Ystävyyttä 30-vuotta ja paljuhommissa

Ystävyyttä 30-vuotta ja paljuhommissa
Jösses, juuri oivallettiin kamuseni kanssa, että olemme olleet ystäviä tänä vuonna 30-vuotta! Toki nassut kohtasivat jo vuonna -88 KOP:n arvopaperiosastolla, mutta ystävyys syntyi vasta noin vuoden jälkeen ensikohtaamisesta. Pitihän sitä ensin vuoden pätkät puolin ja toisin uutta tyyppiä tarkastella. 

Ystävä teki lapset nuorena, mutta vaikka meikäläisellä pukkasi olemaan bilekausi päällä aika pitkään, näimme aina säännöllisesti. Kävimme aina vuorotellen toistemme luona syömässä ja välillä minä kamusella yökylässä. 


Ehdimme olla n. 2-vuotta samassa työpaikassa ja kun olimme vuoden pätkät osake clearingissä kahdestaan eli siihen aikaan kauppojen osakkeet kuljetettiin tarkastettavaksi aina ostojen ja myyntien myötä, tuossa tiimellyksessä meistä tuli hyvät ystävät. 

Muistan vielä, että nautimme usein lounaaksi patonkia Patros fetajuustolla ja maksamakkaralla ja jälkkäriksi Chymoksen riisisuklaata ja Turkin pippuri lakritsikarkkeja, joita saa vieläkin, mutta silloin sai keltaisessa pussissa pelkästään, Sitten oli aivan ihanaa minttucrispsuklaata, jossa oli hopeinen kääre, kuka muistaa tälläisen sukulaatin taisi olla Cloetan. 

Olemme aina tuoneet toisillemme tuliaisia ulkomailta ja monissa jutuissa meillä on sama maku. Meidän ulkomaan vuodet eivät haitanneet ystävyyttä, vaan tässä kohden meidän miehetkin tutustuivat ja ystävystyivät, kun tulivat he yhdessä meille pariskuntavierailulle. Ystäväpariskunnasta tuli myös meidän kuopuksen kummeja. 

Koskaan emme ole riidelleet ja jos jokin on ollut hampaankolossa, se on juteltu halki. On ihan mieletöntä, että on ystävä, joka on kulkenut matkassa 30-vuotta ja nähnyt myös kaiken ja aina pysynyt siinä. Vaikka esimerkiksi kun olivat meillä kylässä Latviassa ja suutuin miehelleni ja hyppäsin Suomeen menevään bussiin ja tulin Latvian ja Viron rajalla katumapäälle ja palasin taas bussilla kotiin juuri sopivasti aamupalaksi. Kaikkea mahtuu vuosiin, mutta ennen kaikkea hyvää tahtoa, ei ketunhäntää kainalossa ja paljon paljon onnellisia yhteisiä hetkiä ja hyvää ruokaa.

Tällä kertaa oikein vaihdettiin tuliaisia. Sain Köpiksen tuliaisina pörröisen Mikki Hiiri avaimenperän tai laukkukorun. Ystävälle vein Lontoosta peltirasian ja Salted Caramel M&M:s namusia. 

Voi mahotonta mitä herkkuja taas pöytä oli pullollaan. Pihviä, viikunasalaattia, piparjuuriaiolia, cheddarvalkosipulileipää, melonia, grillattuja nyyttejä joissa oli aurinkokuivattuatomaattijuustoa, perunoita, sipulia, pekonia ja sieniä, apua miten hyvää. Entäs sitten tuo jumalainen kakku, mikä taidonnäyte. 

Saunoimme 92-vuotta vanhassa saunassa, jonka ystävän vaari on rakentanut, paljuilimme, höpötimme ja ahmimme ruokaa ja herkkuja niin paljon, että hyvä ettei kaikki vedet paljusta paenneet, kun istahdimme paljuun. 

Hih ja jokuhan on joskus ollut huolissaan meikäläisen alkoholin käytöstä, niin tällä kertaa meni skoolausskumppa ja puolikas Happy Joe ja siinä kohden tämäkin alkoholimäärä alkoi väsyttämään niin, että oli pakko vaihtaa jääteehen. Uikkarikuvassa oleva bisukka on miehen, josta pidin huolta, kun mies tuon kuvan nappaisia. Alkoholi ei vaan enää ole meikäläisen juttu, ei millään. Mutta kilisteleminen on aina kivaa. 

Tässäpä ennen ja jälkeen kuvat. Voi mahoton meidän tyylejä ja ah nuoruus! Olipahan taas kiva ja makoisa lauantai. <3

Miten siellä, onko tarinoita ystävyydestä, niitä on aina kiva kuulla ja miten ystävyys on alkanut? Oikein sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3


33 thoughts on “Ystävyyttä 30-vuotta ja paljuhommissa”

  • Minä olen lähdössä taas perjantaina Karkkilaan Mian luokse. Me ollaan oltu ystäviä 35 vuotta. Kerran oltiin yksissä juhlissa ja tajuttiin, että meidän "suhde" oli vanhin koko bileporukan ystävyys-tai rakkaussuhteista. Ihanaa kun on ystävä, jonka kanssa on tullut koettua vaikka ja mitä.
    Aivan upeat kuvat Tiia ❤️
    Täällä ukkonen rytisee ja sataa kaatamalla. Odotan, että vähän helpottaisi, niin uskaltaisin lähteä pyörällä töihin.
    Mukavaa päivää sinulle ❤️

    • Oi ihanaa ja teidän ystävyys on niin ihana asia. Tiedät, että mun lemppari postaukset on just Karkkilan. Niistä kun huokuu juurikin se teidän hyvä ystävyys, meno ja meininki. <3

      Kiitos Outisein ja kivaa viikkistä. <3

  • Ihana postaus teidän ystävyydestä. Mullakin on muutama rakas ystävä löytynyt työpaikalta, vaikka työpaikat ovat muuttuneet, edelleen pidetään yhtä <3
    Iloa viikkoon Tiia <3

  • Kuinka monesta asiasta yht'äkkiä alkaakin olla aikaa. Klauskin älähti, ettei voi olla totta kun sanoin meidän olleen yhdessä 17 vuotta. Joistain asioista ja tapaamisista voi olla helposti 30 vuotta! Miten voi olla mahdollista?!? Juuri eilenhän ne tapahtuivat.

    Oi mikä ihana kakku! Sopii asuusikin niin hyvin.

    Juon siideriä harvakseltaan, mutta tuo Red Love on mieleeni.

    • No sepä se, elämä kiitää ja kohta se on loppu, yritetään nauttia näistä hetkistä tässä välissä. <3

      Red Love on kyllä minunkin mieleen, nam.

      Kiitos kovasti Tuuli ja ihanaa viikonloppua. <3

  • 30-vuotta, yhdeksänkymmentakaksi-vuotta, kaksi-ystävää, 6-koiraa, neljätoista-siideriä.

  • Aivan ihania herkkuja. Olen löytänyt pari hyvää ystävää töistä ja kuntosalilta. Nuoruuden ystävät on löydetty lukiosta. Et sinä todellakaan käytä liikaa alkoholia. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    • Ihanaa kuulla ja ystävyys voi alkaa kyllä vaikka missä ja se on ihmeellinen asia, koska siinä kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. <3

      Kiitos kovasti ja hih en todellakaan juo, mutta huvittavaa, että joku kokee tästäkin asiakseen olla huolissaan. En ole varma onko kyseessä välittäminen vai moittiminen. 😉

      Iloa viikonloppuun Marja. <3

  • Ihanaa pitkään kestänyttä ystävyyttä! Itselläni on aina ollut vain muutama ystävä, mutta ne ovatkin sitten sitä rakkaampia.
    Kivaa viikon jatkoa sinulle <3
    ps. Ihana toi Mikki Hiiri-avaimenperä!

  • Kiva postaus ja kuvat 🙂
    Minä tapasin Suomi-lomallani vanhaa, rakasta ystävääni ja niin se vain on, että aika katoaa, kun olemme yhdessä!

    Voi hyvin Tiia <3

    • Hyvin sanottu, aika ystävien kanssa tosiaan katoaa. <3 On se suuri onni, että on hyviä ystäviä.

      Ihanaa viikonloppua Marianna ja voi hyvin myös. <3

  • Hieno ystävyyssuhde.
    Kuvista välittyy leppoisa tunnelma.
    Onpa herkullisen näköisiä pöydän antimia.
    Pitkä ystävyys pitää sisällään paljon jaettua elämää.
    Moni läheinen ystäväni on minun laillani ollut sijaisäiti.
    Kaunista kesäiltaa Tiia!

    • Teillä on äitiys ja sijaisäitiyden varmasti monenlainen tunnekirjo yhdistänyt. Ystävyys on ihana asia ja pidän teitäkin siellä blogiystäväni, jotka olette valtavasti rikastuttaneet elämää. Sinäkin Kirsti Kaija aina osaat sanoa juuri ne oikeat sanat. <3

      Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Hirmuisen kiva juttu♥ Vaikka sunkin hame on kaunis, niin ystävättäreis leninki olisi minulle kovasti mieleen:) Ostin muutene Porin Ratsulasta just samanlaisesta kankaasta tyyriin paitapuseron eli putosin siihen blondijuttuun, you know…,mutta näytän paremmalta punaisessa, kuten sinäkin! Yhden punaisen olen sulta matkinutkin talven aikana, mutta en tähän nyt kehtaa sitä laittaa ja ostin heti kaksi!

    Vain paljuista en pidä. Muistan kuinka Anna -lehden joku toimittaja kirjoitti orvaskesiammeista. Uima-allasta vastaan minulla ei olisi mitään, mutta money talks…Vapaat, villit vedet, ne ovat mun juttu.

    Näytät muuten mielttömän hyvältä ja sun ystäväsi tietty myös♥♥♥ Söin taas suklaata, kun aloin kirjoittaa…

    • Kiitos kovasti Leena ja eikö olekin ystävällä aivan ihana mekko. <3

      Vapaat villit vedet parasta, mutta vesi kuin vesi on äärimmäisen ihana elementti.

      Kiitos niin paljon ja täälläkin pötsi pinkeänä juuri, viime aikoina taas ollut tuhma ruokavalion suhteen.

      Aurinkoista viikonloppua ihana Leena. <3

    • Tuuam nyt tajusin: Ystäväsi mekon kuosi tuo mieleeni hippivuodet:)

      Niin on, vesi on parhautta.

      Minulla ei mitäään rajaa nyt, koska menossa kova dekkariuuutuus. Miten ne oikein ,liittyvätkään toisiinsa!

      Siis tajusitkohan, että ostin sairaan kalliin paitiksen, joka on just sinivalokoraitaista kuosia ja kun lähetin tyttärelleni muutaman kuvan se ylläni, hän tuomitsi heti: "Äiti, sorry, että sanon, mutta nyt näytät sairaalta'. Hänenkin mielestään mun oli aika löytää punainen väri. Mutta onneksi on muitakin värejä ja sävyjä – sinisessäkin. Farkkupaitikseni on kuin toinen maa.

      Kiitos samoin sinulle ihana Tiia ♥

  • Ihania kuvia! Ystävät on kultaa❤ Mulla on muutama ystävä joiden kanssa ollaan tunnettu ihan alakoulusta lähtien. Avioeroni aikaan huomasin, miten tärkeää on, että on ystäviä ympärillä. Ihanaa loppuviikkoa sulle❤😊

    • Ihanaa kuulla ja sama juttu, löytyy ystävää ihan jo aikaa ennen ala-astettakin. Kuin siskoja ollaan kaikkien näiden pitkäaikaisten ystävien kanssa kyllä. Sitä on niin paljon jaettua elämää, turvallisuutta voida olla miten päin vaan ja tietää, että ystävyys kantaa.

      On muuten kriisin hetkellä hienoa huomata, ystävien konkreettinen tuki ja ettei ole yksin.

      Oikein mukavaa viikonloppua sinulle. <3

  • Taas niin kauniita kuvia.
    Mulla (meillä) on ystävä lapsuudesta. Koulussa oltiin jo ystäviä. Kun molemmat lähdimme kouluttautumaan, tiet erosivat.
    Kun saimme lapsia tulimme taas yhteen.
    Nyt entistä tiiviimmin koska tyttäremme ja heidän poikansa ovat naimisissa ja meillä on yhteiset lapsen lapset. Eikö elämä olekin ihmeellistä.
    Toinen ystävä, joka tuli elämään mieheni kaverin kautta on todella tärkeä mulle. Hänen kanssa tulee jaettua ilot ja surut. Viestit kulkee lähes joka päivä. Ellei muuten päästä tapaamaan.
    Hyvä ystävä on kultakimpale.
    Mukavaa päivää sinulle Tiia❤️
    >Leenalii

    • Miten ihana tarina, uskomaton ja teistähän tulikin sitten ihan yhtä suurta perhettä. <3 Hyvä ystävä on kyllä kultakimpale ja mitä elämä olisikaan ilman ystäviä.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Leenalii ja kiitos kun jaoit tämän teidän tarinan täällä. <3

  • Ihanan suojaiseen paikkaan toi palju sijoitettu! <3 Pitkät ystävyydet on ihan parasta, vaikka niitä ystäviä näköjään pystyy löytämään näin vanhemmallakin iällä, kuten meille kävi. 😉

    Aurinkoista päivää Tiia. <3

  • Kyllä olette sööttejä😃 Ystävyyttä,ja tietysti muitakin hyviä ihmissuhteita kannattaa todellakin pitää yllä ja vaalia👍Niin,ja mietin tässä että lieneekö sinulla velvollisuutta tilittää alkoholin käyttöäsi meille blogisi lukijoille,vaikka joku siitä huolta kantaisikin..hmmm🤔Aurinkoista loppuviikkoa🌅

    • Ihana Pipsamuori, niin totta, ystävyyttäkin tulee vaalia. <3 Hih no ei todellakaan kuulu kenellekään minun alkoholinkäyttö tai pikemminkin sen käyttämättömyys. 🙂 Sehän tässä naurattaakin.

      Oikein aurinkoista viikonloppua sinulle. <3

  • Ihania kuvia ja elämässä on tärkeää, että omistaa ystäviä. Minullakin on ystäviä, joiden kanssa ollaan oltu jo lukiosta saakka ystäviä ja vaikka aikaa menee, ettei nähdä, niin aina kun tavataan, niin jutut pienen päivityksen jälkeen taas jatkuu.

    • Se on juuri noin, ystävyys ei katso aikaa, vaan aina aloitetaan samasta mihin jäätiin. <3 Ystävyys on ihanaa.

      Aurinkoista viikonloppua Minna. <3

  • Ihana teksti, ihanat kuvat ja niin tärkeä ystävä jota teksti henkii hyvin.

    Omat lähimmät ovat löytyneet harrastuksen parista, niin paljon ihania ihmisiä joita näen onnekseni usein.

    Ihanaa viikonloppua!

    • Kiitos niin paljon Satu. <3

      Mahtava harrastus teillä onkin, joka taatusti yhdistää ihmiset.

      Oikein aurinkoista viikonloppua Satu. <3

  • Hyvät ystävyyssuhteet vuosien takaa ovat kyllä arvokkaita. Pisin oma ystävyyssuhteeni on alkanut silloin kun olin itse 5v kuten myös ystäväni Leena. Nykyään emme enää ehdi tavata kuin muutamia kertoja vuodessa mutta puhelimessa puhutaan useammin. Leenan kanssa on helppoa jatkaa siitä "mihin viimeksi jäätiin" eli ystävyys ei aina edes vaadi säännöllistä tapaamisesta.

    Kivaa viikonloppua Tiia <3

    • Niinpä, sitä niin kiintyy ja ystävästä tulee kuin sisko. 🤗💛🤗

      On varmasti aina ihanaa, kun Leenan kanssa tapaatte ja juteltavaa riittää.

      Aurinkoista viikonloppua Marjo. ✨🌞✨🌞✨

Vastaa käyttäjälle Leena Lumi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud