Meidän lenkkimaisemat

Ajattelin julkaista videon kera Sampan ja meikäläisen lenkkimaisemat ja toki näitä tarpoo oma ukkelikin. Ottaa vaan niin kupoliin, että jo kolmas video jonka tehnyt, pätkii jotenkin, etenkin mielestäni alussa, kuin hakien haparoiden jotain. En sitten tiedä, onko käyttämäni Kinemaster videontekohommeli alkanut kärsimään laadusta. 

Eli jos teillä on vinkata hyviä videohjelmia Android-puhelimelle, niin vinkkejä otetaan mielellään vastaan. Eihän tästä tule yhtään mitään, kun videot näyttää vielä Kinemasterilla katsottaessa täydellisiltä ja kun lataan ne YouTubeen laatu kärsii, mistähän mahtaa johtua?

No mutta ei muuta kuin lämpimästi tervetuloa lenkille Samun ja meikäläisen kanssa täällä Porvoossa, Merta ja metsäisiä maisemia, kivoja taloja ja Samppaliinia on luvassa. Oikein sydämellistä ja ihanaa torstaita kaikille. <3




31 thoughts on “Meidän lenkkimaisemat”

  • Hienoissa maisemissa saatte lenkkeillä. Ja tuon penkin paikka on kuin tehty meditoimiselle.
    Videoasiassa en osaa auttaa, kun en juurikaan videoita katsele, mutta valokuvissa olen useasti tehnyt sen havainnon, että puhelimessa kuva näyttää hienolta, mutta kun julkaisen sen ja katson sitä tietokoneruudussa, niin se ei näytäkään ollenkaan yhtä hienolta.
    Mukavia lenkkeilyjä! Toivottavasti saat apua videopulmaasi. <3

    • Kiitos niin paljon Kristiina. Ihan totta noiden kuvien kanssa, kun kuvat isonee, niin näyttää huonommalta ja toki sitten vaikka se kännykän ns.ruutu voi olla parempi laatuinen kuin vaikka sen koneen.

      Ihanaa viikonloppua sinulle. <3

  • Teillä on kyllä hulppeat lenkkimaisemat.
    Videoiden ja valokuvienkin suhteen yhdyn Kristiinan kommenttiin täysin.
    Puhelimessa hyviltä näyttävät kuvat latistuvat koneelle laitettuina.
    Joku varmasti osaa auttaa sinua videoiden kanssa.
    Mukavia lenkki-ilmoja ja hyvää loppuviikkoa!

    • Se on totta, läppärin hd voi olla huonompi kuin luurin näyttö ja isona kuva aina huononee, jollei ole superkameralla otettu.

      Kiitos paljon ja ihanaa viikkistä ja kivaa reissun jatkoa teille. <3

  • Upeat maisemat lenkkeillä.
    Mun tuli ikävä meren tuoksua, kun vuosiin en ole päässyt nuuhkimaan. Vaikka olen järven rannalla, rakastan meren tuoksua yli kaiken.
    Mukavia lenkkeilyjä sinulle!

  • Upeat maisemat sinulla lenkkeillä. Merta ja metsää. Minä olen huomannut noista tavallisista kuvista, että ne näyttää puhelimessa hyvältä, mutta kun siirtää tietsikkaan ne ovat monesti kaikein puolin huonoja.

    • Kiitos niin paljon ja voi tosiaan johtua, että kännykässä on parempi näyttö tai kun kuva suurenee, näkyy herkemmin virheet.

      kivaa viikonloppua Marja. <3

  • Vau mitkä lenkkimaastot teillä siellä onkaan! Osittain olikin tuttua maastoa, sillä viimeksi viime kesänä kävelimme koirien kanssa tuota rantaraittia pitkin, kun kävimme Hamarissa täyttämässä veneen polttoainetankit ja tyhjentämässä septitankin 🙂 Aina ohi putputellessamme ihailemme mm. tuota vaaleanpunaista taloa. Voin vain kuvitella miten ihanat näkymät sen suurista ikkunoista avautuukaan.
    Hassua ajatella, että kuljimme tietämättämme ihan teidän kotikulmillanne 😀

    Minua tosi usein harmittaa kun kännykällä tai järkkärillä kuvat näyttävät tosi hyviltä, mutta koneelle, tai viimeistään bloggeriin tai instaan siirtämisen jälkeen laatu heikkenee huomattavasti. Hitsi kun pitää olla niin käsi näitten systeemien suhteen 😉

    Leppoisia lenkkeilyjä sinulle ja Samulle 🖤🖤

    • Oi mahtavuutta ja olisipa ollut kiva törmätä!

      Tuo vaaleanpunainen talo on niin jylhällä paikalla ja kyllä heidän kelpaa merta ikkunoista katsella.

      Juu monesti kännyköissä on niin huippu näyttö ja toki ne pikselit näyttää pienemmässä paremmalta, niin harmi.

      Samanlainen käsi täälläkin, hih.

      Oikein ihanaa viikonloppua Ansku. <3

  • Niin ihanat lenkkimaisemat teillä ja sulla ihan parasta lenkkeily seuraa. Samu <3
    Vaikka nämä maisemat on talviset, niin tuli kyllä ikävä merta ja kesää 🙂
    Ihanaa loppuviikkoa sulle Tiia <3

  • Vitsi teillä on ihanat maisemat siellä ❤️ Kuvan tai videon kanssa en kyllä osaa auttaa, oon itse niin käsi sen homman kanssa edelleen että huhhuh! Toivottavasti syy löytyy vielä 😊

    Ihanaa viikonloppua Tiia! 💕

  • Teillä on kyllä todella ihanat lenkkimaastot ja tuo merimaisema 💙 Voisin tuijotella sitä maisemaa loputtomiin. Kaunis on myös tuo puutalomiljöö. Ihanat värit tuossa ensimmäisessä kuvassa ♥️
    Hyvää viikonloppua sinulle, Tiia ♥️

    • Sama juttu, merta tuijotellessa katoaa aika ja mieli seestyy, sama toki metsässä.

      Ihania puutaloja pullollaan.

      Mitä kivointa viikonloppua Kristiina. <3

  • Mun lenkkimaisemat kulkee metsässä ja vaikka se onkin ihana, niin välillä kyllä tympii, kun joka kiven ja kannon paikan osaa jo ulkoa.

    Niin tykkäisin tehdä lenkkiä veden äärellä, mutta sitä varten pitää aina lähteä varta vasten ensin autolla liikkelle, joten arkisin jää sen sortin retket välistä, mutta viikonloppuisin tulee välillä vaihdettua maisemaa. Veden tuijottelu on jotenkin niin terapeuttista.

    Hyvää viikonloppua <3

    • Sama juttu vaikka täälläkin toki paljon eri polkuja on. Mutta silti kaikkeen herkästi tottuu ja turtuu.

      Metsä on yhtä ihana kuin meri kyllä, mutta toki kivaa, että on molemmat.

      Sydämellistä viikonloppua Annukka ja hyviä metsälenkkejä. <3

  • Olen jo askeleen edellä, kun mainitsen Kodin Kuvalehden jutun. Hauska ja värikäs aukeama sinusta! Pakko myöntää, että ellen olisi jo iät ja ajat tutustunut Disney-intoiluusi, olisin varmaan ajatellut, että mikä ihmeen liian vanhaksi kasvanut pikkulikka! No nyt en näin ajatellut, koska tiesin ja pidin kaikesta näkemästäni ja lukemastani!
    Värikästä viikonloppua!

    • Hih näinhän sitä voisi äkkiseltään ajatella vaikka ihminen on niin paljon muuta, kuin paita jota kantaa päällä tai asiat joita keräilee. 🙂 Lehti halusi tehdä tälläisen jutun, mutta fakta on, että nämä Disney jutut ovat ajoittaisia piristeitä ja pääasiassa pukeudun noh en tiedä enää mikä on tavallista, mutta farkkuihin, blazeriin ja kukkamekkoihin. 🙂

      Kiitos Kikka niin paljon kauniista sanoista ja mitä kivointa viikonloppua. <3

  • Sinulla ja Sampalla on mahtavan upeat ulkoilumaisemat ihan siinä kotisi lähellä. Upeaa uutta alkanutta vuodenaikaa!

Vastaa käyttäjälle Kikka L. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud