Viime viikon kohokohdat yhtä kukkamerta ja kirja-arvonnan voittaja!

Viime viikon kohokohdat yhtä kukkamerta ja kirja-arvonnan voittaja!
 *Origins kasvonaamiot saatu ja pr-tilaisuudet Garnier ja VENN viinibaari
Viime viikon kohokohdat yhtä kukkamerta! Viime viikolla oli tosiaan ystävänpäivä ja se näkyi kauniina kukkamerenä, niin että oksat pois. Viime viikkoon mahtui myös kahden eri ystävän kanssa treffit, niistä edellisessä postauksessa ja huh kolme leffaa.
Kävin tyttären kanssa hömpöttelemässä ja kävimme katsomassa Pikku naisia, itselleni jo toinen kerta. Lisäksi kävin katsomassa elokuvat: Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of Harley Quinn, joka oli riemastuttavan pimeä toimintapläjäys. Niin hullua huumoria, että kyllä toimi ja viihteestä kävi, tyyliin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 
Kolmas elokuva oli tositapahtumiin perustuva Bombshell Hiljaisuuden rikkojat, jota oli vaikea tuijotella Charlize Theronin ja Nicole Kidmanin kuminaamojen vuoksi. Ei siis mitään kauneusleikkauksia ym. vastaan, kukin tavallaan, mutta kyllä liikkumaton naama ja liikkumattomassa naamassa vain pyörivät silmät verottavat ja haavoittavat itse näyttelijäsuoritusta. 
Kyllä Bombshelliäkin katsoi ihan jo mielenkiinnosta, koska tälläistä miesten pitämää seksuaalista alistamista ja valtaa on edelleen olemassa. Elokuva perustui tositapahtumiin, mutta ikävä kyllä elokuvasta uupui tunne ja fiilis jäi, noh jenkkimäisen muoviseksi.

Pikku naisiahan oli sitten loistava ja leffasta olen kirjoitellut jo täällä aiemmin.  Mutta leffassa on miltei aina ilo käydä ja kyllä nämä kaikki leffat kävivät viihteestä ja takapuoli pysyi leffatuolissa hyvin aloillaan, eikä ollut edes levottomat jalat.
Yes Yes Yes ravintolassa on yhdet parhaat kasvisruoat ja oli ilo päästä Garnier uutuuksien tiimoilta Yes Yes Yes ravintolaan aamiaiselle ja aamupalahan oli yltiöherkullinen. Kivoja juttuja tullut Garnierilta, mm. laventelin tuoksuinen yövoide Garnier Bio luonnonkosmetiikkasarjaan, tuoksu on taivaallinen. Imeytyy iholle heti ja jättää silkkisen tunteen. Testasin kämmenelle tilaisuudessa. 

Vastaava aurinkovoide kasvoille pikkuruisessa purkissa vaikka golfbagiin ja josta riittää vaikka kuinka, kuin La Roche Posayltä ilmestynyt vuosia sitten. Mutta nyt saatavilla edullisemmin Garnierilta ja ihan marketeista. 

Kookoksen tuoksuinen itseruskettava, omg ihana tuoksu, ruusun tuoksuinen Garnier Micellar Rose Water ja testattu on ja tämä micellar on aivan ihana ja se ruusun tuoksu, ooh. Lisäksi Garnierin smoothiepullon näköiset Papaya, Banaani ja Aloe vera sampoot ja hoitoaineet ja uutukaisena aloe vera hiusnaamio. Meillä näistä hiustuotteista sekosi teinit ja käykääpä tuoksuttelemassa marketissa, miltä nämä hiustuotteet tuoksuu, pyörrytte ihastuksesta! Meidän perheen suosikki Papaya. 

Herkullisen lounashetken päätteeksi saimme koota itsellemme Garnierin loihtimalta kukka-ja vihannestorilta, verkkokasseihin päivän vihannekset ja kukkakimpun. Olihan upeat ystävänpäiväetkot. 

Kuvassa tilaisuudesta L’Orealilta Tarja ja Eetu ja kuva kertoo ihan kaiken, miten aurinkoinen fiilis tilaisuudessa oli ja sen fiiliksenhän taikoi ihmiset. <3

Tälläisen kukkakimpun kokosin Garnierin tilaisuudesta ja tässä kimppu onnellisesti sylissä. <3 Kiitos Garnier Suomi. 
Ystävänpäivän etkojen onni ja autuus ei Garnieriin loppunut vaan sain kutsun tutustumaan VENN viinibaarin brunssiin. Vaikka meille tarjottiin VENN ystävänpäiväbrunssi, niin brunssi on aina viinibaarin aukioloaikoina eli ei pelkästään mikään ystävänpäivän ihanuus. S-etukortilla hinta 19,90e ja brunssin hintaan kuuluu lasillinen kuohuvaa ja jälkiruoka. 

Tämä brunssi on pakko käydä kokemassa uudelleen ja eri herkuilla. Ystävänpäivän brunssi oli aivan mielettömän herkullinen. Järjettömän hyvä leipä, jossa oli ymmärtääkseni grillattua munakoisoa,  lisäksi lohkoperunoita chilidipillä,  katkarapuja, lohta ym. Jälkkärinä mm. kinuskimunkkeja dipattuna kinuskikastikkeessa.


*Brunssipöytään katetaan lämmintä Comte-juustoleipää, Calabro-salamia, kylmäsavulohta, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, pikkukurkkuja, lohkoperunoita piri-pirimajoneesilla,

mansikka-avocadosalaattia sekä kinuskimunkkeja, pähkinäsuklaata ja vadelmia.

Kukat tilaisuuteen oli taikonut Fab Floral Riia K, eikö olekin Riian kukat jotain ihan mieletöntä. Alla olevassa kuvassa aivan ihana ja kaunis Ann-Mari Secret Wardrobe blogista.  Vielä alempana ihana Riia kukat sylissä isossa kahvikupissa. 

Sitten on vinkattava kaikille kookosta rakastaville, että Originsin uutuus Glow-Go-Nuts kasvonaamio on aivan superihana. Kosteuttaa ja heleyttää ja kyllä kelpaa ja jaksaa pitää naamiota se 10-20-minuuttia kasvoilla, koska aito kookoksen tuoksu tässä naamiossa on vaan niin ihana. 
Vallan näin ihastuttavan kukkaisissa tunnelmissa harvemmin tulee liihoteltua, mutta kukkameressä eittämättä mielikin energisoituu. Kukissa on lumovoimaa. Kiitos VENN viinibaarille ja Garnierille upeista kutsuista. 

Viime viikkoon mahtui näiden tapahtumien ja ystävätreffien lisäksi huikea penkkariajelu. Pääsin kuskin viereen kuvaamaan penkkariajelua, oli mahtavaa ja oi nuoruus ja se elämä edessäpäin. 

Ohessa hehe vielä kolmen leffan trailerit, jotka kävin katsomassa, jos joku vaikka jostain näistä siellä ruudun toisella puolella innostuu. 

Nyt kysynkin, mikä on lempikukka, mikä on lempituote Garnierilta ja mikä on lempiherkku brunssilla, saa olla suolainen tai makea, ihan mitä vaan.


Ja kirja-arvonnassa arpa suosi tällä kertaa Saria ja Sari laita viestiä osoitteeseen [email protected], niin sovitaan kirjojen postittamisesta. 


Kiitti kirjavinkistä, aihe kiinnostaa tällä hetkellä erittäin paljon ja olin jo silloin taannoin unelmaristeilyllä Tukholmassa niin innoissani siitä ravintolavierailusta <3 Pitää heti mennä instaan seurailemaan Carper Collins Nordic Suomea ja jos arpaonni suosisi olisin onnellin ja jos ei niin pitää ehdottomasti hankkia kirja itselle 🙂 Ihanaa sunnuntaita <3

Suloista ja kukkaisaa viikon jatkoa. <3







28 thoughts on “Viime viikon kohokohdat yhtä kukkamerta ja kirja-arvonnan voittaja!”

  • Mulla on niin monta kukkasuosikkia. Kevään lapsena tykkään narsisseista ja tulppaaneista, mutta ruusut on ihania myös. Kuitenkin jos pelkästään ulkonäköä kukasta katson, niin sitten se taitaa olla pioni.
    Huh olipas kukkainen kommenttikin 😀
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia ❤️

  • Ihanat kuvat ja niin kivoja tuotteita! Leffailu on kyllä mukavaa, tuon pikku naisia olen lukenut kirjana ja pidin siitä kovasti. Onnea voittajalle ja Leppoisaa loppu viikkoa♥

  • Ihanan värikäs hyvänmielen postaus näin sateiseen perjantaihin <3
    Onpa upeasti stailattu kosmetiikkatapahtuma Yes Yes Yes -ravintolassa, jäivät kuule purkit mieleen ihan eri tavalla Venn oli kyllä hieno elämys brunsseineen, sovittiin kaverin kanssa jos sinne treffit ja tuo on brunssi maistuu uudestaankin, tosi onnistunut elämys! Itse tykkään enemmän suolaisista herkuista, kaikki kalat ja katkikset parhaita! Ihanaa viikonlopun odotusta – me lähdemme uhmaamaan sadetta Lohjan Jääkarusellikarnevaaleille, ainakin kuulemma hyvää thairuokaa siellä tarjolla, hihii!

    • No eikö vaan, niin kauniisti rakennettu vihannes-ja kukkatori ja tuotteet siellä keskellä. <3

      Oihoi thairuoka maistuu aina, ihanaa sunnuntaita Heli. <3

  • Oih, miten ihania kukkakuvia ja mikä brunssi! Yhtä kukkaa on hirveän vaikea nimetä. Pidän niin monista ja kukkaihastukset menevät vähän vuodenaikojen mukaan. Keväällä tulppaanit, seuraavaksi pionit, valkovuokot, jaloleinikit, ruusut, syreenit, kielot, hyasintit, amarylliset… Rakastan kukkia ja meillä on aina kotona maljakossa tuoreita kukkia. Myös parvekkeella on kesällä paljon kukkia.

    Tuo Vennin brunssi täytyy käydä kokeilemassa. Brunssilla olen aika kaikkiruokainen mutta munakkaat ovat minun heikkouteni ehkä.

    Pikku Naiset – siis sen aiemmin leffan olen nähnyt kahdesti ja kirjan lukenut kymmeniä kertoja. Uutta elokuvaa en ole vielä ehtinyt mennä katsomaan mutta "must to see"- listalla.

    Kivaa perjantaita Tiia <3

    • Sama juttu, rakastan kaikkia kukkia kyllä, mutta jos yksi pitäisi valita, se olisi ehkä kielo. <3

      Munakkaat niin hyviä ja lämmin suositus brunssille. <3

      Sama juttu ja ei kannata tätä uutta leffaa verrata aiempaan, molemmat hyviä.

      Ihanaa sunnuntaita Marjo. <3

  • Pikku Naiset -leffaan (siihen aikaisempaan) liittyy ihana muisto; katsoin sen äitini kanssa joskus hamassa teini-iässä kaksin jouluna. Nelilapsisen perheen esikoisena sellainen oli hyvin harvinaista. Isä ja pienemmät sisarukset nukkuivat jo, talo oli hiljainen.

    Brunssilla suolainen, ehdottomasti. Pikkumakea ehkä jälkkäriksi, hyvin pieni. Ja hei, ihanat kuvat!

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Niin ihana muisto, kiitos kun kerroit tämän, teillä ollut sykähdyttävä kahdenkeskinen leffahetki. <3 Sydäntä lämmittää ajatuskin. <3

      Suolainen best, mutta makeamaha vaatii aina jotain pientä makeaa.

      Ihanaa sunnuntaita Nelina. <3

  • Oi, miten ihania kukka- ja ruokakuvia. Minun lempikukka on lilja sukunimeni mukaisesti. Mutta tykkään kyllä kaikista kukista, olen niin sanottu kukkaihminen ja ehkä kaiketi myös jo kukkahattutäti.Mukavaa viikonloppua sinulle!

  • Taas sinulla on kuvia, jotka kutkuttavat aisteja.
    Kukkamertasi en lainkaan ihmettele <3
    Jostain syystä ylitse muiden kukkien nousevat keltaiset ruusut ja freesiat, vaikka toki rakastan kaikkia kukkia.
    Pikkunaiset on luettu aikanaan kirjana. Leffaa katsimaan voisin mennä nuoremme kanssa.
    Kala ja äyriäisruuat maistuisivat parhaiten myös brunssilla.
    Onnea Sarille!
    Mahtavaa viikonloppua Tiia!

    • Keltaiset kuvat kyllä niin ihanasti kuvaa kevättä.<3

      Pikku naiset leffa ehdottomasti teinin kanssa, on ihana leffa. <3

      Sama juttu, aina kalaa, äyriäisiä ja omg sushia, hih.

      Ihanaa sunnuntaita Kirsti Kaija. <3

  • Ehtiväinen viikko ollut 🙂 Pioni taitaa olla yksi lemppari, sen kerroksellisuus on niin kaunis <3 Mukavaa viikonloppua, taitaa aika sateista sekä tuulista olla…tänään

    • Niin on, pioni on kertakaikkiaan mielettömän upea ja herkkä samalla.<3 Ihanaa sunnuntaita ja jee tänään on näyttäytynyt aurinko, tosin aika maltilla. 🙂

  • Mitä, mitä <3. Tulin tänne ihailemaan sun ihania kukkakuvia ja kiittämään ihanasta ystävänpäiväetkosta ja mitä mun silmäni näkevätkään, olenko mä tosiaan voittanut ihan täydellisen kirjan, vitsit en voi uskoa onnea <3. Ihanaa <3. Laitan siis viestiä 🙂 Ihanaa lauantaita ja vielä yksi sydän <3

    • Hurjasti onnea kirja-arvonnan voitosta ja niin iloinen, että ilahduttaa. <3 Viesti tulikin perille. <3

      Sydämellistä sunnuntaita Sari. <3

  • Ystävänpäivän brunssi on mielestäni ihana idea. Otimme sen vuosia sitten tavaksi ystäväni kanssa. Emme osta lahjoja vaan annamme toisillemme sen muutaman tunnin laatuaikaa, istumme maittavan brunssin ääressä ja vaihdamme uusimmat kuulumiset.

    • Oi miten kiva idea teillä, ihan mahtavaa! Usein käy erään ystävän kanssa brunssilla, mutta nyt on liian pitkä tauko.

      Suloista sunnuntaita Suvi. <3

  • Kiitos vinkistä, tuo Pikku naisia pitää mennä katsomaan! Kukat oli Vennin tilaisuudessa niin kauniita, että niitä vain kuvasi!! Ruoka oli hyvää ja tuo pikkusuolainen annos-tarjous oli niin mielettömän edullinen, että se pitää käydä kyllä vielä nauttimassa.

    • Uskon, että tykkäät Pikku naisista ja tyttäresi myös. <3 Oli kyllä upea tilaisuus ja oi mitkä herkut ja miten edullinen tuo brunssi on.

      Ihanaa sunnuntaita Minna. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud