Porvoo päivä Casa Mimin kanssa

Porvoo päivä Casa Mimin kanssa

*Takki saatu KappAhl

casamimi, porvoo, ystävät,

Olipa kiva saada Casa Mimi päiväksi Porvooseen. Tuli taas sukkuloitua omassa kotikaupungissa kuin ”päiväristeilyllä” Porvoossa. Enkä lakkaa iloitsemasta siitä, miten upeita ystävyyssuhteita on kehittynyt blogin myötä. Kyllähän toki sivutaan joskus keskustelutuokiossa blogejakin, mutta pääsääntöisesti jutellaan ihan kaikesta, mistä ystävien kesken tuleekin juteltua.

Päivä oli harmaa, mutta mieli aurinkoinen. Mahtavaa oli syödä ulkona kenties viimeistä kertaa.

Shaaliin kääriytyessä vielä kevyesti menee terassikahvit ja sapuskat. Vielä ehtii tulla Porvooseen vaikka viikonlopuksi terassielämää viettämään.

Gabriel 1763 löytyy vanhan kaupungin sydämestä ja on tunnettu erityisesti pitsoistaan: joissa täytteenä voi olla mm. tryffeliöljyä, etanoita tai siian mätiä. Pitsoilla on hauskat porvoolaiset nimet: Kirkko, Pellinki jne.

Kippis kenties viimeisille terassisyöpöttelyille tänä vuonna, kippis ystävyydelle. <3

Lounaaseen kuuluva salaattipöytä on herkullinen.

Välillä tarkeni mekolla ja välillä piti heittää takki niskaan.

Porvoolaista taidetta.

Että meitä nauratti Sarin kanssa, ensin saman väriset kynsilakat ja vielä samanlaiset vihkisormukset. Ei ole kenellekään muulla pistänyt silmään identtiset sormukset: jotka mahdollistaa niin hopea, valkokulta, kuin keltakultakorujen yhdessä käyttämisen. Toisaalta onneksi nykyään voi sotkea koruja jo ihan miten päin tahansa, toista oli silloin, kun sormukset omaan sormeen suhahti. Eikä muuten enää suhahda ihan helpolla pois, kiitos +20kg.

Cafe Cabriole best ja tämä herkullinen suolakinuskimutakakku, kermavaahtomarjahässäkkä maksoi vain 5€. Kannattaa todellakin poiketa Cafe Cabriolessa kakkusilla, lounaalla tai suolaisella piirakalla Porvooseen tullessa. Sijaitsee bussiasemaa vastapäätä.

Ne Porvoon kauniit puutalot.

Omg mikä jälkkäri.

Pakko vinkata vielä Niin mua myymälästä, jossa myydään kunnon retrokamaa. Vaatteet on aseteltu vielä selkeästi vuosikymmenten mukaan. Löytyy niin 40-luvulta, kuin kasari, ysärivaatteita jne. Aivan mieletön kauppa, niin hieno, että sanoin myyjälle, että teidän tulisi pyytää pääsylipun hinta myymälään tullessa.

Tänne voit lahjoittaa myös vanhoja vaatteita, ne pestään ja kunnostetaan. Vaatteiden hinnat eivät päätä huimaa. Sari löysi kauniin pehmeän suomalaisen mokkahameen ja minä taas ostin tyttärelle tämän Adidaksen kasaripaidan.

Lämpimästi kaikille tervetuloa Porvooseen herkuttelemaan ja Niin mua liikkeeseen ällistymään, nauttimaan ja ihmettelemään. Kiitos Sari kun kävit, kyllä piristi tämä kohtaaminen.

Oikein sydämellistä loppuviikkoa kaikille. <3



26 thoughts on “Porvoo päivä Casa Mimin kanssa”

  • Ihanat te! Oi mikä kaveripäivä. <3

    Mahtavaa, että olet blogin kautta saanut ystäviä. Minä sain sen ihan ekan kautta aikoinaan, jota näin livenä monta kertaa. Elämä vei kuitenkin erilleen myöhemmin. Onneksi olen saanut vireytettyä vanhoja ystävyyssuhteita nyt useammankin tämän kevään / kesän aikana. Niin se vain on, elämässä ihmisiä tulee ja menee, jotkut onneksi myös jäädäkseen.

    Sopii kyllä niin ihanasti tuo laukku väreihisi! Übersöpö! Minulla on muuten myös kelta – ja valkokultaa yhdistettynä. En halua rajata korujani(kaan) tietyyn väriin. Nyt voin yhdistellä mitä vain. 😀

    Halaus loppuviikkoosi! <3

    • Näin se on, ihmisiä tulee ja menee ja kun muistaisimme kaikkia hyvällä eli ne mahtavat hetket mitä on tullut koettua. Monen kanssa onkin, että kuin aloittaisi heti taas kaiken alusta, jopa lukiokamun kanssa kun nähtiin näin monen vuosien jälkeen. <3 Ystävät. <3

      Just sama ja siihen aikaan, kun menin naimisiin, niin muoti oli jyrkempi hopean ja kullan välillä, niin tein tuollaisen ratkaisun, että molemmat sopii heh kerrallaan.

      Ihanaa viikkoa Nelina. <3

  • Porvoon puutalojen värit on kyllä kuin syksyyn tehty! Tosi nättiä. Samoin kuin sun mekko, joka sekin sopii tähän vuodenaikaan ihan täydellisesti. Voisin hyvin omia itselleni, koska olenhan Täti Ruskea :).

    Kivat kohtaamiset piristää ja Porvoo oli itsellekin aikanaan tärkeä paikka, jonne olisi kiva joskus lähteä katsomaan, vieläkö löytäisin/tunnistaisin talon, jossa opiskeluaikana asuttiin. Silloin just 35 vuotta sitten…

    Ihanaa syksyä Tiia <3

    • Hih ehdottomasti Täti Ruskea tällä kertaa. 🙂 Porvoon talot ja tykkään, kun ovat eri värisiä, eikä vieri vieressä samaa.

      Uskon, että jos tulisit Porvooseen, niin tulisit kuin kotiin.

      Sydämellistä viikonloppua Annukka. <3

  • Sormussamikset💛

    Minullakin on vähän samantapaiset; kihla valkokultaa, vihkisormus keltakulta, molemmat tosin ilman kiviä. Teetin vielä samantyyliset yksinkertaiset rannekorut kullasta ja hopeasta, joita käytän aina parina.

    • Ihanat ja hei mietin silloin itsekin, että jätänkö timantin pois, koska en ole niiden perään, mutta yksi timantti sitten tuli kai ihan ööh jostain alitajunnasta, että mukamas vihkisormuksessa timantti pitää olla.

      Ihanaa viikonloppua Tuuli. <3

  • Tulipas jotenkin haikea fiilis näistä kuvista. Syksy tosiaan tulee kovaa vauhtia, jotenkin sellaista kesästä luopumista tämä syyskuu. Tosin mulla on kyllä parina viime päivänä soinut päässä jo joululaulutkin. 😀 Että ehkäpä se tästä.

    Ihanaa viikonlopun odotusta. <3

    • Hehe joo skipataan marraskuu ja mennään suoraan jouluun, sillä ajatuksella pärjää. Onneksi on kynttilät sun muut. <3 Ihanaa viikkistä Jonna. <3

  • Kaksi ihanaa siellä viettäneet päivää yhdessä! Vitsit mikä sattuma nuo sormukset…hyvä maku kummankin miehellä ja teillä tietty myös <3
    Nyt pitää kyllä kehaista myös tuota sinun mekkoasi, aivan ihana!!!
    Porvoo on kyllä yksi Suomen kauneimmista kaupungeista ja siellä on aina ihanaa käydä visiitillä.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Tiia <3

    • Juu täällä miehellä ei ollut kyllä mitään sananvalintaa sormusten kanssa muut, kuin kihlasormukset on miehellä ja mulla samat ja kihlasormus on myös miehen vihkisormus perinteisesti. 🙂

      Kiitos mekkokehuista. <3

      Ihanaa kun kävit ystävän kanssa Porvoossa kesällä. <3

      Pus viikonloppuun Outi. <3

  • Wow ladyt! Kylläpä teillä näytti olevan kiva päivä herkkuineen ja voisinko sanoa ”sormus-samisteluineen” 🙂 <3 Porvoo näyttää myös olevan ihana paikka hengailla ja käydä kahvilla ym.

    Tiia, sun mekko ja koko look on aivan mahtava! Rakastan itsekin tuollaisia mekkoja ja jakkuja, laukusta puhumattakaan. Suorastaan 'himoitsen' löytää jonkun kivan värikkään ja leikkisän syyslaukun, jossa on sitä jotakin, juuri niinkuin laukussasi on. Etsiskelin vastaavan kaltaista ja tyylistä laukkua viime viikolla eräästä second hand -liikkeestä, mutten löytänyt; tartteekin piipahtaa siellä vielä myöhemmin tässä kuussa.

    Minua kiehtoo myös nyt uudelleen muotiin tullut [mulla kyllä ollut jo pitkään mukana kuvioissa, ainakin väilillä] kangas ja kuosi, eli skottiruudut, jospa niitä voisi kans yrittää etsiskellä. Niin, ja toinen on tweed; molemmat sopii niin hyvin syksyn vaatteisiin ja asusteisiin.

    Mukavia syyspäiviä sulle ja teille molemmille ladyille! Säätkin kuulemma tulevat vielä lämpenemään.. ihanaa <3

    • Kiitos Thea Ester ihan mielettömän paljon kauniista sanoista. <3 Ihnasaa, kun tykkäät mekkosesta. Ja laukusta. Laukku on Cath Kidstonin nahkalaukku ja sain sen 60e hintaan, oli alunperin miltei 190e. Se on mielestäni aivan ihana 40-luvun henkeen laukku ja sinne mahtuu paljon.

      Toivottavasti löydät oman laukkusesi pian. <3

      Sama skottiruutu aina tulee ja menee ja tykkään. <3 Tweed myös.

      Oikein sydämellistä syksyn jatkoa sinulle ja kiitos ihanasta kommentista. <3

  • Porvoo on NIIIN ihana! <3

    Minullakin on 5mm leveät keltakultasormukset, joista vihkisormuksessa valkokultaan upotettuna timantti! Teetätettiin sormukset. Mies halusi 3mm kihlan lisäksi 5mm vihkisormuksen ja romukultaa oli.

    Menimme naimisiin 2003, onkohan silloin ollut tämä sormustyylimme jotenkin muotia?

    • Hehe mekin menimme naimisiin 2003. <3 On hyvinkin voinut olla just noin. Kiv kuulla minkälaiset sormukset teillä on. <3 Täällä kihlatsormukset ostettiin Riiasta ja oma vihkisormus on Stockmannilta. 🙂

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Mä niin muistan elävästi kun söin Gabrielissa ensimmäisen kerran punajuuripizzaa, se vei kielen mennessään 🙂 Porvoossa on aivan mahdottoman ihania ruokapaikkoja ja kahviloita.

    Huomasin tuon Niin mua liikkeen ikkunan kesällä käydessäni, mutta en ehtinyt silloin sisälle asti. Sinne olisi ihana pistäytyä, ihan vaikkei mitään ostaisikaan.

    Suloista viikonloppua sinulle!

    ps ihana mekko ja takki <3

    • Oi punajuuripitsaa en ole maistanutkaan. <3 Nam. <3

      Ensi kerralla, liike on ihan mieletön.
      Kiitos kauniista sanoista Birgitta ja ihanaa viikonloppua. <3

  • Kauniit naiset ja niin kauniit kuvat.
    Syksyä on ilmassa ja kohta tarvitaan taas takkia.
    Tänään aurinko paistaa vielä, jopa suoja paikassa on lämminkin.
    Kivaa viikonloppua.

  • Oi Porvoo, ja ihanat te, mua niin alkoiharmittaa, etten ole käynyt Porvoossa varmaan 2 vuoteen. Pakko tulla pian ja käydä just noissa paikoissa, joista vinkkasit (ovat mulle tuttuja entuudestaan). Olet onnekas, että asut just Porvoossa. Iloa viikkikseen <3

    • Kiitos kovasti. Ehdottomasti tule Porvooseen. <3 Nooh tämä oli tietoinen valinta tämä Porvoo, käytiin kääntymässä Keravalla ja ihana talo olikin, mutta meri uupui. Meri auttaa vapaudenkaipuuseen. <3

      Ihanaa viikkistä Taru. <3

  • Niin ihana päivä <3. Kyllä nyt hurauttelen suoraa tietä sinne Porvooseen useammin ja treffataan chailatten merkeissä <3. Tuo sormusjuttu on kyllä ihana, puhumattakaan niistä niin monista asioista, joita olemme tehneet aiemmin samalla lailla, tietämättämme, naurattaa välillä kun mietin niitä <3

    • Oli ihanaa, kun kävit ja pian uusiksi. <3 Sormusjuttu on niin hauska ja meidän monet säädöt, näen sieluni silmin meidät samoissa paikoissa hillumassa, tietämättä vielä toisistamme. <3

      Ihanaa viikkistä Sari. <3

  • Ihania ruokia ja Porvoo-kuvia!
    En ole vielä syönyt tuossa pizzapaikassa, vaikka moni on sitä suositellut. Pitää kyllä kokeilla se.

    Kivaa alkavaa viikkoa!

    • Ehdottomasti ja lämpimästi tervetuloa Gabrieliin syömään, uskot että tykkäisit. <3

      Ihanaa viikonloppua Rva Kepponen. <3

    • Sydämellisesti tervetuloa Maarit tänne, olisi ihanaa saada sut kylään. <3 Pus viikonloppuun. <3

Vastaa käyttäjälle Leena Liimatainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud