Selittely ja häpeä





Huomaan selitteleväni paljon, jo valmistautuen puolustautumaan itseäni, ettei synny väärinkäsityksiä tai ylipäänsä alitajuisesta halusta selitellä miksi toimin milloin mitenkin. Tämä on se asia, mitä aina yritän teroittaa itselleni, älä selittele niin paljon. Muut eivät monimutkaista sinua niin, kuten monimutkaistat itseäsi.

Otetaan vaikka joulukuusi, saatan selitellä miksi meillä on juurikin näin ”räikeä” kuusi tai miksi se ja joulukoristeet ovat näin kauan pystyssä ja ripustettuina. 


Koska lähden siitä olettamasta, että muuten muut ihmettelee olenko höpsähtänyt, kun joulukuusi koristellaan jo itsenäisyyspäivänä, olenko joku jouluhullu vähän niin kuin jouluseko, olenko outo tai joulukuusemme saattaa olla valkoisten joulukuusenkoristeiden omaavalta kitsi.

Tänään laitoin punaisen kuvan instaan ja huomasin taas selitteleväni ja ihan huomaamatta, alitajunta se vaan alkoi heti selittelemään,” no joo siksi on niin kovin punaista tässä kuvassa, koska on niin synkkä ilma ja lumi suli ja haen voimaa punaisesta.”


Mikä tavallaan totta onkin ja onhan punainen oma lempiväri. Mutta onko se vähän outoa pitää ympäri vuoden punaisesta niin paljon, tätä sai miettimään eräs viime kesänä kysyessään,  ”olenko jouluhullu”, kun meillä on kotona punaista niin paljon. 

Kaiken takana on se iänikuinen miellyttämisen halu ja onpa jotenkin surullista ja ikävää huomata, että tämä piirre on vielä viisikymppisenä vahvana edelleen.


Selittelen ihmisille, jotka eivät laita kitsejä joulukoristeita, joiden kodit ovat valkoisia tai tyyli klassisen beige. Selittelen omaa olemustani vaikka miksi se olemus olisi sen huonompi kuin sen toisen. Miksi punaiseen tai glitteriin pukeutuva olisi tyylittömämpi, kuin klassisesti beigeen. 

Jotenkin on tunne, että valtavirta Suomessa on hieman beige, kodit ovat valkoisia ja tykätään ei räikeästä. Koen siis olevani räikeä eli outo ja tätä outoutta yritän sitten selitellä, jotta ihmiset eivät pitäisi outona. 

Tiedän selitteleväni paljon ja jykevä ääni sisälläni muistuttaa, älä selittele, miksi selittelet, ei sinun tarvitse puolustautua viattomista asioista, mistä pidät, miksi omistat niin monia mukeja, miksi pidät Disneystä, miksi olet scifihullu. Huom. painotus sanalla hullu, sillä on ihmisiä, jotka pitävät avaruusfaneja, jos eivät hulluina, niin hörhöinä.

Vai oletanko vain niin, pidetäänkö edes hulluna tai hörhönä, mutta se tarve kuulua ns. luulemaani ja kuvittelemaani valtavirtaan, johonkin omaan standardiin oletukseeni normaaliudesta, saa selittämään. Sillä jokaisellahan meillä on hullutuksensa ja persoonallisuutensa. Meistä jokainen haluaa myös olla normaali, ihan niine hullutuksinemme. 

Moni samaistuu Bridget Jonesiin, sillä Bridget joutuu usein tukaliin tilanteisiin, joihin me kaikki olemme varmaan joskus joutuneet elämämme aikana. Bridget selittelee ja sakka vain sakenee ja hullunkurisuus sen kuin pahenee, mitä enemmän Bridget sotkeutuu selittelyn vyyhteihin. 

Tahtoisin olla aina aidoin oma minä, mutta selkeästi vielä on matkaa ja paljon, tosin osaan joskus olla suorakin ja olla selittelemättä, kuten miksi en syö sushia puikoilla, tilanne mikä hävettää aina, erityisesti uusien ihmisten kanssa. Enkö osaa, olenko huonotapainen ravintolassa, koska syön haarukalla ja veitsellä. 

Nimittäin valehtelematta on kerran sushipalanen lentänyt puikoilta suoraan talvisaappaaseen ja sen jälkeen päätin, että parempi on sushitella haarukalla ja veitsellä eli välttää ja suojella itseäni tulevilta noloilta tilanteilta sen sijaan, että oppisin sushitikutteluammattilaiseksi. 


Eli tuohon sushitilanteeseen liittyy häpeä vaikka kehtaankin asian tunnustaa. Kaiken selittelyn ja toimien takana tihkuu tuo iänikuinen häpeä. Miten päästä pois häpeästä ja selittelyistä, siinäpä kysymys ja mistä kaikki häpeä oikein kumpuaa. 

Tulipa tästä yhtäkkiä taas mieleen, etten ole enää punastunut vuosiin, nuorena punastuminen oli perin viheliästä. Milloin punastuminen lakkasi, meninkö yhden askeleen eteenpäin rohkeuden polulla, jättäen säkillisen häpeän tunteita taakseni? Mikä voisi olla niin kimurantti tilanne, että punaistuisin vielä tänäkin päivänä?
On ymmärrettävä oma vajavaisuus, hyväksyttävä se ja muistettava, että jokainen meistä on vajavainen, täydellisyys on vain oman pään luoma illuusio.

Hyväksyä se, etten hallitse sushipuikkoja kovinkaan hyvin ja ei kai se ole maailmanloppu, jos sushittelen veitsellä ja haarukalla. En pitänytkään tätä minään, mutta eteeni sattui häpeällinen tilanne, jonka jälkeen olen hävennyt sushin syöntitilanteita ja puikottomuutta.

Eräs sushikokki nappasi käsistäni haarukan ja veitsen ja tivahti ”ei haarukalla ja veitsellä” vaan tässä on sinulle lasten sushipuikot. Tilanne oli hämmentävän suora, töksähtelevä ja riisui meikäläisen alasti, ihan noin pieni tilanne, mutta silti isosti häpeällinen. Minut paljastettiin ääneen, etten osaa, olen huono, olen kömpelö, minulla on etiketin vastaiset tavat eli moukkakin vielä. 

Sushitilanteessa toistuu se sama, kun lapsena valittiin viimeisenä pesisjoukkoon tai kun luokkakamut nauroi, ”juokset hassusti”, juokse siinä nyt sitten. Näistä lukemattomista tilanteista on syntynyt aikuisuuden ajan häpeä ja selittely. 

Miten osaisin rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, olen juuri oikein hyvä ihan näin, vaikka kaikkea en osaa ja  sushitkin lentelevät talvisaappaisiin. 

Tunnistatko samoja tunteita, selitteletkö monesti itseäsi ja puolustaudut vaikka kukaan ei mistään edes syytäkään, kuin itse olisit itsesi pahin yleinen syyttäjä? 


Minkälaisia häpeällisiä tilanteita sinä muistat? Tai oletko vapaa kaikesta tälläisestä, onko sinulla rautaisen hyvä itsetunto ja mistä mielestäsi hyvä itsetunto kehittyy? Tai mitä vaan asiaan liittyvää?

Tänään se taas iski mieleeni, mitä minä tässä oikein selittelen, hohhoijaa, väsynyt jo itseenikin. 

Sydämellistä tiistaita kaikille seliselien kera. <3



62 thoughts on “Selittely ja häpeä”

  • Kirjoitat asiaa.
    En tiedä, miksi sitä kokee hävettäväksi tilanteita, joissa oikeasti ei ole mitään häpeämistä, tai hävetä pitäisi jonkun ihan muun. Sinun kertomasi perusteella esim. sen kokin, joka toi sinulle lasten puikot. Miksi hänen piti yrittää nolata sinut?
    Ihanaa, että erotut joukosta. Meitä harmaahiirulaisia on aivan riittävästi.

    Minun hävettävin tilanne oli, kun olimme miehen kanssa viettämässä hopeahääpäivää. Olin ollut sitä ennen Unkarissa International Foster Care Organisaation konferenssissa viikon. Mies lensi sitten Budapestiin, jossa olimme yhdessä toisen viikon "häämatkalla". Koska olimme saapuneet Unkariin eri aikoina ja eri firmojen koneilla, paluumatkankin mies lensi Malevilla ja minä Finnairilla. Minun lento lähti Budapestista tuntia ennen miehen lentoa. Paikkani oli sellaisen vanhemman pariskunnan vieressä, jonka poika oli stuerttina kyseisellä lennolla. Poika kantoi vanhemmilleen drinkkejä koko ajan – ja samalla myös minulle. En kehdannut olla juomatta ja niinpä join "kohteliaisuudesta" lähes kaiken tarjotun. Kun kone laskeutui Helsinkiin, olin päissäni. Ja edelleen kun miehen kone laskeutui, kävelin mutkille. Mainittakoon, että olin ja edelleenkin olen melko tottumaton alkoholiin. Minua hävetti ja syystä. Miestäkin taisi hävettää minun käytökseni. Silloin olisi ollut mahdollisuudet repäisevään otsikkoon: "Sijaisäiti palasi lastensuojelu-konferenssista vahvasti päihtyneenä".
    Hävettävissä tilanteissa (jos ne on itse aiheutettu), on vain annettava itselle anteeksi ja jatkettava elämää – ehkäpä vähän viisaampana.
    Oikein hyvää viikon jatkoa Tiia <3

    • En tiedä, ehkä kokki oli vaan niin ammattiylpeä, sanoi että pilaan haarukalla ja veitsellä riisin. 😉

      Olet ihana, ihana, ihana. Kiitos, että jaoit tämän ja oikeasti tiedän, että sijaisvanhemmilla on tarkemmat kriteerit kun muut voivat lisääntyä vaan ja olla vaikka huppelissa. Mutta siis tämä nyt minun mielipide, joka en enää juo, mutta saa sijaisäitikin toki joskus olla huppelissa. <3 Oma motto oli joskus vielä, kun oli huppelissa, että kunhan ei lasten nähden. 🙂

      Mutta ymmärrän hyvin, ettei lennolla ja kotiin palatessa ole kiva olla huppelissa.

      Tuo otsikko olisi ollut kyllä aikamoinen. <3 Kaikille sattuu, olet ihana.

      Sydämellistä reissun jatkoa teille. <3

  • Voi sua ja sun selittelyjä 🙂 Minäkin syön sushia haarukalla ja veitsellä ja tiedätkö mikä vasta on noloa? Se kun jos me syödään sushia kotona niin saattaapa käydä niinkin etten käytä edes haarukkaa ja veistä vaan nappaa sushin sormineni kokonaisena suuhun. Aikamoista moukkailua vai mitä!
    Tänään muuten esittelen muumimukiostokseni blogissa, joten jos mukihöpsöä kiinnostaa, niin katsomaan vaan 🙂
    Oikein ihanaa iltaa sinulle Tiia <3

    • Ei ole noloa vaan olet asian ytimessä, sushia kuuluukin syödä sormin. <3 En vaan itse tohdi, ei Suomessa oikein ja en tykkää kun tulee kalan hajua sormiin. Mutta näin japanilaiset tekee.

      Ihanat mukit olit ostanut, oijoi. <3

      Kivaa päivää Kristiina. <3

  • Voi herregud miten törkeä kokki, täysin asiaton! Huh, muistan kun itsekin opettelin syömään puikoilla ensimmäistä kertaa Barcelonassa japanilaisessa ravintolassa ja ison uuden kaveriseurueen kanssa (jonka jenkkipoitsua deittailin). Arvaas kun iskettiin puikot käteen ja eteen sellainen limainen ja liukas tofu pala, en mä saanut puikkoihin sitä vaikka yritin rohkaisua sakestakin saada. Silloin hävetti, mutta aika nopsaan taisin oppia puikoilla syömään. Oma sushihullu siskonihan ei millään suostu edes opettelemaan, mutta mikäs se minulta on pois miten kukin syö! Minäkin olin ennen vielä kovempi punastelija, nyt vetoan maalaisuuteeni jos on nolo paikka enkä tiedä miten toimia, heh! Ja tänään päätin, että meilä muuten pysyy joulukuusi vielä ainakin tämän viikon, sen sadat minivalot valaisevat todella kauniisti olohuoneen ja tuovat lohtua tähän pimeyteen. Tokihan vastapäiset naapurit voivat ajatella vaikka mitä, mutta en taida jaksaa suoda ajatusta sille, hihii. Ihanaa arkeen paluuta ja toivottavasti pian nähdään!

    • Juu itse asiassa osaan jo syödä puikoilla, mutta pelkään syödä puikoilla, koska kyllä se vaan on huterampaa, kuin haarukan tujaus sushiin, hih.

      Ihanaa, kun jaoit tämän omankin tarinan, jokainenhan meistä on aloittanut joskus ja joutunut opettelemaan. En vaan kertakaikkiaan tykkää niin isoa palaa laittaa suuhun ja jos puraisen, niin taatusti lentää se puolikas sinne soijaan ja pläts!

      Ihana, aina voi vedota tosiaan, en asu täällä vaikka asuisikin, hihi.

      Justiinsa tuo, jouluvaloja ja joulukuustakin saa selitellä, nehän tuo ihanaa valoa tähän kaamokseen eli eläköön ikuinen joulu.

      Pus Heli päivään. <3

  • Nyt Tiia… siinä vaiheessa, kun olet mainstream, et ole kiinnostava. Mikä onni, että saa nähdä runsautta ja värejä täällä sinun blogissa, kun oma mieltymys on karumpi! Juuri siksi sen toisenlaisen asian näkeminen kiinnostaa!! Eikä me, jotka tykätään beigestä omassa elämässämme, arvoteta millään negatiivisella tavalla niitä, jotka tykkäävät keltaisesta tai punaisesta. Eli, minusta ei kannata ajatella niin, että toisin ajattelevat tai toisen tyyliset tuomitsisivat sinut. Oletan, ettet sinäkään tuomitse minua, eikö niin? Mieti asia toisinpäin: haittaako sinua tai pidätkö minua outona, jos kerron, että minulla on 20 maljakkoa? Et varmaan pidä outona tai jos pidätkin, ei se haittaa, koska pidät varmaan minua outona ihan hyväntahtoisesti :).

    Älä missään nimessä siis muutu beigeksi ja lakkaa innostumasta niistä asioista, jotka tuottavat sinulle iloa :). Juuri siksi minä ja kaikki muut halutaan lukea tätä blogia ja seurata elämääsi!!! P.S. Selittely tuottaa ihan kiinnostavaa luettavaa, mutta mielestäni ei tarvitse selitellä selittely-mielessä vaan että kerrot vaan ajatuksistasi, eli selostaen. Toivottavasti ymmärsit 🙂

    Hyvä, kun havahduit asiaan, koska se on jo puoli kehitystä sellaisessa tilanteessa, jossa haluaa vähän muuttua.

    • On totta, että itseänikin kiinnostaa erilaiset kodit ja pidän hyvin monenlaisia koteja ja tyylejä kauniina. <3

      No ette kyllä tietenkään sen enempää kuin sitä itsekään, mutta sitä on niin hassu, että sellainen hillitty ja klassinen, sen mieltää herkemmin (huom. minä pönttöpää) juurikin klassisena ja tyylikkäänä ja sopivana ja arvokkaana, kun taas nämä omat värisäädöt, Disney mukit ja mekot, no sitä miettii välillä onko sitä pelle vaikka ei pitäisi, sillä pääasia, että itse tykkää ja itselle tuottaa iloa ja joku toinen ei laittaisi kirveelläkään päälle.

      Ymmärrän hyvin ihana Pilvi ja ei tarvitse selitellä vaan voi tosiaan selostaa eli yritän olla sortumatta selittelyyn, sillä miksi minun tai kenenkään muunkaan tulisi selitellä eli tavallaan puolustautua. 🙂

      Niin totta, täällä sitä yritetään kehittyä, että lopeta ja eivät ihmiset kiinnitä asioihin samalla lailla huomiota, kuin sitä luulee.

      Sydämellistä ja ihanaa viikkoa Pilvi ja kiitos tästä. <3

  • Voin hyvin samaistua, olen jäänyt aiheesta itselleni niin monesti kiinni että syvässä on häpeä ja selittely täälläkin. On se iän myötä helpottanut, mutta taitaa olla niin pysyvää laatua ettei lähde koskaan kokonaan.

    Musta on ihanaa että meitä ihmisiä on joka lähtöön, jos sut mielletään punaisen värin rakastajaksi, mut taas aina vaaleanpunaisen- silloinkin kun en voinut väriä sietää 🙂
    Ja nykyään vaaleanpunainen on hivuttautunut meidän kotona joka paikkaan 😀
    Sä rakastat Disney:ä ja minä Muumeja, yhtä "hörhöjä" kumpikin tai sitten ei kumpikaan. Hih.

    Sitä on itselleen helposti todella armoton ja tuomitsee, ennekuin muut ehtivät ja ihan turhaan.Kun ne asiat on vain siellä oman mielen päälle, tuskin kukaan edes sellaista ajattelee. Oon sulle ennenkin muistaakseni sanonut, että pysy aina tuollaisena kuin nyt oot ♥

    Psst, se sushikokki oli ihan moukka.

    • Siitäpä on huoli, että on kuin täi tervassa, eikä lähde koskaan!

      No juurikin tuo, sä tykkäät vaaleanpunaisesta, mä punaisesta ja heh monista muistakin väreistä, joku beigestä ja joku valkoisesta jne. Meitä on moneen junaan ja jokainen kukka kukkikoon.

      Just tuo, sitä itse tuomitsee ennemmin ja nopeammin kuin muut. Ihana sinä kiitos niin paljon ja pysy sinäkin myös, sydämes on kultaa.

      Sushikokki oli arvonsa tunteva…'

      Ihanaa päivää sinne. <3

  • Minusta sinä olet aito, kun selittelet. Sehän voi olla ihan vain persoonallisuuden piirre. Kokki oli törkeä. Ei ihme, että sinulla nousi tunteita, ehkä menneisyydestä, alitajunnasta, koska olihan se ikään kuin vanhempien väliin tulo. Ohjaaja Paavo Westerberg on sanonut: "Kaikesta selviää häpeämällä. Sen jälkeen ei ole mitään pelättävää." Mukavaa arjen alkua!

    • Totta tuokin, mitäs jos on persoonallisuuden piirre eikä epävarmuutta tai jos juontaa epävarmuudesta ja on persoonallisuuden piirteeksi sitä kautta tullut?

      Juu se on juuri tuollainen hieman kuin vanhempien väliintulo tai paljastumisen hetki.

      Hih juurikin noin ja häpeään ei kuole.

      Ihanaa päivää Marja. <3

  • Voi Tiia…
    Olet juuri hyvä sellaisena kuin olet. Söitpä sushia miten hyvänsä, olipa kotisi värikäs tai beige…
    Tietysti tulee tilanteita jolloin haluaisi vajota maan alle. Useimmiten kuitenkin näille tapahtumille pystyy myöhemmin nauramaan – onneksi.
    Mutta entä se häpeä jota kantaa mielessään ja sielussaan läpi vuosien, eikä siitä pääse eroon. Kun ei vaan tunne olevansa sellainen kuin pitäisi, tuntee olevansa aina jotenkin vääränlainen, väärän näköinen, kokoinen … Siitä ei edes pysty selittämään itseään pois.
    Nykyään minua hävettää olla joukossa se ainoa joka ei juokaan kahvia, on allerginen kalalle… Tiedän että eivät ole oikeasti häpeän aiheita, mutta se että erottuu joukosta erityisvaatimuksineen, saa häpeän punan poskille noiden edellä mainittujen lisäksi.
    Tiia, sinä olet loistava esimerkki siitä että kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista. On piristävää lukea juttujasi: usein ajattelen että kunpa olisikin yhtä rohkea kuin sinä olet😊
    Ihanaa iltaa sinulle Tiia 💕

    • Näin se on, ei ne ihmisyyttä ja sydäntä muuta tai rumenna pukeutuu miten tahansa. Tunteet ja pelot menee taas järjen edelle.

      Kuvailet niin hyvin juuri noita tuntemuksia, kun olisi vaan täydellisen tyytyväinen omissa nahoissaan.

      Juu eivät nuo ole häpeän aiheita, mutta sydän kultaa ja vaatimaton ihminen ei halua tehdä itsestään "numeroa" ja kääntää omassa mielessään omat tarpeet vaatimuksiksi vaikka eivät ole sitä ja siinä sitten hävettää, vaikka ei pitäisi.

      Oi kiitos Ritva vielä niin paljon kauniista sanoista ja usko pois, olen suurempi pelkuri kuin tiedätkään.

      Oikein sydämellistä päivää Ritva. <3

  • Apua! Itselläni oli pitkään hermovika kädessä, ennen leikkausta ihan turha oli kuvitellakaan puikoilla syömistä. Jos olisi silloin riistetty aterimet, niin olisin syönyt sormin. Että osaa olla urpå kokki-ihminen, joka noin tekee. Mistä kukaan sen tietää miksi joku ei syö puikoilla?

    Uskon, että selittelyn takana on ihmisen perusterve, eli tulla ymmärretyksi. Ei ehkä niinkään miellyttäminen, paitsi jos sen synonyymi on hyväksyntä.

    Beige, no mistä kukin tykkää. Pidän väreistä. Turkoosi, keltainen, punainen, oih! Koti on pitkälti se tylsä harmaa-musta-valkoinen, mutta silti kirjava (ja sotkuinen). 😁

    Itsensä rakastaminen ei ole aina helppoa. Olen paininut tämän kanssa ja paljonkin. Häpeän niin montaa asiaa, mutta minkäs teet. Joskus on ihan ok, joskus suorastaan itseinhoinen. Että miksi ei voi olla sitä ja sitä. Koska sitten olisin joku toinen…? Häpeän kanssa on vaan elettävä ja jotenkin pidettävä mielessä ne hyvät puolet ja piirteet. Vaikeaa on.

    Halaus viikkoosi Tiia ❤

    • Sormin japanilaisetkin syö, mutta että haarukalla ja veitsellä. Tässä oli arvonsa tunteva kokki, joka ei ehkä tarkoittanut olla ilkeä vaan ei vaan kestänyt sitä seikkaa, että pilaan hänen riisit sushipalassa.

      Luulen, että voi olla molempaa hyväksynnän tarve ja voi olla myös miellyttämisen tarpeesta johtuvaa, tätä täytyykin pohtia tarkemmin, hyvä pointti.

      Just sama, kaikki on pään sisällä, joskus on itsevarmempia päiviä ja joskus pelottaa jopa sanoa piip vastaantulijalle.

      Näin on, ei varmaan katoa kokonaan ikinä ja häpeän tunne on toki luonnollinen omatunnon tunne, kunhan ei ota valtaa.

      Halaus sinunkin viikkoon Nelina. <3

  • Olet ihana ja täydellinen just omana itsenäsi. Ja ihailen teidän kotia, kun se on vaan niin kodikas <3. Muistan hyvin ala-asteella, kun äitini oli ostanut minulle kirkkaan punaiset talvikenät. Häpesin niitä suunnattomasti, seisoin yksi välitunnilla ja yritin peiteillä niitä räikyvänpunaisia kenkiä. Kokemus ja tunne ei unohdu koskaan, mutta ehkä olen siitä jonkin verran kasvanut 🙂 Kivaa loppuviikkoa <3

    • Kiitos niin paljon ja teillä on niin ihana koti. <3

      Mulla on samanlainen kenkäkokemus, kun menin Kontio kumisaappailla Carrolssiin ja häpesin kumppareita, muilla nuorilla ei ollut moisia rumakkeleita jaloissaan. Kaikkea me hävetäänkin ja nämä lapsuuden ns. nolot kokemukset suorastaan kiveen hakattuja.

      Ihanaa loppuviikkoa Sari. <3

  • Jos sulla lensi sushi talvisaappaaseen, niin mulla puolestaan luiskahti ensimmäistä (ja samalla viimeistä) kertaa tilaamastani etanapannullisesta pihdeillä pyydystämäni niljakas valkosipulietana saman ravintolapöydän päässä istuneen miehen haaroväliin. Mies ei huomannut mitään, mutta itse menin silloin (siitä on kohta 30 vuotta aikaa, mutta on jäänyt elävästi mieleen) pihtien kanssa sopertamaan, että "anteeksi, mutta sulla on etana jalkojen välissä…", jolloin mies katsahti alaspäin, alkoi nauraa ja totesi vaan, että "no niinpä näyttää olevan ja on ollut aina" :D. Mutta se oli enemmän hauska tapaus kuin hävettävä loppupeleissä, koska koko seurue oli tullut juhlimaan pikkujouluja ja oltiin iloisella mielellä.

    Selittäminen on siinä mielessä turhaa, että sillä kääntää lukijan tai kuulijan huomion sellaiseen, jota toinen ei muuten olisi huomannut ollenkaan tai varsinkaan ajatellut mitenkään oudossa tai negatiivisessa valossa. Että jos tykkäät punaisesta (joka oli aikanaan myös mun ehdoton kesälemppariväri yhdessä valkoisen kanssa), ei mulle tule mieleenkään yhdistää sitä jouluun (paitsi ehkä jouluna) tai mihinkään outouteen, vaan ajattelen, että tykkäät punaisesta. Tai jos tykkäät mukeista, niin ajattelen, että tykkäät mukeista, enkä että onpas omituista.

    Meillä on kotona varsin neutraali väritys (joskin paljon vihreää) ja siksi on kiva katsella toisenlaisia koteja toisaalla.

    Terkkuja <3

    • Huumori parantaa kaiken. Hih luin taas sille omalle ukkelille sun kommentin ja naurettiin ääneen yhdessä, kiitos siitä.

      Hih mahtava tyyppi tuo jonka pöksyihin etana lensi ja onhan tilanne ollut tuolloin todella kiusallinen, mutta näistä syntyy kyllä parhaat muistot ja joille vieläkin nauretaan, kuten me täällä ja hyvällä siis. Ihanaa kun jaoit tämän. <3

      Juurikin tuo, toinen voi ihan ihmetelläkin, että mitä ihmettä tuo selittelee ja ei toinen ole huomannut mitään eli juuri kääntää huomion sellaiseen seikkaan, mitä toinen ei ole edes ajatellut.

      Ihanaa ja juuri noin, kukin tykätköön mistä tykkää ja siinä tykkäämisessä ei ole mitään outoa, kaikki kukat kukkikoon.

      Sama juttu, tykkään todella monenlaisista kodeista.

      Ihanaa viikon jatkoa Annukka. <3

  • Sushit talvisaappaassa, en kestä, oot kyllä niin ihana. Kerron sulle yhden syömäpuikkotarinan. Oltiin Rachidin kanssa kiinalaisessa syömässä ja Rachid yritti ottaa puikoilla lihapalaa ja se liha lensi tosi pitkälle ja tarjoilija näki kaiken, pyöritti päätään ja haki lihan lattialta. Oltiin noloina molemmat. Rachid luovutti ja otti haarukan 🙂 Mulle on sattunut niin paljon noloja juttuja, että en tiiä mitä kertoisin. No yks on sellainen, että olin ihan suhteen alkuhuumassa ja onnessa tyhmä hymy naamalla kuljin ulos Forumin ovista. No ne lasiovet ei auenneet ja törmäsin oveen oikein urakalla. Että juu, möhlittyä on tullut ja noloina oltu.
    Voidaan hei olla noloja yhdessä ja värikkäitä kanssa. Mä rakastan sua just tuollaisena kun oot <3

  • Sä oot niin huippu, just aito oma ihana ittes♥ Itsestä tuntuu että ikä on antanut armoa häpeilyyn, sitä kun on huomannut että aina tapahtuu jotakin sellaista josta joutuu nolostumaan ja sitten vain omasta itsestä riippuu millainen se nolostumisen aste on;) Itselleen on ihan eri lailla armollinen kuin nuorempana, silloin kun jokin asia aiheutti häpeää niin sehän oli melkein maailmanloppu samantien:) Mukavaa viikkoa♥

    • Ikä auttaa kyllä, mutta ihan vielä ei tule valmista. Nuorena oli kyllä maailmanloppu ja on huimaa katsoa omia teinejä, jotka kipuilevat nyt samojen asioiden äärellä. Ei ole ikävä tuota aikaa.

      ihanaa viikon jatkoa Päde ja kiitos kovasti kauniista sanoista. <3

  • Tuntuuko sinusta että puolisosi tai lapsesi häpeävät sinua, jos ei niin muilla ei ole väliä.Jokainen tekee niinkuin parasta on tietysti toisia ei saa loukata.Syöt mitä haluat ja miten vain kunhan sinun on hyvä olla nahoissasi .Kaikkea hyvää sinulle.

    • Viisaita ja järkeviä sanoja ja juurikin näin vaikka vielä on hieman matkaa, että pääsen tuohon ajatteluun. Järki sanoo kyllä noin, mutta joskus pelot ottavat vallan.

      Olet viisas ja kaikkea hyvää sinulle. <3

  • Eikös sushia ole ihan sallittua syödä sormin? Se on ihan perinteinen tapa, näin muistan lukeneeni. Itse syön ihan reippaasti sormin, sillä syön sushini yleensä noutoversiona kotona. 😀

    • On sallittua ja kyllä on perinteinen tapa japanilaisilla. 🙂 En tykkää, kun sormet rupeaa haisemaan kalalle, hih siinä syy etten syö käsin, heh taas uusi neuroosi täällä.

      Mutta joo sormin olisi todella kätevää.

      Ihanaa päivää sulle ja sushi best. <3

  • Juu, seliteltyä tulee. Alkuun olin puutarhablogien outolintu, kun tykkäsin keltaisista kukista. Vähän sitä häpeilin. On tyylikkäämpää tykätä lilasta ja vaaleanpunaisesta. Tykkään ihan kaikista kukista!

    • Mitäh onko tuollaista jaottelua, kunnia kaikille kukille ja väreille, itse rakastan kaikkia värejä. Eli tämä värihomma on samaa menoa, että beige on hyväksyttävää, mutta kuka ihmeessä luo nämä raamit.

      Nautitaan täysillä väreistä.

      Ihanaa päivää sinne. <3

  • Vitsit sä oot niin ihana symppis! Mä olen myös se seurueen ainoa tositumpelo, jolla ei vaan puikot pysy kourassa. Ei, vaikka kuinka olen yrittänyt. Edistymistä ei havaittavissa edes 20 v jälkeen. Joten, totean heti aterian alussa ruokaseuralaisille, että turvallisuussyistä syön haarukalla ja yleensä kaikkia naurattaa. 😁

    • Se on niin vaikeaa, pitäisi varmaan kotona harjoitella. 😉 Hih juuri samaa totean minä, ihan samanlaisia ollaan sushin syönnissä. 🙂

      Ihania sushitteluhetkiä Pirjo. <3

  • Ihanat kuvat ja hyvä teksti. Minullakin tapana selitellä oikeassa elämässä, ettei kukaan nyt vaan saisi väärinkäsitystä tai loukkaantuisi tai mitään. Vaikka asiahan on oikeasti niin, että ihmiset ajattelevat mitä ajattelevat, vaikka kuinka paljon selittelisit. 🙂 Parempi, kun sanoo jotain ihan epämääräistä ja outoa, että ihmiset menevät vielä enemmän hämilleen. 😀 Sain tästä inspiksen laittaa yhden lempioravameemini sivulleni.

  • mietin aina välillä semmoista juttua, että voi olla asioita ja esineitä, joista ei itse pidä, tai joita ei ottaisi vaikka omaan kotiinsa (tai pukisi päällensä) mistään hinnasta, mutta toisella ihmisellä, toisessa kodossa, toisessa ympäristössä ne ovat huikean hienoja.

    Tykkään kuvissasi siitä, että niissä on aina joku huikean hyväntuulinen värijuju – vaikka (olen nyt armottoman rehellinen) en itse lainkaan välittäisi kuvissa olevista esineistä tai vaatteista.
    Tykkään kuvissasi juuri siitä jujusta, niistä väreistä (väreistä tykkään aina! myös omassa kodossa, mutta eri tavalla), yltäkylläisyydestä: niistä tulee hyvä mieli.

    Minä selittelen vain itselleni: voi hyvät hyttyset sitä pollassa pauhaavaa keskustelun määrää!

    • Olet mahtava. Näet kokonaisuuden asian ja esineen ohi, joista et juuri välttämättä pidä, mutta kuvan kokonaisuus voi viehättää. Tämä oli niin mukavaa kuulla, on laajaa ajattelua, tuhannet kiitokset Marika. <3

      Sepä se, pollassa pauhaa yöt ja päivät, voi elämä sentän.

      Ihanaa viikon jatkoa Marika. <3

  • Voi ihanuus, ymmärrän. Olen selitellyt koko ikäni itseäni. Vaikka ilmeisesti ihmiskontaktit ulkomaailmassa kokevat minun olevan "vahva ja tasapainoinan", mutten ole. Ja olen kuitenkin joissain asioissa. Mutta itseni suhteen kovin epävarma ja myönnän, että hyväksyntää hakeva..hiljaa ja sisällä. Olen tuntenut itseni erilaiseksi jo siitä lähtien, kun se lapsuusjuttu tapahtui, en ikinä ole kokenut olevani muiden naisten (jännä juttu) kanssa samalla viivalla, vaan siellä viivan alapuolella. Siksi varmaan puolustan niin kovasti omia näkemyksiäni ja valintojani… että voisin yrittää olla siellä samalla viivalla. Olen ollut toisaalta aina rohkea ja kova; oikeasti nuorena aika kovissa porukoissa jne… selviytynyt… mutta se sisin… hakee aina vaan hyväksyntää, että olisin yhtä hyvä kuin muutkin.💁‍♀️ Ja kohellan kyllä, vaikka kuinka tosissaan yrittäisi 😉 Eilen viimeksi, kun vein yhtä koiruutta kemialliseen kastraatioon…koiran syntymäpäivä? Jaa nii mikä? Ööh…ja tuo retale syntyi kuitenkin syliini…meni vuosi värin ja lääkäri meinasi, notta eihän tuo ole pentu…nii juu, siis 2018! Ja sitten tietty, kun koira rauhoitettu ja älykkäänä olisin seissyt herätyksen jälkeen hetken hänen kanssaan pihalla…niin ei. Nakkasin koiran takapenkille, äkkiä kotiin! Rankka päivä… niin Veijo- koiruuden maha toimi tokkurassa takapenkille…🤦‍♀️ onneksi on siivousta rakastava mies ja tekstiilipesuri….oot <3 aina :)Ja sen verran vielä, meillä koti niin kaukana seesteisestä ja valkoisesta…se välillä "hävettää" kun on lattia kesken remonttia, kuntopyörää, koirille omaa sohvaa, joka aivan räjähtänyt, ei mattoja, kun koirat ja kuraa… ihme tavaroita varmaan osan mielestä jne…seinätkin ovat sellaiset..hmm…kellertävät…ei näy valkoista missään… ja jos on, niin koirat pitävät huolen, ettei ole kauaa…..ihanaa päivää ihanuus!

    • Olet oma ihana itsesi ja se riittää ja se on parasta, aitous. Olet superpakkaus ja vielä hitsin rehti ja uskallat rohkeasti puhua häpeällisistäkin asioista.

      Ymmärrän ja saan tuosta kiinni, samalla viivalla, ei sitä muuta halua, kuin tasa-arvoista kohtelua ja samalla viivalla oloa kuin muutkin ja jotenkin sitä häpeällisten tunteiden kautta miettii, ettei ansaitse näitä asioita.

      Jokaisen koti on oman näköinen ja tärkeintä on, että viihtyy siellä. Koti tehdään omaksi, eikä esittelytilaksi.

      Ihanaa viikon jatkoa halausten kera Maarit. <3

  • Mä mietin tosi paljon tätä ja mä tunnistan, et olen varsinkin nuorena ollut selittäjä. En tosin enää, oikein mietin milloin olisin viimeksi selittänyt jotain, mutta en muista. Se lienee kertoo sen, etten selittele. 😀 Olin ehkä tästä huomiostani jopa hämmästynyt, koska jotenkin vanhoja muistellen, kuvittelin, että olen selittäjä.

    Mun mielestä sitä, että on erilainen esim. sisustusmaultaan kuin monet muut, ei tarvi selitellä. Miksi tarvisi? Tuskin ne valkoisissa eteerisissä omasta mielestäni lähinnä sairaalalta näyttävissä kodeissa asuvat selittelevät omaa makuaan. Mä olen monesti jopa miettinyt, et sun pitäis alkaa tekemään joku sisustuspostaus vaikka kerran kuussa teidän kodista. Joku paikka yms. ihan siksi, että se on niin erilainen ja ihastuttavan kotoisa. Lukisin ja katselisin kuvia sellaisesta mielelläni. Yhdessä videossasi taisit sitä teidän keittiön uudestaan järjesteltyä aamiaispöytä ratkaisua ikkunan vieressä näyttääkin, jotain ton tyylistä. 🙂

    Ihanaa keskiviikkoa Tiia. <3

    • Hienoa ja kuten blogista ja viesteistä tiedän, että on hyvä tasapaino ja olet onnellisempi kuin koskaan eli se varmasti auttaa, ettei selittele.

      Järki sanoo, ettei tarvitse selitellä, mutta joku huonommuuden tunne sanoo, että pitää, joku oma standardi mikä on klassisen kaunista. Ehkä oma kasvatuskin, on kasvatettu tykkäämään klassisista asioista eli ehkä vähän outo lintu tässä.

      Olisipa kiva idea, aina mietin, ettei ketään kiinnosta tai ihmiset nauraa sitten niille kohdille tai itsevarmempana päivänä mietin, että mä just niin rakastan ja siitä omasta rakkauden ilosta haluan jakaa muullekin maailmalle ja ehkä sieltä löytyy joku muukin, joka tykkää myöskin.

      Ihanaa viikoin jatkoa Jonna ja kiitos juttuideasta. <3

  • Suomessa on vallitsee vahva tavallisuuden ihanne ja myös voimakas paine tehdä asiat samalla tavoin kuin enemmistö. Olen kuullut ulkomaalaisten sanovan, että kaikki suomalaiset kodit näyttävät samalta: pelkkää valkoista väriä seinissä ja huonekaluissa ja keittiössä muumimukeja. Se on musta jopa vähän noloa, jos koti on tylsästi samanlainen kuin muilla. 😛 Melkein kaikilla tuntuu myös olevan Suomessa musta talvitakki, joten tuo sun kaunis punainen talvitakkisi on ihana väriloiste pimeyden keskellä ja varmasti erottuu kylässä naulakosta! Musta on hienoa, ettet sä koe tarvetta pienentää itseäsi ja pyrkiä katoamaan joukkoon. Vaatii rohkeutta seurata omaa tyyliään, ja ulkopuolinen paine voi ilmetä juuri selittelyn tarpeena. Vaikka veikkaan, että moni enemmän ihailee sun tyyliäsi ja rohkeuttasi kuin kummastelee. Et kuitenkaan kulje ulkona mikään naamiaisasu päällä. 😛 Mäkin olen kokenut tyylini olevan usein värikkäämpi ja leikkisämpi kuin suomalaisilla yleensä, ja olenkin huomannut solahtavani katukuvaan paremmin Keski- ja Etelä-Euroopassa – ja ennen kaikkea Aasiassa. 😀 Jotkut eivät ymmärrä, ja pitävät tyyliäni lapsellisena, mutta itse taas saatan pitää heidän tyyliään tylsänä. Vaikka usein kyllä arvostan sitä, että ihmisillä on erilaisia kauniita pukeutumistyylejä ja koteja. Mutta joo, jos joku arvostelee mun tyyliä, niin tunnistan myös tuon häpeän tunteen, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Ja niin, beige on ehkä maailman ankein väri! 😀

    • No näin vähän ajattelen itsekin ja niinhän monet kodit näyttää, ovat suoraan kuin noh sisustuskatalogista. Missä persoonallisuus, kerrokset, vintage, perityt tavarat, reissuista ja kirppareilta ostetut. On myös yhtälailla turvallista ostaa monikossa suomalaista designia ja löytyy meiltäkin sitä paljon. Mutta toki, jos juuri tätä tyyliä rakastaa, niin ilman muuta peukut sille ja kukin tavallaan, mutta hieman samoin näen asian. Tykkään enemmän ulkomaalaisista sisustuslehdistä, koska niissä on persoonallisia koteja enemmän. Britit ovat aivan huippuja yhdistämään tyylillä värejä ja kuoseja ja erilaisia printtejä.

      En tiedä ihaileeko kukaan mun tyyliä, mutta eipä siinä mitään, siihen en tähtää, kunhan itse tykkään ja en ole nolo. Mikään joulukuusikaan en tosiaan halua olla.

      Sama juttu, on ihanaa, kun ihminen on löytänyt oman persoonallisen tyylinsä ja joillekin se beige vaan niin sopii ja kuvaa vaikka hyvin heitä. Tykkään kyllä beigestäkin ja meillä esim. kaikki sohvat valkoisia, niihin on helppoa yhdistää värejä. 😉

      Kukin tavallaan ja ilon kautta. Kiitos tuhannesti tästä kommentista, koska ajattelen hyvin samalla tavalla.

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

  • On hyvä, että jokainen on oma itsensä. Pukeutuu niinkuin haluaa. Sisustaa oman kotinsa ja keräilee omia juttuja ym.
    Sullakin on kaunis koti. Niin raikkasti sisustettu juuri sinulle ja perheellesi sopiva.
    Eikä tarvi selitellä miks pukeudut punaiseen. Se vaan sopii sulle.
    Ja tiiätkö mitä. Ens jouluna meilläkin on runsaasti koristeltu joulukuusi. Ennen olen vaan haaveillut siitä ja laittanut ne valkoiset koristeet.
    Mukavaa iltaa
    >Leenalii

    • Juuri näin, viisasta ja painavaa sanaa. <3

      Ihanaa kuulla ja haaveet on tehty toteutettavaksi ja ajattele miten paljon iloa sitten tuo se runsas joulukuusi. Hyvä sinä. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Leenalii. <3

  • Vitsit, että löytyykin tuollaisia kokkeja! Nolointa on kyllä se kokki, et sinä. Mutta kyllähän jokaiselle sattuu noita lipsahduksia, vaikkapa Pretty Woman ja taisi olla etana silläkin, kuten tuolla Annukalla:D Koulukaveri leikki kouluruokailussa läskinpalasella ja se läskinpala luiskahti tietysti yhden tytön maitolasiin. Tyttö juorusi heti opettajille ja kaverini sai rehtorilta puhuttelun. Se oli vahinko, mutta tuo tyttö luuli kaverini kiusaavan häntä:D
    Kyllä niitä noloja juttuja on sattunut ja naama punaisena on saanut olla, mutta ei niitä kukaan ole ottanut niin vakavasti.
    Taidanpa minäkin selitellä usein, joten olisko vaan meidän naisten tapa:)

    • Voi ei mikä juttu, kaikinpuolin kauhea, kun oli vahinko! Kaikille todellakin sattuu.

      Voi olla, että on meidän naisten juttu tämä selittely, ei miehet kierrä ja kaarra.

      Ihanaa viikon jatkoa Minna. <3

  • Tunnistan niin monesta kohtaa jälleen itseni. En ehkä selittele ääneen, mutta mietin niin monesti, liian monesti, hiljaa mielessäni, mitähän muut taas ajattelevat minusta ja minuun liittyvistä asioista, minun tavastani toimia. Tavallaan ymmärrän ja tiedän, ettei sillä ole mitään väliä, mutta silti näitä asioita vaan mietin. Kummaa, ettei voi hyväksyä itseään sellaisena kuin on?! Häpeän sitä, että olen ylipainoinen ja oma ulkomuotoni inhottaa, kn näen itseni valokuvassa tai peilistä. Noh, miksi en sitten tee asialle mitään? Miksi en liiku enemmän ja laihduta? No, aina se ei ole niin yksiselitteistä ja helppoa. Ehkä tämäkin on selittelyä, mutta… Vaikka itsetuntoni on vuosien myötä kasvanut, pelkään varmaankin sitä, että en vain ole riittävän hyvä eikä minun ideani voi olla hyvä. Ajattelen, ettenhän minä voi olla hyvä jossakin, joku muu on aina paljon parempi. Ei ehkä pitäisi verrata itseään muihin, mutta niin ikävä kyllä välillä teen.

    Teidän joulukuusi on ihana ja sen koristeet ihania ♥ Ei punainen ole vain joulun väri. Kyllä sitä voi olla kodissa ympäri vuoden. Ja taas sanon sen, minkä olen sanonut monesti aiemminkin, että teillä on ihana koti juuri siksi, että siellä on värejä ja ihania esineitä ja niitä mukeja ♥

    Kivaa torstaita sinulle, Tiia ♥

    • Juurikin näitä samoja ja jo teinistä asti, miten sitä ei koskaan ole itselleen riittävä!

      Juu järki ymmärtää, mutta tunteet ei.

      Vertailua tulee väkisin tehtyä ja varmasti kaikki vertailee. Vertailu aiheuttaa monenlaisia tunteita, voi olla sparraava tai voi olla latistava. Kunpa vaan sitä olisi tyytyväinen omiin tekemisiinsä. Sinäkin olet uskomaton kokki, kakkujen tekijä, kutoja, kaunis koti, sydän kultaa ja viehättävä kuin mikä, mutta ymmärrän tuon hyvin, kun minulle sanotaan kehuja, en vaan meinaa uskoa niitä, en vaan näe niitä hyviä asioita itsessäni. Hitsin vaikeaa.

      Kiitos niin paljon vielä kauniista sanoista Krisse ja kuin myös.

      Mitä ihaninta päivää sinne. <3

  • Huomentapäivää! Siis niin ihanan välitön postaus jälleen! ���� Ja juu itsekin rakastan värejä, niin vaatteissa kuin sisustuksessa, ja elämänmakuista meininkiä. Ollaan vaan reilusti sitä mitä ollaan, eiks jeh ��. Terveisin Thea Ester (joka opettelee uuden Huawei-kännynsä käyttöä, eikä just löydä edes blogger-tiliään ��)

    • Jee Huawei paras ja ihanaa, kun jaksat kommentoida kännykällä tänne. Toivottavasti muuten se blogger tilikin löytyy sieltä vielä ja löytyyhän se.

      Elämänmakuinen meno on ihanaa ja kukin tavallaan toki ja kullekin se elämänmakuinen on omanlainen juttu se.

      Ollaan vaan ja ihanaa päivää sinulle Thea Ester. <3

  • Suositteletko fittfarmin nettivalmennusta, saitko motivaation jatkaa harjoittelua.

    • Kyllä ehdottomasti suosittelen henkilölle, joka pystyy muutaman kerran viikossa sitoutumaan nettivalmennukseen ja jumpan voi tehdä omalla ajalla, ei tarvitse onlinea jumppana tehdä. Joka kaipaa ryhmän tukea, mutta ei halua käydä ryhmäjumpassa. Ystäväni saivat jumpalla valtavan hyviä tuloksia aikaiseksi, itsellä 6-viikon jumppa keskeytyi 2 viikon influenssaan ja oli haastavaa löytää taas uutta motivaatioita, koska olen mukavuutta rakastava sohvaperuna. Mutta takaraivossa jyllää uusi aloitus ja uuden elämän aloitus taas kerran, ehkä minäkin vielä onnistun tai sitten en, se jää nähtäväksi.

      Kivaa tammikuun jatkoa sinulle. <3

  • Tunnistan saman itsestäni.
    Alan usein myös selittelemään muiden puolesta,en tiedä miksi teen niin .
    Kunpa sitä oppisi olemaan armollinen itselleen ja omille mokille. Ehkä sitten sitä joku kaunis päivä senkin oppii 😀

    -Nina-

    • Ehkä joku kaunis päivä, kun on oikein vanha ja sitten miettii, miksi hötkyilin, selittelin, puolustelin niin paljon, miksi en ollut tyytyväinen, kun kaikkea hyvää oli.

      Oikein sydämellistä sunnuntaita Nina. <3

  • Punainen on munki lempiväri. Siksi meillä on punainen divaanisohva. Jotenkin se just tekee kodin. En pysty kuvitteleen omaa kotia ilman punaista sohvaa enää. Ja ihanaa, ku puolisolle sohvan väri on ihan sama, ni saan päättää punaisen puolesta.

    Häpeästä. Häpeä ei kestä päivän valoa, joten siksi se kannattaa täräytellä julki. Auttaa ainaki mulla. Luepa Brené Brownin kirjoja! Niistä oon löytäny paljon apua häpeään ja arvottomuuden tunteeseen ja täydellisyydem tavotteluun apua yms.

    • Punainen divaanisohva ois mahtava! <3 Kiva kun molemmat tykkäätte punaisesta, oma mies myös, mutta vaaleanpunaiselle tuli selkeä ei.

      Niin totta, kun häpeälle ja itselleen nauraa, johan helpottaa ja asia ei tunnu häpeälliseltä enää lainkaan. Kiitos kirjavinkeistä, minäpä tutkin nuo. Mahtavaa, että olet saanut näistä apua, mitä olen sua seurannut, tiedän että olet käynyt ihan helvetin läpi.

      Ihanaa viikonloppua LauraKatarooma. <3

Vastaa käyttäjälle Nelina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud