Tapaus Lidlin kengät ja vähän muutakin

Tapaus Lidlin kengät ja vähän muutakin

Moni on varmaan bongannut juttua somesta ja iltapäivälehdistä ja alunperin aprillipilasta syntyneistä Lidlin sporttikengistä. Sanottakoon heti alkuun, että itse tykkään kyseisistä lenkkareista, jo ehkä tämän postauksen värimaailman perusteella voisi todeta, että siinä on värit omaan makuun. Olisin myös saattanut ostaa kyseiset kengät, jos ne olisi osunut kohdalle ruokaostoksilla käydessä.

Ymmärrän myös etteivät kengät ole kaikkien makuun ja makuja on monenlaisia. Makuasiat kaikille suotakoon.

Moni on kehunut Lidlin sporttivaatteita laadukkaiksi ja niitä ostetaan paljon. Miksi nämä kengät olisivat sporttilinjastosta mitään poikkeavaa?

Onko mahdollista ostaa eettisesti valmistettuja kenkiä 15eurolla, ei varmaankaan, mutta uskon myös, että harva voi tässä yhteiskunnassa olla täydellisen eettinen ellei sitten asu omavaraistaloudessa ja valmista ja tee kaiken itse.

Olisiko ostotapahtuma Lidlin puolesta voitu suunnitella paremmin, etteivät ihmiset uhmaten koronaa olisi lähteneet kauhomaan laareista näitä kenkiä, varmaan olisi. En tosin tiedä osasiko Lidl ennakoida tälläistä ryntäystä, etteivät ihmiset piitanneet vallitsevasta tilanteesta ja turvavälit unohtuivat? Kumpi tässä on syypää, jos syyllisiä haetaan, muna vai kana? Uskon myös, että moni on oman kenkäparinsa ostanut turvavälin kanssa, mutta iltapäivälehtien pitää saada klikkiotsikoita. Mikä on lopullinen totuus, en tiedä, koska en ole ollut paikalla, joten tähän en voi ottaa kantaa.

Syyllisiä en halua hakea, enkä ketään soimata. Kuten kirjoitin, olisin nämä itsekin varmaan hankkinut, jos olisin osunut paikalle. Olisi kuitenkin hyvä huomioida, että hyvin pitkälle näiden lenkkareiden hankinta on teinien ilmiö ja varmasti moni muistaa omasta teini-iästään, miten jostain asiasta syntyy niin iso ilmiö, että jotain on vaan saatava, koska muillakin. Tässä on siis teinien vanhemmat ja nuoret aikuiset aika pitkälle olleet ostavana enemmistönä vaikka tosiaan itsekin nämä poikkeuksena tilastoista olisin hankkinut, jos olisin osunut paikalle.

Entäs sitten trokarit. Nyt näitä kenkiä myydään hirmuiseen hintaan Tori.fi ja muilla vastaavilla sivuilla. Ok ihmisen ahneus ei lakkaa hämmästyttämästä, mutta aina on ollut ihmisiä, jotka ovat nähneet busineksen siellä missä ajan ilmiö on.

Vastaavaa on käynyt itsellekin. Tietämättömänä nuorena olen myynyt sukulaisilta saamiani design juttuja pilkkahintaan kirpparilla ja nähnyt seuraavaksi, miten niitä myydään kovaan hintaan miltei naapuripöydässä. Mikä fiilis tästä itselleni jäi, ensi kerralla tiedän paremmin ja tutustun esineisiin paremmin, joita olen myymässä. Syytin itseäni, en tilanteen hyväksikäyttäjää.

Haluaisinko olla tilanteen hyväksikäyttäjä, en välttämättä, mutta varmasti monessa meissä asuu henkilö, joka jos näkee tilaisuuden, myös ottaa sen. Eli en voi vannoa, etten ikinä itse toimisi noin, näkisin vaikka Muumi mukeja edullisesti alelaarissa ja ostaisin muutaman ja möisin voitolla vaikka huutonetissä. Hyvin saattaisin tehdä noin, jos jaksaisin nähdä vaivaa.

Mietin myös, että ehkä nämä trokarit ovat koronan uhreja tai muuten työttömiä tai rahan puutteessa ja yrittävät saada voita leivän päälle. Mikä olen heitäkään arvostelemaan, kun en asian taustoista mitään tiedä.

Toki tuollainen räikeys, että myydään 500:lla eurolla 15 euron kenkiä pistää silmään ja vaikuttaa omissa silmissäkin härskiltä. Mutta lähtisinkö haukkumaan tai arvostelemaan kyseisiä henkilöitä ja juurikin siitä syystä, että kukaan ei tiedä näiden ihmisten taustoista tai vaikka hädästä mitään.

Se mistä eilen ilalla kuitenkin mieleni pahoitin, oli iltapäivälehtien kaksinaismoraali. Ensin vouhotetaan ilmiönä näistä kengistä ja tästä tapauksesta ja tämän jälkeen ammutaan alas.

Mutta toinen mistä mieleni pahoitin vielä enemmän, ovat ihmiset, jotka haukkuvat kenkien ostajia moninaisilla sanankäänteillä ja miten kengät ovat rumat, hirveät, miten niiden ostajat ovat tyhmiä jne. jne.

Ymmärrättehän aikuiset ihmiset, että tälläinen arvosteleminen on yksinkertaisesti kiusaamista, ei mitään muuta. Etenkin vielä ottaen huomioon, että kengistä suurin osa on päätynyt teinien jalkaan eli vanhemmat ovat käyneet näitä hankkimassa lapsilleen, te kiusaatte ja arvostelette näitä teinejä eli lapsia.

Kiusaaminen ei ole koskaan ok ja vaikka se tapahtuisi koronan varjolla, nauretaan ihmisille, jotka ovat kauhoneet kenkiä uhmaten säädöksiä, se on jotenkin vielä vähemmän ok, sillä tällä yritetään vain nostaa omaa statusta, minä olen toista parempi ihminen, koska pidän turvavälit. Korona on saanut aikaan kahtiajaottelua, pahuutta ja toki myös hyviä ilmiöitä. Monista ihmisistä on tullut osa kyttäysyhteiskuntaa, valvova silmä, se joka käräyttää naapurin.

Oli kengät rumat, epäeettiset ja koronaa uhmaten hankitut, vieläkin rumempaa on aina ja yksiselitteisesti kiusaaminen ja muiden haukkuminen ja arvosteleminen ja oman hännän nostaminen.

Tämä oli oma pointtini ja muihin osa-alueisiin en osaa faktasti ottaa kantaa, koska en varmuudella tiedä. Tiedän vain, että olen niin väsynyt netissä huutelijoihin ja kiusaajiin ja korona on nostanut tätä piirrettä vielä enemmän esiin.

Mitä tässä kohta uskaltaa tehdä, mitä uskaltaa ostaa, mistä uskaltaa iloita, kun saa haukut päälle, aina on joukko arvostelemassa. Koronan aikaan ei saisi olla iloinen, koska monella on asiat huonosti. Ei saisi olla surullinen, koska monilla on asiat vielä huonommin.

Ei saisi ostaa isoilta yrityksiltä, koska tulisi tukea pienyrittäjää. Jos kaikki lakkaisivat ostamasta isoilta yrityksiltä, kuinka moni suomalainen sitten menettäisi työpaikkansa?

Pienyrittäjiltä ostaminen on hyvä arvo ja jotain mitä ehdottomasti kannattaa tukea, mutta ei se välttämättä sädekehää anna, se siltikin voi raadollisimmillaan olla vain tapa harjoittaa shoppailunhimoa. Tälläkään en tarkoita kaikkia, on ollut hienoa nähdä somessa, miten ihmiset ostavat pienyrittäjiltä ja tukevat näin yrityksiä. Tulisi kuitenkin muistaa, ettei kaikilla ole varaa ostaa pienyrittäjiltä, hintojen ollessa esimerkiksi sitä Lidliä huomattavasti kalliimmat. Mutta jos on mahdollisuus antaa kortensa kekoon, se on aivan mahtava asia.

On mahdotonta toimia tässä yhtälössä ja tässä maailmassa täysin oikein, koska elämme jo vääristyneessä yhteiskunnassa, jossa vaikka se pieni palanen siinä eettisessä kengässäkin on saattanut tulla alunperin jonkin riiston kautta. Tai mitäpä minä mistään tiedän.

Uskon vain, että jos muutan metsään, hankin eläimiä, kasvatan oman ruokani, teen lampaiden turkeista omat villavaatteeni, saan kaivosta veden ja olen täysin omavarainen, ilman minkäänlaista kontaktia yhteiskuntaan, tällöin minulla olisi omassa pienessä mielessäni varaa olla ylpeä, hei teen aidosti jotain todella konkreettista tätä maapalloa kohtaan. Tätä ennen ei ole varaa sanoa yhtään mitään tai arvostella toisten ihmisten valintoja, saatikka huudella niistä netistä. Nyt tuolla menee ihmisiä, jotka ovat onnessaan ostanut nämä Lidlin lenkkarit, eivätkä uskalla käyttää niitä, etteivät saa ihmisten vihaa päällensä.

Toivon, että te jotka kengät hankitte, iloitsette lenkkareista ja käytätte ne puhki, silloin nämä edulliset kengätkin ovat saaneet arvoisensa elämän. Näin olisin minä tehnyt, jos olisin laiskuudeltani jaksanut mennä eilen Lidliin, mutta mukavuudenhalu voitti.

Ostin tällä viikolla Finlaysonin Muumilakanat eli tuin suomalaista yritystä ja kaiken kukkuraksi osa rahasta menee Itämeren hyväksi. On mahtavaa voida tehdä valintoja, joilla voi tehdä hyvää, tällä saa shoppailulle extrahyvän mielen ja tällä voi samalla myös kuorruttaa itse shoppailutapahtuman suloisen vaaleanpunaiseksi.

En halua taipua itsepetokseen, olisin hankkinut nämä lakanat varmasti muutenkin, koska ne nyt vaan on omaan silmään hyvää mieltä tuottavat, koska Muumit ja koska värimaailma. Tarvitsimmeko näitä lakanoita, emme tarvinneet, sillä meillä on jo kahdet muumilakanat entuudestaan ja itse asiassa tunnen syyllisyyttä näiden lakanoiden ostamisesta tästä syystä. Pohdin ostopäätöstä monta päivää ja sitten tunne vei voiton järjestä.

Eettisyys omalla kohdalla on aika pitkälle sitä, että pyrkii tekemään hyviä valintoja, yrittää tehdä parhaansa ja ymmärtää oman epätäydellisyytensä ja hyväksyy myös muiden ihmisten epätäydellisyyden. Tämä koskee ihan kaikkea ihmisyydessä tai sanoisinko pikemminkin inhimillisyydessä ja raamatullisin sanoin, kenellä on varaa heittää se ensimmäinen kivi?

On toki helppoa piiloutua maailman taakse, koska maailma nyt vaan on tälläinen, niin se mahdollistaa minunkin olevan vain tälläinen. Miksi tehdä asioille mitään, kun maailma ei tee ja toivo on menetetty.

Myönnän, alitajunta keskustelee monilla äänillä. Mutta kiitän Luojaa tai avaruusoliota, jotka ovat kehittäneet meille omantunnon, sitä kun kuuntelee, se on aika hyvä kompassi.

Tähän loppuun haluaisin lainata Sports Ladyn Instassa bongaamani tekstiin:

”Tarve tuomita toinen ihminen syntyy siitä, ettei vielä uskalla tai osaa nähdä omaa raadollisuuttaan.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: heitä jotka jo tunnistavat omat heikkoutensa, ja heitä, jotka eivät sitä vielä tunnista.

Mitä suurempi on tarve toisen tuomitsemiseen, sitä ohuempi on oma itsetuntemus.”

Olemme kaikki jonkun suuren äärellä tällä hetkellä, mitä jos vedettäisiin yhtä köyttä, toinen toistamme tukien ja vaikka kehuen ja sanoja säästelemättä ilmaisten kauniita sanoja toisesta ihmisestä vaikka itseään ei edes joku asia miellytä. Onko tälläinen toiminta valheellisuutta, en usko, sillä se hyvän kierre mitä hyvien sanojen viljelystä syntyy, on sellainen voima, että se voittaa paljon pahaa.

Kun uskaltaa kehua ja sanoa hyviä sanoja toista kannustaen, vaikka ei edes vaikkapa räikeä kukkamekko miellyttäisi silmää, se että saa toiselle hyvän olon, siitä tulee itsellekin hyvä olo.

Niin ja olenko itse täydellinen tai sortunut arvosteluun, en ole täydellinen ja olen sortunut pienenä ihmisenä arvosteluun notkahtelevina hetkinä, maailman murjoessa, oman pääni sisällä tälläiseen toimintaan, olen vain ihminen. Olen kaikkea muuta kuin täydellinen ja olen monella tapaa vajaa.

On kyse valinnoista, haluaako olla ikävä vai ystävällinen. Negatiivinen ajattelu ennen kaikkea kääntyy itseään vastaan ja luulo, että olisi parempi kuin muut, on ihmisen suurin valhe.

Mitä ajatuksia tämä kaikki herättää. Minkälaisia valintoja arjessa teet? Saitko ostettua Lidlin sporttilenkkarit ja mitä tunteita kengistä, ihmisistä, ostotapahtumasta kaiken keskellä herää nyt?

Kaikkeen muuhun olisi mukava saada mielipiteitä, mutta ei arvostella negatiivisesti ihmisiä, jotka ovat hankkineet itselleen Lidlin värikkäät lenkkarit, sillä miltei 100% väitän, ettei kenelläkään meistä ole varaa arvostella. Ja muutenkin varmaan miltei jokaisen kaapissa lymyilee vastaava ”luuranko”, jos Lidlin sporttikenkiä edes parhaammalla tahdolla voi ”luurangoiksi” kutsua.

Sydämellistä viikonloppua kaikille ja näinä aikoina hyvyyttä tarvitaan paljon ja joustavaa arvostelematonta mieltä. <3



49 thoughts on “Tapaus Lidlin kengät ja vähän muutakin”

  • Kirkkonummi pääsi kartalle Lidlin jutussa, hihii. Minä olen ehkä eniten kauhistunut (ja pettynytkin) siitä, että Lidl järkkäsi tällaisen myyntihittitapahtuman tällaisena aikana, suorastaan vastuutonta kun tietää miten ihmisiltä unohtuvat viimeisetkin turvavälit jotta saavat sen halutun tuotteen! Miksei näitä fanituotteita myyty heidän verkkokaupassa, vai onko sellaista? Nyt sellaisen olisi voinut perustaa ja olisi antanut vastuullisen kuvan itse yrityksestä.

    Korona on kyllä paljastanut ihan hirveitä puolia ihmisistä ja sanojen käyttö on kyllä aika viiltävän roisia, varmastikin on vaikeaa aikaa meille kaikille, mutta räyhääminen ei vie minnekään ja saa vielä apeammaksi mielialan.

    Itse en pidä ollenkaan valheellisesta kehumisesta ja olen silloin täysin hiljaa, jos joku ei miellytä silmää.

    Täällä suljetaan ainakin netin iltapäivälehdet ja lööppiotsikot (niistä tulee vaan surullinen mieli) hetkeksi ja mietitään mikä kiva leffa katsottaisiin tänään..ja vaihdetaan petivaatteet viikonlopun kunniaksi! On muuten kauniit nuo Muumi -lakanat ja minua ilahduttaa kovasti tuo, että osa tuotoista menee Itämeren hyväksi <3
    Leppoisan kaunista viikonlopun odotusta!

    • Tämän tapahtuman olisi varmasti voinut kyllä järjestää toisella tavalla, ennakoiden paremmin, on varmasti hyvä jälkiviisaasti ajatella näin. Olin tietoinen näistä kengistä ennakkoon, enkä osannut kuvitella, minkälainen hitti/happening niistä syntyy, ehkei Lidl osannut myöskään, sillä tuskin he tietentahtoen negatiivistia julkisuutta ovat halunneet. Nyt tuli maksettua oppirahat ja toivottavasti ensi kerralla paremmin. Kuten myös sanottu, ihmisillä on myös vastuu pitää turvavälinsä, olisi jäänyt kengät itsellä ostamatta, jos kenkien saanti olisi olisi perustunut massana kauhomiseen. Luulen, että on ollut molempia, on ollut kauppoja, joissa on ihmiset hienosti pitäneet turvavälit ja sitten on ollut tätä kauhomista.

      Juurikin näin, ihan samaa mieltä, ihmisiä nimitellään ja haukutaan, ei kiva ollenkaan ja mielestäni ne, jotka jakoivat tätä Lidl juttua nauraakseen näille ihmisille ja heidän kustannukselleen, on mielestäni heillä pettänyt arvostelukyky. Toisen kustannuksella ja etenkin julkisesti nauraminen ei vaan ole sopivaa. Kannattaa aina miettiä, mitä jos minä olisinkin naurun kohde.

      Mikä on valheellista kehumista, jos ystäväni on iloinen uudesta mekostaan ja se sopii hänelle ja vaikka mekkoa en itseni päällä näkisikään, ei minulta ole pois kehaista mekkoa ja kasvattaa ihmisen iloa. Se mikä on toisella kiva, nätti ja ihana, ei välttämättä olisi minulle sitä, mutta on mukava kannustaa.

      Se, että mairittelee tarkoitusperien kanssa, ketunhäntä kainalossa, siitä en pidä minäkään, mutta vilpitön hyvän mielen antaminen kauniin sanoin toisen vaikka uudesta vaatteesta, on vain hyvän laittamista kiertoon.

      Niin totta tuo, aluksi ahmin juttuja koronasta, mutta iltaisin ahdisti niin paljon, että nyt on pakko ottaa pieni päivän infoannos missä mennään ja loppupäivä suojella itseään kaikelta. Liikaa informaatiota.

      Samaa mieltä, todella ihana juttu Finlaysonilta nuo Muumilakanat ja osa tuotoista Itämeren hyväksi, kyllä ehdottomasti tästä tuli juurikin se vaaleanpunainen kuorrutus omalle ostostapahtumalle. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Heli. <3

    • Ai niin ja nämä oli myyty verkkokaupassa minuuteissa loppuun, mutta toki tälläinen hittimyynti voisi ensi kerralla olla vain nettikaupassa. Mutta osaako kukaan ennakoida mistä tulee hitti tai mistä ei, tästä vissiin oltiin kyllä tietoisia.

  • Olipas valaiseva postaus ja taas ihanat kuvat. En tunne taustoja iltalehdistä. Mutta tässä tapuksessa näyttää pätevän pelon ilmapiirissä jako ulko- ja sisäryhmään: me moraaliset ja hyvät vs.moraalittomat, huonot ihmiset. Tämä jako meihin ja heihin tuo ikävä kyllä turvallisuuden tunnetta joillekin. Se on puolustusmekanismi. Selviytymiskeino. Ymmärrettävää. Mutta sitä ei tarvitse hyväksyä.

    • Viisaita sanoja Marja ja ihmisen tyyppikäyttäytyminen on aika ilmeistä eli juurikin näin, puolustautusmismekanismi, selviytymiskeino ja ihmisen olisi hyvä ymmärtää omat vaikuttimet käyttäytymiseensä: mistä ne juontaa, miksi haluan pilkata toisten kustannuksella, nauraa ihmisille, mikä on pohjimmainen syy omaan käyttäytymiseen. Tätä kun lähtee tonkimaan ja pääsee maaliin eli asioiden syntypisteeseen, hyvinkin jää ensi kerralla muille nauraminen vähemmälle, ymmärtää, että johtui omasta epävarmuudesta, omista kipupisteistä tai tapahtumista mitä on tapahtunut tai ei salli itselle.

      Sydämellistä viikonloppua Marja. <3

  • Minäkin peräänkuuluttaisin tässä Lidlin ja toki ihmisen omaa järjenkäyttöä,mulle ok että ihmiset ostaa 15 euron lenkkareita mutta nuo ryntäilyt ei ole ok korona aikana,itse olen käynyt kaupassa kerran viikossa mahdollisimman ripeästi ,suosin pikkukauppoja, ja yksin käyn kaupassa ,pidän turvaväliä ja noudatan annettuja ohjeita, kyllähän tarjoukset voi houkuttaa kaikkia mutta melkein arvaa että ryntäyksiä voi tulla jos tulee hyviä tarjouksia, itse en halua koronaa saada koska joudun tekemään töitä riskiryhmään kuuluvien kanssa , kyllä nyt pitäisi ihmisten malttaa menemättä näiden tarjousten perässä,jos kaikki alkaa lipsumaan kohta tautilanne lähtee taas nousuun, hoidetaan vaan nyt välttämättömät käynnit kaupassa ,ulkoillahan saa mielin määrin kunhan pitää turvavälin, kuitenkin korona on tauti joka voi viedä henken ja en minä koe olevani turvassa vaikka olenkin perusterve hyväkuntoinen 34 vuotias nainen, ja toki välittäminen kanssaihmisistä ja hoitohenkilökunnastamme jotka tekee pitkää päivää koronanpotilaiden hoitamisessa, kaikki ollaan jouduttu uhrautumaan ja luopumaan mutta itse ajattelen että asioita saa ja ehtii kunhan kriisi on ohi. Ja sekin että jos ei noudateta ohjeita tännekkin voi tulla ulkonaliikkumiskielto. Ei näitä ohjeita ole huvikseen laadittu.

    Se miten ihmiset elää elämäänsä ja ostaa ei kuulu minulle, mutta toivoisin että näitä korona ohjeita noudatettaisiin ja välitetään kanssaihmisistä. En minäkään ymmärrä sitä etteikö vanhat ihmiset saisi muka ulkoilla tai että ei saisi käydä jäätelöllä jos jonossa on turvavälit , mutta toivon että pidetään nyt sitä fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä.

    Varmasti kaikille voi tulla huteja mutta niistä voi oppia ,myös itse eräs päivä menin kauppaan väsyneenä,menin liian lähelle ajatuksissani kanssaihmistä,huomasin sen itsekkin ja nyt olen koittanut muistaa aina sen turvavälin 😀

    Mutta en minäkään ymmärrä että lenkkareiden hintaan ja ulkonäköön puututaan mutta ei tuollaisia ryntäyksiä saisi nyt tulla, täällä Oulussa oli sama homma. Kalevassa oli siitä juttua. Netistäkin saa halvalla hyviä lenkkareita , tieten tahtoen ei kannattaisi nyt ihmisten lipsua ohjeista,vahinkot ymmärrän .

    Pidetään huoli toisistamme ja paras tapa siihen on nyt välttää turhia kauppakäyntejä(ruokaa toki pitää ostaa), netistä voi tilata ja shoppailla kaupoissa ehtii sitten kriisin jälkeen.

    Ei haukuta eikä syyllistetä mutta lempeästi voi ohjeistaa ,itse teen sen koska välitän että kaikki voisi hyvin. En halua ilkeyttäni ihmisiä ojentaa tästä tai sen takia että olisin jotenkin tiukkapipoinen,tiedän vaan työni puolesta kuinka julma tää sairaus voi olla….

    Hyvää tulevaa Vappua sinulle ja jaksamista korona arjen keskelle. Yhdessä tämä jaksetaan 🙂

    • Olen niin samaa mieltä kaikessa Nina. Toki mietin, että osasiko Lidl ennakoida tätä ryntäystä, että oliko tämä taas sellainen juttu, josta opittiin vasta maksamalla oppirahat. En siis tiedä, mutta tätä ihmettelen ja mietin, koska ei varmasti Lidl halua itselleen huonoa julkisuutta. Ehkä näitä olisi vaan voitu myydä verkkokaupassa, jos olisi osattu ennustaa, että näillä on näin kova menekki. Itsekin tiesin näistä kengistä ja tästä huumasta, silti ajattelin, että niiden hankkiminen olisi ollut ihan tavallinen Lidl käynti.

      Se mistä en pidä, että kengät mentiin kauhomaan siihen kellonaikaan, kun vanhukset voivat käydä aikaisin kaupassa eli nämä olisi voitu laittaa myyntiin vaikka klo 9 vasta.

      Mielestäni tässä on vastuu sekä myyjällä, että ostajalla. Jos olisin mennyt näitä ostamaan ja olisin nähnyt massahyökkäyksen koronasta piittaamatta kenkäpisteellä, nämä olisi jäänyt ostamatta. Luultavasti ihan kaikissa Lidleissä ei ollut tätä massahysteriaa kauhomisena vaan jossain osattiin pitää turvavälit.

      Oli niin tai näin, taas me kaikki kyllä opimme tästä jotain ja varmasti ja toivottavasti Lidl myös.

      Niin ihanasti kirjoitat, että kaikille voi tulla huteja, laitat itsesi likoon siinä, että täydellisiä meistä ei ole kukaan.

      Olen ihan samaa mieltä, että ohjeistaa saa ja voi ja joskus toki voidaan joutua ohjeistamaan vahvallakin kädellä. Mutta se, että ihmiset pilkkaa toisten ostamisia tai miten tyhmiä ostajat on ja miten rumat kengät on, se seikka ei osoita hyvää harkintakykyä. Asiat kun voi esittää niin monella tavalla.

      Mutta se on monille nautinto, se tunne, että on välttynyt itse kyseiseltä tilanteelta ja voi viisastella ja olla muka parempi ihminen, kuin nämä kenkien ostajat, jotka ovat pääasiassa vielä nuoria ihmisiä ja se, että heille nauretaan avoimesti, tässä kohden on harkintakyky pettänyt. Sinun sanoja lainatakseni ” ohjeistaa lempeydellä.” <3

      Kiitos Nina ja sinulle myös ihanaa viikonloppua, vappua ja kaikkea hyvää. <3 Yhdessä olemme vahvoja ja siinä juuri ne rivit tutajaa, jos osoitellaan sormella toisia. <3

  • Hieman kauhistuneena luin eilen ryntäyksistä noiden lenkkareiden perään, ja aika hurjaa lenkkareiden hinrakeinottelu, ei kai kukaan osta niitä .tuollaisilla hinnoilla, ta i jos nuo olivat ainoat erät ever, niin voi olla että niistä tulee keräilykamaa. Täällä tuollainen ei olisi voinut tapahtua kun korona-rajoitukset aika tiukkoja.Mulla in pari vuotta sitten Lidlistö ostetut lenkkarit, jotka ovat olleet yllättävän hyväkestoiset. Ihme tosiaankin että Lidl ei järjestänyt myyntiä eri tavalla, etenkin kun olivat lähettäneet julkimoille niitä lenkkareita, jotka sitten edesauttoivat sitä hysteriaa joka syntyi. Tosi hyvin kirjoitit jutusta ❤
    Ihanat nuo Muumi-lakanat ja teidäb pikku kisu 🐱Kaunista viikonloppua Tiia

    • No kyllä ne ihmiset, joiden elinkeino on trokaus, en sano mitään tai ne hyvävaraiset ihmiset, jotka myyvät näitä kenkiä nyt monella sadalla eurolla, syvä huokaisu. Mutta voin ymmärtää ihmisen, jolla ei ole voita leivän päällä ja nähden tässä mahdollisuuden saada ruokarahaa. Joten on niin vaikea ottaa kantaa, kun ei tiedä näiden trokareidenkaan elämän tilanteesta.

      Minullakin on Lidlin lenkkarit ja on nahkakengätkin ja joitain vaatteita ja ovat olleet todella hyviä ja kestäviä. Ilmeisesti Lidlin sivuilla kerrotaan myös täysin läpinäkyvästi valmistuspaikat, tehtaat ja kaikki tieto.

      Niin totta, tätä olen miettinyt, että osasiko Lidl ennakoida tämän asian, jos osasi, silloin kaikki olisi voitu myydä verkkokaupassa. Tai jollain yksi pari per asiakas tyylillä, yksi asiakas per kerrallaan vaikka tiskin taakse. Vähän samaan tyyliin, kun Lidlissä myytiin joskus ilotulitteita, keinoja kyllä olisi, mutta ehkä tästä nyt maksettiin oppirahat. Ehkei osattu ennakoida, minä en ainakaan osannut, ajattelin, että kyllä nuo kengät saa ostettua, jos jaksaa mennä Lidliin, en jaksanut.

      Se ainoa asia mikä ainakin varmasti meni mönkään oli, että kenkiä pääsi ostamaan aikaisin 7:ltä aamulla, kun on riskiryhmien ostoaika. Kengät olisi voitu laittaa myyntiin vaikka klo 9:00 ja tiskin takaa ja turvavälijonotuksella.

      Kiitos niin paljon Jael ja oikein sydämellistä viikonloppua ja tsemppiä sinne. <3

  • Tiedätkö olen niin samaa mieltä kanssasi. Tämä teksti voisi olla omasta suustani täysin.
    Voin kertoa, että Lidlillä on verkkokauppa jossa myytiin kyseiset lenkkarit varmaan minuutissa loppuun, oma poika jonotti niitä sieltä käsin ja koska jäi ilman, menin itse aamulla Lidliin katsomaan, josko saisin ostettua hänelle kyseiset lenkkarit.
    Olin jonossa n 15 minuuttia ennen kaupan aukeamista ja mistään ryntäyksestä ja kaaoksesta ei todellakaan ollut kyse. Kaikki jonottivat hyvän turvavälin päässä toisistaan ja kun kaupan ovet aukesivat, ei kukaan rynnännyt mihinkään, saatika että joku olisi ollut toisen niskassa kenkiä valitessa. Ensi meni muutama nuorempi kaveri kenkälaarille, nappasi omat kenkäparinsa ja sen jälkeen seuraavat jne. Itse en valitettavasti pojalle saanut näitä kenkiä, koska hänen kokoaan ei ollut saatavilla, mutta ostin yhdet omaa kokoa, koska minusta ne ei ole lainkaan rumat, vaan minä tykkään itse asiassa kovastikin. Niistä tulee minulle mieleen Brasilia ja kesä.

    Se että joku kokee tarpeelliseksi haukkua toisen valintaa rumaksi ja tyhmäksi, kertoo sanojasta kaiken tarpeellisen.
    En muutenkaan ymmärrä minkälainen ihminen kokee tarpeelliseksi haukkua, kiusata ja arvostella tällä tavalla kanssaihmisiä?
    Nyt kyseessä on selkeästi teinien ja nuorten aikuisten juttu, trendi ihan siinä samassa minkä mekin olemme omassa nuoruudessa kokeneet. Ainut ettei silloin varsinkaan aikuiset tulleet kertomaan kuinka typerä olet, tai kuinka rumia sinun valintasi ovat.

    Itse rakastan persoonallisia ihmisiä, sielukkaita, jotka uskaltavat olla omia itseään, sanoilla, käyttäytymisellä kuin pukeutumisellaankin. Tämä paskamyrsky, joka kyseisistä kengistä nousi on omiaan aiheuttamaan hämmennystä juurikin niissä nuorissa. Ja kuten huomataan, tätä myrskyä ei saanut aikaiseksi ne nuoret, vaan valitettavasti ihan aikuiset ihmiset.

    Itse olen kasvattanut omat lapseni niin, että he saavat ilmaista itseään niin kuin heistä itsestään luontevalta tuntuu, eikä ole väärää tapaa esim pukeutua. Eikä esim kiusaaminen, syrjiminen tai toisen väheksyminen ole ikinä oikeutettua.
    Mutta tosiaan niin kuin tuossa kirjoitit, tälläiset ihmiset ovat yleensä hyvin epävarmoja ja heidän itsetuntonsa ei ole tarpeeksi vahva.

    ja siitä Koronasta, sinänsä huvittavaa, että ihmiset ottivat tämän Lidlin tapauksen niin suurennuslasin alle, mutta lenkkipolulla sitä mennään monen ihmisen ryhmissä, istutaan picnikillä ja prismassa kaivellaan tomaatteja kylki kyljessä jne.. omalta kohdaltani todenäköisin tartunta koronalle tulee ihan töissä.

    • Olen lukenut muiltakin, että ostotapahtuma meni rauhallisesti ja turvavälin kanssa, kuten teillä. On varmasti ollut yksittäisiä Lidlejä, joista iltapäivälehdet ovat saaneet otsikkonsa. Harmi, sillä kyllä ihmisillä tässä on myöskin vastuu pitää se turvaväli, eikä vain myymälällä ja osasiko Lidl ennakoida tälläistä kauhomista joissain liikkeissä, luottaen ihmisten arvostelukykyyn.

      Kyllä pahasti on pettänyt arvostelukyky, että pilkataan ja nauretaan toisten valinnoille. Ymmärrän, että tästä turvaväli asiasta ollaan huolissaan, ymmärrän, että tästä trokarihommasta ollaan todella ihmeissään ja sitä pohditaan, mutta siinä kohden, kun nauretaan näille ihmisille ja yritetään saada muitakin nauramaan ja haukutaan kengät hirveiksi eli niiden ostajat ovat tehneet hirveän valinnan, tässä kohden on kyseessä on kiusaaminen. Vielä kun suurin osa kenkien ostajista käyttäjistä on nuoria, tuntuu jotenkin erityisen pahalta nyt tämä pilkka ja nauraminen ja arvostelu.

      Sama juttu ja uskon, että aika moni saattaisi olla persoonallisempi, jos täällä Suomessa uskaltaisi, mutta heti kun erotut joukosta, nauretaan. Lontoossa saat jo muitta mutkitta kävellä menemään minkälaisissa vermeissä vaan. Suomi on kyllä hyvin nurkkakuntainen maa, jossa kaikkea erilaisuutta arvostellaan, jopa ihmisen iloisuutta, sekin ärsyttää. Kaikkien pitäisi olla samasta muotista ja kaiken takanahan on suomalaisen huono itsetunto uskaltaa olla muuta, ja nauraa muille asioista, mitä ei itselleen salli, vaikka salaa jossain sopukoissa haluaisin. Osittain myös kasvatuksen tulosta tämä, mutta onneksi on tulossa uusi uljaampi ja rennompi sukupolvi. .<3

      Jeps paljon olen kaikenlaista muutakin säpinää tässä nähnyt ja vaikka missä ja voin sanoa, ettei täällä Porvoossa kaupan kassajonoissa ole turvaväleistä tietoakaan, että silleen.

      Sydämellistä viikonloppua Souliina ja nauti kengistäsi sydämesi kyllyydestä, ne on ihanan iloiset. <3

  • Kyllähän tämä kohu ihmetytti.
    Miksi kenenkään ihmisen yleensäkään pitää arvostella , haukkua ja kiusata toisia. Luultavasti kuten kirjoititkin, omaa epävrmuuttaan, joka on seurausta heikosta itsetunnosta. Luulisi vain tällaisten viestien lähettämisen saavan ihmisen soimaamaan itseäänkin, mikä nyt ei juuri kohota itsetuntoa.
    Hatunnosto kaikille rohkeille, jotka ovat ylpeästi juuri sellaisia kuin ovat, pukeutuvat kuten mieli tekee, elävät elämäänsä vähät välittämättä tyhmistä kommenteista.
    Joissain Lidleissä tuo lenkkarikauppa sujui kaiketi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, joissain ehkä lipsui. Niitä lipasahduksia kyllä on sattunut muissakin tilanteissa.
    Muumilakanat ovat kauniit ja Diana hurmaava <3
    Ihanaa viikonloppua Tiia!

    • Jos tämän arvostelun käyttäisikin voimavarana hyvään, niin johan tapahtuisi paljon asioita hyvän eteen.

      Uskon, että pääsääntöisesti tuo lenkkareiden osto on mennyt turvavälin kanssa, mutta lehtien on tämäkin pitänyt paisuttaa. Lipsahduksia taatusti on sattunut ja monessa, kumpi on syypää muna vai kana vai mitä jos tästä nyt vaan ollaan entistä viisaampia. <3

      Ihanaa päivän jatkoa Kirsti Kaija ja kiitos kovasti kauniista sanoista. <3

  • Voi apua miten pihalla olen kaikesta 🙈. Vielä paljon enemmän kuin olen kuvitellut olevani, enkä valehtele yhtään, kun sanon, että kyseisiin Lidlin lenkkareihin en ole törmännyt missään yhteydessä. Siis näihin, joista nyt ilmeisesti on noussut kohua syystä tai syyttä, en tiedä siitäkään mitään,. Mutta noin niinkuin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi keskittyä vain ja ainoastaan omiin tekemisiinsä ja jättää muiden kyttääminen/julkinen arvostelu kokonaan ja vapauttaa se aika mieluummin johonkin järkevään tai itselle mieluiseen tekemiseen. Olkoot se sitten vaikka sen oman sädekehän kiillottamista, joka sekin kannattaa mun mielestä tehdä kaikessa hiljaisuudessa / piilossa.

    Ja tähän korona-aikaan liittyen Oman katon alla-Tuula oli jakanut instassa mun mielestä tosi hyvän Aamulehdestä bongaamansa mielipidekirjoituksen, jonka pointti oli, että ”Kärsimys ei ole kilpailu”. Meillä kaikilla on omat vaikeutemme, mutta silti se, ettei joka käänteessä mainitse tiedostavansa sitä, että jollain muulla on asiat vielä huonommin, ei tarkoita sitä, etteikö ajattelisi ja tuntisi myötätuntoa niitä muita kohtaan.

    Voi kunpa tää aika olis jo ohi ja voitaisiin taas keskittyä ihan vaan elämään, eikä kyttäämään turvavälejä tai varomaan jokaista sanankäännettä.

    Hyvää viikonloppua Tiia ja perhe 🧡

    • Autuaan tietämätön ei ole menettänyt mitään. <3

      Kommenttisi jälkeen yritin eilen metsästää tuota Aamulehden juttua, mutta löytämättä, olisin halunnut lukea sen. <3

      Sepä, kyttääminen ja sormella osoittelu ei saa muuta kuin pahan kierteen vallan puikkoihin.

      Oikein sydämellistä sunnuntaita Annukka ja voikaa te hyvin kaikki. <3

  • Töissä Helsingin keskustassa, asuu pääkaupunkiseudulla, aina paheksuttavaa varsinkin jos on hyvätuloinen
    Kulkee julkisilla, ennen hyve, nyt paheksuttavaa, koska voi tartuttaa koronaa
    Lasketteluloma Itävalta, Italia, Levi, nykyään paheksuttavaa
    Kesämökki Uudenmaan ulkopuolella, tulevat tänne tartuttamaan, paheksuttavaa
    Käsketään ulkoilla metsässä, Nuuksio tukossa, paheksutaan
    Hyväosainen, koska voi tehdä etätöitä, paheksuttavaa
    Huono-osainen, koska mies lomautettiin töistä koronan takia, kuka maksaa kalliin asuntolainan, paheksuttavaa
    Onnekas, koska lomautettu mies hoitaa kotikoulua työaikana, paheksuttavaa, koska mies on laitettu kotitöihin
    Jne.

    • Juurikin näin, jos niikseen joku haluaa, et koskaan voi tehdä mitään oikein. Mutta mitäs jos täydelliset katsoisivat peiliin. Kiitos tästä Sanna, tähän ei ole mitään lisättävää.

      Oikein sydämellistä päivän jatkoa sinulle. <3

  • Luulen, että näitä ryntäyksiä on ollut vain muutamissa liikkeissä, mutta lehtien otsikoissa ollaan saatu taas ihmiset näyttämään huonommilta kuin ovatkaan ja yleistetään, että näin on tapahtunut joka Lidl:ssä. Kiva, että Souliina kertoi täällä myös tuosta omasta ostokokemuksestaan!
    Minusta ne lenkkarit ovat kivan kesäiset ja ymmärrän miksi ovat hitti nuorten keskuudessa. Meidän junnulla on niin iso jalka, että ei olisi noita lenkkareita saanut, vaikka olisi halunnut 🙂
    Suomalaisissa elää sellainen jännä ”geeni”, että aina pitää löytää syyllinen kaikkeen ja mielellään se syyllinen on aina joku muu kuin ihminen itse. Välillä asioita vain tapahtuu ilman, että kukaan on syyllinen mihinkään.
    Ihanat Muumilakanat, kivan väriset ja ihana idea, että ostosta osa menee Itämeren pelastamiseen.
    Hyvää pohdintaa koko postaus ja olen täysin kyllä samaa mieltä kanssasi joka asiasta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Näin varmasti juuri onkin, mutta tämäkin juttu on pitänyt rumentaa ja kaikki ne ihmiset, jotka ostivat kengät.

      Tosi kiva, että Souliina kertoi kokemuksestaan ja kertoi sen jo aiemmin puhelimessa mulle, miten hyvin kaikki meni. Samaa luin Einon blogista.

      Se on katsos niin ihanaa tuntea itsensä erinomaiseksi esim. sellaiset ihmiset, jotka eivät näitä lenkkareita muutenkaan olisi ostanut, niin on hyvä olla besserwisser ja nauraa muille. Sanoisin, että ihan liiankin helppoa huudeltavaa ja kiusallista.

      Kiitos niin paljon Outi ja oikein ihanaa päivän jatkoa. <3

  • Olihan noi kengät nyt varsinainen show, mutta kyllä voisin tuollaisia käyttää. Värit ei ehkä oo ihan ominta mua, mutta kengät näyttää juuri sellaisilta kevyiltä joita omat jalkani tarvitsevat. Mutta olen myös muulloinkin kuin korona -aikana sen verran laiska että en jaksa lähteä ostamaan mitään jota pitäisi jonottaa. Heh.

    • Oli juu show ja sai toki ikäviäkin piirteitä, mutta ei kaikilla ja kaikkialla. Sama juttu, kengät jäi juuri tuosta syystä ostamatta. <3

      Ihanaa kevään jatkoa Taru. <3

  • Hyvä kirjoitus, Tiia, kiitos!
    Joudun työni puolesta seuraamaan koronauutisointia ja pakko on myös nämä iltalehtien jutut lukea – joskus ne ovat nopeampia kuin virallinen tiedotus. Mutta varsinaisessa koronauutisoinnissa luotan vain virallisiin kanaviin.
    Keltainen lehdistö tekee juttuja, joita luetaan ja uskotaan kuin kuuta taivaalla – tässäkään Lidl-lenkkarijupakassa ei ole mitään tietoa siitä, että näin olisi tapahtunut kaikissa myymälöissä.
    Lidlin puolelta selvä virhearvio mutta uskon, että tahaton. Ja ryntäilijöiden puolelta myös – innostuksessa vain unohtuivat ne turvavälit. Ihan niin kuin unohtuivat eräässä turkulaisessa Salessakin, kun tonnikalapurkit olivat loppumaisillaan – näin kertoi tyttäreni.
    Tässä kriisiarjessa on kestämistä ihan omassakin elämässä jotta jäisi aikaa muiden arvostelemiseen tai haukkumiseen – sitä en jaksa ymmärtää. Mutta aina on heitä, joiden täytyy omaa pahaa oloaan purkaa muiden arvostelemiseen.
    Sillä, että on ystävällinen ja yrittää käyttäytyä kauniisti muita kohtaan, on iso merkitys ei vain niille muille vain ihan itsellekin. Silloin ei myrkytä omaakaan mieltä ja se on tässä ajassa tärkeää. Se on tärkeää aina, myös normiarjessa.
    Kiitos ja kehuminen eivät maksa mitään – ja antavat paljon paitsi saajalleen myös sille antajalle.
    Sitten se kysymys vastuullisuudesta ja vastuullisesta kuluttamisesta. Itse pyrin siihen. Mutta en onnistu läheskään aina. Ja ymmärrän vallan hyvin sitä kolmen lapsen yksinhuoltajaäitiä tai isää, joka yrittää perheensä ruokkia ja vaatettaa , On ehkä työtön, lomautettu tai tekee kahta työtä, jotta selviäisi jotenkin. Silloin ihminen ostaa sitä, mihin on varaa. Ei ole aikaa eikä ehkä autottomana mahdollista shoppailla ja kierrellä kirppareilla vaatteita metsästämässä – silti haluaa ilahduttaa sitä teiniään vaikkapa uusilla lenkkareilla tai edullisella paidalla. Mikä minä olen tuomitsemaan – olen ollut itsekin joskus siinä tilanteessa, että äitini lähettämä näkkileipäpaketti oli todella tarpeen.
    Ja tietenkin – vaikka haluankin tällaisena aikana tukea niitä pieniä yrityksiä, niin kyllä vain nämä isot ketjut työllistävät ihmisiä myös Suomessa. Saatikka sitten siellä tuotteiden valmistusmaissa. Jos yhtäkkiä kaikki kulutus loppuisi, olisi seurauksena sotia ja nälänhätää. En tiedä, mikä on vastaus globaaliin kaupankäyntiin. Ei ehkä tiedä kukaan. Yritän vain omalta osaltani toimia vastuullisesti. Ja välillä unohdan sen. Ja annan armon itselleni. Ja muille.
    Levollista viikonloppua, Tiia ihaNainen – yhdessä tästä selvitään, kun vain maltamme pysyä turvassa ja turvata muut.

    • Tämä kommenttisi on niin täydellinen, että oikein hihkaisin, kun luin tätä. <3

      Uskon, että tästäkin episodista nyt opittiin ja osataan ensi kerralla paremmin, joitain asioita on mahdotonta ennakoida vaikka itsekin tiesin näistä kengistä, en unissakaan olisi osannut odottaa, että näistä tulee tälläinen ilmiö.

      Olen niin samaa mieltä, että kaunis käytös ja kiitos ja kehuminen ei ole koskaan itseltään pois, eikä siinä ole mitään valheellista, että kehuu vaikka toisen mekkoa, joka sopii toiselle, mutta en itse ostaisi. Toinen kun on onnellinen mekostaan, niin totta kai sanon kauniit sanat ja tuen toisen ostopäätöstä, enkä vaikene hiljaa ja mieti hirveä. En edes mieti tuollaisia vaan kaikki kukat ja tyylit kukkikoon ja mielestäni on rikkaus, että on erilaisia tyylejä.

      Juuri tämä, jokaisen tulisi pyrkiä parhaaseen, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuus. Nämä kengät saattoivat jollekin olla pelastus tälle kesälle, sellaiset joita teini palavasti halusi ilmiön vuoksi ja jotka oli varaa hankkia. Mitä tätä on kukaan tuomitsemaan, kun ei taustoja tiedä. Voisi aina miettiä, mitä jos itse olisin vastaavassa tilanteessa ja elämä on opettanut myös sen, ettei mistään voi olla varma eli mistä sitä voi olla tietää, vaikka joutuisi samaan tilanteeseen itsekin. Valitettavasti todella varattomilla ei ole varaa ostaa niitä pienyrittäjien desingjuttuja, vaikka toki jotkut vaatteet ja esineet, niillä voi olla jälleenmyyntiarvoa, mutta kengillä ei välttämättä niinkään.

      Tämä onkin se vaikein kysymys, suosia ja tukea pienyrittäjiä, mutta isot yritykset työllistää myös suomalaisia ihmisiä. Länsimaalaisen on myös vaikea arvostella, se joka Kiinassa on tehnyt nämä kengät, voi olla, että on hyvinkin onnellinen siitä, että on työpaikka ja saa näitä kenkiä valmistaa. Tämä on hirmu vaikea asia, jos länsimaalaiset menisivät ja sulkisivat vaikka tehtaat ja olisiko tällä kiinalaisella sitten parempi? Ymmärtääkseni Lidlin kengät ovat täysin läpinäkyvät, mitä Lidlin sivuilla lukee, toisaalta en 100% luota kaikkeen mitä ulkomailta tulee, taas kerran, kun en ole itse ollut todistamassa asiaa.

      Armoa muille ja myös itselle, maailman kaunein sana tai yksi niistä "armo."

      Oikein sydämellistä päivän jatkoa Lady ja yhdessä selvitään ja kannustetaan toisiamme hyvällä. <3

  • Onpa täyttä asiaa kirjoituksesi. Minäkin kuulin näistä lenkkareista . Lidli on nyt saavuttamattomis, kun ollaan karanteenis.
    Omas lähikaupas käydään itte ja pyritään tuomaan kahden viikon tarvikkeet kerralla. Jonku kerran on tytär käynyt ja jättäny portahille evähät.
    Tuohon ostosten arvosteluun minäkin törmäsin, kun kävin yksin kaupassa. Eräs ”herrasmies” arvosteli mun ostokseni, sanoen ”meinaat sitte syöttää isännän oikeen kunnolla”. Voi että se jäi kaivelemaan ja sanattomaksi jäin taas kerran.
    Minä en koskaan kattele kenenkää ostoskärryjä, mitä ne sisältää . Minusta sekin on tosi loukkaavaa.
    Onhan tämä erikoinen aika ja sehän on sitä kaikille. Ei voi väheksyä annettuja ohjeita ja suosituksia , vaan olisi elettävä niiden mukaan.
    Niin totta, nyt olisi kyllä kaikkien vedettävä yhtä köyttä, eikä loukata ketään .

    Aurinkoista viikonloppua Sinulle Tiia ☺ ♥ ☺ ♥ Dianalle silityksiä ♥

    • Mitä ihmettä sinä ihana taas olet joutunut kokemaan! Mikä ihmisiä vaivaa, en kestä, siinä Herra Täydellinen siellä laukonut omia totuuksiaa. Paha mieli tuli puolestasi ja ikävä kyllä jo ennen koronaa, näitä ihmisiä on riittänyt, omaa katkeruuttaan, pienuuttaan ja epäkypsyyttään laukovat ja haluavat toisille yhtä pahan mielen, kuin itsellä on, surullista.

      Kyllä olen samaa mieltä ja edelleen uskon, että Lidleissä pääsääntöisesti tämä keissi on mennyt turvavälien kanssa ja taas opittiin myös jotakin.

      Oikein sydämellistä päivän jatkoa ihana Marja-Terttu.< 3

  • Viisaita sanoja kirjoitat. Erityisesti tuo: Olemme kaikki jonkun suuren äärellä tällä hetkellä, mitä jos vedettäisiin yhtä köyttä, toinen toistamme tukien ja vaikka kehuen ja sanoja säästelemättä ilmaisten kauniita sanoja toisesta ihmisestä vaikka itseään ei edes joku asia miellytä. Onko tälläinen toiminta valheellisuutta, en usko, sillä se hyvän kierre mitä hyvien sanojen viljelystä syntyy, on sellainen voima, että se voittaa paljon pahaa.

    Mun mielestä nuo lenkkarit olivat kivat, mutta ei niin kivat että olisin rynnännyt aamulla Lidliin. Siskoni sai itselleen ne, ja iloitsen hänen puolestaan. Taisi olla myös tuuripeliä, missä Lidlissa oli ryysis ja missä eii.

    Ja noi Muumilakanat ovat syötävän ihanat, katsoin heti että niin haluisin ne itselleni. <3<3

    Valoisaa päivää, uskotaan hyvään! <3

    • Sama juttu kengistä, tykkään ja jos olisi osunut ruokaostoksilla eteen, olisin ostanut tai sitten en olisi ostanut, en osaa sanoa. Mutta onhan nuo ihan mun väriset ja todella positiivisia kokemuksia Lidlin kengistä ja niiden käyttöiästä muutenkin ja ne kun on jo siinä ja joku kiinalainen ne tuhertanut, niin saapa hänen työ jonkinlaisen arvon.

      Kiitos niin paljon ja ah nuo lakanat on vielä 100% luomupuuvillaa. <3

      Ihanaa sunnuntaita Taru. <3

  • Arjen valinnat sanelee valitettavasti taloudellinen tilanne. Jos kiinalaiset halppislenkkarit maksavat vähemmän, kuin kotimaiset , ihan takuulla ne lähtevät kaupasta mukaan. Vastaavasti panostan sitten ennemmin kotimaiseen ruokaan – mikäli mahdollista. Tänään tosin söin sushia, jonka riisi on takuulla rahdattu toiselta puolelta palloa, ja jonka lohen alkuperää en edes tiedä. Ampukaa aamunkoitteessa, mutta aion tehdä niin vastakin. Lisäksi suosin ”älä osta mitään” -elämää. Joka tarkoittaa ostamisen kyseenalaistamista ylipäätään. Heräteostos ei kuulu sanavarastooni. Tämä ei tee minusta yhtään sen parempaa ihmistä. Jos kaikki olisivat yhtä tonttuja kuin minä, Suomessa kuolisi aika monta työpaikkaa. Äkkirikastumisen myötä tosin luulisin panostavani ehkä enemmän palveluihin, kuin tavaraan. Mutta paha sanoa ilman äkkirikastumisen kokemusta. Ainakin iso talo, pramea auto ja kenkävaraston päivitys tulisi ihan taatusti tapahtumaan. 😀 Tekopyhyys ei pue ketään.

    Omavaraistalous on tosiaan ainoa oikea tapa saada se kuuluisa ensimmäinen kivi käteen heitettäväksi. Siihen saakka aika harvalla on lihaksia moitteilleen. Yksi henkisen kasvun merkki on, ettei tarvitse niin kovin pitää omaa tapaa ainoana oikeana ja paheksua muiden tapaa elää ja olla. Ellei se sitten riko lakia jne.

    Lidlin lenkkareita en edes tiennyt olevan, ennen kuin avasin iltapäivälehdet. Siinä kohtaa se oli jo myöhäistä. 😀 Nyt niitä myydään Torissa, joka herättää myös hilpeyttä. Ihan mistä tahansa voi tulla The Ilmiö näköjään.

    Halaus viikonloppuusi. <3

    • Se on juurikin noin eli mitä on kukaan arvostelemaan. Tässä on kengissä voinut olla monelle jopa pelastus, lapsi saa haluamansa hittikengät ja vanhemmalla on varaa niihin. Ei pitäisi arvostella, kun ei tiedä, se on vain ymmärtämättömyyttä.

      Tämä on niin monikerroksellinen ongelma, johon nykyajan oravanpyörä tavallaan meidät pakottaa. Voi olla, että korona tulee vielä pitkittyessään olemaan pelastus maapallon kannalta, mutta ihmisen tuntien, rajat kun vapautuu, entistä ahnaammin jatkuu kulutus ym. koska ah nyt ollaan vapaita. Mutta jos vähän niin kuin kaikki kaatuu, niin kyllä se laittaa jo maailman uudelle tolalle, ehkä tarvitsisimme jotain sellaista.

      Itsensä nostaminen ei vaan koskaan ole kivaa, etenkään muiden makuja, tekoja arvostelemalla.

      Omavaraistalous tosiaan on ja siltikään en edes tälläiseltä ihmiseltä hyväksyisi kivittelyä, silloin tavallaan likaisi kaiken sen hyvän, missä elää. Mutta mielellään ottaisin hänet positiivisena esimerkkinä. <3

      Juu kyllä maailma on hauska ja hassu ja erityisesti me ihmiset.

      Oikein ihanaa päivää Nelina. <3

  • Multa meni aivan ohi nää kengät. Isäntä kertoi, että niitä on myyty isollaki summalla.
    Kyllä usein kehaisen ystäväni hiusväriä, vaatteita tai freesi ulkonäköä ja ihan sitä tarkoittaen.
    Nuo Muumi lakanat on kyllä ihanat. Mukava kellahtaa sänkyyn ja peitellä ittensä niihin.
    Mukavaa lauantaita sinne.
    Rapsutukset karvakavereille.

    • Kiitos samoin, on ihanaa ilahduttaa ystävää ja sanoa hyviä sanoja, ne jotka näitä sanoja jemmaa, siinä on jotain merkillistä, kuin olisi heiltä pois.

      Oikein ihanaa sunnuntaita Leena. <3

  • Ehkä Lidl ei osannut arvata millaisen villityksen sai aikaan. Mun ei noi fanituotteet kiinnosta, mutta onhan se tälläisenä aikana vastuutonta lähteä mihinkään ihmisjoukkoon pyörimään kun kaikkien pitäis pysyä kotona.

    Hyvää viikonloppua ♥

    • Näin varmasti, Lidl ei osannut ennakoida eikä ihmiset. Lisäksi mitä olen näiden kenkien ostajien juttuja kuullut, niin tämä massahysteria on ollut satunnaisissa kaupoissa ja iltalehtien paisuttelemaa.

      No minä ainakin joudun pyörimään ruokakaupoissa, kotona olo on mahdottomuus, mutta yritän pitää turvavälin, pestä kädet ja olla tarkka. Pääkaupunkiseuduilla nuo ruokapalvelut sun muut on paljon paremmalla tolalla kuin maaseuduilla.

      Oikein mukavaa sunnuntaita Maikku. <3

  • Mä näin, että tuotteesta josta ei heti arvaisi, tuli muotivillitys. En ole käynyt meidän Lidlillä katsomassa olisiko siellä tarjolla. Itse en ehkä käyttäisi ja enpä tiedä, mitä tämä meidän nuoriso ajattelisi. Joskus aikaisemmin oli jokin mekko, jota Euroopassa myytiin ihan hurmoksessa. Meidän Lidlillä se ei kiinnostanut ketään. Kulttuurit ovat vähän erilaisia.

    Mä yritän aina silloin tällöin tukea tahoja, jotka ovat pieniä ja ehkä vähän valtavirran ulkopuolella. Silloin kyllä sitten tietoisesti teen sen ratkaisun, että ostos on tukea eikä yleensä niin järkevää rahankäyttöäni. Käytän paljon kierrätysvaatteita, kirppareilta löytyy kaikenlaista jännää. Kotikin on kalustettu ja sisustettu vähän sen mukaan, mitä on sattunut löytymään. Ei ole lähdetty etsimään jotain tiettyä.

    Ihanat Muumi-lakanat! Suomen matkalla hipelöin Finlaysonin satiinisia Muumi-lakanoita, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut ostaa. Lakanoita on kaapissa varmaan seuraavalle 100 vuodelle. Tosin vähän väärän kokoisia, nyt tarvittaisiin Queen size ja koot ovat joko Twin tai King. Osa kingeistä ei sovi, sillä en ymmärtänyt heti alkuunsa, että sänky on Californian King… En kyllä ymmärrä miten näistä petivaatteistakin on tällainen sekamelska saatu aikaiseksi. Ei tuosta puutu enää kuin Full ja sitten extra long twin 🙂

    • On juurikin näin, kulttuurit ja maut ovat hyvin erilaisia. 🙂

      Sama juttu, meillä on paljon huonekaluja ostettu pienyrittäjitä, toki on myös Ikeaa, kuten sohvat lapsi-ja eläintaloudessa. Mutta kirpparilla rampannut vuosia ja meidän kodin kerroksista monet, on tulleet kirpparilta.

      Tiedän ne satiiniset Muumilakanat ja ovat hienot. Sama juttu, tuli vähän fiilis, ööh miksi ostin, sillä pussilakanoita kyllä on…. Muuten ostin briteistäkin Cath Kidston lakanat vuosia sitten, niin tyynyliinat on ihan eri kokoa, kuin meidän tyynyt. Eli tässä koko viidakossa voi mennä kyllä sekaisin.

      Oikein sydämellistä sunnuntaita Johanna. <3

  • Toivottavasti jäi trokareille kengät käteen. Ja ei varmaan tule yllätyksenä jos sanon, että ei, en ostanut lenkkareita. 😀

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia. <3

  • Voi luoja että ihmiset jaksavat ottaa kaikkeen kantaa. En jaksa edes lukea niitä, koska en halua että mieleeni tulee ikäviä asioita taholta, jolla ei ole merkitystä. Ikäviä asioita ja surua tulee välillä muutenkin elämään omista sidosryhmistä ja niillä on aivan eri merkitys. Eikö vaan <3
    Ekologisuudesta tuli mieleen, että yritän tehdä ja onnistunkin siinä, tekemään pieniä ekotekoja ja se riittää omaksi panoksekseni. Ne on itse asiassa sellaisia, mitä olen tehnyt jo vuosikymmeniä kuten korjannut itse vaatteita, ommellut, tehnyt hankintoja kirpparilta ja vaikka mitä.
    Ihanaista sunnuntaita Tiia! <3

    • Juu ei, olen huomannut viime päivinä, että aina kun avaan netin, siellä on joku paheksumassa ja muita parempi ja ärsyynnyn. Nyt pitäisi olla kokonaan pois netistä, sillä tuomitsevaisuudesta tulee valtavan paha mieli. Kenellä on oikeasti varaa, miksi kaikki huutelee niin paljon netissä.

      Juurikin nämä ja oletkin tehnyt aivan fantastisia löytöjä kirppareilta, sulla on sellainen kauneuden taju ja tutka. <3

      Oikein ihanaa päivää Maarit. <3

  • Melkoinen episodi. Ymmärrän ihmisiä, jotka halusivat edulliset lenkkarit. Kauppa olisi ehkä voinut jotenkin estää lähikontaktit. Esim. pankissa viime viikolla oli ovella portsari, joka päästi sisälle pankkiin asioimaan vain viisi ihmistä kerrallaan. Turvavälit säilyivät. Loput odottivat ulkosalla.

    • Lidl oppi tästä varmasti jotakin, toisaalta tuleeko tälläistä ilmiötä milloin enää? Varmaan ollut mahdotonta ennakoida tälläistä ryntäystä, joka aivan samanlainen, kun ihmiset kauhoivat aikanaa porsliinikuppien lennellessä ja särkyessä Stockkalla muumirillimukeja. Nyt vielä koronan varjossa toki ikävempi asia niissä Lidleissä, joissa näin on käynyt. Ihmisillä on myöskin vastuu pitää se turvaväli.

      Oikein ihanaa sunnuntaita Satu. <3

  • Minä olen niin ulkona kaikesta, etten tiennyt koko Lidl-kenkäkohua, ellei mies olisi asiasta maininnut. Kirjoituksesi on kyllä osuva ja puhutteleva. Keneltä se on pois, jos ihmiset ryntäävät ostamaan itselleen tai lapselleen värikkäät lenkkarit? Ei keneltäkään. Iltalehdestä taisin lukea Lidlin vastineen kenkäryntäykseen, että liikkeissä infotaan turvaväleistä toisiin ihmisiin jne. Lidlissa ei
    myöskään arvattu, millainen hittituote kengät olisivat. Olen aivan varma, että näissä päivittelijöissä on niitä, jotka itse ovat rynnänneet jonottamaan harvinaisia Muumi-mukeja. Kuinka nämä poikkeavat toisistaan? Ei millään tavoin. Sitä en tosin ymmärrä, miksi hittituotteita sitten pitää laittaa kovaan hintaan myyntiin Toriin tai Huutoon tai jonnekin muualle. Se on ahneutta. Ei mitään muuta.

    Sinä olet kuitenkin ostanut ihanat Muumi-lakanat. Luulen, etten itsekään olisi jättää ostamatta, jos olisi kaihertanut mieltä.

    Ihanaa sunnuntaipäivää siunulle <3

    • En usko, että kukaan, ei Lidl, eikä Lidliin menneet ihmiset, osanneet ennakoida tätä ryntäystä. Tämä oli toki kurja juttu, mutta myös vahinko, joten armoa, ei pilkkaa ja naurua ihmisten kustannuksella. Tästäkin taas opittiin jotain. <3

      Tämä on juurikin kuin Rillimuki ilmiö, jäi muuten saamatta, koska en todella lähtenyt rynnimään, niin että mukeja rikkoutui, jotta saan itselleni rillimukin. Arabian kaunis ajatus, tehdä jotain kivaa, vääntäytyi rumaksi, mikä kertoo ihmisten ahneudesta ja voi olla toki Arabiankin, että tämä oli tarkkaan suunniteltu juttu.

      Ja ehdottomasti trokareiden joukossa on niitä ahneitakin, kuten ihmisen koko kirjossa, mutta voi olla myös epätoivoisia ja joiden työ tuo on, onko se sitten moraalisesti oikein, mene ja tiedä ja sitten heh voidaankin pohtia mikä on moraalisesti oikein ja mikä väärin.

      Ihanaa päivää Mannilainen. <3

  • -Tosi hyvä postaus! Ei tuomita niitä ihmisiä,joiden elämää Lidl-lenkkarit piristää,no,ehkä kaikki eivät osanneet käyttäytyä rauhallisesti kaupassa…Ja jos joku niitä myy kalliimmalla ja en tarkoita kymmenkertaisia hintoja,niin eikös se ole ,että:osta halvalla & myy kalliimmalla/kalliilla?Kysynnän ja tarjonnan laki sen määrää.
    Ei meistä kukaan ole täydellinen ja jokainen varmasti toimii sen oman omantunnon mukaan ja niinhän sen pitää ollakin,kun kaikkia ei voi,eikä tarvi miellyttää! Etenkin nyt tarvitaan myötä elämisen kykyä & empatiaa:)
    Yritetään näinä vaikeinakin aikoina asettua toisen ihmisen asemaan.Pieni ystävällinen sana& hymy voi pelastaa jonkun päivän! Nyt ainakin itse kaipaan välillä jotain iloista,jopa `hömppää`!

    • Sepä kaikki eivät osanneet ja pitäisi ihmisilläkin olla vastuu itsestään ja muista eli turvavälistä.

      Ihan samaa mieltä Sari, koitetaan kaikki asettua toisten asemaan ja ihan varmasti tahallista tämä keissi ei ollut kenenkään osalta ja ylilyöntejä valitettavasti tapahtu ja toivottavasti niistä opitaan oppirahat.

      Kyllä ihan samaa mieltä, hömppä piristää ja tasapainottaa kummasti. <3

      Sydämellistä uutta viikkoa sinne ja voi hyvin. <3

  • En jaksa pidempään aiheesta nyt kommentoida, mutta Lidl hehkutti somessaan edeltävä iltana aika paljon että nyt ne vihdoin tulee ja myyty ulkomailla hetkessä yms. En siis usko, että tuli millään tapaa yllärinä heille ryntäys ja oli aika vastuutonta hehkuttaa ja saada ihmiset liikkeelle massana pandemian keskellä. 🙁

    • Tässä tulikin ihan painavaa sanaa parissa lauseessa. 🙂 Kyllä ja kyllä ihmisillä on myös vastuu toisistaan ja itsestään ja sen turvavälin pitämisestä. Eli tässä on osittain joissain Lidleissä asia mennyt paremmin ja toisissa huonommin. Selvästikään tälle kansalle ei tule mainostaa lenkkareita, eikä ämpäreitä, kun heti syntyy suorastaan ennakoimaton ryntäys ja ylilyöntejä. Uskon, että Lidl ainakin tässä oppi oppirahat ja toivottavasti ihmisetkin.

      Mutta kuten sanottu, postauksen punainen lanka on se, ettei haukuta toisia ihmisiä ja naureta heidän kustannuksella. Tätä valitettavasti somessa rummutettiin enemmän, kuin Lidl ikinä mainosti lenkkareitaan. Tuli paha mieli niiden puolesta, jotka siivosti ostivat kenkänsä, Souliina, serkkuni netistä jne. Heitä haukuttiin tyhmiksi ja kenkiä rumaksi ja tämä on kiusaamista ja tästä tässä postauksessa oli kyse.

      Ihanaa viikon jatkoa Katja ja tsemppiä kovasti teidän perheelle. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud