Hyvästi rakas Osku

Hyvästi rakas Osku ystävä. Tulit meille vuonna 2003 kesäkuussa. Haimme sinut Kirkkonummen löytöeläintalosta, jonne sinut oli poimittu nälkäisenä ja pienenä rääpäleenä  metsästä. 

Kun näimme juuri sinut, tiesimme, että sinä olit juuri se oikea kaveri meille. Pääsit heti suurelle seikkailulle ja pitkälle automatkalle, sillä me asuimme Latviassa jo kolmatta vuotta. 


Automatkalla sinua pelotti kovin, että päätin ottaa sinut syliin turvaan kantokopasta, mikä ei ollut hyvä idea. Truuttasit ripanderit isännän auton vaihdekepille. Siitä tulikin ikimuistoinen sottu, asia joka tänä päivänäkin naurattaa. 
Kotiuduit heti, mutta meidän mielestä pieni kissanpoika tarvitsi leikkikavereita. Ensin hankimme Latvian eläintalosta raidallisen Oonan. Rakastuitte toisiinne ensinäkemältä. Sitten vielä mustan kisun Oton. 
Otto kuitenkin oli kovin sairas ja menehtyi pian. Tekin saitte kissaflunssan ja olitte 6 viikkoa kipeänä. Teidän onneksi olitte jo saaneet ensimmäisen osan kissaflunssarokotuksesta, mikä pelasti teidän pikkukissojen henget. 
Hurjan jännittäväksi elämä meni, kun perheen tuli aika muuttaa Tukholmaan. Kaikki paperiasiat oli selvitetty, mutta jokin leima puuttui teidän kissojen papereista ja jouduimme lentokentällä soittamaan miehen työkaverille, ettemme saa kisuja mukaan lentokoneeseen. 
Olitte pari viikkoa Latviassa, kun me asuimme jo Ruotsissa. Vaadittiinkin vielä kaiken maailman verikokeita, jotka lensivät tutkittavaksi Suomeen Latviasta. Ensimmäinen näytelähetys meni pilalle ja lähetykset lähtivät matkaan vain kerran viikossa ja jouduimme kaikki jälleennäkemistä odottamaan. 
Loppu hyvin kaikki hyvin, vihdoin näytettiin vihreää valoa ja pääsitte lentämään Tukholmaan. Lento oli teille kauhea shokki. Koko show tuli todella kalliiksi ja veistelimme välillä, että ”meillä on maailman kalleimmat kissat.” 
Lopulta muutimme Suomeen ja lapsia syntyi lisää. Oona oli usein viikkoja poissa ja tuli välillä kotiin vierailemaan pulleana ja kalanhajuisena. Oona oli löytänyt uuden kodin. 
Kun perheen kuopus syntyi, se oli varmaankin Oonalle liikaa, sillä Oona ei enää tullut takaisin. Oona oli sirutettu, mutta ei suruksemme löytynyt mistään. Oli meille kaikille surullista, kun emme koskaan saaneet tietää minne Oona katosi. 
Jäit Onnin kanssa kahden ja olitte erottamattomat ystävät. Peitit aina Onnin jätökset ja pesit Onnin. Onni, kun oli aikamoinen raparipa ja sinä siisti, kuin mikä.

Jouduitte Onnin kanssa uudelle seikkailulle, koska hometalon vuoksi jouduimme kaikki evakkoon. Me ihmiset kerrostaloon 13 kuukaudeksi ja te pääsitte hyvien ystäviemme hellään hoivaan. Asia, josta olemme heille ikikiitollisia. Pääasia oli, että saitte olla Onnin kanssa yhdessä. 

Olit lempein ja rakastavin kissa mitä tiedän. Hyväksyit kaikki ihmiset ja eläimet. Naapurin Vaska kissakin sai tulla ja mennä ja se ei sinua häirinnyt. Onnin kuoltua meille tuli Miki kissa vanhuuspäiviä piristämään ja hyväksyit Mikinkin oitis. Aluksi telmittekin paljon, kunnes ikä tuli vastaan. 
Pesit aina meidät aikuisetkin, rakastit olla kainalossa. Tervehdit aina meidän tullessa kotiin tai herättyämme aamulla. Viimeisimpinä vuosina olit saanut ikää ja arvokkuutta ja sinusta tuli aika ponteva ja käskevä. Ruoka pysyi elämäsi lempijuttuna aina loppuun asti, siitä kun sinut pienenä rääpäleenä ja nälkäisenä on pelastettu metsästä.
Kun ruoka ei enää yhtenä päivänä maistunut ja kipujakin jo oli, tiesimme että sinun oli aika lähteä Onnin luokse autuaammille metsästysmaille. Eläinlääkärin mielestä oli hyvä päätös, mikä helpotti surutyössä, ettei jääty miettimään olisiko vielä jotain ollut tehtävissä. Ei liian myöhään, eikä liian varhain.

Matkasimme kanssasi 16,5 vuotta ja meistä tuntuu, että yksi elämänvaihe sai nyt lopullisen päätöksen. 
Tulet aina meille olemaan se kissojen kissa, Osku rakkain, kiitos että pidit huolta meistä ja annoit loputtoman määrän rakkautta. Olet aina sydämessä. 
Sydämellistä päivää kaikille ja eläintarinoita on aina mukava kuulla, jos haluatte niitä jakaa täällä. ❤️

Jos fontti on erilainen, on kännykällä kirjoitettu postaus. 



84 thoughts on “Hyvästi rakas Osku”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud