Syksyn suosikit

Syksyn suosikit

Bongasin Keyword:Love Jonnan blogista kivan syksyisen blogihaasteen. Syksy ei todellakaan ole aina ollut mikään lempivuodenaika vaan jopa inhokki, mutta ikääntyessä sitä on alkanut arvostamaan syksyn kauneutta ja kotoilun lumoa vaikka pimeys onkin lyödä pläjäyttänyt litsarin kasvoille.

Mutta voiko olla kauniimpaa kuin kuulas, kirkas ja aurinkoinen syyspäivä ja kun puut loimottavat kuin tulessa konsanaan. Se tunne, kun luvan kanssa voi käpertyä sisälle ja kietoutua shaalin ympäröimäksi, lukea kirjaa, takkapuiden ritistessä ja kynttilöiden loimotellessa.

Syksyn lempparitekeminen.

Aikalailla tuo kotoilu tuli tuossa jo kuvailtua, mutta hyvänä kakkosena ovat myös leffahetket, niin kotona kuin leffateattereissa.

Lempiruoat syksyllä

Sushinhimo ei ole kaikonnut minnekään, mutta kotiruoista erilaiset padat eli riisi on kova sana syksyllä.

Lempijuomat syksyllä

Kurpitsalatte eli Pumpkin Spice latte, tosin sitä on tullut ryystettyä vuoden pätkät miltei joka päivä. Toisena Ginger Beer eli inkivääriolut. Inkiväärin tiukka maku sopii syksyyn mainiosti. Ananas light limu on nyt jäänyt, yhtäkkiä alkoi maistumaan suussa pahalta ja ihan kaikki eri merkit, niin S-marketin, Pirkka, kuin Hartwallin, merkillistä. Johtuukohan jostain hormonaalisesta muutoksesta?

Miten vietät sateista syysiltaa?

Valitettavasti sateisina syysiltoinakin on mentävä Samun kanssa ulos, mutta aikaa ulkona ei siinä kohden kyllä rutkasti vietetä. Kirjat toki ja erilaiset sarjat ja leffat. Miehen kanssa seurattu nyt kolmea sarjaa: Yellowstone Ruutu+ Paramount kanavalta länkkärihenkeä nykyaikaan sijoittuneena, juonittelua ja sukukihinää, Disney Plus National Geographic kanavalta The Right Stuff Leonardo DiCaprion tuottama tositapahtumiin perustuva astronauttidraama ensimmäisistä astronauteista Amerikassa, jossa on myös ihmissuhdedraamaa ja mahtavaa 60-luvun henkeä ja Prime Videolta Tom Clancy Jack Ryan sarjaa ja ensimmäinen tuotantokausi oli aivan huikea.

Syksyn hiustyyli

Sama reuhka kesät talvet.

Syksyn lempihuulipunat

Täällä mennään kuukaudesta toiseen samoilla sävyillä eli roosa on se oma lempisävy. Käytän vaihtelevasti eri merkkien huulipunia, mutta yksi aivan mahtava suosikki ollut Paese Nanorevit High Gloss Liquid Lipstick huulipuna ja löytyy mm. Hobby Hallista. Tässä yhdistyy runsaspigmenttisen huulikiillon ja huulipunan parhaat puolet. Ihan koukussa tähän punaan.

Nautitko elokuvien katsomisesta sängyssä vai takan lähellä

Miehen kanssa katsotaan yleensä telkkarista niin, että kytketään läppäri telkkariin. Joskus illan pikkutunneilla mielellään katsotaan sängyssä taasen yksi tai kaksi jaksoa lempisarjoja. Noin muuten saatan katsoa sarjoja missä vaan kotona läppäriltä.

Kynttilät vai valoketjut

Meille jäi tyttären häistä kiva määrä valoketjuja ja niitä on nyt vuoden pätkä käytelty ahkeraan talvisin ja pimeinä aikoina. Kynttilöitä harvemmin, mutta niitäkin kyllä. Allergisena huomaan, etten kynttilöitä pysty polttamaan montaa tuntia eli kynttilöitä poltellaan useimmiten, kun käy ruokavieraita.

Syksyn lempikynsilakka

Essien syyskokoelman vihreä sävy ”Heart of the Jungle.” Kokoelmasta kirjoitin täällä.

Syksyn suosikkituoksu

L’Occitane ”86 Champs Blackcurrant&Rhubarb”, josta kirjoitin edellisessä postauksessa ja joka on ollut eniten nyt syksyllä käytössä.

Ihan voittamaton tuoksu myöskin on, kuulas kirpeä syysaamu, ah miten happirikasta ja saisipa tätä tuoksua pullotettua.

Syksyn lempivaate tai asuste

Villasukat, villashaalit, kaulaliinat, käsineet, pehmeät karvaiset kengät eli kaikki mukava.

Parasta syksyssä

Luonnon oma taide syksyn puissa ja kotoilu.

Syksytraditioita

Hmmmm… onko niitä, jos on, en äkkiseltään muista. Mies hoitaa tuon haravoinnin ja pihahommat. Mutta ehkä syksy on sellainen mielen juttu eli syksyllä saa hieman ”laiskotella” eli hyggeillä luvan kanssa. Ruotsalainen sana ”mysigt” toimii tähän tilanteeseen, syksyinen hyggemeininki on erittäin mysigt homma. 🙂 Kesällä kun on enemmän synti istua sisätiloissa, niin syksyllä sitä saa tehdä luvan kanssa ja jopa nauttia siitä.

Minkälaisia ajatuksia syksy teissä herättää? Inhokki vai paras vuodenaika kaikista? Mikä on teidän mielestä parasta syksyssä?

Ihania syyspäiviä kaikille. <3



38 thoughts on “Syksyn suosikit”

  • Parasta syksyssä on juuri tuo myysäily ja sateen ropinan kuuntelu. Sitten kun vielä sytyttää takkaan tulen niin on ihan täydellistä. Eikä kynttiläillallinenkaan huonoimmasta päästä ole!
    Ihanaa, värikylläistä syksyä sinulle Tiia<3

    • Ihan juurikin näin, ihanasti kiteytetty ja tuo sana myysäily, ihana. <3

      Kivaa tiistaita Kristiina. <3

  • Minun ihanaan syksyyni 🍁 kuuluu perinteinen ruskaretki parhaan ystävättäreni kanssa. Siinä yhdistyy liikunta, hyvinvointi ja uusiin maisemiin tutustuminen. 🥂 keskustelu kruuna kaiken, näillä reissuilla 🧡

    • Aivan mahtavaa kuulla, siinä sielu lepää ja saa nähdä ystävää ja mielettömiä maisemia. Kuulostaa aivan mielettömältä. Kiitos kun jaoit tämän teidän jutun tänne. <3 Sydämellistä syksyn jatkoa Pia. <3

  • Lempi vuodenaika ollut aina minulle,rakastan syksyn värejä ja juuri sitä kirpakkaa tuoksua ulkona ja teetä tulee ryystettyä urakalla 🙂 latet myös maistuu ja olen nyt hurahtanut quesadilloihin . Kynttilöitä ei tule niin poltettua mutta saunon enemmän toki syksyllä .

    Hyvää syksyä sinulle ja perheellesi

    • Syksy on kyllä upea väriloistossaan ja syksy parhaimmillaan tuoksuu todella hyvälle. <3

      Aah latet ja täytyisipä tehdä quesadilloja, kiitos vinkistä, aina teemme vaan tortilloja.

      Oikein ihanaa syksyn jatkoa sinulle Nina. <3

  • Kyllä se on se inhokki. Niin kauan ihan kiva kun on aurinkoista ja ruska loistaa, mutta lehtien tiputtua tajuaa kuinka pitkä synkeä kausi on edessä. Koetan nauttia hyggeilystä

    • Kyllä ja se on pian edessä ja ihan hirveää, miten pimeää aamulla taas on. Kivaa tiistaita Tuuli. <3

  • Hei tämä on kyllä kiva haaste, mulla tosin on vielä tekemättä joku kesän päätöskin. Ja nauratti sun vastaus hiuksista, kun just laitoin instaan, että syksyisin aina uusi hiustyyli 😊. Mutta syksy on kyllä ihan ok ❤️

    • Ihana sinä ja täällä aina joko pitkä tai polkka, siihen ei vaikuta kuitenkaan vuodenaika. <3

      Ihanaa päivää Sari. <3

  • Syksy on mielestäni aika hyvä vuodenaika. Sadonkorjuu on ohi, samoin puolukoiden poimiminen. Voi rauhassa lukea ja tehdä blogia. Jostakin syystä pidän syysmyrskyistä, kuulaista päivistä, pienestä pakkasesta ja ilma on tosiaan niin raikasta ja hapekasta lenkillä.

    • Ihan totta ja kivasti sanottu, kaikissa vuodenajoissa on omat hyvät puolensa. Mitäs jos ei olisi vuodenaikoja, tykkään kyllä vaihtelevaisuudesta ja aina on jotain mitä odottaa, seuraava vuodenaika. <3

      Ihanaa tiistaita Marja. <3

  • Ihania kuvia taas.
    Diana <3, miten ilmeikäs oletkaan.
    Jännä, että sinäkään et voi pitkään polttaa kynttilöitä. Sama täällä.
    Eniten syksyssä inhoan samaa kuin keväässä eli kellon siirtelyä.
    Oikein ihanaa loppuviikkoa Tiia!

    • Juu menee röörit tukkoon, tosin soijavahakynttilät on ok ja jos vaan pienen tovin polttelee.
      Diana kiittää ja toivotamme mukavaa tiistaita Kirsti Kaija. <3

  • Parasta syksyssä on sysipimeät illat, kyntgilät, villasukat ja ruska. Syksy ja talvi eivät kuuli suosikkeihini, mutta olen nyt viime vuosina yrittänyt löytää kaikista vuodenajoista jotain hyvää. Inhoan syksyn vesisateita, koska ne tuntuvat kulmiltä iholla ja kylmä tuntuu luissa ja ytimessä.
    Kaunista iltaa sinulle Tiia ❤️

    • Ihan juuri näin ja nyt on syksy antanut paljon parastaan, mutta marraskuuta jo kauhulla odotellen.

      Oikein sydämellistä päivää Outi ihana. <3

  • Jäin miettimään, että pitäisikö hiukset sitten jotenkin laittaa eri näköisiksi vuoden aikojen mukaan… Mulla on ollut sama tyyli siitä saakka, kun hiukset alkoivat kasvaa.

    Mun on pitänyt aloittaa Jack Ryan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä nyt sitten aloitan. Kiitos muistutuksesta.

    Ihanaa loppuviikkoa!

    • En tiedä, mutta Sari tuolla kertoili, että joka syksy uusi hiustyyli, joten kyllä hyvinkin voi olla syystyyli, kesätyyli jne. 🙂

      Katsottu nyt molemmat tuotantokaudet ja ensimmäinen oli huomattavasti syvempi ja parempi. Ei huono tuo kakkonenkaan, mutta siinä Ryan oli aika ilmeetön ja ihmisten taustoja ei niin syvästi enää kerrottu. Mutta suosittelen silti.

      Ihanaa tiistaita Johanna. <3

  • Olipas kiva postaus – pitää laittaa korvan taakse.
    Mä olen tänä syksynä addiktoinutut cokis zeroon, ei ehkä kovin hyvä, mutta antaa mennä vielä hetken aikaan. Ja teetä juon litroittain. Esim illalla laventeritee (Pukka) rauhoittaa levotonta mieltä, ja uni tulee helpommin.

    Iloa syksyyn Tiia ja kirpakoihin aamuihin, nyt on ollut 5 astetta aamuisin(!)!

    • Mä niin ymmärrän sua, sillä vuosia vuosia sitten oli kova Pepsi Max riippuvaisuus. Mutta hei tuo tee tasapainottaa. <3

      Kääks kirpakkaa on, mutta kauhulla marraskuun pimeyttä ja loskasäitä odotellessa.

      Ihanaa päivää Taru. <3

  • Ihania hupparilapsia. <3 Minunkin varhaisteinini suosivat hupparityyliä, koska hupun alle pääsee aina piiloutumaan. Tänään pitäisikin mennä syysvaateostoksille. Ja ihana kisuli – minunkin lapsillani kaksi persoonallista kissaa. 🙂

    • Se on niin totta, hupparit on hyviä turvavaatteita. <3 Kissat on parhautta. <3 Sydämellistä tiistaita Annie teidän perheelle. <3

  • Syksy on mun inhokki -vuodenaika, mutta toki tänä syksynä on ollut kivat kelit ja lämmintä, joten vähän pitää peruuttaa tuon inhokin kanssa ja tarkentaa, että jos syksyt olis tämmösiä, niin ok, mutta en mä niitä rakasta. Kevät ja kesä on ihania ja sitten tykkään talvesta, jos on oikea talvi, mutta syksy vaan pitää mennä läpi, kun muutakaan en voi! 🙂 Terkut Dianalle, se on kyllä linssilude ja ihanan utelias:D

    • Se vaikuttaa niin paljon, jos aurinko paistaa ja on kirpsakkaa, silloin syksyn kauneuden havaitsee ihan eri tavalla. Marraskuu on oikea mörkö, pimeää, loskaa ja puissa ei enää lehtiä, ai kauhistus.

      Diana on kaikkialla, niin hassu ja rakas kissa. <3

      Sydämellistä tiistaita Minna. <3

  • Paljon samanlaisia ajatuksia syksystä ja mulla sama postaus työn alla, niin lyhyesti – syksy on ♥
    Ihania kuvia ja tuo kettumuki on superihana!
    Raikasta syksyistä viikonloppua ♥

    • Kiitos niin paljon ja tuo kettumuki on yksi upeimpia Starbucks joulumukeja mitä tiedän eli kiva kuulla, että tykkäät. <3

      Ihanaa tiistaita Maikku. <3

  • Ihania syksyisiä kuvia ja Diana <3

    Pidän syksyn kirpeistä keleistä ja luonnon värien leikeistä. Sen sijaan inhoan ja vihaan tuulta ja sadetta.

    Tämä on kiva postaus. Täällä on hieman postausjumi tai ei ehkä sekään, vaan se, etten ole ehtinyt kirjoittamaan mitään . Lähiaikoina kaikki on kaatunut päälle ja ikäviä asioita tulee puskista. Ehkä jossain vaiheessa avaudun asioista blogissani, mutta en ihan vielä.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle ihana Tiia <3

    • Voi ei, toivottavasti ei mitään todella ikävää tai vakavaa. Toivon sulle kaikkea hyvää Mannilainen ihana. <3

  • En ole syksyihminen lainkaan, mutta ruskaa olen oppinut rakastamaan sekä niitä ensimmäisiä pakkasöitä, joiden jälkeen luonto on upean kuuran peitossa. Näiden juttujen takia olen oppinut tykkäämään ja jopa nauttimaan lokakuusta, mutta enpä tiedä, että miten oppisin pitämään marraskuusta.

    Kivaa viikonloppua!

    • Just näitä samoja juttuja ja ehkä sitä tiettyä luvalla käpertymistä, mutta muuten ei kiitos. Etenkin marraskuu tulee olemaan kauhea taas. Miten saisi käännettyä mielen niin, että hei marraskuu on hyvä.

      Ihanaa tiistaita. <3

  • Syksy on minun lempivuodenaikani – on ollut aina. Pidän siitä, kun ilma on raikas ja helppo hengittää ja tietenkin syksyn kauneudesta, koko luonnon väriloistosta. Syksy jatkuu niin kauan kuin on näitä kuulaita säitä eikä pieni sadekaan haittaa, mutta sitten kun tulee se marraskuu, loska ja pimeä – silloin ei enää naurata. Sekin tosin menee, kun pysyttelee mahdollisimman paljon sisällä hyvän kirjan parissa.
    Upeaa syksyn jatkoa, Tiia <3

    • Tiedätkö ihanaa kuulla, että on joku joka tykkää, tuo toivoa sille, että täälläkin voitaisiin oppia rakastamaan myös syksyä. Monia tykättäviä piirteitä kyllä on ja ehkä se marraskuu ja talven alku on kuitenkin se pahin.

      Juurikin noin, vällyt ja kirjat, ihan parhautta, saa kotiloitua ihan rauhassa. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa Lady. <3

  • Minä en myöskään ole syksyn lapsi, vaikka olenkin syntynyt syksyllä. Kevät on ehdottomasti parasta aikaa, kun paras vuodenaika on vielä edessä. Kevään ja kasvien herääminen on niin ihanaa seurattavaa. Ilmojen lämpeneminen vähitellen ja kaikki kivat kesäjutut.
    Tosin nyt on ollut poikkeuksellisen mukava syksy, koronasta huolimatta. Ilmat niin ihania ja valoisia – kuten nytkin täällä mökillä. Päivälläkin oli kuin kesällä konsanaan.
    Niin rakastan kissoja ja sanonkin aina miehelle, etten ole ainakaan kymmeneen vuoteen saanut pitää kissaa sylissä, mitä kaipaan <3 Mulla on ollut itselläni kaksi kin kissaa Mikko ja Siru, aina katson haikeudella Dianan kuvia <3
    Ihanaa viikonloppua Tia! <3

    • Tuttuja tunteita joulukuun lapsella. <3

      Nyt on kyllä ollut ja tietenkin kun ulkoilla voi, niin mikäs saisi mieltä paremmaksi ja teidän mielettömän ihana kesäpaikka. <3

      Mikko, voi että meilläkin on ollut Mikko-kissa ja kaiken kukkuraksi mummilla on ollut ja myös vaarilla. Mikko on siten hyvä kissannimi. <3

      Ihanaa päivää sinne Maarit. <3

  • Olen syntynyt syksyllä, joten tykkään syksystä, etenkin aurinkoisista päivistä värikkäine lehtineen. Eniten kuitenkin rakastan kesää. Talvi on ihana jouluun asti, mutta muutoin en ole itse mikään talvi-ihminen, nuorena koin sen jopa masentavaksi ajaksi, onhan se niiiiiin pitkä. Tässä iässä sen kestää, kun tietää että kesä tulee ennen pitkää ja että mikään aika ei ole pitkä, kun laskee vuosissa… että jokainen vuosi on ohi liian pian.

    Nuorena vihasin myös kevättä, se on niin huhtikuun loppuun asti niin likaista ja ruskeaa aikaa ja aina tulee takatalvi pilaamaan kaiken. Mutta nykyään sekin on niin ohikiitävää.

    Aurinkoisia syyspäiviä, Tiia <3

    • Aurinkoiset päivät ja ruska, ah. <3

      Meillä on kyllä hieman liian pitkä talvi. Muistan kun asuimme Latviassa, siellä kevät tuli jo maaliskuussa ja syyskuu saattoi olla ihan kesä, sellainen tuntui hyvältä.

      Kunpa oppisi nauttimaan hetkestä, jokainen päivä on rikkaus tyyliin.

      Sydämellistä viikon jatkoa Ei-Leen.<3

  • Sinun kauniit kuvasi saa kyllä aina hyvän mielen sydämen sopukoihin ♥
    Syysihiminen en oo alakuhunkaa, mutta tämä syksy on kyllä näyttänyt parastaan, väreissä ja kauniissa aurinkoisissa ilimoissa.
    Parasta juuri tänä syksynä on terveys ja kaikki rakkahat, sekä jännityksellä odotehan, kuinka voidahan osallistua pikkuusen ristiääsihin, vai kielletähänkö taas meidän riskiryhymäläästen osallistuminen. Nautitahan jokaisesta syyspäivästäkin, niinkuin Dianakin osaa nauttia ♥

    Kaunista viikonloppua Sinulle Tiia Ystäväin ♥

    • Olet kultaa, kiitos niin paljon. <3

      En kestä, kova huoli on kyllä monen puolesta, juuri nämä isot juhlat ja miten esim. lukiolaiset, joilla tulossa vanhojentanssit ja penkkarit. On tämä elo vinksallaan.

      Kiitos niin paljon ja pyritään nauttimaan kaikista hetkistä. <3 Ihanaa tiistaita Marja-Terttu ystäväin. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud