Vegeburgereita, sushia ja monenlaisia teräsleidejä

Pääsin ilokseni kokkaamaan Lidlin vegeburgereita Espan kokkikouluun ja arvatkaas mitä, yllä olevassa kuvassa on pikkuserkkuni Heidi Äiti yrittää blogista. Meillä oli aivan huipputiimi, mutta erityisen huippua oli päästä kokkaamaan oman rakkaan sukulaisen kanssa. 

Heidin kanssa molemmat olemme Töölöstä kotoisin ja tästä syystä taisin joskus toimia Heidille lapsenvahtina, ehkä pariin kertaan. Muistan kuitenkin hyvin miten ihastunut olin Heidi-vauvaan, kun viettivät kesää isovaarin kesäpaikassa Sipoossa ja itse taas omien isovanhempien mökillä naapurissa. 

Tästä kesästä ja ihanasta Heidi-vauvasta on myös sellainen syyllisyyden kuorruttama muisto, kun söin salaa kaikki Heidin vanhempien amerikanpastillit. Syyllisyys on jännä juttu ja miten noin tuhman teon voi muistaa vielä viisikymppisenä. Jaoin tämän muiston Heidille kokatessa ja sekös Heidiä nauratti.

Heidi on tehopakkaus, kolmen pienen lapsen äiti, sarjayrittäjä, joskus valittu Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä palkinnolla. Heidissä on kaikkea sitä rohkeutta, yrittäjyyttä, voimaa ja energiaa, mitä taas meikäläisessä ei ole. Olisipa edes hippunen Heidin määrätietoisuutta ja rohkeutta. Heidi on myös erittäin sukurakas ja auttaa kiperän paikan tullen. 

Ilokseni pääsin vielä hehe pottuhommiin hetkellisesti Oi mutsi mutsi Elsan kanssa. Pakko nyt tähän oman pikkuserkun kehujen jälkeen sanoa Elsasta, että Elsa sanoo mitä ajattelee, mutta loukkaamatta. Puhuu itse asiasta, eikä rönsyile asian ulkopuolelle henkilökohtaisuuksiin. Arvostan Elsan rohkeutta nostaa vaikeita asioita esille ja miten kertoo rohkeasti mielipiteensä. Uskaltaisinpa minäkin enemmän. 
Anni Hautalan ohjeilla toteutimme burgereiden täytteet ja miltäs kuulostaa omenatsatsiki tai sienisipulimuhennos hampparin välissä. 
Meidän kokkiryhmä ja potaattiryhmässä oli vielä Juri  Mieskin blogista ja vuoden 2017 Miss Suomi Michaela. Vasemmalla Heidi, Hiljaila blogin Raakel, Beach House Kitchen Heli. Jos ette ole vielä käyneet, niin käykää ihmessä lukemassa Helin mielettömiä reseptejä, varoitus niitä lukiessa ja herkullisen kauniita kuvia katsellessa iskee herkku-ja ruokahimo!

Kokkijengiin kuului vielä valoisa ja aina ystävällinen Tuula Tuula’s life blogista. 
Nyt on pakko sanoa, että itse ”pihvi”, joka ymmärtääkseni sisältää herneitä ja sieniä, toivottavasti meni täysin maaliin, oli loistava. Olen todella ennakkoluuloinen ja välttämättä en ihan vegeruoan ystävä. Pihviä kehuivat kasvisruoan ystävät myös, että paras vegepihvi ikinä eli loistavaa Lidl. 

En syönyt sämpylöitä, mutta hamppariin tuli sämpylöiden lisäksi itsetehtyä tsatsikia ja Anni Hautalan tsatsiki reseptiin tulee omenaa tuomaan kirpeyttä. Cheddaria, fetaa, hummusta, Lidlin chilimajoneesia, herkkusienisipulipaistosta ja yrttejä, ai että mitä herkkua. 

Saatiin pihvit kotiinviemisiksi ja tein miehellenikin ja mieskin ihmetteli, että luulisi lihaksi, jos ei tietäisi paremmin eli mieskin tykkäsi kovasti.  
Ulkoiluttamassa ekaa kertaa Cath Kidston hamosta. 🙂

Tämä meidän Diana on kyllä oikea suloisuuspakkaus, saattaa nukahtaa minne sattuu ja mihin tahansa asentoon ja vaikka istualleen. 
Eilen oli huippupäivä ystävien kanssa. Kävimme katsomassa Pamela Tolan Teräsleidit ja hemmottelevasti Itiksen Finnkinon Luxe-salissa. Ah ne upottavat tilavat penkit, jotka saa puolimakuuasentoon ja jaloillekin on tuki. Parasta. 

Teräsleidit oli hauska, surumielinen, lempeä, kaunis, koominen, oikea sekametelisoppa, mutta parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka naurettiin aivan älyttömästi, iholle jäi surumielinen tunne meille kaikille. Eipä aikaakaan, kun itse olemme elämän ehtoopuolella ja miten sitten katsoa elämää taaksepäin. Kirpaisi, kun elokuvan päähahmolla oli niin paljon katumisen aiheita, miten ei ole elänyt elämäänsä vaan on elänyt muiden ehdoilla. 

Vanhempana sitä on toki unohdettava itsekkyys, laitettava lapset itsensä edelle, tulee isoja vastuita, elämä ei ole enää huoletonta. Edelleen itselle elämä lasten kanssa on ollut ja on ihan sitä elämän parasta antia ja olen superkiitollinen, että olen saanut niin paljon viettää aikaa kaikkien neljän lapsen kanssa. 

Kristallipalloon, jos nyt jo katsoisin, takana on mitä parhain elämä, sillä jos mitä olen aina eniten halunnut, olla äiti ja löytää mahtavan tyypin rinnalle lapsia kasvattamaan ja kumppaniksi ja parhaaksi ystäväksi. Nämä kaikki on toteutunut ja elämä on antanut runsaudensarvestaan paljon. 
Leffassa on aina rakkaan ystävän Ninan kutomat anelmaiset. Nämä lämmittää pohkeesta asti ja ovat kauniit ja rakkaudella kudotut ja annetut. Nämä villasukkaliinit merkitsee todella paljon ja käytän säästeliäästi leffoissa vain, jotta pysyvät hyvinä vuosia. 
Neljän viikon tärkkelyksettömän jälkeen olin luvannut itselleni, että kamujen kanssa sitten repäistään ja nautitaan sushit ja sun muut. Kyllä maistui hyvälle ja massu ei tullut lainkaan kipeäksi. Eipä jaksanut ahmia sitä 25 sushia hehe kuten ennen vaan noin 9 meni ja jopa 4 kevätkäärylettä, koska Thai Orchid ravintolassa on yhdet parhaista kevätkääryleistä joita olen maistanut. Toki en ole koskaan saanut itsetehtyjä, mutta nämä ovat kyllä hyviä ja vielä chiliöljyyn dipattuna.
Kahvien kautta kotiin. Oma sitruunalemonade oli outo. Oli kuin sitruunamehutiiviste, johon ei oltu lainkaan lisätty vettä. Hmmm. lisäsin vettä ja vähän helpotti. Ehkä jotain oli mennyt vikaan juuri tämän limonaadin kohdalla. 
Ihan paras Suomi-leffa aikoihin tämä Teräsleidit. Menkää ihmeessä katsomaan, jos haluatte ripauksen outoutta, siskosten merkillisiä välejä, paljon naurua, kahden aikuisen herkän hetken rakkautta, joka oli hyvin kauniisti kuvattu ja myös syvää pohdintaa siitä, onko eletty elämä ollut hyvä. Vai kadunko elämätöntä elämää. Hyvä muistuttaja, elämä on tässä ja nyt ja siitä pitää nauttia ja ottaa kaikki irti. 

Onko siellä joku nähnyt Teräsleidit leffan jo ja mitä piditte? Luuletko, että sinulle maistuisi vegeburgeri? Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? Sydämellistä päivän jatkoa kaikille. <3



44 thoughts on “Vegeburgereita, sushia ja monenlaisia teräsleidejä”

  • Voi ihana Diana. Niin suloinen.

    Eilen haluttiin ottaa rennosti, käytiin vähän ostoksilla, valokuvataiteen museossa ja ostettiin sushit kotiin. Mies lähti yöllä viikon työkeikalle Sierra Leoneen, vähän jännittää kun on aika erilainen työreissukohde ja aihekin hänelle kuin yleensä. Kuhnhan olisi varovainen. Itse suuntaan kohta äidin luo IT-tueksi henkilökortin hakemiseen.

    • Kiitos Dianan puolesta, joka tässä kainalossa hyrrää. <3

      Ihana eilinen teillä, mutta apua tuo Sierra Leone, teille molemmille hurjasti tsemppiä ja kaikki menee varmasti hyvin, vaikka tälläinen sanominen on ärsyttävää lässynläätä.

      Kivaa sunnuntaita äitisi kanssa. <3

  • Kirjoitit niin mehukkaasti vegeburgereiden kasvispihvistä, että sitä on pakko kokeilla heti kun kotiudumme täältä. Hampparia kyllä tekeekin mieli tämän tuliset thairuoan jälkeen, vaikka rakastan tätäkin.
    Pikku-Diana on niin suloinen vähän pitkine korvineen, vai onkohan se vain illuusio pennulla. Olen sanonut miehelle monesti, että ainoa mitä elämässäni kaipaan, on kissan silittlmistä (allergian takia ei voida edes käydä kissakodissa). Mulla oli nuoruudessani kissa ja oli niin ihanaa kun se nukkui aina polvitaipeessa 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa Tiia <3

    • Suosittelen, oltiin kaikki myytyjä ja hei oma mieskin. 🙂

      Ei ole illuusio, isot on korvat, heh jotka kasvaneet ennen kroppaa. On niin harmillista, että on allergiaa.

      Sydämellistä sunnuntaita Maarit. <3

  • Kirjoitin jo kommentin, mutta katosi jonnekin. 🙁

    Teräsleidit oli huippu ja mikä parasta, ikääntyvät naiset olivat PÄÄroolissa ja tekivät loistavat näyttelijäsuoritukset. Lisää tällaisia elokuvia <3
    Muisk!

    • Voi eih, kiitos että jaksoit tulla uudelleen. <3 Sepä se, lisää tälläistä, naiset rokkaa kaikkina ikäkausina, kuten miehetkin. <3

      Muisk. <3

  • Miksi elokuvissa villasukat.Onko tuolla salissa kylmä. Vegeruoka on hyvää.Onko sinulla ollut aikaisemmin huonoja kokemuksia siitä.Eihän eläimiä syödä kannata ,jos tuo koronaviruskin on siitä saanut alkunsa.

    • Villasukat leffassa ovat mukavuuden maximointia. 🙂 Villasukat tuntuvat ihanalta verrattuna kenkiin. Kun on vielä rahi, niin mikäs sen mukavampaa pitää jalkoja rahilla villasukissa.

      En ole kaikista vegeruoista pitänyt, valitettavasti, tämä oli paras pihvi jota olen tähän mennessä maistanut. Olet oikeassa pitäisi jättää eläinten syönti kokonaan, on ollut monta kertaa mielessä, vielä kun eläinrakas olen. Harmittaa tämä ristiriita itsessäni.

      Mukavaa päivää sinulle. <3

  • Vegepurilaiset ovat niin tätä päivää, maistuivat kyllä meidän perheelle kun samana iltana tehtiin uudestaan! Samoin se kasvisjauheliha, Amos kehui taivaisiin kuinka herkullista oli siitä tehty bolognesekastike Lidlin tuorepastan kanssa – pienestä polvesta se on opetettava että lihalle löytyy hyviä vaihtoehtoja! Teidän Diana on niiiiiiiiin söpö, ei kärsi liikaa ihastella, sillä nyt on lähellä, ettei meille tule joku samanlainen mirrikaunotar: )

    • Niin ovat ja oli kyllä herkkua. <3

      Oi ei, sitä jauhelihaa pitää ostaa ja tietty sekin on herkullista, kun siitä tehty pihvikin on.

      Heh kohta teilläkin on kissa, kun spämmään kissanpennun kuvilla, nytkin makaa kainalossa, ah ihanaa.

      kivaa sunnuntaita Heli. <3

  • Minä syön töissä pari kertaa viikossa kasvisruokaa ja täytyy kyllä sanoa, että paljon on kokista kiinni, millaista ruokaa saa. Vslmiit vegepihvit näyttävät ja kuulostavat hyviltä.
    Voi tuota Dianaa, hän on kyllä aivan ihana ❤️

    • Kasvisruoka on hyvää ja syön itsekin todella vähän lihaa. Mutta vege en ole, enkä lihaton.

      Kiitos Outi ja hyviä unia. <3

  • Tuli nälkä!

    Teräsleidit täytyy kyllä nähdä. Kiitos suosituksesta.
    Jos siihen kristallipalloon kurkistaisi, niin olen toteuttanut elämäni suurimman haaveen. Olla äiti. Omalle tyttärelleni koitan opettaa, että on lisäksi hyvä olla muitakin haaveita. Uskallusta unelmoida. Itselläni sitä ei oikein ole ollut. Mutta neljä aivan huippua tyyppiä olen maailmaan saattanut. Evoluutiobiologisesti olen siis tehtäväni täyttänyt, kunhan loputkin saan aikuisiksi 😂

    Minulla on nyt maagisen maalaamisen kausi. Jäänyt blogien lukeminen ja kirjoittaminen pahasti jalkoihin. Nyt selaan samalla, mitä muuta kivaa sinulle on tapahtunut.

    Halitus sunnuntaihin. ❤

    • Ole hyvä Nelina. <3

      Olet kyllä niin tehnyt tehtäväsi ja aika oli eri meidän lapsuudessa, silloin oli ylpeyttä liikaa näkyä ja kuulua, olla itsekäs vaikka ihan terveelläkin tavalla.

      Wow ihan mahtavaa ja olet niin monilahjakas. Kiitos kun raaskit tulla tänne. <3

      Halit Nelina. <3

  • Vegeburgerin ovat yllättävän hyviä, söin Hesellä jonkin sellaisen taannoin ja oli tosi hyvää! Tuota Teräsleidejä onkin pitänyt mennä katsomaan, ilmeisen hyvä mutta miestä se ei kiinnosta joten täytyy tyttöporukalla mennä 🙂

    Kissanpennusta on kyllä hurjasti iloa, touhukas tyttö ♥ Ihanaa iltaa Tiia!

    • Meillä kyllä mieskin tykkäisi tästä leffasta eli hyvin voisi sinunkin tykätä. Leffa ei ol emissään nimessä vain naisille suunnattu. <3

      Kiitos kovasti Maikku ihana. <3 Hyvää yötä. <3

  • Rohkeutta, yrittäjyyttä, voimaa ja energiaa on ehdottomasti sinullakin. Ei pelkästään pikkuserkullasi. Teräsleidit oli hauska ja hyvä kokemus myös täällä, mutta pani tosiaan pohtimaan omaa vanhenemista. Pitkän linjan kasvissyöjänä en ymmärrä, miksi kasvisruuan pitäisi maistua lihalta, olla lihankorvike. Se on olemassa aivan itsessään. Ymmärrän kyllä, että se lisää kasvisruuan syöntiä ja siten ehkä vähentää ilmastonmuutosta.Leppoisaa sunnuntaita sinulle!

    • En kestä sua, kiitos niin paljon kannustavista sanoista. <3

      Juu Teräsleideistä tuli ristiriitaiset tunteet. Välillä nauroin ihan hulluna, mutta välillä tuli kaikenlaista pohdittua ja tuli haikeakin olo, omaa nuoruutta ja elämän lyhyyttäkin kohtaan.

      Totta, että tämä pihvi on suunniteltu maistumaan lihalle, koska maistuu lihalle. Onko se itselleni jokin tekijä, ei välttämättä ole, tykkään myös kasvispihveistä. Mutta ehkä tuo lihan maku on hyvä siirtymäriitti lihansyöjille, siirtyä pehmeämmällä laskulla kasvissyöjiksi. Luopua lihasta. Kunnes ei enää sitä kaipaakaan. Hampparissa lihan maku on kyllä toimiva, siksi kiva, että tämä maistuu lihalle. Tämä siis oma tunne.

      Ihanaa sunnuntaita Marja. <3

  • Nyt tuli nälkä – ja nuo vegepihvit ja tilpehöörit näyttävät herkullisilta – harmi, etten uskalla juurikaan nykyisin suurta herkkuani sieniä syödä sappivaivojen takia. Ja hernettäkin pitäisi välttää. Mutta aina voi pari kertaa sortua;)
    Teräsleidit on pakko käydä katsomassa – Seela Sella on sen verra upea, että jo pelkästään hänen takiaan aion kaivaa itseni talviunilta.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle, Tiia ihaNainen <3

    • Voi ei, eli nämä vegepihvit eivät ole sinua varten.

      Seela on käsittämätön, mutta kaikki henkilöt tekivät aivan uskomattomat karismaattiset suoritukset. Ihanaa leffaa Lady, uskon että nautit ja naurat myös ja haikeitakin tunteita voi ilmetä.

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle superihana Lady. <3

  • Kävin katsomassa tänään Teräsleidit ja tykkäsin kovasti. Pelkäsin, että saako Suomessa nauraa ääneen teatterissa, mutta hyvin se meni. 🙂

    • Juu vapautunut nauraminen on meille taitolaji. Mutta kyllä kaikki salissa nauroivat, niin se varmasti auttoi eli varmaan sinullakin kävi näin. Oli kyllä hyvä.

      Oikein ihanaa sunnuntai illan jatkoa Leena. <3

  • Todelliset teräsleidit siellä on ollut. Ja, olipa kiva nähdä kuvissa "tuttuja" bloggaajia enemmänkin! 🙂

  • Nuo villasukat <3
    Kiitos vegeburgerivinkistä! Itse syön vielä lihaa, mutta huomaan olossani muutoksen parempaan aina, kun ruokavalioni on ollut kasvispainotteinen. Siksi tällaiset hyvät uudet vinkit ovat lämpimästi tervetulleita.
    Aurinkoa ja hyväää mieltä viikkoosi!

    • Villikset on kyllä ihanat, kiitos. <3

      On ihan totta, että vegepihvi tosiaan sulaakin helpommin ja olo on vaan parempi.

      Ihanaa viikkoa sinullekin Suvi ja kiitos kovasti. <3

  • Ihanat kuvat!
    Ystävättäreni on käynyt katdomassa miehensä kanssa tuon ellun. Olivat nauraneet melkein pisut housuissa.
    Vegepihvejä en ole maistanut.
    Mukavaa aurinkoista uutta viikkoa <3

  • Miten niin sussa ei muka ole rohkeutta? Mun mielestä nimenomaan on. Ja paljon <3.

    Lidlissä on meidän kylän paras viherosasto ja muutenkin useita mulla vakkarikäytössä olevia hyviä tuotteita. Mm. tuorepesto ja uusimpana Hummus, joka ei kääreellä koreile, mutta on kaikista mun maistamista eri vaihtoehdoista (niitä on aika monta) paras.

    Olen availlut Instaa tosi vähän viimeaikoina, mutta kun siellä vilahti sun stoorissa teidän valitsemat burgeritäytteet, mietin, että heti kun olen vegaanihaasteen selvittänyt, menen ostamaan fetaa. Tykkään murustella sitä uunijuuresten tai uunibataattien päälle.

    Hyvää mieltä Tiia <3

    • Kääks kait rohkeutta on sitten erilaista, kiitos kovasti Annukka. <3
      Lidlissä on älyttömän hyviä juttuja, juurikin Hummus, valkosipuli aioli, pesto jne. 🙂

      Sama, fetaa voisin käyttää ihan joka paikassa ja tuo juureksillekin kivaa suolaisuutta.

      Ihanaa viikon jatkoa Annukka. <3

  • Diana on ihana.
    Kiva oli katsoa myös kuvia kauniista, iloisista ja energisistä ihmisistä ja lukea tapahtumasta.
    Vegeruoka on hyvää, kun sitä osaa valmistaa.
    Leffa jää valitettavasti näkemättä, ellei se ole ohjelmistossa palattuamme.
    Täällä on nautittu 30 asteen helteestä viikonloppu.
    Oikein ihanaa jatkoa viikkoosi Tiia!

    • Kiitos niin paljon kauniista sanoista. En muista kauan olette reissussa, mutta leffa on niin iso hitti, että saattaa hyvin mennä vielä kun palaatte. Uskon, että saattaisit pitää leffasta.

      Ihana lämpö siellä, nauttikaa oikein sydämen kyllyydestä <3

  • Oli kyllä superhyviä burgereita ja kotonakin tein miehelle heti samana iltana. Ainoa vaan tuossa pihvissä, mitä äitikin sanoi, että turvotti kyllä mahassa aika hyvin. En syönyt mitään muuta koko päivänä ja pari päivää kesti sulaa. Ehkä leikkaisin jatkossa puoliksi, ettei tulee niin isoa määrää herneprotskua mahaan kerralla. 🙂

    • Itse söin pihvin ilman sämpylää ja miehen kanssa syötiin myöskin, meille ei tullut tällä tavoin yhtään turvonnut olo. Nälkää piti hyvin loitolla, mikä oli ihanaa. Mutta toki olet niin paljon pienempi kooltasi ja vatsalaukkusi on pienempi, että jos olet syönyt koko hampparin ja pihvi kun on niin täyttävä, niin en ihmettele, jos olet ollut täynnä ja pitkään. Toki nämä asiat ovat vielä yksilöllisiä miten kenenkin vatsa reagoi, sulamisesta en osaa sanoa mitään, sitähän en näe mitä suolistossa tapahtuu, mutta juu meille ei jäänyt önkkönen olo, mutta sun kannattaa varmaan puolittaa ensi kerralla.

      kivaa viikon jatkoa Katja. <3

  • Minulle kelpaisi kyllä vegehamppari, kunhan vaan pihvi välissä olisi maukas. En ihan hirveästi innostu noista herneproteiineista, kun ruuansulatukseni ei oikein niistä innostu. Mutta joku muunlainen maukas kasvispihvi kelpaisi kyllä hampparin välissä. Lapset varmasti tyrmäisivät idean 😉

    Teräsleidit leffa kyllä kiinnostaisi minuakin. Taitaa vaan käydä senkin osalta niin kuin melkein kaikkien muidenkin leffojan osalta, että katson sen vasta sitten, kun saa vuokrata netistä. Leffoja olisi kiva katsoa, mutta jotenkin työviikon jälkeen on niin paljon kotoisampaa lysähtää Netflixin ääreen 🙂

    • Tämä pihvi on maukas, mutta ymmärrän tuon hernehomman. Netflix on kyllä ihan paras ja Hbo, on se vaan mahtavaa katsoa kotona leffat, käydä jääkaapilla ja vessassa välillä, hihi.

      Kivaa viikonloppua Rva Kepponen. <3

  • Ihania muistoja Heidin kanssa, ja niin kiva kun molemmat bloggaatte. Minunkin isovanhempieni kesäpaikka oli Sibbo ❤Tosi kivalta kuuloati tuo Espan kokkikoulujuttu, sain itsekin kutsun, mutta kun om tämä välimatka.

  • Minäkään en oikein ole mikään vegetyyppi, vaikka toki kasvisruokaakin voin syödä, mutta kunnon pihvi on aina kunnon pihvi. Hienoa tuo sun neljän viikon tärkkelyksetön jakso. Pitäisi tehdä itse ihan sama.

    Teräsleidejä on pakko mennä katsomaan leffaan. Trailerin perusteella vaikutti katsottavalta ja itse henkilökohtaisesti pidän eniten kotimaisista leffoista. Ihanat anelmaiset sinulla ♥

    • Juu vielä en ole vegetyyppi minäkään, mutta jos näin hyvää saa, niin alan kallistumaan. Toki syön kyllä todella harvoin lihaa, mutta esim. kanaa ja kalaa kyllä.

      Kiva kuulla ja ihan varmasti tulet pitämään Teräsleideistä. <3

      Ihanaa viikonloppua Kristiina. <3

  • Teräsleidit on näkemättä, mutta eilen kävimme naisporukalla katsomassa musikaalin Menopaussi. Se oli hauska ja lopussa voimaannuttava. On upeaa olla nainen keski-iässä, vaikk ei aina niin helppoa. Onko helppoa olla minkään ikäinen nainen? 🥴

    Espresso housen lemonade on niin hyvää, ehkä sokeri oli unohtunut?

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Kiitos Menopaussi vinkistä, voisi kiinnostaa meitäkin ensi kuussa, jos vielä menee. 🙂 On tämä monella tapaa upeata ja kaikissa kausissa on ne omat haasteensa.

      Ei kun sokeria oli jättipaljon, hukkui sokeriin eli sitä oli jostain syystä hulahtanut liikaa.

      Ihanaa viikonloppua Ei-Leen. <3

Vastaa käyttäjälle Hanne Valkoinenleinikki-blogi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud