Herkullinen tonnikala thaikastike

Herkullinen tonnikala thaikastike

Pakko vinkata teille thaikku tonnikalakastike, joka on maukasta, edullista ja helppoa tehdä. Ystävä muistutti tästä reseptistä, jonka olin jo unohtanut. Reseptin kuitenkin alunperin antoi Latvian vuosina suomalainen ja Latviassa asunut Kristiina. Kristiinan luona kyläillessä sain tätä thaikkukastiketta ja monia vuosia tätä tein, kunnes tapahtui unhoitus.

Sipulia

Herkkusieniä

Kalaliemikuutio

Fariinisokeria

Lime

Paprika

Kookosmaito

Chiliä maun mukaan. Käytin kuivattua chiliä

Curryä ja vähän colorantea lisää keltaista väriä antamaan. Colorantea saa edullisesti etnisistä kaupoista.

Korianteria 2-4tl, me käytimme tuoretta

Tonnikalaa 2-3prk maun mukaan ja kanafileet käy tähän kastikkeesen myös ja tonnikalan kanssa voisi laittaa myös katkarapuja

Pari sipulia silputtuna, paprika ja herkkusienet kuullota pannulla.

Lisää tonnikalat ja mausteet ja kuullota pannulla hetki.

Lisää kookosmaito

Sitten mentiinkin mututuntumalla eli maistellen ja lisäten curryä, fariinisokeria ja chiliä, jotta syntyy oman maun mukaan täydellinen kastike.

Tämä kastike on maailman helpoin tehdä, onnistuu aina, tulee parin päivän ruoat kahdelle tai yhden päivän ruoat neljälle. Paranee vaan yön yli maustuessaan.

Suosittelen. <3

Ostin eilen Pandan 100-vuotissyntymäpäiväpurkin. Aika kiva ja pahvinen toki ekologinen, mutta mieluiten olisin tämän kaunottaren ottanut peltipurkkina, sen verran söpö purkki on. Hinta oli Cittarissa 5,95 ja Pandan laku on vaan ihan parasta.

Etsin autotallista tyttöjen vanhoja Leijonakuningas leluja, mutta ei löytynyt kuin Pumba. Onneksi Pumba näyttää erittäin iloiselta vaikka kaverit onkin lähteneet lätkimään ja joutui jäämään meidän perheeseen.

Sain mummin ihanan mukin. Tämä vanha sarja on hurja kaunis ja kahva kätevä ja iso, kun Marimekon mukeissa on mielestäni hieman haastavan pieni tuo kahva vaikka muuten design onkin superkaunista.

Ei muuta kuin erittäin aurinkoista ja toiveikasta torstaita teille. Miten siellä, kummasta Marimekon mallista pidätte enemmän, tästä mukimallista vai nykyisestä? Maistuuko thairuoka?



16 thoughts on “Herkullinen tonnikala thaikastike”

  • Kyllä tuo ”Primavera”on mielestäni parempi malli ja ihastuin siihen punasävyiseen,kun sain vuosia sitten miniältä lahjaksi samankuvioisen peltipurkin hyvällä kahvilla täytettynä😃 Nykyään se palvelee vehnäjauhojen säilyttimenä. . On kiva ,kun saa lahjaksi juuri jotain kaunista ja mieluista arkitarpeellista .
    (onkohan tuollaista sanaa olemassa🙄). Mukavaa , kesäistä loppuviikkoa,Tiia💞☀️

    • Olen ihan samaa mieltä, rakastan Marimekkoa, mutta se korva/kahva on vaan niin outo ja epämukava. Oi saitko, ihana miniä, ihana sinä ja huippulahja. <3 On tuollainen sana olemassa tai ainakin nyt on ja sana on just loistava.

      Ihanaa viikonloppua Pipsamuori. <3

  • Oi nyt alkoi tekemään mieli tuoretta lakua! Ihana tuo purkkikin. Sulla on hieno leijona kuningas kuppikokoelma siellä <3
    Tykkään tuosta mallista juurikin siksi, että tuossa on ihanan iso kahvaosa.
    Kaunista loppuviikkoa Tiiuli <3

    • Ostin vähän niin kuin miehelle lakut ja nyt huomaan popsivani niitä itse hehe.

      Kiitos Outi ja samaa mieltä, kahva on kauniimpi ja käytännöllisempi,

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Aivan ihanan kuuloinen kastike, pitää heti laittaa testiin! Ja vitsit kun toi muki näyttää kivalta; mulla on samaa sarjaa kuusi mukia, mutta kyllästyin niihin jossain vaiheessa ja laitoin varastoon. Nyt näköjään taas näyttää niin kivalta, että taidanpa kaivaa ne esiin pitkästä aikaa 🙂

    Tiia, anteeksi että olen ollut niin ”huono” blogikaveri, enkä ole kevään aikana käynyt kertaakaan kommentoimassa mitään! Mulla oli ihan älyttömän rankka tämä kevät, mutta nyt vähitellen tuntuu siltä, että elämä alkaa taas voittaa. Sun iloisten juttujen lukeminen on tuonut mulle paljon iloa tänä vaikeana aikana, joten kiitos siitä ❤❤❤

    • Oi nyt vaan mukit käyttöön ja nauttimaan niiden kauneudesta. <3 Näin se menee, että viehätys asioihin tulee ja menee. <3

      Ei niin mitään ja täällä ollut hyvin raskas kevät myös, joten ymmärrän paremmin kuin hyvin. Sydämellistä viikonloppua ja ihanaa, kun tulit kylään blogiin. <3

  • Aivan ihana ja kekseliäs resepti. Ei ole tullut mieleenkään laittaa thairuokaan tonnikalaa, yleensä käytän tofua. Resepti menee varmasti kokeiluun. Aivan rakastan thairuokaa. Siispä herkullisia hetkiä edessä.

    • Niin kiva kuulla, että tykkäät ja lähtee kokeiluun ja toivon, että tykkäät. Ihanaa viikonloppua Marja. <3

  • Ihana mekko , ihana muki, ihana sinä. Täydellinen match!

    Herkullinen resepti, kieltämättä. Ruoka kuin ruoka tuntuu uppoavan, etenkin jos sen valmistaa joku muu. 😉 Tosin nyt ollaan (mies) grillattu niin paljon, että pihvikiintiö tuli täyteen. Halloumia menis vielä. 😀

    Hyvää viikonloppua Tiia <3

    • Jee ja ihana sinä, sydämelliset kiitokset Nelina. <3

      Just sama, paras ruoka on toisen tekemä ruoka ja siksi mies saakin grillailla sydämensä kyllyydestä. 🙂 Makkaraa ei mene kuin yksi tai kaksi kesässä, mutta moni muu, tosin lihakin tökkii, mutta onhan sitä vaikka mitä.

      Oikein ihanaa viikonloppua Nelina. <3

    • Ihan mahtavaa, kiva että lähtee kokeiluun.

      Ihanaa viikonloppua Satu❤️

  • Herkullinen curry. Kurkuma voisi sopia tuohon hyvin, siitä saa myös keltaista väriä.

    Thai-ruoka maistuu, viime kesänä Samuilla söin Thai-ruokaa laidasta laitaan. Osa oli hyvinkin autenttista, osa turistiversioita.

  • Nyt on minun makuuni thaikastike! <3
    NAM! Kiitos ohjeesta!
    Suloinen Diana varmasti myös tonnikalasta pitää… 🙂

    Auringonhellimiä kesäpäiviä sinulle! <3

    • Ihanaa kuulla ja tämä on kyllä merkillisen hyvää. :=) Ole hyvä ihana Susanna ja Dianan kanssa täällä toivotellaan oikein aurinkoista viikonloppua. <3

  • Kuulostaa tosi hyvältä kastikkeelta, mä tosin korvaisin tonnikalan kanalla tms, koska purkkitonnikala on ainoa sushin lisäksi, jota en suuhuni pistä. 😀

    Aurinkoista päivää Tiia. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud