Saarenmaa ja Muhun saari

*Pressimatka yhteistyössä Tallink Suomi, Visit Saarenmaa ja Visit Estonia
Saarenmaa ja Muhun saari. Sain ilokseni kutsun lehdistömatkalle Saarenmaalle, jossa vietimme miltei kolme päivää ja kaksi yötä. Aiemmin en ole käynyt Saarenmaalla, joten reissutunnelma oli odottava. 


Saarenmaa oli häkellyttävän kaunis, mutta juuri Muhun saaren satumainen ja pysähtynyt maailma vei sydämen. Heti tuli kutsuva tunne, tänne voisin jäädä pitkäksi aikaa, täällä sielu tulisi ravituksi ja mieli saisi uutta vireyttä. Eittämättä myös se seikka, että lähellä meitä piilee tarumainen ”Hobbittien maa.” Aina ei tarvitse matkata kovin kauas löytääkseen perille. 
Muhun saarelle on ensin n. 1,5 tunnin ajomatka lautalle ja lauttamatka kestää 27-minuuttia eli ei mikään hurja ajomatka Tallinnasta, vaikka pieni pyrähdys lautallakin perille pääsemiseen liittyy. Lautta on todella siisti, on ravintolaa ja kahvilaa ja laivan kannellakin voi hyvällä säällä nauttia merikyydistä. 


Saimme tutustua Vanatoa matkailutilaan, jonne mahtuu peräti 70 ihmistä yöpymään, ruokailu järjestyy peräti 100 henkilölle ja paikassa voi järjestää niin perhelomaa, omaa lomaa, häitä, työpaikan virkistäytymisjuhlia ja paljon muuta. 
Kyllä toki tiedostin, että olin ulkomailla, mutta Muhun saarella tuntui, että olen uudessa maailmassa tai olisiko pikemminkin oikea sanavalinta ”vanhassa maailmassa”, jossa vanhat kansantarut ja nykyaika kohtaavat. 


Kuvassa ihastuttava Sopusointuja blogin Maarit, jonka kanssa oltiin kämppiksiä pari vuorokautta.
Voit vuokrata saunatilat, vuokrata polkupyörän ja seikkailla pitkin Muhun saarta tai piipahtaa pihakahvilassa ja käsityömyymälässä tai reippailla vaikka pelaamalla lentopalloa. 
Jos haluat vaikka ystävien, naisporukan kanssa poiketa Vanatoan tilalla, voit yöpymisten hinnat kurkata täältä. 
Mikä Muhun saarella eli Muhunmaalla oli silmiinpistävää, oli ihmisten ystävällisyys, hymyileväisyys ja selkeä onnellisuus. Saimmekin kuulla ettei Muhun saarella ole juurikaan rikollisuutta ja sen voi kuvitella ihmisten yhteisöllisyyden, kansallishengen ja leppoisuuden perusteella. Heti tuli omaankin sydänlaan lämmin ja hyvä olo. Muhun saarella todellakin minäkin viihtyisin. 

Hetken jopa mielessä siinsi ajatus, että mitä jos sitä vaan hyppäisi oravanpyörästä ja muuttaisi Muhun saarelle. Rohkea on se, joka noin uskaliaan hypyn loikkaa, mutta itse ajatus tuntui houkuttelevalta. 

Vierailimme Muhun museolla ja miten viehättäviä ja värikkäitä olivatkaan perinneasut. Ohessa mallinuken päässä keikkuu hääpähine eli kruunu. 

Mielenkiintoista on, että tällä kylällä on poikkeuksellinen historia. Paikassa asui vapaita talonpoikia, jotka eivät ikinä ole olleet orjina. Josko näistä vapaudessa elävistä talonpoikien synnyttämästä sukupolvien ketjuista syntyy onnellisia ihmisiä ja joita mekin saimme iloksemme tavata. Olo oli lämmin ja tervetullut. Ei sellainen suomalaisen tuijottava, vaan varaukseton. 

Saimme myös kuulla haitarinsoittoa ja pääsimme laulamaan virolaisia lauluja ja nauttimaan hieman paikallista snapsia. Oranssimusta on paikallisten miesten perinneväri.

Ruokokatot ja katossa roikkuvat kuivatut kalat veivät ajassa 100-vuotta taaksepäin. 

Nautimme maittavan ja aidolta kotiruoalta maistuvan aterian. Alla olevassa kuvassa yksi lemppari ihmisiä, joihin olen ilokseni saanut tutustua blogin kautta eli Tallinkin Marika. 

Pääsimme vielä tutustumaan Männikun käsityötupaan ja saimme askarrella itsellemme nahkaiset rannekorut. Ihan hirmuisesti olisi tehnyt mieli hankkia Muhu kengät, sillä nuo kukkakuviot ja mansikat kolahti täydellisesti omaan makuun. Visioimmekin jo reissukavereiden kanssa miten erilaisiin vaatteisiin tai vaikka astioihin voisi näitä kauniita kuvioita laajentaa.


Pää meni pyörälle ja olisin halunnut kuvioista vaikka mitä, mutta päädyin kyseiseen medaljonkiin, jonka hinta oli 12e ja ostin myös sukat mustina ja samoilla kuvioilla eli kukilla ja mansikoilla ja kermanvalkoiset sukat pelkillä punaisilla mansikoilla. Sukat löytyi pilkkahintaan ihan ruokakaupasta. 


Rannekorun tekeminen oli tavallaan helppoa, toisaalta vähän vaikeaa, mutta todella kivaa. Nyt jäi itsetehtykin muisto tältä ikimuistoiselta Saarenmaan reissulta. 

Tässäpä osa 1, Saarenmaan pressimatkalta ja Muhun saaresta halusin tehdä oman postauksen, koska satumainen Muhu vei sydämen. Se rauhallinen hyvän olon tunnelma, sitä ei voi edes sanoin kuvata, se pitää itse kokea. Joten oi menkää ihmiset Muhuun. (Taipuukohan nimi noin:)
Ohessa vielä Muhun maistiaisia YouTube-videolla. 🙂 
Oletteko käyneet Saarenmaalla tai Muhun saarella ja mitä piditte? Onko vinkata muita nähtävyyksiä Saarenmaalla tai Muhun saarella, olisi mahtavaa kuulla, sillä on tunne, ettei ollut kyseessä se elämän ainoa reissu Saarenmaalle.
Oikein sydämellistä uutta viikkoa kaikille. <3



50 thoughts on “Saarenmaa ja Muhun saari”

  • Voi mitä kuvia – ja voi mikä Hobbitimaa! Eräs ystäväni osti vanhan talon Saarenmaalta ja käy siellä aina kun töiltään pystyy. On aivan rakastunut paikkaan. Ja eikös tuolla Muhulla ole myös Sikke Sumarin NamiNamaste? Ensi kesänä taitaa Saarenmaa kutsua – kiitos virikkeistä 🙂

  • Kaikki näytti Muhussa olevan erilaista kuin Suomessa, kivitalot ruokokattoineen, jotenkin slaavilainen tuo kaunis väri- ja kuviomaailma. Ehkäpä ensi kesänä pieni matka sinne.

  • Ihania kuvia ja varmaan ollut huippu reissu. Olen käynyt muutaman kerran ratsastusreissuilla, niilläkin maisemat ja reitit aika huikeita. Kivaa viikkoa ❤️

  • Voi ei, miten ihanalta paikalta Muhu näyttää. Sait aikaan järkyttävän matkakuumeen 💓💓💓 Ihanaa viikkoa 💕

    • Tossukat on niin ihanat. Tein päätöksen, että ensi kerralla ostan sellaiset. 😍

      Ihanaa päivää Tuuli. ❤️🏵️❤️

  • Hurmaava Muhun saari ja mikä rikas perinne siellä vielä näkyy!
    Upeita värejä ja kuoseja, niin kaunista maaseudun rauhaa.
    Ihanaa syyskuista viikkoa sinulle, Tiia!

  • Olisin seonnut tuolla käsityöpajassa, mutta siinähän ei ollut mitään uutta sinulle. Tunnelma on kuin toiselta vuosikymmeneltä, ellei jopa vuosisadalta. Aivan ihanan näköinen saari ja jotenkin jo kuvista sai sen kuvan, että tuolla on ihanan rauhallista. Marika ja Maarit, kaksi todella sydämellistä ihmistä, niin kuin sinäkin Tiia <3
    Oikein kivaa uutta viikkoa sinulle <3

    • Niin oisit kyllä seonnut. 😍😀

      Juuri se rauha oli aivan taikaa.

      Maarit ja Marika fantastisia tyyppejä molemmat ja sä. ❤️❤️

      Ihanaa päivää Outi. 😘

  • Saarenmaalla olen käynyt muutaman kerran ja niin rakastunut; tuntuu että olisi jossain Välimeren rannalla. Vinkkaan sitten kivoista kohteista, kun näen ensin mitä esittelet 😊

  • Ihanan näköistä. On teillä varmasti ollut mukava pressimatka ja sääkin on näyttänyt suosineen.

    Itse en ole ikinä käynyt Saarenmaalla, mutta olisi kiva päästä joskus käymään. Aina voi kuitenkin haaveilla ja ehkä jonain päivänä vielä toteuttaa haaveensa.

    Mukavaa maanantai-iltaa <3

    • Haaveilu on ihanaa, joskus jopa kivempaa, kuin päämäärä, mutta toivon, että tämä haave toteutuu.

      Ihanaa päivää Mannilainen. ❤️😘❤️

  • Ihana postaus Muhun saaresta ja majatalosta, jossa yövyitte. Että osaakin olla kaunista maaseudun rauhassa! Tuonne pitää päästä joskus itsekin.

    • Yövyimme itse asiassa Kuressaarella spa hotellissa, mutta ehdottomasti haluaisin yöpyä myös tässä paratiisissa.

      Ihanaa päivää Teija❤️😘❤️

  • Hyvin olet tavoittanut tunnelman noissa hienoissa kuvissa ja tekstissä👍Kuressaaressa ollaan vappuheilan kanssa vietetty muutama vuosi sitten ihania päiviä. Ja nuo kengät haluaisin kyllä,mutta valinta saattaisi kestää,kun ovat kaikki niin nättejä🤔 Kivaa viikon jatkoa🦋🌅

    • Ihanaa kuulla, että on tuttu paikka ja kiitos. ❤️🤗❤️

      Sama juttu, mitkä ihanat kenkuliinit sitä valitsisikaan. 😍😍😍

      Ihanaa viikonloppua Pipsamuori❤️

  • Teillä on ollut kyllä mahtava reissu. Itse en ole Saarenmaalla käynyt, mutta olen paljon kuullut paikkaa kehuttavan. Ja, varsinkin nyt kuviesi jälkeen tulee mielenkiinto lähteä Saarenmaalla käymään.
    Aurinkoista syyspäivää!

  • Waude mitä ihania kuvia. Aivan kuin aika olisi pysähtynyt tuolla. Noita Muhusukkia olen katsellut netistä ja on tehnyt mieli neuloa oikein iloiset villasukat.

  • Kyllä on taas niin upeat kuvat, että vetää ihastuksesta sanattomaksi.
    Aitoa entisajan tunnelmaa ja upeita käsitöitä.
    Matkakertomuksesi sai tahtomaan Saarenmaalle uudestaan
    Olemme yöpyneet, ison lapsilauman kanssa, entisen kolhoosin hallintorakennukseen suomalaisten rakentamassa hotellissa. Lapsille on jäänyt mieleen Kuresaaren linnoitus.
    Ihanaa viikon jatkoa Tiia!

    • En kestä, kiitos niin paljon Kirsti Kaija. ❤️🤗❤️

      Oi teillä ollut todella mielenkiintoinen reissu ja olette kyllä oikeita maailmanmatkaajia.

      Ihanaa viikonloppua. ❤️🤗❤️

  • En ole käynyt ikinä Saarenmaalla, saatika Muhun saarella. Ihanan näköinen paikka! <3

    Kivaa viikkoa Tiia.

  • Upeita kuvia, väriloistoa ja nuo kivitalot pihapiireineen, uskomaton oma maailmansa todellakin! Teen itse täällä koostetta mitä nähdä Saarenmaalla, liikuimme omalla autolla kolmisen päivää noissa maisemissa ja voi että teki mieli pysähtyä joka talon kohdalla kuvaamaan – voisin kyllä muuttaa Saarenmaalle <3 Vaikka näimme paljon, nähtävää jäi kolmanteenkin kertaan!

    • Kiitos kovasti ihana Heli ❤️🤗❤️

      En kestä, olette nähneet niin paljon, aivan ihana reissu teilläkin ollut.

      Aurinkoista viikonloppua Heli ❤️🤗❤️

  • En ole koskaan käynyt Tallinnaa pidemmällä ja tämä kyllä vakuutti että sellaista reissua voisi vallan hyvin ajatella. Lähelläkin on kivoja paikkoja joihin matkustaa.

    Kivaa viikon jatkoa! <3

  • Saaremaa on vuosi ollut himotuslistallani, mutta enpä ole sinne ehtinyt. Mutta joku kesä aion haaveen vielä toteuttaa. Minuun vetoaa erityisesti nuo ruokokattoiset talo.

    • Sama juttu, nuo talot ja se rauha. 😍

      Kyllä vielä Saarenmaalle menet ihan varmasti.

      Ihanaa viikonloppua Rva Kepponen. ❤️🤗❤️

  • Keväällä kävin Evelin Orgin luotsaamalla Viron saaret -matkalla myös Muhussa. Ihana Muhu! Ajelimme kiviaitojen reunustamia teitä Elorantojen viinitilalle ja kerrassaan uskomattomaan Pädaste Manorin kartanoon. Unohtumaton Muhu. Sieltä löytyy vaikka mitä. Ihana kuvakavalkadi Muhusta hobbittien maasta! Kiitos Tiia, oli hieno kierros kuviesi kera Muhussa <3

  • Ehdin vihdoin kommentoimaan kiireisen työviikon jälkeen tätä sinun Muhu/Saarenmaa postausta. Instan puolella jo seurasin IGStoryssa matkaanne sydän pamppaillen. Voi, miten ikävä minulle tuli tänne taas. Keväinen oma pressimatka Muhuun ja Saarenmaalle vei kyllä sydämeni ihan totaalisesti. Muhun luonnon koskemattomuus ja keväinen vihreys lumosivat. Kansallispukujen värikkyyss ja olkikattoiset talot maalaismaisemassa. Saarenmaan historiallisen linnan ympäristö rakennuksineen ja vallihautoineen oli kiehtova. Upposin mielessäni jo vuosisatojen taakse aikaan kun oli ritareita ja linnanneitoja. GO Spa hotellin merenranta maisema, upea aamiaistarjoilu ja ystävällinen henkilökunta. Tänne on päästä uudelleen!

    Ihanaa sunnuntaita Tiia <3

    • Oi niin samaa mieltä, mitä ihmeen taikaa Saarenmaassa on ja Muhussa erityisesti. Sydän jäi sinne. <3

      Kaikki niin totta mitä sanot ja miten mukavia ja onnellisia ja lämpimiä ihmisiä Saarenmaalla asuukaan.

      Ihanaa uutta viikkoa Marjo ja haikaillaan Saarenmaasta. <3

Vastaa käyttäjälle Taru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud