Imelyyskö ällöä?

Imelyyskö ällöä?

Hieman kärjistetty otsikko, sillä imelä on toki imelä, mutta onko positiivisuus imelyyttä? Imelyyshän on sellaista lipevää maireutta.

Mutta positiivisuus on aika kiva juttu. Toki olen kasvanut oikein iloisessa ja nauravaisessa perheessä, jossa mustalle huumorille on aina ollut tilaa ja miehen kanssa vasta nauraa röhötetäänkin mitä hassuimmille ja hulluimmille jutuille. Mutta tietty sukupolvi nyt vaan ei ole ollut kovin ahkera viljelemään kehuja. Se ei vaan ollut se juttu siihen aikaan, kun olin lapsi.

Ei kannata ymmärtää väärin, toki on kannustettu, mutta ehkä myös pidetty kauniita sanoja hieman vakan alla. Moni oman sukupolven lapsi varmasti ymmärtää mistä on kyse.

Vaikka sosiaalisessa mediassa älömöidään ja ihmiset jopa omilla kasvoillaan unohtavat henkiset ”turvavälit” ja satuttavat muita ihmisiä äärettömillä tavoilla, silti sosiaalinen media osaa olla myös yltiöpositiivinen alusta, etenkin Instagram. Todella kiva meno myös täällä blogipiireissä on.

Huomaan, että tykkään tästä ominaisuudesta valtavasti, enkä nyt puhu itseeni kohdistuvista kehuista vaan miten kiva on sanoa kaunis sana toiselle, miten piristävää on viljellä hymiöitä. Kuinka tälläinen mukavien asioiden sanominen toisille ihmisille vahvistaa aivan valtavasti omaa onnellisuusastetta ja positiiviista olotilaa.

Myönnän vuosia sitten olisin naureskellut, saattanut pitää keinotekoisena ja tekopyhänä koko touhua vaikka aina ollut motto, ettei kehuja kannata säästellä.

Mutta joskus on jopa ujostuttanut kehua, sillä suomalainen ei ota kehuja kovin hyvin vastaan, en minä, eikä moni muukaan: ”mitä tässä nyt päällä on vanha reuhkana äidiltä peritty ja äitikin osti markalla kirppikseltä, mitään vaivaa en ole nähnyt kuhan rykäisin kokoon kulahtaneista aineista, hieman on palanut tuo piirakan pinta, ihan pahaa on, eikä mitä hiukset ole hyvin, kuin petolinnun takapuolella ja ääh eihän tässä kaunis meikki ole, ihan vanha naama, joka kiiltää.”

Tunnistatteko tämän ihmisen. Täällä kyllä tunnistetaan ja olen oikein joutunut pakottamaan itseäni ottamaan kehuista kopin, enkä alkaa inttämään vastaan vaan pyrkiä kiittämään kauniisti. Kehuminen on ehdottomasti helpompaa kuin kehujen vastaanottaminen.

Muistan aine jenkkimatkalla, miten ensin haksahdin amerikkalaiseen small talkingiin, voi kun kaikki ovat niin ystävällisiä ja suomalaiset voisivat ottaa samaisesta kohteliaisuudesta hieman oppia. Mutta muutama päivä, kun oli reissua vierähtänyt, niin johan alkoi oikein kunnolla ottaa kupoliin, amerikkalaisten myyjien iholle tulo.

Jokin kultainen keskitie on aika kiva ja aito vilpitön kehu on aina mukava asia. Siksi kauniita sanoja ei kannata säästellä vaan niitä kannattaa viljellä, läväyttää vaan menemään aina kun siltä tuntuu. Positiiviset sanat eivät ole keneltäkään pois ja antaa niin kohteelle kuin sanojen lausujalle hyvän olon.

Lisäksi joku päivä me kaikki kuolla kupsahdetaan ja jos jossain jäämme ihmisten mieliin, niin siinä minkälaisia ihmisinä olimme ja olimmeko ystävällisiä.

Joskus itseäni naurattaa ”ihanaa” sanan ja sydän hymiöiden viljely ja jokin siellä perimässä kalskahtaa, että vähänkö imelää. Olen kuitenkin päättänyt vaimentaa tuon äänen, sillä se ihminen joka kuunteli sitä ääntä ja mietti koko ajan mitä muut ajattelee, se ihminen ei ollut niin tasapainossa kuin sitä on tänä päivänä. Enkä taas sano, että olen täydellisessä tasapainossa, mutta edes jonkinlaisessa tasapainossa.

Instagramissa pidän valtavasti siitä, että siellä ei ilkeilijät huutele. Tai tähän en ole itse törmännyt. Huomaan, että englantilaiset ja jenkkiläiset Insta seuraajat ovat todella kohteliaita ja joka päivä osaavat sanoa jotain kaunista toisista ihmisistä. Hieman kuin törmää kopsahdat Briteissä kadulla ihmiseen ja hän pyytää sinulta anteeksi. Hyvät tavat ovat Briteillä tiukassa.

Totta kai tässä yleistän, kaikkialle ja kaikkiin mahtuu kaikenlaista. Mutta on aika mukavaa velloa ihanuuden ilmapiirissä jalat kuitenkin tukevasti maankamaralla. Sillä kyllähän te kaikki tiedätte, että itse sitä on oman itsensä ankarin ruoskija ja omatunto, tyyliin ”mä vaan olen niin huono.”

On se vaan niin merkillisen mukavaa olla vähän imelän ällö ja kertoa vilpittömin sydämin kauniita asioita toisille, sanoja ja kehuja säästelemättä, mitään pitelemättä, sanoa vaan, jos kerran tuntuu siltä. Huomaan, että tässä tilassa vapautuu hurjasti positiviisia viboja myös itseen päin, sydän on vallattoman vilpittömästi auki, vastaanottamaan mitä super ihanaa elämä antaa. Ja kun elämä antaa, niin sehän kantaa.

Super trouper ihanaa viikon jatkoa kaikille. ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Miten siellä, mitä ajatuksia teksti herätti, ihan mitä tahansa olisi asian tiimoilta kiva kuulla. Jopa imelyyttä vastaan tulevia ajatuksia, sillä ”ihanaa” ei ole kaikkien juttu ja sekin on asia mikä pitää ymmärtää.



33 thoughts on “Imelyyskö ällöä?”

  • Kyllä saa olla imelä ja makea. Nimittäin suomalaisittain vasta ollaan sellaisessa pienessä sokerihumalassa. Täkäläisittäin osaa jo lähes sylivauvakin ”imelyyden” taidon. Tänään pikkuhoidokki halasi ja sanoi, että en koskaan unohda sinua! Olet niin kiva. Ikää kaverilla 4 v.

    Totta, että kohteliaisuuksien vastaanottaminen on vähän hankalaa. Mutta kaikkeen tottuu. Enää en mene hämilleni, kun joku sanoo, että onpa sulla kiva pusero/korvikset/kello. Kiitos tulee jo aika luontevasti 🙂

    • Uskon muuten näin, että mikä on meille imelää, ei ole mitään siellä, jopa epäkohteliasuutta varmaan ja jurotusta. 😉

      Ihana pikkuhoidokki, voi suloisuutta ja hyvät tavat pienestä pitäen. <3

      Se on just näin, kiittää pitää, eikä töksäytellä.

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

  • Kyllä mun täytyy myöntää omaksi hyveekseni positiivisen sinisilmäisyyden, ilon ja uskalluksen jakaa kehuja. Usein ne ovat mielipiteitä ihailemastani asiasta tai jopa kateellisuudesta. Sanon suoraan ihaillen, että olen hiton kateellinen punisesta mekostasi, joka istuu päällesi upeasti jne. Ja se todella on ihanaa! Ja en todellakaan menetä siinä mitään. Saan varmaan enemmän, kuin itse kehun kohde.

    • Oot super, aivan ihana ja just näin. Positiivinen kateus sehän on vain hyvä juttu, joka innoittaa ja inspiroi ja senkin voi suoraan sanoa. <3

      Ihan paras tuo, saat enemmän kuin kehun kohde, kunpa moni oivaltaisi, miten paljon hyvät sanat MUILLE antaa voimaa. Jetsulleen kanssasi samaa mieltä.

      Kivaa viikkoa sinne. <3

  • Komppaan täysin mentaalimatkaajaa! Olen perusluonteeltani positiivinen, iloinen ja ehkä hieman liiankin sinisilmäinen, mutta ei siitä nyt tässä enempää 😉
    Olen yrittänyt parhaani mukaan olla omille lapsilleni mahdollisimman rakastava ja kannustava äiti. Mielestäni meillä kotona on pääasiassa vallinnut rento, positiivinen ja iloinen ilmapiiri. Omat vanhempani eivät ”turhia” ole minua ja siskoani kehuneet, kuten ei siihen aikaan ollut yleisesti ottaen tapanakaan. Olisimme saattaneet jopa ylpistyä moisesta 😉
    Tunnustaudun juurikin ihanaa-sanaa ja sydänhymiöitä suoltavaksi tyypiksi, aina kun vaan saan pienenkin syyn niitä käyttää 😀 Olen huomannut että varsinkin esikoiseni on omaksunut tuon piirteen minulta ja nyt hänen 3v 9kk poikansa sanoo mm. minulle halauksen kera, että olet mamma ihana! Viimeksi veneellämme hän sanoi että oli ihana juttu kun päästiin tänne papan ja sinun veneelle ja täällä saariretkellä on tosi ihanaa 😀 Kyllä se ihana sopii pienen pojankin suuhun ja ainakin minä ilahdun suuresti, enkä voi olla hymyilemättä saadessani vastaanottaa pikkumiehen rehelliset, suoraan sydämestä tulevat sanat.
    Muiden seurassa olen huomannut hänen hieman ujostelevan noin ”imelää” ilmaisua, mistä olen päätellyt, että hän on ilmeisesti saanut ei niin positiivista palautetta sanoistaan 🙁 Toivottavasti hän jatkossakin pysyy yhtä iloisena ja positiivisena, eikä pelkää ilmaista tunteitaan. Se täytyy vielä sanoa, että hän osaa hienosti kiittäen ottaa vastaan kehuja, joten siinä on meikämammalle esimerkkiä, josta yritän ottaa opikseni 😀
    Tästä(kin) aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon, mutta jätän jotain vielä toiseenkin kertaan 😉
    Mukavaa perjantaita ja virkistävää viikonvaihdetta sinulle ihanaiselle ❤︎

    • Ihana lapsen viattomuus, joka on tullut sieltä sinulta lapsellesi ja sitä kautta lapsenlapselle ja kertoo juuri positiivisuuden ketjusta. Kunpa tätä lasta ei kukaan näistä osattomaksi jäänyt latista ja himmennä toisen elämän katsomisen ihanuuden tajua.

      Tästä voisi kirjoittaa vaikka mitä, niin mielenkiintoinen aihe tämä on.

      Ihanaa päivää teille ihanille. <3

  • Opin itse ottamaan kehuja vastaan kääntämällä ajatuksen toisinpäin. Jos kiellän vaikka tyyliin, no tää on ihan kamala kampaus / paita / mikä tahansa, kävelen toisen mielipiteen yli. Väheksymällä kehun kohdetta väheksyy samalla kehun antajaa. Sehän on juuri hänen käsityksensä. En halua väheksyä ihmisiä ja heidän makujaan tai mielipiteitään.

    Postitiivisuus, etähalit, sydänemojit, kaikki ovat ihania. Niitä maailma tarvitsee.

    • Just noin, tää oli hyvä. Ei pidä häkellyttää kehun antajaa vaan antaa iloa myös hänelle ja ottaa kehut kauniisti vastaan. <3

      Juuri näin, niitä maailma tarvitsee ehkä enemmän kuin koskaan. <3 Paljon sydämiä sinne. <3

  • Olen tosi huono ottamaan kehuja vastaan, vaikka olen sitäkin opetellut. Itse kiitän aina miestäni saunan lämmityksestä, kananmunien keitosta ym. muista pienistäkin jutuista. Moni on sitä ihan ihmetellyt, kun muka kaikesta kiitän. Yritän myös muistaa löytää aina positiivista sanomista myös kodin ulkopuolella ja ummistaa silmäni epämieluisista asioista. Jokaisella on kuitenkin oma maku vaatteissa, sisustuksessa ym.
    Hyvää viikonloppua sinne!

    • Aina on kiitos paikallaan ja tervetullut ja samalla tavalla mekin täällä puhumme koko perheen voimin toisillemme. <3

      Se on juuri näin ja se on elämässä juuri rikkaus, erilaisuus. <3

      Ihanaa keskiviikkoa sinne. <3

  • Kun sanon kehuja jostakin jollekkin, niin tarkoitan myös mitä sanon ☺
    Mutta tunnen kyllä vaivautuneeksi itteni, jos saan kehuja, mutta kiitän kauniisti.
    Emojit ja niiden käyttö blogissa aina mietityttää, jotta voiko kellekkä sellaasen laittaa ?

    Kaunista viikonloppua Sinulle Ihana Ystäväin ♥♥♥

    • Niin totta puhut kaikesta. Samaa mietin joskus, että kiusaantuuko erilainen ihminen sydämistä sun muista. Aamukahvilla bloggaaja sanoi kerran näin, kun sanoin, että pelkään nukkua vieraan kanssa samassa huoneessa, jos kuorsaan ja vieras ei saa nukuttua. Tästä syystä en itse nuku koko yönä. Niin toinen sanoi, eihän se ole sinun ongelma lainkaan. Joskus pitää näin ajatella, että jos joku ei tykkää sydämistä, ei mahda mitään, mutta saahan niitä viljellä, koska on meidän näköineinen juttu ja hyvää niillä tarkoitetaan. <3

      Eli tässä paljon sydämiä juuri sinulle ihana ystäväin Marja-Terttu. <3 <3 <3 <3 <3

  • Täytyy sanoa, että blogini alkutaipaleella vierastin lifestyleblogeissa usein käytettyä sanaa ”ihana”. Ihanaa oli niin paljon, mutta nyt käytän sanaa ihana itsekin kuin luonnostaan. Mahtava tai upea eivät ole yhtä kauniita sanoja kuin ihana. Minun on edelleen vähän vaikea ottaa kehuja vastaan, mutta olen oppinut kiittämään kehuista, enkä vähättelemään itseäni. Minä kehun mielelläni toisia ihmisiä, jotta toisin hyvää mieltä.

    • Niin ymmärrän sua Marja. Täällä en ihmetellyt, mutta hiljakseen vaan luontevasti kasvanut tähän.

      Olen samaa mieltä, että ihana sanassa on jotain ihanaa, se on pehmeä, eikä yhtään töks, sellainen kaikkeen sopiva sana, eikä silti liian mahtipohtinen, vähän hempeä ja makea kylläkin. .)

      Niin olet niin kauniita sanoja tännekin sanonut, muiden ilahduttaminen ja huomioiminen huokuu susta Marja.

      Ihanaa päivää sinne. <3

  • Minulta kehut tulevat luonnostaan ja kylvän rakastan sanaa ja sydämiä ympäriinsä. Kehuja on todellakin vaikeampi ottaa vastaan kun itse kehua toista. Juuri mietin samaa, että itse en ole kohdannut ilkeilyä instagramissa, mutta tiedän, että siellä ilkeillään kyllä ainakin julkisuuden henkilöillä.
    Mielummin kehuja kuin ilkeilyjä, ne ikävät jutut voi pitää itsellään.
    Kaunista viikonloppua sinulle rakas Tiia <3 (heheh)

    • Sä olet niin kultainen ja ihana Outi. <3 Sais moni ottaa mallia sun sydämen kultaisuudesta. <3 Se on totta, että varmasti instaan mahtuu myös ilkeilyä, mutta siellä en ole vielä siihen törmännyt, siksikin se tuntuu niin positiiviselta ympäristöltä. 🙂

      Juurikin näin, viisaita sanoja Outi.

      Ihanaa loppuviikkoa sinne. <3

  • Olen kyllä aina ihaillut sun taitoa olla jotenkin niin täynnä tunnetta, kun itse osaan näyttää ne tunteet just silleen suomalaisesti 🙄. Vähän enemmän sitä siirappia peliin vois kyllä laittaa. Ja vitsi mikä muisto putkahti tuossa silmille 💖. Tuli taas ikävä 💖

    • Eikä mitä, en ajattele susta yhtään noin vaan olet todella tunteellinen ja näytät tunteesi. <3 Todellakin Sari. <3 Sinä ihana kultainen ystävä. <3

      No älä, meidän on pakko nähdä pian.

      Pus ihanuuspakkaus. <3

  • Positiivisuus ei mielestäni ole mitenkään ällöä. Kauniista sanoista tulee aina hyvä mieli ja vaikka suomalaisittain olisikin noloa tai vaivaannuttavaa ottaa niitä vastaan, sisimmässä niistä jää kuitenkin hyvä mieli. Pienikin positiivisuus vaikuttaa piristävästi ja säteilee myös eteenpäin. Ja päinvastoin. Olen huomannut että kun töissä saa itse kiitosta, huomaa muiden hyvät ja jakaa kiitoksia myös helpommin muillekin. Haukut puolestaan kostautuvat siten, että huomaa muidenkin työssä pelkkiä virheitä.

    Kun lapseni olivat Pekingissä amerikkalaistyylisessä koulussa ja itsekin siellä avustin puolen vuoden ajan, kiinnitin huomiota siihen, kuinka kannustavaa pienille lapsille sellainen yltiöpositiivisuus on. Vaikka me aikuiset koimme sen jatkuvan kehumisen yliampuvaksi, lapset kokivat sen oikeasti kannustavaksi. Voi miten lasten pienet kasvot aina säteilivät, kun rehtoria myöten koko opettajakaarti heitti heille high-fiveja ja jakoi ylistäviä adjektiiveja ihan normisuorituksistakin. Aikuiset toki näkivät sen läpi, mutta lapset ottivat tosissaan ja se antoi heille hyvän mielen ja uskoa itseensä.

    Sinä olet kyllä niin ihanan positiivinen ja kannustava kaikkia kohtaan. Se ei ole mitään ällöamerikkalaista vaan mielestäni hehkuu sitä, mitä olet sisimmässäsi. Sisäistä kauneutta, ja niinkuin isoäitini äiti kuulemma aina sanoi: ihminen on kaunis, kun hän on sisäisesti kaunis <3

    • Olet niin oikeassa, vain todella kenties epäluuloinen ja elämässä suolaa saanut, ei osaa ottaa kehuja vastaan ja iloita niistä vaan luulee, että niissä piilee ketunhäntä.

      Juuri hyvän ketju mistä kirjoitat, hyvä kanta eteenpäin ja siitä seuraavalle ja seuraavalle. <3

      Kuulostaa juuri ihan samalta, kuin meillä aikuiset lapset kävivät kansaivälistä koulua, ihan sama meno ja kaikki oli kannustavaa. Koulunäytelmiin kaikki mukaan ja vaivalla tehtyjä, mikä ilo ja omanarvontunnon kasvu. <3

      Nyt en kestä, sanoistasi on pakko tehdä taulu. Palata tänne, kun elämä mottii ja sattuu jotain ikävää. Sait sanoilla paljon iloa aikaiseksi, ihan mielettömän paljon kiitoksia Ei-Leen ja ihan samaa sinne päin ja kaikille täällä nytkin kommentoineille, hyvä luo hyvää. <3

      Ihanaa viikon jatkoa. <3

  • Positiivinen elämänasenne on osoittautunut miltei elinehdoksi joissain kohtaa elämän varrella,kun koettelemuksia on alkanut kasaantua enemmän kuin tarpeeksi. Ja mikä parasta,oma rakas ”vappuheilani”♥️on aina ollut samoilla linjoilla ja keskinäinen ”dorka huumori”on kyllä ihan parasta.Tiedäthän,sellainen että kun toinen laukoo jotain hoopoa niin siitä on helppo jatkaa ja sittenhän se jo lähteekin lapasesta😁😂🤣🤣🤗 Kehuista sen verran, että tuppaa todella olemaan vaikea ottaa vastaan, mutta helppo antaa muille myönteistä palautetta ihan spontaanisti,kun aihetta on. Ja taas on: Tulen aina niin iloiseksi näistä sun postauksista ja vaikka välillä aiheet olisivat vakavia ja antaisivat ajattelemisen aihetta ,koskaan ei jää mitään synkistelyn makua tai pahaa mieltä💚🌻💚Olet hyvän mielen lähettiläs ja ihana ja itseironinen huumorisi osuu ja uppoaa 😁 ..ainakin täällä👍 Lempeää viikonvaihdetta sinulle Tiia💕

    • Luulen, että kun koettelemuksia tulee paljon, niin osa sortuu elon tiellä eli katkeroituu ja syyttää muita ja osa porskuttaa eteenpäin ja saattaa jopa todeta, tämä on vain elämää. Kaikillehan tapahtuu kaikkea ikävää, mutta jos on vahva ja positiivinen, ehkä selviää vastoinkäymisistä paremmin ja joskus ei vaan ole ketään ketä syyttää.

      Sinä ja sinun ihana vappuheila, <3 ja dorka huumori pitää liekeissä. <3

      En kestä miten kauniisti sanottu ja sinun kommenteista tulee aina lämmin olo sydänalaan pitkäksi aikaan. Olet ihana ja kultainen ihminen Pipsamuori. Oikein mukavaa keskiviikon jatkoa sinulle ihana. <3 <3 <3

  • Saa ja pitää kehua kun on aihetta, aiheettomassa kehussa tuntuu aina se ”mitähän tuo ajaa nyt takaa”…vaikka ei mitään ajaiskaan. On pitänyt oppia ottamaan kehuja vastaan ja nykyään se jopa tuntuu kivalta (vanhuus 😉 ) Mukava jutustelu ja positiiviset jutut monesti puuttuvat meidän Suomalaisten arjesta, olisi hyvä viljellä vähän, niin ehkä päiväkin paistaisi risukasaan useammin. Ollaan ihania itselle ja muille <3 Moisku lauantaille Tiia <3

    • Juu kyllä sen antenneilla erottaa, mikä on aitoa ja mikä ei. Tai ainakin hehe luulen niin. :

      Niin totta, ikä tuo armollisuutta myös itselle ja tekee myös ihmeitä itsetunnolle. 🙂

      Niin totta, on varmasti ihmisiä, joille ei juuri koskaan ole sanottu kauniita asioita ja he eivät tiedä paremmasta.

      Näin tehdään, muiskis ihana Onneli. <3

  • Hieno postaus! Hyvin meni ajatuksenjuoksu samaa rataa kanssasi. Juuri kun luin yhden kappaleen, mieleeni tuli joku ajatus ja sitten jo seuraavassa kappaleessa käsittelit sitä ajatusta. Aito positiivisuus ei ole ällöttävää. Negatiivisuus on, kuten myös se jenkkityylinen epäaito positiivisuus. Olen huomannut, että positiivisuus tai negatiivisuus tarttuu. Siksi pyrin ympäröimään itseni ihmisillä, jotka tukevat sitä minun positiivista puoltani. Tästä saisi oman postauksen kirjoitettua. Taisit juuri inspiroida minua kirjoittamaan. Kiitos. Ihanaa viikonloppua!

    • Oi miten mahtavaa kuulla. 🙂

      Niin totta, että negatiivisuus, turha valittaminen ja muista aina syiden etsiminen ja muiden vikojen osoittaminen, se on ällöttävää. Nyt esim. monesta suomalaisesta on tullut maskipoliisi. Mitä suomalainen rakastaa, löytää muista virheitä, näin voi tuntea oman olonsa vallan erinomaiseksi. 😉

      Jenkkityylinen positiivisuus on vallan makeaa, siihen en ole tottunut.

      Niin totta tuo, että posiitivinen ympäristö, tietynlainen kupla tukee omaa positiivisuutta ja vahvistaa.

      Ihanaa loppuviikkoa Vivi Vinna. <3

  • Ei ole yhtään imelää AITO positiivisuus, varsinkin kun tietää ja tunnistaa, että kehut tulevat aidosta sydämestä, eivätkä ole mitään turhaa löpinää tai small talkia. MInäkin ”rakastan” ja kirjoitan aika usein ”ihanaa, ihanaa”, miksipä ei kehuisi jotain paikkaa, tuotetta tai palvelua, jos se ansaitsee kaikki ylisanat : ) Tunnistan itsessäni sen, että kehuja on vaikea ottaa vastaan, ehkä se on sitä suomalaisuutta, jota pitäisi vaan harjoittaa ja vastata takaisjn, että kiitos ilman muttia tai väännöksiä, kuinka onkaan vanha kolttu päällä yms. Imelän ihanaa viikkoa sinne myös!

  • Juurikin näin ja kyllä sen tietää. <3

    Kyllä, ei ole meiltä kehut pois, päinvastoin antaa sanojallekin hyvän mielen. <3

    Se on sitä suomalaisuutta, meidät on siihen kasvatettu, ei saisi koreilla, eikä ylpeillä. Mutta yritetään olla tästä parempia. <3 Lapsiamme osataan kehua ja on syntynyt uusi uljaampi sukupolvi. <3

    Hihi juurikin noin. Ihanan imelää viikkoa sinnekin. <3 Pus Heli. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud