Viikon ihanuudet

Viikon ihanuudet

*La Provencale Bio saatu

Hömpänpömppä kuvista huolimatta tämä viikko on ollut sillä tavalla outo, ettei oikein mistään ole tullut mitään. On ollut hyviä juttuja, on ollut säätöä, joka on vienyt keskittymisen. Mutta sitähän elämä on.

Hyvistä jutuista mainittakoon, että tyttärelle hankittiin silmälasit ja humps, kaupan päälle tuli lahjakortti, jolla saan itsellenikin rillit kehyksineen ja linsseineen, tulipahan aikamoisen hyvä mieli tästä ylläristä.

Yllä Cath Kidstonin sammakkoneule, joka on 100% villaa. Tytär rakastui tähän neuleeseen, koska siinähän pyörii Harry Potter sukulaatisammakot. Tyttären kanssa on vaan aikamoinen kokoero, joten saan pitää neuleen omanani.

Dianan sterilisaatio meni napakympisti ja nyt Diana on ollut ”ulkokissa” pari viikkoa jo. Diana on kuitenkin tullut Mickeyyn eli meidän mustaan pantteriin ja Diana viihtyy pääasiassa sisällä ja joskus loikoilee pihan sohvalla. Mikä onni ja autuus, että meidän kissat ovat tälläisiä pullamössöjä, eivätkä metsien petoja.

No oliko maailman paras päivä, kun näimme Souliinan kanssa sitten koronan alun. Meillä jo perinteenä, Pizza Hut. Souliinan kanssa puhe pulppuaa siihen malliin, että lauseita ja sanoja jopa niellään, niin kova tahti juttelussa on. Meillä on maailman hauskinta, mutta myönnettäköön, että nostatamme toisemme sellaisille kierroksille, että kohtaamisen jälkeen on sekä energinen, että väsynyt olo. Sanottu uupuneina kyllä yhteen ääneen, että ”ihan parasta.”

Indiskan mekko on kesän alelöytö.

Pääsin tällä viikolla tutustumaan teams pressitapahtuman kautta, myös uuteen La Provencale Bio sarjaan, joka on hinnaltaan omasta mielestäni ihan mielettömän edullinen sarja. Sarjan purkit ja tuoksumaailma on erittäin ylellinen ja kyseessä on luomusertifioitua ihonhoitoa suoraan Provencesta. Sisältää oliiviöljyä.

Esimerkiksi Anti-Age päivävoiteet ylellisissä lasipurkeissa 15,95€, suihkugeelit, putsarit, käsivoiteet alle 10€.

Tuotepakkaukset ja niiden pahvipakkaukset ovat täysin kierrätettäviä. Tuotettu ranskassa, tukien paikallisia maanviljeliöitä. Luomusertifioitu Ecocert Greenlife Cosmos standardien mukaisesti.

Koostumukset ovat 98-100% luonnollista alkuperää olevia ainesosia.

Myynnissä Sokos, Stockmann tavaratalot ja verkkokaupat ja ymmärtääkseni sarjaa löytyy myös isommista marketeista. Täältä voit kurkkia sarjaa tarkemmin.

Viikonloppuna tulee ystäviä kylään ja herkutellaan hyvällä ruoalla ystävien ja perheen kesken. <3

Mitä teidän viikkoon kuuluu ja mitä aiotte tehdä viikonloppuna?

Aurinkoista elokuun viimeistä viikonloppua kaikille. <3



28 thoughts on “Viikon ihanuudet”

  • Meillekin tulee viikonloppuna ystäväperhe kylään. Herkutellaan. Ihana tuo punapohjainen Indiskan mekko. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

    • Toivottavasti oli aivan ihana viikonloppu Marja. <3 Kiitos kovasti ja mukavaa syksyn ekaa viikkoa. <3

  • Niin ihania kuvia taas täällä! En tienytkään, että sulla on Pinoccio mukikin, niin söpönen.
    Souliina ja sinä <3 <3 Täällä on vähän haikeutta ja samaan aikaan toiveikkuutta ollut tänään ilmassa. Itketty on ja naurettu, mutta kun tuosta tunnekuohusta selvisin niin ajattelin viettää viikonlopun vain rentoillen ja nauttien oman porukan seurasta.
    Kaunista viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Hehe muki onkin uusi, upeasti bongattu. On Pinokkion 80-vuotisjuhlamuki ja pitkään sitä kyttäsin, juhlavuosi alkaa lähentyä loppuaan, mutta kun tuli tuo Dumbo muki, niin sitten lähti tilaus menemään.

      Toivottavasti oli tunnekuohun jälkeen mitä ihanin viikonloppu.

      Aurinkoa keskiviikkoon Outi. <3

  • Kosmetiikkasarja näyttää kauniilta. Ja ylelliseltä. Just sellaiselta, jota on mukava käytellä varsinkin viikonloppuisin, kun on aikaa paneutua 🙂

    Indiskan mekko on ihana. Sinulla on silmää mekoille. Itse odottelen pakettia, jonka tytär lähetti pari päivää sitten Skotlannista. Sama mekko täällä meillä maksaisi mansikoita, Skotlannin päässä ainoastaan ”mustikoita”.

    Mukavaa viikonloppua!

    • Ihan samaa mieltä ja kivan hintainen sarja vielä. 🙂

      Kiitos mekon puolesta. Ja oijoi Skotlannin mekkoa, toivottavasti se näkyy blogissa pian. <3

      Ihanaa keskiviikkoa Johanna. <3

  • Meillä on tänä viikonloppuna omenashow vappuheilan kanssa🍎Kerätään omenat,joita on paljon, mutta suurin osa madonsyömiä tai muumioituneita.Hyvistä teen taas omenahilloa,jonka maustan calvadoksella,vaniljatangolla ja sitruunankuorella. Annan sitten joululahjoiksi nätisti pakattuna parin ,kolmen hyvän juuston lisänä. Ajattelin kokeilla myös ”Earl Grey”teellä maustettua hilloa,kun se teenäkin on niin hyvää ja hyväntuoksuista. Mintulla ja kanelilla maustetttuja olen usein myös tenyt.Siis
    kaikenlaisia makuja,joista itsekin pidän.Saan jollain tapaa hyvän mielen tällaisesta puuhailusta😊. Kyllä oli taas ihanat ja hyvää mieltä tuovat kuvat sekä juttu.Kiitos Tiia ja hauskaa viikonloppua sinulle ja perheellesi ystävien kanssa😃☀️🍎

      • Hei! Kokeile ihmeessä.Kun laittaa erilaisia makuja,saa vaihtelua käyttötarkoituksiinkin.Calvadosta käytän 1dl. noin 2 kiloon omenoita,muuten menee mitat ihan vaan maistelemalla😋. Kaunista syksyä sinulle🍎☀️

    • Oi jestas miten kuulostaa herkulliselta, en ihmettele, että Ei-Leen innostui myös, Iso nam, <3 Ihana lahja saada. <3

      Kiitos mielettömän paljon Pipsamuori ja ihanaa syksyn ekaa viikkoa. <3 Ja Ei-Leen nyt vaan tekemään Pipsamuorin ohjein herkkuja. <3

  • Ystävyys on kyllä niin parhautta, ihanaa, että näitte pitkästä aikaa. <3 Huikea tunnelma välittyi hyvin verrkokalvoilleni <3 Muiskuja päivään <3

  • Ihania elämäniloisia kuvia sinulla taas. Ystävien näkeminen tässä koronahiljaisuudessa on parasta! Ja äidit, tyttäret ja yhteiset vaatteet <3

    Meillä elämä on vielä hetken juhlaa. Rippijuhlia ja tänään kahdet ylppärit. Täytyy nauttia niin kauan kuin voi…

    Ihanaa viikonloppua, Tiia <3

    • Kiitos kovasti Ei-Leen, ystävät ja perhe, parasta mitä elämä antaa voi. <3

      Ihania juhlia teille. <3

  • Ihania juttuja sinulla tällä viikolla. Ystävät ovat ihan parhaita. <3

    Itse olen tällä viikolla viettänyt viimeistä kesälomaviikkoa. Oikeasti jää vielä neljä päivää jemmaan, jos ja kun tarvitsen vapaata johonkin menoon. Viimeiseen kesälomaviikkoon on kuulunut hampaan poisto ja Meilahdessa käynti. Hampaan poisto meni helposti, vaikka olivat unohtaneet varata minulle tunnin pidemmän ajan, koska olin pyytänyt rauhoittavan lääityksen. Menin sitten ilman rauhoitusta. Onneksi oli todella rauhallinen hammaslääkäri. Meilahdessa sain tällä erää puhtaat paperit Cushingin syndroomasta. Sen sijaan keuhkoista löydettiin jäämiä, jotka pitää tutkia. Lisäksi tutkimukset soittivat, että elimistössä on liikaa suolahormonia. Siihen tuli lääkitys, jolla toivon, että verenpaine pysyy aisoissa ja kalium normitasolla. Meikun reissun jälkeen oli ihana mennä leffaan katsomaan Pikku naisia.

    Viikonloppuna aion ottaa rennosti ja kerätä voimaa maanantain työpäivään. 🙂

    Mukavaa viikonloppua sinulle Tiia. <3

    • Ihanaa, että jää päiviä jemmaan kuitenkin vielä. <3

      Hyviä uutisia, mutta sitten tuo keuhkojen jäämät? Mitä se voi tarkoittaa? Ja tuo suolahormoni, mistä se voi johtua, tästä en ole aiemmin kuullutkaan. Voi itku kaikkea sitä voikin tulla ihmiselle. Toivottavasti lääkitys auttaa ja keuhkojen jäämät eivät ole mitään kummempaa.

      Ihan paras piristys rankan päivän jälkeen tuo Pikku naisia ja se oli niin ihana leffa. <3

      Toivottavasti oli oikein ihana viikonloppua ja tsemppiä syyskuun ekaan viikkoon Mannilainen. <3

  • Voi teidän ihanaa Dianaa, kun osaa rentoutua niin nätisti ☺
    Täytyy viettää ystävien kans mukavia hetkiä, siitä saa niin mielettömän palio virtaa.
    Eileen ehtoollaki taas ystävien kesken pidettihin vähäkö hauskaa, hyvän ruuan kutitellessa makuhermoja ☺
    Ihanaa iltaa sinne teille ystävien kesken herkutellessa ♥

    • Hyvä ruoka ja ystävät, ihan parasta ja nauru raikaa.

      Diana kiittää. <3

      Ihanaa keskiviikkoa Marja- Terttu. <3

    • Kiitos kovasti Jonna, itsekin tykkään siitä kovasti. Sellainen hauska ja satumaisen pirteä neule. <3 Ihanaa päivää sinne. <3

  • Ihan huippu kuva sinusta ja Souliinasta, uskon että ei olisi saanut sanaa väliin samassa pöydässä kanssanne, hihii! Täällä taas mennyt viikonloppu nopsaan, kestitty vieraita ja oltu itse vieraana. Tänään sadepäivän hommia, pyykinpesua ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Olen ottanut tavakseni silittää ja valkata vaatteet aina arkipäiville, varsinkin Amoksen kanssa helpottaa kun on 5 puhdasta ja silitettyä vaatesettiä eteisessä , joista valita päiväkotivaatteet : ) Ihanan leppoisaa sunnuntaita sinnekin!

    • Kiitos niin paljon Heli. Heh ja kyllä meillä pitkän tauon jälkeen oli aikamoinen puheripuli, mutta hyvin olisit mahtunut siihen höpisemään mukaan. <3

      Ihana tuo Amoksen silitetyt vaatteet, tuohon en ikinä pystynyt, vaan mentiin enemmän päivä kerrallaan. <3

      Kivaa syksyn ekaa viikkoa Heli-Hannele. <3

    • Diana kiittää kovsti. <3 Kiitos kauniista sanoista Kristiina ja ihanaa syksyn alkua. <3

  • Ihania, hyvän mielen kuvia sinulla jälleen.
    Ystävyys on niitä elämän parhaita juttuja.
    Punainen(kin) pukee sinua <3
    Vai on suloinen Diana jo siinä iässä, että on jo leikattu? Kylläpä aika kiitää.
    Meillä on lauantaina lakitettu kaksi ylioppilastyttöä. Biologinen lapsenlapsi ja lainatyttö.
    Oikein hyvää tulevaa viikkoa Tiia!

    • Kiitos kovasti ja samaa mieltä, mitä elämä olisi ilman ystäviä. <3

      Onnea hurjasti teille ja tyttärille, tuplajuhlat. <3

      Ihanaa syksyn ekaa viikkoa Kirsti Kaija. <3

  • Mukava viikko siellä takana ja tapaaminen ystävän kanssa on aina ihan parasta 🙂
    Ihanaa uutta viikkoa ♥

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud