Yllätyksiä!

Yllätyksiä!

*Tuoksut saatu

Miten yllättää ystävä, joka täyttää 50-vuotta. Meidän tosiaan piti olla reissussa ja kamun synskäpäivänä kasvohoidoissa ja hieronnoissa. Joten jotain kivaa piti tässä tilanteessa keksiä.

Onneksi on olemassa ihana FABriiak, jolta tilattiin ystävän siskon kanssa, ystävälle kukkakimppu ja hiuspanta. Synttärisankarin mies oli mukana juonessa ja kukat ja panta ojennettiin, kun olimme saaneet videoyhteyden synttärisankariin.

Tästähän se juhlavuosi toisella alkaa ja ties vaikka jonain päivänä saadaan tuo suunniteltu reissukin toteutettua.

Yllätykset ovat omasta mielestäni ihania, se tunne että on ajateltu. Kukat ilahduttaa taatusti myös aina tai mikä tahansa pieni. Joten lämmin suositus kukkatilaukselle taitavalta Riialta.

Tänään yllätyin minäkin, kun kotiovelle tuotiin Avonin uutuustuoksu. Päätin kuvata tuoksun Instaan ja sieltähän jo pikku-Diana putkahti kuvaan tuoksuttelemaan tuoksua. Dianaa tosiaan ei tarvitse edes näihin kuviin tilata, toinen on hyvin utelias ja aina mukana.

Fanitan hulluna Tessa Kirosia ja Tessan maailman kauniimpia kokkauskirjoja. Niin otettu, että Tessa jakoi tämän kuvan omassa storiesissa, näin se hyvä kiertää ja kaikille tulee hyvä mieli.

Tämä poju yllätti meidät tänään täysin, sillä ei koskaan viihdy pihalla yksinään. Meillä on siis aidattu takapiha. Mutta tänään Samppa pötkötti pitkät ajat auringossa ja nautti menemään.

Koska on ihanaa saada yllätyksiä, tämän kevään ja kesän uusin Escada lähtee yllärinä ystävälle postin matkassa. Sattui niin hassu juttu, että sain tuoksuja kaksi ja vaikka omat teinit fanittaa Escadan tuoksuja myöskin, niin tämä menee eräälle Escada-fanille.

Pikku-Diana yllättyy aina kuvaushetkistä, on tarkkaavainen pikkuinen, on todella haastavaa saada kuvaa nukkuvasta kissasta, merkillistä koiranunta näköjään nukkuvat kissatkin.

Tällä Disney mukilla yllätti aikoinaan Disney mukikamusein ja taas kääpiöllä tätini. Tuli mietittyä, että moneen kertaan on yllätetty ja miten mukavaa on laittaa hyvää kiertoon ylläreiden muodossa.

Optimismia ja energiaa Katja vinkkasi blogissaan Ifolorin tempauksesta ja mahdollisuudesta lähettää rakkaalle yllärinä valokuvakortti. Hirmu kiva tempaus Ifolorilta ja aion itse yllättää erään sukulaisen ja lähettää hänelle valokuvakortin.

Millähän muulla voisi ystäviä ja sukulaisia yllättää. Ainakin Fazerilla on mahdollisuus suunnitella ja lähettää suklaalevy jollekin läheiselle. Olen onnekkaasti itsekin tämän yllärin aikoinaan ystävältä saanut ja säästänyt mukana tulleen kortin ja kääreen muistona, niin paljon tämä ylläri lämmitti. Kiva idea vaikka äitienpäiväksi.

Oletko koronan aikaan yllättänyt läheisiä tai onko sinut yllätetty? Yllätyshän voi olla mitä vaan vaikka miehen antama hartiahieronta tai kesärenkaiden vaihto. Eli kaikki yllärit ja huomionosoitukset käy ja vinkkejä otetaan ilolla vastaan, miten yllättää ihmisiä lisää. Yllätellään. <3

Oikein sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3



38 thoughts on “Yllätyksiä!”

  • No nyt on upea synttärikimppu, Riiaa osaa <3 Kukat, suklaa & sushi toimivat aina! Kun saisi vielä useammin kotiin sushia tilattua, onneksi huomiseen kauppatoimitukseen saadaan lähicittarin tiskiltä myös mukaan kilo lohi- ja tonnikalanigireitä (huomenna siis onnenpäivä, slurps)! Kummilapsia on yllätetty suklailla ja varmasti tilaan heille Fazerin uutuusboxin, jonka sain itsekin pr-näytteenä ja tilaus vaikutti niin näppärältä ja helpolta, joten niitä lähtee eteenpäin! Siskolle ja äidille laitoin aurinkovoideyllärit, niitä kun piisaa omasta takaa ja kiva kun pääsevät testaamaan kevätaurinkoon uutuuksia! Ihana on siis yllättää ja tulla yllätetyksi ; )

    • Riia on niin taitava. <3 Sitä sushia kaipaan minäkin ja niin kade sun susheista. <3

      Ihana tuo Fazer, hehe miten Fazu muuten ei ole löytänyt maailman suurinta herkkupeffaa eli meikäläistä. 😉

      Ihanaa, kun laitoit ylläreitä, yllärit ilahduttavat niin antajaa kuin saajaa. <3

      Sydämellistä viikonloppua Heli. <3

  • Eipä ole taidettu saada kummempia yllätystä aikahan, muuta ku ystävien kans puhelimes puluputettu ja parannettu tätä maailmaa☺
    Tänä päivänä on tyttären syntymäpäivä ja nyt ensimmäänen sellaanen, kun ei voida juhulia kakkukaffeella. Ihan itku tuloo, mutta luvattihin sitte syödä kakkua ku tämä tilanne on ohi.
    Hih , minä yllätin tänään tuon poikaystävän kaalisopalla ja sain niin komian kiitoksen, jotta ompas ”tyttö ” keittäny hyvät sopat ☺

    ♥lämmintä keskiviikkoa Sinulle Tiia ♥

    • Siinä onkin jo ihanaa yllätystä kerrakseen, puhelut ystävien kanssa. <3

      Voi itku tätä ikävää rakkaiden luokse. <3

      Olette maailman ihanin pari, sinä ja poikaystävä. <3

      Oikein sydämellistä viikonloppua Marja-Terttu. <3

  • Ei ole tainnut yllätyksiä ihan just korona-aikaan tulla. Ovat kyllä kivoja nuo yllätykset, mutta olen kyllä sen verran introvertti etten haluaisi että minua yllätettäisiin syntymäpäivänä viemällä yhtäkkiä johonkin yllätyspaikkaan. Mulla olisi kuitenkin tukka likainen, tai ei sopivia vaatteita! Olen monta kertaa kiitollisena ajatellut että miten kivaa oli kun ei silloin kun me mentiin naimisiin, ollut vielä tapana järjestää polttareita. Se olisi minulle ihan kammottavaa jos joutuisi pukeutumaan jotenkin hullusti tai tekemään outoja asioita jossain kaupungilla!
    Ihana muuten tuo sinivalkoraidallinen puserosi! Ja ihana sinä ilman meikkejä<3

    • Ymmärrän hyvin, kaikille ei tuon kaltaiset yllärit sovi, me ihmiset kun olemme erilaisia ja on hyvä, jos näitä luonteepiirteitä myös kunnioitetaan. <3

      Kiitos niin paljon ja arvaas mitä, se on mekko eli vielä parempi. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Kristiina. <3

  • Täällä yksi Escada fani huokailee ihastuksesta. Tiedän Samun tunteen auringossa olemisesta, tänään en meinannut puistosta raaskia lähtiä kun oli niin ihanan aurinkoista ja lämmintä.
    Yllätyksiä on kiva saada ja antaa ja minullakin on yksi yllätys tuossa tekeillä 🙂
    Ihanan aurinkoista iltaa sinulle rakas ystis <3

    • oot ihana ja ehkäpä täältä on sinnekin jotain ylläriä tulossa. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Outi. <3

  • Upeita kuvia! Ihana tuo kimppu ja varmasti on ystävätär ollut mielissään yllätyksestä! On kyllä harmi että tämän Koronan vuoksi niin monet juhlat jää juhlimatta ja valmiit suunnitelmat toteutumatta..vaan eiköhän niitä juhlia vielä tule! Escadan tuoksut on niin ihania! Aurinkoa ja iloa kevät päiviisi♥

    • Niin on, kevään ylioppilaita käy sääliksi ja valmistuvia. Häätkin voi vielä siirtää, valmistumisjuhlia, niitä ei saa enää takaisin vaikka kotona myöhemmin juhlat pidettäisiinkin. Niin surullista. <3

      Escadan tuoksut kyllä on. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Päde. <3

  • Tästä postauksesta, paitsi tuli hyvä mieli, sai kivoja yllätysvinkkejä vastaisen varalle. Kiitos Tiia niistä.
    Yllätyksessä on ihanaa, ettei sitä osaa edes odottaa. Toiseksi yllättäjä itsekin saa hyvän mielen.
    Samu on viisas, tietää milloin kannattaa alkaa leppoisa ulkoilu. Diana haluaa osallistua kaikkeen, mitä teet. Suloista.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    • Olet ihana, ja niin kiva, jos sait tästä jotain mukaasi. <3 Yllätykset ilahduttaa niin saajaa kuin antajaa. <3

      Kiitos niin paljon ja oikein ihanaa viikonloppua Kirsti Kaija. <3

  • Diana & Samu💚

    Yllätyksiä on kiva saada ja miltei vielä mukavampaa antaa. Viime aikoina olen välillä kotona pysyville ikääntyneille sukulaisille vienyt kukkia samalla kun olen toimittanut ruokaostoksia. Miehelle hankin viinipullon vihkivuodeltamme 15-vuotishääpäivänä, vaikka vähän oltiin jo sovittu, ettei mitään annettaisi.

    Escadan Flor de sol on ihana, Escadan kausituoksut ovat mieleeni ja saan usein kyselyjä mitä tuoksua minulla on niitä käyttäessäni.

    • Olet ihana. <3 Kukat ovat taatusti kovasti ilahduttaneet. <3

      Escadan tuoksut korkkaa ihanasti kesäkauden ja täälläkin tykätään niin paljon. Oma mieskin sanoi joskus, kun käytin jotain muuta kuin Escadaa, että käytä vaan niitä hedelmäisiä tuoksuja eli taitaa tykätä Escadasta hänkin. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Tuuli. <3

  • Nyt on paras aika keksiä mahtavia yllätyksiä ystäville!
    Minä voitin Keijunkukkaset-blogissa suloisen palkinon ja ilahdutin sillä yksinäistä äitiäni Suomessa. <3
    Itse olen ollut täällä tiukan kotikaranteenin keskellä (päivä 41 menossa, enkä ole kadun roskapönttöä kaemmas kotoa lähtenyt) ja silti osallistunut kaverin 50-vuotisjuhliin livevideolähetyksessä sekä toisen 40-vuotisbileet olivat ikimuistoiset myös!
    Jokainen kilisteli kotonaan kuohuvat ja toiset olivat jopa leiponeet samantyylisen mansikkakakun kuin itse juhlissa.
    Keksiliäisyys on nyt valttia!

    Keväisiä ja positiivisia päiviä sinne! <3

    • Oi miten ihana voitto ja pääsit ilahduttamaan äitiäsi. <3

      Miten saat ruokaa siellä?

      Nuo teidän 40-vuotisbileet kuulostaa hyvältä ja näinä aikoina ihan parasta ja uudet tavat tuoda ihmisiä yhteen ja se arvostus ihmisiä kohtaan on lisääntynyt ja se on hyvä asia se.

      Oikein sydämellistä sunnuntaita Susanna. <3

    • Hitsi en varmuudella tiedä, mutta pidän peukkuja pystyssä. <3 Ihanaa päivää sinne Johanna. <3

  • Ihana kimppu ja kukat ovat aina kiva tapa yllättää jaJ ilahduttavat aina saajaansa. Ja kystiitos muistutuksesta – nyt jos koskaan on hyvä aika yllätysten järjestämiseen. Otan opikseni;)
    Levollista viikon jatkoa, Tiia ihaNainen – pysy turvassa <3

  • Dianan ilmeestä näkee, että tuoksu on ihana😊💛🐈🐱 Yllätykset on kivoja puolin ja toisin💛Mukavaa viikkoa ja terveyttä!

  • Voi että kun minä rakastan yllättää!! Teen sitä usein, välittämätt siitä, pitääkö ylläreiden saajat yllätyksistään. Minähän siinä suurimman lahjan saan, kun saan yllättäjän tunteen. Haha! Ja kyllä ne ihan pieniä, kivoja ylläreitä on olleet, lahjan saajan näköisiä.

    • Olet ihana yllättäjä siellä. <3 Hihi näin on, kyllä suuri ilo tulee yllärin antajalle, näin on näreet.

      Oikein ihanaa päivän jatkoa sinne. <3

  • Antaminen on parhautta, yllätykset myös. Olen siinä aika hyvä vaikka itse sanonkin, kaikki menee kiertoon mitä en tarvitse tai olen bongannut jotain jonka tiedän toisen ilostuttavan. Antaminen rules, varsinkin näinä aikoina. Muiskuja Tiia <3

    • Uskon, että olet <3 Ja näin on, antaminen rules. <3 Muiskis Taru ja ihanaa päivää. <3

  • Tuo ifolorin valokuvaidea on kyllä tosi kiva. Minäkin taidan laittaa sellaisen menemään. Yllätykset on hauskoja, sekä niiden tekeminen että saaminen. Kukkaset piristää aina ja nyt tuntuu siltä että kaipaan niitä enemmän kuin koskaan.
    Tuo sun valokuva on aina ihana!

    • Se on tosi kiva idea. 🙂 Ihan sama juttu ja nyt niitä kukkia tulee tuijoteltuakin enemmän ja kaikkea kotona, niistä saa valtavasti iloa.

      Kiitos niin paljon ja oikein sydämellistä sunnuntaita Birgitta. <3

  • Voi kuinka ihana tuo Diana tuoksuttelemassa. Meilläkin on pieni kissi, mutta vieläkin vähän villiintynyt, saatiin hänet löytöeläintalosta. Hänen nimensä on Siiri. Yllätykset on ihania! Mutta täällä metsän keskellä ei voi tilata mitään, edes ruokaa etänä. Toisaalta on kosmetiikan verkkokauppoja olemassa. Ja minä yllätin mieheni!Tosin hinnakkailla ostoksillani.

    • Ihanaa kuulla Siirin tarina ja ihanaa, kun otitte kissan, hyvä päätös ja tuo varmasti valtavasti teille nyt iloa. <3

      Ihanaa hehe, että yllätit miehesi Marja, hyvä sinä. <3

      Ihanaa sunnuntain jatkoa. <3

  • Olen maailman enitens huonoin yllättäjä. En vaan osaa järjestää mitään kivaa. Eihän se paljoa vaatisi. Enkä toisaalta itsekään oikein pidä yllätyksistä. Mikä lie, kontrollifriikkeyden ja tylsyyden ruumiillistuma olen. 🙈 Aikoinaan polttaritkin kiristin saada tietoon etukäteen. Olis ihan painajaismaista tulla yllätetyksi silleen. 😂
    Tai hei, yksi sentään tuli mieleen! Kun äitini kävi pari vuotta sitten raskaissa syöpähoidoissa, vein hänelle postilaatikkoon pari levyä salmiakkivalkosuklaata ja kivan kortin, nimettömänä tosin. Se oli ainoa mitä raukka sai alas. (Ei siis tietenkään se kortti. 😂) Ja kerran valikoiman erilaisia suolaisia syötäviä kokeiltavaksi.

    Escadan tuoksut ovat parhautta. Aina vaan.

    Mukavaa loppuviikkoa sinä ihanainen ❤

    • Hihi olet ihana ja muista me kaikki olemme omia persooniamme ja se meille kaikille suotakoon. <3 Olet siinäkin paras, että tunnustut aina kaikki puolet. <3

      Sinä ja sinun äiti. <3 Noh asuupa siellä yllättäjä sittenkin, silloin kun tilanne niin vaatii. Olet ihana ja sydämes on kultaa. <3

      Escadan on, ne vie arjen yläpuolelle. <3

      Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinä ihana. <3

  • Ihanan valoisa hyväntuulen postaus ♥ Yllätykset on kivoja, saa niitä sitten itse tai on antajana. Mäkin olen yllättänyt läheisiä nyt muutaman kerran ja ens viikolla yllätän ystävän jolla synttärit. Tuo valokuvaylläri kuulostaa myös kivalle ja Fasun yllärit myös. Myös Weekend Snacksillä on verkkosivuilla myynnissä yllätyspaketteja sipsien ystäville, kiva kun on vaihtoehtoja.

    Aurinkoa viikonloppuun Tiia ♥

    • Oi kiitos tuosta snacks vinkistä. 🙂 Yllätykset ovat kyllä parhaita ja nyt hyvin ajankohtaisia.

      Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa Maikku. <3

  • Oi, miten ihania kukkia <3 ja kuvia <3 Tämän "etäkevään" aikana vietettyjä synttäreitä muistellaan vielä pitkään. Olen yllätellyt ihan tässä perhepiirissä herkku leipomuksilla ja ruuilla. Hyvää viikonloppua <3

    • Ihanaa kuulla ja tälläisiä kaikkia tekoja tarvitaan ja leipomukset kunniaan. <3

      Oikein sydämellistä sunnuntain jatkoa Tarja. <3

  • Upeita kukkakimppuja! Ystäviä on ihana yllättää lähettämällä kukkia kotiin. Itse olen
    laittanut myös kukkia synttärisankareille kun nyt ole voitu juhlistaa ihan kasvokkain synttäreitä.
    Korona aika laittaa meidät kaikki koville joten kivoja pikku yllätyksiä on kiva lähettää ja myös
    itse vastaanottaa. Ihan se perinteinen korttikin toimii vielä ja lämmittää ♥
    Kivaa viikonloppua Tiia ♥

    • Juurikin aivan ihanaa muistamista ja kukista saa valtavasti iloa. <3

      Juurikin näin, nyt ne hieman vanhemman ajan jutut tulee kuvioihin, mikä on hieno aasia.

      Perinteinen kortti on myös ihan mahtava juttu ja nyt ajankohtainen.

      Sydämellistä sunnuntain jatkoa Marjo. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud