Lumenen tehtaalla

Lumenen tehtaalla
Olin haaveillut vuosia, että pääsisin joskus Lumenen tehtaalle vierailulle, kun kutsu kävi, niin kiinni veti. Tehdaskäynnit ovat erittäin mielenkiintoisia ja ehdottomasti tämä tehdasvierailu on ollut toiveissa jo ennen blogia. 


Tehdasvierailuissa on jotain jännää, pääsee kurkkimaan yrityksen pyhimpään ja samalla saattaa verkkokalvoille tupsahtaa vielä julkaisemattomia tuotteita ym. kiehtovaa. Kuten tällä kertaa tapahtuikin ja tästä syystä on tarkkaa mitä tehtaalla saa valokuvata ja mitä ei. 

Tehdasvierailun keskiössä oli Lumenen rakastettu Arctic Berry Oil-Cocktail öljyseerumi, joka on ollut markkinoilla peräti 15-vuoden ajan. Seerumi on itsellekin yksi rakkaimpia Lumenen tuotteita, sillä öljyseerumin ilmestyessä markkinoille, rakas anoppi antoi pullon jos toisenkin, tätä ihoa ravitsevaa ja herkullisen tuoksuista seerumia lahjaksi. 

Anopin omassa kosmetiikkakaapissa tietenkin oli myös kyseistä seerumia ja appivanhempien mökilläkin tätä olen bongannut. Kyseessä on siten aivan spessu tuote, johon liittyy myös tunnearvoja. 

Mutta onhan öljyseerumi vielä aivan loistava tuote. Seerumissa ihastuttaa kaksifaasinen koostumus, herkullisen marjaisa suomalainen tuoksumaailma, ihon kosteuttaminen ja ravitseminen ja seerumin nopea imeytyminen eli kyseessä on pakkaspäivien unelmatuote.  Peukut myös pumppupullolle. 
Maittavan aamupalan lomassa ja graafikko Jennifer Lipkinin, joka on myös uudistuneen öljyseerumin keulakasvo ja toki Lumenen johdolla pääsimme, ns. tuoksuttamaan Arctic Berry Oil-Cocktail seerumin ainesosat ja maalaamaan seerumin inspiroimana. 


Siinä missä muut antoivat tunteiden ja luomisen viedä Arctic Berry Oil-Cocktailin tuoksujen antaessa suuntaa taiteelle, oma työni vääntäytyi pikemminkin naivistisempaan suuntaan, sillä koin öljyseerumin yksittäiset aineosat tuoksuaistin tavoin kovin selkeänä. Jos olisin tuoksuttanut itse tuotetta, olisi syntynyt ehkä jotain laveampaa ja runollisempaa ja saman suuntaista kuin muilla. 

Noh kerrottakoon sen verran, lakka haisee ihan juustonaksuille ja juustonaksut paperille myös maalasin. Lapsellisen tuhertamisen puolustuksena, naivismi on miltei lempparini kaikista taidelajeista. 

Inspiroivan taidesession jälkeen pääsimme itse tositoimiin eli tehtaalle tutustumaan. Saatoin laboratoriossa nähdä myös vilauksen Lumene uutuuksista, mutta niistä pysyn visusti hiljaa, mutta oi mikä luottamus, että silmämme saivat moisia herkkuja nähdä. 🙂

Lumenen ihonhoitotuotteet valmistetaan pääasiassa meillä Suomessa Espoossa. Huimaa oli nähdä, miten meikkivoidetta valmistetaan ja miten tästä alla olevan kuvan sammiosta syntyy peräti 16 000 tuubia meikkivoidetta. 

Mietimme myös Kristallikimaran Minnan kanssa, että mistä ne kaikki siemenet, ym. ainesosat saadaan Lumenen tuotteisiin. Oli hienoa kuulla, miten paljon Lumenen tuotteisiin käytetään teollisuuden ylijäämäraaka-aineita ja Lumene on käyttänyt näitä teollisuuden sivutuotteita omissa tuotteissaan jo peräti 20-vuoden ajan. Olipa valaisevaa käydä tehtaalla!

Ylijäämäraaka-aineita voidaan saada vaikka metsäteollisuudesta tai marjojen siemenet, joita ei tarvita vaikkapa mehuihin ja hilloihin, niin Lumene ostaa nämä ylijäämäsiemenet itselleen ja saa siten siemenistä puristettua arvokkaita siemenöljyjä.

Mielenkiintoisen aamupäivän kruunasi, vetäistä laboranttitakki ylle ja päästä pipetöimään Lumenen laboratoriossa oma nimikoitu Valo Nordic-C Arctic Berry Oil-Cocktail, wow sanon minä!

Uudistuneen seerumin pakkaus on kierrätettyä lasia ja pumppukin kierrätettävää muovia. Heleyttävä ja ihoa kirkastava seerumi sisältää: lakkaa, karpaloa ja puolukkaa. Voidaan käyttää aamuisin ja iltaisin, itse tykkään käyttää iltaisin ennen yövoiteen laittoa. 

Blogi on vienyt taianomaisiin juttuihin ja aamupäivä Lumenen tehtaalla oli ehdottomasti yksi niistä. Vinkkinä teille, että Espoon Kauklahdessa sijaisevalla Lumenen tehtaalla, on tehtaanmyymälä. Josta saat ostettua edullisemmin tuotteita, kakkoslaatua huomattavasti edullisemmin ja pussituspäivinä (kutsutaankohan niitä tuoksi:), voit täyttää pussin tiettyyn hintaan, eli tämä” pussipäivä” on ihan parasta antia.
Kakkoslaatu ei luonnollisesti tarkoita sitä, että itse tuotteessa on mitään vialla vaan esimerkkinä voisi mainita vaikka että itse pakkauksen etiketti on vinossa ym.

Kannattaa klikata itsensä Lumenen sähköpostilistalle, jolla olen ollut jo vuosia ja aina saan infon etukäteen, milloin Lumenella ylipäänsä tapahtuu, pysyn ajan tasalla uutuuksien ja nettikaupan tarjouksien saralla ja kuulen myös milloin tehtaanmyymälässä on huipputarjouksia. 

Onko kyseinen ravitseva öljyseerumi tuttu tai mikä on sinun Lumene lemppari? Oletko käynyt tehtaalla tai tehtaanmyymälässä ikinä? Millä tehtaalla olet mahdollisesti käynyt, täällä aiemmin Fazulla. Nyt saa antaa hyviä Lumene vinkkejä meille muille. <3

Ihastuttavaa syyspäivää kaikille. <3


33 thoughts on “Lumenen tehtaalla”

  • Minä olen ollut Maraboun tehtaalla töissä v -85 . Ilmassa oli suklaan ja sokerin tuoksu , ei tehny mieli syödä suklaata . Sai jos halus , kaveri söi ja välillä hän joutui oksentaan 🙊 Varastettiin suklaata, laitettiin taskuihin , kun laukut vain tarkastettiin , painettiin lamppua ja punasen syttyessä joutui näyttään laukkua vahdille .
    Maraboun joululahja on ollut paras työpaikkajoululahja. Todella ISO laatikko täynnä suklaata ja keksiä ym . Istuttiin suklaahihnalla ja pakattiin suklaata ja siinä samalla kun nuoria oltiin niin juttua riitti.
    Kivaa viikonjatkoa !❤

  • Kiinnostava vierailu. Kiitos Tiia valaisevasta postauksesta.
    Sinulta sain taas hyviä vinkkejä. Öljyseerumi ei ole tuttu.
    Nuorena olin tehtaassa kankaantarkastajana ja myöhemmin seitsemän vuotta neulojana kolmivuorotyössä. Esimeriksi kynttilät ostan Maria Drokilan tehtaan myymälästä.
    Postauksesi innoittamana lähden kaunistautumaan lähelle Hamman de la Roseen.
    Ihanaa torstaita!

  • Lumenen öljyseerumi on yksi lemppariseerumeistani. Öljy ravitsee hyvin, mutta imeytyy myös kunnolla jättämättä ihoa tahmaiseksi.

    Pienellä luomukosmetiikkatehtaalla olen ollut, lisäksi olen käynyt kangas- ja vaatetehtailla. Kangastehtaiden kierrokset olivatkin mielenkiintoisia, kun parhaimmillaan näki matkan kuidusta langaksi ja siitä eteenpäin viimeistellyksi kankaaksi. Upein kokemus oli käydä ranskalaiselal pitsitehtaalla, jossa osa hyvin herkistä pitseistä kudottiin yli sata vuotta vanhoilla koneilla, erilaiset kuosit syötettiin koneeseen pahvisilla reikäkorteilla kuten sata vuotta sittenkin, mallit saattoivat olla myös sata vuotta vanhoja. Olin pitänyt ko. tehtaan pitsejä kalliina, mutta vierailun jälkeen olin sitä mieltä, että voisivat maksaa paljon enemmänkin, niin monta manuaalisesti tehtävää työvaihetta valmistukseen kuului.

    • Oi miten paljon olet nähnyt ja kokenut😍Totta tuo, sitä ei ymmärrä ennen kuin näkee, miten kova työ ja esisuunnittelu kaikessa on.

      Ihanaa päivää Tuuli❤️🤗❤️

  • Minulla on kohta Lumenen tuotteita käytössä yhtä paljon kuin Vichyä ja Lancomea! Lumene on onnistunut vahvistamaan imagoaan ja tuotteet ovat kuin laadukkaampia. Teillä oli ihana päivä!

    ♥♥

    • Olen niin samaa mieltä. Tuotteet loistavia ja imago tätä päivää. Mieluusti vielä näkisin somessa myös aikuisia naisia Lumenella, siis tuotteiden mainoskasvoina, muuten Lumene hipoo täydellisyyttä.

      Ihanaa päivää Leena❤️🤗❤️

  • En minäkään ollut aiemmin käynyt Lumenen tehtaalla, joten kyllä tämä oli mielenkiintoinen aamu. Kaikkea jännää nähtiin ja kivaa oli myös kokeilla labrahommia ja saada oma seerumipullo nimellä varustettuna.
    No mullahan on tehdasvierailu käyty vaan siellä Kirkkonummen tehtaalla, missä tehdään vessanpöntöt ja lavuaarit ja kyllä sekin vierailu oli mielenkiintoinen. 😁

    • Hihi kosmea ja vessanpönttöjä, Mutta vessanpöntötkin on nykyään upeaa designia eli mielenkiintoisia.

      Ihanaa päivää Minna ja oli kiva päästä yhdessä Lumenen tehtaalle❤️🤗❤️

  • Vautsi miten kiva tuollainen tehdaskäynti ja ihana nimikoitu seerumi! Olen joskus siellä tehtaanmyymälässä käynytkin, samoin makeisten tehtaanmyymälöissä tulee joskus poikettua.

    Mun Lumene-suosikkeja on time freezer ja valotipat ♥

    Ihanaa päivää Tiia ♥

  • Pikakaunistaja sekä kosteusseerumi ovat mulla käytössä ja tehtaanmyymälästä miltei aina hankittuna,johon vaikuttanee seikka että asutaan Lumenenlta muutaman kilsan päässä. Ja lähtee niistä alelaareista jotain meikkijuttujakin yleensä mukaan. Hyvin pukee sinua ja muita iloisia vierailijoita valkoiset takit ja "pölykapselit"🏭💜

    • Oi asutte lähellä, niin pääsette heti aina loistaviin tarjouksiin kiinni. ❤️🤗❤️Ihanaa❤️

      Kiitos kovasti Pipsamuori ja ihanaa viikonloppua ❤️🤗❤️

  • Vau, ihanalta kuulostaa. Tuollaiset tehdasvierailut on tosi kiinnostavia.
    Luen myöhemmin mitä kirjoittelit. Nyt en ehdi.
    Mukavaa päivän jatkoa
    >Leenalii

  • Arctic berry oil-cocktail oli aiemmin yhden ajanjakson vakituote. Nykyisin käytän luonnonkosmetiikkaa. Lumenea en käytä, vaikka se on miltei luonnonkosmetiikkaa. Upeaa Lumenelta kun käyttää eettisesti teollisuuden ylijäämäaineita ja kierrätyslasia ja -muovia. Mielenkiintoinen oli varmasti tuo tehdaskäynti. Kivaa torstaita sinulle!

    • Ihanaa, että on tuttu. Lumenella on luonnonkosmetiikkaa upea Harmonia sarja, voisit tykätä. ❤️🤗❤️Vink vink.

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää Marja❤️

  • Oi, miten mielenkiintoinen päivä Lumenella!!
    Tuo seerumi pitäisi itsekin ostaa kun kotimaassa käyn.
    Ja hauskaa tuo taideterapia välissä! <3
    Kauniita ruskan värjäämiä syyspäiviä sinne!

  • Me käydään noin joka toinen kuukausi äitini kanssa tuolla tehtaanmyymälässä. Aina sieltä jotain lähtee mukaan. Oma Lumenen suosikkini on tyrniöljy iholle sekä silmämeikinpoistoaine.
    Ihanaa torstaita Tiiuli <3

  • Mua niin harmittaa, etten päässyt töiden vuoksi paikalle. 🙁 Ehkä seuraavalla kerralla. Meinaten yksi elämän mielenkiintoisempi kokemuksia oli, kun pääsin edellisen työni kautta käymään Pandan tehtaalla, jossa minulle vihdoin selvisi miten esim. liköörikonvehdit valmistetaan, en olisi tajunnut prosessia ikinä, jos en olisi sitä omin silmin nähnyt. 😀

    Oil Cocktail on ollut Lumenelta yksi lempparituotteita siitä asti kun se aikoinaan ilmestyi.

    Ihanaa viikonlopun odotusta Tiia. <3

    • Oli niin harmi ettet päässyt. 😰Mä haluan nyt kuulla miten ne liköörikonvehdit valmistetaan. 😀😍😋

      Oil Cocktail on loistava🧡

      Ihanaa viikonloppua Jonna🧡

  • Olipa ihana lukea tehdaskäynnistänne!
    Itsekin tykkään tuosta marjacoctail-seerumista, vaikka minun ihoni ehkä kaipaa jotain vielä öljyisempää (esim. Mossan seerumia,ja se riittää yksinäänkin hoitamaan kuivaa ihoani). Mutta tosiaan, voinhan sekoittaa Lumenen seerumia yövoiteeseen, niin saan siitä kaks kärpästä yhdellä iskulla, tai sitten laitan seerumia alle ja yövoidetta päälle niin saan tarpeeksi hoitavuutta ja kosteutusta. Tykkään myös Lumenen Harmonia-sarjan tuotteista, varsinkinkin balmista, ja ovathan ne luonnonkosmetiikkaa, johon olen muutenkin hurahtanut. <3

    • Luin jostain, että Lumenen marjacoctail-seerumin koostumus olisi tullut entistä tehokkaammaksi.. Ehkä sittenkin hankin itselleni tuon uudistetun version 🙂

    • Hyvin voit noin tosiaan tehdä, loistava idea. 😍Harmonia sarja on upea ja Lumenen kauneimpia ne purkit. Ihastunut putsariin😍

      Juu näin on, olisi se pitänyt tänne laittaa, tehoaineita on lisätty. 🧡

      Ihanaa viikonloppua Thea Ester🧡

  • Wau, tuollainen tehdasvierailu olisi kyllä niin mielenkiintoinen.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3

  • Hei, sinun ja Lumen väliset erimielisyydet lienee unohdettu.Kiinnostava vierailukohde , kiitos jutusta ja hienoa että kyseessä on suomalainen yhtiö.

    • Lumene keissistä olen läpinäkyvästi kirjoittanut blogissani koko stoorin miten kaikki meni ja miten sain huomata, että Lumene olikin suunnitellut meidän ikäisille upean Lumene Ajaton ihonhoitosarjan ja instamainoksissa nähtiin upeita tavallisia ja iäkkäämpiä naisia. 🤗

      Upeaa, että Lumene on Suomessa vaikka pääomistus on tänä päivänä Englannissa.

      Mukavaa viikonloppua. 🧡🤗🧡

  • Fasulla ja Hartwallilla tullut käytyä ihan kouluaikoina ja voi niitä takaisin tuloja bussissa… kyllä oli hiukka masut pinkeenä 😉 Tehdasvierailut on kyllä mielenkiintoisia!! Ihanaa viikonloppua Tiia <3

    • Hihi juu massut niin pinkeänä. Tuli mieleen, että olen käynyt Hartwallin ja Marimekon tehtaalla myös. 🤗Kivaa oli.

      Ihanaa päivää Onneli. 🤗🧡🤗

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud