Reissaajan nolot tunnustukset!

Reissaajan nolot tunnustukset!
Olin kaupallisessa yhteistyössä Body Shopin lähettämänä vuorokauden Tukholmassa. Tästä reissusta on niin paljon kerrottavaa, että kerron aiheesta lisää myöhemmin. Mutta mitä olisi reissu ilman sekoiluja, no ei tietenkään mitään, sillä niitä sekoilujahan muistellaan hymyssä suin vielä vuosien päästä. No tältä reissulta kyllä riittää paljon kerrottavaa, mutta keskitytään nyt vaan niihin toilailuihin. 

Huolellisella etukäteissuunnittelulla tuo tuttuakin tutumpi Tukholma oli varmistettu mielessäni katastrofivapaaksi alueeksi. Nyt en mokaisi mitään tällä kertaa. Lentokentälle päätin lähteä hyvissä ajoin ja ajatuksena oli nauttia rauhallinen aamiainen muumikahvilassa. Toisin kuitenkin kävi. 

Kaikki meni putkeen vielä alussa. Painoin mieleeni reitin, minne jätin auton parkkiin ja otin varulta vielä valokuvan todisteeksi, missä parkkihallissa auto sitten luuraa, kun palaan takaisin. Ei mitään sekoiluja turvatarkastukseen mennessä ja tyytyväisenä nokka matkasi kohti muumikahvilaa. 

Tässä kohden kuitenkin huomasin, että Balmuirin kaulahuivi, jonka olin hikipäässä tunkenut käsilaukun pohjalle, koska kaulaa niin kuumotti,  ei ollut enää käsilaukussa, eikä missään. 


Ei kun paluu samaa reittiä takaisin ja vessan kautta. Kysymään turvatarkastuksesta, onko sinne jätetty kaulahuivia, kysymään kaupasta, jonka läpi kävelin, oliko sinne, no ei ollut ei, huivi siten katosi kuin tuhka tuuleen. 

Voimaannutin mielessäni itseäni, ettei huivin katoaminen ole enne, että tulen tällä reissulla töppäämään vielä pahemmin. Tuumin, että nyt tyynenä vaan ja huivi on pelkkää materiaa ja kun on kerran kadonnut, niin olkoon samalla unohdettu.

Tässä kohden kuitenkaan aikaa ei enää ollutkaan hyppysissä rauhallisen aamiaisen verran, mutta ei toki sekään mikään katastrofi ollut vaan ostin eväät lentokoneeseen. Jossain kohden huomasin, että hameeseeni oli aamulla truuttaantunut suoraan hammastahnatuubin putkesta, kunnon hammastahna kökkäreet. Noh ei sekään mitään vaan normimeininki. 

Lentokoneessa asettauduin nauttimaan ostamaani patonkia ja limukkaa ja tietenkin se täyden limupullon korkki vierähti penkkien alle, jonnekin lentokoneen peräpäähän varmaan. 

Kaikki kuitenkin meni onnellisesti ja löysin Arlanda Expressin ja pääsin mukavasti Tukholman keskustaan. 
Tukholman juna-asemalla tuumin, että kannattaisi jättää matkalaukku säilytykseen ja lähteä suoraan Mall of Scandinaviaan. No mutta päätin kuitenkin, että pitäähän tässä edetä oikeaoppisesti ja viedä matkalaukku hotelliin ja kirjautua hotelliin sisään. Tähän episodiin meni noin 3t edes takaisin, koska luonnollisesti menin myös väärään suuntaan menevään metroon ym. mukavaa. 

Flunssa painoi päälle ja olin aika raato. Kolme hukattua tuntia, reissaamiseen edes takaisin, jotta saisin matkalaukun hotelliin ja jonka olisin voinut jättää juna-aseman säilytykseen. Tähän väliin täytyy kyllä sanoa, että onpa juna-asemalla ja metro-asemalla (vai onko ne samaa puljua) järjettömän hyvää palvelua, koska ollaan kohteliaassa Ruotsissa. 

Toisella luukulla mies vielä naureskeli, että kiellän sinua menemästä Mall of Scandinaviaan ja olin ihan, että no miksi, no koska viet rahasi sinne, etkä tänne keskustaan ja iso hörönauru perään. Toisella luukulla ystävällinen nainen taas puntaroi erilaisia vaihtoehtoja metro-ja junalippuun, mitkä olisivat kannaltani edullisimpia. Lopulta päädyttiin vuorokauden matkakorttiin, jolla voi suhata niin paljon kuin haluaa, junilla ja metroilla ja hinta oli 15e ja voi pojat minähän suhasin, oli varaa mennä vaikka kuinka moneen väärään suuntaan menevään metroon. 
Lopulta kuitenkin pääsin onnellisesti perille Mall of Scandinaviaan. Pinkki linja, Uppsalan juna esimerkiksi ja numero 40 vie alle 10-minuutissa perille. Tässä kohden alkoi olla jo kova nälkä ja mikä riemu, Mall of Scandinaviasta löytyi Tukholman lemppari sushi-ja thairuoka paikka Pong. Sinne siis.

Onnellisena kasasin erilaisia kanakastikkeita lautaselle, miltei valkoisessa paidassa ja valkoisissa farkuissa. Kohta tunsin jotain lämmintä mahan seutuvilla ja niinpä kävi, että lautaselta oli valunut rasvaiset kanakastikkeet paidalle. 


Lautanen äkkiä tiskiin ja paitaa ylös, ettei kastike valuisi vielä valkoisille housuille. Ei valunut eli paita meni vaan pilalle. Aika kalliiksi tulee muuten reissaaminen, yksi paita ja yksi arvokas huivi menetetty. 
Ruokaa massussa ja paidalla ja päässä soi, mikään ei lannista ja nokka kohti Disney Storea. Sieltä löytyi muuten tämä kuvien muki. Muista jutuista varmaan myöhemmin tänne tai niistä muista kahdesta, sillä siinä oli kaikkinensa reissun shoppailut. 
Kävin myös kokeilemassa erilaisia vaatteita monissa kaupoissa tai pääasiassa mekkoja, mutta yksikään ei istunut. Lisäksi syksyn värimaailma oudoksutti. Kaupoissa ei ollut oikeastaan mitään, mikä olisi ollut omaa värimaailmaa vaan kaikki vaaterekit oli vuorattu, mustalla, harmaalla, sinapinkeltaisella, luumulla, myrkynvihreällä ym. Mutta kun nämä värit eivät toimi meikäläisellä. niin ei. 

No eihän siinä mitään. Matka meni mallikkaasti, Body Shopin tilaisuus meni mallikkaasti, mutta täytyyhän jokaisella reissulla olla se yksi nolouden huipentuma. 
Menin lentokentälle todella hyvissä ajoin. En jaksanut sinksata puolikuntoisena yhdessäkään liikkeessä ja miettiä matkalaukun kohtaloa. Päätin, että parempi olla turvassa kentällä, kuin taas eksyä ja sekoilla Tukholman keskustassa, jonka siis tunnen todella hyvin, mutta joskus se oma elämä ei ole siitä kiinni vaan kohtalo ottaa otteen ja sekoittaa pakkaa.

Voi tulla vaikka vessaongelma, voi mennä vaatteet likaiseksi, voi eksyä vaikka tunteekin paikat, voi ajatuksissaan sekoilla vaikka mitä, joten siksi hurjan paljon ajoissa lentokentälle ja nauttimaan pitsaa ja lukemaan kirjaa.

Turvatarkastukseen mennessä ja tunkiessa huulipunia siihen läpinäkyvään pussiin ja erotellessani elektronisia laitteita ajattelin, että tämä reissuhan on mennyt aika napakympisti. Vain yksi kadotettu Balmuirin huivi, yksi pilattu paita ja armotona tuntien sekoilua yleisillä kulkuvälineillä. 

Siinä oikein tyytyväisenä itseeni, eräs nainen hiipi viereeni ja sanoi ruotsin kielellä ”ursäktä” eli anteeksi ja minä tyytyväisenä reissuun ja itseeni oikein iloisesti vastasin varmaankin englannin kielellä takaisin, ”niin miten voin auttaa” ja sieltä se pommi sitten pläjähti. 

Olin turvatarkastusjonossa joka oli nälkävuottakin pitempi, seissyt mekko sukkisten sisällä ja takapuoli jättikalsongeja loistaen eli vanha kunnon klassikko! No tuntuiko missään, no ei tuntunut. Hämäsi vaan, kun aloin hätäpäissäni nauramaan, ettei nainen nauranut myötätunnosta takaisin vaan oli jotenkin tuiman nolona puolestani. 

Olipa häpeällinen tilanne hänelle varmaan, hih, miten minä pöljä hänet olemassaolollani ja hanurillani niin nolasin. Eli vaikka ruotsalaiset ovat kohteliaita, ehkeivät he noloissa tilanteissa osaa olla kollektiivisesti kohteliaita vaan tuntevat silkkaa häpeää toisen puolesta tai ehkä kyseinen nainen oli vaan niin ällistynyt. 

No mutta, noin muuten reissu meni täydellisesti ja Body Shopin tilaisuus oli upea. Body Shopin jouluun liittyy hienoja arvoja, tyttöjen hyvinvointia edistäviä asioita ja naisenergiaa. Näistä polttelee oikein kertoa lisää, jahka saan kuvat ja videon käsiteltyä. 

No mutta nyt saa jakaa reissumokia taas kerran tai mokia muuten vaan. Ainahan näitä kaikille sattuu, joten vaikka näistä kuinka kertoisi, niin aina uutta pukkaa tilalle. 

Kivaa viikon jatkoa kaikille. <3








62 thoughts on “Reissaajan nolot tunnustukset!”

  • Sl lippuluukulta josta ostit lipun metroon niin mun tytär on töissä sielä kesät ja silloon tällöin kun opiskelulta kerkeää 😊maailma on pieni aina välillä 👍💖

  • Voi että nää sun jutut on mainioita! Antaa toivoa itsellekin, kun joskus tulee sählättyä ihan kunnolla. Mitä parhainta vertaistukea, siis 🙂

    • Ei taida olla niin hyvä ja siksi se ruotsalainen nainen taisikin olla niin järkyttynyt🤣😅🤣

      Ihanaa viikonloppua 🤗❤️🤗

  • 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
    Napakymppimatka ollut sinulla! On se aina aika rahtaamista kun saapuu kohteeseen ja eksyykin, vaikka kuinka hyvin tuntisi paikan. Ja vielä flunssaisena siellä menit. En muista nyt omia matkamokia, mutta varmasti niitä on tapahtunut.
    Ihania kuvia oli kyllä sinulla kauniista Tukholmasta. Minä en ole vielä käynyt tuolla Mall of Skandinaviassa, mutta sinne täytyy ehdottomasti joskus mennä kun on Tukholmassa.
    Mukavaa viikonloppua 😊😘
    Terkuin, Johanna

    • Olipahan juu taas napakymppi matka ja oikeasti siis oli, minkäs sitä omalle koheltaja luonteelleen voi. 🤣😅🤣

      Ehdottomasti juu kannattaa käydä ja mikä parasta siellä on paljon vessoja😍

      Ihanaa viikonloppua Johanna. ❤️😘❤️

  • Olipas riehakas ja tapahtumarikas reissu sinulla. Minullakin on kerran ollut töissä mekko sukkahousujen sisällä. Ja samoin kuin sinulla siitä kohtelias ja minunkin puolesta häpeää kokeva ihminen hienotunteisesti huomautti. Minuakin nauratti.

  • Voi Tiia, olet kyllä ainutlaatuinen. Ja tämän sanon taas kerran melkein pissat housussa sinun seikkailuistasi luettuani 🙂 Ihanaa viikonloppua sinulle, ihaNainen <3

  • Kyllä tarjosit hyvät naurut tällä kirjoituksella🤣 Tulee mieleen Bridget Jones joka menee hyvällä asenteella ja ylpeänä kohti uusia kommelluksia😌Olet kyllä ihana💕Kivaa viikonloppua sinulle ja perheellesi 💜

  • No johan oli tapahtumarikas reissu! Se on se kun yksin on matkassa, niin kukaan ei ole kertomassa, jos kalsarit vilkkaa tai salaatinlehti loistaa etuhampaassa… Edellisellä matkallani näin miehen, jolla roikkui vessapaperi housunkauluksesta. Laitoin häveliäisyyksissäni sitten Ukon asille kertomaan. Hän sai isot kiitokset.

    Odotan innolla Body Shop postausta ❤️

    • Se on juuri näin ja sitten joutuu vieraat tulla huomauttelemaan, kun ei ole kavereita kertomassa😅

      Ihana sinä ja ukko. 🤗

      Kiva kuulla ja yritän Body Shopin saada ulos viikonloppuna.

      Ihanaa viikonloppua Rita❤️😘❤️

  • 😂🤣 Aamunaurut sait aikaiseksi. Oikein mallikkaastihan se sun reissus on mennyt, hyvä Tiia! Mä muuten aina tiputtelen soosit rinnuksille myös!
    Kivaa viikkistä ❤️

    • Ihanaa jos nauratti, saa nauraa❤️😅❤️Tää on tätä. Juu päivän ruokalista aina rinnuksilla🤣

      Ihanaa viikonloppua Outi❤️😘❤️

  • Näistä voi aina sanoa lohdutukseksi, että onneksi sattui vieraalla maalla! 😀 Ihanaa viikonloppua, Tiia! T. Liiolii näin "anonyymisti"

  • Voi sinun reissuasi! 😀 ♥ Osaat kyllä kirjoittaa niin, että kanssasi alkaa myötäelää! Naurattaa, nolottaa, voi osin samastuakin. 🙂 Ja kuten joku jo aiemmin kommentoi: tulee sellainen Bridget Jones -fiilis. Siis hyvällä tavalla, olet ihana. ♥

    • Hihi juu kaikki nuo tunneskaalat tuli koettua ja näille saa todellakin nauraa ja myös nolostella. 😅🤣😅

      Tää on tätä ja eittämättä kaikki Bridgetin toilailut tuntuu kovin tutuilta.

      Ihana olet, kiitos Katja ja kivaa viikonloppua ❤️🤗❤️

  • Voi apua!😂 Mulle on käynyt vähän samalla tavalla ja sen verran jäi traumat, että nyt katson todella tarkkaan, että kaikki vaatteet on ok esim. vessakäynnin jälkeen. Tosin mulla on huono näkö ja aamulla pimeää, joten siitä huolimatta saattaa joskus käydä jotain näitä lievempiä "saumat ulkopuolella" tms. vahinkoja. Kaikista kauhein ajatus on se, kun kaikilla on nykyään kamerat, että joku ottaisi kuvan ja koko maailma naureskelisi meikäläisen persuuksille jossain törkyfoorumilla!!

    • No hei tulikin tunne, että enkö mitään oppinut edellisestä kerrasta. 🤣😅🤣

      Ihana sinä ja ajattele tosiaan olisi piilokamera kuvaamassa, noh tulisi lystikäs video. 😅

      Ihanaa viikonloppua Muksis❤️

  • Siis apua! Toi viimeinen oli niin paras! Yksinäni täällä hihittelen. Kiitos nauruista ja anteeksi, että nauran viimeiselle mokallesi.

    Ihanaa viikomloppua <3 Täällä valmistaudun parhaillaan naisten mökkiviikonloppua varten. Teemana Intia.

    • Ihanaa ja saa nauraa. Nauru on parasta lääkettä tännekin.

      Oijoi mahtavaa, nyt teillä on odotettu naisten mökkiviikonloppu. Pitäkää niin hauskaa ja jee Intia. ❤️🤗❤️

  • Voi, en voi,kuin hihittää😂
    Ihanasti kerrottu. Mitäpä siitä, jos alkkarit vähä vilkkuu ja minä
    varmaan eksyisin jo naapurikaupungissa😂
    Nyt on kyllä niin ihanat kahvimukit. Noista, kun siemailee kaffia, on mukava muistella sattumia reissusta.
    Jään ootteleen niitä Body Shopin tuoteitten esittelyä.
    >Leenalii

    • Hih niin ainakin sain varmasti herätettyä hilpeyttä ja näille pitääkin nauraa 😅🤣😅

      Kiitos kovasti muki kehuista, aina lämmittää. 😘❤️😘

      Kiva kuulla, että Body Shop kiinnostaa ja kaikkea ihanaa onkin Body Shopin joulu pullollaan.

      Ihanaa viikonloppua Leenalii❤️😘❤️

  • Sinulle sitä sattuu ja tapahtuu. Et voi ainakaan väittää eläväsi yksitoikkoista elämää.
    Pakkohan tätä lukiessa oli nauraa. Tuota naisen myötähäpeää en oikein ymmärrä.
    Oikein ihanaa viikonloppua Tiia <3

    • Hih juu ei, mutta ylimääräistä stressiä ja sydämen lyöntejä pukkaa kyllä. Oikein ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija ihana. <3

  • Siis, upeeta – päivän naurut on koossa ;D 😀 No, sattuuhan sitä tekevälle ja menevälle! Itsellänikin muutama vuosi sitten erään ostarin hienon hotellin WC:ssa hameenhelmat pikkupökissä kiinni takaa, ja yksi nainen hyväntuulisesti melkein tikahtui kun osoitteli minulle ja toiselle naiselle mokaani; jaa-a eipä siinä auttanut kuin kiskaista helmat alas ja nauraa itsekin.. en sentään ollut ennättänyt ulos 😀

    • voi höh, ei toisen sattumukselle saa nauraa salaa, vasta jos henkilö itse yhtyy nauruun, niin sitten kaikki voivat hyvän tahtoisesti nauraa yhdessä.

      Hih pakko se on nauraa ja naurattaahan nuo kovin sitten jälkikäteen vaikka ei ihan siinä tilanteessa koko sydämestä.

      Ihanaa viikonloppua Thea Ester kohtalotoveri. <3

  • Välillä olen Helsingissäkin hypännyt väärään suuntaan menevään metroon Helsingissäkin lähtiessäni matkaan vieraammalta asemalta. Pari viikkoa sitten huomasin Hakaniemestä hypänneeeni itään ja oltiin jo lähdetty Sörnäisistäkin liikkeelle, kun huomasni matkaavani väärään suuntaan.

    Hame sukkikissa en ole tainnut olla, mutta olen käevllyt mm. maalitaulua muistuttava tarra housun sepaluksessa läpi keskustan. Ihmettelin vain kun ihmiset näyttivät niin iloisilta. T-paitakin on olltu nurinniskoin. Osakassa olin ollut koko päivän t-paita väärinpäin ennekuin jossain kaupasa huomasin peilistä. Klaus oli vain ajatellut, että "se on joku muotijuttu kun saumat ovat ulospäin"

    • Hih sama ja ajattele Helsingissä ei ole kuin kaksi suuntaa, mutta näin vaan voi ajatuksissaan käydä. Myös pysäkkien ohi on tullut ajatuksissaan mentyä.,

      En kestä sua, toi maalitaulu, iiiihana. <3 Hih ja ihana kohtelias Klaus, joka ei ala naisten kummalliseen väärin päin muotiin puuttumaan. <3

      Sydämellistä viikonloppua Tuuli. <3

    • Ihana sinä, sillä onhan Bridget aika hauska tyyppi kuitenkin, johon me kaikki voimme ajoittain samaistua.
      Ihanaa viikonloppua Teija. <3

  • Voiii, hauska tarina, joka sai hymyn huuleen. Ja hei, et ole ainoa, jolla on peppu vilkkunut. Olin muutama viikko sitten Los Cristianosissa ja olin laittanut päälleni mekon ja repun. Huono yhdistelmä! Repun takia mekko kohosi korviin. Huomasin kyllä asian ja yritin oikoa vähän väliä, mutta olihan se noloa, kun ensin kaksi mummelia huomattaa (vain kävelykepin osoitus puuttui, hehehe) ja sitten eräs mies varta vasten pysähtyi autolla ystävällisesti huomauttamaan. Ensin mietin, että miten noloa, mutta sitten alkoi naurattaa, kun mietin läheisellä rannalla olevan immeisiä ja nykymuodin aikana peput vilkkuu ja myös rinnat. XD Ja monta muutakin noloustarinaa kyllä löytyy ja ystävien kanssa sekoiluista, joista saisi vaikka oman postauksen, jos niikseen. 😀

    Jäikö siulta muuten se matkalaukkukin jälkeen niin kuin tekstistä voisi ymmärtää?

    • Iiihanaa sinä kohtalotoveri ja kiitos, kun jaoit tämän. <3

      Hih ja juu, miksi tuo on niin niin noloa, mutta nakuilu rannalla ei, me olemme hassuja me ihmiset. Tämä menee samaan outoon kategoriaan, miksi olisi aivan outoa mennä kylpyammeeseen kaverin kanssa, mutta paljuun voi mennä, hih.

      Aaah käytin huonoa sanavalintaa ja olin liikaa oman pääni sisällä. Matkalaukun kohtalo viittaa siihen, että hotellihuoneesta piti luopua ja aikaa lentoon oli, niin en jaksanut matkalaukin kanssa viilettää Tukholman keskustassa vaan päätin mennä vaan suoraan lentokentälle syömään pitsaa ja lukemaan kirjaa ja se oli hyvä vaihtoehto se.

      Ihanaa viikonloppua Vivi Vinna. <3

  • Ooh, upeaa, sinä avaruuspuvussa! Liittyykö tuo kuva siihen kilpailuun, johon osallistuit? Ja blogikin menestyy aina vaan paremmin, hieno saavutus. Body Shop on iki-ihana suosikkini, mutta harmillista, kun aina ne parhaat lempituotteet "uudistetaan". Sama juttu monen muun merkin kanssa.

  • Mulle kanssa aina sattuu ja tapahtuu matkoilla,olen hukannut sormikkaart lentokentälle,samoin pankkikortin,kerran turvatarkastuksessa mulla meni rikki sellainen helmikaulakoru ja ne isot helmet siellä ympäri lattiaa,siellä niitä noukki mun apuna sellainen pikkutyttö ja bisnesmies 😀 , hukkasin parin siiderin jälkeen boardingpassini ,onneksi ystävällinen virkailija päästi mut koneeseen,se löytyi lopulta laukun pohjalta,onneksi ei enää tarvitse ottaa siideriä lentopelkoon 😀 ja joskus lentokoneessa kun oli ahdasta meni vierustoverin kyynärpäähän osa mun ruuasta , Kreikassa eksyttiin lentokentällä 😀 Usassa virkalija luuli että olen itkenyt lentomatkalla kun silmät kuivui pahasti pitkän lennon jälkeen ,nyt ostinkin itselle sitten Usan lentoa varten luontaistuotekaupasta silmätipppoja…

    Vitsailemmekkin miehen kanssa että ei se ole meidän reissu jos jotain hassua ei tapahdu 😀 Ja kun olen luonteeltani sählääjä niin sitä sattuu ja tapahtuu mutta se tekee elämästä hauskempaa 😀 Mutta voin todellakin samaistua sun kokemuksiin. Ainakaan emme ole tylsiä persoonia 😀

    – Nina-

Vastaa käyttäjälle Jani / Kaikki Paketissa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud