Sitä sun tätä ja arvonnan voittaja!

Sitä sun tätä ja arvonnan voittaja!

Mitäs tänne. Viime postaus kertoi naisluolasta, jonka siivosin ryminällä kuntoon. Seuraavaksi tapahtuikin sitten se, että perheen teinit halusivat vaihtaa huoneet päittäin ja teinien tietenkin ajatellessa, että he tekevät kaiken ihan itse.

Juu eihän se niin mene ja lopulta naisluolan kaapistot siirtyivät kuopuksen huoneeseen ja vaatekaappi kuopuksen huoneesta naisluolaan ja taas on järjestelty päivätolkulla täällä. Tähän ei voi nyt muuta sanoa kuin, että kivaa on, että on ollut tekemistä.

Instassa Disney kuvia ihaillessa iski silmille TruffleSuffle.com, josta päädyin tilaamaan kolme uutta Disney mukia: Pinokkio, Pocahontas ja Leijonakuningas mukit. Tuli vähän niin kuin salaa tilattua, kun ukkeli oli laittamassa kesäpaikkaa kesäkuntoon. Tyypillistä.

Mukeja ei kuitenkaan alkanut kuulumaan ja laitoin Tryffelisuffeliin viestiä, missä mukit. Noh koronahan luvattua toimitusaikaa viivästytti ja päätin vain vastata heille, että odotan iloisesti mukeja saapuvaksi, että on varmaan Suomen Postin vika koko homma.

Suffelipuffelista tuli ihan pyytämättä tai valittamatta postimaksujen palautus, aikamoista palvelua. Mukitkin saapuivat kiitolaukkaa parissa päivässä valittamisen jälkeen ja mukien mukana tuli vielä namusia, joita ei saa Suomesta. Jäi ihan hirmuisen hyvä fiilis tästä Tryffelikaupasta eli voin lämpimästä suositella, jos jotain kaikenlainen retro, leffa-ja Disney kama kiinnostaa.

Ihania viisauksia nämä mukit pitävät sisällään. <3

Elämä ei ole mustavalkoista vaan pitää elää kaikkien värien mukaan, jotka täällä tuulessa huiskii.

Hehe, ehkä jokainen meistä haluaa joskus ollakin vaikka yhden päivän ajan kuningas.

Sitten ylläripylläriseen. Mitä elämä olisi ilman ystäviä ja nyt oikein sydämestä ottaa ja vatsassa nipistää, kun on niin riipivän riuduttava ikävä ystäviä.

Mitä tekee Outi’s life Outi, lähettää aivan mielettömän Mikki Hiiri magneetin ja kudotut tossukat, jotka täällä nytkin varpuliineja lämmittää. Kiitos Outi ihan mielettömän paljon, tulin näistä kovin onnelliseksi, meikäläistä on ajateltu asia joka ei ole mikään itsestäänselvyys, maailmassa on ihania ystäviä, elämä on rikas.

Paulig lähetti piristävän lähetyksen, jossa oli kaikenlaisia uutuuksia ja ohessa uutuuksista se ihan paras. Härrekyyde miten maukkaalta voi lakumaitokahvi maistua, kyllä kiitos, tätä lisää!

Tämä kuva muuten napattu renkaiden vaihdossa ja nyt tuli eteen sellainen tilanne, että kesärenkaat pitää ostaa ja syksyllä talvirenkaat pitää ostaa, jei.

Voihan Stitch sentään. Tätä pehmoliinia olen etsinyt kissojen ja koirien avulla ja ollut jo varma, että mies on viskannut tämänkin raivausriennoissaan kaatikselle. Mutta nyt Stich löytyi, huh helpotus. Tämä kaveri on tärkeä, sillä on hankittu häämatkalta Roomasta.

Instassa on eräs Disneyfanikamu, joka asuu Japanissa ja laitamme toisillemme aina kuvia meidän aarteista ja voi sitä riemun päivää, kun Stichliini löytyi. Nyt voisi jo todeta, Ohana on koossa, sillä Jätti Puh eli Puffeliini löytyi myöskin.

Ohana: perhe. <3

Mitähän muuta, kuin silkkaa kämpän myllerrystä. Ei kaiketi muuta, kuin että ihmeissään ja iloinen, että 1.6 50 ihmistä saa jo kokoontua ja pääsy sushibuffaan on mahdollinen. Tässä on sushipötkylät pyörineet verkkokalvoilla yöt ja päivät.

Noh tosissaan olen, mutta samalla kevennyksenä vitsailen. Hieman on alkanut enemmän korona pelottamaan, sillä tässä on eräs hyväkin tuttu pahasti sairastunut koronaan. Asioiden vapauduttua mitä varmimmin tulee toinen aalto ja taas ollaan eristyksissä.

En tiedä, aikamoista toivottomuutta tunnen, mutta en edelleen pelkää itseni vuoksi vaan läheisten. Ja kyllä meinaa seinät vähän kaatua ja pää sanoa poks, kun ei ole saanut läheisiä nähdä ja suuhun saada sushia. Mutta toki paljon huonommin voisi olla asiat, joten en valita.

Hyviäkin uutisia on. Blogin lukemat ovat mahtavalla tolalla täällä WordPressissä, mitä paljon murehdin etukäteen, että nyt tulee romahdus ja kaikki menee mönkään.

Huawein testiryhmässä ahkeroituani minkä ehdin, kävi niin onnellisesti, että saan pitää Huawei P 40 Pro puhelimen, jee.

Eilen sain yritykseni ensimmäisen veropäätöksen ja saan vielä mukavasti palautusta ja kaikki meni putkeen. Ensimmäinen vuosi, itse tehty kirjanpito ja kaikki meni nappiin. Huojentunut fiilis. Toki aika yksinkertaista tämä oma kirjanpidon pitokin on, mutta kuitenkin jännitin asiaa.

Arabia alkoi tänään seuraamaan Instassa ja ovat lähettämässä jotain ihanaa, joista myöhemmin kerron kuvien kera.

Eli aivan mielettömän paljon kuitenkin ilonaiheita vaikka on myös surun aiheita. Mutta niistä ei sen enempää.

Nyt vielä arvontaan eli arvonnassa kuvan meikit voitti tällä kertaa:

LADY OF THE MESS29.4.2020 14:19 Muokkaa

2 arvalla mukana. Ja jos onnetar suosisi, tulisivat tuotteet ihan itselleni. Nuo punat, oi joi 😉Vastaa

Hurjasti onnea Lady ja olen sinuun yhteydessä pian tai voit laittaa minulle viestiä yhteistietoineen [email protected]. Enköhän pian järjestä taas kivan arvonnan, naisluolan siivottua löysin teille kaikkea ihanaa arvottavaksi.

Miten siellä jakselette, mitkä asiat tuntuu tällä hetkellä hyviltä ja mitkä vaikeilta?

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille ja hei ulkonahan on kevät. <3



30 thoughts on “Sitä sun tätä ja arvonnan voittaja!”

  • Hyvin olen jaksellut, tänäänkin nautin ihanasta ilmasta. Eniten huolestuttavat iäkkäämmät omaiset, äiti joutui sairaalaan kun aiemminkin jo huvenneet voimat ovat koronaeristyksissä aika lailla liikkumattomana menneet. ITässä nyt mukavan kaupungin virkailijan kanssa pähkäillään, mitä seuraavaksi. Liikkumattomuus on nyt iso riski monelle vanhukselle. Onneksi muut iäkkäät läheiset ovat kunnossa.

    Mies on välillä tilaillut Saksasta Citroenin varaosakaupasta vanhaan Citikkaan varaosia. Aika lailla miehille suunnatun yrityksen paketissa tulee aina pari nallekarkkia, joka huvittaa minua.

    • Sama juttu Tuuli, mummi on sairaalassa. Kyllä tämä korona todella hurjalta taudilta näyttää ja tuleeko ikuisesti tekemään sen, ettei vanhempi väestö saa elää enää niin pitkään. Tästä on huoli.

      Ihana, nallekarkkeja miehelle. Arvaas mitä, oman miehen lemppari on nallekarkit. 😉

      Kivaa viikonloppua Tuuli. <3

    • Outi on super. <3 Niin olet yhtälailla sinäkin. <3 Oikein ihanaa viikonloppua Tarja. <3

  • Nyt on taas ihan hyvä fiilis. Eilen kun hallitus kertoi uusista linjauksista, niin olin oikeasti iloinen siitä, että etätöitä suositellaan jatkettavaksi kesän loppuun saakka. Minua on jo etukäteen ahdistanut ajatus siitä, että kohta pitäisi palata takaisin työpaikalle. Minulle etätyöt sopivat, vaikka välillä seinät kaatuvatkin päälle. Toivon, että koronasta olisi ainakin se hyvä puoli, että etätöitä alettaisiin suosia enemmän.

    Ihania kuvia taas kerran ja ihana Diana. <3

    Mukavaa tiistai-illan jatkoa sinulle Tiia <3

    • Tämä on kyllä yhtä vuoristorataa! Toivottavasti maailma antaa jatkossa etätöille enemmän mahdollisuuden, niin ilmanpäästötkin työmatkailun vuoksi vähenisi. <3 Pidän peukkuja. <3

      Kiitos niin paljon ja tsemppiä Mannilainen. <3

  • En kestä sua, oot niin ihana <3 Sinun lahja minulle oli ihan mieletön ja kovasti olin nolona, että tällaisia pieniä juttuja vaan sinulle tein ja lähettelin, vaikka arvasin kyllä, että sinä jos joku näitä arvostaisi. Tossukat sopii hyvin teidän kodin väreihinkin 🙂
    Totaalisesti nyt ihastuin sinun Pinoccio mukiin, onpa ihanan värinen ja hyvä mietelausekin siinä!
    Onnea Ladyllä voitosta! Täällä on onnea tuonut oma perhe niin kuin aina ja hoitolapset ovat olleet niin hauskoja ja rakastavia myös, että siitä olen iloinnut todella paljon. Iso onnenpuristus tuntui myös sydämessä kun avasin sinulta saadun paketin. Ajattelin vaan, että olen niin onnekas kun olet minun ystäväni <3
    Kaunista iltaa sinulle Tiiuli <3

    • Nyt höpsö, mikään ei voi olla upeampaa, kuin se, että toinen on nähnyt vaivaa. Mähän en nähnyt kovasti vaivaa Outi rakas. <3

      Minä se onnekas olen, kun olet mun ystävä. Oot paras. <3 Ihanaa viikon jatkoa Outi. <3

  • Kivoja uutisia! Ja onnea Ladylle voitosta. Mutta sitä tässä pohdin, että miltä tuollainen lakukahvi maistuu? Täytyy seuraavalla Suomen retkellä kokeilla, vaikka en mikään suuri kylmäkahvien ystävä olekaan. Laku ja kahvi, mä en nyt pääse ajatuksesta eroon.

    Kivoja mukeja. Ja saitpa hyvää palvelua. Näin se sana leviää ja varmaan tekee toisenkin kerran mieli asioida.

    Wau! Outi on kyllä aika yliveto. SInulla on hyviä ystäviä.

    • Lakukahvi maistui omaan suuhun aivan mielettömän hyvälle. Jos tykkää hopeatoffeesta tai kakusta, jossa lakua, niin tämäkin herkku voi hyvin maistua. <3

      Kiitos kauniista sanoista ja Outi on todella hyvä ystävä. <3

      Ihanaa viikonloppua Johanna. <3

  • Hyviä asioota nyt vain on kaivettava jostakin. Ollaanhan kaikki läheiset terveitä. Se vähän mietityttää, mitä seuraamuksia on koulujen avaamisella kahdeksi viikoksi. Siinä on varmaan hyvätkin puolensa, mutta myös omat riskinsä.
    Meitä riskiryhymälääsiä on melekoosen palio, kun ei nyt voida tavata lapsia, eikä lastenlapsia, se aiheuttaa monelle paineeta ja sydämmen tykytyksiä, tunnustan jotta oon yksi heistä☺

    Aurinkoista viikon jatkoa Sinulle Tiia ♥♥
    Onneksi kevät ja kesä tulossa se antaa palioki voimia .

    • Se on juuri näin ja yritän vahvistaa hyviä asioita myös vertaamalla tai rinnastamalla miten paljon huonommin ne voisi olla. Yritys keskittyä ihan niihin ydinasioihin.

      Näinpä ja olen täällä ihan sydän raastinrautana, mitä tehdä meidän sydänlapsen kanssa. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua Marja-Terttu. <3

  • Näin se on, että kannattaa pitää itsensä työn touhussa, niin ei tule liikaa mietittyä koronaa. Tämä aika on saanut useat ihmiset siivoilemaan nurkkiaan ja sehän on hyvä asia. Ihania uutisia olet saanut ja postia. Tuo Mikki on ihana. Wp siirto kannatti ja sähän oot ihan liekeissä, kun kaikki hommat hoituu noin mallikkaasti👍 Koetahan jaksella vielä pari viikkoa, niin ehkä tämä sitten vähän helpottaa 😁👍

    • Kyllä, uskon että koronasta on paljon myös hyötyä monellakin tasolla ja nämä hyödyt ihminen saattaa vasta jälkikäteen ymmärtää. Kiitos niitä susheja hehe odotellessa. <3

      Ihanaa äitienpäiväviikonloppua Minna. <3

  • Ennenkuin unohtuuu, Onnea voittajalle!
    Aikamoisen myllerryksen kohteeksi teidän kotinne joutuikin. Vaihtelu kyllä virkistää. Nuorempana tykkäsin itsekin vaihdella huonekalujen paikkoja ihan muuten vaan.
    Niinhän se menee, että asioista kantaa huolta etukäteen ja sitten kokee positiivisen yllätyksen. Turhaan pelkäsit lukijoiden katoavan.
    Ihana kuulla, että saat veronpalautusta.
    Hyvältä tuntuu kukoistukseensa heräävä luonto.
    Pahalta se, että vieläkään emme tiedä, miten suvun uusia ylioppilaita tullaan juhlimaan.
    Hyvää viikon jatkoa Tiia!

    • Totta, että nuorempana sitä on kova tarve muutokselle. Rakastin muuttaakin jatkuvasti, enää ei millään jaksaisi.

      Näitä ylioppilaita olen eniten miettinyt, niin iso asia ja sitä vaan ei saa enää takaisin. Häätkin voi siirtää, mutta ei sitä fiilistä, kun koulussa ystävien kanssa saa painaa lakin ensimmäistä kertaa päähän, se on vaan niin hieno hetki, tulevaisuus on edessä kirkkaana. <3

      Oikein mukavaa äitienpäiväviikonloppua Kirsti Kaija. <3

  • Voi ihanuus, mitä teki onnetar! Kiitos ihan hurjasti – mä olin juuri tällaisen yllärin tarpeessa!
    Niin kiva kuulla myös sinun hyvistä uutisista liittyen blogiin ja yritykseen – en tosin epäillyt hetkeäkään ettei se näin menisi: teet niin hurjasti töitä ja teet kaiosken rehellisesti ja aidosti <3
    Onnittelen myös raivausriennoista! Itsellänikin oli etätyön alkaessa kunnianhimoisena haasteena saada huushollista turha tavara edes osaksi pois ja raivattua muutama huone – vaan eihän se niin ole mennyt: työt ovat vieneet paumennään kut täysin ja osansa on tällä väliin iskevällä korona-ahdistuksellakin. Tuntuu, ettei mitään ylimääräistä jaksa. Mutta välillä on hetkiä, jolloin melkein unohtaa koko kurimuksen. Päivä kerrallaan ja toivotaan, että tästä selvitään. Ja niin selvitäänkin jossain vaiheessa. Yhdessä. Pitämällä edelleen itsemme ja toiset turvassa.
    Hyvää loppuviikkoa sinulle ja toivottavasti ne sushipöydät pian notkuvat – meillä notkuivat vappupäivänä, kun tytär pisti sushibaarin pystyyn;)

    • Hurjasti onnea voitosta. Vien ensi viikolla postiin. Tämä viikko on ollut jotenkin niin kiireinen, että hyvä kun täällä blogissakaan on ehtinyt pyörähtää.

      Välillä on onnistumisia, mutta eilen illalla sain taas herätä siihen, että meikäläisestä oli tehty feikkiprofiili instaan ja maijusta myös. Tuli tunne, lopetan kaikki! No toki sitä iloa en haluaa kiusaajille antaa.

      Keskity vaan työhön, sitä tuntuu nyt sinulla olevan niin paljon. Raivata ehtii sitten kun on sen aika ja eiks je, raivaamiseen tarvitsee kipinän. Mutta on se vaan niin harmi, että niitä kipinöitä tulee koko ajan vähemmän, heheh siis ainakin täällä.

      Ihana tytär siellä ja notkuvat sushipöydät. Niitä odotellessa. <3

      Oikein ihanaa viikonloppua ladysein ja yhdessä tästä selvitään ja hyvyydellä. <3

  • Olen vaipunut johonkin korona-apatian ja etätyön ja -koulun aiheuttaman stressin seka muotoon, enkä ole vieraillut blogeissa lainkaan. Siitä syystä pisti niin silmään heti, että kisuliini on kasvanut aivan hurjasti!

    Minuun ehti iskeä myös paha sushivaje. Itäkeskuksesta saa sushia take outina ja olen syönyt sitä jo useamman laatikon. Jos oikein paha on vaje, niin ei muuta kuin kohti Itistä.

    • Kiitos samoin vaikka olenkin täällä vetkuttanut blogissa siis. Tuntuu, että tämä alho on oikeastaan kestänyt jo pitempään ja on aika alkaa elää, vallitsevasta tilanteesta huolimatta.

      Diana on kyllä kovasti kasvanut ja on silti hassu pentu, ihana seurattava ja korona päivien ilopilleri.

      Sama sushivaje täällä ja vihdoin täältä saa noutona, siis Porvoostakin. Mutta en ole noutanut, mietin että iskeekö siitä vielä pahempi himo sitten. Odotanko, että pääsen ravintolaan nauttimaan ja tuntuuko se silloin jotenkin sushiparatiisilta.

      Mukavaa äitienpäivää Rva Kepponen ja tsemppiä. <3

    • Ihana lapsonen siellä. Ollaan kyllä tehty, mutta ei vaan saada ihan samaa makua, kuin ravintolassa.

      Sydämellistä äitienpäivää. <3

  • Itse tuntuu että mene aaltoinen, yksi päivä on hyvä, toinen huonompi. Hiljalleen eteenpäin, päivät muistuttavat toisiaan aika tavalla. Ai että hymyilytti tuo teinit laittavat huoneensa uudelleen, niin minäkin tein teininä. Raijasin huonekalut paikasta toiseen huoneen sisällä ja myllersin kaikea, sittemmin en ole jaksanut vaan kotia sisustetaan paljon hitaammin. On tosin neliöitäkin enemmän kun vain se oma huone jonka mööpeleitä siirrellä paikasta toiseen.

    Ihanaa aurinkoista viikon jatkoa Tiia!

    • Hyvin samanlaista aaltoilua täällä. Nyt on jotenkin ihan pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja vain elää. <3 Liikaa on tullut murehdittua.

      Hihi juu teinit ja siis oikeasti, milloin maalataan seinää, milloin on musta kausi, milloin romanttinen. Omg.

      Ihanaa viikonloppua Satu. <3

  • Onpas ihania nuo Disney mukit, mitä oot hankkinu, etenkin tuo Pocahontas muki! <3 Mulla ei oo vielä ehtinyt oikeastaan seinät kaatua päälle, koska olin vielä viime viikkoon asti harjoittelussa päiväkodissa ja tämä on ollut vasta ensimmäinen viikko, kun oon oikeasti joutunut olemaan kotona koko ajan. Joka päivä kuitenkin harmittaa entistä enemmän se, ettei pysty mennä käymään isoäitin luona, aikaisemmin kun on nähnyt viikoittain :/ Onneksi pystyy kuitenkin soittamaan! Toissapäivänä piristi erityisesti se, että kohta kirjastoissa saa taas käydä! 🙂

    Kivaa loppuviikkoa! <3

    • Pocahontas on TruffleSuffle.com, taisin linkata sen tuohon postaukseen, mutta en ole kyllä varma. 😉 Näin se juuri kyllä on, ihmisiä on ikävä ja kova huoli heistä ja jopa pelko, onko tämä viimeinen kerta kun näkee.

      Eläköön kirjastot ja kirjat. <3 Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin.

      Sydämellistä viikonloppua ihana Sofia. <3

  • Onnea Ladylle arpajaisvoitosta!

    Outi on niin kätevä käsistään ja huippukekseliäs myös. Ihana Mikki ja kivat töppöset.
    Nyt ei palele jalat kotona.

    Itsekin tulen saamaan ihan kivan summan veronpalautusta ja tuli huojentunut
    olo kun avasti Verohallinnon kuoren.

    Aurinkoista viikonloppua Tiia <3

    • Jee ihanaa, että saat veronpalautusta ja tuntuvasti❤️❤️❤️

      Outi on huippu❤️

      Sydämellistä uutta viikkoa Marjo ❤️

Vastaa käyttäjälle Marjo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud