Elämä on luopumista

Elämä on luopumista

Elämä on luopumista. Tätä on tullut paljon pyöriteltyä viime aikoina, kun elämässä tapahtuu sellaisia askeleita tai syklejä, että elämä ryöpsähtää yhden aikakauden eteenpäin.

Mummin poislähtö, mummi joka oli äitini ja mummin kodin tyhjeneminen ja kotia yhtäkkiä ei enää ole. Kesäpaikan siirtyminen uusille omistajille, kaikki ne poijut, jotka kiinnitti edesmenneet vielä tänne maan kamaralle. Paikat joissa mummin ja vaarin sielut majaili.

Nyt hiljakseen kaikki on poissa. Vain muistot elää sydämissä.

Kaikki on yhtä aikaa haikeaa, surullista ja myös kaunista. Olla osana tätä ketjua ja ”elää” niin kauan, kuin joku vielä muistaa meidät.

Kukaan ei saa mitään täältä mukaan, se laittaa miettimään myös tavaran merkitystä. Kaiken merkitystä. Tulisiko elää tästä syystä askeettisesti vai kuitenkin nauttia elämästä. Mistä saada merkitystä elämään? Millä on väliä loppupeleissä?

Tietystä alhon näkövinkkelistä kaikki on merkityksetöntä. Kaikki mitä me pienet muurahaiset täällä maan päällä puuhataan, tuntuu tietystä perspektiivistä älyttömältä. Kauhea puurtaminen ja murehtiminen ja tulee päivä ja meistä ei jää jälkeen juuri mitään.

Myönnän, että omaan ikäkriisiin on mahtunut myös elämän mielettömyyden ja mitättömyyden ajattelu. Vanhempien menetys, omat vaihdevuodet ovella, lasten kasvaminen ja sitä kautta tietty tarpeettomuuden tunne. Kaiken tämän nivoutuessa yhteen, välillä synkimpinä hetkinä on vaikea kaikessa sumussa löytää oman elämän tarkoitusta.

Kaiken tämän kasaantuessa huomaan, että päällimmäisenä olen alkanut murehtimaan ja pelkäämään, että läheisille tapahtuu jotain. Koska elämä on välillä armotonta, surullista ja tuskaa.

Juuri näistä syistä takaraivossa kuiskii mummini sanat, jotka haluan välittää kaikille näissä aalloissa rypeville ja omille lapsille.

Mummi 94v totesi, että ”Tiia kuules, olen vihdoin alkanut oikein kunnolla nauttia elämästä, enää ei tarvitse passata ketään, olen kaiken hemmottelun ja elämän herkut ansainnut.”

Ei ymmärretä mummia väärin. Mummi rakasti passata, keittää, hillottaa, pullottaa, vahata lattioita, silittää kalsarit, kutoa, laittaa mahtavaa ruokaa ja vaikka mitä. Mummi oli oman sukupolvensa edustaja, maailman ahkerin, joka ei levännyt laakereillaan. Mutta silloin harvoin, kun mummi lepäsi, mummi osasi pitää hauskaa.

Elämä on lyhyt ja hauras ja kaikkein tärkein merkitys on läheisillä ihmisillä ja sillä, että on hyvä toisille, että ne jotka jälkeen jäävät, muistelevat hyvällä. Elämä ei ole tuomitsemista vaan elämä opettaa, olen tälläinen ja tuo toinen on tuollainen ja se on aivan ok. Meidän ei tarvitse olla samanlaisia, ei tykätä samoista asioista, eikä edes olla samaa mieltä, mutta silti voimme kunnoittaa toisia ihmisinä.

Sitten siihen mummiin ja mummin viisauteen, elämästä kuuluu, saa ja pitää nauttia ihan hamaan tappiin asti. Olla juuri niin hassu kuin haluaa, harrastaa mitä haluaa, tykätä mistä haluaa, pukeutua glitteriin ja väreihin tai halutessaan pelkkään mustiin. Ikä ja muiden ihmisten asettamat rajoitteet eivät saa toimia pakkopaitana.

Katsoin eilen kahden vanhemman haastattelun ja nämä vanhemmat olivat tatuoitu kauttaaltaan, myös kasvoista. Parasta mitä heille oli koskaan sanottu, ”vitsi kuinka mageeta, että joku on noin rohkea ja uskaltaa olla juuri sellainen kuin itse haluaa.” Arvaatte varmaan kuinka paljon tuomitsemista he myös ovat saaneet osakseen ja vain siksi, että heillä on erilainen elämäntapa, he erottautuvat massasta vaikka ihmisyys on aivan samanlainen kuin kaikilla muilla.

Tuntuu, että ihan pian olen siellä, miltei maalissa, antaen armoa itselleni, että saan olla juuri sellainen kuin lystään, eikä koko ajan tarvitse olla miettimässä, tykkääkö muut tästä, mitä muut ajattelee. Ja silloin ymmärrän jetsulleen mistä se mummi puhui, mitä on totaalinen mielen vapaus.

Joten ei muuta kuin iloista viikonloppua ja ollaan omia itseämme, rakastetaan läheisiämme, juodaan muumilimppaa ja kyllästetään itsemme glitteriin, jos siis siltä tuntuu. 😉



22 thoughts on “Elämä on luopumista”

  • Niin viisaita sanoja taas kerran. Taidan olla hieman herkällä tuulella, kun alkoi itkettää. Vaikka mielestäni hyväksyn paljon ja erilaisia asioita, nostaa välillä aina päätään joku, joka kuiskii korvaani, että outoa toimintaa tai kumma tapaus. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt. Ei pitäisi arvostella muita, vaan elää juuri sellaista elämää, josta itselle tulee hyvä mieli.

    Aurinkoista viikonloppua sinulle Tiia. <3

    • Sinä ihana ja täälläkin kyyneleet silmissä, kun tätä kirjoitin tai ainakin herkistyneessä tilassa. <3

      Niin jokainen meistä varmasti sortuu oudoksumaan erilaisuutta, mutta sitten just hyvä miettiä, että erilaisuus on rikkaus ja miten erilaisia me taas ollaan jonkun toisen näkökulmasta.

      Ihanaa maanantaita. <3

  • Voi Tiia,voin kuvitella että oli haikeaa kun rakas lapsuuteni kesäpaikka siirtyi muille,mutta onneksi muistot jäävät.Ja niin kauniisti kirjoitat mummistasi. Kirjoituksestasi tuli mieleen omien isovanhempieni ihana rakas kesäpaikka Sipoossa,joka piti myydä ukin kuoleman jälkeen. Muutama vuosi sitten ajoimme sinne serkkuni kanssa,ja vain katsoimme mäen päältä kohti taloa ja muistelimme❤️ ja uskallus olla se miltä tuntuu vaikka toiset eivät sitä hyväksy on rohkeutta.Kaunista viikonloppua Tiia🌺

      • Niin ne sinunkin lapsuuden muistot vievät samoihin maisemiin, eikö haikeaa. <3 Onneksi osa paikasta säilyy sedällä, joten mökkitunnelmaan vielä päästään kyllä. <3

        Ihan samaa mieltä uskalluksesta.

        Ihanaa uutta viikkoa Jael kultainen. <3

  • Isäni kuolemasta on nyt tasan 10 vuotta. Mun täytyy sanoa, että muutamat ensimmäiset vuodet olivat aika hirveitä. Mä olin isän tyttö ja hänelle soitin, kun oli huoli lasten kanssa tai muuten vain. Hän aina kannusti ja lohdutti omalla leppoisalla ja rationaalisella tavallaan. Kyllä se siitä, yrität sitten ensi kerralla paremmin. Lapsille yritän kertoa tarinoita ja juttuja isästäni. Sillä tavalla hän ehkä elää sitten vielä yhden ikäpolven muistoissa. Sitä seuraavalla tuskin on enää minkäänlaista käsitystä isoisoisästään.

    Sun mummo oli ihana! Ja viisas. Nyt kun itsekin alan päästä vähän siihen vaiheeseen, että ei tarvitse enää kengännauhoja sitoa ja pyllyjä pyyhkiä, ruokalautasta asetelle lasten eteen (no, osasta on jo vähän pitempi aika), niin arvostan. Tietynlainen huoli on mukana aina, eihän siitä mihinkään pääse.

    • Se miten mielessä pyörii, että haluaisi toiselle sanoa vaikka mitä, pyytää apua, kuunnella, ikävä on kova ja kun toista ei enää ole, sitä putoaa eräänlaiseen tyhjiöön. Lisäksi se rikkoo turvallisuudentunnetta toki ja tuo mieleen elämän lyhyyden ja haurauden.

      Juuri nämä tarinat elää ja niitä on hyvä kertoa. Olen iloinen, että molemmat teinit muistavat vielä omat isovaarin ja isomummin. <3

      Huoli ei poistu koskaan, mutta hommia on kyllä vähemmän. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Johanna. <3

  • Kaunista ja osuvaa tekstiäsi luin ja allekiriootan hyvinkin palio ajatuksiasi.
    Usein tyttärieni kans muistellahan mun vanhempia, elikkäs heidä mummaa ja paappaa.

    Siitä murehtimisesta kun edes vähän voisi päästä, mutta kun ei voi tälle luonteellensa mitää.
    Kun omien lasten elämän murehtiminen on vähän jäänyt vähemmälle, tosin ei sekään varmahan koskaa lopu kokonansa, niin sitte on murehet siirtyny seuraavahan polovehen.
    Oonki ajatellu, koska ne hermostuu , kun sanon aina heidän kotia lähties, jotta ajakaa varovasti ja varokaa hirviä, niitä kun on joskus tiellä ☺
    Hih, sitte siihen klitterihin, juuri putsasin kynnet klitteristä ja voihan rähmä, kun oli taas työmaa saada ne pois ☺☺ Niin että klitteriä ja muumilimua ja ollahan ihan omia ittiämmä. Hih, olipas se meidän murteella hassu sana ☺☺☺

    Ihanaa viikonloppua Sinulle Tiia ♥

    • Ihanat mumma ja paappa ja te. <3

      Niin samaa miettinyt ja yrittänyt oikein vahvistaa mieltään ymmärtämään miten hyvin asiat ovat, miksi murehtia niin paljon. Mutta se luonne.

      Glitter on ihanaa ja muumilimu. <3

      Kivaa uutta viikkoa Marja-Terttu. <3

  • Minä olen siitä outo ihminen, että en taida osata olla muuta kuin oma itseni. Viimeisen, lähes vuoden ajan, jouduin suuren osan päivästä olemaan jotain muuta kuin oikeasti olen ja se oli todella voimia vievää. Nyt taas opettelen sitä, miltä tuntuu olla Outi 24/7.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia ❤️❤️❤️

    • Noh kuin myös, mutta silti olen aina miettinyt mitä muut ajattelee.

      Ihanaa, että voit taas hengittää ja olla täysillä sinä. <3

      Kivaa päivää. <3

  • Oi meidän viisaat mummomme, omaakin melkein päivittäin mietin ja ikävöin, kuolemasta tulee kohta 9 vuotta. Oli riipaisevaa luopua ”mummolasta” ja kyllä se mummon kotitalo hyvästeltiin moneen otteeseen ennen kun siirtyi uusille omistajille. Vieläkin teen mielikuvamatkoja sinne, siellä oli hevostallissa minun kauppani, aitan ylisillä nukuttiin kesäisin ja vanhan navetan lukuisat sopukat ja esineet kiehtoivat pientä mieltä.

    Samoja ajatuksia täälläkin tuosta läheisten menettämisen pelosta, tuskaisaa joskus <3

    Uskalletaan olla entistä vahvemmin mitä ja keitä ollaan, oma elämä ei ole mennyt ihan niitä sovinnaisimpia polkuja ja elämä on tuonut eteen monenlaisia yllätyksiä! Siksi en jaksa murehtia mitä muut ajattelevat.

    Muumilimuskål sunnuntain kunniaksi sinnekin!

    • Eikö haikeaa. <3 Mutta mielikuvitusmatkat, lapsuuden muistot, unet, onneksi ne pitää mummolat elossa.

      Näinpä, vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, vahvistaa omaa identiteettiä ja ymmärrystä ja perspektiiviä.

      Kippis Heli uudelle viikolle. <3

  • Kiva toi sammakkopusero 🙂
    Mun äiti oli erittäin erikoinen, hän ei ollut mulle ikinä äiti, enemmän sellanen puolituttu. Mutta silti olin/olen tosi surullinen hänen kuolemasta, kuoli 65vuotiaana. Vanhenpien side on aika luja kaikesta huolimatta.
    Kivaa sunnuntaita <3

    • Kiitos Ulrika. <3

      Niin kyllä sitä "oudoimpiakin" voi ja osaa rakastaa ja lapset ovat hyvin uskollisia biologisille vanhemmille. <3

      Kivaa päivää. <3

  • Mulla meni tosi kauan ja vaati opettelua, että pystyin alkaa tekemään, mitä lystään. Muutama vuosi sitten pystyin vihdoin alkaa elämää, muista välittämättä. Ja kuinka yllättävää nää viimeiset vuodet onkin sitten olleet niitä elämäni onnellisimpia.

    Ihanaa sunnuntaita Tiia. <3

    • Ja se on niin upea juttu Jonna. <3 Olen niin iloinen sun puolesta. <3

      Ihanaa päivää. <3

  • Kauniisti kirjoitat. Mummisi kuullosti avaian ihanalta tyypiltä, oma mummini oli vähän samanlainen ahkera puurtaja, joka osasi kuitenkin myös pitää hauskaa. Mummin kuolemasta on jo tosin 15 vuotta, joten olen saanut etäisyyttä asiaan ja kauniitmuistot säilyy . Voimia luopumiseen ja valoa uuteen viikkoon Tiia. <3

    • Kiitos kovasti ja mummi oli ihan paras. Mummit. <3 Ihanaaa päivää Taru ja kiitos lämmöstä. <3

  • Ihanat mummit. <3 <3 Onneksi on muistot.

    Ihanaa uutta viikkoa Taru. <3

  • Kaunis teksti. Mä olen monesti ajatellut noita sota-ajan naisia, miten superahkeria he olivat. Oma isoäitini (kuoli -98 84-vuotiaana) oli samanlainen kuin sinun mummisi, aina puuhaamassa ja tekemässä. Ja kuitenkin piti antaa parhaat vuotensa sodalle ja jälleenrakennukselle. Vanhojen ihmisten neuvoja kannattaa kuunnella, sillä sitä elämänviisautta on kyllä kertynyt.

    • Eikö, en muista mummin pötkötelleen ikinä, Vaikka olisi vieraiden kanssa valvottu aamuyön pikkutunneille, mummi heräsi ensimmäisenä laittamaan kaikille aamiaista. <3 Puursi koko ajan jotain. <3 Voi meidän mummeja ja sydämessä asuvat aina. <3

      Samaa mieltä, ikäihmisten elämän viisautta ei päihitä mikään, heidän ympärillä on viisauden ja ymmärryksen aura. ,

      Sydämellistä torstaita Maikku. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud