Pollo limonelloa ja Simaa!

Pollo limonelloa ja Simaa!

*Sisältää saatuja kosmetiikkatuotteita: Lumenet ja muutama luomiväripaletti, osa ostettu itse. Nyt en enää parhaimmalla tahdollakaan muista mitkä itse ostettuja ja mitkä saatuja

Mies kävi aikanaan usein Bar 9:ssä lounaalla ja nautti mm. Pollo Limonelloa ja tätä kautta toi vuosia sitten tämän herkullisen reseptin meille kotiin. Netissä näkee monia ohjeita, mutta olemme hieman mukailleet alkuperäistä reseptiä, oikeastaan vain kanan määrän kanssa ja kanafondin tilalla kanaliemikuutio.

Tällä viikolla oli Whatsapp videopuhelu ystävien kanssa ja kaikki kolme voivoteltiin sitä, että mitä hitsiä keksiä taas ruoaksi. Vinkkasin ystäville Pollo Limonellon reseptin ja eivät olleet tätä hittiruokaa aiemmin tehneet, joten ajattelin vinkata reseptistä kenties jo toistamiseen täällä.

Nimittäin tämä kanaherkku on ihan mielettömän hyvää ja saattaa maistua taaperosta vaariin. Alkuperäinen resepti löytynyt joskus Nyt-liitteen sivuilta.

Pollo limonello

700g kanaa suikaleina

50g voita tai öljyä paistamiseen

1 sipuli

Cayennepippuria

2dl kermaa

Yksi kanaliemikuutio vaihtoehtoisesti kanafondia

1/2 rkl kurkumaa laitoin vähän enemmän, jotta sain oikein kauniin keltaisen värin.

3-4 valkosipulinkynttä murskattuna, laitoin 4tl murskattua valkosipulia purkista

1-2 tl raastettua inkivääriä, laitoin 2tl, mutta kukin makunsa mukaan

2rkl sitruunan mehua. Lisäsin hieman lisää valmiin pasta-annoksen päälle

2rkl hunajaa, laitoin hieman enemmän, jotta suolaisuus taittui hieman

2dl maustamatonta jogurttia

Spagettia tai oman maun mukaan mitä pastaa tykkää syödä

Päälle parmesania ja tuoreita yrttejä. Meillä nautitaan korianterin kanssa, mutta basilikasta tai persiljasta tykkäävät voivat laittaa niitä eli taas kukin makunsa mukaan.

Ruskista kanat, lisää joukkoon sipulit ja ripaus cayennepippuria ja kuullota.

Lisää kerma ja kanaliemikuutio anna hetken keittyä

Lisää inkivääri, valkosipuli, puristettu sitruunanmehu, kurkuma ja hunaja. Anna vielä keittyä hetken hiljaisella lämmöllä.

Lisää lopuksi jogurtti ja vielä voi maustaa vaikka suolalla, jos siltä tuntuu tai raikastaa hieman sitruunalla. Omasta mielestäni tämä resepti toimii kuin häkä ja mitään ei tarvitse enää lisätä.

Miten raikas, täyteläinen ja aavistuksen inkiväärin kautta eksoottinen kanakastike, jolle jogurtti antaa lämpöä ja täyteläisyyttä.

Yksi meidän lemppari pastaruoista, lämmin suositus. Ja kuten Samun ilmeestä näette, kerjäys oli eilen vaativa ja kova ja olisi maistunut Samullekin.

Aamurutiini. Nyt on käynyt niin, että olin Lumene Lähde kasvohoitorituaalista niin otettu ja se tuntui hyvältä, että sillä on täällä menty joka aamu. Kylkeen vähän muroja ja mansikoita. Ihana pieni oma aamuhetki.

Vielä yksi vinkki ja toki te, jotka leivotte itse pitaleivät, aina parempi. Mutta Lidlin pitaleivät esimerkiksi menee, mutta ovat vähän pahvia näihin Sun pitaleipiin verrattuna. Pirkankin ovat ihan ok, mutta Sun on omaan makuun onnistunein.

Kävi tässä niin, että mies meni ruokakauppaan ja sanoin, tuo pitaleipiä, fetaa ja punasipulia, että haluan taas nauttia nuoruuden herkkua. Päälle parikymppisenä keksin syödä pitaleipää margariinin, joka ihanasti sulaa kuuman pitaleivän sisuksiin ja fetaa ja punasipulia yhdessä. Tämä yhdistelmä on aivan voittamaton. Tämä oli myös nuoren pienelle budjetille monesti kelpo penninvenyttäjän ruoka.

Oma mies ei ole koskaan näitä maistanut, enkä ole aktiivisesti tarjonnutkaan, tuumien ettei nämä ole mitään miehen ruokaa. Nyt tuli kuitenkin jokin äärimmäinen kiire/nälkätilanne ja kiepautin miehellekin pitaleivän juuri näillä sörsseleillä, joilla olen pitaleipiä nauttinut kohta 30-vuotta. Silloin muuten oli Sam pitaleivät.

Mies oli ihmeissään, että aivan taivaallista herkkua ja lisää näitä ja miksi ei ole koskaan ennen näitä saanut maistaa.

Eli jos kaipaatte välipalaa, niin kokeile vaikka näitä meikäläisen kolkytvuotistaipaleen pitaleipiä. Paahtimeen pitaleipä ja on tärkeää, että pinta on kova, mutta ettei liian kova, ettei tule näkkileipää. Mutta jos on vielä pehmeä, niin on sisältä vielä liian pehmeä myöskin. Eli heti kun pitaleipä pullistuu paahtimessa ja pinta on kova, niin on täydellinen.

Toki pitaleivän uumeniin laitetettavien herkkujen kanssa vain taivas on rajana. Olen tykittänyt sisälle myös chili con carne kastiketta, vähän punasipulia ja fetaa ja omg miten herkullista.

Teimme myös simaa ja ei vielä olla maistettu, mutta näyttää hyvältä ja hiilihapot ovat alkaneet kivasti pulloissa pomppimaan. Kerron vielä myöhemmin onnistuimmeko maun ja hiilihapon määrän suhteen.

Kyseessä oli Instagramin puolella kaupallinen yhteistyö, mutta ajattelin vinkata simasta vielä täällä. Eli Dansukkerin sivuilta löytyy se perinteinen simaresepti, joka löytyy myös Dansukkerin fariinisokeripaketista. Me teimme perinteistä simaa sitruunaisella versiolla ja ihan jännittää minkälaista tulee.

Seuraavana kokeiluun lime&inkiväärisima ja sitten rapsusima.

Eilen oli pakko käydä Tokmannilla ostamassa tyttöjen kännyköihin panssarilasit. Vinkkinä Gigantissa nämä lasit maksaa 30e kpl ja iTapsa veloittaa 20e panssarilasista ja asennuksesta. Tämä Nuuskamuikkunen googlaili ja löysi tyttöjen puhelimiin suojakuoret Tokmannilta kaikkein edullisimmalla hinnalla eli 9,95e kpl.

No kun olin noin ketterästi säästänyt, ajattelin että olen ansainnut Muumimukin, joiden keräilyssä ollaan jo ihan jäljessä. Uusimmista mukeista puuttuu vaikka kuinka moni.

Päätin tarttua vihreään vaikka uusin Muumipeikkomuki uupuu myös. Kotona kun tätä Tiuhti&Viuhti mukia ihastelin, tuumin tämä onkin todella kauniin vehreä muki, että miksi olen tätä vieroksunut. Muumit monesti kaunistuu vielä kotona, hypnotisoi ja lumoaa. Diana oli myös kauhean kiinnostunut kuvausrekvisiitaksi laittamastani korianterista. Diana todella tykkää syödä korianteria.

Dianalle on Mikin ulkoilut kova paikka, mutta emme aio päästää Dianaa ulos, ei ainakaan tänä vuonna. Onneksi Miki on niin arkajalka, ettei käy kuin omalla pihalla ja hieman istuu tuossa sohvalla ja tuijottelee, haistelee tai ottaa aurinkoa ja sitten pian sisään. Pyrähdykset ovat hyvin lyhyitä.

Tässä sitä taas tuijotellaan, kun kaveri istuu ikkunan toisella puolella ja miksi en minä saa.

Tyttärelle hankittiin myös meikkipöytä, joka oli jotenkin iso juttu. Toinen oli vielä jokin aika sitten sitä mieltä, ettei koskaan ala meikkaamaan. Sinne on äidin meikit kadonneet jos toisetkin. Hienoa oli, että kokosivat pöydän itse.

Tälläistä tänne. Kun joku kysyy ”mitä kuuluu” vastaan aina ”päivä kerrallaan ja terveinä ollaan.” Näin täällä mennään ja yritetään olla ajattelematta huomista ja löytää jokaisesta päivästä jotain tai paljonkin hyvää.

Hieman ketuttaa tuo kutiseva vyöruusu, joka vaikuttaa yöuniin, mutta toisaalta ihan hanurista nuo yöunet ovat olleet muutenkin. Kaikki läheiset terveinä ja voivat hyvin, siitä voi joka ilta kiittää ja katsoa kaukaisiin tähtiin, jotka tosin nyt tuntuvat olevan erityisen kaukana.

(Vyöruusu on eri asia kuin ruusu)

Ai niin ja pari ohjelmavinkkiä. Netflix elokuva ”Love Wedding Repeat” ja Viaplay:llä sarja Neljät häät ja hautajaiset, herkullista romanttista brittihömppää, juuri sellaista kevyttä, joka saa astetta paremmalla mielelle. Ja kyllä sarja Neljät häät ja hautajaiset mukailee kaiketi jotenkin alkuperäistä hittileffaa ja vieraileepa sarjassa Andie McDowell myös. Kaikille brittihömpän ystäville. <3

Nyt kelpaa, kun on sarjoja ja leffoja, mutta tuleeko ensi vuonna sarja-ja leffakato, kun ei voida näinä aikoina kuvata?

Mitä siellä, mitä teille kuuluu? Mikä on lempi Muumimuki, Muumihahmo ja hyviä pastavinkkejä kaivataan lisää. Sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3



34 thoughts on “Pollo limonelloa ja Simaa!”

  • Ajatukset harhailee. Luin kaiken, mutta nyt en enää muista oikeen mitään. Nuorin tytär sairastanut kuukauden päivät ja vanhin viis päivää. Millon saadaan elää normi elämää. Huoh.
    No Primadonnan hevonen on mun lemppari muki.
    Harmi, kun heräsin näihin niin myöhään. Tuo vihree muki on kaunis.
    Toiveikasta torstaita sinne.

    • Voi sinua rakas Leena, nyt on jo muutenkin niin rankkaa ja tyttäristä siellä kova huoli. Tässä postauksessa ei ollut mitään tärkeää. Kiitos niin paljon että jaksat kommentoida.

      Primadonnan hevonen on ihana muki, yksi ihanimpia kesämukeja.💛💛💛

      Lämmin halaus Leena💛

  • Nuo pitaleivät kuulostavat ihan älyttömän herkullisilta.
    Voi pikku Dianaa kun ei ulos pääse. Mitenkähän saatte hänet pysymään sisällä?
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle Tiia<3

    • Suosittelen kovasti noita pitaleipiä<3 En tiedä miten saadaan pysymään kesällä, kun normisti pidetään ovia auki, tulee aika show kyllä, mutta toinen on vielä ihan liian pieni.

      Sydämellistä viikonloppua Kristiina. <3

  • Aivan ihanan valoisa postaus Tiia. Täälläkin eletään päivä kerrallaan, pienistä hetkistä iloiten ja kiittäen. Rutiinit on kohdillaan. Käydään silloin tällöin kaupassa naapurille ja itselle. Mietin, voisiko tuota pastaa tehdä kasvisversiona? Voisi vaikka tehdä sitä kuuluisaa avokadopastaa, avokadot kanan tilalle, nuo mausteet on niin nam. Leppoisaa loppuviikkoa sinulle!

    • Voisi tehdä vaikka vihannesten kanssa? Luulen, että tuo avokado, jos leviää kastikkeeseen saattaisi pehmeydessään miedontaa makua, mutta toisaalta voisi toimiakin, kannattaa kokeilla. <3

      Kiitos niin paljon Marja ja sydämellistä viikonloppua. <3

  • Pollo Limonello Bar 9 = ihan täykkyä! Ja syönyt x 10 krt ja tehnyt tuota herkkua monta kertaa silloiselle poikaystävälle, harmi kun nyt ei ole ketään maisemissa 😀
    Muisk!

    • Arvaa mitä, itse en ole ikinä käynyt Bar 9:ssä syömässä vaikka oli toinenkin joku thaikkuannos, jota mies kehui maasta taivaisiin. Pitänee vielä jonain päivänä mennä, niin stadin ytimessä kun on. <3

      Sieltä se tulee vielä kulman takaa se joku, joka nytkin odottaa siellä itseään saapuvaksi ja se on sitten poks ja sitten voitte syödä Pollo Limonelloa koko sydämen kyllyydestä yhdessä. Näin käy, vannon. <3

      Pus Taru viikonloppuun. <3

    • Saa panssarilaseja, mutta en nähnyt näihin uusimpiin malleihin vaikka Huaweinkin löytyy, Mutta netistäkin voi tilata, näin jossain 8,95e. 🙂

      Kivaa viikonloppua Tuuli. <3

  • Ihania arjen juttuja. Ja ihana Diana. Kyllä on kummallista, että toinen vain pääsee ulos. Tosin ymmärrän, ettei päästetä. En minäkään päästäisi.

    En ole muuten ikinä maistanut Pollo limonelloa. Pitäisi kokeilla joku päivä tuota reseptiä. Tuntuu, että sitä syö liian yksitoikkoista ruokaa.

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tiia <3

    • Juu ei pääse ja pakko myöntää, että miten voin ikinä päästää, en tiedä….

      Suosittelen ja niin helppo ruoka tehdä ja on pala taivasta. Sitten kun maistaa, niin tietää. <3

      Ihanaa viikonloppua Mannilainen. <3

  • Ihania kuvia! Luin aiemmin sun simapostausta, jätin kesken ja otin puhelun äidilleni. Kyllä, meidän äiti tekee simat ja minä munkit. Tehdään vaihdot taas auton takakontin kautta 🙂
    Lempparit Muumi mukeista onkin vaikeaa valita. Minähän en kerää kaikki mukeja, vaan sellaisia minusta kauniin värisiä 🙂 Jos ihan pakko on vain yksi valita niin se taitaisi olla punaisella pohjalla Pikku Myy 🙂 vaikka kyllä tuo synttärilahjaksi saatu ystävyys kupponenkin on todella kaunis!
    Ihanaa iltaa Tiia <3

    • Oi ihana äiti siellä ja tänä vappuna aion kyllä tehdä munkkeja. Nyt tekee mieli tehdä kaikkea sellaista, mitä normisti ei ole hotsittanut.

      Punainen Pikku- Myy on ihana, odotin täydellisen punaista mukia vuosia ja vihdoin siinä se on.

      Ystävyys on yksi kauneimpia. <3

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

  • Toivottavasti se vyöruusu pian helpottaa. Mulla kesti noin kuukauden.

    Pitääpä kokeilla yksinkertaista pitatäytettäsi. Tykkään sipulista, joten voisi olla ihan hyvä. Simaa olen tehnyt viimeksi vuosia sitten ja sitä voisi tänä vuonna kokeillakin. Olisi lapsillekin jännittävä makuelämys. Kerran olen saanut simapullon räjähtämään ja siitä jäi jonkinlainen kammo koko hommaan. Taisi mennä hiivat yhteen pulloon…

    Hiljaista ja rauhallista on. Ympäristössä olen havaitsevinani taisteluväsymystä. Joku miehen kaveri jo teki paluuta töihin, lähti kiertämään collegojen luona. Hän on vähän isompi pomo, joten siihen on mahdollisuus. Alue on kai aika laaja, joten saa autoilla. Sitten vielä ihmetellään miksi miehet sairastavat enemmän.

    Hyvää vointia sinulle ja perheellesi!

    • Kiitos ja toivottavasti, vielä kummittelee vyöruusu tuossa ja nyt kun mietin, niin on yrittänyt puskea pintaan jo pitkään ja ollut tälläistä lievänä ja nyt posahti päälle.

      Suosittelen yksinkertaista pitahommelia, joskus yksinkertaiset jutut on ihan parhaita. <3

      Voi itku ja juuri miehelle eilen sanoin, kauankohan ihmiset jaksaa, milloin repeää maailma liitoksista ja vasta tätä on jatkunut todella vähän aikaa, jos oikein mietitään.

      Kovasti tsemppiä sinne ja voikaa hyvin. <3

  • Ikinä en ole tehnyt simaa, kotikaljaa kyllä ja vain. En taida tänäkään vappuna tehdä, mutta ensi vapulle voisin ottaa haasteeksi! Munkit teen kyllä sentäs itse, reikäiset että hilloiset. Ilmapallot ja serpentiinit on jo asenettu ja peruukit ja kostyymit esillä ja toisinaan päässäkin. Sanotaan että joulu ei ole päivämäärä, vaan mielentila. Sama pätee minulla myös vappuun. Vappu on ilon aikaa! <3

    • Jee ja olen tehnyt 13 vuotiaana hehe munkkeja ja nyt päätin ihan jo tämän siman teon kunniaksi, että tänä vappuna tehdään munkkeja myöskin.

      Oot ihana, saat aina hyvälle tuulelle, syvät mietteesi saa pohtimaan, rakastan tyyliäsi kirjoittaa. <3 Näinpä juuri, mielentila, meikäläisellä taitaa olla vähän joulu ympäri vuoden.

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Hyvältä näyttää sima👍Meillä myös pullotettu ja samalla ohjeella valmistin,kuten ennenkin.Joskus olen korvannut sitruunan puolukalla , mutta vappusima on aina tehty luomusitruunoista, niin on voinut käyttää myös kuoren keltaisen osan. Puolukkasima on muuten aika ihanan väristä🍹 Täällä on viimeaikoina nautiskeltu kevään tulon seuraamisesta ,pihapuuhastelusta ja pihakahvittelusta 🐝🌱 (ja pullattelusta ym.leipomuksista🙄) Niistä muutamasta muumimukista,jotka meillä on,tykkään eniten ”Hemulista”.Kiva pohjaväri ja aihekin liippaa läheltä 💚. Aurinkoista loppuviikkoa Tiia💕

    • Oi puolukasta tulee niin kaunista simaa. <3
      Pullattelu ja leipominen kuulostaa mielettömän hyvältä, nam ja pihakahvit. Ulkona kahvi maistuu aina paremmalta, kuten kaikki ruoka. <3

      Oma ihan lemppari myös on Hemuli, siinä on sitä jotain, väri vaikka lila ei ole edes lempiväri, mutta siinä mukissa on ja ne pienet öttiäiset. <3

      Ihanaa viikonloppua Pipsamuori. <3

  • Nam, kuulostaa herkulta. Sun pitää alkaa kuvata nää sun kokkailut youtubeen. 🙂

    Täällä menee ihan hyvin. Eilen illalla töissä, missä on kieltämättä hyvin erikoinen fiilis. Kotona melkein unohdan koko jutun, mut heti kun lähtee ulos, niin sellainen ai niin -fiilis. Paljon tulee myös ajatuksissa varsinkin eilen töissä mietittyä, että mitäs mä tein viime vuonna tähän aikaan, kun maailma oli eri.

    Ihanaa viikonloppua Tiia. <3

    • Totta, vitsi kun jaksais, mutta pitää ehkä taas kunnostautua tuon tuben kanssa. 🙂

      Totta, tavallaan kotona unohtuu päiväksi, tosin illalle olen jo ihan möhkäleenä, ei toimi tämä, ettei saa ihmiskontakteja vaikka erakko olen, niin en näin erakko.

      Sydämellistä viikonloppua Jonna. <3

    • Jee kiitos vinkistä ja tätä tehdään varmasti! Meillä kaikki rakastaa lohta. <3

      Tämäkin kommentointi asia selvisi, mutta voisi tehdä vähän yksinkertaisemmaksi eli mahtavaa, kun sanoit. <3

      Pus Iina viikonloppuun. <3

    • Se on kyllä aivan mieletön muki, tykkään kun hahmot on pienempiä näissä mukeissa.

      Ihanaa viikonloppua Suvi. <3

  • Onpa ihanan näkönen tuo uusi Muumimuki ja värit niin upeat ja nuo sun simat ♥saa kyllä veden kielelle. Kovin monta Muumimukia en omista, ku oon maalannu niin monet mukit omilla kuvilla.
    Harmi tuo vyöruusu, eikö siihen ole mitään lääkettä, joka helepottaisi?

    Täälä elämä sujuu niinku ennenki ☺ Karanteenis ollahan, mutta joka päivä täytyy tehrä se normi pyörälenkki, jottei ihan jämähdä mumma paikoilleen, myös päivää kerralla ja odotetahan koska taas normaali elämä palaa raiteilleen ☺

    Aurinkoista viikonloppua Tiia ♥♥♥

    • Tämä on kyllä ihana muki ja oli pakko hankkia, kun mietin, että tämä on kauan sitten ilmestynein niistä mitä en ole vielä hankkinut, jos vaikka lopetetaan.

      Olisi tähän jotain apteekista ostettavaa liuotetta ja lääkkeitäkin on, mutta ne olisi pitänyt ottaa 3vrk sisällä tai sitten toki kipulääkkkeitä voi ottaa, mutta ei ole kipuja onneksi.

      Näen sieluni silmin sinut pyöräilemässä, ihanaa viikonloppua ja pyöräilylenkkejä Marja-Terttu. <3

  • Ihan mielettömän ihania kuvia ja asioita taas postaus pullollaan <3
    Ja nuo teidän kaikki karvakamut, ne on niin mainioita ja hih osaan kuvitella mikä ralli siitä sitten syntyy kun Di pääsee ulkoilemaan 🙂
    Kiitos tuosta ruokaohjeesta, ne on aina tervetulleita ja hei sima, vitsi en ole laittanut sitä vielä, ehtisiköhän sitä vielä saada vapuksi, jos nyt laittaisi tulille.

    Tuo muumimuki on kaunis, meillä Inka kerää niitä ja heilläkin jo komea kokoelma muumieja.
    Mä jäin kuolaamaan noita meikkejä, vitsi mitä paletteja <3

    Ihanaa perjantai-iltaa ihanuus <3

    • Ihana Souliina, kiitos niin paljon. <3 Ihana Inka. <3

      Juu ja nuo paletit on kaikki meidän pian 16 vuotiaan. <3

      Pus viikonloppuun ihanuus. <3

  • Siis vitsi, jaksat laittaa simaa? Pitäisi varmaan itsekin, mulla vaan on ongemla sen siman kanssa – mä juon sen kaiken 😀 Ja kasa sokeria juotuna ei ehkä ole se paras idea ikinä. Itsehillintä nolla 😀 Vaikka toisaalta olisi sitä aikaa tässä, saa nähdä josko vielä innostun.

    Muuten menee työntäyteisesti. Ei saisi valittaa, enkä toki valita, monella tilanne on Todella Erilainen, mutta aidosti aika ajoin melkein harmittaa kun ei tänne blogeihin meinaa ehtiä kuikuilemaan ja rentoutumaan.

    Ihanaa viikonloppua Tiia sulle ja koko perheelle <3

    • Simaan tulee kyllä paljon sokeria, mutta kerrankos sitä. Loppujen lopuksi, kun miehen kanssa yhdessä tehtiin, oli kivaa tekemistä ja ajateltiin tehdä taas uudelleen. <3

      Aina saa valittaa, olen sitä mieltä, että jokaisen kulma on omanlaisensa ja jokaisella on oikeus tunteisiinsa. <3 Joten anna mennä ja toivon, että kiireet hellittää.

      Sydämellistä viikonloppua Satu teidän perheelle. <3

  • Pollo limonello on minulle ennestään tuntematon ruokalaji. Syömme harvoin lihaa, mutta seuraavalla kerralla tuota voisi kokeilla. Kiitos vinkistä Tiia.
    Toivottavasti vyöruusu tokenee pian.
    Ei ihme, että Dianaa harmittaa, kun toinen ulkoilee ja hän saa tyytyä katselemaan ruudun takaa. Hyvä maku hänellä, kun tykkää korianterista.
    Kiva lisä kokoelmiisi tuo uusi muki.
    Yleensä kokkaan omasta päästä ja samastakin sapuskasta tulee joka kerta erilaista, siksi en valitettavasti pysty jakamaan yhden yhtäkään pastareseptiä, vaikka erilaisia pastaruokia syötiin paljonkin, kun lapset olivat pieniä.
    Aurinkoista viikonloppua <3

    • Oi kiva, jos saattaa lähteä kokeiluun. <3

      Omasta päästä tuleekin kehitettyä vallan parhaat reseptit.

      Sydämellistä tiistaita Kirsti Kaija. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud