Kesäpaikka juttuja ja myynnissä Heljä Liukko-Sundstömiä

Kesäpaikka juttuja ja myynnissä Heljä Liukko-Sundstömiä

Mummin ja vaarin kesäpaikkaa siivoskellessa, meille päätyi vanhat tuolit, jotka ovat olleet mummin ja vaarin keittiössä Kammionkadulla, nykyinen Sibeliuksenkatu, jo silloin, kun oma isä, täti ja sedät olivat lapsia.

Historian havinaa, sellaista havinaa, että joskus en ole ihan varma, meneekö tunne tyylin edelle, mutta kyllä nämä tuolit meille sopii ja niissä on jäätävän hyvä istua.

Lapsuuden nyppylälasit, joita kai kutsutaan näppylälaseiksi, mutta hyi näppylä ei ole kiva sana lainkaan, nyppylä on paljon kivempi. Näistä aina juotiin mummin keittämää raparperisoppaa. Jännää kyllä rapsusoppaa ei tarjottu nyppyläkannusta vaan tuosta oranssinruskeasta Arabian kannusta.

Kerran kahmaisin ahneena jääkaapista kannun kouraan ja join suoraan kannusta mukamas rapsukeittoa, mutta omg kannu olikin täynnä mätiä. Hyi hirvitys miten hirveältä mäti maistui lapsen suussa, etenkin kun kieli napsasi odottaen herkullista raparperikeittoa.

Isovaari Walter ja alla Waltsun oma tuoli, joka on isompi kuin muut ruokapöydän tuolit.

Arabian Emilia astioihin kiteytyy oma mummi, joka oli aina touhuamassa jotain. Ensimmäisenä aamulla pystyssä laittamassa perheelle aamiaista. Keittämässä ruokaa, mitä herkkuja mummi taikoikaan, mummin pitsakin oli suurta herkkua ja lihapullat vailla vertaansa, nokkoskeitto, omppuhillo, marjamehut, aah mitä makuja.

Meidän rakas Pontus. <3

Isovaari Walterin avainkaappi.

Harvemmin olimme mökillä talvella, mutta tässä todiste, että joskus tuli talvellakin siellä käytyä.

Mummi piti mansikka-astioista, tässä meille kotiutui muutama.

lapsuus, kesäpaikka

Pontus merten peto.

Mummin ja vaarin mökille annoin lahjaksi erinäisiä Heljä Liukko-Sundströmin seinätauluja. Aion laittaa nämä huutonettiin myyntiin tai yksi vaihtoehto on kysyä Astiataivaasta.

Kukkataulut myyty.

Mutta jos jotain nämä kiinnostelee, saa laittaa viestiä [email protected]

Heljän lasitaiteesta varmaan rakkain on tämä mökkitaulu, johon kiteytyy Sipoon kesämökki. Myynnissä on tosin sekin ja nämä kukkataulut, sillä nämä vaan eivät oikein meidän seinille istu.

Paljon haikeita ja rakkaita muistoja pullotettuna meidän kaikkien sydämiin. Ihanaa myös on, että mummin ja vaarin esineet ja huonekalut elävät nyt monien kodeissa ilahduttamassa meitä kaikkia ja tuoden päivittäin mieleen mummin ja vaarin ja kaikki hyvät muistot mummin ja vaarin kanssa.

Mökkimuistoja olisi kiva kuulla ja minkälaisia tavaroita tykkäätte mökillä pitää? Tai mitä tahansa kesämökkeilyyn tai isovanhempiin liittyviä muistoja. <3

Sydämellistä viikonlopun jatkoa kaikille. <3



32 thoughts on “Kesäpaikka juttuja ja myynnissä Heljä Liukko-Sundstömiä”

  • Vitsit miten liikuttava postaus ja Pontuskin kukkaseppele kaulassa <3 Ihania kuvia. Mullekin Pontus on jäänyt vahvasti mieleen. Se on ihana kuva, jossa me kävellään Pontuksen, Tuulan ja mun äidin kanssa stadin jäähallin lähellä.

  • Ihania mökkimuistoja ja esineitä ❤️ Minä pelastin meidän mökiltä myös joitakin kuppeja ja lautasia sekä valokuvia omasta lapsuudesta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia ❤️

    • Ja ne kupit ja lautaset ovat varmasti erityisen rakkaita. <3 Ihanaa päivää Outi. <3

  • Ihanan nostalgisia kuvia <3 Pontus näyttää ihan Samulta tuossa yhdessä kuvassa.
    Kauniit tuolit ja hyvä kun pelastit ne teille . Sopivat hyvin ruokapöydän kaveriksi ja
    varmasti myös mukavia istua. Tuo Arabian Emilia astiasto on oma lempparini myös. Isoäidilläni oli sitä ja meillä myös lapsuudenkodissa esineitä sarjasta. Kuolaan aina antiikkitapahtumissa Emilia astioita ja joskus vielä ostankin jonkun kun oikein hyvä sattuu kohdalle.
    Mukavaa viikonloppua Tiia <3 toivotaan, että huomenna paistaisi myös aurinko!

    • Sitä aina ihmetellään, että miten Pontus voi olla Samun kanssa ihan saman näköinen tai päinvastoin. 🙂

      Kiitos kovasti. <3

      Emilia on huikean upea ja toivottavasti löydät jostain kotiisi kivalla hinnalla noita astioita, niissä on sitä jotain. <3

      Ihanaa tiistaita Marjo. <3

  • Ihania muistoja. Tuolit on tosi hienoja ja sopii tuohon hyvin.
    Monenlaisia muistoja tulee mieleen sulle, noista mummisi tavaroista.

    • Kiitos kovasti ja näin kyllä on, mummi ja vaari elää myös näissä rakkaissa muistoesineissä. <3 Ihanaa viikkoa Leena. <3

  • Voi suloisuus millainen postaus! Mukavia muistoja ja ihana nostalginen tuulahdus! Mukavaa viikonloppua♥

  • Ihania muistoja ja kauniita kuvia, tuo Pontus on kyllä supersöpö ♥
    Mullakin oli aikoinaan noita Heljän tauluja,
    varmasti menevät kuumille kiville, Tori.fi on kyllä ainakin hyvä myyntikanava.

    Mulla mökkeilyyn liittyy vahvoja tunteita ja lämpimiä muistoja, mökkeiltiin koko lapsuun mummon kanssa ja kesät olivat aina aurinkoisia 🙂 Mökkeily on edelleen tärkeää, parasta aikaa mökiltä tätäkin kirjoitan, nyt vihdoin omalta. Me vasta toista vuotta tätä laitetaan ja aika harkiten hankin tai tuon tavaraa tänne.
    Haluan että täällä on kodikasta muttei mitään turhaa koska asuintilat pienet ja haluan että mahdollisimman helppo siivota.

    Ihanaa iltaa Tiia ♥

    • Kiitos kovasti Pontuksen puolesta. <3

      Ihan sama juttu, aina kesät ja viikonloput mökillä. Mieli vie aina mökille ja unet monesti. <3

      Niin ihanaa, että teillä on ikioma mökki, jota laittaa. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Maikku. <3

  • Suloinen tuo mökki, ja miten kauniita, onnellisia kuvia sinusta. Myös ihania astioita. Meillä ei olluet mökkiä lainkaan, koska asuttiin maalla ja kesäisin rantasauna oli joka ilta päällä viereisessä joessa virkistyimme.

    • No mutta maalla sitten on kuin mökillä miltei asuisi eli ihana luonto lähellä ja teillä joki. <3 Kivaa viikon jatkoa Marja. <3

  • Olet osannut poseerata pienestä pitäen! Ja voi kuinka rakkaita muistoja. Mun alkoi tehdä mieli raparperikeittoa, mutta meillä raparperi maksaa ihan hirveästi. Yritin sitä istuttaakin, mutta ei se mihinkään lähtenyt.

    Meillä oli jonkin aikaa mahdollisuus käydä miehen perheen kesäpaikassa ja se on se paikka, jossa lapsetkin Suomen lomia viettivät. Talo oli täynnä kaikenlaisia aarteita, antiikkikeräilijän paratiisi. Rantasauna oli ihan järven rannassa ja siellä kyllä sai makoisat löylyt. Paikka oli kaunis ja lääniä oli sen verran, että naapuri ei ollut ihan vieressä.

    • Kiitos kovasti Johanna. Luulen, että näitä kuvia on sätkitty liikkeessä menemään ja pakko todeta, etten osaa poseerata tänä päivänäkään, olen aina kuin joku vieteriukko, hihi.

      Oi ei ja täällä rapsu on miltei rikkaruoho. Raparperi on niin hyvää ja kaikki mitä siitä taikoo.

      Ihan just parasta, oma rauha, veden äärellä ja mökillä niitä mökki retro kamoja, ihania muistoja.

      Oikein sydämellistä tiistaita Johanna. <3

    • Juu olen kaikissa noissa lapsikuvissa. 🙂 Kiitos kovasti ja ihanaa syyskuuta sinnekin Kristiina. <3

  • Ihana postaus tulvillaan kauniita muistoja. Ja noi tuolit sopivat teillle, kun nenä päähän.
    Kaunista syyspäivää!

    • Voi ihana Pontus❤️

      Olen kesän aikana käynyt valtavan määrän esineitä läpi, osa on tuonut paljon muistoja mieleen.

      Myin pari viikkoa sitten useampia Heljä-esineitä. Hassusti taidekeramiikan hinnat pyörivät joissain kympeissä, mutta kahdesta mukista sain yli kolmesataa.

      • Pontus oli kyllä koirien koira, eikä lainkaan pullamössö, kuten Samppaliini on. 😉

        Juu jännää miten suuria hintaeroja noissa Heljän tuotteissa on. Täälläkin pari meni jo heti kaupaksi, mikä on kiva juttu.

        Ihanaa viikon jatkoa Tuuli. <3

  • Mulle tulee aina noista Heljä Liukko-Sundströmin taulukollaaseista tulee aina mieleen mun paras ystävä, jolle hänen mummonsa keräsi niitä joulu- ja synttärilahjoiksi. Kesällä juuri ihailin niitä hänen mökillään, jonne ne sopivat täydellisesti. <3

    Aurinkoista sunnuntaita Tiia. <3

    • Todella hyvin sopivat just mökille tai tietynlaiseen tyyliin. <3 Ovat kyllä kauniita, mutta meidän kotiin eivät istu.

      Oikein ihanaa viikkoa Jonna. <3

  • Ihana postaus ja ihania kuvia. Walter on niin tutun näköinen. Moni suvun mies näyttää niin tältä kantaisältä .

    • Ihana pikkserkkusein siellä. <3 Niin näyttää, ihan hurjasti on Waltsun näköä monessa. <3

      Kivaa syksyn jatkoa halausten kera. <3

  • Liikuttavan ihana nostalgiapläjäys <3 Nuo tuolit on ihan huippuhienot, sopivat todella hyvin keittiöönne. Mökillä saa olla ihan erilainen sisustus kuin kotona, sellainen kodikkaasti vanhanaikainen : )

    • Niin totta ja jos on kesämökki, voi päästä toteuttamaan kahta sisustusminää kivasti. Kiitos Heli ja ihanaa viikkoa. <3

    • Kiitos ihana sinä ja kun tietää, että siellä vie muistot myös Sipooseen. <3 Kivaa viikkoa Jael. <3

  • Voi miten ihana kirjoitus ja nuo lapsuuden kuvat – muistoja tulvillaan. Varmasti tuli kyyneleet silmiin kun kirjoitit tätä, elit niitä ihania aikoja uudelleen. Kuvista huokuu sellainen onnellinen mummolatunnelma <3 Ja Waltsun tuolikin <3
    Sä osaat kirjoittaa näitä muisteloita niin kivalla tavalla ja teillä on kuviakin tallella; meillä kun kuvattiin melko vähän, mutta onneksi on sentään jotain olemassa.
    Tunnelmalliset halit täältä <3

  • Kiitos niin paljon. <3 Kyyneleet on tulleet silmiin kyllä monessa kohdin tätä kesää ja kevättä. Haikeutta ja luopumista on ilmassa, mutta tätä elämä on. <3

    Kyllä ja juu mummola oli Töölössä eli tämä oli meidän kesäpaikka eli mummola sekin. <3

    Juu on paljon kuvia ja mummi teki meikäläisestä monta albumiakin. <3 Muistot säilyy aina niin kauan kuin muistetaan. <3

    Ihanaa viikon jatkoa Maarit. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud