Viime viikon kujeet

Viime viikon kujeet

*Essence siveltimet, Murha muotinäytöksessä ja tikkitakki/mekko saatu

Viime viikolla vietettiin oikeita kissanpäiviä, sillä säät suosi ja syksy antoi parastaan. Toista se oli tänä aamuna herätä syyslomasta raukeina ankeaan loskaiseen aamuun.

Tiedostan, että sää on vain mielentila ja kaikki on kiinni vaatteista joita ylläsi kannat. Mutta kyllä se vaan on mukavaa tehdä pitkiä metsälenkkejä kirpeän aurinkoisessa syyssäässä, kuin kissojen ja koirien sataessa rätteinä taivaalta.

Sai testiin ehkä söpöimmät kultagritteriset siveltimet essenceltä. Tämän huikean hienon meikkipussukan osti äidilleen teini, wow! Molempia löytynee Tokmannilta, ainakin meikkipussia varmasti. Kääntöpuolen kuva on muuten eri, harmi etten älynnyt kuvata sitä ja meikkipussi on suuri.

Viime viikolla nautimme Mestari Forsmanin wokkeja ja nämä sai kyllä viisi tähteä, nam.

Minipilsujen ja hormonien kanssa on ainakin toistaiseksi sujunut hyvin, mutta en nyt lähde viikon testaamisen perusteella vielä arvuuttelemaan, että onko tässä pitempikin hyvä jakso edessä, mutta nyt tuntuu todella hyvältä.

Piti sitä kuitenkin ainakin vielä yksi migreeni kärsiä ja viikonloppu meni migreenissä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin 12h ja voisi sanoa toki, hei mahtavaa, mutta inhoan sitä koomatilaa mihin migreeni lopulta vie.

Ei eilen auttanut pitkät lenkit ja happihyppelyt, huono olo oli sitkeässä. Sen mukavampi oli herätä tähän aamuun, koska migreeni oli tipotiessään ja toivottavasti nyt viimeistä kertaa saapui näyttämölle, mikä on toki naurettava toive. Mutta viime kerran 7vrk migreeniin, voisi sanoa, että 2vrk on jo juhlaa.

En kestä miten söpö meikkipussukka. <3

The Bubbleroom otti yhteyttä tässä taannoin ja sain valita muutamia vaatteen testiin. Aivan ehdoton valinta oli tämä khakinvärinen tikkitakki, jonkalaista olen toivonut jo pitkään. Miehellä on tikkitakkeja, meikäläisellä ei ja haaveissa oli nimenomaan pitkä tikkitakki syksyisiin säihin.

Hintaa takilla on 55,90€ eli kaikki takit ovat nyt 20% alessa, mutta koodilla ”Tiia” saat vielä extra 10% lisäalen koko The Bubbleroomin valikoimasta, myös aletuotteista. En hyödy ostoksistanne, mutta mukava laittaa hyvää kiertämään, sillä tämä takki on aivan täydellinen ja niin on myös yllä oleva vaalea neulemekko.

Ehdimme mieheni kanssa käydä lounastamassa  FINLANDIA CAFÉ:ssa, miehen ihan lemppari lounaspaikkoja. Keitot ja salaatit, niillä voisi oma mies pelkästään elää. Niin söpöjä nuo pikkiriikkiset korvapuustit ja kyseinen marenkileivos, joka piti sisällään tuoreita makeita marjoja, omg miten hyvää.

Tämä takki on aivan parhautta syksyisiin loskasäihin.

Muistuttaisin vielä The Body Shop Ultimate-joulukalenteriarvonnasta täällä.

Marie Bengtsin murhamysteerit 50-luvun Tukholmassa, on kivaa, helppoa ja viihdyttävää luettavaa. Tulisipa tästä telsusarja.

Telsusarjoista vinkkinä: Prime Video: Little Fires Everyhere, jota tähdittää Reese Witherspoone, Kerry Washington ja Joshua Jackson. Keskiluokkaisen ”lähiön” pinnan alla kuhisee. Tunnelma on sekoitus Täydellisiä naisia ja erinomaisen Hbo sarjan ”Big Little Lies” risteytys. Sarja koukutti ensiminuuteilta.

Jos sieltä löytyy joku fantasiafani, niin His Dark Materials sarjaan on tullut kakkoskauden traileri ja ah niin hyvältä näyttää taas. Kultainen kompassi kirjat oli älyttömän hyviä ja niihinkin odottelen uuden jatkosarjan kakkososaa eli aikaa ennen Kultainen kompassi kirjojen eli Lyran tarinaa. Tässäpä taas sarja-ja kirjavinkkejä. 🙂

Ja onkos kukaan tehnyt pitsaa Lidlin valmiista pitsapohjista. Viikonloppuna tehtiin taas ja ah miten pitsan tekeminen voikaan olla tehty helpoksi, kun on valmis pohja, leivinpaperi ja tomaattikastike mukana.

Täytyy sanoa tuosta migreenilääkkeestä, kun lauantaina sellaisen suuhun nakkasin, niin tunnin tuntui, kuin joku olisi puristanut täysillä hartioita ja päätä, todella kummallinen tunne ja tilanne, jossa ei pysty tekemään yhtään mitään kuin keskittymään puristavaan tunteeseen. Jomotus häipyi muutamaksi tunniksi, mutta ei kuvotus, huoahhh.. Ei voi voittaa.

Miten siellä migreenin kanssa ja mitä apukeinoja migreeniin? Mitäs touhuttu viime viikolla, ollaanko syyslomalla vai lomat jo takana? Hyviä sapuska-ja kirjavinkkejä?

Tähän loppuun. Eli yleensä en lue mietekirjoja, en tee aarrekarttoja, en voimaannuta itseäni muiden lauseilla vaan vaikka pohdinnat veisi pidemmän tovin, mieluiten puren ja haukkaan asiat omassa mielessäni itse.

Mutta jostain kumman syystä sain viime viikolla tästä mietteestä voimaa:

”Erase everything from the past that does not serve you, and be grateful it brought you to this place now, and to a new beginning.”

Pyyhi menneet ajatukset/katkuruudet, jotka eivät palvele sinua ja ole kiitollinen niistä hetkistä ja tilanteista, koska juuri ne toivat tähän hetkeen ja uuteen alkuun.”

Olen kova vellomaan ja mietin, olisiko joku asia pitänyt tehdä paremmin, olinko riittävä. Pystyn antamaan anteeksi, mutta mielessä poukkoilee, enkä hevillä unohda vaan tunnen oloni menneistä loukkauksista epävarmaksi. Näistä yritän päästä irti, hampaita purren, mutta yritän.

Joten joskus kai sitten tarvitaan vahvistavia voimaannuttavia sanoja, sillä se mikä tulee verkkokalvoille, yksinkertaistaa paljon, mitä omassa mielessä vyyhtinä sykkii.

Sydämellistä ja hyvää uutta viikkoa kaikille. <3



26 thoughts on “Viime viikon kujeet”

  • Ihana Sinä ja sun takki on aikaasen magee ♥
    Viikko oli syyslomaa, mutta ei se palio poikkee tämäkää viikko, sitä ku eläkelääset on aina lomalla, mutta vähä saa aikaaseksi mitää näkyvää.
    Voi ei migreeniä kiitos ☺ Ei sulle eikä mulle ☺ Ja sinähän sen sanoit, KOOMATILA,. Sitä oon monta kertaa miettiny, miksi sitä tilaa sanoos, kun on niinku kerran pistetty possu. ☺☺ Mulla migreenikohtauksihin oli piikki, kun ei mitkään taput pysyny sisällä, mutta iän myötä kun on helepottanu, niin auttaa jopa burana.
    Vellomisia tääläkin ”leivotahan” erestakaasin ja välillä se helepottaa, kunnes se taas isköö ☺☺

    Ihanaa viikon alakua Sinulle Tiia Ystäväin ♥♫♥

    • Kiitos ja tykkään takista todella paljon. <3

      Kyllä se koomatila on ja siellä suakin vaivaa alati, niin mälsää! Hyvä, että Burana edes auttaa.

      Oikein ihanaa viikkoa Marja-Terttu ihana. <3

  • Tuo takki on aivan ihana ja tykkään sen rentoudesta. Mun viikonloppu meni edestakaisin sairaalan ja kodin väliä rampatessa, joten ei ollut oikein kiva.
    Ihanat kisut nautiskelee siellä sängyllä, siis teillä, ei sairaalassa 🙂
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle Tiia<3

    • Luin blogipostauksesi ei yhtään kiva. Toivottavasti olosi on jo parempi. <3 Sydämelliset kiitokset Kristiina ja pikaista paranemista. <3

  • Tikkitakki ja mekkonen ihan täydellisiä sulle. Ihanan värinenkin tuo takki. Tilasin itsellenikin bomber takin tuon värisenä. Vähän muutoksia ainaisiin mustiin takkeihin 🙂
    Migreeni on viheliäinen. Itselläni viimeksi kesti 3 päivää ja olo oli koko ajan todella kuvottava. Minä syön migreeniin 1g panadolia ja 800mg buranaa yhdessä. Hirmuinen cocktail, mutta toimiva minulle.
    Ihanaista tätä viikkoa Tiia ystäväiseni <3

    • Eikö olekin mahtava syksyn väri. <3

      Juu kokeilin itse asiassa just tuota yhdistelmää erään hoitsun vinkkaamana, mutta ei purrut. Mutta ehkä se tästä, nyt kun syön taas minipilsuja.

      Tsemppiä Outi sinne migreeneihin ja kaikkeen. <3 Pus. <3

  • Voi ihanuus taas millaisia kuvia ja mitä tunnelmaa:) Nuo sinun lekoisat hetket ja onnellinen olotila välittyy niin hyvin meille lukijoille näistä kuvista! Olipas tosiaan hienot nuo meikkisiveltimet:) Huh!! On tuo migreeni vaan viheliäinen vieras…saisi pysyä poissa!!! Ihanaa alkanutta viikkoa sinne ja mukavaa syksyn jatkoa😊💕

    • Ihana sinä ja kiitos niin paljon. Nuo siveltimet on huikeat ja edukkat.

      Samaa mieltä, migeeni on kyllä kummallinen naistenvaiva, toki miehetkin kärsii migreenistä, mutta pääasiassa naiset.

      Oikein ihanaa viikkoa Päde. <3

  • Ihana ainakin kuvassa maastonvihreä takki. Voi, ei sinä sairastat migreeniä. Minulla oli migreeni toisen lapsen odotusaikana ja tiedän, miten se sattuu ja minulla ainakin myös oksetti. Muuten sitä ei ole onneksi ollut. En edes osaa kuvitella, jos sitä rääkkäystä kestää useamman päivän. Voimia sinulle!

    • Ihan huippua, että migreenisi katosi, se on kyllä viheliäinen vaiva ja nyt ikääntyessä täällä pahentunut. Oikein sydämellistä viikon jatkoa Marja. <3

  • Uusia siveltimiä pitäisi hankkia, täytyykin katsastaa kuo Essencen siveltimet.

    Toivottavasti migreenisi helpottaa. Kolmen kympin puolivälissä minulla oli usein pä kipeä ja välillä oli jopa migreenimäiaiä oireita. Muistan maanneeni toimiston lattialla ja oksennelleenikin välillä. Jo rosiaan ihan kooma jälkeenpäin. Sitten n
    Oireet onneksi jäivät, eikä päätä ole pahemmin särkenyt sen koommin.

    • Eikö ole nätit siveltimet ja ainakin mitä testannut, niin poskipuna-ja puuterisiveltimet oikein hyvät. 🙂

      Ohhoh mistähän silloin migeeni johtui, selvää migreeniä tuo ollut ja hei onneksi että meni ohi.

      Kiitos kovasti Tuuli ja sydämellistä tiistaita. <3

  • Voimia sinne tuon migreenin kanssa, ei ole varmasti helppoa elää sen kanssa. Mulla on kyllä monia kremppoja (tässä iässä) ja olen esim. vatsalla stressaaja ja hartiat ovat jumissa säännöllisesti, koska en vahvista yläselkää 🙁 Ikä ei tule yksin.

    Toi takki on aivan täykky ja niin on mekkonenkin. Joskus materiaaliset jutut ovat pieniä ilohyppyjä & päivän piristyksiä, ainakin mulla. Essencen siveltimet ovat olleet hyviä, eli peukku niillekin.

    Lämmin halaus <3

    • Kuulostaa kaikki niin tutulta. Pitäisi kyllä itsekin venytellä aamuin ja iltaisin. Miksi sitä on niin laiska ja puhun nyt itsestäni.

      Kiitos kovasti Taru ja ihanaa uutta viikkoa. <3

  • Jostain syystä minua liikutti tuo saamasi söpö meikkipussi. ehkä se johtui lahjan antajasta <3 Diana on aina yhtä söpö <3.
    Takki ja mekko näyttävät ihanilta.
    Tuollaisen rennon takin voisin ehkä hankkia, mutta en lähtisi se päällä metsään ilman punaista liiviä hirvenmetsästysaikaan 😀
    Toivottavasti migreenisi on enää pelkkä paha muisto.
    Oikein ihanaa tätä viikkoa Tiia <3

    • Sano muuta, sydämessä säilytän ikuisesti tuon meikkipussin. <3

      Kiitos niin paljon ja nyt jännätään sitten taas tulevaa luomuna, kun ei hormonit ja pilsut toimineet. Jatkettaan siis harjoituksia.

      Ihanaa uutta viikkoa Kirsti Kaija. <3

    • Kiitos ihan mielettömän paljon Johannes ja superia uutta viikkoa sinne. <3

  • Pelkkä päänsärkykin osaa olla häijy, joten voin vain arvailla migreenin voiman. Itselläni oli pari kertaa kai migreenityyppinen särky murrosiässä ja olihan se kamalaa. Mitenkään päin ei ollut hyvä. Toivon sydämestäni, että sun migreeni on menneen talven lumia. Pysyvästi.

    Kiva tikkitakki. Tykkään sekä väristä että pituudesta. Tikkitakit ovat siitä kivoja, että pinta hylkii yleensä vähän kosteutta ja eivät ole liian kuumia, sopivia välikausille.

    Päänsärytöntä viikkoa! Lapsella on hyvä maku meikkipussien suhteen 🙂

    • Onneksi migreeni jäi murkkuikään, se on niin inhaa, lamaannuttaa.

      Kiitos kovasti Johanna ja upeaa uutta viikkoa sinne. <3

  • Hieno takki, mä tykkään nykyään vain pitkistä takeista ja mielellään hupun kanssa. Kiva muumilakana minkä päällä kisut loikoilee.
    Kivaa viikonlopun alkua huomenna <3

    • Ihan sama juttu, takkiin pitää saada kääriytyä. := )

      Oikein ihanaa uutta viikkoa sinne Ruotsiin. <3

  • Tää on se aika vuodesta, kun ei oikein tiedä, millainen takki ulos pitäisi pistää. Nahkatakki on liian vähän, mutta sitten mun kevyttoppiksessa tuntuu, et hiki virtaa, varsinkin, jos on pitkiä aikoja sisällä kaupassa tai aurinko paistaa. 😀 Tulispa kunnon pakkaset. Tosi kiva tuo vihreä takki. 🙂

    Mukavaa viikonloppua Tiia. <3

    • Se on justiinsa näin, aina on liikaa tai liian vähän päällä.

      Kiitos kovasti Jonna ja ihanaa uutta viikkoa. <3

Vastaa käyttäjälle tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud