Merkillinen viikko

Merkillinen viikko

Tämä viikko on ollut sekä sydäntä notkauttavan hyvä, että äärettömän raskas. Niin raskas, että silmästä on taas verisuoni poksunut, enkä tällä kertaa viitsi laittaa siitä edes kuvaa, sillä herkimmät lukijat saattaisivat järkyttyä. Voin vain paljastaa, että toisen silmän valkuainen on täysin tumman punaisella maalattu. Taisi postimieskin tänään pelästyä, kun menin pihalle pakettia vastaanottamaan.

Tämä viikko ei ole edes lopuillaan, mutta koska huomenna näen lapsuudenystävää ja sunnuntaina on perheen kuopuksen syntymäpäivä eli kaksi aivan loistavaa päivää tulossa, jos ei sitä lasketa, että joudun poistumaan talosta hehe silmän vuoksi aurinkolasit päässä. Niin taidan viikonloppuna keskittyä täysin lepäämiseen ja läheisistä nauttimiseen.

Tällä viikolla saattelimme haudan lepoon mummini/äitini, yhden rakkaimmista ihmisistä joita elämässäni on. Mummin joka kasvatti vauvasta asti, mummi joka oli aivan uskomaton ihminen ja jota katsoin suuresti ylöspäin. Mummista saatan joskus syksymmällä kirjoittaa, kun aika antaa hieman ajatuksille tilaa, jonkun pienen tekstin, nyt en jaksa. Elämäähän tämä on, mutta suru on nyt tiukassa.

Iloinen asia oli, että näin avaruussiskoa, Elli on elämää suurempi ja mieltä nostattava persoona. Aito, Elli ei ikinä esitä mitään, aitojen ihmisten seurassa on vaan mutkattominta olla, jotka ovat vaan täysin omia itseään. Ehkä tästä syystä, kun olimme avaruusreissulla, Elli oli se henkilö, jonka kanssa sain nukuttua jopa päiväunet. Ellin kanssa olo nostattaa, vie tähtien äärelle ja vei meidät jopa avaruusseikkailulle Moskovaan.

Sain isän vaimolta Taika juhlamukin ja mummin kodista kaikkea kaunista. Pari Arabian lautasta, jotka pääsivät astiahyllyä koristamaan. Oli mukavaa viettää perheen kanssa päivää isällä, syödä lohi-ja katkarapuleipiä, katsella vanhoja kuvia ja muistella mummia. Voi miten ihania vanhat kuvat ovatkaan, ehkä joskus vilautan muutamaa täällä blogissa.

Ja olihan meillä tällä viikolla hääpäiväkin ja se oli todella hyvä. ❤️❤️

Meidän pieni tuleva syntymäpäiväsankarikin sai kokea suurta surua, kun pieni Nuudeli hamsu menehtyi aivan yllättäen. Nuudeli ehti olla meillä vain 9-kuukautta ja kuoli aivan yllättäen. Nuudeli oli meidän molempien elämässä ehdottomasti maailman ihanin hamsu. Hamsu, joka viihtyi sylissä, tykkäsi kun paijataan, tuli aina ulos kopistaan, kun kuuli tyttären äänen. En vaan ymmärrä miten maailman ihanimman Nuudiksen piti poistua näin yllättäen, pienen pieni poloinen. Ei ehkä enää ikinä hamsua meille, ovat aivan liian lyhytikäisiä.

Tälläinen viikko täällä ja voisi todeta, elämää itsessään kaikissa muodoissaan. Miten siellä, minkälainen viikko teillä on ollut? <3 Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille. <3



66 thoughts on “Merkillinen viikko”

  • Voi Tiia kulta, lämmin osanotto ja voimauttava halaus sinulle äitimummosi poismenon johdosta🌾💙

  • Rauhallinen viikko on ollut ja mennyt nopeasti vaikka alkuviikosta tuntui välillä siltä ettei viikonloppu tule sitten millään – aurinkoista kesää ja viikonloppua Sinulle <3

    P.S. Ihana tuo PikkuMyy-kannu <3

    • Toivottavasti oli oikein ihana viikonloppu. Ihanaa uutta viikkoa Suvi <3

  • Osanottoni tätäkin kautta. Surulle täytyy antaa aikaa ja hyvät muistot kantaa.
    Tämä kevät on vienyt voimani, vaikka niille olisi nyt tarvetta. Miehen sairauden vuoksi moni asia on mun harteilla. Hän myös tarvitsisi tukeani . Olen niin heikko, itsekäs, ilkeä, kun en jaksa tukea tarpeeksi.
    Huomasin joku aamu, että on ihana kesä ja kaikki kukoistaa edes pihalla.
    Voimia sinulle ja mukavaa kesän alkua!

    • Sydämelliset kiitokset Marketta. <3 Eikö tunnukin, että kaikki tulee ryppäänä. Toivottavasti pärjäätte siellä miehesi kanssa ja et ole taatusti mitään noista. Kukaan ei jaksa määräänsä enempää. <3 Teet aina parhaasi, sen tiedän.

      Voimia sinulle kovasti. <3

  • Viikkoon mahtuu kyllä niin paljon…. iloa kun myös niitä ei niin iloisia hetkiä. Osanotot menetyksistä♥ Onneksi on kiva viikonloppu luvassa 🙂 Lämpöiset onnittelut kuopukselle♥ Aurinkoista viikonloppua♥

  • Voi että, olen pahoillani, otan osaa. <3 Voimia!
    Toivon että alkanut viikonloppu tuo sinulle ja teille kaikille lohtua ja iloa <3

    • Lämmin kiitos ja viikonloppu oli oikein ihana. <3 Ihanaa uutta viikkoa Thea Ester. <3

  • Voi Tiia, ihan liikaa surua viikossasi on ollut. Täällä on oltu kotosalla keräämässä voimia (tiedät kyllä miksi). Tuntuu, että elämä voittaa, vaikka välillä vähän tuleva hirvittää.
    Ihanaa viikonloppua ja nauti ystävän seurasta ja onnea jo etukäteen synttärisankarillekin täältä Outi-tädiltä !

    • Elämä voittaa aina. <3 Toivon, että kaikki kääntyy hyväksi. <3 Kiitos niin paljon ja ihanaa uutta viikkoa Ouit. <3

  • Lämmin osanotto ❤️ Jaksamista sinulle suuressa surussasi ❤️

  • ♥Lämmin osanotto vielä täältäkin ♥
    Surun keskellä tuntuu kuin kellään ei olisi asiat niin huonosti, mutta aika on armollinen ja hyviä muistoja on mukavaa muistella .
    Lemmikistä luopuminen on varmasti tyttärellekin raskasta ♥
    Viikko on taas kohta lopullaan ja ihanan lämmin sää on nyt hellinyt meitä. Kasvit ”huutaa” vettä ja onkin tullut heiluttua kastelukannujen kans.

    ♥lämmintä viikonloppua halauksin Sinulle Tiia ♥

    • Sydämelliset kiitokset kauniista sanoista. <3 Nyt säät hellii kuin etelässä konsanaan, nautitaan siitä. <3

      Lämmin halaus Marja-Terttu ja ihanaa juhannusviikkoa. <3

  • Osanottoni mummisi poismenon johdosta, kirjoitit hänestä aina kauniisti .

    Hamsterit ovat valitettavan lyhytikäisiä, meilläkin lapsena hamsut kuolivat yht’äkkiä yllättäin kovin nuorina.

    • Mummi oli paras. <3 Kiitos Tuuli kovasti.

      Niin on, en kestä kun nuo hamsut saattavat kuolla ihan yhtäkkiäkin. <3

      Aurinkoista uutta viikkoa Tuuli. <3

  • Oi Tiia kulta, osanotot täältä suureen suruusi.
    Läheisen pois meno on aina niin yllättävä. Koskee sydämeen saakka❤️
    Sitten vielä hamsterikin.
    Jaksamisia teille kaikille.
    Onnittelut synttärisankarille🌹

    • Sydämelliset kiitokset Leena kauniista sanoista, ihan kaikista. <3 Oikein ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa. <3

  • Tunteiden myllerrystä tällä viikolla. Lämmin halaus täältä minulta. Läheisen ja tärkeän henkilön poislähteminen vie minut jotenkin pois raiteiltani. Osa tärkeistä ihmisistä saa vieläkin sydämen nyrjähtämään vaikka kuolemasta on jo vuosia, ja taas kyyneleet nousevat. Onneksi meille jää muistot ♥ ja hyvä että viikossasi oli myös mieltä nostavia tapaamisia.

    Meillä tämä viikko on kulkenut kuin edelliset 12-13. Poikkeuksena tänään menemme ensikertaa ystävien pihalle.

    • Oi miten kauniisti ja osuvasti kirjoitat. Se on juuri näin, siinä iskee sellainen monikerroksellinen tunnemyrsky, sitä peilaa aikaa vanhaan ja tulevaan. Miettii kaikkea mahdollista, ikävöi.

      Ihanaa jee, ystävät. Toivottavasti teillä oli riemukas tapaaminen ystävien kanssa. Aurinkoist juhannusviikkoa Birgitta. <3

  • Voi Tiia, lämmin osanottoni äitimummisi poismenon johdosta ja jaksamista surun kanssa elämiseen! Ortodokseilla on kaunis tapa sanoa tällaisena hetkenä ”ikuinen muisto!” – ja uskon, että se juuri sinulle mummistasi jää, ikuinen ja kaunis muisto.

    Iso etähali ❤❤❤

    • Ihanasti sanottu ja näin juuri.<3 Lämpimiä halauksia täältä ja mitä mukavinta juhannusta. <3

  • Osanottoni! <3 Omaa mummia muistellen…. Ollut raskas viikko täälläkin, mutta muissa merkeissä…

    • Niin ikävää kuulla, toivottavasti tästä viikosta tulee parempi. Sydämellistä juhannusta ja kiitos kovasti Annie <3

  • Lämmin osanottosi mummi-äitisi kuoleman johdosta. Sinä olet aivan ihmeellinen, omanlaisensa ihminen, kun jaksat nähdä positiivista ja hyvää elämässä surunkin keskellä. Voimahalaus!

    • Kaunis kiitos Marja ja sinä olet täynnä taikaa itse. Ihanaa juhannusviikkoa. <3

  • Vielä kerran lämmin osanottoni. Sinulla on nyt todella rankat ajat. Lisäksi vielä pienen Nuudelin poismeno. Onneksi tähän viikkoon on mahtunut myös paljon onnellisia hetkiä.

    Aurinkoa ja ihania hetkiä viikonloppuusi. <3

    • Kyllä ja tämä on elämää ja kaikki kokevat saman. <3 Elämä on kyllä monimuotoista. Lämmin kiitos Mannilainen ja kivaa juhannusviikkoa. <3

  • Viikkoon on mahtunut todellakin elämän koko kirjoa. Surun kohdatessa on vaikea löytää lohdutuksen sanoja., joten lähetän sinulle lämpimän virtuaalihalauksen ja osanottoni. <3

    • Kiitos niin paljon Satu kauniista sanoista ja oikein ihanaa juhannusviikkoa. <3

  • Lämmin osanotto vielä tätäkin kautta. Toivottavasti pystyt nauttimaan myös kesän kauneudesta ja ottamaan siitä voimia surun keskellä <3

    • Ehdottomasti, elämän ilot ja surut. <3 Oikein ihanaa juhannusta teille ja kiitos kovasti. <3

  • Lämmin hali ❤

    Elämä on kyllä merkillistä. Surun keskellä on myös ripaus iloa, ja ilon piilossa surua. Sinulla on ollut kieltämättä aikamoinen viikko.

    Sanovat, että hautajaisten jälkeen alkaa varsinainen surutyö. Mutta ei kai suru ole työtä, vaikka se sellaisesta toisinaan käy. Työllä kun on selkeä alku ja loppu, surusta ei aina voi sanoa samaa. Suru taipuu ikäväksi, ja jonain päivänä ikäväkin muuttaa muotoaan. Muistot säilyvät aina. ❤

    Hamsu, voi ei! Ihan liian lyhytikäisiä todellakin ovat. Samasta syystä meille ei tule enää edes gerbiilejä enää, vaikka elivätkin 3 vuotta. (Tai no, ehkä myös pienesti siksi, etten jaksa enää juoksuttaa niitä vapaana, tilkitä joka koloa ja jahdata kärsivällisesti ja traumoja aiheuttamatta pahvirasiaan. 🙈 Gerbiilien kun pitäisi saada päästä terraariosta kipittelemäänkin. Niillä ei saa olla juoksupyörää hännän vuoksi.)

    Onnittelut kuopukselle ja tietenkin myös kuopuksen äidille.

    Hali ❤

    • Niin totta, noin se menee, että harvemmin on totaalisesti jompaa kumpaa.

      Näin juuri, en tiedä kuka on tuon surutyö sanan keksinyt, ehkä siksi, koska on työläs vaihe ja sitä ei voi ohittaa vaan se on pakko käydä läpi. Näin se on ja aiemmista edesmenneistäkin hyvät muistot valtaa mielen ja monesti vie lapsuuteen.

      Ymmärrän hyvin ja gerbiilit selvästi vaativampia kuin hamsut vielä. Juu ei kestä, ihan kauhea suru tulee, koska pienestä eläimestä on jo tullut kovin rakas. <3

      Lämmin kiitos ihana Nelina ja oikein mukavaa juhannusta teille. <3

  • Lämmin osanottoni ja paljon etähalauksia <3 Onneksi ihanat muistot poismenneistä läheisistä eivät kuole koskaan; itse usein muistelen heitä katsoessani tähtitaivasta <3
    Aurinkoista kesän jatkoa ja onnenhetkiä <3

    • Tähtitaivas onkin mystinen ja ajaton ja sitä tuijotellessa tulee pohdittua monia asioita.

      Lämmin kiitos Siru kauniista sanoista ja ihania onnenhetkiä sinne ja aurinkoista juhannusta. <3

  • Osanotto suruusi ❤️ Ilo ja suru vuorottelevat elämässä ja tämä on se ikä, kun joutuu luopumaan rakkaistaan. Muistoihin voi aina palata. Halaus sinulle !

    • Hienosti kirjoitettu ja näin se juuri menee. Elämä on molempia ja onneksi on muistot. Lämmin halaus sinulle Maritta ja aurinkoista juhannusta. <3

  • Lämmin osanotto vielä tätäkin kautta sinulle suuressa surussasi.
    Tässä hetkessä kaikki tuntuu lohduttomalta mutta onneksi
    meillä on muistot, jotka kantavat ja palauttavat mieleen
    ne kauniit ja ihanat asiat poismenneestä. Voimia ja jaksamista ❤

    • Se on juurikin näin, ihanat kauniit muistot kulkevat koko elämän läpi ja tuovat lohtua. Ihanaa juhannusta Marjo. <3

  • Voi Tiia, otan osaa menetyksiinne ja toivon voimia suruusi. On elämän tehtävä välillä näyttää meille karuimmatkin puolensa :(. Läheisen mummisi muistelu ja hänestä kirjoittaminen on kauneinta, mitä voit hänelle vielä tehdä. Mieti kuinka onnekas hän onkaan ollut, kun on ollut noin merkityksellinen jollekulle, sinulle. Tuolla tavalla sitä haluaisi meistä jokainen täältä lähteä. Eikä hänen merkityksensä sinulle vähene yhtään tästä eteenpäin, vaikkei hän enää olekaan täällä. Kauniit astiat myös muistuttavat hänestä joka päivä. Paljon halauksia ja voimia myös muun perheen tukemiseen sinulle.

    • Näin se juuri on, tämä kaikki on elämää. <3 Miten kauniisti ja koskettavasti kirjoitat Pilvi, lämmin kiitos sanoistasi. Tuosta vinkkelistä sitä ei aina osaakaan ajatella, että se rakkaus mitä edesmennyttä kohtaan tuntee, se on tuottanut myös hänelle iloa. Kiitos kovasti näistä sanoista.

      Tekin juuri ihanan koirulin menetitte. <3

      Paljon halauksia myös teille ja upeaa juhannusta Villa Iduriin. <3

  • Voi Tiia ♥ On siellä ollut raskas viikko, paljon voimia kera halausten ♥

  • Voi Tiia!! Voimia suureen suruun ♥
    Näissä tilanteissa sanat ovat turhia, haluaisi vain tarjota olkapään edes hetkeksi.

    • Lämmin kiitos olkapäästä Vivi ja ihanaa aurinkoista juhannusviikkoa ,<3

    • Sydämelliset kiitokset Suvi ja oikein ihanaa juhannusviikkoa sinulle. <3

  • Voi Tiia mikä viikko <3 Vielä kerran osanottoni sinulle ja koko perheelle.
    Onneksi viikkoon mahtui hyvää mukaan.

    Paljon, niin paljon parempaa viikkoa tälle viikolle!

    • Sydämelliset kiitokset Satu ja tämä kuuluu kaikkien elämään. <3 Oikein ihanaa juhannusviikkoa teidän perheelle. <3

  • Monimuotoinen viikko tosiaan. Sellainen kuin elämä kaikkineen on <3.

    Lämmin halaus sulle ja äitimummolle rauhaisaa taivasmatkaa <3

    • Näin se on, elämää. <3 Lämmin kiitos ihana Annukka ja aurinkoista kesää. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud