Maateema 2020

Maateema 2020

Jei nyt on taas maateemaa vietetty onnistuneissa merkeissä. Laskettiin ystäväpariskunnan kanssa, että ystävyyttä on takana 20 vuotta ja vissiin maateemailua 15 vuotta, koska maateemailu taidettiin aloittaa vuonna 2005, ainakin kaikesta päätellen, sillä muutimme tuolloin takaisin Suomeen ja maateemailu aloitettiin miltei siltä istumalta.

Maateemailuun kuuluu myös vanhojen maateemojen muistelointi. (Kurkkaa linkistä kaikki maat:)

Naurattaa myös, että on ollut lukemattomia maateemoja joista emme joko ole ottaneet kuvia juurikaan tai mikä hassuinta, emme ole kuvanneet ruokaa laisinkaan. Näin jälkikäteen meitä harmittaa, ettei ole kuvia kaikista ruoista, sillä emme parhaallakaan tahdolla enää ihan kaikkia reseptejä muista. 

Maateemailuun kuuluu aina kaikenlainen etukäteen väkästäminen. Maateema on se juttu, johon nähdään aivan erityisesti vaivaa. Värikoodaus, menut, musiikki, välillä on pukeuduttu, välillä on käyty ”Strömsössä” askartelemassa ja kirpputorilla (mökillä Sipoossa), on ollut Geisha palvelemassa, Ranskassa oltu piknikillä jne.

Maa on aina vierailevalle ystäväpariskunnalle yllätys ja tällä kertaa meidät yllätettiin argentiinalaisella menulla. Argentiinalainen keittiö on ystävien mukaan hyvin simppeli eli alkupalapöytä ei ole runsas vaan tarjolla oli kotona leivottuja piirakoita joiden sisällä oli jauhelihaa, kananmunaa ja rusinoita.

Ihmeteltiin piirakoissa olevaa kivaa makeaa makua, enkä olisi ikinä uskonut, että maku tulee rusinasta. Itse rusinasta ei saanut minkäänlaista suutuntumaa vaan oli mukava makea lisä, eikä liian makea. Piirakat olivat erittäin herkullisia.

Pääruoka sisälsikin paljon lihaa, kana oli ylimääräinen lisäys ja ihanaa kun oli, sillä oli mielettömän hyvää grillikanaa. Aitoja argentiinalaisia makkaroita oli haettu varta vasten ja makkarat olivat mausteisia, mutta erittäin herkullisia.

Perunasalaatti oli hyvin suomalaisen suuhun sopiva herkku: perunoita, korianteria, turkkilaista jogurttia, kevätsipulia ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Kaiken ruoan päälle laitettiin todella herkullista Chimichurri kastiketta, johon laitetaan mukaan kuulemma kaikki maailman yrtit. Naurettiinkin siinä, että laitetaanpas jatkossa vähän koivunlehteä, apilaa ym. 🙂

Isäntäpariskunnalla oli pientä painetta säiden suhteen, mutta sovittiin maateemailu viikolle, jolloin lomien suhteen kaikilla oli joustoa siirrellä päiviä. Keskiviikkona sää antoi terassilla parastaan. Ystäväpariskunnalle oli ehdotonta, että maateema tällä kertaa vietettäisiin kokonaan ulkona ja kyllä kelpasi lempeässä auringonpaisteessa maateemaillakin Vantaan kattojen yllä.

Argentiinalainen jälkiruokakulttuuri vissiin on myös kovin suppea, koska ystävien mukaan ja itsekin tässä googlaillessa ei löydy muuta jälkkäriä kuin Dulce de leche-jälkiruoka.

Ohessa toteutettuna marjojen kera suomalaisella twistillä. Mutta jälkkärin keskiössä on jäätelö ja kondensoitu maito eli toffeekastike, jota argentiinalaiset kuulemma rakastaa ja hyvää oli kuin mikä.

Täältä pääsette kurkkimaan vielä meidän viime vuoden maateeman, Maateemana Georgia, sillä kyseinen maa ei tuosta yhteispostauksesta löydy.

Ystäväpariskunnan kanssa halata rutistettiin ja todettiin moneen kertaan, ettei maateemailua lopeteta ikinä, sillä maat ei kyllä kesken lopu ja jos kaikilla muisti menee, niin pyöritellään sitten vaikka jo entuudestaan maateemailtuja maita, mikäs siinä.

Olipahan taas niin hauskaa, suorastaan aivan mieletöntä, ihan niin kuin joka kerta. Vuosiin on toki mahtunut kaikenlaista ja välillä sattuu ja tapahtuu, mutta pääsääntöisesti ruoat ovat onnistuneet aina. Ehkä kaikkein oudoin makumaailma oli karibialainen ruoka, jos nyt alan muistelemaan, mutta hyvää oli sekin.

Miten siellä, oletteko maateemailleet tai innostaisiko tälläinen maateemailu aloittaa. Lämmöllä suosittelen kaikille, maateemailu on herkullinen ja jännittävä tapa nauttia erilaisista ruokakulttuureista asiaan kuuluvalla pieteetillä ja huumorilla.

Herkullista viikonloppua kaikille. <3



23 thoughts on “Maateema 2020”

  • Oih, mitä herkkuja!! <3
    Maateema onkin mitä mainioin idea viettää ystävien kesken aikaa ja tutustua eri makuihin.

    Lempeää heinäkuista viikonloppua sinne!

    • Kiitos kovasti Susanna ja ihan samaa mieltä ja tämähän on myös aina jännää, tulla yllätetyksi ja yllättää ystävät.

      Ihanaa viikonloppua. <3

    • Jee aivan mahtavaa ja tälläiset teemat saavat meidät jäyhemmät aikuisetkin iloitsemaan ja tempaisemaan. Kivaa viikonloppua. <2

  • Ihana teema teillä taas ollut. Olenkin syönyt Argentiinalaisia lihapiirakoita ja todellakin olivat hurjan hyviä.
    Meillä on Karkkilassa kokeilevaa keittiötä leivonnan suhteen, mutta ruokien kanssa ollaan aika perinteisiä.
    Ihanaa perjantaita sinulle Tiia ❤️☀️

    • Oi ja eikö olekin hyviä nuo piirakat, nam. 🙂

      Ihanaa Karkkilaa ja lomaa Outi. <3

  • Aivan ihana ihana idea! Ehkä tätä on tullut jo tavallaan tehtyä, kun olemme ystävien kanssa käyneet eri maiden ravintoloissa. Olemme käyneet japanilaisessa, intialaisessa, espanjalaisessa, italialaisessa, venezuelaisessa ja meksikoloisessa ravintoloissa sen ajan, mitä täällä Teneriffalla olen asunut. Ihanaa kesän jatkoa, Tiia! <3

    • Jee ihanaa kun tykkäät. Jännää on tosiaan tehdä uppo-outoja ruokia ja kun ei tiedä yhtään heh miltä ne tulevat maistumaan. Lisäksi panostetaan rekvisiittaan, monesti pukeutumiseen jne. Ilmapiirin luomiseksi

      Totta, täälläkin käyty maistelemassa paljon eri makumaailmoja ja ihanaa hommaa sekin. Ruoka on elämän suola <3

      Ihanaa kesää Vivi Vinna. <3

  • Näytti herkulliselta tarjoilu.
    Mukavassa seurassa ruoka maistuu. Ystäviä kiva tavata ämän teemailun merkeissä.
    Mukavaa viikonlöppua

  • Ihanat herkut taas💚

    Minulla on keittokirja, jossa on Väli-Amerikan reseptejä, sieltä löytyy useampikin Argentiinan jälkkäriresepti. Mutta dulche de leche on kyllä ihanaa.

    Japani-iltaa on ollut Japanin-reissujen jälkeen ja ystäville on pariinkin kertaan järjestetty havaijilaiset tiki-juhlat.

    • Oi mahtavaa kuulla, netin uumenista ei oikein noita argentiinalaisia jälkkäreitä tunnu löytyvän. Mutta ihanaa oli tuokin.

      Teidän havaijilaiset juhlat muistankin, ihania ja tekin pukeudutte. <3

      Kivaa viikonloppua Tuuli. <3

  • Nämä teidän maateemaiset illanistujaiset ovat kyllä mahtava keksintö ! Ja voi mitä herkkuja jälleen kerran – tuli mieleen yksi mieleenpainuvimmista ja herkullisimmista ruokahetkistä ikinä, nimittäin Bahamalla Nassaussa argentiinalaisessa ravintolassa vietetty ilta. Voin melkein tuntea ne maut kielelläni;)
    Ihanaa viikonloppua, Tiia ihaNainen <3

    • Krediitit ystävä pariskunnalle, he tätä meille ehdotti ja ideoi, mutta ihan samaa mieltä, aivan mahtava keksintö!

      Oijoi on mahtanut olla huikeat herkut ja Bahamalla muutenkin olisi ihana käydä.

      Sydämellistä viikonloppua Lady ihana. <3

  • Oi, mitä herkkuja! Varmasti kivat juhlat ja ihana idea jatkaa perinnettä samojen ystävien kanssa vuodesta toiseen.

    Meillä ei ole ollut juurikaan maateemoitettuja juhlia, paitsi japanilaisia. Minähän kävin Tokiossa asuessani harrastuksenani japanilaisessa kokkikoulussa. Georgialaisen teemaillallisen haluaisin järjestää, mutta pitäisi varmaan vähän kokeilla, että mitä saan onnistumaan ja mitä en.

    Kivaa viikonloppua!

    • Kiitos Rva Kepponen. 🙂

      Ooh japanilainen kokkikoulu, huikeaa ja vielä kun japanilainen ruoka se vähä mitä olen syönyt, on todella hyvää.

      Ne georgialaiset ruoat onnistui kaikki, vaikuttavat hankalimmalta kuin ovatkaan.

      Kivaa viikonloppua. 🙂

  • Ihana teemallinen illanistujainen! Seura, miljöö, tarjoilu ja sää – peukkua kaikille näille! Aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!

  • Täälä yx kulinaristi syöö silimillänsä teidän niin ihanalta näyttäviä syötäviä 😊 Ja mikäs sen parempaa, ku nauttia ystävien kesken vatta täyteen hyvää ruokaa 👍
    Maateemailtu ei olla, mutta muuten ystävien kesken on tosi kivaa viettää syöminkiä. Perjantaina oltiin ystävien työnä ja tietysti syötihin. Mulle oli uusi tuttavuus valkokastikkeessa jauheliha höystettynä kevätsipulilla. Uusien perunooden ja kasvispihvien kyytipoikana se oli kyllä tosi hyvää.

    Mukavaa pyhäpäivän ehtoopäivää Sinulle Tiia 🎶💚

    • Ihana sinä kultainen. <3 Pääasia on, että ystävät kokoontuu vaikka maateema on piristävä hauska lisä, onni on nimenomaan ystävät. <3

      Oi miten herkulliselta kuulostaa teidän ruoat.

      Oikein ihanaa viikon jatkoa ihana ystäväin. <3

  • Teillä on hauska perinne pitää näitä juhlia. Meillä oli opiskeluaikana vähän sama idea mutta
    juttu kuivui sitten vähitellen kokoon kun valmistuimme ja kukin lähti tahoilleen. Vaikka edelleen
    tapaamme usein miten syömme yhdessä ravintolassa mutta voisihan perinnettä ehkä elvyttää
    menemällä erimaalaisiin ravintoloihin.
    Kivaa uutta viikkoa Tiia <3

    • Miten kiva kuulla, että teilläkin oli tälläinen, harmi vaan, että se hajaantui, mutta aikansa kutakin, niinhän sitä sanotaan. <3

      Mielettömän hyvä idea, tuo elvyttäminen eri ravintoloissa, kannatan.

      Aurinkoista tiistaita Marjo. <3

  • Näyttääpä ihanilta herkuilta! 🙂 En ole kyllä koskaan pitänyt minkäänlaisia maateemaisia juhlia!

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud