Saanko esitellä Kajsan

Saanko esitellä Kajsan

En tiedä voiko tässä hämmästyä enää mistään. Merikapteenin vaimolta tuli viestiä, että meikäläisen nimi onkin Kajsa Singonniemi, olen sisustussuunnittelija ja asun Taivassalossa. Pakko sanoa, että sydän hyppäsi klo 23 aikaan illalla ja en saanut enää unta, kun aloin selvittämään tätä Kajsa hommelia.

Niinhän siellä sitten ilmeni feikkiprofiili Instan puolella. Lisäksi löytyi Pinkit korkokengät Maiju samoista kuvista ja oikea feikkiprofiilien vyyhti, jossa kommentoimme vuoroin toisillemme, siis nämä feikkiprofiilit kommentoi, milloin käymme Esson baarissa bissellä tai olemme viettämässä itse pääjehu feikkiprofiilin häitä.

Tuli mieleen näine leikattuine ja liimattuine päineen, että joku leikkii meillä kuin paperinukeilla. Onko kyseessä lapsi tai kenties joku, jolla on mielen kanssa ongelmia. Siksi en tässä nyt rankalla kädellä lähde tuomitsemaan vaikka kyllähän tälläinen viheliäistä on.

Se askarruttaa, kun ei voi ymmärtää. Pieni osa ihmisistä on julmia ja luo toisista ihmisistä vaikka nyt sitten feikkiprofiileja kiusa mielessä. Mutta Maijun kanssa meistä on luotu oikea saippuaooppera, meille on luotu uusi erilainen elämä, jossa kommentoimme ruokia: Maiju mm. syö vain kalapuikkoja ja mansikkakakkua.

Huvittavassa epäjärjestyksessä olemme tyttöporukalla ”häiden” jälkeen menneet Esson baariin ja viettäneet oikean polttari-illan. Polttarit tosiaan yleensä on ennen häitä, mutta toki feikkiprofiilien eläessä mielikuvitusmaailmassa, feikkiprofiilit voi tehdä mitä hassua vaan.

Maiju tosiaan on tämän pääfeikkiprofiilin pitäjän äiti, jonka kanssa Maiju on mm. käynyt possumunkin syöntikisassa.

Laitoin itse viestiä tälle pääfeikkihenkilölle, ei olisi ehkä pitänyt, mutta siinä kohden en ollut vielä selvittänyt koko vyyhtiä ja en ymmärtänyt, että hän on kaiken takana vaan luulin hänenkin tiliä feikkiprofiiliksi ja ajattelin varoittaa asiasta. Feikkiprofiili on kuitenkin tosiaan kyseessä, sillä oikea henkilö on pankissa töissä, eikä Kulmalan kirpputorilla.

Ensin tämä henkilö vastasi ”hyvä että tulit kertomaan asiasta minulle, että onpa tyhmästi tehty, että hän laittaa sinusta kuvia, kun niin ei saisi tehdä ja kysyy, mistä ihmeestä löysin oman feikkiprofiilini?

Asiaa hieman tongittuani oivalsinkin kirjoittelevani juuri itse pääjehun kanssa ja kirjoitin ykskantaan, että olen ilmiantanut kaikki tekemäsi feikkiprofiilit. Hän jatkaa kyselyä mistä ihmeestä löysin feikkiprofiilini, tämä selvästi askarruttaa ja kenties aiheuttaa huolta. Tämän jälkeen alkaa kuitenkin heti syyttely ”minun mielestä miten sinä tässä käyttäydyt, on todella tyhmästi tehty”, kun kerroin ilmiantaneeni nämä huijaustilit.

Jep hyökkäys on paras puolustus, mutta ehkei toisten ihmisten kuvien ja kasvojen käyttäminen jossain merkillisessä leikissä ole millään muotoa puolusteltavaa.

Niin väsynyt kaikkeen tälläiseen ja taas joutuu miettimään miksi? Tai sitten täytyy vain tyytyä siihen, että tälle maapallolle mahtuu yksinkertaisesti monenlaista hiihtäjää.

Jos joku haluaa leikkailla ja liimata Maijun ja meikäläisen pään kuvia ja muutaman muunkin viattoman ihmisen ja liittää niitä netissä löytämiin vartalokuviin, niin ehkä tästä leikistä joku siellä saa lohtua ja mielikuvitusystäviä. Ehkä kyseessä on yksinäinen ihminen, joten mitäpä tässä lähteä häntäkään suorilta käsin tuomitsemaan niillä perusteilla, ettei tälläinen nyt vaan ole oikein. Ehkä kyseessä lapsi, joka leikkii meillä kuin Barbinukeilla tai ehkä joku sellainen, jolla Muumit eivät heilu laaksossa samalla tavoin kuin monilla muilla.

Kaikkinensa silti houkuttelevaa olisi tietää miksi, miksi ihmiset tekevät näinkin hassuja asioita ja ymmärtävätkö he asian vastuun. Se, että omasta persoonasta on liikkeellä useita eri persoonallisuuksia voi aiheuttaa harmia ihan jopa minulle.

Eihän se nyt elämän kirkkain hetki ollut viime talvena, kun eräs mies otti yhteyttä, kun oma profiilini omalla nimellä vielä oli deittipalstalle laitettu kiusana. Mies poloinen pyysi vuolaasti anteeksi, kun lähestyi naimisissa olevaa naista, mutta eihän se hänen vikansa ollut, mutta näiden kiusaajien olisi hyvä pohtia, että he voivat vahingoittaa useita ihmisiä näillä merkillisillä vyyhdeillään. Mies kuitenkin etsi tositarkoituksella elämäänsä ihmistä ja ajatteli minun olevan hänelle tarkoitettu. Ihmisten tunteilla ei saisi koskaan leikkiä.

Kaikenlaista hiihtäjää ei voi muuta todeta ja täytyy laittaa taas yksi outo luku some-elämässä kiinni. Kenties taaskaan koskaan olla saamatta vastausta, että miksi ihmiset toimii kuten toimii.

Mikäs teidän fiilis on, miksi ihmiset tekevät tälläistä? Onko vaan niin tylsää vai miksi? Ja muistetaan myös se, kun nettiin naamansa laittaa, oli se sitten vaikka ihan Facebook profiilikuva, tämän seurauksena voi tapahtua kummia.

Parempaa ja sydämellistä viikon jatkoa kaikille ja onko teille tapahtunut vastaavaa?



67 thoughts on “Saanko esitellä Kajsan”

  • Laura tuossa jossain vaiheessa lohdutti, että vain staroista tehdään tällaisia, joten pitäisikö meidän Tiia olla onnellisia, että joku on jaksanut nähdä vaivaa tämän jutun kanssa 🙂

    • Juu huumoria peliin vaikka ei olla staroja nähtyään, niin voihan joku sellaista luulla😅
      Ihanaa viikonloppua Maiju ❤️

    • Ei kyllä osaa eli porskutetaan me tästä eteenpäin ja annetaan näiden ihmisten rämpiä lätäköissään.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli❤️

  • Siis mitä h…ä? Ihan oikeasti? Menikö kiusaajalta pasmat sekaisin, kun vaihdoit blogialustaa, eikä uskaltanut/pystynyt enää sitä kautta kiusata? Maailma on käsittämättömän paha, kun joukossamme on tällaisia kiusaajia. Ei voi tosiaan olla kaikki palikat kohdillaan.

    Tsemppiä sinulle! Toivottavasti tämä vyyhti selviää. <3

    • Ei vaan voi ymmärtää ja kyllä ano.nyymi tuli viime yönä tänne kertomaan mielipiteitään,hän kun tuntee Maijun ja minut niin hyvin toki, että voi päätellä meistä kaiken ihmisinä blogin perusteella😂Ja vielä perustanut oikein sähköpostin ano.nyymi@, missä ihmeen kuplassa ihmiset elää. Toki se huonoa itsetuntoa nostaa, kun yrittää alentaa muita.

      Että eihän ilkeys maailmassa ikinä lopu, mutta ei anneta näiden ihmisten määrittää meitä, hukassa ovat itse.

      Ihanaa viikonloppua Mannilainen❤️❤️❤️

  • Ei ihminen tuollaista tylsyyttään tee, taustalla lienee jonkunasteinen sairaus, muuta selitystä ei voi keksiä ja täytyy vaan toivoa, että tekijä ymmärtäisi sen. Mutta niin surullista, että se kohdistuu teihin 😥. Ihan vähän kyllä nauratti toi polttarihomma, että siis häiden jälkeen ihan lähdetty, huh. Jaksamista siis taas Tiia ❤️

    • Tämä meni jo niin överiksi, että nauruhan tässä tuli.😂

      Kiitos kovasti Sari ja ihanaa viikonloppua ❤️

  • Täytyy olla sekopää (anteeksi)
    Miten viitsii tehdä tuollaista.
    Saako tuollaista edes selvitettyä.
    Toivottavast pääset eroon noista kiusaajista.

    • Ei varmaan saa selvitettyä. Tulipa nähtyä tämäkin.

      Kiitos niin paljon ja ihanaa viikonloppua Leena❤️

  • Pistää kyllä miettimään, mitkä olivat tarkoitusperät tällaisessa. Mitä tällä ajettiin takaa? Kauheasti on nähty vaivaa tähän kaikkeen. Lähinnä surullista.

    • Ei vaan voi ymmärtää, ei me ikinä voida.🙈Samaa mieltä, surullista😭

      Ihanaa viikonloppua Satu❤️

  • Ei tähän oikein osaa sanoa mitään enää, kuin että on varmasti enemmän kuin karseaa joutua tämmöisen kohteeksi.
    Luulen kyllä että sinun tilalla itselläni olisi ymmärrys loppunut jo aikoja sitten .
    Tsemppiä kuitenkin ja toivotaan että tämäkin asia selviäisi.

    • Olet kultaa. Kiitos tuesta Heli ja vahvat tukijoukot pitää pinnalla. Läheiset tietää kuka olen ja se riittää.

      Oikein ihanaa viikonloppua Heli❤️

  • Hyvin Maiju sanoi, että olette todellisia staroja, kun joku näkee niin paljon vaivaa kiusatakseen. Olette oikeasti merkittäviä henkilöitä somessa. Olisiko tuo kiusaaja sama, joka kiusasi sinua aikaisemmin blogissasi. Nyt kun ei voi, aloittaa Instassa kiusaamisen. Ei ihme, että yöunesi meni.

    • Itse en kyllä pidä itseäni starana lainkaan vaan tavikselta, joka sattuu vaan kirjoittamaan blogia. Toki kun yleisö iso, sinne mahtuu sitten kaikenlaista. Mutta olet niin ihana ja kultainen, että sanot noin. Kiitos Marja ihana, sydämes on kultaa🧡

      Ihanaa viikonloppua 😘

  • Eihän tässä enää löydy sanoja, eikä sitten minkäänlaista selitystä. Koen kyllä todella sairaana pelinä ja kiusana tuollaisen oli sitten minkä ikäinen tahansa sairas mieli kyseessä. Onneksi on tarkkasilmäisiä, jotka huomaavat ja raportoivat – aina ne jää jotenkin kiinni ja touhut saa tukahdutettua! Ihan valtavasti sinne positiivisia energioita, haleja & tsemppejä, 6-0 sun puolesta tuo erä, mutta ymmärrän, että vie voimia…

    • Se jos mikä on tässä elämässä fakta, asioista jää aina kiinni.

      Kiitos niin paljon Heli, sun tuki on kultaa🧡

  • Ohhoh! Kylläpä on jollain ollut aikaa :O

    Olen ennenkin sanonut mutta kuullostaa IHAN samanlaiselta toiminnalta kuin eräs koirankasvattaja on saanut osakseen eräältä tyypiltä jo vuosia. En silmää räpäyttäisi jos kävisi ilmi että on sama henkilö…
    Melkein pelottava ajatus kyllä, että joku on noin kieroutunut…
    Mutta jos huumoria tilanteesta yritetään löytää, niin olihan ne Maijun kalapuikot ja possumunkit gluteenittomia? 😀
    Muuten ei Maijulla hyvä heilu, vaan se kaulin 😀
    Uteliaana yritin äsken etsiä tiliä mut on ilmeisesti poistettu…

    Kaikkea te joudutte kestämään. Onneksi mää en oo stara (vielä) 😀

    • En kestä saako koirankasvattajat tälläistä osakseen, mutta miksi tosiaan ei saisi, koska maailma osaa olla ihan hullu. 🙈

      Hihi juu Toivottavasti oli gluteenitonta.

      Noh kaikkea muuta kuin stara, siksikin ihan hullu kuvio.

      Ihanaa viikonloppua Hanna❤️

  • Oikeesti… Olipa typerä temppu. Kertoo tekijän häilyvästä psyykkisestä rakenteesta. Tätä ikävä kyllä tapahtuu: tiedän muutamia opettajia, joille on tehty feikkiprofiileja, joiden kautta myös minulle on laitettu viestejä. Onneksi tuli teille tietoon! Tsemppiä!

    • Eikä! Maailma on välillä ihan kauhea😭

      Ihanaa viikonloppua Tarja ja kiitos❤️

  • Voi apua! Eihän tästä oikein edes tiedä, mitä mieltä pitäisi olla! Tai siis onhan tää nyt järkkyä ja väärin, mutta tarkoitan sitä,mitä pitäisi ajatella tämän tehneestä. Miehelle näytin tätä sinun postaustasi ja hän tokaisi vaan, että kyllä joillain ihmisillä on ylimääräistä aikaa alkaa leikkaan ja liimaan toisten päitä!
    Onneksi on ihania instaystäviä jotka kertovat tälläistä nähdessään!

    • No huh mieti ja varmasti mies siellä puisteli päätään ihmeissään. 🙈

      Justiinsa näin, ihanaa kun on turvaverkko ja ihmiset välittää.
      Sydämellistä viikonloppua Marketta❤️

  • Kyllä sitä tosiaan menee välillä niin sanattomaksi ettei osaa mitään kirjoittaa:) Kun tämä on ihan käsittämätöntä..miten jollekin voi tulla edes mieleen tehdä tällaista ja miksi?! On niin harmi että olet joutunut usein kohtaamaan tällaisia ikäviä yllätyksiä..Halauksia sinulle❤️

    • Mielikuvitukselle näille tyypeille ainakin peukut. Ei oma mielikuvitus enää riitä.

      Ihanaa päivää Päde ❤️

  • Voi elämän kevät!

    Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.
    Ei tälle muuta selitystä voi olla kuin tuo mitä Maiju sanoo.

    Mun mielestä ei enää kannata yrittää ymmärtää moista henkilöä. Sen verran pimeää touhua on., eikä mitään lasten leikkiä.

    Halit ❤️

    • Heh juu ei oma mielikuvitus enää riitä näihin.🙈

      Ihan totta, turha miettiä tällaisten mielen syövereitä.

      Kiitos niin paljon Annukka ja sydämellistä viikonloppua ❤️

  • Minusta tuo on silkkaa kiusaamista. Toisaalta kyllä olen samaa mieltä Maijun kanssa, ootte staroja <3
    On todella hyvä, että tuot näitä asioita julki. Onhan tämäkin nyt ihan pimeä juttu, ja vaikeaa on tällaisen ihmisen aivoituksia tietää. Olenkin sanonut muutamaan otteeseen varmaan sinullekin, että sairaan mielen liikkeitä ei terve mieli voi ymmärtää.
    Ihanaa iltaa sinulle rakas Tiiuli <3

    • Juu no ei tälläistä voi salliakaan ja tässä vyyhdissä käytetään hyväksi muidenkin kasvoja kuin Maijun ja mun.😭Rumaa peliä.

      Ihanaa päivää Outi❤️

  • Nämä on kyllä käsittämättömiä juttuja. Ei voi olla ihan terve ihminen joka tuollaisia tekee. Jospa nyt lopettaa kun tuli kaikki ilmi ja vielä blogissa kerroit feikkiprofiilien tarinan.

    • Toivottavasti, mutta parilla tilillä tuntuu meno yhä jatkuvan. 🙈

      Ihanaa viikonloppua Kristiina❤️

  • Siis ei oo tottakaa. Jollakin on ihan sairas mieli, eikä käsitystä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Huono itsetunto ja kateus, se teettää juuri tälläästä. Sanoosin nyt jotta eiköhön tämä jo riittääsi sun kohdalle.
    Ihan täs on itku silimäs ja kylymät väreet menöö selekäpiis.

    Tsemppihalit Sinulle Tiia ♥

    • Motiivia mahdotonta arvailla, joillekin ihmisille tälläinen on ihan hupia.

      Olet niin kultainen ja ihana ihminen Marja-Terttu, oikein sydämellistä viikonloppua sinne❤️😘❤️

  • Taisin jo Facebookin puolella kommentoidakin, että kyllä on jollakin tyhjä elämä ja sairas mieli, kun tällaista tekee! Onneksi jäi kiinni – ja toivottavasti on instan sähköposteissa joissakin noista profiileista tunnistettava tili ja insta sulkee ulos koko kiusakkeen! Installa kestää välillä hetken ennen kuin reagoi feikkitileihin , mutta kyllä nämä jossain vaiheessa sieltä poistetaan. Jos itse yrittää poistaa, jäävät nämä sinne instan arkistoihin odottamaan hetkeä, jos joskus vaikka haluaisikin aktivoida taas tilinsä eli nämä poistuvat lopullisesti vasta sitten, kun insta itse ne poistaa ilmiannon perusteella.
    Toivottavasti jäävät kiinni kaikki nämä kiusaajat ja ihan omilla nimillään!

    • Totta muuten, toivotaan tuota, että käyttävät oikeaa sähköpostia ja sulkisi Insta kaikki kiusaajien tilit.

      Ihanaa viikonloppua Ladysein❤️❤️❤️

    • Kaikenlaista mahtuu tähän maailmaan. Kivaa viikonloppua Marika❤️

  • Mä olen niin pahoillani puolestasi, enkä ymmärrä miksi joku haluaa tehdä tuollaista? Mikä on motiivi?
    Voimia ja tsemppiä hurjasti! Hienoa, että puolustat itseäsi <3<3

    • Motiivia ei varmaan kukaan normaali voi ymmärtää, kaikenlaista.

      Ihanaa päivää Taru❤️

  • Aikuisten paperinukkeleikkiä! Mutta onkin silkkaa kiusaamista. Motiivin minäkin haluaisin tietää. Ja syytti vielä sinua, kun kerroit ilmiantaneesi hänet. Hyvä, että Merimiehen vaimo huomasi tämän feikkiprofiilin. Tsemppiä Tiia!

    • Kiitos Merimiehen vaimolle❤️ Kaikenlaisia hiihtäjää, mutta tämä on tällä kertaa ohi, heh toistaiseksi.

      Ihanaa päivää Tuula❤️

  • No huh huh, kyllä on täyttä sekopäätouhua tällaiset feikkiprofiilit, ja vielä niistä joku/jotkut näkyy tykkäävänkin .. huoh ! 🙁
    Mutta, hyökkäys on paras puolustus todellakin, ja hyvä juttu että sait kiinni itse teosta ja teit ilmoitukset! Yesh! Hyvää viikonloppua ja tsemppiä! <3

    • Kaikenlaista mahtuu tähän suureen maailmaan.🙈 Kiitos kovasti ja sydämellistä viikonloppua ❤️

  • Vetää sanattomaksi!
    Hyvää viikonloppua nyt kuitenkin ja tsemppiä <3

  • En enää edes osaa kommentoida tuollaista toimintaa mitenkään. Onko kyseessä jonkun hieman oudosti ajattelevan ihmisen mielikuvitusleikki vaiko kiusanteko? Tuollainen ei nosta samanlaista kiusaamisesta nousevaa kiukkua vaan enemmänkin saa miettimään, että onko tekijällä jotain ongelmia. Kaikkeen sitä törmää.

    Kivaa viikonloppua!

    • Just samanlaiset fiilikset tästä. Hytinä, että jotain ongelmia on. 🤔

      Mukavaa viikonloppua Rva kepponen ❤️

  • Kyllä jollain on aikaa nähdä vaivaa moiseen ja miksi, en voi ymmärtää.Vaikuttaa kyllä kummalliselta, kun Maijullekin tehty tuollalailla.Ehkä teillä on yhteinen idoli, jolka lähestyy tuollatapaa🙄
    Mutta väärinhän tuo on, toivottavasti kaikenlainen ilkeily loppuisi.

    Halaus ja aurinkoista viikonloppua☀️😊❤

    • Sepä ja on tässä vyyhdissä useampi, joista tehty feikkiprofiili. Ei me vaan saada ikinä tietää varmaankaan.

      Ihanaa viikonloppua Maikku💛

  • Hei!
    Oliko sinulla se poliisitutkinta missä vaiheessa, luin siitä muistaakseni, kun edellisen kerran otit kiusaamisjutut esille. Onko se edennyt mihinkään, ei ainakaan lopputuloksesta päätellen?

    Nettikiusaajia saattaa olla myös mahdotonta jäljittää tai saada satimeen, luulisin. Joku/jotkut ovat nyt ottaneet oikein kunnolla elämäntehtäväkseen kiusanteon. Kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta yksityishenkilön kuvien julkaiseminen asiayhteyden puuttuessa on mielestäni aika inhottavaa, ihan kuin kiusaaja tuntisi Sinut, eikä pidä sinusta yhtään pätkää.

    Sanoisin, että tässä haiskahtaa jokin vanha kauna, tapahtuma tai vastaava. Ei kai kukaan saa kiksejä täysin tuntemattoman pilkkaamisesta, sitä on vaikea uskoa, joillakin tosin tällainen voi olla pelkkää ajanvietettä ja ihon sisään menemistä. Mukavampaa kevään odotusta! Miia-Mari

    • Hei Miia-Mari, poliisitutkinta ei ole edennyt ja toisaalta en enää jaksaisi näihin vanhoihin palata. Tämän uuden alustan myötä olen saanut olla varsin rauhassa, pari hassua aavistuksen outoa kommenttia vain tullut. 🤗

      Nyt tämä meidän kuvien käyttöjuttu, vyyhdissä useampi jonka kuvia käytetty, enkä tunne näistä kuin Maijun. Siellä eräs minulle vieras uhkaa rikosilmoituksella näitä feikkitilin tekijöitä. Mitähän me kaikki ihmiset olisimme kyseiselle ihmiselle tehneet, me toisillemme ihan vieraat henkilöt. Vitsi kun en vaan tiedä.

      Monesti näissä keisseissä tosiaan on kyseessä joku tuttu, jolla saattaa olla mielenterveyden kanssa ongelmia ja vainoaminen alkaa syystä tai toisesta.

      Maijulla ja minulla on pyrkimys olla ystävällisiä, mutta toki elämässä on muutama ystävyyssuhde tai tuttavuus, joihin olen joutunut ottamaan syystä tai toisesta hakurakoa, joten voi olla tälläinenkin tapaus. Mitä luultavimmin en saa koskaan tietää, joten on vaan annettava olla menemättä ihon alle.

      Kiitos todella paljon pohdinnasta ja tsemppauksesta ja mitä mukavinta viikonloppua ja kevään jatkoa.💛🤗💛

  • Ihan sairasta juttua, toivottavasti se ei lannista sinua. Joku häiriintynyt ihminen haluaa huomiota. Sulla on kuitenkin paljon seuraajia ja kannustajia, älä anna näiden sulkea blogiasi. Tykkään siitä todella paljon ja se tuo voimia mulle ja muillekin!

    • Olet kertakaikkiaan ihana, kiitos mielettömän paljon. En missään nimessä anna lannistaa, eikä vieraat ihmiset voi ikinä meikäläistä määrittää, määritän itse ja läheisten kautta ja mitä läheiset ajattelee, sillä on merkitystä. <3 Joten älä huoli, en lannistu ikinä. Kiitos niin paljon Sanna aidosta välittämisestä, arvostan ihan mielettömän paljon. <3 Te annatte minulle voimia paljon, kuten nytkin.

      Täältä hurjasti halauksia sinne. <3

  • Tämä on kyllä jotain niin uskomatonta, että jollain on energiaa ja tahtoa tehdä tuollaista. Eihän tuo ihan normaalia ole. Mutta toisaalta ehkä jotain ihailuakin tuossa mukana, vaikka ei ihan normaalia sellaista.

    • Vaikea sanoa, kun ei ymmärrä ja onneksi meidän ei tarvitse. Ihanaa viikonloppua Jael. <3

  • Mä en kestä!Ois nyt voinut kuitenkin vähän edustavamman kuvan sinusta valita. Maiju näyttää hyvälle. Kovin taitava ei ole fotoshoppauksen kanssa ollut. Varmaan joku keski-ikäinen katkera muidu.

    • Juu tuo oma kuva oli Ilta-Sanomissa tai Ilta-Lehdessä, en muista, sinne kelpasi kuitenkin. 😉 Samaa mieltä, aivan mielettömän upea pääkuva Maijusta. <3

      Mahdotonta sanoa tai tulkita, niin hullu koko juttu.

      Ihanaa kesään odotusta Tiina. <3

  • Uskomatonta, miten raukkamainen joku voi olla ja nähdä näin paljon vaivaa, että saa tehtyä kiusaa. Mietin, että niillä hakkereilla jotka laittavat viruksia viesteihin on samat raukkamaiset geenit.

    • Hyvinkin on samat geenit, samaa outoa menoa. Oikein ihanaa viikonloppua Enkuli ja kiitos välittämisestä. <3

  • Uskomatonta. Mutta tsemppiä, paremmin sinulla ja Maijulla on asiat kuin ”kiusaajallanne”.

    • Tässä olet niin oikeassa ja tämä on juuri se, mikä on näissä tilanteissa hyvä muistaa. Aina ennemmin kiusattu, kuin kiusaaja.

      Sydämellistä viikonloppua Seijahannele. <3

  • Huhhuh, niinku itsekin sanoit postauksessa, kaikenlaisia ihmisiä sitä maailmassa riittääkin.. :/ Jos feikkitilejä tosiaan on useita, niin sitä alkaa väkisinkin miettimään, että miten jollakin riittää aikaa ja energiaa kaikkien niiden ylläpitämiseen? Toisaalta, jos haluaa aiheuttaa tietentahtoen kiusaa toisille, niin ei kai siinä sitten.. Toivottavasti tälle asialle löytyy kuitenkin jonkinlainen ratkaisu :/ Tsempit! <3

Vastaa käyttäjälle Rva Kepponen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud