Kysytään ja vastataan

Kysytään ja vastataan

Törmäsin Keyword:Love Jonnan blogissa kivaan haasteeseen ja ei kun toteuttamaan. Käykää myös ihmeessä lukemassa Jonnan postaus, se on ihana. <3

1. Millainen oli lapsuudenkotisi? 

Kuten olen blogissa sivunnut, niin olen asunut isovanhempien luona lapsuuden ja sanottakoon, jos mietityttää, että suhde isään on läheinen ja isä on mm. maailman paras isovanhempi vaimonsa kanssa meidän tytöille. 

Olen nyt sen ikäinen, kuin suurinpiirtein isovanhemmat olivat, kun saivat minut huomaansa. Olisi aika huikeaa saada nyt tähän vauva ihan meille asumaan, mutta pakko sanoa, en sanoisi ei, en millään. Vauvakuume se aina vaan jatkuu täällä. 

Oli iso perhe vaikka sisaruksia ei ole. Mummin ja vaarin lapset ovat sekamelskana sekä vanhempiani, että tavallaan sisaruksiani. Sedän kanssa on vain 8 vuoden ikäero. Muistan kyllä tunteneeni pahnan pohjimmaisena välillä pientä ulkopuolisuuden tunnetta, mutta näin varmasti moni iltatähti myöskin tuntee, kun ikäero sisaruksiin on iso. 

Tämä ikäero tosin paikkaantui oman ikääntymisen myötä ja kaikki mummin ja vaarin lapset ovat todella merkityksellisiä ihmisiä elämässäni. 

Lapsuus tuli vietettyä kerrostalossa Töölössä ja kesät mummin ja vaarin kesäpaikalla Sipoossa. Sipoo oli paikkana sinänsä mieletön, että naapurin talon omisti isovaari ja taas seuraavan talon vaarin veli eli aikanaan koko upea niemi oli tuolloin suvun omistuksessa ja siinä oli tilaa missä temmeltää ja seikkailuja missä seikkailla. 

Toisaalta kesät olivat yksinäisiä, olinhan se nuorin ja ystäviä ei naapurissa ollut. Kirjat, radion kuuntelu, pyöräily, soutaminen olivat niitä elämän kohokohtia ja kun sedät ja tädit puolisoineen tulivat mökille. Puhumattakaan kun sain ystäviäni vierailulle mökille. Jatkoaikaa kamujen ja erityisesti vanhimman ystäväni vierailulle anottiin monet kerrat. 

Kauppareissuissakin oli taikaa ja muistan miten ostettiin Monpensier namusia pahvirasiassa tai tikkunekkuja, jotka maistuivat siirapille. On jännä miten suurin osa lapsuudenmuistoista hakeutuu kesämökille. Vaikka taas Töölössä oli ne parhaat ystävät. Ehkä ystävien kanssa oli niin paljon touhua ja mökillä sen verran paljon aikaa, mikä on sitten päässyt painautumaan mieleen.

Mutta muistatteko miten hauskaa oli äänittää kasettimankalla kappaleita, tämä oli mökillä yksi parhaita harrastuksia, silloin kun ulkona oli huono sää. On ihanaa muistella näitä aikoja ja muistoja on paljon, kun niitä oikein ajattelee.

Lapsuuteni oli onnellinen ja tasapainoinen vaikka olinkin hirmuisen ujo ja epävarma lapsi. 

2. Mitä harrastit lapsena?

Kirjoja, kirjoja ja kirjoja. Kaikki ylimääräinen aika meni kirjoihin, monesti myös koulussa välitunneilla istuin käytävällä nokka kirjassa. Mummin ja vaarin kirjahyllyissä riitti luettavaa niin kaupungissa kuin maalla. 

3. Kaunein kukka

Mikään ei voita luonnonkukkakimppua. Kielossa ihanin tuoksu. Kaupasta ostettuna tulppaani.

4. Mikä elementti?

Heh avaruus, no ei vaiskaan vesi vaikka horoskooppi sanoisi tuli. Jos ei ole vettä lähellä, tukehduttaa. Voi johtua siitä, että Töölössä oli meri lähellä ja Sipoossa kasvoin meren äärellä.

Mutta pienikin läntti vettä riittää, olisi kiva katsoa ikkunoista vaikka jotain somaa lammikkoa, mitä vaan, missä olisi vettä. 

Hauskaa muuten, että leijona miehen kanssa meillä molemmilla on tuli elementtinä, jos astrologian kautta tutkiskellaan näitä asioita. 

5. Oletko optimisti vai pessimisti?

Lähinnä realisti, en ole kova haaveilemaan ja mitään en usko ennen kuin on faktaa tiskissä. Toisaalta voin haihatella avaruuden äärettömyyksiin vaikka kuinka. Mutta se ei ole haihattelua vaan pikemminkin tietoon perustuvaa faktaa, me olemme avaruusolentoja avaruudessa, niin totta kai meitä on muitakin ja totta kai sitä uteliaana haluaisi tutustua näihin muihinkin vaikka samalla pelottaa, jos ovatkin hirviöitä. 

On myös ripaus optimismia, uskon aina, että elämä kantaa ja asiat järjestyy. 

6. Oletko aamun-vai illanvirkku?

Ehken kumpaakaan. Aamuisin saan eniten aikaiseksi ja iltaa kohden alkaa lätsähtää. Jo iltapäivästä tehot vähenee. Eli jos siivoan, kirjoitan blogia, käyn jossain, niin mieluiten aamuisin vaikka aamukin on suhteellinen käsite. Mieluiten nukkuisin pitempään, kuin elämä sallii. Illanvirkku en ole pätkääkään, tosin kesä tekee tällekin asialle ihmeitä. Eli kaikki riippuu oikeastaan valosta. 

7. Unelmamatka?

Ääh niin monta, kaikki matkat ovat  vähän niin kuin unelmia. Levottomana jousimiehenä on aina matka mielessä. Mutta jos nyt joku matka olisi oikein unelma, niin varmasti turvallinen avaruuslento ja pitkälle, jo tutkittu kuu, ei tässä lämmitä. 

8. Milloin ostit jotain itsellesi ja mitä se oli?

Omg onko pakko tunnustaa. Viime viikolla Cath Kidstonin alesta nuo kolme mekkoa ostoskoriin… Ehkä tässä mielessä brexit on hyvä asia, jahka siirtymävaihe on ohi. 

9. Lempikaupunkisi kotimaassa?

Merellinen Helsinki ehdottomasti, jossa on tullut asuttua isoin siivu elämästä. Jonne mielelläni palaisin, mutta isot ja tilavat kodit vaikka Töölössä eli tämän kokoiset kodit kuin meillä nyt, niin voi elämän kevät ne hinnat.

Jos Helsingissä jossain haluaisin asua, niin akseli Töölö, Kruunuhaka, Punavuori, Eira, Kamppi, Munkkiniemi, Lauttasaari. Eli ne kulmat missä olen aina asunut ja pyörinyt. Ruoholahtikin oli kiva paikka asua ja monta vuotta sielläkin tuhrasin, mutta rakastan vanhoja kerrostaloja eli siksi nämä valinnat ja tutut kotikulmat. 

10. Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Lapset, puoliso ja sukulaiset ja ystävät, kääks tuli neljäs, haittaako se…. Tähän voisikin vastata näin: ihmiset, eläimet ja koti. 

Tälläistä tällä kertaa ja ei taatusti tullut mitään uutta, paitsi uusille lukijoille. Sitä tässä välillä on tullut pyöriteltyä, että olenko kertonut kaikki asiani blogissa jo, onko enää mitään kerrottavaa. Kyllähän asioita päässä pyörii, mutta niitä kaikkia ei voi tänne laittaa, ei millään. Asiat jotka tällä hetkellä surraa päässä, eivät kuulu blogiin. Heh joskus olisi vapauttavaa vaan antaa palaa kaikki tänne. 

No mutta kaikki bloggaajat ottamaan kivaa haastetta vastaan, jotta pääsemme tutustumaan teihin taas paremmin ja lukijoilta kysyisin vastauksia ihan mihin näihin kysymyksiin vaan, mikä eniten herättää sinussa ajatuksia.

Sydämellistä päivää kaikille. <3



2 thoughts on “Kysytään ja vastataan”

  • 33 kommenttia:

    Laura | @laurantaina4. maaliskuuta 2020 klo 15.50
    Hii, tämä on mielestäni kiintoisa – joskin aika erikoinen/erilainen blogikysely. En ole koskaan törmännyt siihen, että kysyttäisiin niin laaja-alaisesti kuin lapsuudenkodista kukkiin. Mä rakastan kielon tuoksua, mutta ehkä lopulta tykkään pionista ja leinikistä. Viimeksi ostin itselleni pullon viiniä, vissyä, kahvia ja kissoille jauhista. 🙂

    -Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo6. maaliskuuta 2020 klo 10.55
    Hih juu, toisaalta kysymys kuin kysymys. Sama, kielon tuoksu lemppari ja pioni upea. Tykkään kaikista kukista. ❤️

    Ihana kun kerroit ostokset, mukavaa viikonloppua Laura ihana🤗

    Poista
    Vastaa

    Leena Lumi4. maaliskuuta 2020 klo 16.26
    Kiinnostava juttu♥ Minä rakastan lupiineja. Ne kuulemma pitää hävittää Suomesta. Eikö mitään vaarallisempaa löydetty taas vihattavaksi. Aloitin kuupuutarhani valkoisella lupiinilla ja ken siihen koskee….

    Kolme leninkiä: Apua! Toivon mahtuvani vielä korallinpunaiseen ja siihen Marimekon vispipuuron väriseen.

    Et ole tainnut kokea Aurinkolahtea. Merin kymmenen vuotta siellä kyllä kosketti meitäkin. Itku silmässä sieltä lähti, mutta oli aika aloittaa elämä omassa vaaleanpunaisessa kodissa.

    Me olemme R:n kanssa järkyttäviä iltavirkkuja. Noin klo 10 aamulla sitten vasta suklaakahvia ja kauraleipää kera Hesarin sängyssä. Jos olen lukenut tosi myöhään, jätän lapun: Älä herätä ennen klo 11, bitte! Nyt on tämä aika, ennen minäkin joskus nousin jo klo 6, kun piti vieäd esikoista päivähoitoon. Se oli järkyttävää. Joka arki-ilta sammutin valot ennen klo 22.

    Helsinki-kuva on kuin sadusta. Pitää ajaa Meriä taas tänne katsomaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo6. maaliskuuta 2020 klo 11.29
    Lupiinit on upeita, voi harmitus tätäkin.

    Juu oli paha, kun sai 3 leninkiä yhden hinnalla. 😅

    Aurinkolahti on upea, mutta tosiaan ne vanhat kerrostalot ja narisevat lattialaudat. 😍

    Huikeat iltavirkut ihanaa viikonloppua❤️

    Poista
    Vastaa

    marja 50+ eloa ja oloa4. maaliskuuta 2020 klo 17.46
    Paras kysymys oli Kolme elämän kauneinta asiaa. Siis tämä arvomaailma kiinnostaa aina. Ihania mekkoja olet ostanut, niin kesäisiä. Oli kiva tietää taas sinusta ja etenkin lapsuudesta enemmän. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.33
    Kiitos kovasti Marja ja ihanaa viikonloppua sinulle. 💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    Nelina 4. maaliskuuta 2020 klo 17.54
    Tämän taidan ottaa omaan käyttöön. Kiva postaus! Kyllä minä ainakin opin uutta. 😁

    Toinen jouskari täällä nyökyttelee, ainakin matkalle pitäisi päästä. Ja hei, vähäks söpöt mekot!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.34
    Kivaa jos toteutat tämän. 💛

    Hih juu reissu aina mielessä. ❤️Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua Nelina. 💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    Outi Krimou/Outi’s life4. maaliskuuta 2020 klo 19.39
    Laitan tän postausideoihin maustumaan! Taisin kyllä tietää jo kaiken muun paitsi sun ukkelin horoskooppimerkin 🙂
    Oot Tiia ihana kaveri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.35
    Jee ja teitkin tämän. ❤️

    Säpä oot ihana ystävä😘

    Kivaa viikonloppua Outi. 💛

    Poista
    Vastaa

    Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia4. maaliskuuta 2020 klo 20.31
    Kiva postaus. Näin tutustuin sinuun enemmän. Tuota aamu- vai iltavirkkukysymystä mietin. Olen itsekin tehokkaimmillani aamuisin. Iltapäivätorkku. Sitten joskus myös iltavirkku, vaikka yritän iltaa kohti jo himmailla. Ihania mekkoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.36
    Sama juttu, iltaisin pitää hommailla, jotta tulee hyvä uni❤️

    Ihanaa viikonloppua Tarja💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    Mentaalimatkaaja5. maaliskuuta 2020 klo 7.39
    Voi apua! En tiedä miksi, mutta minä kyynelehdin ihan vallattomana tästä tekstistä! Kiitos ja anteeksi! :´D

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.37
    Eipä mitään❤️❤️❤️Kiitos kovasti sulle ja ihanaa viikonloppua. ❤️❤️

    Poista
    Vastaa

    marja-terttu5. maaliskuuta 2020 klo 8.48
    Onpa kiva haaste ja mukavat vastauksesi 🌹
    Ihana sinä ja nuo sun mekot niin ihanan kesääsiä 🍀
    Tiä vaikka ottaasin haasteen föliyhyni 👍

    Ihanaa päivää Sinulle Tiia 💝

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.37
    Ota ihmeessä ihanuus. Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua Marja-Terttu. 💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    Kukkaiselämää5. maaliskuuta 2020 klo 11.30
    Ihana postaus ja kuvat. Nuo lapsuuskuvat ovat aivan ihania. Helsingistä tykkään minäkin. Olen kahdesti asunut Kruununhaassa ja vuoden Santahaminassa. Tuota vihreää Kidstonin mekkoa kuolasin joskus minäkin. Jäi ostamatta, kun mekot eivät oikein sovi minulle. Kivaa torstaita, Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.39
    Kiitos niin paljon Satu. Kruunuhaka on ihana alue ja Santahamina varmasti aivan spessu. ❤️

    Nyt oli vissiin 36e tuo mekko. Mitä oon kuvia nähnyt, niin ihanasti sulle mekot sopii💛

    Ihanaa viikonloppua Satu. ❤️😘❤️

    Poista
    Vastaa

    Kirsti Kaija5. maaliskuuta 2020 klo 13.51
    Kiva haaste, johon olet vastannut ihanien kuvien kera.
    Tällaiset haasteet ovat siitä mukavia, että niitä lukiessa löytää aina jotain uutta sellaisenkin bloggarin elämästä, jonka postauksia on lukenut jo pitempään.
    Minua kiehtoo tuo lapsuutesi perhekuvio, ehkä siksi kun minusta on mummosi lailla tullut äidinkorvike vauvalle yli 50-vuotiaana, tarkemmin sanottuna 56 v.
    Mahtavaa torstaita Tiia!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.40
    Olet kyllä äitien äiti, kuten mumminikin. 💛

    Kiitos kovasti ja ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija. ❤️😘❤️

    Poista
    Vastaa

    Mantelilaakson Susanna5. maaliskuuta 2020 klo 13.58
    Ihana!
    Ja tuo mimosa-mekko...Oi joi!
    Sopisi tänne nyt täydellisesti kun mimosat kukkii keltaisenaan joka puolella!

    Ihanaa päivää sinulle, Tiia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.41
    Kiitos kovasti Susanna ja on kyllä suloinen mekkonen💛

    Ihanaa viikonloppua Susanna💛

    Poista
    Vastaa

    Heli-Hannele - Beach House Kitchen5. maaliskuuta 2020 klo 14.08
    Onpa upean keväinen mekkokavalkadi siellä, todella herttaisen hempeitä sävyjä, nyt tuli ihan kevätfiilis!Todella kiva postausidea, laitanpa muistiin! Helsinki on itselleni jäänyt vähän etäiseksi asunut Kampissa ja sitten Lauttasaaressa, jonka merellisestä fiiliksestä tykkäsin kovasti! harmi kun asunnot ovat niin kalliita, ettei omalla budjetilla olisi saanut kuin pienen kaksion ; ) Oma lapsuuteni oli myös täynnä kirjoja (kuin varmaan koko kirjaston kirjat), lahjaksi sain aina Agatha Christien pokkareita. Minäkin nauhoitin mankalla kaikki Radio mafian Hittimittarin TOP6 kappaleeet sekä Euroviisut kaseteille : ) Jonnet eivät muista näitä, hehe!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.43
    Kiitos kovasti Heli❤️Laru on ihana ja ajattele, jos ollaan asuttu Kampissa samaan aikaan. 😍

    Se se oli, yksi niistä radio-ohjelmista ja olin jo unohtanut koko Radio Mafian, ihanaa kun muistutit. ❤️

    Christiet oli ja on niin hyviä. Ehkei tämän päivän nuoret katsoisi ja lukisi samoja mitä me.

    Ihanaa viikonloppua Heli. 💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    tuulanneli5. maaliskuuta 2020 klo 16.33
    Tämä oli jälleen kiva blogihaaste 🙂 Olen näiden blogihaasteiden friikki!!!
    Lukiessani kivoja vastauksiasi niin aivonystyrät alkoivat heti raksuttamaan vastauksia.
    Pakkohan minun on kopsata tämä blogiin 😉

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ihanuus 🙂

    ps. todella kauniit mekot olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.44
    Ihanaa kuulla ja täälläkin tykätään näistä. 🤗

    Kivaa kun toteutat tämän.

    Kiitos kovasti ihanainen ja sydämellistä viikonloppua. 💛😘💛

    Poista
    Vastaa

    JonnaH.5. maaliskuuta 2020 klo 18.37
    Tosi kiva et teit tän. Tätä lukiessa tajusin, että mä unohdin lapsuuden harratuksista kirjat totaalisesti, ehkä se johtuu siitä, että ne on tänäkin päivänä mun harrastus toisin kuin se uinti ja aerobic. 😀

    Ihanaa iltaa Tiia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.45
    Juu ehkä kirjat niin itsestäänselvyys, ettet tullut ajatelleeksi. Kyllä silloin tuli luettua enemmän kuin nykyään, oli kuin happi jota hengitin.

    Ihanaa viikonloppua Jonna. ❤️❤️❤️

    Poista
    Vastaa

    Marianna5. maaliskuuta 2020 klo 20.28
    Tämä olikin todella kiva haaste ja niin kivat kuvat ja vastaukset sinulle täällä.

    Mekkoja jäin katselemaan pitkäksi aikaa! Kauniita!

    Ehkäpä pitäisi itsekin tehdä tämä hauska haaste, eli ei muuta kuin lapsuutta muistelemaan 🙂

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    Tiia Koivusalo7. maaliskuuta 2020 klo 16.46
    Ihanaa kun tykkäät mekoista, kiitos kovasti. ❤️❤️❤️

    Ehdottomasti haastetta täyttämään. 😍

    Ihanaa viikonloppua Marianna. ❤️💛❤️

    Poista
    Vastaa

    Onneli Winter7. maaliskuuta 2020 klo 16.27
    Näitä on kiva lukea 🙂 Haaste vastaanotettu ja hautuu! Mukavaa naistenpäivä viikonloppua <3

    VastaaPoista

    Onneli Winter7. maaliskuuta 2020 klo 16.27
    Näitä on kiva lukea 🙂 Haaste vastaanotettu ja hautuu! Mukavaa naistenpäivä viikonloppua <3

    VastaaPoista

    Rva Kepponen10. maaliskuuta 2020 klo 0.37
    Oi, kuinka mukava postaus. Taidanpa tehdä tämän haasteen itsekin.

    VastaaPoista

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud