Punaisia jääkaappeja ja herkku reseptejä

Punaisia jääkaappeja ja herkku reseptejä

*Hillo ja kaakao-hasselpähkinälevite saatu

Tällä viikolla ehdittiin viettää yksi mökkipäiväkin, koska nurmikko oli äitynyt niin pitkäksi, että ukkelin oli pakko käydä se pätkäisemässä. Yhdelle päivälle ei kannata paljon ruokaa varata, eikä hellan äärellä alkaa kuumottelemaan, joten haimme valmiita susheja ja salaatteja Espoon Lidlistä ja päätin leipaista Outi’s life kehittämän juustokakkusen, johon ei myöskään tarvittu uunia.

Juustokakkunen muuten on aika prikuulleen sama resepti, kuin juustokakut lasissa eli kummin vaan voi tätä helppoa mökillekin sopivaa kakkua toteuttaa. Mukailin Outin kehittämää reseptiä juustokakku lasissa reseptin mukaan eli laitoin kermavaahto-tuorejuustosekoitukseen luomusitruunan mehun ja kuoriraasteen.

Päällä kolmen marjan sekoitus maistui taivaalliselta. Jäin miettimään, että ensi kerralla tämän jälkkärin voisi toteuttaa ilman keksiä eli vain sitruunaista kermavaahtotuorejuustohässäkkää ja marjoja.

Kyllä punainen vaan on pop ja että rakastan näitä anopin Arabian vanhoja Fiesta mukeja.

Sain ystävältä taasen vinkin broilerpyöryköiden taikomiseen pienellä thaitwistillä, kylkeen lohkoperunoita ja valkosipulikastiketta. Valkosipulikastiketta kehotettiin tekemään turkkilaiseen jogurttiin, mutta koska olen tottunut tekemään perinteistä valkosipulikastiketta kermaviiliin, niin sillä mentiin tälläkin kertaa.

Valkosipulikastike: Kermaviili, Turun Sinappia töräys, ruokalusikallinen valkosipulia, mustapippuria ja 1/2 tl etikkaa. Tätä tehty jo kohta 30 vuotta samalla reseptillä ja resepti on ystäväni kehittämä kotibileisiin.

”Hulluilla” on nyt sitten kaksi punaista jääkaappia, ei tosin tyystin tarkoituksella vaan osittain pakon sanelemana, mutta eipä haittaa silti laisinkaan.

Jääkaappi tuli tosiaan tiensä päähän ja Smeg ei meille riitä, joten piti hankkia toinen jääkaappi keittiöön. Ainoa jääkaapille keittiössä täysin istuva tila on erittäin kapea, joten jääkaapin pitää olla jetsulleen tietyn kokoinen ja mieluiten sen verran matala, että ikkunan saa jääkaapin takaa myös auki.

Olisin tällä kertaa mielinyt kermanvalkoista retrokaappia, joka löytyikin Powerista, mutta oli liian leveä keittiön kapeaan tilaan. Eli punaisella mennään tälläkin kertaa.

Euronicistä löytyi Helkaman retrokaappi suht edulliseen hintaan, jos vertaa Smegin pöyristyttäviä hintoja, enkä kahta samanlaista Smegiä meille nyt sentään halaja.

Tämän muutoksen myötä meni keittiö muutenkin vähän uusiksi ja tilasimme keittiöön uuden valkoisen astiakaapin, mutta tästä juttua myöhemmin, jahka saamme kaapin kotiimme.

Toki sushiakin on tullut syötyä, niin ystävän kuin oman rakkaan kanssa, nyt kun buffat on auki. Mutta pakko sanoa, että aikamoinen ihmishulina sushibuffeteissa on, ainakin täällä Porvoossa ja se hieman mietityttää. Ihmiset ovat selvästi unohtaneet koronan tyystin.

Viestittelin Melbournessa asuvan serkkuni kanssa, siellä lapset otetaan taas etäkouluun ja toinen aalto on menossa. Serkkuni sanoin ”pienistä puroista syntyy iso ongelmavirta.” Joten koitetaan ihmiset olla niin mahdottomasti ryysimässä.

Näissä tunnelmissa ja herkullisten luomu-ja vegaani hillon ja luomu kaakao-hasselpähkinä leipien kuorruttamana toivotan kaikille herkullista viikon jatkoa ja kysymys kuuluukin tällä kertaa: minkälainen jääkaappi teillä on tai minkälainen olisi haaveitten jääkaappi? Myös lisää broilerireseptejä otetaan innolla vastaan. 🙂



26 thoughts on “Punaisia jääkaappeja ja herkku reseptejä”

  • Kyllä joku tuollainen retro jääkaappi vaan olisi aivan ihana. Meillä on sellainen perus Upo, jossa alaosassa on pakkanen.
    Ihanaa kun teit kakkusta ja sun kakkunen on niin kuin next level minun kakkusesta 🙂
    Ihanaa keskiviikkoa rakas Tiiuli <3

    • Höpsis maku varmasti ihan sama, laitoin vain enemmän marjoja❤️Kiitos reseptistä Outi❤️😘❤️

  • Minä olen muuten tehnyt oikein urakalla juustokakkuhässäkkää, vieraille mökillä, lasissa ja kulhossa 😊 Ja pohdin itsekin, että itse voisin herkutella ilman keksejä hyvin. Ihanat on nuo teidän jääkaapit ja innolla odottelen kuvia uudesta astiakaapista. Ihanaa loppuviikkoa ❤️

    • No kun se on niin mielettömän hyvää😋😋😋Kiitos niin paljon reseptistä ihana Sari❤️❤️❤️

      Kiitos kovasti ja ihanaa uutta viikkoa❤️😘❤️

  • Itse olen miettinyt ihan samaa, että ihmiset ovat tyystin unohtaneet koronan vaarat. Enää ei välitetä turvaväleistä, vaan ryysitään sinne tänne, kunhan ensimmäiseksi vain päästään.

    Ihania herkkuja teillä on taas ollut. Muistan, kuinka minulla oli kolme erilaista kermaviilidippikastikeohjetta. Niitä oli joka pippaloissa. Yksi oli todella ihana vaaleanpunainen dippi, jossa oli ainakin chiliä. Vuosien saatossa olen vain hävittänyt reseptit, enkä oikeasti muista, mitä aineita dippeihin laitettiin.

    Ihanaa viikon jatkoa sinulle Tiia. <3

    • Hitsi kun olisi tullut säilytettyä nuo reseptit. Se oli silloin oikein kermaviiliaikaa ja dipit tehtiin itse.

      Kivaa uutta viikkoa Mannilainen❤️❤️❤️

  • Oi, mitä herkkuja teillä on ollut. Menee kokeiluun tuo juustokakkunen. Onnea uudesta tosi makeesta jääkaapista!

    • Kiitos kovasti Marja ja mahtavaa, että juustokakkunen menee kokeiluun❤️

      Kivaa iltaa sinne❤️

  • Ihania kuvia ja voi noita kesäherkkuja, nam:) ♥ Vesi vaan kihahti kielen päälle lukiessa:) Punainen jääkaappi on aivan ihana! Kauniita kesäpäiviä♥

    • Kiitos kauniista sanoista Päde ja ihanaa uutta viikkoa❤️❤️❤️

  • Wau, punainen jääkaappi, on kyllä niin hieno. Niin, ja mitkä herkut. Taidankin napata reseptit talteen.
    Ihanaa loppuviikkoa! <3

  • Juuri tuollainen retro jääkaappi olisi haaveissa, jos sellaisia saisi pari mahdutettiin meidän ahtaaseen kuuden hengen keittiöömme. Vaaleankeltainen olisi se sopivin värisävy, mutta punainenkin menisi. Nyt meillä on kapeampi malli valtavista Festivoista. Se on juuri sopiva aukkoonsa ja näyttää paremmalta kuin normijääkaapit. Mutta ei ole retro 🙁

    Onneksi meillä on mökillä ihan aito vintagejääkaappi 50 vuoden takaa.

    Ihanaa päivää <3

    • Vaaleankeltainen olisi myös ihana ja tykkään niin paljon Smeg jääkaapeista, että ottaisin missä värissä vaan vaikka meille punainen olikin ykkösvalinta❤️

      Oi mökille vasta retroilu kuuluukin.

      Ihanaa päivää Ei-Leen❤️

  • Upeat rohkean väriset retrokaapit.
    Kauniit ruokakuvat saavat veden herahtamaan kielelle.
    Kevytversio eli sitruunainen kermavaahtotuorejuustohässäkkä marjojen kera menee kokeiluun. Kiitos vinkistä.
    Kauniita kesäpäiviä sinne!

    • Ihanaa kuulla jos menee kokeiluun ja kiitos kauniista sanoista Kirsti Kaija❤️❤️❤️

    • Kiva kuulla, että sielläkin on Lidlissä sushia❤️

      Kiitos kovasti Susanna ja ihanaa uutta viikkoa❤️❤️❤️

  • Erilaisia vaahtoja syntyy näppärästi muutamastakin aineksesta ja mansikatkin ovat parhaimmillaan eli juuri tuollaisia hekkujälkkäreitä on helppo taikoa nopeasti.

    Olen liikkunut kaupungilla koko ajan ja nyt käynyt kerran Tallinnassakin, mutta suuria ihmislaumoja olen vältellyt. Vastuuhan on meillä kaikilla ja maltilla sekä pienellä suunnittelulla ryysistä ja turhia Kontakteja pystyy välttelemään.

    • Ihan niin totta ja kun laivojen putkiin saadaan vielä asteittaiset läpipääsy, niin Tallinnaan meno on turvallisempaa ja myös Riikaan. ❤️❤️❤️Ihanaa iltaa Tuuli❤️

  • Oih, mitä herkkuja. Saitpa taas veden herahtamahan kielelle ☺
    Nyt on kyllä se turvaväli ihan unohtunu, vaikka kaupoissa on merkit, niin silti seuraava asiakas puhaltaa ihan niskahan, niinku mulle kävi kauppareissulla. Olis kyllä teheny mieli vinkata lattiahan, josko olis huomannu merkit.
    Ja hei, teidän jääkaappi on makeen värinen ja meilläki on joskus ollu punaanen jääkaappi ja myös punaanen hella ☺ Nyt on jääkaappi ja pakastin ihan tavalliset ja meleko iäkkähät. Juuri tänäpäivänä kun sulatin pakkaasen, niin sanoon miehelle, jotta meidän kaapit alkaa olla siinä iäs, jotta pitääs köhän ne pianki uusia.
    Mutta kuulemma ei oo viä niinkää vanhoja ku me ☺☺☺

    Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua Sinulle Tiia ♫ ♥ ♫

    • Ooh punainen hella olisi myös ihana❤️

      Toivottavasti ihmiset osaisivat pitää paremmin turvavälejä, vaikka Suomen tilanne onkin nyt todella hyvä.

      Ihanaa iltaa❤️

  • Tiedätkö musta toi jääkaappi on niin sun näköinen kun nyt ikinä jääkaappi voi olla kenenkään näköinen. Ensimmäinen ajatus oli ”tottakai Tiialla on punainen jääkaappi!” Aivan ihana ja kotiin sopiva!

    Meillä on sellainen tavallinen valkoinen, haluaisin isomman jääkaapin ja samalla isomman pakkasen, mutta toistaiseksi noilla on selvitty ihan hyvin. Sitten kun rempataan niin menee uusiksi kyllä.

    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    • No kyllä ihan totta❤️😍❤️Meillä ollut punainen Smeg jääkaappi jo 10 vuotta ja nyt ostettiin toinen eli tuo Helkama❤️Eli hih kuvissa on kaksi eri jääkaappia mikä tuntuu vähän hullulta, mutta molempi hyvä ja yksi ei riitä.

      Mitä ihaninta viikonloppua Satu ihana❤️

Vastaa käyttäjälle Päden paja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud