on mukavinta ähkiä. 🙂

      Miksi hiilarit ja sukulaati on niin hyviä, oijoi. Mutta niistä tulee väsymys ja liikunnasta hyvä olo.

      Juu täytyy blogin puolella kirjoitella miten matka on edennyt, sillä onhan tämä itsellekin ihan jotain uutta ja aavistuksen jännittää. Toivon enemmän kuin se vyötärön kavennus, että saan uutta virtaa.

      Ihanaa loppuviikkoa Katja. <3

  • Tsemppiä koitokseen.

    Mä onneksi saan niin paljon hyötyliikuntaa nykyisessä kodin ulkopuolisessa työssä, ettei jumppaa tarvita. Katselin just yks päivä, kun hartialihakset on jo näkyvissä, melkein kuin jollain bodarilla, mikä on hämmentävää. 😀 Kesällä työmatkatkin sujui pyörällä, talvella sitten osaksi bussilla ja osaksi jalan. 🙂

    Ihanaa su-iltaa! <3

  • Sohvaperuna täälläkin. Olen siitä ylpeä itsessäni, että tuolla pyörällä rullailen paikasta toiseen ja työmatkatkin. Jotain lisää pitäisi kuitenkin tehdä. Kotona ehdottomasti treenaisin mielummin, että en nolona heiluisi salilla. Tosi kiva yhteistyö tämä fitfarm ja uskon, että saat hyviä tuloksia aikaan <3 Ihanaa alkavaa viikkoa rakas ystävä <3

  • Tiia, että ikinä usko miten syvälle olen vajonnut herkkuihin! Nyt on mennyt kesälläkin jäätelön ohella suklaata ja sitten teemme etenkin viikonloppuisin liian hyvää ruokaa ja olen hulluna juustoihin. Olen syvässä alhossa eikä ole vielä edes henkistä kanttia lähteä tähänkään mukaan, vaikka on HYVÄ JUTTU, ETTÄ SAA TEHDÄ KOTONA. Vielä minä yllätän ja ostan talviJUOKSUhousut, vaikka en juoksisi metriäkään, mutta saatan kävellä pirun lujaa. Siis sauvakävelyä lujaa. En tosin ole vielä siinä kohdassa, mutta allakassa on joku outo merkintä…

    Inhoan saleja. Saan niistä jonkun fobian. Kotona voin kuntopyöräillä vaikka kuinka ja minusta se ei ole tylsää eli sitä tosi kurjalla kelillä. Nyt menee vain puutarhailua. Paltaaan♥

    • Herkut vievät niin mukanaa, tiedän niin tunteen. <3 Juustot, kakut, suklaa, leipä, voivoi meitä .<3

      Niin ymmärrän, koska henkistä jaksamista vaatii lähteä mukaan, kun on väsy ja alho, silloin on oravanpyörässä, jossa itsekin eli ruokkii itseään vielä enemmän löhöilyllä ja herkuilla. Haluaisin niin ettei ensi talvena pahimmassa pimeydessä väsytä kuten aiemmin.

      Salit eivät ole minua varten, eikä ryhmäliikunta, mutta tämä ehdottomasti on jotain sellaista, että tämä, jos ei mikään.

      Ihanaa viikon jatkoa Leena. <3

  • Tsemppiä hurjasti valmennukseen. Voisi olla munkin juttu…ehkä pitää vakavasti harkita.

    t. Sohvaperuna potenssiin 2

    • Voisi olla ihan sun juttu, tämä on niin hyvä juttu meille kaikille sohvaperunoille ja muillekin. <3 Facessa paljon urheilevakin tyyppi kehui, että hänen miehensä kanssa tekivät ja saivat aikaan hyviä tuloksia.
      Ihanaa loppuviikkoa Tarusein. <3

  • Minusta löytyy sekä sohvaperuna että kuntoilija 😀 Välillä toinen ottaa enempi valtaa ja esim. kesällä olin lähes täysin sohvis. Nyt kun lasten koulut ja harrastukset taas pyörii, on omakin kuntoilurytmi taas löytynyt (tai ainakin kovaa vauhtia hakee muotoaan).

    Kovasti tsemppiä ja hyvää mieltä alkavaan valmennukseen! Kuulostaa hyvältä 🙂

    • Se on hyvä balanssi, jos on molempaa. <3 Se on muuten totta, että joskus tarvitsee rutiineja ja arkea, jotta saa omankin kalenterin rytmiin.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa loppuviikkoa Tuula. <3

  • Kuulostaa oikein hyvältä, Tsemppiä kovasti💗 Liikunta ja tekeminen on mukavinta silloin kun niistä oikein nauttii. Ihanaa alkanutta viikkoa💗

  • Kuulostaa hyvältä! Itselle kaikki tuollainen ohjattu juttu saa niskavillat pystyyn ja alan heti haraamaan vastaan. Harrastin kilpaurheilua nuorena ja tuntui, että koko elämä oli rakennettu sen mukaan aina syömistä, nukkumista ja sosiaalista elämää myöten. Kun lopetin urheilun (aktiivi) päätin, etten ikinä enää mene kenenkään ohjaukseen ja en ole jääräpäisyyksissäni myöskään mennyt. Juoksen, soutelen ja teen punttitreeniä, mutta kaikkea ehdottoman yksin ja ilman minkäänlaista oksennusrefleksin laukaisevaa "vielä jaksaa" -kommentointia.

    Saattaa tietty olla, että oma aktiiviura on kuitenkin kaikesta huolimatta tehnyt sen, että saan itseäni niskasta kiinni ja toiminta on halutessani hyvinkin tavoitteellista, mutta ymmärrän täysin, että tämän Fitfarmin tyylinen kotivalmennus sopii sellaisille, joille ei syystä tai toisesta ole aina niin helppoa motivoitua tai pitää motivaatiota yllä.

    Hieno homma ja tsemppiä ❤️

    • Ymmärrän niin hyvin, on varmasti tullut sellainen käänteisreaktio eli aika aikansa kutakin ja liika on liikaa.

      Sinulla on varmasti motivaatio luissa ja ytimissä, toteutat sitä vaan nyt eri tavoin. Tälläinen sohvaperuna taas tarvitsee ryhmän tukea, mutta kun ei halua liikkua ryhmässä tai lähteä jumppaan.

      Oikein paljon kiitoksia ja sinulle kovasti liikunnan iloa ja ihanaa syksyn aloitusta. <3

  • Kuulostaa niin hyvältä sun suunnitelmat, ihan huippua! Onneksi nykyään jokaisen on mahdollista valita sellainen liikuntamuoto mikä itsestä tuntuu parhaalta, toisille se voi olla se ryhmäliikunta ja toisille toimii kotijumppa just täydellisesti. Omassa työssäni näen selkeästi sen eron ihmisten välillä ketkä ovat liikkuneet aktiivisesti ja ketkä eivät.
    Eikä sen tarvitse olla himotreenaamista, vaan ihan sellaista arjen aktiivisuuttaa joka pitää kropan kunnossa.

    Tsemppiä Tiia FitFarmin kanssa, uskon että siitä tulee hyvä juttu <3

    • Juurikin se, onneksi kaikille on jotain ja Jutan valmennus on tälläiselle sohvapotaatille todellakin se jokin juttu. <3

      Niin hyvin uskon tuon, että työssäsi näet miten keho rapistuu ja miten liikkunut keho ei rapistu samaan tahtiin. Liikkuminen on tärkeää ja kehon ylläpito ja saa uutta virtaakin.

      Kiitos niin paljon ja tunnet mut, niin tiedät, että tämä jos mikä on oikea vaihtoehto mulle. <3

      Ihanaa torstaita Souliina. <3

  • Kirjoitat valmennuksesta niin inspiroivasti, että jo innostuin tästä. Sitten tuli, mutta, kun rautavarastot ovat heikot niin pystynköhän vielä venymään tehokkaaseen kunnon kohentamiseen. Sohvaperunaksi en itseäni miellä, mutta vetämätön olo on ollut seuranani jo liian pitkään. Keväällä onneksi syytä jo selvitettiin ja nyt vain sinnikkäästi kohti rautaista tulevaisuutta. Kotitreeni sopisi minullekin paremmin kuin hyvin. Ääniyliherkkänä iso sali täynnä väkeä ja musiikki siihen päälle saa ahdistuksen puskemaan pintaan. Seuraan kiinnostuneena, miten muutut aina vain hehkeämmäksi. Sinussa on valovoimaa! Sydämellisin terveisin Tuija

    • Minäkin olen muuten täällä miettinyt, että pitäisikö tutkia rauta-arvot, sillä pulssi hakkaa, huimaa ja iho on kuiva ja aina väsyttää. Eli voisiko olla ferritiini, mikä tyttärilläkin on alhainen, joten miksi ei äidilläkin.

      Toivottavasti saat rauta-arvot kuntoon ja uutta virtaa ja sitten voit miettiä tätä Jutan kotivalmennustakin. <3

      Täälläkin ääniyliherkkä introvertti. <3

      Voi ei miten kauniisti sanottu, tässähän vaan vanhenen, mutta jännä juttu, eräs ihana Oimutsimutsi Elsa tuli eilen sanomaan samoin. Ehkä ne on vaan ne värit, eli pukeudun nykyään värikkäämmin.

      Ihanaa viikon jatkoa Tuija. <3

  • Aiheesta poiketen, kuvassa olin näkevinäni teidän mustan kissan (oliko Mikki nimeltään). Olikos hänellä diabetes ja kovin vanhakin jo? Kertoisitko kuulumisia, kiinnostaisi kovasti.

    • Musta kissa oli 13-vuotiaaksi elänyt Onni, jonka sokeritauti lopulta vei. 😓Onnin kuoleman jälkeen otimme 2-vuotta sitten eläinsuojeluyhdistyksestä tämän mustan Mukin, joka on nuori kissa ja toki terve. Tosin ikäarvio silloin oli 1-4-vuotta eli emme tiedä minkä ikäinen Miki nyt on. Mutta hänet tosiaan oli hylätty ja rauhallisella luonteellaan sopi täydellisesti meidän Osku vanhuksen kamuksi ja loistavasti on mennyt. Tosin Miki ensin kiintyi Samu koiraan ja Iskuun, sitten lapsiin ja mieheen ja ihan viimeisenä on nyt antanut armoa jo minullekin vaikka en ole toiselle se ykköstyyppi.💙

      Kiitos niin paljon kuin kysyit ja kaikkea hyvää. Kissaterkuin Tiia

    • Hei Tiia! Olisi kiva, jos tekisit postauksen teidän perheen lemmikeistä; miten ne on tulleet perheeseen, miten Onnin diabetes todettiin ym. Meillä toinen 8-vuotiaista, niinikään mustista kissakaksosista sairastui vajaa vuosi sitten diabetekseen. Nyt Manolito saa insuliinia aamuin illoin. Meillä Manoliton veli Onni porskuttaa terveenä. T. Sari

    • Kiitos kovasti Sari. <3 Kissa ja koira sanoilla, jos laitat hakusanaksi blogiin, löydät paljon kertomuksia meidän kissoista ja koirista. <3 Ehkä voin joskus tehdä vielä sellaisen koostepostauksen, kiitos kovasti vinkistä.

      Niin kurjaa, että teidän Manolitolla on sokeritauti nyt sitten. Meillä Onnilla vaan ei saatu sokereja balanssiin, vuosi piikitettiin. Aluksi tuntui, että Onni oikein halusi piikin ja koki, että voi paremmin. Loppuaikoina aristi jo piikkiä. Onni oli kuitenkin jo iäkäskin kissa. Lopulta Onnin kunto romahti yhtäkkiä, toinen tuli kainaloon vielä viimeisenä aamuna, mutta oli selkeää, ettei enää. Lääkärin valvonnassa ja insuliinilla teidän Manolito voi elää monen monta hyvää vuotta. <3 Meidän Onnin korteissa se vaan ei ollut.

      Ihana Onni teilläkin.

      Kovasti terkkuja kisuille ja ihanaa elokuun jatkoa Sari. <3

  • Tsemppiä valmennukseen Tiia! Kotona tehtävä jumppa (tai mikä tahansa rehkminen) on kyllä ihan parasta, mulla ainakin yleisin syy siihen, että joku liikuntaharrastus jää, on se lähtemisen vaikeus. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten tää lähtee sulla etenemään. Kivaa viikon jatkoa <3

    • Juurikin se lähteminen säällä kuin säällä, Koen, ettei tässä voi siihen vedota, aina on aikaa napata se 30-minuuttia treeniin.

      Kiitos niin paljon ja täytyy blogissa raportoida miten on mennyt.

      Ihanaa torstaita Emma. <3

  • Hei upeeta! Kovasti tsemppiä.

    Olen kyllä niin huono tuurinen liikkuja. Joka ikinen kerta kun yritän jotain kävelyä eksoottisempaa, menee kroppa hajalle. Sain himoitsemani spinning-pyörän ja sitten iski vaikea istuinkyhmyn bursiitti, joka on nyt kestänyt vaatimattomat 4 viikkoa, eikä loppua (ja rasituskieltoa) näy. Lääkäri "lohdutti" eilen, että hänellä sama kesti vuoden. Että sillä tasolla taas.

    Toivottelen sinulle palkitsevia treenejä ja etenkin ehjää kroppaa!

    • Eihh ole todellista, voi ei sua Nelina. Voi miksi kaikkea tuollaista tulee eteen ja kun ihminen haluaisi nauttia liikunnan riemusta. <3

      Voimia kovasti ja haleja sinne ja kiitos niin paljon. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud