Vinkkejä, tunnelmia ja arvonnan voittaja!

Vinkkejä, tunnelmia ja arvonnan voittaja!

*Kirja ja Lumenet saatu

Tänään kuvatessa aamukahvikuvaa, mieleen sinkoili kaikki ihmiset, jotka liittyivät kuvissa esiintyviin tavaroihin jollain tavalla. Iski kova ikävä ihmisten lähelle ja tiedän toki, että ajan ilmiö on hankkiutua tavarasta eroon, mutta kun niin moneen tavaraan liittyy iso tunnearvo.

Tavaroita katsellessa tuli mieleen ihmiset, mutta myös monet ihmisten kanssa vietetyt hetket silmien eteen filminä. Joten pitäydyn roinissani ja pyrin hankkiutumaan niistä eroon kuolinsiivouksena tai miksi sitä nyt kutsutaan. Eli jätän asian hieman tuonnemmaksi.

Toki ongelmallista asiassa on, ettei koskaan tiedä milloin on se viimeinen päivä eli toivottavasti ehtii siivoskella, mutta lähtisin siitä ajatuksesta, ennen kuin tulee kovin iäkkääksi.

Tänään muistellaan ihmisiä ja lisäksi vinkataan monia juttuja, jotka täällä ovat piristäneet mieltä.

Otavan David Nichollisin kirjoittama Suloinen suru kirja tupsahti viime vuonna. Viime vuonna Otava lähetti runsain mitoin uutuuskirjoja yllärinä postitse. Tänä vuonna ovat tulleet todella tarpeeseen.

16-vuotias Charlie Lewis on se poika, jota kukaan ei muista koulukuvista. Hän on mokannut koulun päättökokeet, eikä kotioloissakaan ole hurraamista. Kun kaverit käyvät kesätöissä ja valmistautuvat lukioon, Charlie tappaa aikaa ja koettaa olla ajattelematta edessä häämöttävää syksyä.

Sitten Charlie tapaa Fran Fisherin, ja hänessä herää toivo. Charlien on kuitenkin ylitettävä itsensä ja ennakkoluulonsa ja heittäydyttävä täysillä, jos hän aikoo hurmata kiehtovan ja älykkään Franin.

Kirja kaiken ikäisille, mutta sopii hyvin myös teineille ja meille joiden sisällä asuu ikuinen teini tai jotka muistamme vielä teinivuodet. Meille taviksille, itse en ainakaan koskaan ole ollut missään erityisen lahjakas. Kirjan sanoin, erityispiirteiden puutteille ja meille jotka olemme joutuneet voittamaan itsemme.

Hyvä ruoka ja parempi mieli eli Thaikanaa cashewpähkinöillä ja resepti löytyy täältä. Hieman vähemmän laittaisin soijaa ja osterikastiketta, tulee kovin suolaista.

Tosin meidän pieni terroristi oli aivan mahdoton hirviö, kun ei meinannut antaa meidän syödä rauhassa, pomppien pöydällä ja kitkien kaikki korianterinlehdet.

Eilinen päivä oli hyvä, suorastaan ihana. Aamu starttasi Lumenen kasvohoidolla ja kerroinkin tästä aiemmassa postauksessa enemmän. Eevis Liedes piti meille aivan ihanan tunnin, jossa hoidimme ihoa, jutustelimme pääasiassa hoidosta ja Lumenen tuotteista, mutta myös vallitsevasta tilanteesta.

Kuva kertoo, miten jo videopuhelu eli ihmiskohtaamiset tuo hymyn kasvoille. Oli todella myös mielenkiintoista huomata, miten kivan startin antoi päivään tämä ”ihmiskohtaaminen.”

Lisäksi löytyi pari uutta suosikkia Lumenelta. Kasvohoidon aikana punoittavat couperosa posket lakkasivat loimottamasta. Kosteutus, kosteutus ja kosteutus.

Lähde sarjan hoitovesi on fantastinen. Eevis kertoilikin, jos muistan joka päivä kaksi kertaa kerrostaa Lumenen Nordic Hydra hoitovedellä, niin taatusti iho pysyy kosteutettuna ja poskien loimotus hälvenee. Vahva suositus.

Lisäksi eilen tuli testattua kasvohoidon keskiössä ollut Tehokosteuttava 72 tunnin geelinaamio, joka on Japanissa hitti ja jonka on tutkittu pitävän ihon kosteustasapainoa yllä peräti 72h ajan. Vilpittömästi iho tuntui naamion jälkeen aivan fantastiselta, kosteutetulta ja kimmoisammalta. Hitti tämä naamio.

Lähde sarjan tuotteet ovat vielä todella edullisia ja täälläpä vinkkinä aivan huipputarjous vielä vaikka oli edellisessäkin postauksessa.

Tämä kuva sai miettimään monia ihmisiä tänä aamuna. Kuvassa muuten Lidlin paistopisteestä ostettu mustikkapiirakka, voi pyhät pyssyt miten hyvää.

Greengate muki saatu miehen veljen vaimolta ja veljeltä, Paratiisi lautanen isän vaimolta ja isältä, oikeanpuoleinen maatuska Moskovan kosmonauttireissulta järjestäjien lahjakassin mukana ja pari muuta maatuskaa ostettu kirppareilta, kun tytöt olivat pieniä ja tytöt leikkivät paljon näillä maatuskoilla.

Kuvan peltipurkki vaihtarina Kiti Kokkosen kanssa, kun kävivät kuvaamassa meillä Hehku-ohjelmaa ja Kitille lähti vaihtoon Tommy&Jerry purkki. Ja kyllä, Kiti on maailman ihanin tyyppi ja koen, että meillä kolahti ihan sielujen tasolla ja myös purkkihulluden tasolla silloin.

Eilen veimme sedälle mieheni kanssa 60-vuotissyntymäpäivälahjan ja kuvan tulppaanikimpun, (ostin niitä kaksi) törötimme parkkipaikalla turvavälin päässä toisistamme ja höpöttelimme kaikkea maan ja taivaan välillä, välillä aurinko paistoi, välillä lunta tuprutteli. Lähdettyämme eri teille, totesimme, että olipa hyvät synttäribileet. 🙂

Ihmiset ja ihmiskohtaamiset, ikävä on kova, mutta kiitollinen monista keinoista, virtuaalisistakin, mitä jos ei olisi niitäkään, mitä jos olisi vaikka vain lapsuuden lankapuhelin ja kello yhdeksän uutiset?

Tädin kanssa jaamme rapsurakkauden ja täti vinkkasi, että olenko huomannut, että Liiteristä löytyy rapsukäsisaippuaa. No tästä syystä kiitolaukkaa Lidliin ja on kuulkaas aivan kuin aitoa rapsua käsille valelisi ja pienen pirteän omenan tuoksun kera!

Hyvät hyssykät, olen katsonut varmasti kaikki dystopia sarjat mitä eri suoratoistopalveluilta löytyy, mutta kappas enpäs ollutkaan. Löytyipä Hbo:lta upea sarja Into the Badlands. Luulen, että nämä sarjavinkit menevät hieman kuuroille korville, mutta elän toivossa, että lukijoiden joukossa on joku, joka tykkää tälläisistä sarjoista myöskin, tämä vinkki on sinulle. Kuvat lainattu Googlesta.

Kyseessä on Kill Billin (kyllä erittäin väkivaltainen, ei herkille), Mad Maxin ja New Orleans vanhaan aikaan pukudraaman kolmoisristeytys. Sarja on visuaalisesti äärettömän hieno, harvoin näkee tälläistä. Taistelukohtaukset kuin balettitanssia, maailman lopun karuisuus ja kauneus ja millä pieteetillä puvut, hulppeat talot, linnat, korut, asut ja kaikki on toteutettu. Jo visuaalisena nautintona tämä sarja on napakymppi.

Juoni on hieno, mutta sarja vauhdikas, mutta juonen kulku aavistuksen hidas, vaikkakin joka osassa tapahtuu paljon. Kaikille Yakuza-ja samuraielokuvien ystäville ja niille, jotka rakastavat sarjoja, jotka kertovat tulevaisuuden yhteiskunnan kauhukuvista.

Näitä kun katsoo, olen erittäin kiitollinen rauhasta, kodista, perheestä, ystävistä siellä videopuhelun päässä, aamukahvista, suihkusta, lämpimästä vedestä, siitä että kaupassa on ruokaa ja herkkuja. Meillä on asiat vielä todella hyvin ja tätä turvallisuudentunnetta, nämä sarjat kyllä tukee.

Tälläistä tänne eli kyllä tässä on ihmiskohtaamisiakin ollut ja paljon hyviä hetkiä. Miten siellä, miten siellä voidaan ja jaksetaan? Onko vinkata sarjoja, leffoja, kirjavinkkejä, jotain ruokaa tai mitä vaan, mikä on viime aikoina sykähdyttänyt?

Nyt vielä blogiarvonnan voittajaan ja onni suosi tällä kertaa Maria. Mari laitatko yhteystietosi osoitteeseen [email protected], niin vien paketin ensi viikon aikana postiin ja matkaamaan luoksesi. Hurjasti onnea vielä Mari ja sydämelliset kiitokset kaikille osallistujille.

MARI PAJUNEN29.3.2020 13:54 Muokkaa

Tää on yksi lemppariblogi, joilla olen korvannut naistenlehdet läheskokonaan (kirjastossa joskus viä luen naistenlehtiä). Toivon jatkossakin juttuja ihan laidasta laitaan (pukeutumista, meikkejä, siivousta, mukeja, eläimiä, ruokia…).
Yhdellä arvalla (toivottavasti tärppäisi kerrankin) mukana.
Oikein ihanaa kevättä Tiian poppoolle.

Miten siellä, täällä mies lähti 15 vuotiaan kanssa mökille ja Samppa koira mukana ja jäimme perheen kuopuksen kanssa kotiin. Kesäpaikka on tosiaan rajojen sisällä Kirkkonummella. 🙂 Onneksemme myös mummin kesäpaikka Sipoossa on tuossa naapurissa, jos tämä tilanne jatkuu, tulemme tänä kesänä varmasti tuulettamaan mieliämme molemmilla kesäpaikoilla ja paljon.

Mukavaa lauantaita kaikille. <3



38 thoughts on “Vinkkejä, tunnelmia ja arvonnan voittaja!”

  • Mitä mitä mitä…ihanaa minäkö voitin.
    Supermunkki, nyt pääsen vihdoin kokeileileen. Laitoin meiliä.

    Toivottelen kaikille oikein ihanaa kevättä ja turnajaiskestävyyttä Koronaerityksiin.

    • Ihanaa, että löysit tänne ja sait heti tiedon, että onni suosi Mari. Hurjasti onnea ja saat todella hyvän kattauksen Phycisians Formulan meikeistä ja uskon, että tulet tykkäämään.

      Hurjasti onnea vielä ja tsemppiä sinullekin kaiken keskellä. <3

    • Mahtavaa, maatuskat on kauniita ja vielä hauskoja. <3 Mukavaa uutta viikkoa sinne. <3

  • Onnea voittajalle! Minäkin olen täällä ihan fiiliksissä kun voitin Pikku Myy korvikset Souliinan blogista ja sellaisista korviksista olen haaveillut jo kauan! Me olemme nyt katselleet kauhuleffoja koko porukan kanssa (eli siis minä, mies ja poika). Eilinen leffa Countdown oli tosi hyvä ja pari kertaa sai oikein hätkähtää säikähdyksestä ja se filis on niin siistiä…tiedän oon outo!
    Ihanaa viikonloppua Tiia ihanuus ja kiitos ihan tuhannesti sun kommentista mun synttäripostaukseen. Se sai minut onnenkyyneliin <3

    • Jee onnea ja vielä synttärit siinä, kun voitit. Ne on ihania korviksia ja niin kevyitä, kuin ei olisi korviksia lainkaan korvissa.

      Pitääpä katsoa tuo Countdown ehdottomasti, on vielä näkemättä.

      Totta joka sana, niin oli helppoa sanoa. Tsemppiä uuteen viikkoon Outi. <3

  • Täällä voidaan hyvin, terveenä ja virkeänä. Tänään. Tunteet vaihtelevat. Nyt saa lukea kirjoja milloin vain ja mielinmäärin, koska en viitsi esimerkiksi ruveta suursiivoamaan tai järjestelemään kotia. Todella hienoa, että kesäpaikkanne on Uudenmaan sisällä. Olisi kauhea mäihä, jos ei pääsisikään mökille, vaikka olisi aikaa.

    • Tämä on tunteiden vuoristorataa kyllä. Kiitos niin paljon ja voi sanoa, että nyt on mäihää kerrakseen, että mökillekin on mahdollisuus päästä tuulettautumaan. <3

      Sydämellistä uutta viikkoa Marja. <3

  • Onnea voittajalle!
    Kaikki yhteydenotot on tänä aikana kultaakin tärkeämpiä. Mietin joku aika sitten, että laitan kortteja ison nipun, mullahan niitä on paljon, mutta en voi niillä enää lapsia vaivata. Postilaatikko on kirkolla, eikä edes apteekin vieressä, jossa joudun varmaan kohta käymään.
    Terveyttä ja voimia!

    • Voi ei ja niin kaunis ajatus. Ymmärrän tuon, mutta olen ihan varma, että lapsille olisi helppoa autolla sujauttaa kortit ja kirjeet postilaatikkoon. <3

      Terveyttä ja voimia sinullekin. <3

  • Voi tuota teidä ihanaa ”terroristia”, on niin anteeksipyytävä ilime ♥
    Täälä oon yrittäny tuulettaa ajatuksia pyöräälemällä, mutta tämä päivä jäi menemättä, kun meillä on nyt lumi maas, eikä oo nastoja ☺☺
    Ihanaa viikonloppua ♥halauksin ♥ Sinulle Tiia ♥

    • Voi itku sentään, mutta nyt ei taida enää olla lunta siellä. <3 Kirjoitinkin pitkän kommentin blogiisi, tuntui että sille oli tilausta ehkä. <3 Haleja ihana Marja-Terttu. <3

  • Diana, ihana pikku riiviö❤

    Totesimme juuri, ettei varainkaan viikonloput ole ajnakaan ulkoisesti paljoa muuttuneet. Ulkoilua, lukemista, jotain vähän pidemällä kaavalla tehtyä ruokaa ja oleilua.

    Toki puheissa vilahtaa korona tavalla tai toisella vähän väliä ja pelko omasta tai lähipiirin sairastumisesta sekä huoli kokl maailman taloudesta toki painaa taustalla alitajunnassa miltei koko ajan. Kaupassa käydään vähemmän ja haetaan puolen sugun ruoat samalla ja ulkoilureititkin valitaan niin, ettei vastaantulijoita olisi paljon. Silti edelleen aika rauhallisin mielin.

    Aurinkoista sunnuntaita.

    • Niin totta ja kyllä se korona siellä taustalla möyrii, jos ei muulloin niin ainakin yön pikkutunneilla, siis täällä. Olemme tietämättömän edessä ja se ahdistaa.

      Ihanaa ja aurinkoista kevätviikkoa Tuuli. <3

  • Aika rankkaa aikaa mennään, huoli isästä palvelutalossa, huoli heistä joilta työ on mennyt alta, huoli itsestä ja läheisistä kun seilaa töissä ja silti olen onnellinen että on vielä töitä. Pysytään terveinä ja koitetaan nauttia niistä pienistä hetkistä <3 …ja purkeista 😉

    • Juuri tämä, monella on asiat niin huonosti ja eihän ne vanhukset vältättämättä ymmärrä ja ihan pelottaa ajatus, jos korona pyyhkäisee palvelutalon läpi.

      Hehe kyllä, näin se on pakko tehdä tai muuten seinät kaatuu päälle. <3 Mukavaa viikon jatkoa Onneli. <3

  • Viikon ehdoton kohokohta oli meidän yhteinen virtuaalinen kasvohoito; ihastuin geelinaamioon niin että laitoin sen eilen yöksi kasvoille – iho oli ihanan pehmeä aamulla. Olen ihastunut itsekin tähän Lähteen hoitoveteen. Vesiä on ollut itselläni käytössä jo muutaman vuoden ja se on tuote, mistä en enää luovu.
    Täällä viikon sujuvat ihan kivasti, enkä ole mitenkään erityisen ahdistunut. Kun mietin, etten voi tilanteelle mitään ja teen kaikkeni suojellakseni itseäni ja läheisiäni mahdollisuuksien mukaan. Mutta siis en käy missään muualla kuin kerran viikossa ruokakaupassa heti kun riskiryhmien aika päättyy. Joka päivä sauvalenkillä tai muuten vain happipyppelyllä. Ilman sitä kyllä tilanne voisi olla toinen.
    Teidän Diana on kyllä maailman söpöin kuvissa hengailija 🙂
    Mukavaa sunnuntaita Tiia ja voi hyvin <3

    • Niin oli, vitsi meillä oli kivaa ja se näkyi ihan sieltä virtuaalielämästä asti kotiin. <3

      Hoitovesiä olen minäkin käyttänyt vuosia, yksi suosikeista Sensai, mutta tämä Lumene oli aivan ihana ja nyt olen toteuttanut tätä rituaalia joka päivä. <3

      Se on juurikin näin, tehdään parhaamme ja yritetään yhdessä. <3

      Oikein ihanaa viikon jatkoa Maarit. <3

  • Ihmisikävä on kova, mikä yllätti kaltaiseni introvertin kyllä ihan kuusnolla. En lämpene yhtään videopuheluille, minussa on pakko olla jotain vikaa. Kaikki hehkuttavat nyt niitä, olipa yksi tuttu järjestänyt vanhempiensa kanssa illallisenkin ruudun kautta. Ei, ei ja ei, ei ole yhtäänsama ja en tykkääääääyhyäääää…..
    Minut nämä tarinat saavat lähinnä surulliseksi, mutta olen oikeasti myös iloinen, jos joku kokee toisin. Aika moni tekee niin.

    Puhun edelleen puhelimessa kaiket joutoaikani. Siis ne, jotka en kuuntele äänikirjoja. Olen koko ajan luurit korvilla. Ihan hirveää eskapismia, myönnän. En vain jaksa nyt yhtään enää näitä ajatuksiani, etenkään tunnelmaa, jossa lähinnä odottaa osuuko se tämä lotto sitten kohdalle (koska se voi iskeä tappavasti nuoriin ja terveisiinkin ). Kaikki keinot ovat sallitut mielialan nostamiseksi. Tai no, sanotaan, että kaikki lailliset keinot… Hyvä ruoka ja parkkipaikkatreffit ovat ainakin näitä.

    Voikaa hyvin ja terveinä <3

    • No äläpä vaikka olen kyllä aina tiennyt, että ilo ilman toista ihmistä eli jaettu ilo on se parhain, mutta tiedostan myös sen, että käyn aina ihmiskohtaamisista niin kierroksilla, ne ilahduttaa niin paljon, että tarvitsen omaa aikaa. Luultavasti myös lapsena kesämökillä 3kk kesäisin yksin ilman ystäviä, on opettanut arvostamaan omaa aikaa, tilaa ja rauhaa ja olen siitäkin riippuvainen, molempi hyvä. Mutta kun vapaus valita viedään.

      Noh en nyt tiedä virtuaalipuhelun hehkutuksesta, mutta se on parempi kuin ei mitään, kun näkee rakkaiden ihmisten ilmeet, siinä on jotain kivaa kyllä.

      Aah itse en taas tykkää niin puhua puhelimessa tai homman nimi on se, että käyn taas niin kiekoilla, että uuvun. On tämä jännää tämä herkkä mieli.

      Kaikki keinot ovat sallittuja, sillä jokainen viisas tietää, että meillä kaikilla sisällä kuiskii nyt kova ahdistus.

      Hurjana tsemppiä ihana Nelina ja voimahali. <3

  • Ihana Diana, onko hänkin korianterin perään?
    Meillä on tehty viime aikoina paljon aasialaista ruokaa, kun tykätään kaikki sen makumaailmasta!
    Täällä eleteään jo niin pääsiäisen tunnelmissa, ohjelmassa tänään mm. pääsiäiskorttien maalausta, niillä ialhdutetaan sitten läheisiä! Päivän kohokohtia on myös miettiä minkälainen superkakku leivotaan pääsiäiseksi, muutenkin rustailen kauppalistaa, joka kerätään meille valmiiksi, käydään vaan noutamassa lähikaupan noutopisteestä. Päivä kerrallaan ja kevään merkkejä seuraillen mennään, toki uutisia katsotaan ahkerasti ja kuullostellaa, että lähipiirillä kaikki ok. Onhan tämä mielellekin raskasta ja haastavaa aikaa, joten sitä tahtoo ilahduttaa muita sopivilla vitseillä, kuvilla ja videoilla. Nyt muuten iski tuosta raparperisaippuasta ihan sillitön raparperilimsan himo, sellaisen ihanan rutisevan kuivan ja kuplivaisen, plääh mistähän saisi tähän hätään, hih! Kauniin aurinkoista päivää sinne <3

    • Hih on korianterin perään ja mietin, että minkä perään toinen ei olisi, toista uteliaana teininä kiinnostaa ihan kaikki tai oisko taapero?

      Ihanaa, että touhuatte pääsiäistä, olemme laiskoja siinä, suklaamunia ostetaan kyllä teineille. Kinderit suosikki.

      Oh my, nyt kun todellakin saisi rapsulimppua, arvaa alkoiko täälläkin sylkyrauhaset toimimaan ja himottamaan rapsulimu. Miltähän maistuisi rapsusima?

      Ihanaa viikon jatkoa Heli kaikesta huolimatta. <3

  • Puhelimessa tulee kyllä nyt korona-aikan puhuttua todella paljon. Yhteydenpito ei ole
    katkennut kun voi höpötellä tärkeistä ja ihan jokapäiväisistäkin jutuista ystävien kanssa.
    Minnien kanssa teemme pitkiä kävelylenkkejä vältellen ihmisiä eli turvavälit 5m tai yli
    ovat hyviä. Usein ollaan ihan metsässä, jossa ei juuri toisiin edes törmää. Harmittaa
    kun koira on useita viikkoja ollut myös ilman kontaktia toiseen koiraystävään. Mutta
    näillä nyt mennään ja toivotaan pandemian helpottamista.

    Hyvää palmusunnuntaita Tiia <3 ja silityksiä Diana söpöläiselle!

    • Tärkeintä on, että yhteys säilyy ja kiitos some, nyt on kultaakin kalliimpi asia. <3

      Koiruli pärjää ihan varmasti, koska toisella on Sinut. <3

      Oikein sydämellistä viikon jatkoa Marjo teille. <3

  • Ihanat 60-vuotissynttärit. Itse tilasin juuri äsken Interfloran kautta äidilleni ja hänen miehellensä kukkalähetyksen pääsiäiseksi. Ei voida nyt mennä käymään, koska molemmat ovat yli 70 vee ja lisäksi äitini käy parhaillaan rintasyövän takia sädehoitoja läpi. Korona kyllä opettaa, kuinka voi muistaa läheisiä muillakin tavoin kuin käymällä kylässä.

    Itse olen potenut pientä kurkkukipua ja nuhaa. Tänä aamuna nuha oli pois, mutta tilalle oli tullutkin kahta kauheampi kurkkukipu. Toivon todellakin, ettei olisi koronaa. Kuumetta ei ole. Olen siis etätyökykyinen huomenna. 🙂

    Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sinulle Tiia <3

    • Synttärit oli kyllä kivat eli hätä keinot keksii. <3

      Ihana ajatus tuo kukkalähetys, mutta voi ei äitiäsi miten kovaa aikaa elää ja miten kova huoli sinulla äidistäsi onkaan nyt.

      Mutta voisiko olla hyvä, että olisi korona, jos olisi lievänä ja menisi näin ohi ja se oli sairastettu. Pahin pelko kun on, että tulee todella rajuna. Voimia kovasti ja parane pian Mannilainen. <3

  • On ihana seurata, millaisia huippuhienoja tapoja ihmiset keksivätkään voidakseen olla yhteydessä toisiinsa sallituissa rajoissa. Ja miten tärkeäksi kohtaamiset muodostuvatkaan nyt, kun niitä on niin rankalla kädellä varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla rajoitettu.

    Eilisen palmusunnuntain virpomisjutut hoituivat online. Eräällä omakotitaloalueella oli tehty karkkiaita! Virpoja sai jättää vitsansa portin vieressä olevaan astiaan, ja napata aidasta mukaansa palkkion! Miten mahtava idea!

    Tapasin naapurini eilen koiralankillä ja vaihdoimme turvallisen matkan päästä uusimmat kuulumiset. Naapuri kertoi, kuinka he olivat koko perheen voimin ajaneet hänen isänsä 85-vuotispäivänä hänen kotitalonsa luokse Uudenmaan toiseen laitaan. Olivat laulaneet siellä ensin onnittelulaulun ulkona, olohuoneen ikkunan takana, ja viettäneet siinä sitten syntymäpäivää ikkunan kahdella eri puolella. Lahjan, jonka he olivat paketoineet koskematta siihen paljain käsin, he jättivät ulko-oven taakse.

    Tarina sai kyyneleet silmiini. Suurta merkkipäivää ei jätetty juhlimatta, vaikka se jouduttiinkin viettämään normaalista poikkeavalla tavalla.

    • Minunkin mielestä korona on tuonut esiin paljon hyvyyttä ja ihmisten yhteisöllisyyttä. <3 Tätä on ollut ilo seurata ja miten kekseliäitä ihmiset ovat.

      Aivan mielettöman ihana idea tuo karkkiaita ja juuri se, ettei tärkeitä asioita nyt sivuuteta vaan niihin keksitään keinot.

      Oi ihana tuo naapurin tarina, tälläisiä nyt tarvitaan ja jo toisten naaman näkeminen etäältäkin ilahduttaa suuresti. En ihmettele, että liikutuit. Samaa menoa juurikin, kun meillä sedän kanssa parkkipaikalla ja tästä jäi upea muisto.

      Sydämellistä viikon jatkoa Suvi. <3

  • Teillä on kyllä ehkä maailman suloisin terroristi <3 Eihän hälle voi olla äkäinen vaikka korianterit on napsittu parempii suihin.

    Täällä on myös kaivattu läheisiä ja ystäviä, silleen että saisi keskusteltua oikein kunnolla kasvotusten ja halattua, mutta näillä mennään nyt. Onneksi on puhelut ja livepuhelut , saa kuitenkin pidettyä yhteyttä.

    Siis noi Lidlin saippuat on ihan sun näköisiä, sopii teille ihan täydellisesti!
    Ja ihana tuo Lumenen uusi sarja ja teidän kauneudenhoitohetki <3

    Ikävä täällä jo,

    • Ei voi millään olla vaikka on ihan mahdoton pakkaus välillä, kaikki kiinnostaa ja toki niin pitääkin. <3

      Odotan niin päivää, että saan nähdä sun ihanan nassun ja halata, ikävä on. <3

      Mukavaa viikon jatkoa ihana Souliina. <3

  • Mä en ollutkaan pariin viikkoon ehtinyt blogimaailmana. Sitten astuin tänne ja vietin täällä useamman hetken. Ai että miten ihana ja kaunis tämä uusi sivusto. Sanon sivusto enkä blogi koska tää menee musta jo niin kokonaisuuden puolelle <3 Tykkään tosi paljon.

    • En kestä, voi itku miten ihana palaute, kiitos tuhannesti Satu tästä. <3 Todellakin kruunasit tämän päivän ja tämän voimilla taas jatketaan. <3 Kiitos ja oikein sydämellistä pääsiäistä teille ja tsemppiä kaiken keskelle. <3

  • Ennen kuin unohdan: Onnea voittajalle!
    Suloinen Diana. Hän taitaa olla hieman vegaani, kun korianteri maistuu (?)
    Luova tapa viettää syntymäpäiväjuhlia.
    Sinulta löytyy näemmä myös mariskooleja.
    Minullakin blogit ovat korvanneet naistenlehdet, joita luen nykyisin vain jossain odotushuoneissa, kuten hammaslääkärissä tms.
    Minua on erityisesti ilahduttaneet sellaisten ystävien puhelut, joiden kanssa on harvemmin oltu yhteydessä. Kiitos tämän poikkeuksellisen ajan.
    Aiemmin jonotin uutuuskirjoja lainastosta, nyt olen lukenut niitä e-kirjoina. Kätevää.
    Mahtavaa, aurinkoista viikkoa Tiia!

    • Hihi juu ja salaattiaki himoitsee, hih.

      Juu mariskooleja sain nuorempana lahjoiksi, keräsin niitä silloin päälle parikymppisenä ja ovat arvokkaita muistoja lahjojen antajista. <3

      Niin eikö jännää, tämä yhdistää myös etäämpänä olevat ihmiset, lähentää, saa ymmärtämään miten tärkeitä me ihmiset olemme toinen toisillemme. <3

      Ihanaa, kun on e-kirjat ja meidän hyllyt taas pursuaa, joten sieltä luettavaa voidaan poimia surutta.

      Ihanaa ja aurinkoista viikon jatkoa Kirsti Kaija. <3

  • Onko nuo Lumenen tuotteet voimakkaan tuoksuisia? Nimimerkillä: viimeksi ostamani jouduin antamaan pois, koska tuoksui niin paljon etten pystynyt itse käyttämään… Harmi ettei näissä ole ”tuoksuluokitusta” ;D

    • Kyllä näissä raikas tuoksumaailma on,mutta haihtuu heti kasvoilla eli itse tykkään käyttökokemuksena, mutta jos tuoksu jää leijumaan kasvoilla, siitä en pidä. Mutta tuoksuttomia eivät ole. Silmänympärysvoide toki on tuoksuton.

      Sydämellistä pääsiäistä.✨🐥🐰🐥✨

Vastaa käyttäjälle Kirsti Kaija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud