Yksi ihan pimeä juttu ja muutama erittäin mukava!

Yksi ihan pimeä juttu ja muutama erittäin mukava!
No nyt on ehditty kuvata mukikamulta saadut kaksi mukia vielä ja pakkohan kuvat tänne blogiin on tuikata, sillä on ne niin komiat ja kauniit mukit. Olen joskus muuten miettinyt, että miksi esimerkiksi Maria Guzenina seuraa meikäläistä Instassa ja tavallaan tähän voisi vastata miettimättä, että miksipä ei, yhtä hyvin, kuin miksi seuraa, koska ihan tavallinen ihminen Mariakin on.  

Mutta tänään huomasin Marian tykänneen Kääpiöiden iltasatuhetkimukikuvasta Instassa ja sanoin miehelle, että jos Mariakin on Disneyfani tai ainakin Disneymukifani. No oli niin tai näin, monet Disneyfanit saattaa tykätä näistä mukeista, koska näissä on aina suoraan leffoista  kivat kuvat, jotka voi vedota vaikka siihen sisäiseen lapseen. Kivaa on, että kyllä näistä mukeista miltei viikottain tulee jotain positiivista kommenttia Instan puolella ja kysymyksiä mistä näitä saisi ostaa. 

Harmi kyllä ainoa paikka on kirpparit ja eBay, sillä mukien valmistus on lopetettu joskus vuonna 2008. Siksi aivan erityisesti on kultakimpaleitakin mahtavampaa saada hyppysiin mukeja, joita ei entuudestaan ole omistuksessa tai edes nähnyt, kuten näitä kahta. Voi mukikamusein, toivottavasti tiedät miten paljon iloa olet tänne tuonut. 

Jouluna Pomar-kengät lähetti jouluisan paketin, jossa oli nämä Saana huopakengät sävyssä Frost felt ja Myssyfarmin MUFFI pipo. Pakko todeta, että nämä huopikkaat tuntuvat jalassa aivan pehmoisilta tohveleilta, huopa lämmittää polviin asti pakkasellakin, kuin jalat uinuisivat ihanan lämpimässä pumpulisessa pesässä ja grip-pohja pitää huolta, ettei ole liukkaat jäisellä säällä.

Pakko on vinkata teille näistä kenkuleista, joita löytyy myös sävyissä; sininen, beige ja punainen, että huopikkaat ovat nyt vielä hyvässä alessa ja lähtevät hintaan 125,30e, 179e sijaan. 

Kyseessä ei ole mainoslinkki, eli ei ole seurantaa, enkä hyödy ostoksistanne mitään. 

Myssyfarmin pipo on mummojen kutoma ja oman MUFFI pipon taustalla on hauska tarina, kenelle MUFFI pipo on suunnattu. 

Nyt on mahdollista suosia suomalaista huippulaatua, Pomar kenkuleiden ja Myssyfarmin pipojen kautta. 

*Muhkeat Muffit juhlistavat ulkopuolisuutta voimavarana. Heitä, jotka eivät tarvitse muita taakseen. Heitä, jotka kulkevat omia polkujaan. Heitä, jotka eivät pelkää rikkoa kaavoja. Ja hei, kuka oikeasti haluaa olla keskinkertainen?

Myssymummot ovat paikallisia eläkeläisrouvia, joille kutominen on intohimo. He ovat erottamaton osa Myssyfarmia ja koko brändin suola. He eivät ole kiikkustuolissa istuvia perinteisiä mummeleita, vaan aktiivisia eläkeläisiä, jotka tykkäävät myös matkustaa, hoitaa jälkikasvua, käydä tansseissa – ja onpas Terttu-mummo luvannut kokeilla suppailuakin!
Ainakin kerran kuussa kokoonnumme farmille ompeluseuroihin kahvittelemaan, juoruamaan – ja nauramaan. Samalla tietysti jaetaan uusimmat neulontavinkit ja otetaan uudet mallit työn alle.
Myssymummot ovat nähneet elämää ja niinpä he taitavat neuloa jokaiseen myssyyn vähän elämänviisauttaan mukaan. Mummot ovat ylpeitä työstään ja niinpä voit löytää heidän signeerauksensa ostamastasi Myssystä.
HALUAISITKO SINÄ MYSSYMUMMOKSI? LUE TÄMÄ:

“Myssyfarmi on maatilalähtöinen designyritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa paikallisten suomenlampaiden luonnonmukaisesta villasta. Farmilla kaikki on aitoa ja alkuperäistä, eikä Pöytyä tiettävästi ole mikään muotimaailman polttopiste. Täällä on todella viileää lähinnä talvisin, ja kenties juuri siksi paikalliset rouvat osaavat kutoa maailman hienoimpia Myssyjä.”

Vanha kantatila on kuulunut Rauhansuun suvulle 1780-luvulta lähtien ja tiettävästi molempien suvut ovat viljelleet maata Pöytyällä jo vuosisatoja sitä ennen. Myssyfarmi on perustettu 2009 isäntäväen muuttaessa tiluksilleen.
Kaikki Myssytuotteet neulotaan käsin täällä Pöytyällä paikallisten Myssymummojen puikoissa. Uniikki villalanka on peräisin luonnonmukaisilta suomenlampailta. Maksamme villasta lampurille reilun hinnan ja pystymme nimeämään kaikki luomutilat, jotka toimittaat meille villaa. Villa pestään ja kehrätään Suomessa, ja langat värjätään käsin farmilla. Siinä missä tekstiiliteollisuus yleisesti ottaen kuormittaa ympäristöä, meidän konseptimme luo hyvinvointia.
Myssy on sitten aivan eri asia kuin pipo, sillä päähine hengittää, hylkii likaa ja kosteutta, ja saa käyttäjänsä hehkumaan. Eikä tukkakaan latistu.

*Pieni Myssysanakirja meille kantasuomalaisille:

Myssy = Meidän aidosti luonnonmukainen villapäähine, jollaista et ole nähnyt koskaan aiemmin.
Isäntä = Itse viljelijä. Meidän tapauksessamme Janne, jonka käsistä koko konsepti on lähtöisin.
Emäntä = Maatalon valtijatar. Meidän tapauksessamme Anna, luova designeri.
Lammas = Meidän tapauksessamme vapaasti laiduntava luonnonmukainen suomenlammas, jonka villa on ennennäkemättömän pehmeää.
Myssymummo = Paikallinen eläkeläisrouva. Äärimmäisen lämminsydäminen ja kädentaidoissaan ennennäkemätön.
Pöytyä = The Paikka. Saattaa ulkopuoliselle näyttää ei miltään, keskellä ei mitään. Mutta meillä on täällä kaikki mitä tarvitaan maailman täydellisimpien Myssyjen valmistukseen.
Kävimme mieheni kanssa tällä viikolla Maximissa katsomassa Thomas Ledinin kipaleiden mukaan tehdyn musikaali iloittelun ”En del av mitt hjärtä” ja tykättiin kovasti. Suosittelen kaikille romanttisista hömppäkomedioista pitäville, te jotka tykkäätte myös musikaaleista ja Thomas Ledin faneille ihan ykkösleffa. Leffasta tuli kepeä olo ja todella hyvälle mielelle. 

Elokuva on romanttinen komedia ja ihan täyttä hömppää, mutta jos tekee mieli laittaa aivot narikkaan ja antautua musiikin pauloihin ja harmittoman hauskaan hassutteluun, niin tässä oivallinen hyväntuulen elokuva juuri sinulle. 

Maximissa on kiva käydä leffassa, upottavat vanhanajan nojatuolit ja rauhallinen tunnelma ovat mieleen. Maximiin ei jostain syystä eksy paljon teiniyleisöä, jotka kikattavat ja ovat koko ajan kännykällä. Ihan eri meno, kuin esimerkiksi Tennispalatsissa. Juu ja ei ole teinejä mitään vastaan, perheessä on teinejä, itsekin oltu kikatteleva teini, mutta iän tullessa sitä vaan arvostaa tälläisiä seikkoja, kuten hiljaisuus elokuvissa. 

Sitten siihen aivan pimiö juttuun. Meikäläisestä on tehty deittisivustolle feikkiprofiili. Asia tuli ilmi niin, että eräs mies otti Facebookin mesen kautta yhteyttä, kertoen ettei pystynyt ottamaan deittisivuston kautta yhteyttä. 

Luonnollisesti kerroin hänelle, ettei kyseinen 44 vuotias minun nimellä varustettu nainen Savitaipaleelta ole minä. Tämä kyseinen herra pahoitteli kahteen otteeseen häiriötä. En nyt ota kantaa, onko tämä joku satunnainen feikkiprofiili, joita ilkeät yritykset touhuaa vai liittyykö tämä jopa Anonyymin ajojahti tapaukseen

Joka tapauksessa identiteettivarkaudesta lähtee kiihkoilematta rikosilmoitus ja samaan syssyyn lähtee kaikki muukin nettikiusanta, jos sattuisi vaikka olemaan sama henkilö tai samat henkilöt kyseessä. Tekeekö poliisit mitään, se on oma lukunsa, tunnenko olosta kiihtymystä tai suuttumusta, niin en tunne. Taidan olla jo täysin turtunut nettimaailman hulluuksiin. 

Kuitenkaan tälläinen identiteettivarkaus ei ole millään lailla oikein, joten rikosilmoitus. Jos joku on luonut profiilini kiusalla, muistuttaisin, että tässä samalla loukataan näitä miehiä, jotka ottavat yhteyttä minuun treffien toivossa. Vaikkakin kyseisellä henkilöllekin joka otti yhteyttä sanoin, ettei hän ole tehnyt mitään väärää, enkä minäkään ole tehnyt muuten mitään väärää vaan profiilin luoja on ainoa henkilö, joka on tehnyt väärin. 

Mutta kuitenkin oli taho kuka tahansa, on väärin pelailla ihmisillä ja ihmisten tunteilla. Joku on saattanut laittaa juuri vaikka rankan eron jälkeen itsensä alttiiksi ja deittisivustolle ja vihdoin rohjennut ottaa yhteyttä ja mitä löytyy vastasta, feikkiprofiili. Eli kyllä tämä kaikkein kurjinta on näille miehille, jotka ottavat yhteyttä mahdollisten treffien toivossa ja jos kiusaaja haluaa kiusata minua, niin toivoisin, että kiusaaja ymmärtää asian vakavuuden, että tässä loukataan jo useampien ihmisten tunteita. 

Noh asia etenee poliisin käsiin ja odotellaan.

Mutta oikein leppoisa ja hyvä viikko takana, lomailua, lepoa, leffailua ja pariin kertaan sushittelua. Koko perhe on lomalla ja se on ihana asia. <3

Huomenna paljukamut tulevat meille uudenvuoden viettoon ja katsotaan sitten sen jälkeen, että luvataanko sitä jotain uudelle vuodelle vai eikö luvata, kuten ei viimekään vuonna, vanhoista lupauksista ja niiden sortumisesta jo oppineena. 

Miten siellä vietetään uuttavuotta, aiotteko valmistaa herkkuruokia? Onko ollut huopikkaat tai on? Lapsena aina haaveilin huopikkaista, mutta en saanut, koska ne oli kuulemma niin liukkaat eli vaaralliset. Oletko kohdannut identiteettivarkautta omalla kohdalla tai läheisen tai jotain muuta vastaavaa rikollista toimintaa, josta kertoa?

Sydämellistä uuttavuotta kaikille. <3



48 thoughts on “Yksi ihan pimeä juttu ja muutama erittäin mukava!”

  • Uutta vuotta vietetään ihan rauhallisesti kotona. Ja mikäs sen parempaa. Toi identiteettivarkaus on kyllä inhottava asia. Toivottavasti tekijä saadaan kiinni ja vastaamaan aiheuttamastaan mielipahasta. Omassa blogissani oli sellainen tapaus että sinne oli yhden postauksen alaosaan tullut jotain ulkomaankielistä tekstiä. Jo se tuntui aika pahalta, mutta sain sen onneksi poistettua. Tuo sinun tapauksesi on vielä monin verroin pahemmalta tuntuva.
    Mukavaa vuoden vaihtumista ja paljuilua <3

    • Ymmärrän niin hyvin ja nuo ulkomaalaiset ovat ovelia. On jopa tullut kommenttia ja suomalaisella nimellä ja kun klikkaan henkilöä, meneekin jonnekin pikalainasivulle.

      Sydämellistä uutta vuotta ja tällä kertaa ei paljuiltu, kun paljukamut tuli meille. <3

  • Tuntuu kauhealta tuo identiteettivarkaus. Minä olen melkoinen digiblondi, enkä kunnolla noista ymmärrä, mutta tuntuu, että on aivan käsittämätöntä laittaa treffi-ilmoitus jonkun toisen nimiin. On oikein, että teit rikosilmoituksen. Uutta vuotta juhlitaan täällä pienellä ystäväporukalla, ja teen kasvistortilloja ja salaatteja. Onnellista uuden vuoden juhlintaa ja alkavaa vuotta sinulle!

    • No ihan pimeää touhua kyllä.

      Oi kuulostaa ihanalta, toivottavasti Marja teillä oli oikein ihana uusivuosi. <3 Sydämellistä uutta vuotta 2020. <3

  • Järkyttävää luoda varastetulla identiteetillä profiili. Peukku rikosilmoituksesta.
    Toivottavasti rosmo ja ehkä samalla kiusaajasi jää/jäävät kiinni. Olisi varoituksena muillekin.
    Täällä otetaan nyyttäreiden merkeissä uusi vuosi vastaan.
    Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja perheellesi Tiia!

    • Samaa toivon, että ilkiöt jäävät kiinni.

      Nyyttärit ihan parasta, toisen herkut maistuu aina paremmalta kuin itse kokatut.

      Sydämellistä uutta vuotta Kirsti Kaija. <3

  • Identiteettivarkauksien määrä on kasvanut ja muuttunut härskimmäksi. Toivottavasti nyt kohdaltasi loppuu tähän.

    Kivaa vuodenvaihdetta sinulle. Me suuntaamme perinteisesti Kirkkonummelle ystävien luo. Toistakymmentä vuotta ollaan vietetty vuodenvaihdetta yhdessä yhtä kertaa lukuunottamatta. Kakku on jo tehtynä, leipätaikina nousemassa ja samppanja viilenemässä, ne ovat perinteiset tuomisemme.

    • Kiitos kovasti Tuuli. <3 Ihana perinne teille ja mitä luin myöhemmin, niin teillä oli kivaa. <3

      Sydämellistä uutta vuotta 2020. <3

  • Ihanan ihanat huopikkaat. Minulla on ollut pienenä ja teininä punaiset huopikkaat ja ne oli niin lämpöiset, mutta tosiaan aika liukkaat 🙂 Voihan identiteettivaras minkä meni tekemään…toivon todella, että tämä tyyppi tai tyypit saataisiin nyt kiinni. Aivan liian kauan on sinua nyt kiusattu. Tässä alkaa jo ystävänkin hermo mennä sinun puolesta.
    Huomenna tulee siskoni lapsineen kylään meille ja laitan vähän pastasalaattia, jotain makeaa piirakkaa yms pientä naposteltavaa.
    Kaikkea hyvää ja kaunista sinulle vuoteen 2020 ihanista ihanin ystis <3

    • Juuri ne punaiset, niitä niin himoitsin!

      Oi teidän herkut ja uusivuosi kuulostaa kivalta. <3

      Ihanaa ja sydämellistä vuotta 2020 Outi ihana. <3

  • Olet saanut ihanat uudet mukit jälleen kerran. Huippua, kun omistaa tuollaisen mukikamusen. Disneyn sadut vaan ovat niin ihania ja rakkaus niitä kohtaan on periytyvää. Tyttäreni kertoi juuri joulun aikaan, kuinka oli saanut omaan disneyleffa kokoelmaansa taas yhden leffan lisää. Olisin ikionnellinen, jos omistaisin joskus edes yhden disneymukin ♥
    Minulla oli lapsena huopikkaat ja totta ne olivat liukkaat, mutta niin lämpimät. Ihania nuo myssymummot ♥ ja huikea tuote.
    Itse en ole joutunut koskaan kokemaan identiteettivarkautta tms. mutta täytyy kyllä sanoa, että onhan tämä ihan järjetöntä touhua. Toivon, että poliisit ottavat asian kunnolla hoitaakseen ja tekijä saadaan vastuuseen teoistaan. Voimia ja jaksamista sinulle, Tiia asian kanssa ♥

    • Kiitos niin paljon Kristiina ja samaa mieltä, mukikamuseni on ihan uskomattoman suurella sydämellä varustettu ihminen. <3

      Oi tytärtäsi ja uskon, että toiveet on tehty toteutettavaksi. <3

      Huopikkaat on niin lämpimät ja kivaa on, kun nämä Pomarin eivät ole liukkaat ollenkaan.

      Kiitos niin paljon lämpimistä sanoista ja tuesta, olen samaa mieltä, nyt ollaan menty jo liian pitkälle. Kiusaajien sielunelämää en jaksa edes ajatella, kuriin moiset pitää vaan saada.

      Oikein paljon kiitoksia ja ihanaa uutta vuotta Kristiina. <3

  • Nuo Saana-huopakengät ovat ihanat! Ostin sellaiset punaiset runsas vuosi sitten ja olen ollut todella, todella tyytyväinen. Pakkasella ne ovat lämpimät, mutta eivät ole nollakelilläkään kuumat, koska hengittävät hyvin. Koska "reunat" ovat korkeat, ne toimivat loskakelilläkin. Ja ovat niin kevyet. Eivätkä hinkkaa eivätkä hankaa. Ja kaiken lisäksi ne ovat nätit. En mistään talvikengistäni ole koskaan saanut niin paljon kehuja kuin noista. Suosittelen! Aivan mainiot kengät. Ja ne ovat sillä lailla persoonalliset, että vain eräisiin nuoruuden lapikkaisiin on syntynyt samanlainen tunnesuhde kuin näihin – kaikki muut ovat olleet vain kenkiä, mutta nämä ovat vähän jotain enemmän.

    • Ihanaa kuulla, koska olen aivan rakastunut noihin kenkiin. Kuten kuvailet, hengittää lämpimällä, mutta ah miten lämpimät ovat pakkasella. <3 Ne on nätit ja vielä niin mukavat, ihan vuoden parhaat kenkulit. <3

      Juuri tuo, ovat myös persoonalliset eivätkä vain kengät. Näistä tulee ihan oma fiilis ja tunne. Jotain hyvin suomalaistakin niissä on.

      Ihanaa oli kuulla, että olet löytänyt nämä Saana kenkulit sinäkin.

      Sydämellistä uutta vuotta ja sinulle ja kengille monia yhteisiä kilometrejä. <3

  • Hyvä että teit rikosilmoituksen,niin on asia viranomaisten huolena ja toivottavasti myös sen rikollisen huolena. Tänään mennään Hop Loppiin neljän pikku "riiviön"kanssa ja sen jälkeen riiviöitten vanhempien kanssa syömään.Tänään on "vappuheilan"ja minun hääpäivä ♥️♥️ . Ihanat nuo modernit huopikkaat,hyvän näköisetkin 👍 Itsellä oli lapsena talvella aina huopikkaat.Viimeksi käytin appiukon ylisuuria huopikkaita kovana pakkastalvena,kun rakennettiin tätä meidän kotia.Eristettiin yläpohjaa vuorivillalla joka pölysi kovasti ,joten asuni täydensi mieheni prätkälasit silmien suojana😎🤣 Hyvää ja Onnellista vuotta 2020 sinulle ja koko perheelle 💞

    • Oijoi Hop Lop on niin tuttu paikka, nyt teinien pikkulapsiaikana välillä asuttiin siellä. Inana päivä teillä. <3

      Oi ihana asu ja olisi kyllä hauska nähdä kuva. Huopikkaat ovat valtavan lämpimät, ihan huiput ja lämpimillä säillä hengittävät hyvin.

      Oikein sydämellistä uutta vuotta Pipsamuori. <3

  • Nyt tuli kyllä paha mieli tääläki, mitenkä joku voi tehdä tällaista? Sinulle, joka et tekisi pahaa niin kellekkään ♥
    Mulle tuli yhteen päivitykseen pitkä kommentti ja kieli oli jotaki jota en ymmärtäny ollenkaa, joten poistin sen.

    No huopikkaat oli lapsena, jopa kahdet. toiset oli harmaat ja toiset punaiset ja punaisissa oli joku karhea pohja eikä ne olleet liukkaat. Muistan hyvin kun ne jäi pieniksi ja se oliki surun paikka ☺

    Uusi vuosi vietetään jo perinteisesti ystävien kans. Hyvin syöden ja vähän juodenkin ☺☺

    Ihanien tunnelmien täyttämää vanhan vuoden viimeistä päivää ja

    ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2020 SINULLE JA PERHEELLESI ♫ ♥ ♫ ♥ ♫

    • Hyvä, että poistit, noiden kommenttien takaa voi kommentoijan profiili viedä vaikka mille huijaussivustoille. Mutta ovelia ovat. Siksi tuo kommenttien valvonta on aika hyvä, kun eivät pääse kommentoimaan blogiin ennen kuin olen tarkastanut kommentin.

      Oi sinulla oli kahdet, huopikkaat oli niin kova juttu, mutta en saanut, mutta nyt on omat. <3

      Oikein ihanaa uutta vuotta Marja-Terttu ihana. <3

  • Järkyttävä juttu tuo identiteettivarkaus. Luin juuri kuinka tuollaiset – samoin aidonoloiset feikkiuutiset – yleistyvät räjähdysmäisesti, koska välineet niiden tekemiseen ovat sovelluksina kaikkien ulottuvilla.

    Ihana tuo Myssyfarmin teksti.

    Hyvää vuoden viimeistä päivää ja alkavaa uutta vuotta! <3

    • Nämä on niitä somen huonoja puolia, kaikkeen hyvään tulee lieveilmiöitä ja on hyviä ja pahoja ihmisiä, niin se vaan on.

      Aivan ihana tuo Myssyfarmin filosofia. <3

      Oikein sydämellistä uutta vuotta Ei-Leen. <3

  • Huopikkaat ovat ihanat <3 Minulla oli lapsena punaiset huopikkaat, jotka sitten vaihtuivat kovasti 70-luvulla meidän koululla muodissa olleisiin lapikkaisiin 🙂

    Minä ihastuin nyt Lumikki-mukeihin <3 Ovatpa ne herttaisia!

    Meillä vuosi vaihtuu tällä kertaa mökillä. Lapsilla on menoa, joten koiran kanssa maalle pakeneminen jäi meidän tehtäväksemme ja pakenemme siis raketteja, joita Linus pelkää ihan kauheasti. Maalla ne paukkuvat vain puolen yön aikaan, täällä kaupungissa lähes koko illan.

    Viime vuonna Linus on nuorison kanssa kotona, sillä me olimme ystäviemme luona ja ilta oli ollut kuulemma kaikkea muuta kuin mukava.

    Identiteettivarkaus on vakava juttu. Toivon, että asia selviää.

    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi 🙂

    • Punaisia huopikkaita juuri himoitsin, mutta en saanut. <3 Lapikkaat muistan, mutta ne eivät tainneet olla niin suuri muoti-ilmiö kuin huopikkaat, jos muistan oikein.

      Lumikki on kyllä yksi ikisuosikeista. <3

      Sama täällä maalla, vain tunnin paukkui raketit, tosin vuosia sitten aamuyöhön asti. Näin on juuri hyvä.

      Oikein sydämellistä uutta vuotta Marianna teidän perheelle. <4

  • Täysin sairasta touhua laittaa toisen ihmisen kuvia deittisivuistoille. :/

    Oikein hyvää uutta vuotta Tiia. <3

  • Ihania kuvia ja myssy!! <3
    No nyt on hurjaa tuo feikkiprofiili! Kääk!
    Asia on hetimiten hoidettava.

    Toivotan sydämestäni sinulle ja perheellesi Upeaa Uutta Vuotta 2020!

    • Kiitos kovasti Susanna ja myssy on kyllä mieletön. <3

      Ihanaa uutta vuotta teille ja kiitos kovasti tuesta. <3 Se lämmittää. <3

  • Uusi vuosi otetaan rennosti ja rauhallisesti vastaan täällä talvisessa Pohjois-Savossa siskoni ja hänen miehensä mökillä.
    Tuo identiteettivarkaus on todella ikävä ja vakava juttu. Toivottavasti tekijä jää kiinni ja saa ansionsa mukaan. Täältä savon sydämestä lennätän luoksesi lämpöisiä ajatuksia ❤
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja läheisillesi ❤

    • Mökkiuusivuosi kuulostaa oikein ihanalta. <3

      Niin paljon kiitoksia ihana Ansku lämmöstä ja tuesta. <3

      Sydämellistä uutta vuotta sinulle.<3

    • Toivotaan niin, onhan tuo niin väärin noita miehiä kohtaan. Me täällä oman mieheni kanssa oltiin, että jaahas tälläistä, noh what ever. Mutta kiusaajat pitää laittaa kuriin vaikka aina ei edes jaksaisi taistella.

      Sydämellistä uutta vuotta Katja. <3

  • Ei ole totta, että jollain riittää aikaa ja kiusantekohenkeä tuollaisen feikkideittiprofiilin tekemiseksi! Joku oletettavasti iältään aikuinen on jäänyt teinin tasolle.

    Hyvää Uudenvuodenaattoa ja vuotta 2020!

  • Minulla oli huopikkaat vielä silloin, kun aloitin opiskelut. Olisit nähnyt muutaman Turun kauppakorkealaisen ilmeet, kun mustilla huopikkailla steppailin iltariennoissa;) Ne huopikkaat kulutin puhki ja sen jälkeen olen uusista haaveillut vaan en ole raskinut hankkia.
    Tuo identiteettivarkaus on kyllä sellainen juttu, josta pitää tehdä se rikosilmoitus ja toivottavasti poliisi myös tutkii asian! Minullahan oli hieman vastaava, kun minun ja Tuulan kuvilla oli perustettu FB-profiili, joka kaupitteli bitcoineja mutta onneksi FB oli kerrankin nopea ja poisti sivuston. Se ero näissä on, että minun identiteettivarkauteni oli järjestäytyneen rikollisuuden tekosia – sinun on yksittäisen, ilkeän ihmisen rikollinen teko. Ja sinun varkaasi on mahdollista saada kiinni – samoin se, joka sinulle ilkeilee tuon tuosta.
    Kiitos, Tiia, menneestä vuodesta ja onnellista ja valoisaa uutta vuotta sinulle <3

    • Mukavuus ennen kaikkea ja huopikkaat ovat sitä paitsi nätit. <3

      Apua en kestä, oliko teidän profiileilel tehty tuollaista. Kyllä some osaa olla kiva ja kamala!

      Toivottavasti pääsen kysymään pian kyseiseltä henkilöltä, että miksi. On mielenkiintoista saada asiaan vastaus, tosin uskon, ettei kukaan osaa omaa kiusaamistaan selittää. '

      Oikein sydämellistä uutta vuotta ihana Ladysein. <3

  • Niin ihania nuo Disney mukit ja niin on huopikkaatkin! Voi elämä miten ikävä oli lukea tuosta feikkiprofiilista..:( On vaikea käsittää että kukaan voi tuollaista tehdä ja mitä siellä ihmisen päässä oikein liikkuu..Surulliseksi on maailma mennyt:( Hyvää Uutta Vuotta 2020 sinulle Ihana Tiia ja koko perheelle toki myös✨ Tuokoon se mukanaan vain ja ainoastaan kaikkea ihanaa💕

    • Kiitos kovasti Päde. <3

      Maailma on välillä ihan hullu, mutta onneksi hyvyys voittaa aina.

      Kiitos niin paljon ja kaikkea samaa toivon sinulle ihana Päde. <3

  • Huopikkaita en minäkään saanut lapsena juuri tuon liukkauden takia – mutta nämä Saanat voisi hyvin nyt aikuisena sujauttaa jalkaani. Feikkiprofiili tuntuu niin käsittämättömältä ja miten jollain voi olla aikaa/intressiä/halua tehdä jotain tuollaista? Toivotaan, että tekijä saadaa selville ja hän joutuu vastuuseen teostaan.
    Oikein hyvää uutta vuotta 2020 ja vuosikymmentä Tiia ♥

    • Saanat ovat huiput, huopa hengittää lämpimällä säällä ja lämmittää paukkupakkasilla. <3

      En usko, että ikinä saadaan vastausta kysymykseen miksi, tuskin kukaan osaa selittää moista hulluutta.

      Sydämellistä uutta vuotta Marjo. <3

    • Hei, kiitos tästä. Poliisi saa ottaa tästäkin selvää, loppuviikolla kasaan paketin rikosilmoitusta varten.

      Eihän tuo normaalia toimintaa ole, että joku viestii minulle vauva.fi kautta suoraan, sehän on yleinen keskustelupalsta. 🙈

      No mutta olen jo niin turtunut näihin, että teen velvollisuuteni rikosilmoituksen kautta, ettei kiusaaminen ole koskaan ok, mutta muuten keskityn oman ja perheen elämän juttuihin. Ei riitä energiaa hölynpölyyn.

      Sydämellistä uutta vuotta 2020 sinulle ja kiitos tästä, kaikki tälläinen tuo lisäarvoa rikosilmoitukseen. 🤗

    • Joo, omituista kieroilua on tuo että sinulle noin huudellaan suoraan keskustelupalstalla.
      Hyvää Uutta Vuotta sinullekin. Toivottavasti tänä vuonna saat olla noilta huutelijoilta lopultakin rauhassa. Blogisi on niin aito ja hyvän mielen blogi ettei uskoisi ettå joillekin sekin ottaa aivoon. Huoh.
      Tsemppiä!

    • Niin omituista, ettei meidän tarvitse edes yrittää ymmärtää. <3 Keskitytään positiiviseen ja hyvään. Toki tämän laatuista kiusausta ei voi enää katsoa, tuskin olen ainoa uhri.

      Kiitos ihan mielettömän paljon kauniista sanoista, kyllä lämmittää niin kovasti. <3

      Oikein sydämellistä ja upeaa uutta vuotta sinulle. <3

  • Oi ei, kamalalta kuulostaa tuo feikkiprofiilin teko.
    Toivottavasti asia selviää, ja kiusaaja tai kiusaajat jättäisivät sinut rauhaan.
    Hyvää uutta vuotta, ja aioin toivottaa alkavaa viikkoa, mutta keskiviikkohan nyt on.
    Päivät menee pyhissä ihan sekaisin.

  • Voi jestas mitä urpåutta taas, sanon vaan. Feikkiprofiili, ööööö? En voi kun sanoa, että säälin saa ilmaiseksi, mutta kateus täytyy ansaita. 😉

    Koita jaksaa. <3

    Ihana myssy ja ihanat kengät. Kutoa en osaa, vaikka The Mestarikutojan tytär olenkin. Olis nastaa kokoontua johonkin neulekerhoon höpisemään. Pöh.

    Oikein menestyksekästä uutta vuotta Tiia ♥

    • Olet super ja juu ei riitä enää rahkeet ymmärtämään, eikä edes kannata.

      Eikö olisikin nastaa neulekerho, mutta se ei vaan ole mua, joten ehkä lukupiiri?

      Kiitos samoin ihana Nelina, supermukavaa uutta vuotta 2020. <3

  • Mua pelottaa tuo identiteettivarkaus. Että ois niin paha, että joutuu luottohäiriömerkinnän piiriin, ku sillon elämästä tulee vaikeampaa. Tsemppiä noitten pahojen ihmisten kanssa!

    Sun mukikuvista. Mulle ne tuo niin paljon hyvää mieltä. Ja ne hivelee mun esteettistä silmää. Eli tuovat hyvää mieltä ja kauneutta elämään. Kiitos niistä! <3

    • Olisi kyllä ihan kauheaa, jos joku oikein suureellisesti päättäisi yrittää varastaa identiteetin, eikä ilkeyttään deittipalstalle vaan, asia joka tavallaan naurattaa ja suututtata samaan aikaan. On niin monella tasolla väärin, koska tässä käytetään jo niitä miehiäkin väärin.

      Kiitos niin paljon mukikuvakehuista, koska kuinka usein mietin (tänään juuri kirjoitin häpeän tunteista ja selittelystä), että pitääkö ihmiset hulluna, kun kuvaan niitä. Jotkut pitää, mutta tulee ajatella, mitä sitten, se on sitten heidän oma ongelma.

      Kiitos sinulle tästä ja sydämellistä uutta vuotta LauraKatarooma. <3

Vastaa käyttäjälle Kristiina - Arjen Helmiä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud