Miten 50 vuotis vuosi meni ja ihanat lahjat!

No nyt on 50 vuotis vuosi takana, jota pidän tietynlaisena taitekohtana ihmisen elämässä. Hirmuisesti ei juhlittu synttäreitä sitä ennen vaikka tosin 18 vuotis synttärit toki oli kova juttu ja tietenkin täyttää aikoinaan 20 vuotta, jotta pääsi aikuisten baariin ilakoimaan. Mutta 50-vuotissynttärit on jonkinlainen virstanpylväs. Ei enää nuori, ei oikein keski-ikäinenkään aikuinen vaan jo hieman vanhuuden päiviä tapaileva välimaastossa eläjä.
Myönnän ettei viimeisen vuoden aikana asiat muuttuneet juurikaan. Aloitin jonkinlaisen ikäahdistelun jo vuotta ennen kuin täytin 50 vuotta ja sama ahdistelu jatkui koko ”juhlavuoden.” 

Huomaan juttelevani itselleni, kuin kaksi ääntä taistelisi vaakakupissa ja ehdottomasti siitä lähdetään, että lopulta se optimistinen ääni vie voiton. Toista puolta ahdistaa kaikki ikään liittyvät jutut ja toinen suhtautuu valoisasti tulevaisuuteen.

Olen päättänyt hyväksyä sen, että kyseessä on jonkinlainen ikäkriisi, joka vie oman aikansa. On ollut mielenkiintoista herätä ruuhkavuosien jälkeen siihen tunteeseen, että aika on rajallinen. Kun elää pikkulapsiaikaa on monella tapaa niin kiire, ettei silloin ole tilaa ajatella ikäjuttuja. 

Elämä on niin voimakkaasti kiinni pienissä lapsissa, jotka menevät kaiken edelle. Äitiyteen hieman hukkaa oman minuutensa, joka on uudelleen löydettävä. Myönnän myös kaiholla hieman kadehtivan naisia, joilla on pieniä lapsia vaikka tätä maailman mielenkiintoisinta matkaa, nähdä vauvasta tulevan aikuisen, en jättäisi myöskään mistään hinnasta väliin. 

Äitiyttä ennen olin niin nuori, ettei ollut huolta huomisesta ja vanheneminen tuntui joltain etapilta, joka on yhtä kaukana, kuin kuu jota iltaisin tuijotan. 

Yhtäkkiä sitä vaan huomaa olevansa viisikymppinen ja oivaltaa sen, että aika kuluu ihan hirmuisen vauhdikkaasti. Elämän hauras astuu vahvemmin esiin, kuolema tulee lähelle, mikä luo turvattomuuden tunnetta. 

Elämän hauraus on myös se samainen syy, miksi optimismi minussa kovistelee ja kehottaa nauttimaan elämästä täysillä. Toisaalta tunnen myös itseni, jos joku prosessi on käytävä läpi, ei sen yli voi pompata vaan se pitää pohtia läpi poikki pinoon. 

Vaikka järki kuinka tiedostaa sen, että se mitä eniten vanhana katuu, on turhanpäiväinen murehtiminen tässä iässä ja vielä nuorempana, en voi itselleni ja ajatuksilleni kuitenkaan mitään. 

En murehdi mennyttä, enkä tätä päivää, mutta ihan uusi juttu on, että murehdin tulevaa. Ei pelota kuolema itsessään, mutta ne seikat, kumpi meistä puolisoista lähtee ensin ja toinen jää yksin ja miten lapset pärjää. Olen jo saanut nähdä, että kaksi aikuista lasta pärjää mitä mainiommin. Tiedän myös etten voi peilata teini-ikäisiä heidän tulevaan aikuisikään, vielä on oikeus murehtia lastenkin elämää, sillä vielähän he ovat kuitenkin lapsia. 

Miksi ei siivet kantaisi, kun ne kantoi itselläkin ja sehän oli ihan itsestäänselvää, kun sitä muutti kotoa. Ei sitä siinä kohden vanhempia tarvittu juuri mihinkään, sitä oli nuori ja kaikkivoipa. 
Tälläisiä ajatuksia sitä on kuitenkin tullut pyöriteltyä ja nämä siksi ihmetyttää, koska ajatukset ovat aika uusia. Uskon kuitenkin, että kyseessä on elämän välivaiheen prosessoiminen, josta jatketaan (ainakin toivon) viisaampana eteenpäin. Joskus on vaiheita, että elämää tulee pohtia eri kanteilta, joskus siihen ei yksinkertaisesti riitä aikaa. Mutta inhottavaa kyllä, yön pikkutunnit ovat hyvää aikaa miettiä. 

Olen myös kuullut, että tälläinen voi johtua myös vaihdevuosiin liittyvistä seikoista ja saanut neuvoja, että laastaria kroppaan vaan, niin helpottaa. Toisaalta on äärimmäisen huojentavaa, että keho rapistuu ja ulkonäkö ajattelu katoaa kokonaan. Toisaalta ei haluaisi päästää irti ja oman naaman katsominen välillä hirvittää. Turhamaisuuttako, no kyllä vaan, mutta uskon, että tämän vanhenemisen joutuu miettimään aika moni tahoillaan myös ulkonäön rapistumisen kautta.

Kuka olen, lapset eivät tarvitse enää niin paljon ja kuka olen, kun oma viehätysvoima laskee, niin kyllä siinäkin on pieni pala pureskeltavaksi. Tässä iässä muutos on näkyvää ja moni asia muuttuu aika paljon. 
Joten myönnettäköön, jotkut hetket vuodessa menivät ”ikäkriisin” prosessoimiseen. Mutta asia ei ole ollut päällimmäisenä, mutta sellaisena ärsyttävänä hiljaisena kuiskutteluna taka-alalla. Edelleen uskon, että kuiskuttelu on välttämätöntä ja se, että taustalla alitajunnassa tapahtuu. Ihminen on kumma veijari ja hyväksyy ja sopeutuu asioihin, mutta joskus niitä pitää hieman työstää. 

Ihailen ihmisiä, jotka osaavat elää hetkessä, nukkuvat yönsä kuin tukki, eivätkä murehdi turhia. Olen kuitenkin päättänyt hyväksyä vajavaisuuteni tämän asian suhteen, en ole sellainen ihminen ja olen aina ollut kova murehtimaan ja kenties se on heikkouteni, mutta kenties se jo auttaa, että hyväksyy tämän piirteen itsessään, hyväksyy, ymmärtää, että tämä on yksi osa minua.
Muuten vuosi on ollut mainio ja on vältytty suurilta vastoinkäymisiltä ja on ollut useita suuria ilon aiheita. Kuten serkun ja tyttären häät ja tyttären rippijuhlat. Täytyy sanoa, että nämä kolme juhlaa kruunasivat viime kesän ja siihen vielä Lontoon matka. Kesä oli super. 

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on myös ollut hyvä ja saan olla siitä kiitollinen. Ensi vuosi on kuin tyhjä taulu ja se hieman jännittää, mutta pitää jo uskoa, elämä kantaa. Lisäksi olen oivaltanut aivan varmasti sen, että tässä iässä saa olla kiitollinen siitä, että saa viettää syntymäpäiviään, kiitollinen jokaisesta saavutetusta vuodesta, kaikki eivät ole elämän suhteen yhtä onnekkaita. Joten jos ei muuta, niin sitä voi juhlistaa, wow olen saanut elää jo 51 vuotiaaksi. 
Uusi ilmaisu voisi olla, ”ei mennyt kuin Strömsössä” sijaan, ”ei mennyt kuin somessa.” Ehkä eilisenä synttäriaamuna tuli kinaa teinien kanssa eli oli sellainen normipäivä, ehkei ollut juhlan tuntua ilmassa hih. 

Ehkä illan nautinto, kun piti katsoa B-luokan jouluelokuva ja nauttia vähän herkkuja ja olin mennyt ostamaan pahoja tumma suklaa Geishoja, apua en tiennyt, että sellaisia onkaan, kuka on keksinyt vuorata Geisha suklaan tummalla suklaalla, kuin taloussuklaa Geisha, hyh. 

Ehkä päästään kuitenkin siihen kliseeseen, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Kyllä se puoliksi täynnä on. Eiliset kaikki muistamiset, viestit, kahdet kukat eri ystäviltä, hih ja ihan paras hieroja 90-minuutiksi kotiin ystävältä lahjana. Miten hieroja kotiin  muuten jänskyttää niin paljon, mutta hierojalle meno ei yhtään? 

Kuvattuna tässä ihanan ystävän antamat lahjat, ihan meikäläisen näköiset ja vielä yllättävä sukulaatilähetys Tony’s Chocolonelylta, mikä pelasti taloussuklaa Geisha päivän. Tuli taas ymmärrys, on elämässä upeita ihmisiä ja millä muulla lopulta on merkitystä. Pessimisti meikäläisessä sai oikein kunnon potkun peffaan, että nyt se oma mieli pois sieltä omasta hanurista ja näe kaikki se hyvä mitä on ja sitä on paljon enemmän, kuin ikäkriisiin liittyvää vikinää.

Joten tästä voisi päätellä, mielen vuoristorataa, mutta ah kyyti on ollut maltillisempaa, kuin teinivuosina kuitenkin. Jotain sentään on jo opittu. 

Miten siellä, oletteko kokeneet ikäkriisejä tai pohtineet elämää eräänlaisten virstanpylväiden kautta, että miten tässä elämää eteenpäin? Onko ikäkriisit luonnollinen osa ihmisen kehityskaarta ja välillä on myös murehdittava? Miten saat murehtimisvaihteen pois päältä? Onko mottoja, sananparsia, vinkkejä omasta elämästä, hengitysharjoituksia, jooga, ei tosin mitään hot joogaa, mutta jotain maltillisempaa? Miksi murehtia tulevaa, kun tulevasta ei kukaan tiedä.

Sydämellistä tiistaita kaikille. <3




46 thoughts on “Miten 50 vuotis vuosi meni ja ihanat lahjat!”

  • Ikäkriisiä pukkaa, olen saman ikäinen kuin sinäkin. Lähes joka kuukausi luen/ kuulen suru-uutisia tutuista, läheisistä ym.ja kyllä se laittaa miettimään että täytyisi elää kuin viimeistä päivää! Aika on rajallinen…

  • Tästä jo puhuttiinkin kerran sun kanssa Tiia: kun viiskymppiä on kilahtamassa mittariin, alkaa miettiä monenlaisia juttuja. Kyllä tästä pienen kriisinpoikasenkin saa aikaiseksi. Nuoruudessa nauratti ääneen nämä viidenkympin kriisit, mutta ei naurata enää! 🙂

  • Mulle on tullut viimeaikoina joku sellainen haikeusvaihe niihin aikoihin, kun pojat oli pieniä. Ei sillä, että haluaisin elää sen ja kaikki sen jälkeiset vaiheet uudelleen, mutta jotenkin ihan sydämestä puristaa, kun vastaan tulee nuoriapareja iloisten lastensa kanssa. On niin tuoreessa muistissa kuitenkin kaikki ne pulkkamäet ja ulkoleikit ja päiväunet ja yhteiset matkat ja retket ja kaikki, että ei voi melkein millään tajuta, että kaikesta siitä on kohta neljännesvuosisata aikaa. (Katsoin mm. tässä yhtenä päivänä Toy Story kolmosta telkkarista ja hyvä, etten alkanut itkemään, kun muistelin sitä aikaa, kun pojat leikki omilla Andy- ja Buzz Lightyear-ukkeleillaan. Silloin kaikki oli omalla tavallaan niin yksinkertaista, vaikka toki oli sitten sekin puoli, jolloin ei ollut, kun yötäpäivää valvottiin särkevien korvien kanssa ja milloin minkäkin).

    En tunne oloani kohta 55-vuotiaana yhtään vanhaksi, koska en sitä ole, mutta silti sitä välillä tulee laskettua todennäköisyyksiä sille, kuinka kauan tässä vielä on aikaa jäljellä ja onko se toinen vielä siinä vierellä ja kaikkea sellaista, joka pitää samantien pyyhkiä pois mielestä, ettei ala ahdistaa liikaa.

    Ihana ikä, mutta samalla monella tapaa todellakin joku rajapyykki, eikä aina tiedä, kummalla puolen sitä milloinkin on.

    Jokatapauksesa vielä uudelleen lämpöiset synttärionnittelut Tiia <3 ja muistin sitten illalla, että viime vuonna ajattelin muistavani sun tarkan synttäripäivän jatkossa siitä, että on sama kuin mun nimipäivä (ei tarvi onnitella), mutta en sitten kuitenkaan muistanut 🙂

    • Juuri tuo, ihan sama juttu. Miten se pikkulapsiaikana meni niin nopeasti ja sitä on niin kova ikävä. Muistot on myös kullattu, sitä väsymystä ja yövalvontaa ei muista enää. Riipivä ikävä on lasten pieniä versioita vaikka miten upea matka nähdä koko kasvun kaari.

      En minäkään tunne tavallaan itseäni vanhaksi, mutta joku välivaiheen kriisinpoikanen painaa mieltä.

      Hienosti sanottu, juuri tuo, ei tunne kummalla puolella on. Kunpa osaisi vaan olla ja olla lokeroimatta vaiheita.

      Ihana oot ja hitsi en minäkään hoksannut sun nimsupäivää.

      Ihanaa joulunaikaa Annukka ihana. 🎀🎄💖🎄🎀

  • Onnea Tiia vielä tätäkin kautta <3 Sinulla on ollut todella kiva synttäripäivä vaikka siihen nyt jotain "pikkumutrujakin" tuli. En ole minäkään ollut tietoinen tuollaisesta tummasta Geishasta 😀 Täytyy olla tarkkana suklaarasioiden ostossa. Ei olisi kyllä minullekaan tummasuklaa maistunut.

    Iästä sen verran, että itse olen jo vuosia sitten lakannut miettimästä vuosia. Ikä on vain numero, jonka voi sujuvasti itsekin unohtaa. Kyllä siellä kiikkustuolissa ehtii sitten joskus vielä istua joten nyt vain korkkarit kattoon ja menoksi. Keep on going girl <3

    • Juu hyh tummasuku vaikka voi ollakin toisen lemppariherkku. 🤩

      Olet niin oikeassa, itseään ei pidä lokeroida, ollaan vaan ihmisiä.

      Ihanaa joulunaikaa Marjo 🎀🎄💖🎄🎀

  • Paljon onnea sinulle!Nykyisin kehityspsykologian mukaan keski-ikä päättyy vasta 60-vuotiaana. Minulla oli pahin ikäkriisi 30-vuotiaana, kun ajattelin, että nuoruus on nyt loppu. Se tuntui musertavalta. Viisikymppiset ei hetkauttanut, vaan tuntui jotenkin helpottavalta. Nyt uskallan olla oma itseni, enkä enää juurikaan ajattele, mitä muut minusta ajattelevat. Ja on paljon omaa aikaa, kun rakkaat lapset ovat lähteneet pesästä.

    • Kiitos tästä niin paljon Marja. 💖Se on niin totta, että tässä iässä on myös jotain hyvin helpottavaa ja vapauttavaa.

      Ihanaa päivää Marja 💖

  • En ole ehtinyt potemaan ikäkriisiä, mutta kyllähän se minullekkin vähän kuiskii taustalta, että vuosia on selvästi enemmän takana kuin edessä ja kannattaisi miettiä, että mihin aikansa käyttää ja pitää itsestään parempaa huolta. Olen yrittänyt toteuttaa mahdollisuuksien mukaan myös niitä omia haaveita tässä perhe-elämän keskellä. On ihanaa, että pojat kasvavat, mutta onhan se samaan aikaan myös haikeaa.

    Minä juuri söin sellaisen tumman Geishan, kun kummitäti oli ostanut sellaisen vahingossa meidän kuopukselle. Hyvin maistui 😀

    Onnea vielä kerran!

    • Juu sellainen taustalla oleva kuiskinta. Lasten kasvaminen on suloista ja haikeaa samalla. Pitää yrittää päästää irti.

      Ihana oot, pahimpaan puutteeseen suklaa kuin suklaa käy.

      Kiitos kovasti ja mukavaa sunnuntaita. 😘

  • Vuodet menevät niin vauhdilla että välillä harmittaa. Vaikka olen jo tämän ikäinen, niin muistan siltikin miten nuorena oikein odotti että olisi taas vuoden vanhempi. Nyt toivoisi että voisi olla vaikka kymmenen vuotta nuorempi. Ei mulla ihmeempiä ikäkriisejä ole ollut, mutta kyllä hiukan harmittaa kun painoa kertyy ja pientä kremppaa on siellä ja täällä. No, mutta kohtahan alkaa uusi vuosi ja sitten pistetäänkin elämä ihan uuteen uskoon, vai?!
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle!<3

    • Nuorena aika ei liikkunut mihinkään ja nyt sellaisella vauhdilla, että koko ajan on kesä ja koko ajan joulu.

      Hihi tammikuussa taas uusi sadas yritys täällä

      Ihanaa päivää Kristiina. 💖🎄💖

  • Onnea vielä Tiia!

    Useinmiten unohdan iän kokonaan, mutta toisaalta erilaista pikku kremppaakin on tullut. Juuri viisikymppisten jälkeen tuli pari aivan yllättävää juttua ihan puun takaa, hämmästellessäni onko parata enen päiväys-mennyt yht'äkkiä umpeen kuvaili eräs tuttu elämän olevan kuin lavea tie jota voi rehvakkasti astella viisikymppiseksi, sitten valtatie kutistuuu samantien kapeaksi kinttupoluksi…

    • Kiitos kovasti Tuuli💖

      Juuri näin ja tästä ne krempat vaan lisääntyy. Miltä tuntuu esim.olla 100 vuotiaan kropassa.

      Ihanaa päivää Tuuli. 💖😘💖

  • Onnea vaan! Vuodet vierivät, murehtii niitä tai ei. Syntymäpäivissä on juhlimisen aihetta ihan jo senkin takia,että on elossa!
    Itellä tulee 48 -v perjantaina. Ei ahista, mutta ehkä vähän mietityttää!

    • Just näin ja se pitää yrittää itsekin ymmärtää. Hyvin todettu, mietityttää.

      Kivaa päivää Marketta ja kiitos. 💖😘💖

  • Onnea syntymäpäiväsi johdosta, Tiia ♥ Minä tiedän jo varoa kaupoissa tuota Dark Geishaa, joka ei todellakaan ole minun makuuni. Aito Geisha sen sijaa on ihan parasta. Ihania lahjoja olet saanut ja ainahan niitä on niin mukava saada.

    Hiukan olen itsekin ikäkriiseillyt, kun keväällä tuli 50 täyteen. Jotenkin se on aina tuntunut niin kaukaiselta ja nyt se vaan tupsahti itselle yks'kaks mittariin. Yritän olla liikaa murehtimatta sitä, mutta välillä se väkisinkin tulee mieleen. Mutta jos saamme elää sata vuotiaiksi, matkamme on vasta puoli välissä.

    Mukavaa joulun odotusta sinulle, Tiia ♥

    • Kiitos niin paljon Kristiina. <3

      Aito Geisha on ihan parasta ja yksiä lempisuklaita pienestä pitäen. Pakkaus näissä molemmissa on liian samanlainen ja erehtymisen mahdollisuus suuri.

      Sama juttu, mutta ihmismieli on kumma, se sitten taustalla kuiskii ja murehtii vaikka kuinka yrittäisi pysyä positiivisena. Kai mieli työstää jotain ja sekin on tärkeää, jokin siirtymäriitti, prosessi.

      Oikein ihanaa joulun aikaa Kristiina. <3

  • Onnea vielä tätäkin kautta ihana Tiia. Samaa mieltä olen muiden kanssa siitä, että ikä on vain numero. Itseäni pienissä ikäkriiseissä on auttanut tulevaisuuden haaveiden miettiminen, mitä vielä haluan tehdä ja milloin voisin niin tehdä.
    Teinit aina palauttaa maan pinnalle, siitä ei pääse mihinkään 🙂
    Ihanaa iltaa ystis <3

    • Ihana viisas sinä ja muuten vaikka en ole haaveilija luonteeltani, niin yritänpä alkaa miettimään tulevaisuuden haaveita, kun ahdistaa.

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Onnea tätäkin kautta ihanainen!
    Ikäkriisi taitaa mulle olla tuntematon asia, mutta jaksamattomuus kriisi on päällä nyt. Moni jaksaa tässä iässä vaikka ja mitä ja mä olen vaan niin väsy koko ajan.
    50-vuotiaana olin jo mummo monta vuotta ja tein töissä omaa juttua. Kerrankin oli aikaa paneutua töihin ja palkata siivooja hoitamaan mulle siistin kodin töiden jälkeen. Nautin mummoilusta ja haastavasta työstä.
    Nyt olisi aikaa nauttia vapaista ja menoista, kun on aikaa, ei vaan jaksa. Nyt olen vaan höperö nettihörhö. Iloa tuottaa isompi lapsenlapsi, joka uskaltaa halata keskellä kaupunkia ja pienempi, joka juoksee kädet ojolla mun luo <3. Olen mä vaan onnekas vanhus, vaikka huolta huominen tuottaakin. Jos tänne yksin jää keskelle ei mitään, kuinka pärjään?
    Hyvää joulukuun jatkoa sinulle blogiystävä! Uskallanko ystäväksi kutsua sua mä korven turjake?

    • Kiitos niin paljon sinä ihana Marketta. <3

      Voi ei, mikä siellä väsyttää kovin, talven pimeys vai ylipäänsä. <3 No mutta kukin omien jaksamisten ja mieltymysten kautta, ihanaa kun on paljon hyviä asioita ja niihin tähtää mielensä. Lapsenlapsi on varmasti ihana asia ja se rakkaus mitä saa. <3 Ymmärrän niin hyvin ja samoja murheita sitä tulee mietittyä tulevan suhteen.

      Uskallat sanoa ja sinä olet, sydämes on kultaa, ihana Marketta ystäväni. <3 Mukavaa sunnuntaita. <3

  • "Ihailen ihmisiä, jotka osaavat elää hetkessä, nukkuvat yönsä kuin tukki, eivätkä murehdi turhia."

    Mä olen oppinut tässä aika hyväksi vuosien saatossa. Mä en stressaa oikeastaan muusta kuin siitä, jos on liian kiire, eikä vapaalle ja nukkumiselle jää tarpeeksi aikaa. Yöunet siitäkään ei mene, koska oon niin puhki sitten, että tuntuu, ettei sitä unta saa millään tarpeeksi. Ensi viikko tulee olemaan todella tiukka ja se vähän pelottaa, mutta sen jälkeen odottaa palkinto – viikon joululoma, joten olen päättänyt vaan kestää. 😀

    Myöhästyneet onnittelut vielä tätäkin kautta. <3

    • Olet kulkenut aikamoisen matkan ja olen niin onnellinen sun puolesta, että moni asia on helpottanut. Toivottavasti ensi viikko menee vikkelään ja et ole ihan poikki sen jälkeen. Joulun aika on vielä niin kiireinen. Ihanaa, että siellä kaiken edessä odottaa loma, ihan parasta.

      kiitos niin paljon Jonna ihana ja mukavaa sunnuntaita. <3

  • Täällä samaa haikeutta, pojat kasvavat niin hurjaa vauhtia ja joskus olin 90% vanhempi, enää en ole.

    Viime aikoina olen huomannut, että olen mainio ruuanlaittaja, rajojen venyttäjä (vr isä, joka super jämpti) ja jokin hassu passaaja, jos/kun pojat väsyjä. Kun pojilla treenejä 4-5 viikossa, aikaa ei kovin paljon jää yli, meille jää poikien kanssa satunnaiset leffakeikat, yhdessä ruuaan laittaminen ja joskus pizzalla käynti. Mut ehkä se menee, näin ..vanhempien roolit vaihtelee…

    Onnea ihanuus <3

    • Juuri tuo, ennen 90% ja nyt kääks kuinka monta prosenttia. On tämä aikamoinen matka ja todella hieno, mutta myös haikea.

      Kiitos ihana Taru ja kivaa uutta viikkoa. <3

  • Onneksi olkoon Tiia <3
    "Elämään tarvitaan siivet ja juuret, unelmat suurensuuret", joku viisas on joskus sanonut. Tottakai lastesi siivet kantavat.
    Kun en itse ole pohdiskelija, vaan käytännön ihminen, ei ikäkriisiä ole ollut. Joskus kun herään kesken unien, otan sovinnolla kirjan käteen. Lukiessa omat jutut unohtuvat.
    Hyvää illan ja viikon jatkoa sinulle!

    • Niinpä, järki sanoo, että totta kai, mutta sydän murehtii välillä.

      Se on ihan totta, mitä turhaa sitä sängyssä pyöriä, kirja käteen ja muihin maailmoihin.

      Oikein sydämellistä uutta viikkoa. <3

  • Onnea ihana <3 50 on mulla ollut ihan ok vuosi, koska kriiseilin jo hyvissä ajoin eli silloin kun vaihdevuodet alkoi (eli peukku sille laastarille, tai mun tapauksessa geelille). Silloin oli vaikeaa, mutta en ole edelleenkään ihan varma, kumpi painoi vaa'assa enemmän; ihan oikea ikäkriisi vaiko ne saatanalliset hormonit!?

    Tärkein oppi mulle on ollut se, että nyt ollaan "valmiita". Kirjoitin tästä jossain vaiheessa oman blogin puolellakin, pointtina se, että nyt on aika ruveta nauttimaan siitä, että kriisit on takana (heh???) ja voi vaan nauttia kaikesta siitä, mitä on oppinut tähän mennessä. Kriiseilen kyllä toki edelleen mm. sen suhteen, että mitä lapselle käy, jos mulle tapahtuu jotain, miten ne miehen kanssa pärjäävät, jos minä lähden ensin, miten me pärjätään lapsen kanssa, jos mies lähtee ensin ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen…. Tuonkin suhteen olen koittanut rauhoittaa itseni: näitä asioita voi miettiä loputtomasti, mutta koskaan ei etukäteen tiedetä kuitenkaan vastausta!

    Parasta 50-vuotiaana olemisessa kuitenkin on se, että voi todeta kovaan ääneen ihan missä vaan: elämä on ihanaa ja MINÄ olen ihana <3 Ja niin olet Tiia sinäkin!

    • Sitä minäkin täällä mietin ja mietin, hormonit vai onko oikeasti ikäkriisi, niitä ei ole koskaan aiemmin ollut. Hormonit sekoittaa kyllä kaiken tai hormonittomuus…. Kääks. Ehkä pitää mennä itsekin lääkäriin ja pyytää geeliä tai laastaria, ei tätä jaksa.

      Juuri nuo, no tiedän, että lapset pärjäisivät mieheni kanssa yhtä mainioisti, mutta toki suuri suru olisi, mutta mitä jos meille molemmille sattuisi jotain. Eli kyllä sitä saa huokaista, kun saa lapset aikuiseksi ja siihen asti jos saa jo elää, se on jo plussaa.

      Sinä olet todellakin ihana, kiitos niin paljon Emma, lämmittää. Kivaa uutta viikkoa. <3

  • Onnittelut! <3
    Kun synnyin mummuni täytti 50 vuotta. Siitä saakka kun muistan mummuni, oli hän aina vanha. Pukeutui "mummumaisesti" ja oli siis vanha. 🙂 Ihana mummu. <3 Kun esikoiseni syntyi, täytti isäni 50 vuotta. Muistan kun kerran olimme kaupungilla ja häntä onniteltiin pienestä pojasta, niin nuorekas hän oli ja on edelleen.
    Eli, kyllä ajat ovat muuttuneet. Nykyään 50 vuotias on mielestäni nuori ja just sopivan ikäisiä! <3

    • Ihan näin, ollaan mekin ihmetelty, miten ennen aikaan 50 vuotiaat näyttivät todella iäkkäältä, mutta olen miettinyt myös sitä, että johtuiko siitä, että itse oli nuori ja me näytetään nyt nuorille yhtä vanhoilta, hih. 😉

      Ihanaa uutta viikkoa Kaisa. <3

  • Vielä kerran onnea Tiia- ihanuus <3 täällä ei ole vielä pahemmin…oli hetki, mutta meni ohi..ikäkriisiä. Olen oikeasti alkanut ihmettelemään sen puutetta! Noin niinkuin että puuttuuko nyt oikeasti joku ruuvi…kun lähihoitajakoulussakin eräs sanoi mulle ja mun parille että hulluja nuo on kun nauraa niin paljon..tosin, heistä kuoriutui aikuiskoulukiusaajia ja silleen 😅 mutta…ymmärrän hyvin huolesi. Ikä iskee kaikille ja muuttuu tietty se ulkokuorikin, sekä elämän opetukset tekevät tehtävänsä, nyt ajatellen hyvällä 🙂 vuosi ja ollaan samalla vuosikymmenellä <3 Saas nähdä, puuttuuko se ruuvi vielä tuolloin… nyt vaan jotenkin..ööh… tyytyväinen? Omaan itseensä ja treeneihin (lähinnä niiden tuloksiin) Ihmisen mieli on niin vaeltava, että ajatus ei pysy aina perässä… Halirutistus sulle!!!
    Ihanaa päivää upeus!

    • Sinä ihana ja uskon, että tuo sun huippuliikunta ja punttitreenit tekee niin hyvää mielelle. <3 Niin hyvin sanottu, ihmisen mieli on todellakin vaeltava ja sitä ei aina pysy oikein itsekään omien tunteiden perässä.

      kivaa uutta viikkoa Maarit. <3

  • Ihanaa syntymäpäiväviikon jatkoa <3
    Dark Geishat sain syödä itse, Antin lempparia kun on Geisha ja kerran ostin vahingossa, ei kelvannut hänelle…no mulle maistui, kun tumman suklaan ystävä olen! Yritän välttää kaikenlaisia ikäkriisejä ja olen ajattelematta koko asiaa, järkytyin kerran sitä kun mietin Amosta ja sitä kun hän on 18, niin minä olenkin sitten xx…no onneksi siihen on aikaa!

    • Ihanaa, pitäisi sädettää sulle nuo Geishat. 🙂 Ajattelin käyttää ne joulukakkuun, niin päästään niistä.

      Juu ei ikäkriisiä oikein kait voi vältellä, se joko tulee tai ei tule. Toivottavasti sinne ei tule. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Heli. <3

  • Onnea ja kiitos ihanasta blogista. Murehtiminen on tylsää, mut en ole keksinyt konstia lopettas esim. lasten jutuista huolestumista. Jossain 104 v. haastattelussa sanoi ett pikkuhiljaa huolet helpottaa ku lapsetkin on jo vanhainkodissa😁

    • Hih niin ihana tuo ja uskon, että 100 vuotiaana loppuu jo turha hötkyily. Lämmin kiitos kauniista sanoista ja ihanaa joulun aikaa sinulle Arja. <3

Vastaa käyttäjälle Maarit Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud